Mullistava tapamme liikkua: avain ilmaston kehitykseen?

Kuljetusteollisuus tuottaa noin 25 prosenttia kaikista maailman päästöistä, joten ihmisten ja tavaroiden siirtämisellä paikasta toiseen on merkitystä. Pandemiasulku aiheutti talouksien pyörteen, mutta ne merkitsivät myös vähemmän liikennettä, parempaa ilmanlaatua ja enemmän linnunlaulua. Me kaikki huomasimme eron. Kun taloudet käynnistyvät uudelleen ja ihmiset palaavat töihin – autot, linja-autot ja kuorma-autot laitetaan takaisin 64 miljoonalle kilometrille maapallon halki kulkeville teille – mitä liikennejärjestelmistämme tulee ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestäviä? Pitäisikö meidän poistaa autot kaupunkien keskustasta? Onko vetyautoilla ja kuorma-autoilla tulevaisuutta? Onko meillä koskaan täysin autonomisia ajoneuvoja? Ja mitä hallituksen toimia tarvitaan kuljetusalan tukemiseksi ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja uusien voimaan tulevien laajamittaisten lakien noudattamiseksi?

Yllä oleva kertoo lohdutonta kieltään, miten lähiruoka ja lähipalvelut on tärkeitä. Lähiruokaa tulee kehittää, että mm kaupunkilaisetkin siihen osallistuu, ajaa vain "nuppiin" malli että itsekkin siihen osallistua, mm mansikanpoimijoista on aina pulaa sen hetkensä, ei muuta kuin tärkeimmät pyöräntelineelle ja mansikkatilalle, siinä jokunen päivä kuluu rattoisasti muiden seurassa vaikka loma-aikaan. Siinä ohella tulee omaan pakasteeseen talven vitamiineja. Työttömiä myös paljon, hekin jotenkin manipuloiden saada omaa parhaansa tekemään. Kyllä sitä viitsii, kun se "pää" otetaan. Ei niin kuunnella vasemmistojohtajia "älä tee työtä, saat sossusta saman". Metsät täynnänsä marjoja -sen hetkensä, parasta lähiruokaa -kuunaan !

Yliväpeli Orhonen ja rva Yliväpeli tätä tekee ja paljon muutakin hyvän ruokansa eteen. mm nyt kun mökkireissulta palattiin, meillä oli kalaa tuomisina, myös naapuri sai siitä osansa. Ne on purkitettu useallakin tavalla, kun peltisäilykkeeksi laittaa se säilyy jopa vuosia. Pakasteessa ei niinkään kaikki säily mm silakka sellainen, mutta taas siika säilyy. mm riistanliha on hyvä säilymään vaikkapa -hirvi, rasvattomana säilyy pakasteessa hyvin kautensa.

Nyt vain valitettavasti maa mennyt sellaiseen jamaan että sosiaalituillakin odotetaan valmista, itse ei viitsitä edes omaksi parhaakseen tehdä mm edellä mainittuja.

7

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Li*: älä tee työtä, saat saman sossustakin*"

    • Anonyymi

      Olipa hyvä aloitus.

      • Anonyymi

        Mitä hyvää aloituksessa oli? 90% on muualta sanasta sanaan kopioitua kuten "majuri" täällä on vuosia eri nikeillään tehnyt ja se loppu 10% on kirjoitustaidottoman onnetonta sepustusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyvää aloituksessa oli? 90% on muualta sanasta sanaan kopioitua kuten "majuri" täällä on vuosia eri nikeillään tehnyt ja se loppu 10% on kirjoitustaidottoman onnetonta sepustusta.

        Ei ole kopioitua, tarkistin.


    • Herra Yliväpeli !
      Boomeri poistuu vahvuudesta.

      • Anonyymi

        Ilmari on viaton naisten suhteen.


    • Anonyymi

      Yllä oleva kertoo lohdutonta kieltään, miten lähiruoka ja lähipalvelut on tärkeitä. Lähiruokaa tulee kehittää, että mm kaupunkilaisetkin siihen osallistuu, ajaa vain "nuppiin" malli että itsekkin siihen osallistua, mm mansikanpoimijoista on aina pulaa sen hetkensä, ei muuta kuin tärkeimmät pyöräntelineelle ja mansikkatilalle, siinä jokunen päivä kuluu rattoisasti muiden seurassa vaikka loma-aikaan. Siinä ohella tulee omaan pakasteeseen talven vitamiineja. Työttömiä myös paljon, hekin jotenkin manipuloiden saada omaa parhaansa tekemään. Kyllä sitä viitsii, kun se "pää" otetaan. Ei niin kuunnella vasemmistojohtajia "älä tee työtä, saat sossusta saman". Metsät täynnänsä marjoja -sen hetkensä, parasta lähiruokaa -kuunaan !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe