heti alusta asti pieleen, neljäsosa ihmisen elämästä. Kun aloitetaan jotain niin aina pitää neuvotella ensin sen ihmisen kanssa, joka olennaisesti liittyy koko "asetelmaan" ja vielä tärkeämpää se on, jos ihminen on erityispiirteinen. Kaikkien aloittajien on syytä mennä itseensä ja miettiä miksi kävi niin kuin kävi. Muutamalla kysymyksellä olisi kaikki ollut selvää, eikä olisi tarvittu elämää kauan monella tapaa pilannutta "teatteria". Liian kauan liikaa stressiä ja pahoinvointia monella tapaa, elämän kammottavimmat vuodet! Ei ole mitenkään mahdollista antaa kiitosta sellaisesta kokemuksesta. Joka ilta ajatus on se, että kunpa huomenna sitä ei enää olisi missään muodossa, ei näkyvällä, ei kuuluvalla. Että aivot saisivat levätä ja stressi helpottaisi, että elämä palautuisi sellaiseksi kun sai hengittää rauhassa.
Lähti menemään
Anonyymi
750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voin vain pyytää anteeksi edelleen…
Ihmisellä itsellä pitää osata sanoa mielipiteensä siitä mikä ei tunnu hyvältä ja pyytää apua jos viesti ei mene perille.
Miksi pitäisi antaa kiitosta jostain epämiellyttävästä kokemuksesta? Uskoisin että jos tämä tapahtuman aiheuttaja tietää että on aiheuttanut jollekin epämiellyttävän kokemuksen, hän ei odota siitä kiitosta.
No mutta jos se kerta vieläkin jatkuu, pitäiskö se yrittää saada jotenki loppumaan, ettei nyt loppuelämää tarttis tuossa kiirastulessa kärvistellä. Tuntuu ettei oikein edisty sulla tuo juttu mihinkään suuntaan. Jos sä tupiset vaan itekses niin ei siitä välttämättä osaa kukaan vetää johtopäätöksiä. Kannattaa ilmaista tahtonsa selvemmin.
Eiköhän se ole ilmaistu ihan riittävän selvästi, ettei asioita ikäänkuin käsitellä "siellä sun täällä". Miksi muiden pitäisi osata vetää johtopäätöksiä yksityisen ihmisen elämäntilanteesta, se on ollut ongelma koko ajan. En minäkään tee niin.
Minkäänlaista "kannanottoa" ei haluta yhdeltäkään ihmiseltä, eikä kiertoteitse kertomista. Ei etsitä ystävää vaan kumppania parisuhteeseen ja tietyltä alueelta. Ikä suunnilleen sama kuin itsellä ja aikataulu on se että muutaman seuraavan vuoden aikana. En halua saada kenestäkään "etukäteistietoa", koska haluan itse tutustua ihmisiin. Aivot on koko ajan kierroksilla "tiedottamisen" takia ja se vie energiaa ja se kaikki on pois jaksamisesta ruveta tutustumaan uuteen ihmiseen.
Hahmottamisessa on erilaisuutta muihin verrattuna ja kun jatkuvasti on niin, että "jaettu tieto" ei näyttäydy selkeänä, aivot ovat ylikuormitustilassa. Sitä ne ovat olleet niin kauan kuin ns. kertomista on ollut. Jatkuva epämääräinen tieto uuvuttaa. Jos se jatkuu arjessa niin se vie kaiken mielenkiinnon ja jaksamisen tutustua keneenkään. Työn lisäksi ei jaksa mitään muuta kuin olla yksin. Kenenkään muun ihmisen mielipiteillä ja toiveilla ei silloin ole mitään merkitystä. On aivan sama mitä kukin omassa elämässään tekee, se ei liikauta millään tavalla.
Siksi olisi ollut tärkeää saada pysyvä työ vuosia sitten. Siellä oli jo tottunut toisen käden tietoon. Mitä useampi uusi paikka, sitä vaikeammaksi koko tilanne meni ja niin setulee jatkossakin olemaan. Työntekeminen on tärkeää ja juuri sellainen missä on niitä pieniä.
Kyllä.
Näin on hyvä.
Emme olisi männeet naimisiin kuitenkaan.
Vain olankohautus että Emmä tiedä.
Jos tässä jonniinverrain kasvais ihmisiks niin tällein männään.