Muistojen Kahvipirtti

Hiljaisuudessa muistelut onnistuu ja pimeys vie huomion muulta, siksipä aloitan tällä otsikolla.
Nykymaailman elämän kiireessä ja leikkimielisyyden katoamisen johdosta on epäsopu ja arvostelu nostanut päätään, aika pysyväiseksi vielä, joten muistellaan ja yritetään muistojen avulla saada tilanne korjaantumaan.
Täällä on monia, jotka kerallani pirttiin kirjoitteli ja hauskuutta yllä piti, huumori kukki ja kaikki samalla hengellä kirjoitteli.

Voihan tuo muisti heittää, mutta vahvana on tunne, että sopu oli mitä parhain, aina viimeisiä vuosia huomioimatta.
Uudet tuule puhalsi pirtin kumoon ja nyt täällä olemme niitä rippeitä yrittäneet herätellä eloon.
Monet pirtin kivoista kirjoittajista on siirtynyt rajan taa, mutta uskoisi uusia samalla ajatuksella kirjoittajia löytyvän.
Miesten panos oli pirtissä suuri ja kukaan ei edes pyrkinyt ylitse toisten viestittelemään, eli vastattiin joskus asiaa jos kysymys oli vakava ja huumorilla silloin, kun suupielet väkisin ylös pyrkivät.
Mielikuvitus lensi kaikilla ja sillä ketjusta tuli hauska mukaansa tempaava, kaikki kirjoittivat nimimerkillä, ei toki rekattuna, vaan sama nimimerkki toistuvana.
Näin ollen tämä nykyinen sekasotku ei pirtin toimintaa sekoittanut, ketään ei myöskään arvosteltu, jokainen sai olla oma itsensä.

Tiedän, että kaikille ei sopuisa kirjoittelu onnistu, mikä syynä, no voisiko olla oman itsensä esiin tuominen, tai liian vähäinen näkyvyys yleensä.
Omilla viesteillään jokainen leimamerkin otsaansa saa, hyvän tai vähemmän sopivan.
Kokeilen nyt tämän kaltaisen julkituleman, katsotaan onnistuuko palata osin muistojen myötä Kahvipirtin elämään ja saada sieltä mallia sopuiseen yhdessä oloon, mukavaan yhdessä kirjoitteluun.

Ei kovin vaativa ole aihe ei pyynnöt, joten yritetään yhdessä, jospa vihdoin olisi aiheet kinastelulta ohitettu ja jokainen oman viestinsä toistemme yksinäisyyden torjumiseksi ja miksi ei myös iloa tuottaviksi rakentaisi.
Peukut pystyyn;)

325

2808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomenta. Makean yöunen jälkeen on hyvä aloittaa viikonlopun ponnistus. Pihaan on tuotu siirtolavat, ja pihojen talvikuntoon laitto on edessä.
      Talven voi sitten ottaa vastaan, haudat olen jo kunnostanut, ja nyt perennat roskalavalle. Kääritäänpä hihat.

      Skillan avasi pirtin.
      Aikoinani kävin siellä harvakseltaan,
      70 oli hyvä palsta kymmenkunta vuotta sitten .Muissakin ketjuissa oli vauhtia, ja samat kirjoittajat ottivat kaikkiin ketjuihin osaa.
      Muistissani ei ole, koska sitten pirttikirjoittajaksi rupesin. Kyllä siellä kävin vakituisesti ennen pirtin hävitystä.
      Muistan, että yhden kevättalven jouduimme seuraamaan kahden nokittelijan keskinäistä kamppailua, molemmat ovat nyt palstalta poistuneet. Siitä palstan ilmapiiri kärsi. Palanneko se ennalleen enää?

      Olen oppinut tähän joka-aamuiseen katsaukseen. Minusta on mukavaa, että jaksat kirjoittaa heti aamutuimaan terveisesi, Skillan.
      Sitä odotellaan. Tänään pirtin lämmössä. Hyvää viikonloppua, Ensi viikolla taidamme jo aloitella marraskuuta.

      • Anonyymi

        Vai hävitystä - itse käyttäisin mieluimmin termiä pirtin hävittäytymistä.
        Sitä varmaan itsekin tarkoitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainasin lausetta "Pimeän pirtin hävitys" hieman mukaellen. Joten lue kuten tarkoitettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittautuminen olikin jo pudonnut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainasin lausetta "Pimeän pirtin hävitys" hieman mukaellen. Joten lue kuten tarkoitettu.

        Jaa, eipä tuo "Pimeän pirtin hävitys" sano yhtään mitään meikäläiselle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, eipä tuo "Pimeän pirtin hävitys" sano yhtään mitään meikäläiselle.

        Maila Talvion v. 1901 kirjoittama romaani "Pimeän pirtin hävitys".
        Aiheesta tehty myös elokuva v. 1947. (kts. netistä)

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Tuttu elokuva minullekin, mutta pirttimme ei "pimeä" ole, hyvin valoisa ja ystävyyttä pullollaan, eikö?

        Vertauskuva oli nimi, sen ymmärsin, noita elokuvia voisi tulla silloin tällöin vanhemmasta päästäkin.
        Mykkäfilmien aikaa en halua katsoa, näin skillan

        Enhän minä pirttiä pimeäksi sanonutkaan, sanoin että se hävitettiin. Mielestäni niin tapahtui, vaikka se oli kaikkien käyttäjiensä mielipaikka.

        En muuten ymmärrä. miksi menneitä muistelen, ei se ole hyödyllistä, eikä auta ketään.
        Älä pahoita mieltäsi, Skillan.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Enhän minä pirttiä pimeäksi sanonutkaan, sanoin että se hävitettiin. Mielestäni niin tapahtui, vaikka se oli kaikkien käyttäjiensä mielipaikka.

        En muuten ymmärrä. miksi menneitä muistelen, ei se ole hyödyllistä, eikä auta ketään.
        Älä pahoita mieltäsi, Skillan.

        Onpa minusta tuhmasti sanottu Skillania kohtaan, että hävitettiin. Skillan ei vain halunnut sitä silloin jatkaa siirtyessään 80 ikäryhmään. Noh, tämä ketju nyt on kai jonkinasteinen korvaava kahvipirtti. Näin on hyvä.
        Eikä suomi24 alustalla voi ketään ajaa tai potkia toiseen ryhmään. Tämän totesi Skillankin muutama ketju sitten, kun huomautti Kiikkustuoli (80 ) ketjussa erästä kirjottajaa, joka mainitsi kai vahingossa, että 70 :set potkitaan pois ketjusta. Huomautti aika voimakkaasti kuinka tämän asian tiedämme.

        Äkkiä nämä väärinymmärtämiset ja loukkaantumiset syntyvät.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Maila Talvion v. 1901 kirjoittama romaani "Pimeän pirtin hävitys".
        Aiheesta tehty myös elokuva v. 1947. (kts. netistä)

        Kiitos vinkki ,emme kaikki lue Maila.T, Eikä kinosta kotimaiset elokuvat.Mukavaa kuitenkin aina lukea aloitten tekijän kirjotuksia.Kovin kumoista ei yksiössäni kerrostalossa ole yksin .Maisema utuinen,vaikka lähes on puoli päivää.Sade takki otettu esille ,mukaan kun lähden ulos. Unohdin vanhan puhelimen akun ladata. Joten latauksessa. Ei passaa yksin asuvana ilman puhelin lähteä ulos jolkotaa , Jos tapahtuu jotain? Saa soitetua ampulanssi tai polisii? Ei yksin asuvalle puheluja tule. Kun ei ole älypuhelin. Niin ilahdutaa lukea tätä sivua. Hyvää aikaa kaikille vaan.Pääkaupuni sedulta,eli Itä-Helsingin aluelta.

        Tämä pandemia on siitä kummallinen, että kun ihmiset eristettiin koteihinsa ja kiellettiin tapaamiset, loppuivat puhelutkin saman tien. Oli varmaan niin, että kun ei päivän mittaan tapahtumia ollut, ei tullut asian tynkääkään, että olisi halunnut ystävilleen soitella. Olen saman pannut merkille, että eipä juuri puheluita tule. Hyvä on kuljettaa puhelinta mukana, sillä niinhän se on, että ne tärkeät puhelut saattavat yllättää missä tahansa, usein kaupan jonossa tai bussipysäkillä.

        Se Maila Talvion kirja on liian vanha kiinnostaakseen tämän päivän ihmistä. Se kertoo torppariajoista ja isäntäväen asenteista. Kirjan nimi vain on niin iskevä "Pimeän pirtin hävitys", että se on jäänyt monelle mieleen. Siitä tehty elokuvakin on jo v, 1947 tehty, muistaakseni, joten enpä usko, että ketään enää sen aikainen paatos jaksaisi kiinnostaa..

        Tuskin tänään sataa, Pekka Poutakin lupasi koko viikolle lämmintä ja kuivaa säätä. Uskotaan häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vinkki ,emme kaikki lue Maila.T, Eikä kinosta kotimaiset elokuvat.Mukavaa kuitenkin aina lukea aloitten tekijän kirjotuksia.Kovin kumoista ei yksiössäni kerrostalossa ole yksin .Maisema utuinen,vaikka lähes on puoli päivää.Sade takki otettu esille ,mukaan kun lähden ulos. Unohdin vanhan puhelimen akun ladata. Joten latauksessa. Ei passaa yksin asuvana ilman puhelin lähteä ulos jolkotaa , Jos tapahtuu jotain? Saa soitetua ampulanssi tai polisii? Ei yksin asuvalle puheluja tule. Kun ei ole älypuhelin. Niin ilahdutaa lukea tätä sivua. Hyvää aikaa kaikille vaan.Pääkaupuni sedulta,eli Itä-Helsingin aluelta.

        Siis Kontulasta, siltä ongelna-alueelta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Kontulasta, siltä ongelna-alueelta?

        Itä-Helsinkiin kuuluu paljon muitakin alueita kuin Kontula. Jopa hyvinvoivien ja rikkaiden alueita. Jos ei muuta tiedä kuin Kontulan, minkäpä sille mahtaa!

    • Kyllä täytyy heti antaa tunnustus ja kiitokset SkillaNinille siitä, että hän jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että oma koeteltu, laajalti hyväksytty ja arvostettu linja pitää. Ja että löytyy muitakin, jotka tahtovat rakentaa, tulla luo ja jakaa ihmisyhteyttä keskenään.

      Toivoisin kuuluvani tuohon joukkoon, vaikka vajavainen katson vielä olevani, niin ikäni kuin sopivuutenikin puolesta.
      Olen joskus mielessäni tehnyt ihmisten kesken jakoa sodan kokeneiden ja sodan jälkeen syntyneitten kesken ja näen heissä paljon eroa. Ennen muuta suhtautumisessa elämän isompiin haasteisiin. Lähimmäisiin, vastuullisuuteen, velvollisuuksiin, arvomaailmaankin.
      Siitäkin syystä katsoisin, että SkillaNin ketju, millä nimellä se sitten kulkeekin, on enemmän kuin tarpeen meille, joille "yhteiskunta" on alusta saakka taannut toisenlaiset lähtökohdat, että me muistaisimme ja ymmärtäisimme, että meidän eteemme on tehty paljon työtä, uhrattu jopa ihmishenkiä.

      Ja tuolta pohjalta on kai sitten syntynyt se ilmapiiri, mikä näissä SkillaNin ketjuissa ja aamunavauksissa on vallinnut. Se on täysin omaa luokkaansa. Lämpö, kotoisuus, jatkuvuus, niitä ei ihan joka paikasta löydy ja ne merkitsevät ainakin minulle paljon.
      Kiitän niistä jälkikäteen ja etukäteen..))
      demeter1

    • SkillaN kirjoitti tuolla aamunavauksessa:
      "Tiedän, että kaikille ei sopuisa kirjoittelu onnistu, mikä syynä, no voisiko olla oman itsensä esiin tuominen, tai liian vähäinen näkyvyys yleensä."

      Tuota sopua, harmoniaa, on varmasti analysoitu ja tavoiteltu kaiken aikaa näissä ikäryhmäketjuissa.
      Tuntuu, että useimmat kaipaavat sopua tai ainakin kirjoitusrauhaa, mutta kuten toinen kirjoittaja jossakin totesi, sopu voi löytyä hetkeksi, mutta häviää taas.

      Olisko siinä jotakin ihmisluontoon olennaisesti kuuluvaa:
      "Sitä hyvää mitä minä tahdon, minä en tee. Sitä pahaa, mitä minä en tahdo, minä teen". (Paavali, Raamatusta).
      Onko ihminen jotenkin tuomittu sukkuloimaan tuossa maastossa, voittoja ja tappioita kirjaten. Ja vain joillakuilla meistä olisi sellainen armolahja, että hänet on tuosta oravanpyörästä vapautettu ? Ja niinkin, että iän myötä, tuo oravanpyörä hillitsee vauhtiaan, ihminen vapautuu siitä vähitellen. Minusta monien 80 kirjoittajien viesteistä näkyy tuo. Eivät kiivaile, eivät lähde meteliin mukaan.
      Eivät korota, eivätkä alenna itseään tai muita.

      Me nuoremmat ja keskeneräisemmät taas joudumme räpiköimään eri maastossa, varmasti noita SkillaNin mainitsemia asioita tavoitellen: näkyvyyttä ja luultavasti myös hyväksyntää. Ehkä ne täytyy tavoittaa, että niistä voi luopua ?

      En tiedä, mutta itse näkisin tuon eron 80 :n ja "nuorempien" välillä, vaikka hengenlahjoissa ei olisikaan mainittavaa eroa.

      • Ei se hassumpi idea ole "Muistojen Kahvipirtti." Toivotaan että tästä lähtee
        hyvissä merkeissä.
        demeter jo lainasi SkillaniN aloitusta ja sen jatko minua kiinnosti:- "Me nuoremmat ja keskeneräisemmät taas joudumme räpiköimään eri maastossa, varmasti noita SkillaNin mainitsemia asioita tavoitellen: näkyvyyttä ja luultavasti myös hyväksyntää. "Ehkä ne täytyy tavoittaa, että niistä voi luopua?
        Luulenpa, että selvää yleistärajaa ei 70 tai 80 välissä ole. Se on vähän persoonallinen
        kysymys. Näkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä kyllä jotkut kaipaavat ja yrittävät
        hankkiakin täysin voimin.
        demeterin lause:-"-"Ehkä ne täytyy tavoittaa, että niistä voi luopua?" voi antaa
        vinkkiä pohdiskeluun. Kun ikää ja vaivoja on paljon, ei enää ole haluakaan lähteä
        kamppailemaan turhanpäiväisistä. Jotain on saavutettu ja se riittää. Näin
        minulla ainakin. Olen kyllä mielestäni riittävästi saanut kokea "näkyvyydestä."
        Myös niiden tilanteiden huonoista puolista aikanaan. No, nuorena jaksaa:))
        Ei se mitenkään "suurena" menoa ole ollut. Enempää en kerro tästä.

        Kyllähän Kahvipirtissä monipuolisesti hauskaakin pidettiin. Niihin Kyöpelin
        vuoren "lentoihin" en osallistunut, eikä siitä moitittu. Kerroin, että nousin
        Pirtin katolle, luin loitsut ja hyppäsin. No. . . onneksi ei pahasti käynyt:))
        Eipä tässä muuta kuin onnea Pirtin paluuseen vaikka muistojen kera!

    • Kahvipirtti oli viihtyisäksi sisustettu, suurella sydämellä emännöity virtuaalinen kohtauspaikka, mielestäni hyvinkin moderni tapa tavoittaa ajatusten vaihtoa laajemmin kuin omassa asumisympäristössään. Ymmärrän sen, että me sodan jälkeisinä vuosina syntyneet ikäluokat olemme monissa asioissa päässeet helpommalla. Mielestäni olemme kuitenkin samaa sukupolvea 80-kymppisten kanssa, ja näin eläkeläisinä ikärajat ovat hämärtyneet entisestään. Enemmänkin on kyse siitä, onko yhdistäviä asioita, onko halua katsoa asioita muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

      Kahvipirtin hassutteluun saattoi heittäytyä mukaan, mutta ei se pääsyvaatimus ollut ja "totisemmatkin" siellä tuntuivat viihtyvän, vaikka ei itse tuntenut luontevaksi lähteä luutalennolle tai maistella virtuaalilämpimäisiä. En itse ole mikään varsinainen humoristi, sen viljely kai vaatii tietynlaisia lahjoja , mutta huumoria arvostan ja sen voimaan uskon, leikkimieltä on kyllä aina riittänyt. Eihän ne pirtin tarjoomuksetkaan ihan heikkakakkujen asteella olleet, vaan lämpimäisiä tarjoiltiin ilman että kaloreita kertyi. Minulle jäi mieleen aina uuden pirttiketjun alkaessa tervetulotoivotus vanhoille ja uusille kirjoittajille: kynnys alhaalla, kamanat korkealla ja laajalla.

      Vaatii paljon olla vetovastuussa vuosikausia, varmasti saa myös voimaa tuottaessaan iloa muille. Monille yksin eläjille palstayhteisö voi olla hyvinkin tärkeä osa arkipäivää, mutta ei senkään perusteella pitäisi jaotella. Pirtissä oli pariskuntia ja pariskunnan puolikkaita kirjoittamassa yksin asuvien lisäksi, kaikille siitä koitui viihdykettä ja sosiaalista pääomaa, samoihin pöytiin mahduttiin. Toiset kävivät päivittäin, toiset piipahtelivat harvemmin.

      Kaikilla meillä on jaettavaa muuallakin kuin lähipiirissä, vaikka ei aina niin raflaavaa ja erikoista.

      • Mielikuvituksen puuteko vaivaa nykyisillä kahvipirtin kirjoittajilla.
        Ramoona kertoi entisajan kahvipöydän virtuaalitarjoiluista. Niinpä tähän sopinee omat mielikuvitusleikkini.

        Kävin Kristillisellä kirpputorilla, sieltä löydän aina minimaailmaani ihania aarteita. Tänään löysin ison pussukan minileivonnaisia. Yksi monista showroom'ni on sisustettu leipomoksi ja yksi konditoria-kahvilaksi. Löysin Rustasta jo viikolla minipiparkakkutalon ja pellillisen piparkakkuja, taikinakulhon ja vispilän. Nyt asettelen leivoksia ja muffinsseja, täytekakkuja ja pullapitkoja esille leipomon pöydälle ja kahvilan hyllyille. Sekatavarakauppaanikin herkkuja piisannee ; )

        Ei kahvipirtinkään kirjoitukset, uskon näin ole sidottu vakavuuteen ja iän mukaiseen arvokkuuteen. Annetaan mielikuvitukselle tilaa, käytetään luovuuttamme.

        Tämän enempää en uskalla kommentoida aiheesta, tulee sanomista, että taas se tuli tekemään uudesta pirtistä omanlaistaan ; ))

    • Anonyymi

      Pilaamaan.

    • Mukavaa kun on päästy oikeen sisälle pirttiin, eihän siinä keinutuolissa keinuessa huomannut, että sisällä vaiko ulkona keinuttiin, välillä oli vauhti niin vinhaa!
      Mutta Muistojen kahvipirtti jo nimellään antaa tutun ja lämpöisen turvapaikan kylmää maailmaa vasten, joten mikäs tässä viluisen mummelin on oloaan kohennella!

      Olen nimittäin kohta parin viikon ajan potenut flunssaa, kuumettakin on ollut monena päivänä yli 38 astetta. Petin pohjalla olen tiiviisti pysytellyt, täkki ja pari filttiä vielä korvia myöten lämpöä antamassa, mutta tänä päivänä jo parempi olo ja jalkeillakin olen jo ollut.
      Niinpä nuo lapsukaiseni ovat joutuneet hoitamaan kaikki pakolliset asiat, kaupassa käynnit ja apteekista täydennystä lääkevarastoon. Tehtiin minulle koronatestikin, onneksi oli negatiivinen tulos, mutta tässä itsekseni olen pohtinut, etteipä se viime syksynä annettu influenssarokotus enää tehonnut. Moneen vuoteen ei minulla kuumetta ole ollut, herraties koska, en edes muista!
      Koirakaverinikin on joutunut kotoontani väliaikaiseen paikkaan, kun minusta ei ole ollut lenkittäjäksi.
      Nyt on onneksi kaikki hyvin ja ilo on molemminpuolinen!
      N

      • Harmaana sää jatkuu, mutta lämmintä riittää, kuivilta kadut näyttää, ehkä ei sadetta tänään sitten tulekaan.
        Viimeisiä päiviä lokakuusta mennään ja huomenna sitten kesäajasta pois siirtyminen, turhanpäiväistä siirtelyä.

        Makriina en pahoittanut mieltäni, miksi olisinkaan, eihän tarkoitus ole ollenkaan elää vain muistojen parissa, ajatukseeni tuli, että jospa vanhoja kivoja väliin muistelleen, se poikisi jotain kivaa myös nykyiseen kirjoitteluun.
        Kirjoitellaan omia mietteitä, mutta vältetään arvostelua ja juurikin pahan mielen kenellekään tuottamista, näin olemme yrittäneetkin.

        Demeter pohdit asioita monelta kannalta ja juuri noin meidän tulisikin tehdä, ei elämä missään vaiheessa ole itsestäänselvyys, vaikutuksia ja ohjeita monelta suunnalta meille tarjotaan.
        Täällä livenä joskus vaikeitakin valintoja joudumme tekemään, aina ei onnista, mutta kokemuksia kertyy ja niistä oppien elämä mukavammin sujuu.
        Mielestäni nämä kiertokoulun opit niitä parhaita, kokemus kehottaa ja varoittaa , jonkun kirpaisevan kokemuksen myötä tasapaino löytyy.
        Minusta tämä kirjoittelu on myös yksi opinahjo, se että pukee viestinä niin, että haavoja ei kenellekään tule ja asia tulee kuitenkin selväksi;)
        Taistoa paremmuudesta, näkyvyydestä ei tarvitse käydä, se tullee oman viestittelyn tasosta.

        Ramoona, pukemisesi pirtin asioihin onnistui täysin, ihana oli muistella kertomiasi, hymy heti kasvoille syntyi, kun toit noita esimerkkejä elävästi näkyviin.
        Tuli mieleen ne monet laitteet joilla Kyöpeliin lennettiin, versioita uusittiin ja paranneltiin;)
        Sinisiru tyylikkäänä noita puvustuksen avuin, sinä et huonommaksi jäänyt lierihattuinesi, voi jospa paluu olisi mahdollista.
        Tähän on tultu, enää ei mielikuvin mitään aikaan saa, harmi.

        Ynnämuu, muistan katolta hyppysi ja sitä en muista saiko joku sinut tanssin pyörteisiin, hakijoita oli useampi, mutta vastaan vänkäsit, onnistuiko joku?
        Minä en myöskään tuota ikäjakaumaa kiveen hakatulta koe, pirtissäkin nuorimmat kirjoittajat oli kaksikymppisiä ja mitä sopuisempaa viestintää syntyi.
        Tuosta ikäkysymyksestä sen verran, että mielen virkeys, rohkeus uuteen ilman rajoitusta, sillä poistetaan ikärajat.
        Kerran kun lääkekauppias soitti ja pillereitä sitkeästi kauppasi, totesin että ei 80:nen niitä tarvitse, hän siihen, ei uskoisi, kun ääni on niin nuori ja iski luurin kiinni.
        Näin ei myös kirjoitellen nähdä ilmeitä ei sävyjäkään aina tunnisteta, taitoa vaatii ymmärtää asiat oikein.

        Olipa mukava kuulla sinusta fiinufammu, ihmettelyt olen mihin katositte, myös brinkkala, Neeassa, Eliaana ovat kateissa.
        Tuo flunssa on kova tauti sekin, neljä viikkoa tyttäreni sitä sairasti, lääkkeitä niellen ja kai vieläkään ei täysi kunnossa ole.
        Varmaan ikävä molemmin puolin, sinulla ja koiralla, toivon pikaista toipumista ja taas lenkkeily sujuu.

        Muistojen Kahvipirtti ei arvokkuutta kaipaa, mukavaa yhdessä oloa ja jutustelua, oikeassa ole korpikirjailija.
        Huumori sallittua, mutta se onkin vaikea laji, mitä pitää miettien kirjoittaa, kaikki ei samoin asioita ymmärrä.
        Selittelyä joutuu usein tekemään ja se ei aina onnistu, mutta toivon kaiken tällä kertaa sujuvan;)

        Hyvää viikonloppua kaikille.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Harmaana sää jatkuu, mutta lämmintä riittää, kuivilta kadut näyttää, ehkä ei sadetta tänään sitten tulekaan.

        Skillan kirjoitit

        "Kirjoitellaan omia mietteitä, mutta vältetään arvostelua ja juurikin pahan mielen kenellekään tuottamista, näin olemme yrittäneetkin."

        Kirjoitut edellisessä ketjussa mm.

        "korppis, puhut aika halventavin sanakääntein meistä toisista... Etu ja takarivin Taaveista, Tyyneistä, miten rohkenet näitä lausuntoja kasvottomista ihmisistä lausua"

        Anojako tarkoitat, niitäkö, jotka vääristelevät kirjoituksiani?

        Kirjoitit ...

        "Voi olla, että nyt sohaisin herkkään kohtaan, mutta näin ajattelen".

        Johon demeter jatkoi...

        "Hyvä Sinä, SkillaN, että rohkenit ilmaista mielipiteesi tuosta eilisestä "dynaamisesta" tapahtumisesta, "korppiksen showsta", vaikka varmasti aavistat, mitä siitä seuraa."

        "Taiteiljat ovat spontaaneja" niinhän se oli ?
        Ja kun heillä on jotakin uutta "jaettavaa" niin ei muuta kuin tiedottamaan siitä".

        No, mitä tänne voi jakaa?

        Niin ja..."sitä yhtä stalkkaajaa vai keitä ne hänen"vainoajansa" nyt olivatkaan? "

        Niin rehellistä tekstiä ; ))

        Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita.

        No, siinäpä sitä on miettimistä, liekö kaihi edennyt, että ei kirjoituksista huomaa anoja.

        Yksi huomionarvoinen asia meidän palstakirjoittelussamme olisi että emme repostelisi toistemme sanomisia. Eri puolueetkin korostavat joka käänteessä, että sananvapaus on kaikilla.
        Itse huomasin, että aiheutin harmitusta ihan huomaamattani pirtistä kirjoittaessani, ja uskon, että moni muukin kirjoittaja hämmästyy siitä, että kirjoitusta on tulkittu ihan toisin kuin on ollut tarkoitus.
        Sen myös olen myös oppinut kantapään kautta ajan kuluessa, että huumorin kukka on kalvas kasvi täällä. Sitä pitää hellien kohdella.

        Tuokin "Korppiksen shown" repostelu olisi saanut jäädä tekemättä koska sanomani tulkitiin niin päin mäntyä kuin osata voi.

        Demokratiassa on sananvapaus, mutta sanojen tulkinta ei aina onnistu, jolloin hyökkäysillä puolustetaan omaa väärinymmärtämistä niin kai minäkin kuin minun sanomisiin takertujat.

        korppis kuittaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Skillan kirjoitit

        "Kirjoitellaan omia mietteitä, mutta vältetään arvostelua ja juurikin pahan mielen kenellekään tuottamista, näin olemme yrittäneetkin."

        Kirjoitut edellisessä ketjussa mm.

        "korppis, puhut aika halventavin sanakääntein meistä toisista... Etu ja takarivin Taaveista, Tyyneistä, miten rohkenet näitä lausuntoja kasvottomista ihmisistä lausua"

        Anojako tarkoitat, niitäkö, jotka vääristelevät kirjoituksiani?

        Kirjoitit ...

        "Voi olla, että nyt sohaisin herkkään kohtaan, mutta näin ajattelen".

        Johon demeter jatkoi...

        "Hyvä Sinä, SkillaN, että rohkenit ilmaista mielipiteesi tuosta eilisestä "dynaamisesta" tapahtumisesta, "korppiksen showsta", vaikka varmasti aavistat, mitä siitä seuraa."

        "Taiteiljat ovat spontaaneja" niinhän se oli ?
        Ja kun heillä on jotakin uutta "jaettavaa" niin ei muuta kuin tiedottamaan siitä".

        No, mitä tänne voi jakaa?

        Niin ja..."sitä yhtä stalkkaajaa vai keitä ne hänen"vainoajansa" nyt olivatkaan? "

        Niin rehellistä tekstiä ; ))

        Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita.

        No, siinäpä sitä on miettimistä, liekö kaihi edennyt, että ei kirjoituksista huomaa anoja.

        Jos luit tarkkaan tuon katkelman minkä toit esille, kirjoitin, miten halventavasti kirjoitat MEISTÄ toisista takarivinTyyneistä ja Taaveista jne.( liittyi kaikki kirjoittajat)
        Taisin osua myös oikeaan tuosta sohaisusta....
        Tämän omalta osaltani korjaan ja toivon sinun lukemaan aloituksen ja sen sisältävät toiveet, sama tänä aamunakin.
        Kaihista tai paremmin jälkikaihista ei huomiota.

        Kirjoittele ja jätä toisten kirjoitusten esiin tuominen, se ei sopua lisää.

        "Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita."

        Huomasitko anoista huolimatta, että sinun leipomuksiasi, eikä muitakaan tekemisiä haluta tänne muisteluun entisestä Kahvipirtistä, jonne sinäkin "lehahdit" kattamaan sisustusta, joka oli aina ollut SkillaN;nin aloituksessa, luoden meille sitä harmoniaa, jota sinne Pirttiin kaivattiin.

        Miksi sinua miellyttää, että kaivelet epätoivoisesti toisten kirjoituksia riidan saamiseksi ?
        Täytyykö heidän alkaa selostamaan kirjoituksiaan, joita sinä et ymmärrä?

        Miksi nimeät minut usein sen "stalkkauksen/riidan" aiheuttajaksi, sillä harvoin kirjoitan mitään, vaikka aamuisin luenkin lehdet ja uutiset jo klo 4-5, mutta koneeni suljen viimeistää klo 17, joskus harvoin . Iltaisin lähetetyt viesti ei ole koskaan minulta.

        Kukaan ei voi vaatia mitään, eikä toista ohjailla, mutta minä ainakin toivon, että sinä Korppis et enää koskaan syyttele minua noista herjaviesteistä "ounasteluina", että taas Kristiina?

        No, kerran kirjoitin, että tulit "röhnöttämään" , oliko Kiikkustuoli silloin, mutta aavistelin, että et ole hyväksytty porukkaan. Nyt olen pitänyt "suuni supussa", joten voit itse arvioida suosiosi ilman minun mielipidettä.

        Kerro "korppis" rehellisesti, koska sitähän sitä olet vain, miksi minua aloit "stalkata" ja ounastella, että minulla olisi aikaa seurata sinun touhujasi ja vainota sinua?

      • SkillaN kirjoitti:

        Olet omaksunut me-muodon.

        Osumiako yrität, joilla riitaa haastaa. Sehän tässä huvittaakin.

        Jätä minut aloituksissasi mainitsematta, olen ennenkin pyytänyt, en tarvitse kehujasi, en ohjeitasi. En ole massan mukana kulkija enkä kehujen kalastaja saati holhouksen alainen.

        Ulkona oli happirikas sää kun päivittäisen sauvakävelylenkin tein, hain samalla sunnuntain päivällisraaka-aineet. Naudan maksaa, teen maksapihvejä punaviini- hunajakastikkeessa, lisuna perunasosetta ja puolukkasurvosta.

        Tänään jääkaapin loppuja päivällisellä ja illalla saunan jälkeen Elämäni Biisiä katsellessamme paahtoleipäkolmioita, savulohitäytteellä.

        Hyvää lauantai iltaa ; ((

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin "Korppiksen shown" repostelu olisi saanut jäädä tekemättä koska sanomani tulkitiin niin päin mäntyä kuin osata voi.

        Demokratiassa on sananvapaus, mutta sanojen tulkinta ei aina onnistu, jolloin hyökkäysillä puolustetaan omaa väärinymmärtämistä niin kai minäkin kuin minun sanomisiin takertujat.

        Miksi sinä kuvittelet saavasi repostella jopa uudessa ketjussa toisten kirjoituksia.
        Riitariippuvainen olet kuten sielunsiskosi.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        "Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita."

        Huomasitko anoista huolimatta, että sinun leipomuksiasi, eikä muitakaan tekemisiä haluta tänne muisteluun entisestä Kahvipirtistä, jonne sinäkin "lehahdit" kattamaan sisustusta, joka oli aina ollut SkillaN;nin aloituksessa, luoden meille sitä harmoniaa, jota sinne Pirttiin kaivattiin.

        Miksi sinua miellyttää, että kaivelet epätoivoisesti toisten kirjoituksia riidan saamiseksi ?
        Täytyykö heidän alkaa selostamaan kirjoituksiaan, joita sinä et ymmärrä?

        Miksi nimeät minut usein sen "stalkkauksen/riidan" aiheuttajaksi, sillä harvoin kirjoitan mitään, vaikka aamuisin luenkin lehdet ja uutiset jo klo 4-5, mutta koneeni suljen viimeistää klo 17, joskus harvoin . Iltaisin lähetetyt viesti ei ole koskaan minulta.

        Kukaan ei voi vaatia mitään, eikä toista ohjailla, mutta minä ainakin toivon, että sinä Korppis et enää koskaan syyttele minua noista herjaviesteistä "ounasteluina", että taas Kristiina?

        No, kerran kirjoitin, että tulit "röhnöttämään" , oliko Kiikkustuoli silloin, mutta aavistelin, että et ole hyväksytty porukkaan. Nyt olen pitänyt "suuni supussa", joten voit itse arvioida suosiosi ilman minun mielipidettä.

        Kerro "korppis" rehellisesti, koska sitähän sitä olet vain, miksi minua aloit "stalkata" ja ounastella, että minulla olisi aikaa seurata sinun touhujasi ja vainota sinua?

        Sinäkö täällä määräät millaisia kirjoituksia tänne halutaan?
        Syytät toista riidan etsimisestä. Entä oma kirjoituksesi? Onko sopuisaa tekstiä?
        Katso peiliin.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        "Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita."

        Huomasitko anoista huolimatta, että sinun leipomuksiasi, eikä muitakaan tekemisiä haluta tänne muisteluun entisestä Kahvipirtistä, jonne sinäkin "lehahdit" kattamaan sisustusta, joka oli aina ollut SkillaN;nin aloituksessa, luoden meille sitä harmoniaa, jota sinne Pirttiin kaivattiin.

        Miksi sinua miellyttää, että kaivelet epätoivoisesti toisten kirjoituksia riidan saamiseksi ?
        Täytyykö heidän alkaa selostamaan kirjoituksiaan, joita sinä et ymmärrä?

        Miksi nimeät minut usein sen "stalkkauksen/riidan" aiheuttajaksi, sillä harvoin kirjoitan mitään, vaikka aamuisin luenkin lehdet ja uutiset jo klo 4-5, mutta koneeni suljen viimeistää klo 17, joskus harvoin . Iltaisin lähetetyt viesti ei ole koskaan minulta.

        Kukaan ei voi vaatia mitään, eikä toista ohjailla, mutta minä ainakin toivon, että sinä Korppis et enää koskaan syyttele minua noista herjaviesteistä "ounasteluina", että taas Kristiina?

        No, kerran kirjoitin, että tulit "röhnöttämään" , oliko Kiikkustuoli silloin, mutta aavistelin, että et ole hyväksytty porukkaan. Nyt olen pitänyt "suuni supussa", joten voit itse arvioida suosiosi ilman minun mielipidettä.

        Kerro "korppis" rehellisesti, koska sitähän sitä olet vain, miksi minua aloit "stalkata" ja ounastella, että minulla olisi aikaa seurata sinun touhujasi ja vainota sinua?

        Ei sinussa ole stalkattavan ainesta, olet lörpöttelet kaikki yksityiselämäsi asiat ihan itse ja ne ovat kaikkien lukijoiden stalkattavissa.

        Mee jo maate, kohta kello on 17.00.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä kuvittelet saavasi repostella jopa uudessa ketjussa toisten kirjoituksia.
        Riitariippuvainen olet kuten sielunsiskosi.

        Tänne vain joukkoon tappelemaan, ota jotain kättä pidempää, jotta jos jäät alakynteen on millä huitoa.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Koitahan rauhoittua. Näyttäisi olevan mania päällä. Onko tuo "kättä pitempää" kehotus ja alakynteen joutuminen uhkaus tulevasta.

        Olet sinä kova, ei epäilystäkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koitahan rauhoittua. Näyttäisi olevan mania päällä. Onko tuo "kättä pitempää" kehotus ja alakynteen joutuminen uhkaus tulevasta.

        Olet sinä kova, ei epäilystäkään.

        Huumori on taitolaji se on kuin tanssisi veitsen terällä, joku ymmärtää sinä et.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Huumori on taitolaji se on kuin tanssisi veitsen terällä, joku ymmärtää sinä et.

        Hahhaaa sinä et ymmärrä yhtään mitään.
        V*ttuilla osaa kuka vaan, mutta sarkasmi on taitolaji.
        Menehän googleen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hahhaaa sinä et ymmärrä yhtään mitään.
        V*ttuilla osaa kuka vaan, mutta sarkasmi on taitolaji.
        Menehän googleen!

        "Koitahan rauhoittua. Näyttäisi olevan mania päällä." kuten kirjoitit.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        "Koitahan rauhoittua. Näyttäisi olevan mania päällä." kuten kirjoitit.

        ”korppis/korpikirjailija” – muistan sinun kertoneen, että ystävättäresi kehotti sinua laittamaan koneen kiinni, kun juot!
        Olen ystävättäresi varjo: Sulje kone!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Skillan kirjoitit

        "Kirjoitellaan omia mietteitä, mutta vältetään arvostelua ja juurikin pahan mielen kenellekään tuottamista, näin olemme yrittäneetkin."

        Kirjoitut edellisessä ketjussa mm.

        "korppis, puhut aika halventavin sanakääntein meistä toisista... Etu ja takarivin Taaveista, Tyyneistä, miten rohkenet näitä lausuntoja kasvottomista ihmisistä lausua"

        Anojako tarkoitat, niitäkö, jotka vääristelevät kirjoituksiani?

        Kirjoitit ...

        "Voi olla, että nyt sohaisin herkkään kohtaan, mutta näin ajattelen".

        Johon demeter jatkoi...

        "Hyvä Sinä, SkillaN, että rohkenit ilmaista mielipiteesi tuosta eilisestä "dynaamisesta" tapahtumisesta, "korppiksen showsta", vaikka varmasti aavistat, mitä siitä seuraa."

        "Taiteiljat ovat spontaaneja" niinhän se oli ?
        Ja kun heillä on jotakin uutta "jaettavaa" niin ei muuta kuin tiedottamaan siitä".

        No, mitä tänne voi jakaa?

        Niin ja..."sitä yhtä stalkkaajaa vai keitä ne hänen"vainoajansa" nyt olivatkaan? "

        Niin rehellistä tekstiä ; ))

        Korppis leipomassa hiekkakakkuja ja muovipiirakoita.

        No, siinäpä sitä on miettimistä, liekö kaihi edennyt, että ei kirjoituksista huomaa anoja.

        Olemme kaikki lukuaitoisia. Osaamme itsekin miettiä, mikä tarkoitus kenelläkin oli, kun sanoi ja kirjoitti omin sanoin mietteensä. Emme tarvitse tulkkia.
        Monta kertaa voimme olla sitä paitsi aivan erimielisiä sanoman sisällöstä.
        Siinäkin on miettimistä.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        "Koitahan rauhoittua. Näyttäisi olevan mania päällä." kuten kirjoitit.

        Ai se olikin sinulla nousuhumalaa, sori 😊

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Olemme kaikki lukuaitoisia. Osaamme itsekin miettiä, mikä tarkoitus kenelläkin oli, kun sanoi ja kirjoitti omin sanoin mietteensä. Emme tarvitse tulkkia.
        Monta kertaa voimme olla sitä paitsi aivan erimielisiä sanoman sisällöstä.
        Siinäkin on miettimistä.

        "Taisin osua myös oikeaan tuosta sohaisusta..."
        Mitä skillan tarkoitti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Taisin osua myös oikeaan tuosta sohaisusta..."
        Mitä skillan tarkoitti?

        Talviaikaa elämme, kelloja minäkin siirtelin, onneksi ei ole monia siirreltäviä, tietokone, telkkari ja kännykkä ovat omatoimisia;)
        Huomenet piti ensin sanoa ja säätila entisen kaltainen, lämpöä riittää.
        Viimeinen päivä lokakuuta, kahden kuukauden jälkeen uusi vuosi aluillaan, hyvänen aika tuota ajan nopeaa kulumista.
        Monen miehen/naisen ikä tämä kaksi kuukauttakin, paljon voi tapahtua ennen vuoden loppuun siirtymistä.

        Kiitos Makriina, että mukana pysyt ja asiallisuutesi vakauttaa pirtin viestintää.
        Pihasi on varmaan nyt talven alle valmiina?
        Vielä tuosta huumorinlajin vaikeudesta, sitä kuvittelee, että kaikkihan asian niin ymmärtää kuin itse, mutta aina vaan pieleen menee.
        Minullakin kaiketi aika rajoittunut huumorintaju ja myös esitystapani eivät huumorilta aina kuulosta.
        Kuitenkin tarkoitus aina on olla loukkaamatta ketään ja selityksiä jostakin asiasta en tykkää tehdä, todella yritän niin selkeä olla, että ei arvailuja tarvita.
        Olen vuosien mittaan saanut paheksuntaa siinä missä jokainen rekistäytynyt, mutta pahemmilta olen säästynyt.

        Tuolla lueskellessani palstan ketjuja, huomasin kumman asian, paheksuttiin meidän mummojen ja ukkojen kirjoittelutaitoa, miksi, olemme mielestäni oikealla palstalla, juuri 80 palsta on tarkoitettu ja kirjoittelu on tälle ikäluokalle sallittua.
        Varmaan saatte itse kokea yhtä ikävää te nuoremmat, jos jaksatte yleensä mukana enää ollakaan.

        Lenkillä kuljin tuolla rannalla, toisella puolen järveä tehtaan piiput sauhusivat, kertoivat elämän menosta, järvi siinä välissä oli tumma ja tyyni, puista lehdet karisseet, taivas harmaa, koko ilme luonnossa oli periksi antamisen harmautta.
        Tuli mieleen oma elämä, loppusuoralla, periksi antamassa, mutta vielä kuitenkin mukana jaksaa kulkea ja seurata ympärillä olevaa, joskus jopa elämänhaluisena.
        Siksi toivoisi, että tämä palsta voisi olla rauhaa ja iloa antava näihin meidän ikäisten tuntemuksiin ja myös se, että nuoremmatkin täällä kirjoittavat antaisivat arvoa tälle palstalle johon monikin pian mukaan liittyy.
        Kaikki pilkka ja iva pian omaan nilkkaan sattuu.

        Eipäs anneta kirjoittelun sotkea omaa halua olla mukana, siitä vaan viestejä laittamaan;)
        Tuo tämän aamun kysymys ansaitsee vastauksen, ehkä huomasit sohaisun ja siihen tarttujan.
        Leppoisaa päivää kaikille, viettäkää lokakuun viimeinen päivä vaikka ulkoillen, mieli siitä ravintoa saa, vaikka aurinko pilvessä olisikin;)

        Mitä itse tarkoitat?

        Monia kuulustellaan täällä kuin todistajanaitiossa valan tehneenä. "Sanoit niin, miksi!" "Mitä tarkoitit, kun sillä ja sillä kellonlyömällä kirjoitit, että. . .?" "Mitä hän tarkoitti?" "Viime vuonna toisella palstalla sanoit, että . . !"
        Joillekin tuntuu palstan sisältö olevan henki ja elämä, ja mitä enemmän väheksyy toisia, sen onnellisempi on.
        Murheellinen tilanne, jos elämä kiertyy niin pienelle kerälle.

        " ehkä huomasit sohaisun ja siihen tarttujan."
        vastaus sohaisijalta, vikaa molemmissa. Eturiviläiset ja takariviläiset on ketjun henkilöasettelua. Siksipä itsensä esiintuojat, vaativat (paheelliset) ärsyttävät syrjäänvetäytyviä vaatimattomia (hyveellisiä) ja päinvastoin. Kirjoituskemiat eivät pelaa, konfliktialtis asettelu.

      • SkillaN kirjoitti:

        Talviaikaa elämme, kelloja minäkin siirtelin, onneksi ei ole monia siirreltäviä, tietokone, telkkari ja kännykkä ovat omatoimisia;)
        Huomenet piti ensin sanoa ja säätila entisen kaltainen, lämpöä riittää.
        Viimeinen päivä lokakuuta, kahden kuukauden jälkeen uusi vuosi aluillaan, hyvänen aika tuota ajan nopeaa kulumista.
        Monen miehen/naisen ikä tämä kaksi kuukauttakin, paljon voi tapahtua ennen vuoden loppuun siirtymistä.

        Kiitos Makriina, että mukana pysyt ja asiallisuutesi vakauttaa pirtin viestintää.
        Pihasi on varmaan nyt talven alle valmiina?
        Vielä tuosta huumorinlajin vaikeudesta, sitä kuvittelee, että kaikkihan asian niin ymmärtää kuin itse, mutta aina vaan pieleen menee.
        Minullakin kaiketi aika rajoittunut huumorintaju ja myös esitystapani eivät huumorilta aina kuulosta.
        Kuitenkin tarkoitus aina on olla loukkaamatta ketään ja selityksiä jostakin asiasta en tykkää tehdä, todella yritän niin selkeä olla, että ei arvailuja tarvita.
        Olen vuosien mittaan saanut paheksuntaa siinä missä jokainen rekistäytynyt, mutta pahemmilta olen säästynyt.

        Tuolla lueskellessani palstan ketjuja, huomasin kumman asian, paheksuttiin meidän mummojen ja ukkojen kirjoittelutaitoa, miksi, olemme mielestäni oikealla palstalla, juuri 80 palsta on tarkoitettu ja kirjoittelu on tälle ikäluokalle sallittua.
        Varmaan saatte itse kokea yhtä ikävää te nuoremmat, jos jaksatte yleensä mukana enää ollakaan.

        Lenkillä kuljin tuolla rannalla, toisella puolen järveä tehtaan piiput sauhusivat, kertoivat elämän menosta, järvi siinä välissä oli tumma ja tyyni, puista lehdet karisseet, taivas harmaa, koko ilme luonnossa oli periksi antamisen harmautta.
        Tuli mieleen oma elämä, loppusuoralla, periksi antamassa, mutta vielä kuitenkin mukana jaksaa kulkea ja seurata ympärillä olevaa, joskus jopa elämänhaluisena.
        Siksi toivoisi, että tämä palsta voisi olla rauhaa ja iloa antava näihin meidän ikäisten tuntemuksiin ja myös se, että nuoremmatkin täällä kirjoittavat antaisivat arvoa tälle palstalle johon monikin pian mukaan liittyy.
        Kaikki pilkka ja iva pian omaan nilkkaan sattuu.

        Eipäs anneta kirjoittelun sotkea omaa halua olla mukana, siitä vaan viestejä laittamaan;)
        Tuo tämän aamun kysymys ansaitsee vastauksen, ehkä huomasit sohaisun ja siihen tarttujan.
        Leppoisaa päivää kaikille, viettäkää lokakuun viimeinen päivä vaikka ulkoillen, mieli siitä ravintoa saa, vaikka aurinko pilvessä olisikin;)

        Huomenia ! Tällä kertaa tuo kellojen siirto osuikin nappiin. Saattoi uskotella itselleen, että aamuhan tässä vasta kun tuli nukuttua pitempään. Tunti tuli lahjaksi..))

        Kahvipirttiä on muisteltu niin elävästi, että tuntui kuin olisi päässyt sinne itsekin kurkkaamaan. Parin muun kirjoittajan tavoin jouduin minäkin itseäni peilaamaan ja toteamaan, etten ehkä olisi pystynyt tulemaan mukaan lennokkaimpiin tapahtumiin, vaikka tunnelman olisin ehkä tavoittanutkin. Sehän tarttuu..))

        Aika muuttuu ja me ajan mukana ? Mutta jos nyt rauniolle rakennamme, täytyy kai nähdä, että perustus on kuitenkin vahva ja kestää "sään" vaihtelut.
        Taidan jo puhua kuin oraakkeli, joten antaa nyt tuumailujen jäädä..))

        Juttelin eilen maalla asuvan ystäväni kanssa ja hän kertoili kuulumisiaan. Hän asuu "vanhusten" rivitaloyhteisössä ja seurallinen kun on, hänen "perheensä" on iso. Minäkin jo tiedän, miten naapurinsa siellä voivat ja auta armias, jos joskus unohdan yksityiskohdan jonkun asukkaan sairaskertomuksesta..)) Dementian merkkejä ilmassa, minulla..))
        Pääpointti on minulle kuitenkin se, että hänen kiinnostuksensa ja lähimmäisavun tarjoamisensa muille on sellaista, jota soisi olla enemmän. Ei se "yhteiskunta" koskaan voi tarjota meille sellaista seurantaa ja apua, joka korvaisi perinteisen lähimmäisavun.

        Eikä sen "avun" aina tarvitse niin mittavaa olla. Jo pelkkä tervehtiminen riittää joskus siihen, että voi tuntea kuuluvansa joukkoon, ihmissukuun. Se tuli eilen mieleeni kun uusi naapuri sattui pihalle samaan aikaan kun itse palasin lenkiltä. Nyökkäsinne kevyesti toisillemme ja tulimme niin "riittävän" tutuiksi..)) Siitä on hyvä jatkaa jos tarvetta on.

        Parina päivänä olen kipuja uhmaten tehnyt perinteisen muutaman kilsan lenkkini.
        Perjantaina 29.10. bongasin neljä (yksittäistä) kukkaa; kamomillasaunion, siankärsämön, pietaryrtin, lupiinin ! Ja pajut olivat avanneet silmujaan ! Ei voinut kuin kysyä tutun laulun sanoin: "No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle ?"

        Tuo samainen ystäväni maalla on monet vuodet pitänyt kirjaa näistä luonnon tapahtumista. Ajattelin itsekin aloittaa saman. Muisti ei - ainkaan minulla - enää talleta näitä ajankohtia, millaista oli vuosi sitten samaan aikaan ja mukavahan se on verrata vuodenkiertoja keskenään ja merkata muistiin muutakin, mihin haluaa jälkeenpäin palata.

        Suru-uutisiakin on taas tullut tuttujen kertomana. Kai ne täytyy lukea "ikään kuuluviksi".
        Itsekin huomaa, että kun tekee hankintoja, ottaa huomioon ajan rajallisuuden. Uuden lieden ostossa ajattelin, että että valitsen sellaisen, joka kestää "vain minun ikäni", viisi, korkeintaan kymmenen vuotta. Tiettyä haikeuttahan se synnyttää, mutta tuon tiedon kanssa nyt täytyy elää, mieluummin "kuin viimeistä päivää" sanojen rakentavassa merkityksessä.
        SkillaN muistutti ulkoilun tärkeydestä, sitä tahdon itsekin taas yrittää.
        Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille,
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”korppis/korpikirjailija” – muistan sinun kertoneen, että ystävättäresi kehotti sinua laittamaan koneen kiinni, kun juot!
        Olen ystävättäresi varjo: Sulje kone!

        Sinäkö täällä alkometrin kanssa päivystät?

        Voisitkin ruveta palstalle viinavahdiksi. Sen kun puhallutat kaikki kirjoittajat aina kun tulee sinun mielestäsi sopimaton kommentti.

        Minäpäs suljen nyt koneeni vaikken päissäni olekaan. Ulkoilu kutsuu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”korppis/korpikirjailija” – muistan sinun kertoneen, että ystävättäresi kehotti sinua laittamaan koneen kiinni, kun juot!
        Olen ystävättäresi varjo: Sulje kone!

        Ei se niin mennyt, älä kirjoita omaa versiotasi.

        Ystävättäreni työskenteli kansanedustajan avustajana 2000-luvun loppupuolella.

        Hän sanoi, että kun hän avaa pullon korkin hän sulkee puhelimen.

        Eilen illalla pistin puhelimen latauksee ja avasin TV.n.

        Olet kiero ja ruokit vääryyttä. Valehtelet ja kirjoitat perättömiä.

    • "Eihän ne pirtin tarjoomuksetkaan ihan heikkakakkujen asteella olleet, vaan lämpimäisiä tarjoiltiin ilman että kaloreita kertyi. "

      Niinpä niin, silloin toi jokainen virtuaalisesti tuoretta "vehnästä", siis pullaa piirakoita ja joskus oli jopa leivonta ohje saatteena, etenkin rahkapiirakkaan. Siitä tuoksusta voi aistia oman aamupalansa kanssa. Nyt oli tarjolla vain hiekka kakkuja ja muovista pullaa.

      Olen joskus verrannut sinua SkillaN, kuin äidin kirjeisiin, vaikka ikäeromme on vain muutama vuosi, mutta tänään koin taas tuon "äiti kokemuksen", että ihanaa, että jaksat kirjoittaa aina, vaikka nämä "lapsesi" joskus kapinoivatkin. Onhan mekin koettu jo murrosikäisten kapinointi, mutta meidän äidit aina jaksaa.

      Minullakin oli eilen hyvämieli, kun lapseni toi ostokseni, sillä olikin jo aikaa, kun oli viimeksi käynyt. No, pianhan tapaan molemmat lapseni, että silloin varmasti taas mieli piristyy, tai sitten ei. Voi oma väsymys yllättää.

      Kuka jaksaa sunnuntaiksi paistaa vaikka korvapuustit, sillä niitä on minullakin aidon tunteen saamiseksi aamukahville.

    • Taas ollaan kelloja siirtämässä. MInulla on seinäkello, halpistuote, jonka ostin vain ulkonäön vuoksi, pattereilla kulkeva. Se ei ole tykännyt viisareiden siirtelystä. Viime syksynä se pillastui ja rupesi edistämään. Olen antanut sen olla, ja nyt se on jo monta tuntia edellä. Kun aika nyt muuten siirtyy tunnin taaksepäin, on kelloni todella pihalla kuin punatulkku. Antaa olla vain.
      Moni vieras, joka ei tiedä mitä mummulle sanoisi, saa mukavan puheenaiheen, kun voi todeta, että tuo kello ei taida olla ajassa ....
      Olen ajatellut, että kello on symbooli, joka herättää ihmiset ajattelemaan, voiko ajan kulkukin iän mukana muuttua totutusta. Onko aina välttämätöntä seurata aikaansa? Irrotellaan vähän.

      • Anonyymi

        Makriina ei osallistunut Kahvipirttiin silloin, kun siellä oli ne hyvät oltavat, mistä Ramoonakin kertoo, Ramoona siellä oli, silloinkin yhtä mainiona kuin nytkin, tuo
        Makroona on tullut nyt vasta jälkeenpäin

        En niin. Sitä älköön minulle viaksi laskettaman. Mielikuvitukseni ei riittänyt, olen enempi tällaisella asialinjalla.
        Mutta en kuitenkaan mennyt joukkoon tyrmäämään mielikuvituksen lentoa muilta.
        S24 tarjoaa laajan kirjon palstoja, joilla voi käydä.

    • Anonyymi

      Anonyymi 12:37:kö tämän sekamelskan taas aloitti

      • Anonyymi

        Kyllä vain. Korppishan sen aloitti tässä ketjussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain. Korppishan sen aloitti tässä ketjussa.

        Tässä-kin ketjussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä-kin ketjussa.

        Inhottavaa panettelua ja hattuilua ansioitunutta kirjoittajaa kohtaan.

        Samalla kateutta, joka on eräs ihailun muoto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain. Korppishan sen aloitti tässä ketjussa.

        ... ja eräät olivat haltioissaan, kun saivat jatkaa tyyliib "kyllä minä sitten olen hyvä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Inhottavaa panettelua ja hattuilua ansioitunutta kirjoittajaa kohtaan.

        Samalla kateutta, joka on eräs ihailun muoto.

        kk on niin kateellinen

      • Anonyymi

        Makriina kai sen aloitti inttämällä. että Kahvipirtti hävitettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Inhottavaa panettelua ja hattuilua ansioitunutta kirjoittajaa kohtaan.

        Samalla kateutta, joka on eräs ihailun muoto.

        Korppis on sellainen, tiedetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makriina kai sen aloitti inttämällä. että Kahvipirtti hävitettiin.

        Koko ajan siellä ohjeistaa, että vanhoja juttuja ei saa muistella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korppis on sellainen, tiedetään.

        Hänet tunnetaan laajalti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makriina kai sen aloitti inttämällä. että Kahvipirtti hävitettiin.

        Tuota en ole aikaisemmin tajunnut, että hänessä on tuollainenkin vika.

        Yrittäisi nyt korjata sitä ihan oman mielenterveytensä hyväksi.

    • Anonyymi

      Eiköhän aloitus ole kutsu riitelemään.

      • Anonyymi

        Jollekkin mikä tahansa aloitus tai kommentti on riitelyn aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollekkin mikä tahansa aloitus tai kommentti on riitelyn aihe.

        Jos ei olisi aloitusta ei olisi riitaketjuakaan.

    • No sitten ne kellot siirrettiin. Minulle passaa oikein hyvin. Nyt huomaan, että olen ilmeisen talvi-ihminen! Olin luullut, että kesäaikaan siirtyminen ei tuota minkäänlaisia seurauksia, mutta nyt havaitsen, että olen ollut väärässä ajassa puoli vuotta.

      Katselin Merja Kyllösen haastattelua aamukeskustelussa. Asiallinen ja tarmokas ihminen. Joillekin löytyy voimia ja tarmoa tehdä monen ihmisen työt elämänsä aikana. Merjakin ollut poliitikkona Brysselissä asti, ja vapaa-ajallaan huolehtinut kainuulaisista ikääntyneistä ja sairaista omaisistaan omaishoitajana. Onneksi on saanut kootuksi hoitotiimin.

      Juttelin juuri eilen erään omaishoitajan kanssa, joka huolehtii omasta alzheimerpotilaastaan, ja hän oli stressaantunut ja väsynyt tilanteeseen.

      Suomessa nämä puolustuskyvyttömät ihmiset on helppo unohtaa ja vedota hoitohenkilöstön vajaukseen. Kotihoidossa - tai siis omassakotona - on tuhansittain muistisairaita, joiden omaisilla on jatkuva huoli siitä, selviytyykö potilas yksin yöt, muistaako syödä, pysyykö kotona, vai lähteekö aamutakissaan ulos harhailemaan.

      Me täällä palstalla olemme samaa ikäluokkaa, surffailemme netissä, hoidamme pankkiasiamme, käymme harrastuksissa, pidämme yhteyttä. Emme katoa, emme eksy. löydämme silmälasimme.
      Eikö meillä ole syytä panna kiittimet ristiin ja pysyä kavereina ilman sarvia ja hampaita, sillä meillä kaikilla menee hyvin!

      • Minäkin katselin tuon Merja Kyllösen haastattelun. Tärkeilemätön, suorasukainen ihminen ja tuntuu myös, että on sanojensa mittainen "henkilö".
        Omaishoitaja oli myös Sirpa Pietikäinen aikanaan. Hyvänä esimerkkinä muille toimivat.

        Kyllönen oli myös "Ryysyrannan Joosepin" sukua. En tiennytkään, että hänelle oli esikuva todellisuudessa.
        Kainuulainen sitkeys tuli myös hyvin kuvatuksi. Sai minut taas miettimään näitä heimoeroja, jotka jostakin syystä tuntuvat saavan tilaa myös yleisessä keskustelussa.

        Pääkaupunkiseudulla asuvallahan on paljon tilaisuuksia tutustua näihin eri heimoihin.
        Minunkin tutuista vain muutama taitaa taitaa olla pääkaupunkiseudulta kotoisin.

      • demeter1 kirjoitti:

        Minäkin katselin tuon Merja Kyllösen haastattelun. Tärkeilemätön, suorasukainen ihminen ja tuntuu myös, että on sanojensa mittainen "henkilö".

        Kyllönen kuin myös Li Andersson, ovat selkeitä puheissaan, siihen vielä Marinin lisäisin.

        Oletteko muuten huomanneet, lehdettömät pihlajat täynnä marjoja, lenkilläni taas huomion tein, onko tilhit kuolleet sukupuuttoon?

        Minun lapsuuteni aikoina oli Helsingissä syntyneitä harvassa. Nyttemmin heitä jo varmaan on iso osa. Mutta pääkaupunki on ollut vuosisatoja maalta muuttaneiden asuttama. "Junan tuomia".
        Voin itseni tuntea helsinkiläiseksi, kun jopa isäni isoisä on syntynyt Helsingissä v. 1859. Ei tosin koko suku ole Helsingissä elänyt, sillä sekä isäni että äitini esipolvet olivat rautateitten palveluksessa ja niinpä sukulaiseni levittäytyivät koko Suomeen.
        Itse tunnen itseni helsinkiläiseksi yhä, vaikka olen elänyt vuosikymmenet naapurikaupungissa.
        Mutta on kaupunki niin muuttunut minunkin elämäni aikana.

        Ootas vain, Skillan!
        Toivoisinkin, että tilhet jättäisivät marjat urpiaisille. Muistan joskus ihailleeni niitten parvia omassa pihlajassani. Nätti lintu, vaikka eihän tilhessäkään vikaa ole.

      • SkillaN kirjoitti:

        Kyllönen kuin myös Li Andersson, ovat selkeitä puheissaan, siihen vielä Marinin lisäisin.

        Oletteko muuten huomanneet, lehdettömät pihlajat täynnä marjoja, lenkilläni taas huomion tein, onko tilhit kuolleet sukupuuttoon?

        Samat suosikit minulla, SkillaN, kun puheen selkeyttä arvioin. Heidän ei juuri tarvitse selitellä puheitaan, kuten meidän täällä, joskus..))

        Nyt kun sanot, SkillaN, sama täällä: pihlajat ovat täynnä marjoja, mutta tilhiä en ole minäkään nähnyt, enkä juuri muitakaan pikkulintuja. Ikävä niitä on. Jospa ilmestyvät vähän myöhemmin.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Kyllönen kuin myös Li Andersson, ovat selkeitä puheissaan, siihen vielä Marinin lisäisin.

        Oletteko muuten huomanneet, lehdettömät pihlajat täynnä marjoja, lenkilläni taas huomion tein, onko tilhit kuolleet sukupuuttoon?

        Kuinka selkeästi ja todenmukaisesti he selittvät vuoden 1918 vallankumousyrityksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka selkeästi ja todenmukaisesti he selittvät vuoden 1918 vallankumousyrityksen?

        Eikö se ollut vallankaappausyritys?

      • Anonyymi

        Omaishoito on raskasta, mutta siihen ei ole pakkoa ryhtyä.
        Hoitolaitoksiin pääsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka selkeästi ja todenmukaisesti he selittvät vuoden 1918 vallankumousyrityksen?

        Katso Areenasta jos osaat.

      • Makriina kirjoitti:

        Minun lapsuuteni aikoina oli Helsingissä syntyneitä harvassa. Nyttemmin heitä jo varmaan on iso osa. Mutta pääkaupunki on ollut vuosisatoja maalta muuttaneiden asuttama. "Junan tuomia".
        Voin itseni tuntea helsinkiläiseksi, kun jopa isäni isoisä on syntynyt Helsingissä v. 1859. Ei tosin koko suku ole Helsingissä elänyt, sillä sekä isäni että äitini esipolvet olivat rautateitten palveluksessa ja niinpä sukulaiseni levittäytyivät koko Suomeen.
        Itse tunnen itseni helsinkiläiseksi yhä, vaikka olen elänyt vuosikymmenet naapurikaupungissa.
        Mutta on kaupunki niin muuttunut minunkin elämäni aikana.

        Mielenkiintoinen sukuhistoria sinulla, Makriina. Olisi kyllä ollut paikallaan tutustua noihin omiinkin juuriin syvemmältä, mutta nyt se taitaa olla myöhäistä, kun aavistelen, miten työlästä se olisi ja aikaa vievää.
        Kun tuntuu, että tämäkin aika ja siinä eläminen vie voimavaroja siinä määrin, ettei niitä juuri yli jää. Minulla ainakaan.
        Pakko kai ajatella, että esipolvet elävät meissä ja mekin tulevissa. Ja toivottavasti myös se paras osa meistä siirtyy "lapsille, kolmanteen ja neljänteen polveen" kun sanotaan niiden pahojen tekojenkin siirtyvän..))

      • Anonyymi

        Niin Pietikäinen kuin Kyllönen ovat aivan eri asemassa kuin ihmiset, joilla on tavallinen palkka
        ja luopuvat työstään ja jäävät pienellä omaishoitopalkkiolla hoitamaan omaistaan.
        Työnsä jättäneen kansanedustajat ja europarlamentaarikot saavat sopeutumisrahaa
        jopa 5000 euroa kuukaudessa ja heillä on varaa palkata apua.
        Se, että voi hoitaa omaistaan ilman taloudellisia huolia on suuri asia.
        Jos hoitovastuun lisäksi on puute rahasta, se lisää huomattavasti stressiä
        joka päivä.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Kyllönen kuin myös Li Andersson, ovat selkeitä puheissaan, siihen vielä Marinin lisäisin.

        Oletteko muuten huomanneet, lehdettömät pihlajat täynnä marjoja, lenkilläni taas huomion tein, onko tilhit kuolleet sukupuuttoon?

        Siis vasenta laitaa kaikki!
        Eivätpä osaa puhua Suomen puolesta EU:ssa, vaan meille tuupattiin jättivastuut E-Euroopan maista. Nyt tulossa uusi vastuu energiasta, ikään kuin Suomessa ei köyhiä olisi. Matuja lähettävät kyllä mielellään meille kylmään pohjolaan,

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Minäkin katselin tuon Merja Kyllösen haastattelun. Tärkeilemätön, suorasukainen ihminen ja tuntuu myös, että on sanojensa mittainen "henkilö".
        Omaishoitaja oli myös Sirpa Pietikäinen aikanaan. Hyvänä esimerkkinä muille toimivat.

        Kyllönen oli myös "Ryysyrannan Joosepin" sukua. En tiennytkään, että hänelle oli esikuva todellisuudessa.
        Kainuulainen sitkeys tuli myös hyvin kuvatuksi. Sai minut taas miettimään näitä heimoeroja, jotka jostakin syystä tuntuvat saavan tilaa myös yleisessä keskustelussa.

        Pääkaupunkiseudulla asuvallahan on paljon tilaisuuksia tutustua näihin eri heimoihin.
        Minunkin tutuista vain muutama taitaa taitaa olla pääkaupunkiseudulta kotoisin.

        Pietikäisen rattijuoppouskin hyvänä esimerkkinä?

      • demeter1 kirjoitti:

        Mielenkiintoinen sukuhistoria sinulla, Makriina. Olisi kyllä ollut paikallaan tutustua noihin omiinkin juuriin syvemmältä, mutta nyt se taitaa olla myöhäistä, kun aavistelen, miten työlästä se olisi ja aikaa vievää.
        Kun tuntuu, että tämäkin aika ja siinä eläminen vie voimavaroja siinä määrin, ettei niitä juuri yli jää. Minulla ainakaan.
        Pakko kai ajatella, että esipolvet elävät meissä ja mekin tulevissa. Ja toivottavasti myös se paras osa meistä siirtyy "lapsille, kolmanteen ja neljänteen polveen" kun sanotaan niiden pahojen tekojenkin siirtyvän..))

        Kun tiedät 1800-1900-lukujen vaiheilla syntyneen sukulaisesi tarkan nimen, syntymäajan ja seurakunnan, voit netistä seurata hänen kirkonkirjojaan taaksepäin ja löytää omaisia ja sukua. Kirkonkirjat ovat nykyisin julkista tietoa. Tarkkoja silmiä se kyllä vaatii, sillä käsin kirjoitettujen kirkonkirjojen tihruaminen ei ole yksinkertaista.
        Minä kävin vuosia Kansallisarkistossa lukemassa mikrofilmejä. Niillä laitteilla lukeminen oli helpompaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pietikäisen rattijuoppouskin hyvänä esimerkkinä?

        No jaa, Ano 11.56. Ehkä se oli sitä "irrottelua", mistä Mariniakin nyt syytetään.
        Ja riittäähän meillä näitä "rikoksesta" tuomittuja, kansamme edustajia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Pietikäinen kuin Kyllönen ovat aivan eri asemassa kuin ihmiset, joilla on tavallinen palkka
        ja luopuvat työstään ja jäävät pienellä omaishoitopalkkiolla hoitamaan omaistaan.
        Työnsä jättäneen kansanedustajat ja europarlamentaarikot saavat sopeutumisrahaa
        jopa 5000 euroa kuukaudessa ja heillä on varaa palkata apua.
        Se, että voi hoitaa omaistaan ilman taloudellisia huolia on suuri asia.
        Jos hoitovastuun lisäksi on puute rahasta, se lisää huomattavasti stressiä
        joka päivä.

        Europarlamentaarikko on töissä ma-to.
        Pietikäisellä ei ole edes lapsia, ja on varaa palkata apua vanhemmilleen.

      • Makriina kirjoitti:

        Kun tiedät 1800-1900-lukujen vaiheilla syntyneen sukulaisesi tarkan nimen, syntymäajan ja seurakunnan, voit netistä seurata hänen kirkonkirjojaan taaksepäin ja löytää omaisia ja sukua. Kirkonkirjat ovat nykyisin julkista tietoa. Tarkkoja silmiä se kyllä vaatii, sillä käsin kirjoitettujen kirkonkirjojen tihruaminen ei ole yksinkertaista.
        Minä kävin vuosia Kansallisarkistossa lukemassa mikrofilmejä. Niillä laitteilla lukeminen oli helpompaa.

        Olen kuulut tuosta, Makriina, että sukututkimus on nyt helpompaa kun historiakirjoja on tallennettu nettiin. Itsekin kerran kävin Kansallisarkistossa jotakin mikrofilmiä tutkimassa ja mieleeni jäi paikan poikkeuksellinen ilmapiiri. Ilmastointi on kai siellä viimeisen päälle kun täytyy ottaa huomioon materiaalin säilyvyys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin Pietikäinen kuin Kyllönen ovat aivan eri asemassa kuin ihmiset, joilla on tavallinen palkka
        ja luopuvat työstään ja jäävät pienellä omaishoitopalkkiolla hoitamaan omaistaan.
        Työnsä jättäneen kansanedustajat ja europarlamentaarikot saavat sopeutumisrahaa
        jopa 5000 euroa kuukaudessa ja heillä on varaa palkata apua.
        Se, että voi hoitaa omaistaan ilman taloudellisia huolia on suuri asia.
        Jos hoitovastuun lisäksi on puute rahasta, se lisää huomattavasti stressiä
        joka päivä.

        Aivan, Ano 11.46. "Omaishoitajat" eivät todellakaan ole mikään yhtenäinen joukko. Sen nimikkeen voi käsittääkseni saada, jos ottaa omaisestaan hoitovastuun. Miten sitä sitten totetuttaa, onkin eri juttu ja kuten sanot, jos varaa on ja on itse sidottu muihin tehtäviin omaishoitajuus ei tietenkään tarkoita kokoaikaista läsnäoloa heidän kohdallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis vasenta laitaa kaikki!
        Eivätpä osaa puhua Suomen puolesta EU:ssa, vaan meille tuupattiin jättivastuut E-Euroopan maista. Nyt tulossa uusi vastuu energiasta, ikään kuin Suomessa ei köyhiä olisi. Matuja lähettävät kyllä mielellään meille kylmään pohjolaan,

        Kaikki maat yhdessä ovat vastuussa. Suomalainen eläkeläinen puhuu joskus niinkuin hän yksinään vastaisi kaikesta. Ei eläkeläisen arkipäivää heilauta huonompaan päin EU-päätökset eikä lastenlapsiemmekaan. Me kaikki 27 maata päätämme yhdessä hyvän tulevaisuuden puolesta, vaikka nykynäkymä ei vaikuttaisikaan hyvältä.
        Tulevaisuutta katsoen päätökset tehdään.
        Ei 27 maata tee päätöksiä omaksi haitakseen.
        Päättäjät ja heidän läheisensäkin asuvat tässä samassa todellisuudessa.

        Elvytyslainapäätös tehtiin sekä nykyhetkeä että tulevaisuutta silmälläpitäen.
        Ihmiset saattavat joskus ajatella, että "EU" päättää niinkuin EU olisi joku "ulkopuolinen",
        joku "kaukainen instanssi" jossain, joka tekee meidän puolestamme meitä kuulematta päätöksiä.

        ME olemme EU, meillä on EU:ssa edustajamme ja me osallistumme päätöksiin.
        Me olemme osa EU:ta ja päätöksentekoa.
        Suomi on maantieteellisesti "syrjässä", mahtaako siitä johtua, etteivät ihan kaikki sisäistä,
        että mekin olemme EU-kansalaisia ?

        Joskus särähtää korvaan, kun uutistenlukija, mm. mukava Matti Rönkä,
        luettuaan kotimaan uutiset sanoo:
        "Ja sitten Eurooppaan !"
        Ihan kuin Suomi ei olisi Eurooppaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki maat yhdessä ovat vastuussa. Suomalainen eläkeläinen puhuu joskus niinkuin hän yksinään vastaisi kaikesta. Ei eläkeläisen arkipäivää heilauta huonompaan päin EU-päätökset eikä lastenlapsiemmekaan. Me kaikki 27 maata päätämme yhdessä hyvän tulevaisuuden puolesta, vaikka nykynäkymä ei vaikuttaisikaan hyvältä.
        Tulevaisuutta katsoen päätökset tehdään.
        Ei 27 maata tee päätöksiä omaksi haitakseen.
        Päättäjät ja heidän läheisensäkin asuvat tässä samassa todellisuudessa.

        Suomi on nettomaksaja, vaikka itse ottaa valtavat velat. Nettomaksuosuus lisääntyy koko ajan, samoin avokätinen maahanmuuttopolitiikka. Suomen metsiä EU koettaa saada hiilinieluiksi, vaikka niistä pääasialliset vientitulomne. Hiili on ajettu alas, muissa maissa sitä käytetäänvielä paljon.Ollaan hölmöjä maksumiehiä, vihervasemmisto syyllinen.
        Meillä on paljon köyhyyttä, sairautta ja yksinäisyyttä,

        Tietenkin varakkaat maat ml. Suomi ovat nettomaksajia.
        Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995 eikä sen jälkeen yksikään puolue ole yksin
        tehnyt mitään EU:ta koskevia päätöksiä.
        Ei "vihervasemmisto" (persujen käyttämä ilmaisu) sen enempää kuin oikeistokaan.
        Hallituksien päätöksistä myös vuoden 1995 jälkeen on äänestänyt koko eduskunta,
        kaikki puolueet.
        Sivistä itseäsi perussuomalainen !

        Sivistäs sinä "persu -haukkuja" itseäsi, et edes puolueen nimeä osaa kirjoittaa oikein.

        Tuokin vihervassari on vihainen kiihkoilija. Toivottavasti häviää vaaleissa!

        Silti haukkua-ärhentelet aina , alituiseen kaamea haukkumisesi kuuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on nettomaksaja, vaikka itse ottaa valtavat velat. Nettomaksuosuus lisääntyy koko ajan, samoin avokätinen maahanmuuttopolitiikka. Suomen metsiä EU koettaa saada hiilinieluiksi, vaikka niistä pääasialliset vientitulomne. Hiili on ajettu alas, muissa maissa sitä käytetäänvielä paljon.Ollaan hölmöjä maksumiehiä, vihervasemmisto syyllinen.
        Meillä on paljon köyhyyttä, sairautta ja yksinäisyyttä,

        Olen käynyt köyhissä EU-maissa. Näkisitpä ne ! Niissä ei ole edes niukkaa sosiaaliturvaa
        kuten Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivistäs sinä "persu -haukkuja" itseäsi, et edes puolueen nimeä osaa kirjoittaa oikein.

        Perussuomalaista kannattava on perussuomalainen.
        Kokoomusta kannattava on kokoomuslainen.
        Keskustaa kannattava on keskustalainen.
        Jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivistäs sinä "persu -haukkuja" itseäsi, et edes puolueen nimeä osaa kirjoittaa oikein.

        Missä kohtaa haukuin persuja ? Kerroin vain faktoja ja neuvoin sinua hankkimaan tietoa
        eli sivistämään itseäsi ennekuin tulet tietämättömänä kirjoittelemaan läpiä päähäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin vihervassari on vihainen kiihkoilija. Toivottavasti häviää vaaleissa!

        Varmasti häviää ano 14:32. Suunta on ollut koko ajan laskeva eikä ihme.

    • Anonyymi

      Virallisen omaishoitajan, joka saa "omaishoitopalkan" on oltava läsnä koko ajan.
      Hän ei voi olla töissä. Monet ovat omaishoitajia palkatta.

      • Tuota en tiennytkään, että pitää olla läsnä koko ajan, Ano 13.13.. Ehkä nämä puheena olleet käyttävät itsestään tuo nimitystä "epävirallisesti".
        Asian kuitenkin nostavat esille kun siitä maitsevat ja saattavat ehkä välillisesti auttaa myös näitä, jotka hoitavat palkatta.
        Harvoin heistä puhutaan ja harvoin pääsevät huomion kohteeksi, vaikka tehtävä on varmasti raskaimmillaan ympärivuorokautinen ja liiankin raskas yhden ihmisen kannettavaksi.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Tuota en tiennytkään, että pitää olla läsnä koko ajan, Ano 13.13.. Ehkä nämä puheena olleet käyttävät itsestään tuo nimitystä "epävirallisesti".
        Asian kuitenkin nostavat esille kun siitä maitsevat ja saattavat ehkä välillisesti auttaa myös näitä, jotka hoitavat palkatta.
        Harvoin heistä puhutaan ja harvoin pääsevät huomion kohteeksi, vaikka tehtävä on varmasti raskaimmillaan ympärivuorokautinen ja liiankin raskas yhden ihmisen kannettavaksi.

        Ei joka minuutti tarvitse eikä voikaan olla läsnä, mutta ei voi esimerkiksi olla sidottu työelämään. Jos on tuloja muualta, et saa omaishoitamisesta "palkkaa".
        Virallinen omaishoitaja saa. Siitä tehdään sopimuspaperit.

        Vapaapäiviä yritetään järjestää viralliselle omaishoitajille, koska laki kai takaa sen (?),
        mutta ei tahdo saada kotiin omaishoitajan sijaista.
        Hoidettava sen sijaan voi päästä päiväksi tai pariksi laitokseen, en tiedä siitä kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka usein.

        En ole omaishoidon "erikoisasiantuntija", vähän sain tietoa, kun selvitin taannoin asiaa
        henk.kohtaisista syistä.

        Ainoa konkreettinen syy olla virallisesti omaishoitaja on se tuki, palkka,
        jos sitä tarvitsee ja ne pari vapaapäivää joskus.
        Hoitaisihan sitä muutenkin omaisensa, ei siitä ole nähdäkseni tarvetta tehdä
        viranomaisten kanssa sopimusta, ellei halua tai tarvitse palkan.
        Vai miten on asian laita ?

        Myös eläkkeellä oleva omaishoitaja voi saada hoitamisesta palkkaa.
        Tuttuni teki sopimuksen, vaikkei välttämättä sitä rahaa olisi tarvinnut,
        hän sai kolmisensataa euroa kuukaudessa, mutta se raha tavallaan velvoitti myös hänet olemaan paikalla.
        Sitä on sitten "palkattu" hoitaja, jos palkkaa saa ja pitää täyttää työvelvoliisuutensa ?
        Tai hankkia sijainen, jos mielii Mallorcalle viikoksi tai Triplaan iltapäiväksi
        shoppailemaan ?
        Arvailen näin saamieni tietojen perusteella.

        Omaishoito virallisesti voi olla juridisesti monimutkainen asia ?
        Jos pääset käymään kaupassa ja hoidettavaltasi irtoaa happiletku sillä aikaa
        ja hän kuolee, saatko syytteen heitteilejätöstä ja kuolemantuottamuksesta ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei joka minuutti tarvitse eikä voikaan olla läsnä, mutta ei voi esimerkiksi olla sidottu työelämään. Jos on tuloja muualta, et saa omaishoitamisesta "palkkaa".
        Virallinen omaishoitaja saa. Siitä tehdään sopimuspaperit.

        Vapaapäiviä yritetään järjestää viralliselle omaishoitajille, koska laki kai takaa sen (?),
        mutta ei tahdo saada kotiin omaishoitajan sijaista.
        Hoidettava sen sijaan voi päästä päiväksi tai pariksi laitokseen, en tiedä siitä kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka usein.

        En ole omaishoidon "erikoisasiantuntija", vähän sain tietoa, kun selvitin taannoin asiaa
        henk.kohtaisista syistä.

        Ainoa konkreettinen syy olla virallisesti omaishoitaja on se tuki, palkka,
        jos sitä tarvitsee ja ne pari vapaapäivää joskus.
        Hoitaisihan sitä muutenkin omaisensa, ei siitä ole nähdäkseni tarvetta tehdä
        viranomaisten kanssa sopimusta, ellei halua tai tarvitse palkan.
        Vai miten on asian laita ?

        Myös eläkkeellä oleva omaishoitaja voi saada hoitamisesta palkkaa.
        Tuttuni teki sopimuksen, vaikkei välttämättä sitä rahaa olisi tarvinnut,
        hän sai kolmisensataa euroa kuukaudessa, mutta se raha tavallaan velvoitti myös hänet olemaan paikalla.
        Sitä on sitten "palkattu" hoitaja, jos palkkaa saa ja pitää täyttää työvelvoliisuutensa ?
        Tai hankkia sijainen, jos mielii Mallorcalle viikoksi tai Triplaan iltapäiväksi
        shoppailemaan ?
        Arvailen näin saamieni tietojen perusteella.

        Tuollainen käsitys minullakin on, Ano 16.56 kun olen tuttuja kuunnellut. Ja sijaisten kohdalla on erilaisia vaikeuksia saatavuudessa ja sopivuudessa...
        Eihän oma koti ja omainen ole kovin helposti korvattavissa.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Tuollainen käsitys minullakin on, Ano 16.56 kun olen tuttuja kuunnellut. Ja sijaisten kohdalla on erilaisia vaikeuksia saatavuudessa ja sopivuudessa...
        Eihän oma koti ja omainen ole kovin helposti korvattavissa.

        Palkka hoivatyöstä ei ole missään suhteessa mihinkään.
        Jos työssä käyvä jää kotiin hoitamaan omaistaan,
        palkka voi olla sama summa kuukaudessa,
        jonka yksi hoitopäivä laitoksessa voi maksaa yhteiskunnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkka hoivatyöstä ei ole missään suhteessa mihinkään.
        Jos työssä käyvä jää kotiin hoitamaan omaistaan,
        palkka voi olla sama summa kuukaudessa,
        jonka yksi hoitopäivä laitoksessa voi maksaa yhteiskunnalle.

        Ennen rakkaudesta hoidettiin lapset, vanhukset ja sairaat kotona, miksi
        nyt huudetaan yhteiskuntaa apuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen rakkaudesta hoidettiin lapset, vanhukset ja sairaat kotona, miksi
        nyt huudetaan yhteiskuntaa apuun?

        Rakkaus ei aina riitä. Voimat ja rahat voivat loppua.
        Entisessä agraariyhteiskunnassa omaistenhoito oli helpompaa.
        Samassa talossa tai pihapiirissä saattoi asua kaksi sukupolvea,
        enemmän ihmisiä, ei ollut yksin hoidettavan kanssa.
        Väkeä oli.
        Ei itsekin eläkeläis-ikäisen ole helppoa hoitaa toista sairasta eläkeläistä.
        Voimat uupuvat aika nopeasti.

        Maksamme valtavasti veroa, että sitten kun on tarpeen, yhteiskunta tarjoaa hoidon. Naistenkin pitää käydä töissä, jotta hyvinvointivaltio toimii. Asunnot ovat valtavan kalliita muutenkin, ei voi pitää varaneliöitä vanhuksia varten.
        Rakkautta sekin on, että tekee työtä ja maksaa veroa,

        "Naistenkin pitää käydä töissä, jotta hyvinvointivaltio toimii."

        Rehellisyyden nimissä naiset kuitenkin käyvät töissä etupäässä oman ja perheensä hyvinvoinnin takia.
        Tuskin nainen lähtee töihin motiivina "isänmaan hyvinvointi".
        Naisten työpanos on tietysti yhtä tärkeä kuin miesten.
        Kaikkien työpanos on tärkeä, koska verorahoilla hyvinvointia kustannetaan.

        Rehellisesti sanottuna en ajatellut isänmaan hyvinvointia ja pysyin tyytyväisenä
        kotona.

        Huomenet kuitenkin sanon, vaikka kirjoitus karkasi, en jaksa uusiksi laittaa, mukavaa päivää ihan jokaiselle, toivoo skillan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Naistenkin pitää käydä töissä, jotta hyvinvointivaltio toimii."

        Rehellisyyden nimissä naiset kuitenkin käyvät töissä etupäässä oman ja perheensä hyvinvoinnin takia.
        Tuskin nainen lähtee töihin motiivina "isänmaan hyvinvointi".
        Naisten työpanos on tietysti yhtä tärkeä kuin miesten.
        Kaikkien työpanos on tärkeä, koska verorahoilla hyvinvointia kustannetaan.

        Vilpittömistä vähäosaisista pidetään kyllä huoli, mutta lorvijat ja muut vätykset, jotka laiskuuttaan hankkivat hyvinvointia itselleen varovaroista, on saatava kuriin.

        Kannatan hyvinvointiyhteiskuntaa - en hyvinvointivaltiota.

        Ei mitään kommunistista valtiota, jossa demokratia johtaa siihen, että syntyy eliitti, joka sitten pikku hiljaa muuttuu diktatuuriksi.

      • Anonyymi

        Minä esim. olin omaishoitajana ilman palkkaa kymmenen vuotta
        mieheni sairastaessa syöpää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomenet kuitenkin sanon, vaikka kirjoitus karkasi, en jaksa uusiksi laittaa, mukavaa päivää ihan jokaiselle, toivoo skillan

        No voi ! Tässä olen jo silmä kovana tutkaillut, koska SkillaN uusine profiilikuvineen ilmestyy paikalle..))
        Eli nyt täytyy pärjätä ilman, vaikka orvolta tuntuu.

        Eilen syntykin vilkas keskustelu tuosta omaishoitajuudesta. Hyviä pointteja ja tuntuuhan se suurelta vääryydeltä, riistolta suorastaan, että omaishoitajalle maksettu kuukausipalkka on samaa luokkaa kuin hoitopäivän hinta laitoksessa. Siis ylimalkainen arvio, korvauksissa on varmasti eroja, kuntakohtaisiakin.

        Meidän kunnassa oli markka-aikana sellainen kokeilu, että laitoksessa olevalle vanhukselle etsittiin kotihoitopaikkaa 6000 markan, siis 1000 euron, korvausta vastaan. Silloinkaan hoitohalukkuutta ei löytynyt vaikka korvaus tuntui kohtuulliselta - sen ajan mittarilla mitaten.
        Sellaisesta asumismuodoista muistan kuulleeni, että useampi vanhus asuisi samassa huoneistossa ja kotihoito kävisi päivittäin tarkistamassa voinnit ja tarpeet. Eli asujat katsoisivat toistensa perään, vähän kuin naapuriapuna, ja kotihoito ottaisi kokonaisvastuun hoidosta ja asioiden sujuvuudesta.
        Asuntomessuilla oli muutama vuosi sitten esittelyssä kahden sukupolven yhteisasunto, isompi tila nuorelle perheelle, pienempi isovanhemmille. Ei tainnut lyödä läpi sekään idea.
        Lähekkäin, samalla tontilla saatetaan kyllä asua, mutta ei saman katon alla..))

        Joku kirjoittaja oli toiveikas noiden laitospaikkojen saatavuudesta. Oma käsitykseni on se, että näitä laitosmaisia hoiva- ja hoitopaikkoja on edelleen liian vähän. Niihin ei joudu, niihin pääsee ja tuntuu, että ovet aukenevat ensi sijassa muistisairaille, joita meillä tietysti on vuosi vuodelta yhä enemmän.

        Niin, että isot haasteet on "yhteiskunnalla" edessä, jos/kun lapsia syntyy entistä vähemmän ja me elämme entistä vanhemmiksi - tuttuja kliseistä toistaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenet kuitenkin sanon, vaikka kirjoitus karkasi, en jaksa uusiksi laittaa, mukavaa päivää ihan jokaiselle, toivoo skillan

        Hyvä, että näytät olevan kunnossa. Se räjähdysonnettomuus siellä säikäytti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että näytät olevan kunnossa. Se räjähdysonnettomuus siellä säikäytti.

        Yksi huushollihan siinä vaan räjähti, ei sentään koko kaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä esim. olin omaishoitajana ilman palkkaa kymmenen vuotta
        mieheni sairastaessa syöpää.

        Tulin juuri kotiin , katsoin 9:41 kirjoittamaani pikku viestiä, ja ajattelin, että miten niin ilman palkkaa, olihan minulla työpalkkani ja myöhemmin työeläkkeeni kaiken aikaa, samoin Miehellänikin. M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilpittömistä vähäosaisista pidetään kyllä huoli, mutta lorvijat ja muut vätykset, jotka laiskuuttaan hankkivat hyvinvointia itselleen varovaroista, on saatava kuriin.

        Kannatan hyvinvointiyhteiskuntaa - en hyvinvointivaltiota.

        Ei mitään kommunistista valtiota, jossa demokratia johtaa siihen, että syntyy eliitti, joka sitten pikku hiljaa muuttuu diktatuuriksi.

        "Ei mitään kommunistista valtiota, jossa demokratia johtaa siihen, että syntyy eliitti, joka sitten pikku hiljaa muuttuu diktatuuriksi."
        Ei kommunismissa ole demokratiaa. Kommunismi on diktatuuri.

        Meillähän onkin tooodella suuri vaara, että tulee "eliitin diktatuuri". . . . .
        "eliitti" ja "vätys" ovat perussuomalaisen mielisanoja.
        Ilman omaa syytään työttömäksi joutuneet ovat perussuomalaisten mielestä "vätyksiä".

    • Anonyymi

      Nykyisin, kun eletään iäkkäämmiksi, niin voi käydä, että omaishoitaja on yli 60v tai vanhempikin. Jos hoidettava on liikuntarajoitteinen, niin saattaa olla hygienian ylläpitäminen haaste.
      Elämä on kuolemista.

      • Anonyymi

        Jos hoidettava on 75-85 v ja on puoliso niin oletettavasti omaishoitaja on samaa ikääluokkaa.
        Omaisoito on voinut alkaa 60-vuotiaana. Haasteita riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos hoidettava on 75-85 v ja on puoliso niin oletettavasti omaishoitaja on samaa ikääluokkaa.
        Omaisoito on voinut alkaa 60-vuotiaana. Haasteita riittää.

        Suunnilleen samanikäiset ei yleensä kovin kauaa joudu olemaan omaishoitajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suunnilleen samanikäiset ei yleensä kovin kauaa joudu olemaan omaishoitajana.

        Ei se aina katso ikää, milloin sairastuu ja lapsiakin on omaishoidettavana.

    • Anonyymi

      Löysin piirongin pohjalta vihkosen ja ihmettelin mikä
      se tääkin on.Olen nuorena kirjoittanut vanhemmilta
      ihmisiltä sanontoja vieläköhän pitävät paikkansa

      Jos Matin päivänä tuiskuttaa
      on 9 isoo ja 9 poika tuiskua
      Matin päivänä kukon pitäisi saada räystäältä juoda
      Jos Matin päivänä tuiskuaa tulee hyvä kesä ja ohra sato
      Jos ensimmäisenä pääsiäispäivänäon hyvä ilma se
      tietää hyvää marja vuotta
      Kuinka paljon Marjan päivänä on lunta katolla
      niin yhtä paljon on vappuna pellon vavolla

      • Minun isälläni oli tapana sanoa juhlallisesti: "Jos Vappuna on lunta katolla, on sitä ojassakin."
        Muistan sen aina, kun näitä kansanviisauksia kuulen.
        Pekka Pouta lupasi lämmintä marraskuuta. Ilmastonmuutos on tehnyt sen, mitä lapsesta asti olen haaveillut , eli lähes lumettoman talven ja vain muutaman pakkasasteen. Minulle se sopii, mutta olen myötätuntoinen maanviljelijöille, joiden pellot ja kasvut tarvitsisivat kunnollisen lumipeitteen ja tarpeeksi kylmän sään. Luonnolle sopeutuminen on varmasti vaikeaa.
        Päivästä on tulossa kirkas, sinistä taivasta jo näkyy. Länsi-Suomessa sanottiin, että päivästä tulee sateeton, jos aamulla näkyy sen verran sinistä, että siitä saisi ommeltua merimiehelle housut.
        Hyvää viikon alkua!

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Minun isälläni oli tapana sanoa juhlallisesti: "Jos Vappuna on lunta katolla, on sitä ojassakin."
        Muistan sen aina, kun näitä kansanviisauksia kuulen.
        Pekka Pouta lupasi lämmintä marraskuuta. Ilmastonmuutos on tehnyt sen, mitä lapsesta asti olen haaveillut , eli lähes lumettoman talven ja vain muutaman pakkasasteen. Minulle se sopii, mutta olen myötätuntoinen maanviljelijöille, joiden pellot ja kasvut tarvitsisivat kunnollisen lumipeitteen ja tarpeeksi kylmän sään. Luonnolle sopeutuminen on varmasti vaikeaa.
        Päivästä on tulossa kirkas, sinistä taivasta jo näkyy. Länsi-Suomessa sanottiin, että päivästä tulee sateeton, jos aamulla näkyy sen verran sinistä, että siitä saisi ommeltua merimiehelle housut.
        Hyvää viikon alkua!

        Kun meidän kylän pappi tepasteli kylän raitilla vappuna ja näki nokisutarin sammumispisteessä ojassa, hän totesi: "Mikä Mariana katolla, se vappuna ojassa!"

    • Äitini asui kerrostaloaunnossaan ennen laitokseen joutumistaan ja heillä oli spontaani ja vapaaehtoisuuteen perustuva systeemi siellä, jossa pari nuorempaa daamia katsoivat vanhusten perään ja soittelivat ovikelloa jos vanhusta ei muutamaan päivään näkynyt pihakeinussa rupattelemassa muidenkanssa. Tien toisella puolella oli vanhustenhoidon palvelupiste ja sieltä sai nopeasti apua esim. rannekehälytintä käyttämällä. Ruuat tuotiin ovelle ja kannettiin jääkaappiin ateriapalvelun toimesta jne. Eiväthän nämä systeemit koskaan korvaa omaishoitoa, mutta soveltuvat kyllä, jos vanhus ei ole liikuntakyvytön tai pahasti muistisairas.

      • Jospa onnistuisi viestin lähettämään, itse varmaan sipaisen aina jotakin kohtaa ja sitten lentää, no eipä mitään korvaamatonta tapahtunut;)
        Huomenet kuitenkin ensin ja sää on samankaltainen kuin eilen, tuuli on vähän virkistynyt.
        Kiertelin eilen apteekin, valokuvaamon, poliisin toimiston ja sitten vielä kauppaan suuntasin.
        Kotiin tultua olin niin uupunut, mutta ruokailtuani vielä kälyni luokse menin ja askartelimme joulukortit, ajoissa ollaan;)
        Uusi henkilökortti on nyt hankittu ja sillä kelpaa matkustella Euroopan maissa, näin virkailija kertoili, viisi vuotta ja taas uusiksi, no ehkä ei kohdallani kuitenkaan.
        Meillä on ollut täällä vahinkoja enemmänkin, rivitalo paloi käyttökelvottomaksi, nosturi lisälaitteineen ja sitten tuo räjähdys.
        Yksi ihminen menehtyi, syitä ei kerrottu lehdessä, sen verran kuitenkin, että räjähdysaineista ei kyse ole, jotenkin se liittyi kannabiksen ja jonkun aineen yhdistymiseen, asunto oli tyhjänä, oliko sitten viljelypaikka.
        Varmuutta ei kerrottu, ei sitäkään oliko menehtynyt mies vai nainen, tuho oli kuitenkin sen asunnon osalta todellinen.
        En mennyt katsomaan, vaikka parin korttelin päässä apteekista oli, kuvista olen nähnyt tuhon mittavuuden.

        Olette keskustelleet omaishoidosta, kokemuksia ei ole, mutta raskaaksi sen homman ymmärrän.
        Naapurin rouva kertoili, että jo koko päivän kuuntelu samoista aiheista uuvuttaa, miehellään on dementia, näkö ja kuulo heikentynyt, mies saa lomailla jonkun päivän kuukaudessa hoitokodissa.
        Olen seurannut tuota liikettä tuon naapuritalon suhteen, siellä käy monta kertaa päivässä hoitajia, siivoojia, ruuantuojia, tuleneeko halvemmaksi asiakkaalle kuin hoitokodissa.
        Olen kuullut, että yksityisessä hoitokodissa jopa VC-paperi, pesuaineet hoitomaksun lisäksi joutuu asiakas maksamaan.
        En ole asioihin tutustunut, en osaa juurikaan kantaa ottaa, mutta kalliilta ainakin yksityisen hoitopaikat tulevat.
        Kunnalliseen hoitopaikkaan toivon pääseväni, jos kuntoni toisten apuun turvautumiseen menee.
        Lapsia en halua rasittaa, heillä omat elämänsä ja huolensa.

        Politiikkaan en ota kantaa, mutta tyytyväinen olen niin kauan, kun maamme itsenäisenä saa olla.
        EU:han sääntöjä määrä, mutta silti omat osiot saamme itsenäisesti päättää.

        Noita vanhoja sanontoja olen harmitellut, että ei tullut talteen laitettuja, joskus niin hauskoilta kuulostavat, onko totuutta, sen voi jokainen itse tukita.

        Vilkasta on ollut keskustelu, samalla tapaa jatkaen ketju onnistuu;)
        Oikein rattoisaa tiistaipäivää, minä laulelemaan tänään menen.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Jospa onnistuisi viestin lähettämään, itse varmaan sipaisen aina jotakin kohtaa ja sitten lentää, no eipä mitään korvaamatonta tapahtunut;)

        Hyvää huomenta SkillaN, iloa ja onnellisia hetkiä päivääsi!

        Huomentapäivää.
        Olipa taas mukava huomata, että SkillaN on paikalla ja päivä voi alkaa "hyvässä hengessä".
        Sama huoli iski minuunkin kun tuosta Varkauden tapahtumasta kerrottiin. Edellisenkin, rivitalon palon, noteerasin. Onhan minulla "uutta sukuakin" Varkaudessa..))

        Ihmetellä täytyy näiden meidän avustustyöntekijöitten jaksamista kun jatkuvasti joutuvat kohtaamaan näitä katastrofeja, isoja ja pieniä. Ehkä niihinkin tehtäviin valikoituvat ne, jotka niitä kestävät ja onneksi heitä vielä on.

        Tällä viikolla onkin sitten "tapahtumista": tänään uusi hella, huomenna kylätalkkari..)) Yleismies Jantunen on vielä hakusessa, tyhjentämään rännit lehdistä ja vaihtamaan saunan kiukaan kivet.
        Minulla on sama periaate kuin SkillaNilla ja varmasti monella muullakin: "lasten" varaan en laske, heillä on oma elämänsä ja sen kuormat kannettavana, Minulle riittää se huomio ja osallistuminen, mikä heiltä "luonnostaan" irtoaa .Eikä se vähäistä ole sekään.
        Eilenkin tuli kutsu nuorimman, nelivuotiaan, synttäreille. Hienoa, että jaksavat järjestää, ensin lapsikavereille, sitten meille vanhuksille ja muulle suvulle.

        Eilen oli paha päivä jalan kanssa. Vain kirjastoautolle kipitin, pitempi lenkki/ulkoilu sai jäädä, Nyt yritän päästä pitemmälle kun ei sentään sadetta ole tiedossa.
        Mukavaa päivää kaikille,

        Vai kipitit - älä nyt suotta kirmaile.
        Telot vielä itsesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta SkillaN, iloa ja onnellisia hetkiä päivääsi!

        Kiitos samoin sinulle Ano 9,00 ja näin helppoa on iloa jakaa;)

        Jaan myös demeterille tulleen varoituksen sanan, muista varoen "kirmailla";)
        Tuli mieleen pienen pojan käyminen täällä kotikaupungissani, nyt perjantaina oli lapsille valon juhla Koivikkopuistossa, Vekara-Varkauden tiimoilta ja samalla kehotetaan sytyttelemään valoja pihoille ja parvekkeille, minäkin ikkuna lamppuni sytytän;)

        Hyvää mieltä tarjotaan tälläkin tapaa.

        Minä kävin eilen keskustassa harrastukseni piirissä, ruokaostoksilla ja muita asioita hoitamassa, ja sitten odottelin bussipysäkeillä peräkärryni kanssa. Meidän bussipysäkki on siirretty kauas, korkean mäen päälle, ja kun sitten "kipitin" alas mäkeä, ajattelin, että sille tielle jään. Jyrkkä mäki ja huono selkä eivät ole onnekas yhdistelmä.
        Yöllä sitten maksoin urheiluni hirveillä suonenvedoilla, jotka eivät lauenneet, ennen kuin menin suihkuun ja sulatin kouristukset kuumalla vedellä.
        Nyt sitten rauhallisesti tämä päivä.

        Omaishoitajista on ollut puhetta. Toivon hartaasti, että siihen pisteeseen en joudu, sillä vielä lanttu leikkaa, ja vaikka liikkumistani ei juuri kipitykseksi voi kutsua, niin eteen päin kuitenkin pääsen. Mutta eihän koskaan tiedä, millaisen tyrmäyksen kohtaa äkkiyllättäen.

        Nyt sitten on marraskuu ja iltapimeä tulee tosi äkkiä, kiitos kellojen siirron. Oli ihan hankalaa matkustella bussissa, kun ulkona oli niin pimeä, ettei voinut olla varma pysäkeistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai kipitit - älä nyt suotta kirmaile.
        Telot vielä itsesi.

        No, Ano 9.13. Kerrankos sitä sotkee toiveet ja todellisuuden ?..))
        Mutta kiitos varoituksesta sinulle ja SkillaNille.

      • Anonyymi

        Tällainen satunnainenkin kävijä ihailee Skillania ja toivoisi ystävyyttä. Noin naisellinen söpö ja hymyilevä tuossa kuvassakin❤️🌹

    • Minäkin haluaisin tulla mukaan , mutta kun olen jo "mukamas" kertonut kaikki asiani aikaisemmin minun olostani ja elostani, jonka sain lukea tuolta , että olen jo kirjoittanut kaikki, joten mitäpä tässä.

      Mutta, mutta, asiathan muuttuvat vanhetessa, kuinka asiat "lutviutuvat" ja turha niitä on tänne tuoda "repostelevaksi" ja pilkaksi.

      Ainakin toivon SkillaN, nin avausta aamuisin, koska se on aina ihana päivän piristys.

    • Jospa nyt minäkin ´´alaikäinen´´ tänne hiiviskelisin, kun näyttää rauhalliselta.
      Jonkun kerran olen lueskellut ja ajatellut, että kirjuutan kunhan kerkiän.
      Vaan sitten on meno äitynyt sellaiseksi, että olen laittanut ajatuspakin päälle.
      Toimeni puolesta tiedän monipuolisen hyvin millaista on dementoituneen monisairaan hoito.
      Varsinainen omaishoitaja en ole koskaan ollut, mutta avustellut kyllä läheisiä.
      Edesmennyt miesystäväni oli sairas. Hoidin huushollinsa isommat työt, vielä kun hän asui maalla, olin vapaani paljon siellä.
      Käytin lääkärillä ja labrassa ym.
      Sisareni viimeisinä aikoina kävin antamassa parin viikon välein pistoksen.
      Veljen syöpäleikkauksen jälkeen 2 viikkoa hoidin häntä intensiivisesti. (Silloin jo olin eläkkeellä.
      Itse en myöskään halua omaisten vaivoiksi jäädä, jos niin huonoksi menen.

      No touhua on riittänyt, pojan kanssa laitettiin mökit talviteloille. Sitten viikon verran talviasumista järjestelin täällä kerrostalossa ja pyykkiä pesin 13 koneellista.
      Juuri oltiin viikko vanhalla tilalla. Mm. puuhommia ja talviteloille lattoa sielläkin.
      Kissa oli innoissaan, kun pääsi vielä ulos juoksemaan. Pyykkiä toin sieltäkin.
      Täällä kerrostalossa pyörävarastossa käynyt varkaita. No minulla siellä ei mitään ole.
      Häkkivarastossakaan ei ole kun mattoja ja yksi pöytä, en ole käynyt siellä katsomassa.
      Tampereen ´´kanakopissa´´ ei viitsi mitään pitääkään, siellä käy rosvoja alvariinsa.
      Aurinkoa ei ole näkynyt, mutta aika mukavaa ulkoiluilmaa silti ollut.
      Parin viikon päästä on uuden ihmisen syntymäjuhla. Sinne se isomummun auton nokka sitten kääntyy.

    • Tapetointi ja seinien maalaus on nyt valmis ja emme me ihan käettömiä ole kuitenkaan :) vaikka toisin on väitetty. Teemme vain hissukseen näitä juttuja. Nyt olisi lattian vuoro. Ikivanhan vinyylimaton alla on tummanpunaiseksi maalattu lankkulattia. Huomenna revimme vinyylimatonpois ja katsomme miltä allaoleva puulattia näyttää. Jos se on hyväkuntoinen, sen voisi vaikka maalata.

      Kasvihuoneen tyhjensimme aamupäivällä ja viritimme sähköt sinne pitkällä roikalla. Ensi viikonloppuna ripustelemme varmaan joulu(pimeänajan valoketjuje ja lamppuja sinne luomaan tunnelmaa pimeään pihaan,

      • Tavallista iltaa!
        Olenhan minä välilllä lukaissut täältä juttuja, myös muitakin 80 plus
        ketjujakin hiukan vilkaissut. Koska on ollut muutakin tekemistä, en ole
        katsonut asiakseni osallistua kirjoitteluun. Ehkäpä kirjoitusten taso on
        minulle, tavalliselle käsillään leipänsä tienalleelle duunarille liiankin
        "korkealentoista." Niinpä en ole kiirehtinyt sekaan sotkemaan. Selvyyden
        vuoksi kuitenkin sanon, että en tunne turhaa alemmuuskompleksiakaan.
        Olen mikä olen.
        Kummasti niitä asioitakin kerääntyy, tuntuu kuin juoksisin tukka suorana
        setvimässä. Senhän ei ole totta, koska tukkaa ei ole hulmuamaan asti:))
        Lääkärissä kävin labrakokeiden jälkeen kuulemassa "vuosikatsauksen"
        tuloksen. Kovan syynin jälkeen lääkäri ilmoitti, että mitään ei ole tapahtunut
        uutta vuoden aikana. Sama pieni vaiva ja vuoden päästä uudestaan;)
        Tänään sain olla varalla avustajana labrassa asioivalle, koska tunnen reitinkin;)
        Näin päivätkin mennä hutkahtavat kuin huomaamatta. Tulee kuitenkin
        ulkoiltua ja kuntoiltuakin, enimmäkseen asiointien yhteydessä,

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Tavallista iltaa!

        💋👍🌸

      • Anonyymi kirjoitti:

        💋👍🌸

        Aamulla vähän aiemmin alkaa valoistua, vaikka harmaa aamu onkin, kellon siirron vaikutuksia, illat aiemmin hyvinkin pimeän tuntuisia, vaikka kysymyksessä on vain tunti.
        Juuri radiosta kertoivat, että lämmintä 5-6 astetta, mutta tuuli viilentää, olisi hyvä kävellä, mutta nyt äityi jalka niin kipeäksi, että hyvä kun sisällä liikkumaan pystyn.
        Aina jotakin, että ei ikä vaan unohtuisi;)
        Kiitos "kehuista" satunnainen kävijä, tuosta kuvasta on jokunen aika, nyt toivoisin, että hymy vielä samaksi todistaisi;)
        Ystävyys on hieno asia ja sitä palstalla tunnemmekin aika monet, tai minä ainakin ystäviksi sanoisin.

        Noin minäkin hieman vierastan "korkeaa kulttuuria" mutta onpa meidät tunnistettu tavan tallaajiksi ynnämuu, ja sinun viestisi on hyvinkin odotettuja, kuten huomaat;)
        Eihän sitä vanha koira helposti uutta omaksu, mutta näillä vaan porskutetaan.
        Minulla puolenkuun maissa sitten tuomion kuuleminen kunnostani, ensin kokeita ja sitten tohtoriin.

        Noista Paloman remontti puuhista pitäisi innostus minunkin saada, mutta yksin eläen en vaan tohdi, voimia se kysyy kärsivällisyyden lisäksi.
        Varmaan mukava tunne, kun valmista joutuu.

        Olipa mukava, kun Eliaanakin ketjuun ilmestyit ja elossa olosi ilmaisit.
        Tule vaan reippaasti ja näkyvästi sisään, eihän ikää koskaan ole kysytty.
        Iso on teidänkin urakka laitta mökit talviteloilleen.

        Jokainen kirjoittaa sitä mitä aiheelliseksi katsoo, olkoon sitten vaikka oman elämän kokemuksia, eihän siinä mitään, mutta se, että niistä joku saa aiheen ilkeilyyn ei kivalta tunnu.
        Maailma on mennyt siihen, että kaikki asiat väännetään ja käännetään totuudenkin vastaiseksi.

        Tuo suonenveto on minullakin merkkejä antanut, vaikka joka päivä vastalääkkeen otan, turhaa varmaan sekin, mainostavat ja rahat vievät.
        Mäki on melkein yhtä vaikea kulkea alas, kuin ylöskin, sellaisen kokemuksen olen tehnyt
        Tänään pitäisi könkätä kerhoon, vaikka ajatus jo pelottaa. toista kilometriä matka on, siinä sitten lenkkini teen.

        Demeter noita puuhiaan kertoili, onhan se mukava tuollainen kylätalkkari joka auttamassa käy, eikös hän rännitkin voisi puhdistaa, no kaipa se on selvitetty, kunpahan esitän;)
        Nuo synttärit meilläkin suvun tai sanoisin perheen kesken yhteisiä tapaamisia tehdään, muuten jokaisella oma elämänsä, puhelin toinen yhteyden pito sitten aika ajoin.
        Kriisiryhmä on tänne noiden palojen vuoksi koottu, hyvä niin, ei niitä ennen vanhaan ollut, ei edes sodan jälkeen, sitä piti selvitä hyvin tai huonosti.

        Miaelina ystäviä kirjoittelun kautta jo kauan olemme olleet, kiitos siitä;)

        Vävy toi minulle pyytämäni peilit, hän kävi peilihiomosta ne hakemasta, askarteluun tarvitsen, olivat vaan yllättävän kalliita.
        Ajattelin että peililasin kappaleista ne leikkaavat, ei hinnan kiroissa, mutta toisin kävi, kai se työpalkka sen hinnan nosti.
        Täytyy jatkossa kiertää kaupoissa ja etsiä peilejä jospa sopiva löytyisi.
        Rattoisaa päivää palstalaiset;)

    • Anonyymi

      Kiitos, SkillaN, aamun avauksestasi, ilon tunteen varmaan kaikki ystäväsi kokivat!
      Tuntuu tutulta ja kodikkaalta aamuisin se löytää täältä netistä.

      Täälläkin on kerhot alkaneet, olenpa joutunut jättämään väliinkin joskus, kun tuntuu äkkiä liiankin monelta nuo osallistumiseni. Hyvä se olisi kuitenkin ainakin liikuntaryhmiin aina mennä, ja siellähän samalla tapaa tuttujaankin, kuntosalin puitteissa.
      Laulamassakin voimme taas käydä, suru-uutinen siellä kyllä ekalla kerralla kohtasi, sillä yksi ryhmästämme on siirtynyt jo ajasta iäisyyteen.
      Sehän on tietenkin edessä jokaisella, kenellä ennemmin, kenellä hiukan myöhemmin. Jo syntyminen sisältää sen tiedon, ei sitä surra tarvitse.

      Vaikka päivä alkaa harmaana, niin tehdään siitä iloinen, valoisa ja reipas!
      Voikaa hyvin! Miaelina.

      • Anonyymi

        Niinpä päivät harmaina toisiaan seuraa. Se, että
        löytää päiville sopivasti tekemistä, joka mieltä ilahduttaa on pääasia.

        Olen nyt paikallisen avantouimarit ry.n jäsen. Eilen, omilla avaimilla sisään kylmäkaraisukeskukseen, eka kertaa ; )

        Nautin joessa pulahteluista, saunasta ja kivojen ihmisten seurasta. Käyn "kylmävesiterapiassa" nyt aluksi pari kertaa viikossa.

        Itseterveydenhoitojaksoni on siis alkanut hyvin.

        Aterioista olen karsinut pois vaalean leivän ja juomista sodastreamin hapotetun juoman ja siirtynyt veteen.

        Tänään jumittuneihin hartioihin saan apua.
        Tilasin ajan niskahartiahierontaan.

        Myös sauvakävely alkaa sujumaan rennommin ja ryhtikin alkaa paranemaan.

        Rauha on palannut kahvipirttiin, toivon sen jatkuvan, mutta en ole varma kun nyt kommentoin kauanko sitä kestää.
        Seuraajani siirtyivät näet plus 70-palstalla perässäni.

        Hyvää pikkulauantaita ; )

        KK.

      • En juo viinaa ; )

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        En juo viinaa ; )

        Samoja viinaksia ne kaljat ja viinitkin ovat samoin kotitekoiset , väkijuomia jotka sisältävät alkoholia.

    • Huomenta. "kahvipirttiriippuvainen" on minustakin tullut..)) Ystävällinen kirjoittelu antaa paljon, minulle ainakin.
      Vaikka aina ei pitkään ehtisi "istahtaa" eikä aina löytäisi "puhuttavaakaan", tunnelmaan pääsee mukaan lukijanakin.
      Meidän kylätalkkari ei nouse kahta metriä korkeammalle, SkillaN, joten kyllä ne sadevesikourut täytyy tyhjennyttää "kaupallisella toimijalla". Mutta hyvä, että heitäkin on tarjolla. Kyllä tässä vanhassa talossa aina yleismiestä tarvitaan ja ymmällähän sitä välillä on ja tietysti vastaan tulee tuo asia, mistä SkillaNkin mainitsi: työ maksaa ! Yllättävän paljonkin. Moni avun tarjoaja on nostanut palvelujensa hintaa vetoamalla siihen, että avun tarvitsija saa kotitalousvähennyksen. Näin olen ymmärtänyt, vaikka yleensä olen sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut.

      Meillä oli vielä ennen koronaa seurakunnan välittämä"timpurit"-vapaaehtoistyöporukka ja kerran pyysinkin timpurin vaihtaamaan kattoon upotettuja eteisen lamppuja. Vapaaehtoinen lupasi tulla myös räystäskourujen tyhjennykseen kuultuaan mitä se maksaa kaupalllisella toimijalla. En kuitenkaan "kehtaa" häntä pyytää. Huono olen ottamaan vastaan apua keneltäkään, ilmaista apua vielä huonommin.

      SkillaN ja ynnämuu kirjoittivat muiden ketjujen aiheista ja keskustelusta niissä.
      En itsekään niihin kovasti osallistu. Jos jotakin pitää valita niin valitsen kahvipirtin ja kuulumisten vaihtamisen täällä. "Akateeminen", tietopohjainen ja käsiteellinen keskustelu ei ole minua koskaan kiinnostanut enkä katso siihen pystyvänikään.
      Samalla tavalla ajattelen SkillaNin ja ynnämuun, ehkä monen muunkin tapaan: jos riittää itselleen ei oikeastaan kaipaakaan ulkopuolista arvonnousua, vaikka hyvältähän se tuntuu, jos kelpaa muillekin..))
      Mukava, että kahvipirtissä on taas tuttua, kotoista väkeä ja sopukin on säilynyt.
      Täytyy tietysti koputtaa puuta, ja yrittää itse olla reagoimatta jos joku alkaa "riitaa haastamaan"..)) Itselleni siis puhun.
      Mukavaa päivää kaikille,
      demeter1

      • Huomentapäivää kaikille.
        Mukava aamu, sää hiukan tuhruinen, mutta mukavasti päivä on lähtenyt käyntiin näin sisätiloissa.
        Vietän tänään pienoista merkkipäivää, sillä tänään on 65 v. siitä päivästä, jolloin astelin alttarille Kuulan häämarssin tahdissa, Kumppani ei ole enää päivää juhlistamassa, ja niin lähdenkin veljen kanssa vähän kaupungille ja menemme elokuviin katsomaan Hytti kuutosta.
        Kyllä se juhlasta käy.
        Nyt on vain varottava kävelemästä liian pitkää matkaa, että suonenveto ei taas yöllä yllätä.

        KK aikoo talviuimariksi. Kuulemma veteen pulahtaminen on talvisaikaan helpompaa kuin kesällä, kun vesi on ilmaa lämpimämpi. Mitä kovempi pakkanen, sitä lämpimämmältä vesi tuntuu. En tiedä, lieneekö totta. KK kertokoon keväällä!!

        Hyvää päivänjatkoa.

      • Makriina kirjoitti:

        Huomentapäivää kaikille.

        Onneksi olkoon Makriina. Olet sinä aktiivinen. Ja että sait liput tuohon uutuuselokuvaan.
        Kirjan olen lukenut, mutta kiinnostaisi nähdä myös tämä elokuvaversio kun sitä on niin ylistetty ja eikös se saanut kansainvälistäkin huomiota ? Kerro sitten, mitä pidit.

        Iltapäivää!
        Kuten on jo mainittu, puutteeliselta päivän alku tuntuisi, jos SkillaNin
        avausta ei tulekaan.
        Vanhaan asiaan, hyvin Skillan muistit hyppyni Kahvipirtissä;) Toinen asia
        oli, että osallistuinko Pirtin tansseihin? En muista asiaa, mutta luulen
        että en osallistunut. Olen keskimääräistä huononpi joraaja. Tuskinpa
        halusin lähteä kenenkään varpaille tallomaan.
        En katsellut muita ketjuja sillä ajatuksella, että kirjoitaisin sinne. Vähäiselle
        kirjoittamiselleni riittää tämä ketju:) Uteliaisuuttani vilkaisin. Aika huono
        vaikutelma tuli. En nyt ryhdy tätä tarkemmin puimaan. Kun ainoa
        henkilö on ollut "Late vaan", jonka olen konkreettisesti tavannut.Täällä
        tunnen muita vain kirjoitusten perusteella ja se ei ole paljon. No...käyntini
        vilkaisemassa muita ketjuja, sain kyllä joihinkin henkilöihin "lisävalaistusta."
        En siti tunne heitä. Eikä tarvitsekaan;))
        Tämän päivän saldo on, että sain käytyä apteekista rohtoja. Siinähän tuli
        myös ulkoilu ja kuntoilu samalla kun lisukkeena tein mutkaa matkaan.
        Hyvvää jatkoa teille!

      • demeter1 kirjoitti:

        Onneksi olkoon Makriina. Olet sinä aktiivinen. Ja että sait liput tuohon uutuuselokuvaan.
        Kirjan olen lukenut, mutta kiinnostaisi nähdä myös tämä elokuvaversio kun sitä on niin ylistetty ja eikös se saanut kansainvälistäkin huomiota ? Kerro sitten, mitä pidit.

        Hei, terveisiä elävistä kuvista.
        Olen minäkin sen kirjan lukenut, mutta kovin kauan sitten, niin että en oikein voi vertailla.
        Filmiä suosittelen. Siinä ei kovin kummoista juonta ole, kun muutamat ihmiset hytissä matkustavat, mutta hyvin kerronta pysyy kasassa.
        Luin jostakin, että filmiryhmä oli vuokrannut junan, jota ajattivat sitten joillakin sivuraiteilla, niin että aitous tulee hyvin esiin junan kolkkeessa ja liikkuvissa maisemissa. Talviset kohtaukset junan ulkopuolelta olivat aidosti lumisissa maisemissa, kylmä ja viima kyllä näkyi. Näyttelijät ovat minulle tuntemattomat.
        Kannattaa kyllä käydä katsomassa. Päivänäytökseen ainakin sai ihan hyvin lippuja suoraan tiskiltä.

        Hyvä kuulla, Makriina. Kunhan tässä nyt uskaltaa liikkelle lähteä...

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Huomentapäivää kaikille.
        Mukava aamu, sää hiukan tuhruinen, mutta mukavasti päivä on lähtenyt käyntiin näin sisätiloissa.
        Vietän tänään pienoista merkkipäivää, sillä tänään on 65 v. siitä päivästä, jolloin astelin alttarille Kuulan häämarssin tahdissa, Kumppani ei ole enää päivää juhlistamassa, ja niin lähdenkin veljen kanssa vähän kaupungille ja menemme elokuviin katsomaan Hytti kuutosta.
        Kyllä se juhlasta käy.
        Nyt on vain varottava kävelemästä liian pitkää matkaa, että suonenveto ei taas yöllä yllätä.

        KK aikoo talviuimariksi. Kuulemma veteen pulahtaminen on talvisaikaan helpompaa kuin kesällä, kun vesi on ilmaa lämpimämpi. Mitä kovempi pakkanen, sitä lämpimämmältä vesi tuntuu. En tiedä, lieneekö totta. KK kertokoon keväällä!!

        Hyvää päivänjatkoa.

        Olen harrastanut avantouintia noin 40 vuotta. Ei siinä mitään ihmeellistä ole.
        Se ei ole ollenkaan "niin kamalaa" eikä vaadi mitään ihmeellistä rohkeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen harrastanut avantouintia noin 40 vuotta. Ei siinä mitään ihmeellistä ole.
        Se ei ole ollenkaan "niin kamalaa" eikä vaadi mitään ihmeellistä rohkeutta.

        Muistakaa nyt kannustaa ja kehua, kun saatte seurata urhoollista terveystaistoa lääkäreiden hylättyä. Muitten vaivoistaan kertomiset onkin vain surkeaa säälipisteiden keruuta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa nyt kannustaa ja kehua, kun saatte seurata urhoollista terveystaistoa lääkäreiden hylättyä. Muitten vaivoistaan kertomiset onkin vain surkeaa säälipisteiden keruuta.

        Pimeää, sadetta ja tuulta, siltä tämä torstai aamu näyttää.
        Kerhossamme vieraili eilen palopäällikkö, nuori komea mies ja mikä tärkein puhe oli selkeää.
        Uutta asiaa monen asian suhteen ja heräsin minäkin ajattelemaan palovaroittimen vaihtoa.
        Kertoi nukkuneensa pari tuntia edellisenä yönä, tutkimuksissa poliisin mukana on ollut ja varmaan uni kaikkoaa muutenkin tuota tapahtumaa ajatellessa.
        Vilkas oli viime viikonlopun seutu palokunnalle, harmitteli ajattelemattomia ihmisiä, jotka suurin joukoin paloa katsomaan tulevat, joidenkin koti ja omaisuus palaa, sitä pitää katsomaan mennä, no näin on kaiken suhteen, uteliaisuus vaivaa.

        Makriina kulttuuri rientoja harrastaa, tarjontaa siellä vaikka kuinka, jotain olisi täälläkin, mutta hyvin vähän innostun mihinkään.
        Elokuvissa olen yhden kerran käynyt sen jälkeen, kun työni lopetin, (yli 20 vuotta) sama nuukuus myös teatterin suhteen, en jaksa innostua, kai tarjontaa on ollut tarpeeksi kummassakin paikassa.
        Voisi olla, että innostuisin jonkun koukuttavan katsottuani, mutta ei vaan saa lähdettyä.'
        Yksin häämarssiasi muistelet Makriina, niin minäkin, 66vuotta olisi meidänkin häämarssista kulunut, nyt jo yli kaksikymmentä vuotta yksin.

        Selailin minäkin noita muutamia ketjuja ja samaan tulokseen kanssasi tulin ynnämuu, pientä inttämisen tuntua mielestäni oli.
        Huono olen nykyään minäkin tuon tanssin suhteen, mutta eilen veti haikeaksi, kun hanuristimme vanhoja valsseja soitteli, kaipaus mieheni käsivarsilla liitelyyn heräsi, hän oli hyvä tanssimaan.
        Latevaan ja Venlastiina, siinä pirtin kantava pariskunta.

        Demeter, hyvä kuitenkin, että matalammalla tehtävät suorittaa tämä kylätelkkarisi, onkin kyllä ammattimiehen tehtäviä nuo rännien, kuin katolla muutkin tehtävät hommat.
        Minulla ei noita hommia ole, mutta aina vaan apua joidenkin töiden suhteen on pyydettävä, vävyni on eläkkeellä ja useimmiten hänen apuun turvaudun.
        Tuo palohälyttimen hankinta ja paikalleen laitto, hänen kontalle sen uskon.
        Poikani apuun en useinkaan voi turvata, hän aina jossakin kilometrien päässä on, jos olen apua pyytänyt, tulee kyllä jos kotosalla on.
        Nuo kotitalous vähennykset tuntuvat olevan aika isojen touhujen takana, kun omavastuu kuulemani mukaan sataeuroa, en ole koskaan mitään niin suurta teettänyt, että olisin hakenut avustusta.
        Kerrostalossa noita isompia remppoja harvemmin tulee.

        Miaelina harrastusten paljoudesta kerroit, niin usein kävi takanavuosina minullekin, joka päiväksi jotain sattui, nyt käväisin käsityökerhossa verestämässä muistoja, mutta enpä lämmennyt asialle.
        Laulaminen taitaa ainoaksi jäädä.

        Askarelujani alan nyt jatkamaan, se peilikyhäelmä olikin kiva homma ja lopputulos tyydytti, nyt pöytäkynttilöitä koristelemaan silitysraudan kanssa;)
        Aina jotain uutta keksivät ja kokeilla pitää.
        Tuo sänkypeitto mitä olen keväästä asti virkannut on loppusuoralla, väliin on vaan jotain muuta tehtävä, kun peukalot tekee topin virkkaamiseen.
        Siinäpä se päivä iltaan päästään näiden tuhertelujen kanssa, kivaa päivää teille toisillekin;)

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Huomentapäivää kaikille.
        Mukava aamu, sää hiukan tuhruinen, mutta mukavasti päivä on lähtenyt käyntiin näin sisätiloissa.
        Vietän tänään pienoista merkkipäivää, sillä tänään on 65 v. siitä päivästä, jolloin astelin alttarille Kuulan häämarssin tahdissa, Kumppani ei ole enää päivää juhlistamassa, ja niin lähdenkin veljen kanssa vähän kaupungille ja menemme elokuviin katsomaan Hytti kuutosta.
        Kyllä se juhlasta käy.
        Nyt on vain varottava kävelemästä liian pitkää matkaa, että suonenveto ei taas yöllä yllätä.

        KK aikoo talviuimariksi. Kuulemma veteen pulahtaminen on talvisaikaan helpompaa kuin kesällä, kun vesi on ilmaa lämpimämpi. Mitä kovempi pakkanen, sitä lämpimämmältä vesi tuntuu. En tiedä, lieneekö totta. KK kertokoon keväällä!!

        Hyvää päivänjatkoa.

        Makriina@ Kysyit, mitkä mahtaa olla tuntemukseni keväällä. No, jo nyt kokemukset ovat lupaavia.

        Kuten se tunne kun laskeutuu rauhallisesti veteen, heittäytyy vedenvaraan rentona, tuntee kuin nuppineulojen pistoja iholla (akupunktiota) nousee ylös laiturille, nojaa laiturin kaiteesee, ihastelee vastarannan valoja, astelee hitaasti kuumaan saunaan, heittää löylyä.

        Viimeisen pulahduksen jälkeen en mene enää saunaan vaan nousen polkua pitkin pukuhuoneeseen,  käyn suihkussa ja ajelen kotiin.

        Marraskuun teemani, kokonaisvaltainen itseni hemmoittelu. Vastakohtainen panostus kevään ja kesän fyysisille välillä raskaillekin mökkihommille. ; )

        Olin niskahartiahieronnassa, olipa tarpeen, tilasin jatkoa.

        Kotimatkalla ostin liput perjantain Zorro-musikaaliin ja ohittaessani kampaamoni, tilasin ajan ensiviikolle hiusten huoltoon.

        Tänään iltapäivällä keramiikkaa,
        sitten kylmäkarastuskeskukseen.

        Tein eilen ison uunivadillisen kana-uunijuuresrisottoa. Ruoka valmiina odottamassa kun illan korvilla kotiin palaan.

        KK

      • SkillaN kirjoitti:

        Pimeää, sadetta ja tuulta, siltä tämä torstai aamu näyttää.
        Kerhossamme vieraili eilen palopäällikkö, nuori komea mies ja mikä tärkein puhe oli selkeää.
        Uutta asiaa monen asian suhteen ja heräsin minäkin ajattelemaan palovaroittimen vaihtoa.
        Kertoi nukkuneensa pari tuntia edellisenä yönä, tutkimuksissa poliisin mukana on ollut ja varmaan uni kaikkoaa muutenkin tuota tapahtumaa ajatellessa.
        Vilkas oli viime viikonlopun seutu palokunnalle, harmitteli ajattelemattomia ihmisiä, jotka suurin joukoin paloa katsomaan tulevat, joidenkin koti ja omaisuus palaa, sitä pitää katsomaan mennä, no näin on kaiken suhteen, uteliaisuus vaivaa.

        Makriina kulttuuri rientoja harrastaa, tarjontaa siellä vaikka kuinka, jotain olisi täälläkin, mutta hyvin vähän innostun mihinkään.
        Elokuvissa olen yhden kerran käynyt sen jälkeen, kun työni lopetin, (yli 20 vuotta) sama nuukuus myös teatterin suhteen, en jaksa innostua, kai tarjontaa on ollut tarpeeksi kummassakin paikassa.
        Voisi olla, että innostuisin jonkun koukuttavan katsottuani, mutta ei vaan saa lähdettyä.'
        Yksin häämarssiasi muistelet Makriina, niin minäkin, 66vuotta olisi meidänkin häämarssista kulunut, nyt jo yli kaksikymmentä vuotta yksin.

        Selailin minäkin noita muutamia ketjuja ja samaan tulokseen kanssasi tulin ynnämuu, pientä inttämisen tuntua mielestäni oli.
        Huono olen nykyään minäkin tuon tanssin suhteen, mutta eilen veti haikeaksi, kun hanuristimme vanhoja valsseja soitteli, kaipaus mieheni käsivarsilla liitelyyn heräsi, hän oli hyvä tanssimaan.
        Latevaan ja Venlastiina, siinä pirtin kantava pariskunta.

        Demeter, hyvä kuitenkin, että matalammalla tehtävät suorittaa tämä kylätelkkarisi, onkin kyllä ammattimiehen tehtäviä nuo rännien, kuin katolla muutkin tehtävät hommat.
        Minulla ei noita hommia ole, mutta aina vaan apua joidenkin töiden suhteen on pyydettävä, vävyni on eläkkeellä ja useimmiten hänen apuun turvaudun.
        Tuo palohälyttimen hankinta ja paikalleen laitto, hänen kontalle sen uskon.
        Poikani apuun en useinkaan voi turvata, hän aina jossakin kilometrien päässä on, jos olen apua pyytänyt, tulee kyllä jos kotosalla on.
        Nuo kotitalous vähennykset tuntuvat olevan aika isojen touhujen takana, kun omavastuu kuulemani mukaan sataeuroa, en ole koskaan mitään niin suurta teettänyt, että olisin hakenut avustusta.
        Kerrostalossa noita isompia remppoja harvemmin tulee.

        Miaelina harrastusten paljoudesta kerroit, niin usein kävi takanavuosina minullekin, joka päiväksi jotain sattui, nyt käväisin käsityökerhossa verestämässä muistoja, mutta enpä lämmennyt asialle.
        Laulaminen taitaa ainoaksi jäädä.

        Askarelujani alan nyt jatkamaan, se peilikyhäelmä olikin kiva homma ja lopputulos tyydytti, nyt pöytäkynttilöitä koristelemaan silitysraudan kanssa;)
        Aina jotain uutta keksivät ja kokeilla pitää.
        Tuo sänkypeitto mitä olen keväästä asti virkannut on loppusuoralla, väliin on vaan jotain muuta tehtävä, kun peukalot tekee topin virkkaamiseen.
        Siinäpä se päivä iltaan päästään näiden tuhertelujen kanssa, kivaa päivää teille toisillekin;)

        SkillaN eilen kertoi tuosta jalkansa kipuilusta, samaa vaivaa podin itsekin eilen - olikohan sitä liikkeellä ?..))
        Koko päivän jouduin keppiini tukeutumaan ja vähät askeleeni kivulla kuittaamaan.
        Onneksi tekeillä ei ollut mitään päälle kaatuvaa. Kylätalkkarin pystyin ruokkimaan ja hän auttoi minua jopa tämän tietokoneen ohjelmistopäivityksen kanssa.

        Nuorista oltiin vähän huolissaan tuolla toisessa keskusteluketjussa, vaikka myös minun kokemukseni heistä ovat myönteisiä. Kylätalkkarin kanssa käydään usein "maailmankatsomuksellisia" keskusteluja, eikä niissä juuri tunnu tuo sukupolvien välinen ero. Kunnioitus tuntuu olevan molemminpuolista. Samaa voin sanoa muistakin tuntemistani nuorista, niistä "omistakin".

        Uskon kyllä tuohon kuorolaulun elvyttävään voimaan, mutta kun siihen ei nyt/enää ole mahdollisuutta, laulua voi harrastaa yksinkin. Youtube on aina läsnä..))
        Ja miten sitä sanotaankin: "Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka laulavat parhaiten"..))

        Sateensekainen päivä tulossa vai menossa ? Eipä haittaa, vaikka jalka pakottaa nyt täysistuntoon tänään..))
        Reippaampaa oloa muille,
        demeter1

      • Anonyymi kirjoitti:

        Makriina@ Kysyit, mitkä mahtaa olla tuntemukseni keväällä. No, jo nyt kokemukset ovat lupaavia.

        Kuten se tunne kun laskeutuu rauhallisesti veteen, heittäytyy vedenvaraan rentona, tuntee kuin nuppineulojen pistoja iholla (akupunktiota) nousee ylös laiturille, nojaa laiturin kaiteesee, ihastelee vastarannan valoja, astelee hitaasti kuumaan saunaan, heittää löylyä.

        Viimeisen pulahduksen jälkeen en mene enää saunaan vaan nousen polkua pitkin pukuhuoneeseen,  käyn suihkussa ja ajelen kotiin.

        Marraskuun teemani, kokonaisvaltainen itseni hemmoittelu. Vastakohtainen panostus kevään ja kesän fyysisille välillä raskaillekin mökkihommille. ; )

        Olin niskahartiahieronnassa, olipa tarpeen, tilasin jatkoa.

        Kotimatkalla ostin liput perjantain Zorro-musikaaliin ja ohittaessani kampaamoni, tilasin ajan ensiviikolle hiusten huoltoon.

        Tänään iltapäivällä keramiikkaa,
        sitten kylmäkarastuskeskukseen.

        Tein eilen ison uunivadillisen kana-uunijuuresrisottoa. Ruoka valmiina odottamassa kun illan korvilla kotiin palaan.

        KK

        Onneksi olkoon, olet löytänyt rentoutuksen avaimen. Moni kauhistuu, että se on avannosta haettava, mutta et ole ensimmäinen, joka kertoo avantouinnin rentouttavasti mahdista.
        Virkistyneenä innostuu harrastuksista ja taiteesta. :) Tsemppiä.

      • demeter1 kirjoitti:

        SkillaN eilen kertoi tuosta jalkansa kipuilusta, samaa vaivaa podin itsekin eilen - olikohan sitä liikkeellä ?..))
        Koko päivän jouduin keppiini tukeutumaan ja vähät askeleeni kivulla kuittaamaan.
        Onneksi tekeillä ei ollut mitään päälle kaatuvaa. Kylätalkkarin pystyin ruokkimaan ja hän auttoi minua jopa tämän tietokoneen ohjelmistopäivityksen kanssa.

        Nuorista oltiin vähän huolissaan tuolla toisessa keskusteluketjussa, vaikka myös minun kokemukseni heistä ovat myönteisiä. Kylätalkkarin kanssa käydään usein "maailmankatsomuksellisia" keskusteluja, eikä niissä juuri tunnu tuo sukupolvien välinen ero. Kunnioitus tuntuu olevan molemminpuolista. Samaa voin sanoa muistakin tuntemistani nuorista, niistä "omistakin".

        Uskon kyllä tuohon kuorolaulun elvyttävään voimaan, mutta kun siihen ei nyt/enää ole mahdollisuutta, laulua voi harrastaa yksinkin. Youtube on aina läsnä..))
        Ja miten sitä sanotaankin: "Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka laulavat parhaiten"..))

        Sateensekainen päivä tulossa vai menossa ? Eipä haittaa, vaikka jalka pakottaa nyt täysistuntoon tänään..))
        Reippaampaa oloa muille,
        demeter1

        Minua eilen harmitti, kun menin Tokmannille ostamaan kävelykeppiä. Iso myymälä, eikä myyjää missään. Kassatoimihenkilö oli maahanmuuttajanuorukainen, joka ei varmaankaan edes tiennyt, mikä on kävelykeppi, kun sitä kysyin. Eieieiei, sellaisia ei ole myynnissä.
        Minkäs tein! Kotiin tyhjin toimin.
        Kotona katsoin netistä uudelleen, ajattelin, että ehkä olen erehtynyt. No en. Uusin voimin ensi viikolla!
        Saanhan minä kai kepin terv.keskuksestakin, mutta kun haluaisin nätin ja värillisen, sellaisia on! Oman.

        Maahanmuuttajista tuli mieleeni pari päivää sitten huvittava juttu. Ismo Leikola, sillä stadupkoomikolla on yksi esitys, jossa hän miettii suomen kielen yleisintä sanontaa "noniin". Hänellä on siihen kymmeniä eri tilanteita. Jokainen sanaa käyttää.
        No niin, minä odottelin bussipysäkillä, jolla seisoi kaksi mustanmustaa kuskia, jotka vaihtoivat siinä vuoroa. Juttelivat suomeksi, ja lopuksi toinen sanoi; "Nonnih, täytyy tästä lähteä!"
        Kyllä Ismo on niin oikeassa.

        Mulle on kyllä kelvannut tuo terveyskeskuksesta saatava kävelykeppi, Makriina, kun vielä toiveikkaasti kuvittelen pääseväni siitä eroon.
        Tokmannin palvelua tuskin monikaan ylistää. Parhaassa tapauksessa saat opastusta; "se on tuollapäin" ja pään nyökkäyksen johonkin suuntaan. Sitten myyjä taas kiitää "omiin tehtäviinsä", tavaraoiden esille laittamiseen. Valintamyymälähän se ja työnkuvasta pidetään kiinni..))

        Minulle on jäänyt haaveksi se sininen kävelykeppi, jonka varsi on maalattu täyteen kukkia. Kyllä niitä jossain myydään! Jos kerran joudun apuvälineeseen turvautumaan, haluan edes tykätä siitä!
        Terkkarin kävelykepin hukkaisin varmasti viikossa, samalla tavalla kuin kaikki sateenvarjonikin aina.
        Hajamielinen minä.
        Tokmannin palvelu on mitä on, kyllähän sen tietää. Halpis.
        Ostin sieltä samalla led-hautakynttilät. Kysyin, onko niihin täällä pattereita. Se kassatoimihenkilö ravisti yhden kynttilän auki ja sanoi, että tuohon pannaan patteri. Kysyin, myyttekö täällä, hän iski summan kassaan ja otti hinnan kynttilöistä. Ei hänen asiansa ilmeisesti ole myyjän työ.

        Googlaa kävelykepit, niin tulee Tokmanni kauppa ja siellä on kukittaita keppejä. Sieltä vain ostoskoriin, niin tulee kotiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Googlaa kävelykepit, niin tulee Tokmanni kauppa ja siellä on kukittaita keppejä. Sieltä vain ostoskoriin, niin tulee kotiin.

        Kiitos, kuvittelin, että voisin itse tehdä puodissa ostoksen, Mutta mentävä verkkoon!
        Postilaatikkooni ei paketti mahdu, täytyy mennä kauas postiin, eikä mulla ole kävelykeppiä. Voih!

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kiitos, kuvittelin, että voisin itse tehdä puodissa ostoksen, Mutta mentävä verkkoon!
        Postilaatikkooni ei paketti mahdu, täytyy mennä kauas postiin, eikä mulla ole kävelykeppiä. Voih!

        Kyllähän kuljetusauton mies tuo paketinkotiovelle, kun sopii ajan. Maksaa jonkin verran enemmän.

    • Anonyymi

      Ollaanko tovereita?

      • Anonyymi

        Demeter kerroit yhdessälaulamisesta kauniisti. Kun se on ollut nyt kaksi vuotta kiellettyä, niin sitä on ikävöity. Ja nyt sen alettua taas siitä pidetään entistäkin enemmän. Miaelina.

        Toverit kai kajauttavat yhteislauluna: Kansaivälisen

    • Harmaa on päivä ollut. Ei ihan satanut, kun lenkin tein.
      Kävelykeppikertomuksista tuli mieleen, kun vuosia sitten nilkkani nyrjäytin mökillä.
      Linkkasin sahaamaan pienen puun pihan reunalta ja kiedon rääsyjä ympärille, kyllä se tyhjää parempi oli.
      Sain sen kesällä pikkumökkiin ostamani TV:n huollosta. Valuvika sähkökytkimessä, takuuseen meni. Ei sitä ollut paljoa edes katsottu.
      Parina päivänä olen tuossa asioilla kulkenut. Aina niitäkin kertyy.
      Ostin tarranauhaa ja ompelin maalaistyötakkini taskunsuihin uudet nauhat, pysyy avaimet ja känny tallessa.
      Niinpä vain sain heiltä ostoskuitin suoraan tekstiviestinä. Ihan uutta se.
      Tokmanni täällä avasi tuoreruokapuolen. Kyllähän siitä jotain voi kulkiessaan ostaa, vaan K-kaupasta tykkään enemmän. Saa luomua ja on lihatiski.
      Pojantytär käynyt ultrassa, tyttö on tulossa. Eka onkin poika.
      Pojanpojalla on 2,5 ja 0,5-vuotiaat tytöt.
      On niillä nuorilla ´´kättenvoiteita.´´ Osa käy töissä ja osa opiskelee. Onneksi mummi asuu siinä lähellä, miniäni siis, joka on aika ollut erityisen lapsirakas. Hoitaa mielellään pieniä, tarvittaessa.
      Mukavaa loppuiltaa, vaikka pimeää onkin. Sytytellään kynttilöitä.

      • Tekisi mieli vastata sinulle, mutta nettiaikani sulkeutuu, kun "lörpöttelin" tuossa naapurin kanssa ja sitten tuli lapseni siihen hakemaan autoani katsastukseen, jonka sain delegoitua hänelle.

        On se helppoa, kun on edes joku omainen, joka huolehtii kaikesta, tietenkin maksua vastaan, sillä lapseni täytti tänään jo 54-v ja pian tapaan toisenkin lapseni, joka on nyt jo "uskomatonta" 56-v.

        Ihanaa on kuitenkin nähdä heidät taas yhdessä siellä Espoossa, jossa minulla on halveksittava perikunnan talo, jonka kuitenkin omistamme lapsieni kanssa.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Tekisi mieli vastata sinulle, mutta nettiaikani sulkeutuu, kun "lörpöttelin" tuossa naapurin kanssa ja sitten tuli lapseni siihen hakemaan autoani katsastukseen, jonka sain delegoitua hänelle.

