Kaikkea tätä rokotevastaiset ovat väittäneet silmät kiiluen - ja olleet auttamattoman väärässä :D

Anonyymi

* Ensin koronan piti olla vain pelkkä flunssa, kunnes kävi ilmi että se on noin 29x tappavampi ja tämä oli ennen deltavarianttia.

* Sitten maskien piti vaarantaa "luojan luoma hengityselimistö", tehdä tyhmemmäksi tai levittää tauteja, mutta rokotevastaiset unohtivat terveydenhoitoalan ja myöhemmin monen muunkin alan käyttäneen hengityssuojaimia vuosikymmeniä, ellei vuosisadan ilman ongelmia.

* Sitten "räkäriepujen" piti olla täysin tehottomia koronaa vastaan, kunnes tutkimukset toistivat sen mitä terveydenhoidossa oltiin tiedetty vuosikymmeniä - maskit toimivat

* Sitten ties minkä valkaisuaineiden, hevosten matolääkkeiden ja muiden ihmelitkujen piti parantaa korona, mutta ihmiset päätyivät soittelemaan myrkytyskeskuksiin ja joutuivat silti teholle koronan takia. Tutkimustulokset osoittivat melko pian alun jälkeen, että lupaavana pidetty hydroklorikiniini ei tehoakaan koronaan

* Uutislähetykset ja videot maailman sairaaloista täynnä korona-potilaita ovat kuulemma vain näyteltyjä. Hoitajat, lääkärit ja potilaat ovat kuulemma näyttelijöitä.

* Kokonaiskuolleisuus ei ole kuulemman noussut... Paitsi että kokonaiskuolleisuus on noussut useissa maissa ja esimerkiksi koko EU:n kuukausittaisen vaihtelun näyttävä kuvaaja osoittaa selvästi kuolleisuuden olleen korkeampaa 2020 ja 2021 kuin aiempina vuosina. Onneksi ei kuitenkaan massiivisesti.

* Sitten rokotteiden piti:
- muuttaa rokotettu magneettiseksi (kaatuu naurettavuuteensa)
- sisältää mielenhallintasiruja (niinhän hullut aina luulee)
- muuttaa rokotettu krokotiiliksi (tämäkin väite eli internetissä)
- muuttaa rokotetun perimää (väite perustui vääristelyyn tutkimuksesta, jonka mukaan itse koronavirus (ei rokote) voisi vaikuttaa perimään)
- tehdä rokotettu hedelmättömäksi (piti tuhota istukka, näin ei kuitenkaan ole käynyt kenellekään)
- aiheuttaa keskenmenoja (tilastojen mukaan keskenmenoja tapahtuu yhtä paljon rokotetuilla ja rokottamattomilla)
- tappaa rokotetut 42-365 päivää rokotuksesta (testipotilaiden rokotuksista on jo enemmän aikaa)
- heikentää vastustuskykyä (väite perustui tarkoituksella väärin ymmärrettyyn haastatteluun)
- rikastuttaa bill gatesia (joka ei omista yhtään lisenssiä tai patenttia)
- pfizerin toimitusjohtaja kuulemma kieltäytyi rokotteesta (kävi ilmi että rokotevastaiset olivat suomentaneet haastattelun väärin ja hän sanoi vain, ettei halua ohittaa jonossa asemansa turvin ja ottaa rokotteen vasta kun hänen vuoronsa tulee)
- sisältää "tappavia myrkkyjä", kuten grafeeni (=vaaraton ihmisille), kaliumkloridi (=käytetään lääkkeenä kaliumvajeisilla) ja mitä muita näitä oli :D

Entäpä sitten "asiantuntijat" rokotevastustajien taustalla?
- Venäjä jäi kiinni yritettyään lahjoa somevaikuttajia levittämään valheita länsirokotteista, erityisesti pfizerista
- S24:ssä venäläinen trolli jäi kiinni käytettyään suomennettua ilmaisua, joka ei suomeksi tarkoita mitään järkevää, mutta toimii ilmeisesti venäjän kielellä
- amerikkalainen pastori-lääkäri, joka väittää lääketehtaiden käyttävän avaruusolioiden DNA:ta ja että gynekologiset ongelmat voivat johtua unissa harrastetusta seksistä demonien ja noitien kanssa
- amerikkalainen osteopaattilääkäri, jonka aiempi vaihtoehtolääke tappoi syöpäsairaan tuhoamalla tämän maksan "parannuskoktailillaan"
- Suden-Pärentö joka pitää itseään analyytikkona, tutkijana ja tiedemiehenä, mutta ei tunnista edes DNA:n emäspareja, eikä selvästi tiedä mistä puhuu
- Lauma eri alojen tyyppejä, jotka myyvät kirjoja, pillereitä, hoitoja, vastustavat 5G-torneja, väittävät lentokoneiden kemikaalivanojen levittävän koronaa

73

1274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rokotevastaisten valheet kumottu peruuttamattomasti

      "Rokottamattoman riski joutua sairaalaan 18 kertainen" https://www.sttinfo.fi/tiedote/rokottamattoman-riski-joutua-sairaalaan-on-todellinen-vain-rokote-suojaa-vakavalta-koronavirustaudilta-kun-yhteiskunta-avautuu?publisherId=69817778&releaseId=69920965
      -
      "Kuolleisuus on ollut koronan takia korkeampaa" https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/images/thumb/4/44/Weekly_deaths_in_EU_and_EFTA_countries,_2016-2021_F2_08-2021.png/800px-Weekly_deaths_in_EU_and_EFTA_countries,_2016-2021_F2_08-2021.png
      -
      Maskeja kannattaa käyttää. Tässä muutama ensimmäinen vastaan tullut tutkimus niiden tehosta:
      https://www.pnas.org/content/118/4/e2014564118
      https://www.nature.com/articles/d41586-020-02801-8
      https://www.webmd.com/lung/news/20210907/masks-limit-covid-spread-study
      https://www.economist.com/graphic-detail/2021/09/03/real-world-evidence-
      shows-face-masks-reduce-covid-19s-spread
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7883189/
      -
      " FIMEAN Näveri pitää hyvin valitettavana, että Fimean tilastojen perusteella väitetään sadan suomalaisen kuolleen koronarokotukseen." kun vain yksi on.
      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499
      -
      USAF:n pilotit eivät irtisanoutuneet "rokotepakon takia" toisin kuin rokotevastaiset väittivät: https://www.techarp.com/internet/us-air-force-resign-vaccine/
      -
      Lentoyhtiöiden pilotit eivät ole kuolleet rokotteisiin, eikä mitään kieltoa lentäjillä ottaa koronarokote ole, eikä kieltoa rokotetuille matkustajille mietitty:

      https://www.reuters.com/article/factcheck-coronavirus-aviation-idUSL2N2NZ1ZO
      https://www.reuters.com/article/factcheck-airlines-clots-idUSL2N2NX252
      https://www.reuters.com/article/factcheck-coronavirus-delta/fact-check-claims-a-covid-vaccinated-delta-pilot-died-during-a-flight-are-false-according-to-the-airline-and-faa-idUSL1N2RB150
      https://apnews.com/article/fact-checking-822267110723
      -
      PCR testi toimii, eikä sen kehittäjä ole puhunut, ettei se toimisi koronan kanssa: https://www.reuters.com/article/uk-factcheck-pcr-idUSKBN24420X

      FDA ei vetänyt pois PCR-testejä, toisin kuin rokotevastaiset ovat väittäneet: https://www.reuters.com/article/factcheck-fda-pcr-test-idUSL1N2P51XC

      Rokotevastaisten väite, ettei PCR erottaisi muka influenssaa ja koronaa toisistaan oli - yllätys, yllätys - valetta: https://www.reuters.com/article/factcheck-covid19-pcr-test-idUSL1N2P42U5

      Rokotevastaisten väite, että WHO:n mukaan PCR syklejä on liikaa ja testit ovat merkityksettömiä, on perätön: https://www.reuters.com/article/factcheck-who-pcr-idUSL1N2M10ID
      -
      Rokote ei sisällä grafeenioksidia, grafeenioksidi ei ole metallia, eikä haitallista:
      https://www.reuters.com/article/factcheck-grapheneoxide-vaccine-idUSL1N2OZ14F
      https://www.reuters.com/article/factcheck-graphene-lipidvaccines-idUSL1N2PI2XH
      https://fullfact.org/health/graphene-oxide-vaccines-oct-2021/
      https://health-desk.org/articles/how-do-we-know-graphene-oxide-isn-t-used-in-covid-19-mrna-vaccines
      https://www.thejournal.ie/debunked-covid-19-vaccines-lead-graphene-oxide-5533363-Aug2021/
      https://www.forbes.com/sites/brucelee/2021/07/10/graphene-oxide-in-pfizer-covid-19-vaccines-here-are-the-latest-unsupported-claims/
      https://apnews.com/article/fact-checking-430816913228
      -
      Koronarokotteet eivät vaikuta rokotettujen vereen tai verisoluihin:
      https://today.rtl.lu/news/fact-check/a/1747440.html
      https://www.reuters.com/article/factcheck-video-anomalies-idUSL1N2PX1T6
      https://eu.usatoday.com/story/news/factcheck/2021/09/26/fact-check-covid-19-vaccines-dont-change-blood-color/5821288001/
      https://factcheck.afp.com/http://doc.afp.com/9NA6BT-1
      https://apnews.com/article/fact-checking-170435327923
      -
      Rokotteet toimivat niin teoriassa, kuin käytännössäkin koronaa vastaan rokotevastaisten väitteistä huolimatta.

      https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2106599
      https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(21)02183-8/fulltext
      https://www.news-medical.net/news/20210929/A-review-of-COVID-19-vaccine-effectiveness.aspx
      https://www.reuters.com/business/healthcare-pharmaceuticals/pfizerbiontech-covid-19-vaccine-effectiveness-drops-after-6-months-study-2021-10-04/
      https://www.sciencemediacentre.org/expert-reaction-to-study-on-pfizer-biontech-vaccine-effectiveness-up-to-6-months/
      https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/70/wr/mm7037e3.htm
      https://www1.racgp.org.au/newsgp/clinical/clearer-picture-emerges-of-long-term-vaccine-effic
      https://www.bbc.com/news/health-58545548
      https://www.ox.ac.uk/news/2021-08-19-vaccines-still-effective-against-delta-variant-concern-says-oxford-led-study-covid
      https://www.gov.uk/government/news/covid-19-vaccines-have-prevented-7-2-million-infections-and-27-000-deaths
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33985964/
      https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/70/wr/mm7038e1.htm

      • Anonyymi

        Kaaoksen ja sotatilan luominen koronan varjolla.

        Vaihe 1: Simuloi uhkaa ja luo pelkoa (joulukuu 2019–maaliskuu 2020)

        Pandemia Kiinassa:

        Tappaa kymmeniä tuhansia vanhuksia
        Tapausten ja kuolemantapausten määrän lisääminen
        Aseta rokotus ainoaksi ratkaisuksi alusta alkaen
        Keskitä kaikki huomio Covid-19:ään.
        Tulos: (lähes) yleinen paniikki

        Vaihe 2: Kylvä rikka ja suorita erottelu (maaliskuu 2020–joulukuu 2020)

        Määrää useita tarpeettomia, vapauden ja perustuslain vastaisia ​​pakkokeinoja
        Lamauta kauppaa ja taloutta
        Tarkkaile enemmistön alistumista ja kapinallisen vähemmistön vastustusta
        Leimaa kapinalliset ja luo suoraa jakoa
        Toisinajattelijoiden johtajien sensurointi
        Rankaise tottelemattomuudesta
        Yleistä PCR-testit
        Luo sekaannusta tapausten, tartunnan, sairaiden, sairaalahoidossa ja kuolleiden välillä
        Hylkää kaikki tehokkaat hoidot
        Toivo pelastavaa rokotetta.
        Tulos: (lähes) yleinen paniikki.

        Vaihe 3: Esittele petollinen ja tappava ratkaisu (joulukuu 2020–kesäkuu 2021)

        Tarjoa ilmainen rokote kaikille
        Lupaa suojaa ja paluuta normaaliin elämään
        Aseta laumaimmuniteetin tavoite
        Simuloi talouden osittaista elpymistä
        Piilota tilastot sivuvaikutuksista ja injektioihin kuolemista
        Esittele injektioiden sivuvaikutukset viruksen ja taudin ”luonnollisina” seurauksina
        Luo käsitys ”variantista” viruksen luonnollisena mutaationa
        Perustele pakkokeinojen säilyttäminen jättämällä soveltamatta laumaimmuniteetin käsitystä
        Rankaise terveydenhuollon ammattilaisia ​​laittomasta hoidosta ja parantamisesta.
        Tulos: epäilykset ja petoksen tunteet rokotettujen keskuudessa, masennus vastustajien keskuudessa.

        Vaihe 4: Asenna Apartheid ja QR-koodi. (kesäkuu 2021–lokakuu 2021)

        Luo tavoitteellista pulaa
        Määrää rokotuspassi (QR-koodi) palkitsemaan rokotettuja ja rankaisemaan vastustuskykyisiä
        Luo etuoikeutettujen apartheid muita vastaan
        Oikeus työhön tai opiskeluun otetaan pois ei-rokotetuilta
        Peruuta peruspalvelut ei-rokotetuilta
        Määrää PCR-maksutestit muille kuin rokotetuille.
        Tulos: digitaalisen hallinnan ensimmäinen vaihe, vastustajien köyhdyttäminen

        Vaihe 5: Luo kaaos ja sotatila (marraskuu 2021 – maaliskuu 2022)

        Hyödynnä tavara- ja ruokapulaa
        Aiheuta reaalitalouden lamaantuminen ja tehtaiden sekä myymälöiden sulkeutuminen
        Anna työttömyyden räjähtää
        Levitä kolmas annos rokotetta (tehosteet)
        Ryhdy vanhusten murhaan
        Asetetaan pakollinen rokotus kaikille
        Vahvista myyttiä varianteista, rokotteen tehokkuudesta ja laumaimmuniteetista
        Demonisoi rokottamattomat ja pidä heitä vastuussa kuolleista
        Pidätä oppositiojohtajat
        Aseta digitaalinen henkilöllisyys kaikille (QR-koodi): syntymätodistus, henkilötodistus, passi, ajokortti, sairausvakuutuskortti…
        Aseta voimaan sotatila voittaaksesi opposition.
        Tulos: digitaalisen ohjauksen toinen vaihe. Vastustajien vangitseminen tai poistaminen.

        Vaihe 6: Nollaa velat ja dematerialisoi raha (maaliskuu 2022–syyskuu 2022)

        Käynnistä talouden, rahoituksen ja osakemarkkinoiden romahdus ja pankkien konkurssit
        Pelasta pankkien tappiot asiakkaiden tileiltä
        Aktivoi ”Suuri nollaus” (The Great Reset)
        Dematerialisoi rahat
        Peruuta velat ja lainat
        Aseta digitaalinen portfolio (Digitaalinen lompakko)
        Ottaa haltuun kiinteistöt ja maat
        Kiellä kaikki maailmanlaajuiset lääkkeet
        Vahvista velvollisuus rokotuksiin puolivuosittain tai vuosittain
        Määrää ruoan säännöstely ja ruokavalio Codex Alimentariuksen perusteella
        Laajenna toimenpiteitä elpyviin maihin.

        Lopputulos totalitäärinen Maailmanhallitus.


    • Anonyymi

      Koronarokotteet ovat turvallisia raskaana oleville, synnyttäneille ja lapsille.

      Rokottamattomuus on vaarallista:

      https://www.nbcnews.com/health/health-news/cdc-issues-urgent-alert-pregnant-women-need-covid-19-vaccine-rcna2422
      https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/vaccines/recommendations/pregnancy.html
      https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/nejmoa2104983
      https://www.rcog.org.uk/en/guidelines-research-services/coronavirus-covid-19-pregnancy-and-womens-health/covid-19-vaccines-and-pregnancy/covid-19-vaccines-pregnancy-and-breastfeeding/
      https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/2784193
      https://www.bbc.com/news/uk-wales-58905150
      https://www.scientificamerican.com/article/vaccination-protects-pregnant-people-and-their-babies-from-severe-covid/
      https://www.npr.org/2021/10/12/1045297847/vaccines-misinformation-and-pregnancy?t=1634497338858
      https://www.nature.com/articles/s41577-021-00525-y
      https://www.euronews.com/next/2021/08/27/do-covid-vaccines-affect-pregnancy-fertility-or-periods-we-asked-the-world-health-organiza

      Nyt kun rokotevastaiset pauhaavat Modernan sydänlihastulehdusriskistä, ajattelin että olisi hyvä hieman tarkastella näitä lukemia verrattuna aikaan ennen rokotteita:
      EMA:n tilasto:
      - Pfizer-BioNTech: Noin 1 tapaus 750 000 rokotettua kohti
      - Moderna: noin 1.5 tapausta 750 000 rokotettua kohti

      - Yleisimmin sydänlihastulehdukset liittyvät virusinfektioon (esim. flunssa, influenssa, korona)
      - Monella voi olla lievä sydänlihastulehdus virusinfektion yhteydessä oireettomana.
      - Useimmat tapaukset hyvin lieviä, silti noin 500 tapausta vuodessa (Suomessa) vaatii sairaalahoitoa (ennen koronaa, ennen rokotteita)
      - Jos kaikki suomalaiset vauvasta vaariin olisi rokotettu eniten sydänlihastulehduksia aiheuttaneella rokotteella (Moderna), tilastollisesti 10 henkilöä saisi sydänlihas- tai pussitulehduksen (ja lähes aina lievänä).

      Tästä voi sitten jokainen vetää johtopäätöksiä rokotteen "vaarallisuudesta" ja kuinka "tärkeää" on, että rokotevastaiset valistavat meitä typeriä lampaita...

      LÄHTEET:
      https://yle.fi/uutiset/3-10983047 (2019)
      https://www.bbc.com/news/health-57781637

      Koska rokotevastaiset toistelevat, miten korona ei ole kuulemma yhtään sen kummallisempi tauti kuin influenssa (johon muuten myös otetaan usein rokote...), niin verrataanpa tilastoja:

      38 miljoonata koronaan sairastuneesta on virallisten tietojen mukaan kuollut 630 tuhatta henkilöä.

      38 miljoonasta influenssaan sairastuneesta kuolleita oli 22 tuhatta

      Eli koronaan kuoli ennen rokotteita erilaisista rajoitustoimista, maskeista ja muista huolimatta lähes 29 kertainen määrä ihmisiä.

      LÄHDE: https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/coronavirus/in-depth/coronavirus-vs-flu/art-20490339

      Tämän lisäksi on long-covid. Oxfordin tutkimuksen mukaan noin joka kolmas kärsii jonkinasteisista long-covid -oireista. Aiemman selvityksen mukaan noin joka seitsemäs. Eroa selittänee sen määritelmä, mitkä kaikki lasketaan oireiksi.

      Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan 20-30% kärsii long-covid oireista ainakin 12 kuukautta sen jälkeen, kun ovat päässeet sairaalasta

      Lähteet:
      https://en.wikipedia.org/wiki/Long_COVID
      https://www.weforum.org/agenda/2021/10/oxford-university-study-long-covid-symptoms/
      https://www.reuters.com/business/healthcare-pharmaceuticals/what-researchers-say-about-long-term-effects-covid-19-2021-10-07/

      Rokotevastustajat väittävät yhä, ettei covid19-virusta ole eristetty tai havaittu. Tämä perustuu 1800 luvulla eläneen Robert Kochin näkemykseen viruksen tunnistamisesta, eikä vastaa nykyajan osaamista. Todellisuudessa virus on eristetty monta kertaa, sitä on viljelty tutkimustarkoituksiin ja siitä on mikroskoopilla otettuja valokuviakin.

