Luottokelvottomien

Nämä pikavipit joita myönnetään kenelle tahansa mitään kyselemättä hirveillä ryöstökoroilla ovat maailmalla (varsinkin kehitysmaissa ja suurkaupunkien slummeissa) todella suuri ongelma.

Kyse on hädänalaisten ryöväämisestä. Muualla homma on mennyt pidemmälle ja perintään liittyy myös väkivaltaa ja laitonta ulosottoa.

Pikavippien asemesta velkakierteeseen päätyneitä pitäisi ennemmin auttaa velkaneuvonnalla ja hallitsemaan raha-asiansa paremmin.

Menkää hyvät ihmiset ennemmin vaikka sosiaalitoimistoon kysymään apua kuin maksatte vipeistä 300 prosentin korkoa.

Opetelkaa laskemaan!!!
31223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sosiaalitoimistosta, olisiko hän oikeutettu saamaan toimeentulotukea.
Joskus - ehkä useinkin - tilanne on se, että sosiaalitoimiston tiukkojen toimeentulotukinormien mukaan kysyjän tulee elää tuloillaan eikä oikeutta toimeentulotukeen ole. Se on viimesijainen avustus, jota myönnettäessä ei esim. oteta huomioon velkojen korkoja tai lyhennyksiä. Tällöin siis vaihtoehdoiksi jäävät vippaaminen sukulaisilta tai tuttavilta tai korkeakorkoiset luotot, joita kenelle tahansa myönnetään - tai aiotusta hankinnasta luopuminen. Korkeakorkoisen vipin ottamisen voi jotenkin ymmärtää, jos lainaaja tarvitsee rahaa ruokaan ja asumiseen eikä sosiaalitoimi, seurakunta, työttömien yhdistys tai jokin muu avustava taho kerta kaikkiaan tule hätiin.
Yksi ongelma ainakin pääkaupunkseudulla on se, että ´virallisiin` avustaviin paikkoihin on pitkä jonotusaika, ja toisinaan rahapula saattaa yllättää harkitsevankin köyhän (esim. silmälasit särkyvät).

Äänestä
  • Kyllä sanoisin, että ennemmin kantaisin stereot kanikonttoriin kuin alkaisin rahoittaa elämääni pikalainojen 300 prosrentin korolla. Siitä ongelmat vain pahenevat.

    Äänestä

"Kyse on hädänalaisten ryöväämisestä."

Ihan vapaaehtoisesti ihmiset niitä lainoja hakevat. Olkoonkin, että näitä kovakorkoisia luottoja ottavat usein vastuuttomat typerykset, jotka kaipaisivat omaa edunvalvojaa. Ei kai kyse ole sen vaikeammasta asiasta kuin että kulutushalut ovat elintasoa kovemmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahastusta kirjoitti:

Nämä pikavipit joita myönnetään kenelle tahansa mitään kyselemättä hirveillä ryöstökoroilla ovat maailmalla (varsinkin kehitysmaissa ja suurkaupunkien slummeissa) todella suuri ongelma.

Kyse on hädänalaisten ryöväämisestä. Muualla homma on mennyt pidemmälle ja perintään liittyy myös väkivaltaa ja laitonta ulosottoa.

Pikavippien asemesta velkakierteeseen päätyneitä pitäisi ennemmin auttaa velkaneuvonnalla ja hallitsemaan raha-asiansa paremmin.

Menkää hyvät ihmiset ennemmin vaikka sosiaalitoimistoon kysymään apua kuin maksatte vipeistä 300 prosentin korkoa.

Opetelkaa laskemaan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu