HSL kertoo korottavansa osaa matkalippujen hinnoista 2022 alusta.
HSL on aiemmin kertonut talousvaikeuksista, joita koronatilanne on aiheuttanut 2020 keväästä lähtien. Linjojen laajaan karsimiseen ei ole haluttu lähteä, koska palvelutason heikentäminen voisi pienentää matkustajamääriä entisestään.
HSL:n vuoden 2022 talousarvio on laadittu ennakoiden, että joukkoliikenteen käyttöaste on ensi vuonna 23 prosenttia pienempi kuin vuonna 2019. Siinä jokunen lakkopäiväkin, kun ala saanut ammattilakkoijat kumppaniksieen.
Talousvaikeuksissa painiva HSL nostaa lippujen hintoja
5
161
Vastaukset 5
Ei missään ole liikkeellä niin yrmeää porukkaa kuin pääkaupunkiseudun julkisessa liikenteessä.
- Anonyymi
Mietipä mikä kansanosa sitä joutuu käyttämään?
- Anonyymi
Olisi terveempää saneerata tuo yritys ja irtisanoa ensimmäiseksi liuta suurpalkkaista johtajaa. Reittejä ja vuoroja voisi vähentää, kun käyttö on vähentynyt. RaideJokeri ja ratikkalinja Laajasaloon ovat myös kyseenalaisia hankkeita.
- Anonyymi
Onko vihreä Osmo Soininvaara tämänkin johtaja kuten Heleninkin? joa nosti kaukolämmön hintaa 30 %, tulouttavat Hesan kassaan satojamiljoonia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vihreä Osmo Soininvaara tämänkin johtaja kuten Heleninkin? joa nosti kaukolämmön hintaa 30 %, tulouttavat Hesan kassaan satojamiljoonia.
Palkkiovirkoja kaikki Helsingin ja pääkaupunkiseudun julkisten verojenpolttofirmojen suurimpien johtajien virat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?158902- 64740
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50638
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30567Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37556Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20543- 31541
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee458531- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 44471
- 69465
- 31465
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437