      LÄHTEET:
      https://www.reuters.com/article/factcheck-covid-rna-idUSL1N2LS27P
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7036342/
      https://journals.asm.org/doi/10.1128/jvi.00543-20?permanently=true
      https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0247524
      https://theconversation.com/i-study-viruses-how-our-team-isolated-the-new-coronavirus-to-fight-the-global-pandemic-133675
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/nuccore/MN908947
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/nuccore/MT560525.1
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/nuccore/MT019532
      https://healthfeedback.org/claimreview/several-laboratories-in-spain-have-cultured-and-isolated-the-virus-sars-cov-2-the-claim-that-the-virus-doesnt-exist-is-false-charlie-ward-show/

      Julkaistuja kuvia covid19-viruksesta: https://www.flickr.com/photos/niaid/albums/72157712914621487/with/49557785797/

      Toisin kuin rokotevastaiset ovat väittäneet, CDC ei ole koskaan väittänyt, ettei covid19-virusta olisi eristetty: https://fullfact.org/health/CDC-document-viral-isolates/

      Jokainen maallikko pystyy päättelemään pelkästään testien ja rokotteen olemassaolosta, että virus totta kai on eristetty, tunnistettu ja tunnetaan: https://apnews.com/article/fact-checking-afs:Content:9847920299

      • Anonyymi

        Jokainen tajuaa että tilastoja on vääristelty koronarokotteiden hyväksi.
        Yksi 'Big Pharman' tavoite on ihmisen luonnollisen immunitteetin korvaaminen keinotekoisella, lääkeyhtiöiden patentoiminen rokotteiden immuniteetillä.
        Pfizer ja muut lääkeyhtiöt ovat niin häkellyttävän rikkaita että ne voivat ostaa minkälaisen 'tutkimuksen' tahansa tukemaan heidän agendaansa.
        Luuleeko joku oikeasti että syntymättömälle lapselle olisi koronarokottamattomuus vaarallisempaa kuin rokotteet!?
        Tiedämme että jopa naisille jotka eivät ole raskaana, nämä rokotteet saattavat aiheuttaa pitkäaikaisia verenvuotoja kohdusta.
        Entä sitten se tärkein, kuolleisuusluvut. Nyt sentään väitetään että sairastuneista kuoli 2%. Ensinhän kuolleisuuden piti olla ebolan luokkaa. Todellisuudessa Suomessa ja Maailmalla kaikki infulenssapotilaat laitettiin 'koronapotilaiksi.' korona on oikeasti yhtä vaarallinen kuin a ja b- viruksen aiheuttama infulenssa.
        Maailmassa on v. 1976 lähtien kuollut ihmisiä enemmän vuosittain kuin edellisenä vuotena. Tästä syystä ei pidä ihmetellä että v. 2020 oli kuolleita enemmän kuin v. 2019. Todellisuudessa kuolleita oli vähemmän mitä ennustettiin ennen koronaa....
        Niissä maissa joissa on alhainen rokotusaste, onkin vähemmän koronaa, esim. Palestiina vs Israel.
        Entä se tavallisen infulenssan katoaminen koronan aikana (oikeasti tilastoitiin koronapotilaiksi)?
        Monet sanovat että tämä oli osoitus sulkutilojen ja maskien toimivuudesta. Ajatus on järjetön. Miksi sitten koronaa ei saatu kuriin? Miten korona osasi kiertää sulut ja maskit?
        Sulut ja maskit olivat osa suunnitelmaa luoda kauhua ja epätoivoa. Maskien ensisijainen tehtävä on 'singnaloida' epidemiaa, kuten eräs johtava lääkäri totesi.
        Korona Covid-19 on harmiton kausi-infulenssa jota ylläpidetään median ja politiikan avulla.
        Asian todellinen 'pihvi' onkin nämä rokotteet. On ollut 'epidemian' alusta lähtien.
        Älkää antako tuhota terveyttänne näillä piikeillä.


    • Anonyymi

      Rokotevastaiset käyttävät salaliittoteoreetikoiden ilmaisua "follow the money" ja väittävät "big pharman mieluummin myyvän kalliilla rokotteita, kuin hoitavan sairaita halvoilla lääkkeillä".

      Verrataanpa:

      Ivermectin: 100 dollaria 20 tablettia:
      "The average cost for 20 Tablet(s), 3mg each of the generic (ivermectin) is $94.59."
      webmd.com/rx/drug-prices/

      Tässä taas rokotteiden hinnat:

      Oxford/AstraZeneca: 1,78 € (EU varannut 300 miljoonaa annosta)
      Johnson & Johnson: 8,50 $ (6,94 €, EU varannut 200 miljoonaa annosta)
      Sanofi/GSK: 7,56 € (EU varannut 300 miljoonaa annosta)
      CureVac: 10 € (EU varannut 225 miljoonaa annosta)
      Pfizer/BioNTech: 12 € (EU varannut 200 miljoonaa annosta) (nyk.19€)
      Moderna: 18 $ (14,7 €, EU varannut 80 miljoonaa annosta) (nyk >20€)

      Joten "bigpharma" saisi paljon enemmän rahaa jos kaikille ruvettaisiin jakamaan ivermectiniä. Kuinkas ollakaan. Eikö teidän "follow the money" nyt oikein toimikaan :D
      -
      Rokotevastaiset ovat luoneet näitä tekaistuja "lääkärijärjestöjä" tyhjästä. Mahtipontisista nimistä huolimatta ne ovat järjestään disinformaatiota levittäviä sekopääjärjestöjä:

      "America’s Frontline Doctors"

      Kyseessä on 2019 perustettu USA:n oikeistosiipeä oleva liike, joka levittää misinformaatiota ja kehoittaa käyttämään testaamattomia hoitokeinoja koronaa vastaan. Eräs heidän merkittäviä jäseniään on Stella Immanuel, joka aikaisemmin on väittänyt muun muassa lääketehtaiden käyttävän avaruusolentojen DNA:ta ja että gynekologiset ongelmat saattavat johtua siitä että ihmiset unissaan harrastavat seksiä demonien ja noitien kanssa.
      LÄHDE: https://www.bbc.com/news/world-africa-53579773

      "World Doctors Alliance "

      Prameasta nimestään huolimatta tuossa on kyse sekavasta joukosta satunnaisia lääkäreitä, jotka ovat koko pandemian ajan levittäneet mitä villeimpiä väitteitä.

      Jotkin oikeat lääkärijärjestöt painottavat viestinnässään, että eivät kenties samantyyppisestä nimestään huolimatta ole missään tekemisissä kyseinen organisaation kanssa.

      Järjestön jäseniin kuuluu mm. Dolores Cahill jonka mielestä maskien käyttö alentaa älykkyysosamäärää ja maskeja kuulemma suositellaan, koska "happivajeisia ihmisiä on helpompi kontrolloida". Hän on myöskin tunnettu mielipiteestään, jonka mukaan mitään rokotteita ei tarvita, vaan C ja D vitamiinia ja hydroksiklorokiiniä (jota pidettiin korona-pandemian alussa lupaavana lääkkeenä, mutta on osoittautunut testeissä sittemmin hyödyttömäksi).

      mm. https://apnews.com/article/fact-checking-afs:Content:9573357676

      "Doctors for COVID Ethics"

      Perustajajäsen on jo jäänyt kiinni oman tohtoritittelinsä vääristelystä. Järjestön väitteet on kumottu aikoja sitten useiden oikeiden ammattilaisten toimesta ja loput voi lukea vaikka täältä: https://medium.com/annie-lab/investigation-a-group-of-doctors-spreading-misleading-claims-about-covid-19-vaccines-8d4ce1395a9b


      -
      Todellisia FIMEAN mukaan vakavia haittavaikutuksia on haastatellun mukaan ollut erittäin vähän

      "Näveri pitää hyvin valitettavana, että Fimean tilastojen perusteella väitetään sadan suomalaisen kuolleen koronarokotukseen.

      – Kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella rokote ei ensinnäkään ole aiheuttanut kaikkien näiden ihmisten kuolemaa, vaan näin oletetaan käyneen vain yhden kohdalla. Toisekseen rokotteesta on valtavan paljon hyötyä ja se on varmasti vähentänyt tautitaakkaa ja pelastanut ihmishenkiä.

      Koronaan on kuollut THL:n mukaan Suomessa 982 ihmistä. Rokoteannoksia on annettu yli 5,4 miljoonaa.

      Näveri arvelee kansalaisten ehkä hämmentyneen siitä, että Fimea raportoi rokotusten jälkeisten kuolemantapausten määrän, vaikka rokotteen ei olisi katsottu aiheuttaneen kuolemaa.

      – Emme varmastikaan riittävän hyvin osaa viestiä sitä, että se ei tarkoita, että rokote olisi kuoleman aihe (syy)."
      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499

    • Anonyymi

      Eiköhän joku Moskovan pojista ala kohta jotakin äpyttää.

      Truth Really Hurts

    • Anonyymi

      Luuletko paska että tuo tehoaa meihin? Me vain jatketaan räksytystä, hau hau..

    • Anonyymi

      No onkos kuolleisuuskin noussut 29-kertaiseksi?
      Ettekö te sitäkään tajua, että tuollaiset epäuskottavat, mutta helevetin tarkat luvut ovat varma merkki huijauksesta?

      • Anonyymi

        Etkö osaa lukea yksinkertaista tekstiä? Kuolemanriski influenssaan nähden on 29 kertainen. Ei yleinen kuolleisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa lukea yksinkertaista tekstiä? Kuolemanriski influenssaan nähden on 29 kertainen. Ei yleinen kuolleisuus.

        EI OO - PASKAA JAUHAT NAAPURIN LIHAMYLLYLLÄ TAAS ...


    • Anonyymi

      Tätä korona-alarmisteilla on vaikeuksia hyväksyä omaa jäykkää todellisuuskuvaa uhkaavat faktat:

      1. Korona on ollut jo ennen rokotuksiakin globaalisti n. 98%:lle tartunnan saaneista tavanomainen infektiotauti.

      2. 2% kuolleita, joista lähes jokainen riskiryhmiin kuuluva.

      3. Koronatauti on riskiryhmien pandemia, mutta useimpiin infektiotauteihin kuuluu myös harvinaiset komplikaatiot, joihin perustervekin voi menehtyä. Kun muutama perusterve, jopa nuori sellainen, joutuu teho-osastolle tai kuolee, media ryhtyy paisuttelemaan sitä, kertoo HUS:n Asko Järvinen.

      4. Suomessa taudin levinneisyys lähes kahden vuoden ajan vain 2,8% koko väestöstä.

      5. Suomessa ylikuolleisuus ei ole muuttunut poikkeuksellisella tavalla

      6. Jopa tuhansien kauhutarinoiden Venäjällä kuolleisuus on vain jonkin verran yli 3%.

      7. Perusterve ei tarvitse rokotetta. Ylipainoinoisuus, korkea verenpaine, immunosupressiivinen lääkitys ja vastaavat ovat koronataudissa kriteereitä kuulua riskiryhmiin, jolloin rokotteen ottamiselle on paremmat perusteet.

      8. Jos vainajan kuolinsyytä ei pystytä selvittämään ja hän on koronapositiivinen, merkitään kuolinsyyksi korona (HUS:n Asko Järvinen)

      9. Sekä rokote että virus aiheuttaa mm. veritulppia. Jos rokotettu koronapositiivinen kuolee veritulppaan, kuolinsyyksi kirjataan todennäköisimmin korona kuin rokotehaitta.

      10. Rokotetut kantavat ja levittävät viruksia. Yhteenkerääntyessään heistä tulee myös mahdollisten supermutanttien itulaareja. He vaarantavat näin paitsi oman terveyteynsä, myös riskiryhmiin kuuluvien ja rokottamattomien terveyden.

      11. Rokote on poikkeusluvin myyntiin saatu keskeneräinen tekele, jonka kehityksessä on normaalit testiryhmät vaihdettu koko maailman kokoiseksi testiryhmäksi. Normaalisti rokotetta annettaisiin testiryhmille vielä pitkään ja rokotetta kehittäisiin niistä saatujen tulosten perusteella. Nyt rokotehaitat eivät jääkään testiryhmiin, vaan ovatkin koko maailman riesana.

      12. Koronavirus on vakavuudeltaan influenssaviruksen kaltainen, kun ei huomioida normaalein metodein vuosikymmeniä kehitettyjä rokotteita ja muita lääkkeitä. Kuten influenssassa, koronaa vastaan on perusteltua rokottaa vain riskiryhmiin kuuluvat, sekä näiden kanssa välittömässä läheisyydessä olevat, esim. sairaanhoitajat.

      13. Koronavirus on todellinen, mutta Covid19 on pandemiaa hyväksikäyttävän toiminnan markkinointinimi. Mistä luulette syyllistämisen, vihan, uhkailun jne. tulleen? Juuri niin, poliitikoiden ja bisnesihmisten syöttämänä. Tämä loi ilmiön nimeltä korona-alarmismi, joka kertoo sen, miten lammasmaisia monet ihmiset ovat.

      • Anonyymi

        Tämän kurasi kumosin jo edellisellä kerralla täysin, joten en lähde sitä toistelemaan.


