YLE kähmii nyt ambulanssissa - ala vaikea naisille, voimat ei riitä!

Anonyymi

YLEn kähmintäteema näyttää jatkuvan. 27.10. "Pelastuslaitoksilla ja ensihoidossa työskentelevät joutuvat kohtaamaan seksuaalista häirintää usein työyhteisön sisällä. Tämä käy ilmi Ylen selvityksestä.
Yle haastatteli 21 henkilöä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet pelastustoimessa tai ensihoidossa. Haastateltavat kertovat työkulttuurista, johon liittyy vahvasti seksuaalinen häirintä, naisten vähättely ja jopa avoin naisviha.
Haastateltavista kaikki paitsi yksi olivat kokeneet tai todistaneet työyhteisön sisäistä sanallista häirintää, kymmenen haastateltavaa myös fyysistä häirintää." SIIS!

Todella kulunut aihe. Ja vain 21 haastateltavaa, ja koko ala leimataan!
Miksi pelastusalalla on nais/mies-yksiköitä. Kun naiset työntyivät alalle, eteen tuli potilainen kantamiset paareilla. Paikalle joudutaan kutsumaan paloauto koko miehistön kanssa, kun nainen ei jaksa esim. portaikossa kantaa paaripotilasta. Naisen fysiikka ei kestä aina! Ei ole miesten vika. Ennen yksiköt olivat pelkästään "miehitettyjä". Nyt sekayksiköt tuottavat vaikka mitä harmia. Pystyykö pelkkä naisyksikkö hoitamaan painavan potilaan yksin! Epäilen?

12

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivätkö naiset nykyään kykene yhtään mihinkään?

    • Anonyymi

      Tätä häirintätarinaa vatkattu jo klo 6 saakka. Ja jatkuu tietysti illan TV-uutisiin saakka klo 21.45 tms. Kuka kestää. Kuka näyttää naamansa. Nukkea ja paaria ja ambulanssia kuvituksena. Tietysti. Tylssää!

    • Anonyymi

      Voi olla että stressissä palaa hiha, jos voimaantunut nainen ei jaksa kantaa potilasta hissittömästä talosta. Nämä naisethan voivat toimia parettain, niin eivät kärsi naisvihasta.

      • Anonyymi

        "Nämä naisethan voivat toimia parettain, niin eivät kärsi naisvihasta."

        Kyllä. Töissä mieluummin naisparin kanssa parina kuin parittelemaan pyrkivän miesparin kanssa.

        Ensihoitaja (nainen).


    • Anonyymi

      Kannattaa vaihtaa kevyemmälle alalle. Etsi ala, missä muut tekevät sinun työsi.

    • Anonyymi

      Mikä on ongelma, laittakaa naiset samaan ambulanssiin löytyyhän niitä peräti 21 kappaletta.

    • Anonyymi

      Tämäkin ala on naisvaltaistunut.

    • Anonyymi

      Eivät salihormonipojat tarvitse naisia häiritsemään elämäänsä saati työntekoa. Kahden kauppa kolmannen korvapuusti.

    • Anonyymi

      Tehotonta jos ensivasteyksikkö joudutaan kutsumaan paikalle vain siksi, että kaksi ensihoidon henkilöä - naista? mei kykene kantamaan potilasta autoon. Onhan aloja, joissa tarvitaan voimaa.
      Mutta YLEn otos on tosi edustava - 21 puhelua! Hehheheee...

    • Anonyymi

      Yle tuntuu joka alalta löytävän loputtomasti häirintää.
      Asia on helppo ratkaista, vain mies-tai naispareja työvuoroihin, molemmille omat tilat omilla sisäänkäynneillä ja ihan kaikenlainen yhteydenpito kielletään. Ei sanaakaan eri sukupuolta olevien välillä, ei edes tervehtimistä, ei työaikana, eikä vapaa-aikana. Ei minkäänlaista yhteistyötä, eikä apua kumpaankaan suuntaan.

      Ja samat säännöt kaikille muillekin aloille, eli miehet suhtautuvat naisiin ihan niin kuin tapetteihin tai huonekaluihin, eivät kiinnitä yhtään mitään huomiota, eivät ole kuulevinaan, eikä näkevinään, eivätkä joudu työaikana kohtaamaan.

      Kaikki kommunikointi sähköisesti, myös esihenkilöitten kanssa, niin että siitä jää kopiot kaikille ja jokainen viesti menee esihenkilöille, työsuojelupiiriin ja tasa-arvovaltuutetulle ja ylelle.

    • Anonyymi

      Onhan kimitystä YLE A-studiossa, kun naiset puhuvat ja paljastavat kaiken paskan. Sitten jos ei ole kiinnostunut "lähimmäisestä" on homo!

    • Anonyymi

      YLEllä on painopiste miesten jahtaamisessa ja naisten uhrittamisessa. YLEhän on naisenemmistöinen ja siksi on kuukautis- ja muitaa pahanolon tunnejuttuja ylen määrin. Voiko 21 "uhria" edustaa koko Suomen pelastuslaitoskantaa, epäilen ettei. Mutta helppo yleistää, kun YLE.

      Ylessä on melkein toisin päin: Miksi naiset ei kiinnosta miesgollegaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe