Heips vaan! Olen kohta kk syönyt sepramia 10mg/päivä.Parin viikon päästä tuntu et auttaa,mutta nyt flunssa päällä ja kohtaukset on alkanu uudestaan tosin lievempinä.Onko muilla kokemuksia asiasta että flunssan jälkeen olisi vielä toivoa paremmasta ettei jäisi taas ns.päälle?? Terapiassa en ole.Kannatasko?Kokemuksia.Olen 3 lapsen äiti.Mies tekee pitkää päivää,joten omaa aikaa ei ole nimeksikkään.Lisäksi asumme pienellä paikkakunnalla,joten eilenki kun vein terveyskeskukseen sepram reseptin uusittavaksi niin tuntu et yes kohta koko kylä tietää!! Tänään pitäs hakee apteekista ne lääkkeet! Tiedän kyllä vaitiolovelvollisuudesta,mutta kun täällä tosiaan kaikki tietää toisensa!!!Tuntuu että mies ei ymmärrä tätä "tautia". Siksi mietin terapiaa ku haluaisi itkeä pahan olon pois.Kynnys vaan on suuri.Nooh jaksellaan kaikki ja kiitos ja anteeksi!!
Niinpä niin...
meri29
6589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi pyydät anteeksi? Keneltä?
Terapiaa kannattaa kokeilla. Ihminen voi koska tahansa joutua hakemaan apua itselleen tai läheiselleen.
Kun vaikeuksia tulee, ne eivät katso ikää, koulutusta, tuloja eikä titteleitä.
Ei sairastumisesta tai avun hakemisesta voi ketää tuomita.Ja jos joku sitä yrittää, hän ei vielä ole sinut omien heikkouksiensa kanssa ja pelkää kohdata niitä.
Mä olen kuullu et psyko terapiasta vois olla apua,mut en itsekkään ole sitä kokeillut,välil on kyl tosi huono olo,mä oon myös kolmen lapsen äiti ja mul on paniikki häiriöön lääkkeenä xanor tarvittaessa,mut välil tuntuu et sekään ei auta,ehkä se terapia lisäks vois olla hyvä juttu,kannattaa kokeilla ainakin.
Siis siinä että avun tarve ei katso ihmistä. Itsellä vaan se kynnys on tämä pieni paikkakunta. Mielenterveystoimisto on tk:ssa neuvolan yhteydessä. Siellä takulla törmää tuttuihin ja siitähän sitte kuulee koko kylä! Se on joko TAAS raskaana tai sitte se on "hullu". Se kiitos ja anteeksi oli vaan semmonen lausahdus. En todellakaan pyydä anteeksi olemassaoloani!!
Ei se helppoa ole psykologille meno, varsinkaan pienellä paikkakunnalla. Voin kuvitella.
Itse kävin ryhmäterapiassa keskikokoisen kunnan mielenterveystoimistossa traumaani hoidattamassa ja melkein joka kerta tuntui ikuisuudelta se ovesta sisään meno ja sisälle ja peremmälle pääsy. Alussa toivoi joka askeleella rakennusta lähestyttäessä, että toivottavasti ketään tuttu ei ainakaan näe. Loppuaikoina näinkin sitten tuttuja ja moikkasin ihan normaalisti ja kävelin ovesta sisään, eikä pahemmin hävettänyt.
Loppujen lopuksi fiksuhan sellainen ihminen on, joka tajuaa hakea apua, eikä ole liian ylpeä ottamaan sitä vastaan.
Hyvä, että olet olemassa, Meri.
No joo enpä ole vielä soittanu mielenterveystoimistoon, vaikka joka päivä sitä ajattelenki. Joku päivä nostan sen hemmetin luurin ja SOITAN!! :) Onneksi tänään paistaa aurinko, joten ei ku ulkoileen.
Tänään nostin sen luurin!! Aika on 30.5. Hyvä minä :)