Mielen sairaus on kantajalleen

niin tuskallinen kokemus, varsinkin silloin, kun " kohtaus on päällä" ja sen jälkeinen toipumisaika, ettei ole sydämettömämpää (sivistymättömämpää) puhetta kuin käyttää sairautta haukkumasanana.

Eikö sairaudessa ole sairaalla tarpeeksi jaksamista? Pitääkö sairautta rääpiä ja halventaa? Ja vielä kaupungin ykköspaikalta?

Nämä valtuuston puheenjohtajan lausunnot ovat kaiken arvostelun alapuolella. Kuten tuomioistuin tuomitsikin.

Kaikkein ihmeteltävintä on vielä se, että kun juuri on marssittu ihmisarvon ja tasa- arvoisen kohtelun puolesta, sairaiden ihmisarvoa ei kunnioiteta.
I
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jopa Mielenterveyden keskusliitto ja paikalliset mielenterveysyhdistykset voisivat ottaa kantaa tähän tapaukseen ja selvin sanoin pitää asiakkaidensa puolta.

Kukaan ei tilaa itselleen minkäänlaista sairautta, mutta kun sairaus tulee, pitäisi olla perustuslaillinen oikeus sairastaa raihassa , ilman halveksuntaa ja pilkkakirveitä.

Sairaudessa on tarpeeksi kestämistä.

Äänestä

Jos jollain henkilöllä olisi mielensairaus esimerkiksi hoitamattomsna, niin tulisikohan henkilö ohjata hoitoon tässä tapauksessa oman puolueen sisältä tai vaikkapa työpaikalla?

Vai saako kyseinen henkilö toimia sairauteensa vedoten ja muiden häntä "ymmärtäessä" miten haluaa??

Äänestä
  • Aloittaja puhuu ja vaatii yleisellä tasolla mielen sairauksista kärsivien kunnioittamista ja heidän pilkkaamisensa ja vähättelynsä lopettamista. Mielen sairailta ei puutu älyä eikä järkeä, he kärsivät sairautenssa lisäksi leimaamisesta.
    Mihinkään henkilöihin ei oteta kantaa, vaan vain kommentoidaan lehtiuutisia kunnianloukkauksesta.

    Samoin yleisellä tasolla : eikö hoitoonohjaus ole lakisääteisesti työpaikan johdon ja työsuojelun tehtävä? Tässäkään ei viitata eikä tarkoiteta jutun osapuolia, eikä ketään muutakaan henkilöä.

    Äänestä

Asia on käsitelty ja tuomio pantu käytäntöön. Valitettavasti kyse ei ollut miespuolisen persun lausumasta, jolloin emme olisi näin mielenrauhaamme menettäneet emmekä jääneet lisäkysymyksiä vaille kenties ikuisiksi ajoiksi.

Äänestä
  • Kommentoijat eivät liene menettäneet mielenrauhaansa, ehkä he jopa ajattelevat, että tuomion saanut kykenee oppimaan virheistään.
    Sehän on olennaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentoijat eivät liene menettäneet mielenrauhaansa, ehkä he jopa ajattelevat, että tuomion saanut kykenee oppimaan virheistään.
    Sehän on olennaista.

    Valtuuston pj. ei katunut käytöstään, eikä pyytänyt anteeksi henkilöltä, jota oli solvannut, vaan oli pettynyt tuomioistuimen päätökseen.

    Kyllä pitäisi olla pettynyt omaan käytökseensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtuuston pj. ei katunut käytöstään, eikä pyytänyt anteeksi henkilöltä, jota oli solvannut, vaan oli pettynyt tuomioistuimen päätökseen.

    Kyllä pitäisi olla pettynyt omaan käytökseensä.

    Persuna voisi vain viitata kinttaalla tietäen että tekee vain hyvää maineen ja kannatuksen suhteen.

    Äänestä

Mielen sairaus on vaikeasti diagnosoitava. Omasta mielestäni täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Mikä sitten on terveen rajoissa toimimista ja käyttäytymistä?

Ehkä jonkinlaisena kriteerinä voisi sosiaalisessa kanssakäymisessä pitää sitä, että osaa ottaa toiset huomioon, eikä ajattele aina vain kapeasti asioita omalta kantiltaan.

Olen huomannut, että kun elämänpiiri kapenee, esim. Vanhuksilla, ei välttämättä osata nähdä kuin se oma elämä ja oma tahto. Näin myös usein hyvin voimakkailla ja kovaluonteisilla ihmisillä.

Äänestä
  • Diagnooseja voivat tehdä vain alan erikoislääkärit tietenkin.

    Kaikki ihmiset tietävät ja ovat kokeneet esim.masennusta, epäluuloa, omanarvontunnon puutetta, eikä ole kysymys sairaudesta.

    Sitten kun esim. näistä kokemuksista tulee niin vahvoja ja voimakkaita, että ne aiheuttavat ihmiselle suurta kärsimystä, elämänpiirin rajoittumista, työkyvyttömyyttä, puhutaan sairaudesta. Sairaille kuuluu inhimillinen kohtelu.

    Oli minkätasoinen psyykkinen vaiva tahansa, kannattaa aina hakea apua vaivaansa.

    Yleissivistykseen kuuluisi myös jotenkin erottaa, mielen sairaudet luonnehäiriöistä, mikä on kyllä vaativa juttu.

    Vaikealuonteinen ihminen, esim. itsekäs, muista piittaamaton henkilö, joka ajaa vain omia etujaan talloen muita jalkoihinsa ei ole psyykensairas, vaan luonnehäriöinen.

    Äänestä

Menkää te mielenne pahoittaneet ja sen vajavaiset, parantajanne Jeesuksen tykö.

Siihen pehmeään seinään saatte vajavaista ja tuskaista päätänne hoitona loputtomasti hakata, aina pelastavan ajan koittoon asti.

Vertaistenne kera mielen hoitoja toisillenne antaen ja saaden.

Jeesus parantaa* ja pelastaa !

*myös eripituisten jalkojen pidennykset.

Äänestä
  • Suomessa mennään lääkäriin kun sairastetaan, ja useimiten apua saadaan vaivaan kuin vaivaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

niin tuskallinen kokemus, varsinkin silloin, kun " kohtaus on päällä" ja sen jälkeinen toipumisaika, ettei ole sydämettömämpää (sivistymättömämpää) puhetta kuin käyttää sairautta haukkumasanana.

Eikö sairaudessa ole sairaalla tarpeeksi jaksamista? Pitääkö sairautta rääpiä ja halventaa? Ja vielä kaupungin ykköspaikalta?

Nämä valtuuston puheenjohtajan lausunnot ovat kaiken arvostelun alapuolella. Kuten tuomioistuin tuomitsikin.

Kaikkein ihmeteltävintä on vielä se, että kun juuri on marssittu ihmisarvon ja tasa- arvoisen kohtelun puolesta, sairaiden ihmisarvoa ei kunnioiteta.
I

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu