Parannuksen armo ei katso aikaa eikä paikkaa. Myös korona-aikana on ollut parannuksentekijöitä, vaikka moni on kokenut myös sen, kun läheinen tai tuttu luopuu uskostaan.
Läheisen ihmisen uskosta luopuminen on uskovaiselle vanhemmalle ja läheiselle usein raskas asia. Tämä johtuu siitä, että uskovainen ihminen ajattelee uskon olevan elämän tärkein asia ja johtavan sielun pelastukseen. Samalla usko ja sen pohjalta tehtävät valinnat suojelevat myös ajallista elämää.
Uskosta luopuneen läheiset ovat kertoneet monenlaisista tuntemuksista, joita asia herättää. Näitä ovat esimerkiksi suru, pelko ja pettymys. Jotkut vanhemmat ovat kertoneet, että omakin uskominen on tuntunut raskaalta, kun lapsi on jättänyt Jumalan valtakunnan.
Koronapandemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi on ollut aiempaa vähemmän tilanteita kohdata ja jakaa kokemuksia – myös raskaita. Tarpeellinen vertaistuki on saattanut jäädä vähiin.
Sosiaalisen median puolella on ryhmiä, joissa tällaisistakin tilanteista on keskusteltu. Jotkut ovat pyytäneet toisten uskovaisten esirukouksia raskaisiin elämäntilanteisiinsa. Näissä keskusteluissa on tullut ilmi myös se, että toivoa läheisen paluusta Jumalan valtakuntaan on niin kauan kuin on elämääkin.
Parannuksen armon saaminen on kokonaan Jumalan työ. Kukaan ei lähde Jumalan valtakunnasta viallisten vanhempien ja läheisten vuoksi tai pysy siinä kotikasvatuksen ansiosta. Uskosta luopuneiden läheisillä on aina mahdollisuus rukoilla Jumalaa, että hän antaisi rakkaalle ihmiselle vielä palaamisen armon ja sielun rauhan.
On paljon esimerkkejä siitä, että ihminen voi saada parannuksen armon oltuaan vuosikymmenet Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Omat vanhemmat tai läheiset eivät välttämättä näe sitä päivää, jolloin rakas läheinen saa palata. Uskovaisella on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä Jumalan luona taivaassa.
Läheisen ihmisen uskosta luopuminen on uskovaiselle vanhemmalle ja läheiselle usein raskas asia. Tämä johtuu siitä, että uskovainen ihminen ajattelee uskon olevan elämän tärkein asia ja johtavan sielun pelastukseen. Samalla usko ja sen pohjalta tehtävät valinnat suojelevat myös ajallista elämää.
Uskosta luopuneen läheiset ovat kertoneet monenlaisista tuntemuksista, joita asia herättää. Näitä ovat esimerkiksi suru, pelko ja pettymys. Jotkut vanhemmat ovat kertoneet, että omakin uskominen on tuntunut raskaalta, kun lapsi on jättänyt Jumalan valtakunnan.
Koronapandemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi on ollut aiempaa vähemmän tilanteita kohdata ja jakaa kokemuksia – myös raskaita. Tarpeellinen vertaistuki on saattanut jäädä vähiin.
Sosiaalisen median puolella on ryhmiä, joissa tällaisistakin tilanteista on keskusteltu. Jotkut ovat pyytäneet toisten uskovaisten esirukouksia raskaisiin elämäntilanteisiinsa. Näissä keskusteluissa on tullut ilmi myös se, että toivoa läheisen paluusta Jumalan valtakuntaan on niin kauan kuin on elämääkin.
Parannuksen armon saaminen on kokonaan Jumalan työ. Kukaan ei lähde Jumalan valtakunnasta viallisten vanhempien ja läheisten vuoksi tai pysy siinä kotikasvatuksen ansiosta. Uskosta luopuneiden läheisillä on aina mahdollisuus rukoilla Jumalaa, että hän antaisi rakkaalle ihmiselle vielä palaamisen armon ja sielun rauhan.
On paljon esimerkkejä siitä, että ihminen voi saada parannuksen armon oltuaan vuosikymmenet Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Omat vanhemmat tai läheiset eivät välttämättä näe sitä päivää, jolloin rakas läheinen saa palata. Uskovaisella on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä Jumalan luona taivaassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.