      • Anonyymi

        Kirjoituksesi on sitä paitsi aivan keksittyä puppua. Joko olet misinformaation levittäjä tai sitten putinin lammas, joka uskoo kaiken mitä MeidänVenäjä lehti ja vastaavat lähteet väittävät.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kummassa rokottamattomat sitten täyttävät
        sairaalat🤕🚑🏥

        "potilaiden ikähaarukka on 19–75 vuotta."

        https://www.verkkouutiset.fi/ylilaakari-ylelle-sairaalahoidossa-nyt-jo-19-vuotiaita/#d98a40ca

        "Ilkka-Pohjalainen kertoo, että Seinäjoen keskussairaalassa on tällä viikolla hoidettu muutamaa vasta noin 20-vuotiasta koronapotilasta, joiden keuhkot ovat huonossa kunnossa."

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008350962.html

        IS- linkki on sontamediaan - ei availla - nauti vaan itse niistä yksinäsi - kuka tuollaista akkaa sietäisikään vierellään.
        Jos ei muuta osaa - ei pidä kirjoittaakaan - näkee älyn puutteen ja herkkäuskoisuuden.
        Saaneet sinut kiihottumaan heheheeh.


      • Anonyymi

        Tuo hyvä rehellinen video juutalaisilta. Näytti tosiaan olevan jonkun viikon vanha, eli on nuo luvut varmaan jo lähes 100%


      • Anonyymi

        "Suomen sairaalat on täynnä myrkkypiikki-potilaita. Meilläkin meni juuri liuotushoitoon, saa nähdä amputoidaanko jalka, sydämessä on myös ongelmia.

        Haluatko tavata? Ota kolmas piikki ja voit saada viereisen vuoteen!"

        Täyttä puppua. Tosin siellä Venäjällä te taidatte käyttää sitä Putinik-rokotetta, joten sen sivuvaikutuksia en tunne. Meillä täällä lännessä on onneksi paremmat rokotteet, jotka ei aiheuta tuollaisia ongelmia. Minutkin on rokotettu kolmeen kertaan, eikä ole ollut mitään ongelmia.

        "94% Israel, 86% Britannia ja samaa rataa muuallakin myrkkypiikin ottaneista joutunut sairaalakuntoon"

        Että siis lähes koko Israelin miljoonien ihmisten väestö (siitä 94%) on sairaalassa..? Mitä jos en ihan usko :D


    • Anonyymi

      Näitä piikkikammoisia Anoilijoita löytyy kyllä joka ketjuun kertomaan satuja karmeista rokote haitoista jotka muka viranomaiset salaavat täytyy kysyä että olisiko tuollaisten sekopäiden paikka niuvanniemessä.

      • Anonyymi

        Kuulehan piikki sinut on pah.enkeli sokaissut hullujenhuoneet tulevat olemaan kaltaisillesi


    • Anonyymi

      Piikkimyönteisetkö viisaita kun tyrkyttävät paskaansa tietämättä itsekään edes mitä aineita KAIKENKAIKKIAAN se sisältää.Huvittavaa kun ihan tavikset jotka on saatu manipuloitua paskaansa kehuvat ja yrittävät vaikka miten saada kaupattua väkipakolla sitä puhtaille saastumattomille ihmisille.

      • Anonyymi

        Voisi joskus rokotekiimainen kertoa mitä veti käteen? 😂🤣🤣😃😄😄😄😄


    • Anonyymi

      Just nii, ensin korona oli niin tappavaa, ettei sille maha mittää, sitten sovittii, että 70% kun kansasta on piikitetty, niin ollaan turvassa, peloteltii ja uhkailtii, sitte sovittii, että 80 % on turvaraja! Tännää oli uutisissa, ettei se niin ole, vaan kaikkia varotoimia on syytä käyttää, kun sairaalat vaan täyttyy, mutta missään ei näy, onko kuolleet ja vaikeasti sairaat rokoettuja vai ei, kui tää nyt näin menee? Ihmettä miust.

    • Anonyymi

      Kukako se valehtelee,se johon on valheenenkeli päässyt pistämään myrkkyään!

      • Anonyymi

        En mie oikein uskois, et joku valehtelee, mutta miks ei kerrota koko totuutta? Ihmettä miust.


    • Anonyymi

      Läheisellä oli kolmena päivänä pientä lämpöä siinä oli korona?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Miten koronavirus erotetaan tuhansien virusten joukosta ja miksi sitä pidetään uhkaavimpana? Mediassa ei ole näkynyt tasokasta ja uskottavaa juttua aiheesta.

    • Anonyymi

      Rokotteita on tutkittu riittävästi, että niillä on voitu aloittaa satojen miljoonien ihmisten turvalliset rokotukset.
      Näillä palstoilla ei rokotteista tiedetä hevonpaskaa, koska kirjoittajat eivät hallitse edes suomen kielioppia, vaan tekstit ovat apukoulutasoisen väsäyksiä.

      Ai, että ihmiset ovat ravintoloissa riemuissaan koronapassista, kun telkkauutisissa näytetty ja haastateltu! Rokottamattomat te olette pelinne hävinneet! 6-0 -tuloksella. Turhaa itkette!
      Koronapassi antaa taas luvan pitää ravintolahauskaa ja se on elämää. Me emme siitä luovu, vaikka rokotevastaiset horisee. Onneksi eivät pääse tartuttamaan meitä terveitä! Me pidämme nyt lystiä!!!

      TV-uutisista kansa näkee, että ravintolan asiakkaat, jotka ottaneet rokotteet, ovat iloisia, hyvävointisia ja terveitä. Tässä koronahörhöillä ihan turha inistä rokotusvastaisuuttaan.
      Sadat miljoonat ovat todenneet rokotteen hyödyn ja tehon - emme käy sepustamaan. Enää.

      • Anonyymi

        Kohta koitta itku lyhyestä ilosta ja hammastenkiristys,että siinä teille!


    • Anonyymi

      Koronan piti olla helvetin vaarallinen. Mulla ole ollu edes nuhaa kahteen vuoteen 😀

      Maapallolla on 200 miljoonaa ihmistä enemmän nyt kuin vuonna 2019, kuinka paljon enemmän pitäisi olla?

      Kun synnyin, ihmidiä oli 3 milhardia, nyt 7,9 miljardia. Väestö lisääntyy aivan liikaa, koronan olis voitu antaa hoidella ongelma, mutta pelkurit haraa vastaan.

    • Anonyymi

      Mites tää Italian juttu? Yli 130000 ilmotettiin kuolleksi ja Oho....eihän niitä ollutkaan ku vajaa 4 tuhatta..? Mihis ne loput kuoli? ja Älä taas vetoa MV lehteen vaan tarkista itse Il Temposta! (Lehti)

      • Anonyymi

        Loput saivat tukiaisia ja heräsivät kuolleista.


      • Anonyymi

        Rooman julistus käsittelee EU:n yhtenäisyyttä, eikä sillä ole mitään tekemistä koronan, rokotteiden tai muun sellaisen kanssa.


      • Anonyymi

        Niin, noin 4000 uutta korona kuolemaa 130 000 lisäksi. Sitä se on kun ei osaa edes Googlen kääntäjää käyttää 😎


      • Anonyymi

        Tämä on ihan faktaa ja aloittaja sekoilee tapansa mukaan kuoleman pelossa jo piikeistä - ei hän muuten huutaisi APUA - hän olisi tyytyväinen, nyt on HÄTÄ


      • Anonyymi

        Rokotevastaiset ovat väärentäneet Thl:n logon omiin papereihinsa, joissa esittelevät itse keksimiään rokotehaittoja. Näitä sitten ollaan jakamassa koululaisille.

        Onko tämä se tapa, millä perustelette väitteenne ja vaatimuksenne?

        Eikö tämä vain osoita, että rokotevastaiset valehtelevat? Paljon puhutte totuudesta, vaikka teikäläiset vain trollaa valheita ja humpuukia.


      • Anonyymi

        "STM myöntää virallisesti, että sillä ei ole todisteita koronaviruksen olemassaolosta"

        Tämä kertoo lähinnä siitä sekopäisyydestä, jota rokotevastaiset edutavat. Hehän ovat myös väittäneet, että viruksia ei ole ollenkaan olemassa :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotevastaiset ovat väärentäneet Thl:n logon omiin papereihinsa, joissa esittelevät itse keksimiään rokotehaittoja. Näitä sitten ollaan jakamassa koululaisille.

        Onko tämä se tapa, millä perustelette väitteenne ja vaatimuksenne?

        Eikö tämä vain osoita, että rokotevastaiset valehtelevat? Paljon puhutte totuudesta, vaikka teikäläiset vain trollaa valheita ja humpuukia.

        Rokotevastaiset väärentämässä lähteitä ja tuloksia ei yllätä tässä kohtaa enää ollenkaan. Sitä on nähty niin paljon.


    • Anonyymi

      Onkohan yksikään alle 30v. Kuollut koronaan Suomessa mutta rokotteeseen on useampi?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Niin, rokotteeseen on kuollut YKSI harvinaisen hyytymishäiriön takia.

        Ilmoitettu ja vahvistettu on eri asia 😎


    • Anonyymi

      Raiskasiko Tampereen kunnallisvaaliehdokas Marco de Wit Kassi-Alman?

      Anonyymi
      Kassi-Alman tyhjä päätynnyri kolisee taas eikä mitään asiaa taaskaan tule vaikka vääntää päivästä toiseen samaa sontaa! 🤣😂😆😄😅🤣😁😂
      Ei koskaan asiaa - vain leukojen loksuntaa ja korkokenkien kopinaa kun on vihainen AlmaParka. Olisi iloinen kun kerrankin sai kunnon kyydit.

      Anonyymi:
      Salaliittoteorikot tekivät Latvialle miljardien eurojen laskun rokotevastaisuus valheillaan.

      Anonyymi:
      Kassi-Alman tyhjä päätynnyri kolisee taas eikä mitään asiaa taaskaan tule vaikka vääntää päivästä toiseen samaa sontaa!
      Ei koskaan asiaa - vain leukojen loksuntaa ja korkokenkien kopinaa kun on vihainen AlmaParka.

      Anonyymi:
      Syy miksi kolmesti vankeusrangaistuksen saanut väkivaltainen Tampereen kunnallisvaaliehdokas Marco de Wit vihaa naisia. Hänet pidätetään epäiltynä raiskauksesta. Raiskattu syyttää de Wittiä ja de Wit yrittää kiistää.
      https://youtu.be/QBpPPaVtnFw
      3 kertaa vankilatuomion saanut Tampereen kunnallisvaaliehdokas ollut syytettynä myös 2-vuotiaan tyttölapsen pahoinpitelystä

      Anonyymi:
      Naisviha on naisten ja Kassi-Alman omaa syytä.
      Hänellä Almalla on tuo KiinaKiima tullut. Jos saa kunnolla ei kannattaisi siitä poliisille kertoa.

    • Anonyymi

      Lasten rokottaminen kokeellisella rokotteella on jo anteeksiantamatonta hulluutta?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Joo! Siksi kannattaakin käyttää vain testattuja länsimaisia rokotteita, kuten Pfizer ja Moderna.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei akka tiedä kyllä yhtään mistä puhuu. Väittää twitterissä, että "tähän asti on tutkittu vain covidia ja nyt aletaankin tutkia laajemmin".

        Todellisuudessa KOKO AJAN on otettu myös muut näytteet, esimerkiksi influenssat.


      • Anonyymi

        Juupa juu. Nimettömiä tarinoita vailla totuus pohjaa. Rokotevastaisia jäänyt kiinni näistä. Porukalla tehtailevat 😂


    • Anonyymi

      Häivy valesäkki,Ottakaa sitä BG:n lantraamaa robottimyrkkyänne vaan ihan itse!

    • Anonyymi

      Jahas. Taas aloittaja, joka suoltaa disinformaatiota koronan varjolla. Näitä on nyt riittänyt. Jos ei vastusteta otsonikatoa, ilmastonmuutosta, maahanmuuttoa tms. niin käyhän se koronakin syyksi kirjoittaa p****a.

    • Anonyymi

      Rokoteagendatrolli heittää yhä kovemmalla vaihteella kun tartunnat Euroopassa ja Yhdysvalloissa nousevat pandemian ajan suurimmiksi maa toisensa jälkeen huolimatta rokotekattavuudesta ja nimenomaan koronapassien luoman väärällisen turvallisuudentunteen ja maailmanlopun biletyksen sekä muun parveilun takia.

    • Anonyymi

      Katso paljonko influenssaan kuolee/12 kk.
      Ja laske paljonko koronaan on kuollut /12 kk,

      ...huomioi että koronakuolemissa huomioitu koko korona aika, joka kohta 2 vuotta.

      Kerro mitä löysit????

      • Anonyymi

        Koska rokotevastaiset toistelevat, miten korona ei ole kuulemma yhtään sen kummallisempi tauti kuin influenssa (johon muuten myös otetaan usein rokote...), niin verrataanpa tilastoja:

        38 miljoonata koronaan sairastuneesta on virallisten tietojen mukaan kuollut 630 tuhatta henkilöä.

        38 miljoonasta influenssaan sairastuneesta kuolleita oli 22 tuhatta

        Eli koronaan kuoli ennen rokotteita erilaisista rajoitustoimista, maskeista ja muista huolimatta lähes 29 kertainen määrä ihmisiä.

