Parasta seksissä on?
Paras seksi leikki
Anonyymi
1
540
Vastaukset
- Anonyymi
Sellainen seksi, missä käytetään aikaa valmisteluihin, ollaan hyvässä mielentilassa ja vireessä. Esimerkiksi niin, että kotona toinen on tehnyt valmisteluja, kun odottaa toista kotiintulevaksi. On jotain mitä odottaa. Sitten kun päästään kosketusetäisyydelle, niin hyväillään ja kiihotutaan lisää. Viedään toista kohti huippua. Nautitaan matkasta eikä kiirehditä perillepääsyä. Huipulle päästyä parasta on, kun vähän huilaa ja huomaa, että toisellekin huipulle voisi kiivetä. Nautinnollinen läheisyys jälkikäteen kruunaa nautinnon.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811344
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51656