        LÄHDE: https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/coronavirus/in-depth/coronavirus-vs-flu/art-20490339

        Tämän lisäksi on long-covid. Oxfordin tutkimuksen mukaan noin joka kolmas kärsii jonkinasteisista long-covid -oireista. Aiemman selvityksen mukaan noin joka seitsemäs. Eroa selittänee sen määritelmä, mitkä kaikki lasketaan oireiksi.

        Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan 20-30% kärsii long-covid oireista ainakin 12 kuukautta sen jälkeen, kun ovat päässeet sairaalasta

        Lähteet:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Long_COVID
        https://www.weforum.org/agenda/2021/10/oxford-university-study-long-covid-symptoms/
        https://www.reuters.com/business/healthcare-pharmaceuticals/what-researchers-say-about-long-term-effects-covid-19-2021-10-07/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska rokotevastaiset toistelevat, miten korona ei ole kuulemma yhtään sen kummallisempi tauti kuin influenssa (johon muuten myös otetaan usein rokote...), niin verrataanpa tilastoja:

        38 miljoonata koronaan sairastuneesta on virallisten tietojen mukaan kuollut 630 tuhatta henkilöä.

        38 miljoonasta influenssaan sairastuneesta kuolleita oli 22 tuhatta

        Eli koronaan kuoli ennen rokotteita erilaisista rajoitustoimista, maskeista ja muista huolimatta lähes 29 kertainen määrä ihmisiä.

        LÄHDE: https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/coronavirus/in-depth/coronavirus-vs-flu/art-20490339

        Tämän lisäksi on long-covid. Oxfordin tutkimuksen mukaan noin joka kolmas kärsii jonkinasteisista long-covid -oireista. Aiemman selvityksen mukaan noin joka seitsemäs. Eroa selittänee sen määritelmä, mitkä kaikki lasketaan oireiksi.

        Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan 20-30% kärsii long-covid oireista ainakin 12 kuukautta sen jälkeen, kun ovat päässeet sairaalasta

        Lähteet:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Long_COVID
        https://www.weforum.org/agenda/2021/10/oxford-university-study-long-covid-symptoms/
        https://www.reuters.com/business/healthcare-pharmaceuticals/what-researchers-say-about-long-term-effects-covid-19-2021-10-07/

        Varmaankin ihan pyyteettömästi näet vaivaa tuntitolkulla päivittäin kasataksesi tuota propagandapommia? Ei mitään osakkeita lääketeollisuudessa tms.? Toinen vaihtoehto on sitten ne perus mt-ongelmat yhdistettynä liikaan aikaan, eihän työttömällä eläkeläisellä muuta olekaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin ihan pyyteettömästi näet vaivaa tuntitolkulla päivittäin kasataksesi tuota propagandapommia? Ei mitään osakkeita lääketeollisuudessa tms.? Toinen vaihtoehto on sitten ne perus mt-ongelmat yhdistettynä liikaan aikaan, eihän työttömällä eläkeläisellä muuta olekaan.

        Idioottien murskaaminen on ainoa palkinto, jonka tarvitsen.


    • Anonyymi

      Joku saisi levittää nuo tekstit vauva-foorumille ja kaikkialle muualle, missä kremlin propaganda-koneisto, vaihtoehtopillerikauppiaat ja muut levittää valheitaan. Luu kurkkuun!

    • Anonyymi

      Et sinä niitä osakkeitasi menetä ilman tuota skeidan suoltamistakaan.

    • Anonyymi

      Koeta pärjätä.

    • Anonyymi

      Baltian maat tarvitsevat kansainvälistä apua rokottamattomien hoitamiseen. Jo on aikoihin eletty.

      • Anonyymi

        Lähettäköön Venäjälle yksisuuntainen lippu kädessään, ilman passia.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Rokote vähentää merkittävästi riskiä saada tauti edes vähäoireisena ja sekä tämän takia, että muita syistä vähentää riskiä levittää tautia.

        Eristystoimien takia Suomessa tautitapauksia on ollut useimpiin maailman maihin nähden todella vähän, mutta nyt kun rajoituksista luovutaan, tautimäärät ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan. Tämän takia jatkossa tulee vastaan sellaisiakin asioita, joita aiemmin ei ehkä ole juurikaan Suomessa esiintynyt, kuten lasten ja nuorten sairaalahoitoa vaativat koronainfektiot, long-covidit ja vastaavat.

        Vastakysymyksenä esittäisin, että miksi rokotteita ei saisi antaa lapsille ja nuorille? Lähes 7000 miljoonan rokoteannoksen jälkeen ei ole tullut vastaan riskejä, joiden perusteella rokotuksia ei pitäisi antaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote vähentää merkittävästi riskiä saada tauti edes vähäoireisena ja sekä tämän takia, että muita syistä vähentää riskiä levittää tautia.

        Eristystoimien takia Suomessa tautitapauksia on ollut useimpiin maailman maihin nähden todella vähän, mutta nyt kun rajoituksista luovutaan, tautimäärät ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan. Tämän takia jatkossa tulee vastaan sellaisiakin asioita, joita aiemmin ei ehkä ole juurikaan Suomessa esiintynyt, kuten lasten ja nuorten sairaalahoitoa vaativat koronainfektiot, long-covidit ja vastaavat.

        Vastakysymyksenä esittäisin, että miksi rokotteita ei saisi antaa lapsille ja nuorille? Lähes 7000 miljoonan rokoteannoksen jälkeen ei ole tullut vastaan riskejä, joiden perusteella rokotuksia ei pitäisi antaa.

        Miksi pitäisi antaa rokote tautiin, joka ei lähtökohtaisesti ole vaarallinen?


    • Anonyymi

      Maailman sivun on väitetty kaikenlaista. Ikävä kyllä tässä tilanteessa kukaan ei tiedä miten pitäisi toimia. Asiat selkiävät vasta jälkeen päin. Eikä tässä tarvitse jaotella oikealla ja väärällä puolella olevia.

      Jokainen seuraa omaa sydäntään, minne se sitten viekin.

    • Anonyymi

      Kyllä järki on mukana, mutta vain sydämellään näkee hyvin ja luotettavasti. Kun järki ei taivu menemään piikille niin sitä en tee.

      Tämä koko korona paska haisee niin pahalle, että oksettaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos olisin rokotevastainen, miettisin kyllä tuon aloituslistan jälkeen oikeasti aika pitkään, onko rokotevastaisessa propagandassa mitään järkeä. Kaikki on mennyt raskaasti metsään ja jutut osoittautuneet valheiksi tai venäjän propagandaksi.

    • Anonyymi

      No? Miten meni noin niin kuin omasta mielestä, rokotevataiset? :D

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2401
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      61
      2327
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2270
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1527
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1522
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      32
      1480
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1422
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1190
    9. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    10. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1156
    Aihe