        Niin tosiaan. Sinähän ilmoitit sulkevasi netin jo klo 17. Olipas näköjään ihan lööperiä juttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tosiaan. Sinähän ilmoitit sulkevasi netin jo klo 17. Olipas näköjään ihan lööperiä juttua.

        Mitä halveksittavaa on perikunnan talossa? Siinä saa leski asua niin pitkään kuin haluaa, vaikka loppuikänsä.

        Tappelukukko korvesta on se joka ilmoittaa menevänsä nukkumaan ja sen jälkeen jatkaa anona.

        On tuo kumma oletus. Kyllä tämän meikäläinenkin lukenut.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Tekisi mieli vastata sinulle, mutta nettiaikani sulkeutuu, kun "lörpöttelin" tuossa naapurin kanssa ja sitten tuli lapseni siihen hakemaan autoani katsastukseen, jonka sain delegoitua hänelle.

        On se helppoa, kun on edes joku omainen, joka huolehtii kaikesta, tietenkin maksua vastaan, sillä lapseni täytti tänään jo 54-v ja pian tapaan toisenkin lapseni, joka on nyt jo "uskomatonta" 56-v.

        Ihanaa on kuitenkin nähdä heidät taas yhdessä siellä Espoossa, jossa minulla on halveksittava perikunnan talo, jonka kuitenkin omistamme lapsieni kanssa.

        Sateeton aamu, nyt ei sadetta syyksi voi laittaa ja lenkkiä väliin jättää;)
        Nyt ne on viimeiset ajat, kun sulana maan ollen voi taivaltaa, kohta yöpakkaset liukkautta antaa, hyvin kyllä kadut on hiekoitettu yleensä, pitää sitten katuja tallata.
        Tämä nykyinen rantareittini jää unohduksiin, nyt vielä onnistuu hyvinkin.
        Eiliset askartelut onnistui hyvin, pöytäkynttilät silitysraudan avulla saatiin koristeltua.
        Peilejä lisää hommattiin, kirppikseltä laseja ja taas syntyi upeita joulun aikaan sopivia.
        Tänne avattiin uusi halpahalli, jos oikein nimen muistan, se on Rasa, tungosta oli ollut ja hyväksi olen kuullut liikkeen olevan.
        Tokmanni ja Motonet tien vastakkaisilla puolin, tämä uusi liike Motonetin tiloissa.

        Makriina kävelykepille omat vaatimukset asettanut, no kaunishan sekin väline saa olla.
        Taitaa olla minullakin usein tuo no niin sanonta, mutta mielestäni sopii hyvin johonkin pysäyttämään lauseen;)
        Tokmanni on sekainen liike täällä, mutta varmaan korjausta tulee, kun kilpailija vieressä.

        Eliaanalle onnea etukäteen, kiva kun on tyttö tulossa, varmaan vanhemmatkin onnensa kukkuloilla.
        Muistan kun joku kesä oli jalkani kipeä, talon vanhan emännän keppi avuksi haettiin vintiltä.
        Noita valoja jo näkyy aika lailla, itse sitten adventinaattona valot asettelen.
        Naapuritalon parveke on liian kanssa valotettu, liika on joka asiassa liikaa, mutta siellä asuu ihmiset, jotka noin tykkää, eipä siinä nokan koputusta minulla.

        Omaksi ilokseen sitä laulamista harrastan ja mukavan porukan mukana olevina virkistää kummasti.
        Mikään laulun mestari en ole, sen verran kykyä että en soraäänenä laula, rytmikorva kuitenkin melkoisen tarkka, ja virheet herkästi huomaan, joskus melkoinen sekakuoro olemmekin;)
        Ikävää on sekin, että nuorista puheenollen usein koko nuoriso leimataan muutaman hankalan yksilön töppäyksistä, suurin osa nuorista asiallisia osaavat olla, toki nuoruuteen kuuluu rajumpi meno, mitä me ymmärrämme, mutta muistellaanpa maa nuoruutta;)
        Minullakin muistikuva siitä, että vanhemmat paheksuivat nuoria ja kuitenkin melkoisen kilttejä oltiin.
        Joka aikaan kuuluu omat touhunsa ja sanonta "paha kello kauas kuuluu" pitänee aina paikkansa.

        Kristiinalla ilonpäivä, kun tyttäret tulevat kohtaamiseen.
        Vähän vanhempia on minun lapset, tytär 61 ja poika 56, siihen sitten aikuisiässä olevat lastenlapset ja seuraavakin polvi jo rippikoulun käyneitä, laittakaapa paremmaksi;)

        Ja sitten No niin, kävelylle ilman kävelykeppiä, kävelysauvat omistan, niille sitten liukkauden tullen käyttöä.
        Nyt ulkoilemaan, sää sallii ja kuntokin jollain tapaa, ehkä hammasta purren välillä.
        Pienikin kävely hyvää tekee, sitkeää yritystä vaan jokaiselle.

        Huomentapäivää. Kolmen pisaran sadetta ennustettiin ja siltä vaikutti kun kurkkasin ulos. Sauna-ja takkapuut jos saan haettua sisälle, se riittää ulkoiluksi tälle päivälle.

        Muutenkin syksy tuntuu kaatuvan päälle kaikessa ankeudessaan. No (!). Näköjään tuo sanasuosikki on minunkin käytössäni ahkerasti..)) On se minusta kuitenkin ilmaisevampi kuin öööö- öö, jota myöskin kuulee paljon.

        Olenkin nyt kirjoitellut niin ahkerasti, että täytyy asettaa itselleen rajat, kun vaikuttaa siltä, "väärinymmärtäjät" ovat pistäneet minunkin naamani muistiin ja huomio on jo ylenpalttista. Onhan sitä tullut positiivisessakin hengessä, enemmän kuin olisin ansainnut, mutta puolustelu-/selittelylinjalle ei oikein välittäisi lähteä,
        Täällä kahvipirtin suojassa nyt taitaa olla riittävän turvallista..))

        Mielesssäni ole yrittänyt hahmottaa millainen on tuo SkillaNin meneillään oleva askarteluluomus. Saisikohan siitä kuvaa ? Kun peilejäkin on mukana.

        Sisko oli kaiken käsityötaidon mestari, äiti ei ollut, enkä minä, mutta välttämättömät tehtävät, kuten alkeelliset ompelukset ja neuleetkin kyllä pystyimme tekemään. Enää en taida niihinkään ruveta. Ompelukonekin on nyt nuorella perheellä. SkillaNko vai kuka kertoi saavansa langan neulansilmään ?.)) Minä tarvitsen monta yrittämistä eikä aina suju siltikään.
        Kuntopyörän polkeminen ja imurin "taluttaminen" ovat sitten omat liikunta-aktiviteettini tänään.
        Mukavaa viikonloppua kaikille,

        Osta langanpujottaja, niitä on yleensä neulapakkauksissa mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä halveksittavaa on perikunnan talossa? Siinä saa leski asua niin pitkään kuin haluaa, vaikka loppuikänsä.

        Kateellinen kadehtii, kun itselle ei ole tuo mahdollista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osta langanpujottaja, niitä on yleensä neulapakkauksissa mukana.

        Hyvä kun muistutit, Ano 11.53. Olen kuullut, mutta en ole nähnyt..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Huomentapäivää. Kolmen pisaran sadetta ennustettiin ja siltä vaikutti kun kurkkasin ulos. Sauna-ja takkapuut jos saan haettua sisälle, se riittää ulkoiluksi tälle päivälle.

        Muutenkin syksy tuntuu kaatuvan päälle kaikessa ankeudessaan. No (!). Näköjään tuo sanasuosikki on minunkin käytössäni ahkerasti..)) On se minusta kuitenkin ilmaisevampi kuin öööö- öö, jota myöskin kuulee paljon.

        Olenkin nyt kirjoitellut niin ahkerasti, että täytyy asettaa itselleen rajat, kun vaikuttaa siltä, "väärinymmärtäjät" ovat pistäneet minunkin naamani muistiin ja huomio on jo ylenpalttista. Onhan sitä tullut positiivisessakin hengessä, enemmän kuin olisin ansainnut, mutta puolustelu-/selittelylinjalle ei oikein välittäisi lähteä,
        Täällä kahvipirtin suojassa nyt taitaa olla riittävän turvallista..))

        Mielesssäni ole yrittänyt hahmottaa millainen on tuo SkillaNin meneillään oleva askarteluluomus. Saisikohan siitä kuvaa ? Kun peilejäkin on mukana.

        Sisko oli kaiken käsityötaidon mestari, äiti ei ollut, enkä minä, mutta välttämättömät tehtävät, kuten alkeelliset ompelukset ja neuleetkin kyllä pystyimme tekemään. Enää en taida niihinkään ruveta. Ompelukonekin on nyt nuorella perheellä. SkillaNko vai kuka kertoi saavansa langan neulansilmään ?.)) Minä tarvitsen monta yrittämistä eikä aina suju siltikään.
        Kuntopyörän polkeminen ja imurin "taluttaminen" ovat sitten omat liikunta-aktiviteettini tänään.
        Mukavaa viikonloppua kaikille,
        demeter1

        demetet1

        On minunkin naamani painettu muistiin, kun kirjoitin, että suljen koneeni klo 17, mutta jäi mainitsematta, että yleensä ja joskus jo klo 15.

        Vaihdan viestejä lapseni kanssa vain s-postilla, joten on poikkeus, kun joku asia on kesken ja kone on auki. Onko tuo nyt niin suuri synti? Ilmeisesti on.

        Kuvan laittaisi, mutta enpä osaa, juuri ja juuri tuonne profiilin osaan laittaa ja kuvan laitoin Facebookiin, mutta sitäkään ei näe nimeni tietämättä. (kai)
        Kännykästä osaan sinne kuvia laittaa, paljon niitä onkin lähinnä käsitöitäni.

        Mallin otin Printeristä, peilit lasihiomosta ja hölmöilin sen verran, että ei olisi paloja tarvinnut hio, kun koristenauha reunaan tulee, hintaa tuli aivan liikaa.
        Kirpparilta juomalaseja (korkeita) ja pahvia monin kerroin alustaksi, sitten vaan liimaa.
        Maalasin lasit kristallimaalilla ja koristin tähdillä, mielikuvitusta jos omaa, persoonallisuus näkyy;)
        Joulukortit myös hauskoja tehdä, siinäkin voi mielikuvituksella saada hyvän tuloksen.

        Kyllä lanka neulan silmään menne, vaikka ilman laseja.

        Kiinnostuin kun kerroit juomalasien käytöstä askarteluissa. Minulla kun on iso kori erilaisia lasiastioita autotallissa.

        Ota kuva peilityöstäsi ja lisää kännykästä profiiliisi.

        KK.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        demetet1

        On minunkin naamani painettu muistiin, kun kirjoitin, että suljen koneeni klo 17, mutta jäi mainitsematta, että yleensä ja joskus jo klo 15.

        Vaihdan viestejä lapseni kanssa vain s-postilla, joten on poikkeus, kun joku asia on kesken ja kone on auki. Onko tuo nyt niin suuri synti? Ilmeisesti on.

        Tarkkaa peliä Kristiina23..)) Kai se on tämä tunnistettavana kirjoittaminen joka aiheuttaa tuon seurailun ja huomauttelun halun. Ja kuten monesti on todettu, arvostelu kertoo usein enemmän arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta.

      • SkillaN kirjoitti:

        Kuvan laittaisi, mutta enpä osaa, juuri ja juuri tuonne profiilin osaan laittaa ja kuvan laitoin Facebookiin, mutta sitäkään ei näe nimeni tietämättä. (kai)
        Kännykästä osaan sinne kuvia laittaa, paljon niitä onkin lähinnä käsitöitäni.

        Mallin otin Printeristä, peilit lasihiomosta ja hölmöilin sen verran, että ei olisi paloja tarvinnut hio, kun koristenauha reunaan tulee, hintaa tuli aivan liikaa.
        Kirpparilta juomalaseja (korkeita) ja pahvia monin kerroin alustaksi, sitten vaan liimaa.
        Maalasin lasit kristallimaalilla ja koristin tähdillä, mielikuvitusta jos omaa, persoonallisuus näkyy;)
        Joulukortit myös hauskoja tehdä, siinäkin voi mielikuvituksella saada hyvän tuloksen.

        Kyllä lanka neulan silmään menne, vaikka ilman laseja.

        Kuulostaapa upealta, SkillaN, tuo teoksesi..))
        Minun digitaitoni eivät riitä edes kuvien siirtämiseen paikasta toiseen, toisaalta, eipä olisi siirrettävääkään. Kunhan vastaanotan..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Hyvä kun muistutit, Ano 11.53. Olen kuullut, mutta en ole nähnyt..))

        Etkö ole nähnyt ? Sitä voisi verrata tosi pieneen miniatyyrikokoiseen "ansalankaan".
        Siitä laitetaan lanka läpi ja sen jälkeen se vedetään neulansilmän läpi.
        Se sopii rullalangalle ja villalangalle.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        demetet1

        On minunkin naamani painettu muistiin, kun kirjoitin, että suljen koneeni klo 17, mutta jäi mainitsematta, että yleensä ja joskus jo klo 15.

        Vaihdan viestejä lapseni kanssa vain s-postilla, joten on poikkeus, kun joku asia on kesken ja kone on auki. Onko tuo nyt niin suuri synti? Ilmeisesti on.

        No, onhan se. Näin sivusta seuranneena arvioin.
        Voimakkaasi korostit osallisumattomuuttasi rettelöihin. Perusteluna koneesi sulkeminen klo 17.
        Et maininnut poikkeuksista silloin, etkä siinä yhteydessä, kun poikkeuksen teit.

    • Anonyymi
      • Kiitos! Onpas mukavan värikäs. Pitää varmaan ilmoittaa pituus, jos teen tilauksen, kun se 165 cm on mulle liikaa!

    • Päivä yli puolen, kohta jo pimeä laskeutuu.
      Aloitin päiväni heti aamusta risusavotalla. Luotto metsuri hääräsi tontillani, pätkien pari koivua pölkyiksi sekä pinoten pötkityt pölkyt suojaan. Kannonpoistojyrsijä teki sileää syysmyrskyssä kaatuneen koivun kannosta. Itse keräsin risuja ja haravoin kasaan. Nyt voi talvi tulla ; ))

      Kotiin ajelin kirpputorin kautta. Ostin värikkäitä kaulaliinoja 3 kpl/1 e. Kaulaliinoista askartelen joulujutskoja. Valmistin eilen keramiikassa kuusi joulutonttua, yhden isomman noin 12 cm ja viisi pienempää noin 7 cm.

      Jätin reijät pienien tonttujen käsien kohdalle. Kädet ompelen huivista leikkaamistani raidallisista kangassuikaleista. Asettelen valmiit tontut käsi kädessä toinen toisiinsa liitettyinä ikkunalaudalleni. Isommalle tontulle teen narujalat, joihin liimaan keraamiset tossut.

      Jostain luin, että marraskuu on vuoden pisin kuukausi, no jaa nyt jo 5. päivä ja vastahan kuun taittui.

      Kyllä oli taas kiva fiilis illalla kun palasin avannon kautta kotiin.

      Tänä iltana kulttuuripläjäys ; )

      Viikonloppuja 🎅

    • Iltapäivän puolelle on jo päästy, ja minä vasta aamupuuroa syön... Unta on flunssan jälkeen riittänyt, harva se aamu jos jo yhdeksän aikoihin olen noussut. Ehkä se tauti niin vei kuitiksi, että nyt kroppa ottaa takaisin menetetyt voimat.

      Olen kuitenkin tänä aamupäivänä jo koiralenkin tehnyt parin km:n verran, eli se tärkein ensin, ettei kaverini huonolle hoidolle jää! Ja vaikka vettä on täälläkin tihuutellut, silti oli mukava sateessa kävellä. Hyvä on hengittää raikkaassa ja viileässä säässä, täytyy ottaa iltapäivällä uusiksi ja tehdä pitempi lenkki.
      Olen viime viikolla aloittanut kuntosalilla käynninkin, sieltä sitä virtaa taas jäseniin saa.
      Tyytyväinen saan olla, kun kuitenkin hyväkuntoinen ikäisekseni olen, en onnekseni vielä apuvälineitä kulkuuni ole tarvinnut, eihän sitä koskaan tiedä koska kunto niin heikkenee, että kävelykeppiin joutuu turvautumaan.

      Minulla on tuolla kaappien kätköissä vanha kävelykeppi, jo isäni aikoinaan siihen turvautui, en ole raaskinnut sitä pois hävittää, muisto isäni viimeisiltä ajoilta.

      Neulansilmään langanpujottelusta olette myös puhelleet, minulla näkö vielä niin hyvä, että vielä sekin onnistuu.
      No, tulihan tässä jo riittävästi turistua, hyvää päivänjatkoa kaikille!

      • Anonyymi

        Iltaa!
        Vielä kupperehdin tässä jalkeilla. Jos ei muuta, toivon teille hyvää yötä:)
        Kävelykeppi tulee varmaan minunkin hankintoihin. Kyllä siitäkin pieni apu
        on, mutta vielä jotenkin menee toistaiseksi.
        En kovin usein lankaa laittele neulan silmään, mutta silloinkin teen sen
        väärinpäin. Yritän pitää langanpään tukevasti sojottamassa ja pujotan
        neulan silmän siihen. On sille joku nurereskellutkin, mutta pääasiahan
        on, että homma hoituu:)
        Tänään oli täällä sateinen päivä. Ulkoilu jäi tekemättä. Reutosin kyllä itseäni
        taloyhtiön kuntokämpässä aivan riittävästi. Eikä siellä muita ollutkaan.
        Terveisin ynnämuu.

        Pyhäinpäivänaamua, pimeää, sateista, alakuloista on sään puoleen, mutta eipä se estä meitä hyvillä mielin päivää jatkaa>;)
        Haudoilla käynti suunnitelmissa, kynttilät ja havuseppele, johon kiedoin led-valonauhan, viemme terveisinä, seppeleet tein jo aikaa sitten, nyt meinaa neulaset tippua.
        Entisiä muistellen tuon kuusen neulaset on kestäneet hyvin, olisiko nyt kuumalla kesällä ollut vaikutusta?
        Noista askarteluistani, ne on aika paljon tekoaikana jatkuvaa suunnittelua, harvoin mitään ohjetta yksin seuraan, sama pätee käsitöissä, haluan oman lisäni kaikkeen laittaa;)

        Aivan hyvin se noinkin käy ynnämuu, on vaan totuttu siihen, että lanka neulansilmään työnnetään;)
        Minä yritän ilman apuvoimia kävelyni suorittaa, vaikka mietinnässä on ainakin sauvat lenkille kaveriksi ottaa, lumen tullessa se tapahtuu.
        Eilen jäi lenkki lyhyeksi, jotenkin vaikealta tuntui ja vettäkin rupesi satamaan, joten hyvä syy oli kesken lopettaa.
        Tänään sitten haudoilla kierrellen tulee tavoite toteutettua.

        Fiinufammu, niinhän laulettiin lastenlaulussa, uni paras lääke on, taitaa hyvinkin olla, lepo ainakin.
        Hyvä kuntoinen olet, kun nyt jo kykenet kuntosalille menemään, iäkkäällä se palautuminenkin taudista kauan vie.
        Varmaan nuo koiran kanssa ulkoilut kuntosi palautuksessa auttaa.

        Innostumisen puute usein estää askartelut ja muut vastaavat, kun kerran jotain näköä töihinsä saa, innostus kasvaa.
        Minulla varmaan se mielikuvitus lentää ja kärsimätön, vaihtelua kaipaan, siksi kai into näpertelyyn syntyy.
        Kälyni on ollut viimeisen vuoden haluton kaiken tekemiseen, nyt yhdessä tehden hänenkin into kasvaa.
        Sain hänet innostumaan yhteiseen joulun ajan viettoon, kokeilemme Kunnonpaikan joulua, taisin jo kertoakin, mutta kertaus on muistin virkistystä;)
        Noista naaman tutuksi tulosta ei kannata hirveästi harmia ottaa, sivuutetaan huomiotta;)
        Demeter ja Kristiina näistä mainitsitte, onhan tässä jaksettu vastustuksesta huolimatta.
        Nuo suvun harrastamisetkin on toisilla vahvoina ja toiset ehkä sitä kulttuurin tarjontaa enemmän tykkäävät
        Minun siskoni oli juuri vastakohta minulle, hymyilevä, iloinen ja esiintyjä kaikella tapaa, minä enemmän tätä Martta tyyliä olen ja siskoni kirjoitti minulle runon,.
        On mulla pieni siskonen,
        vois olla kevään kukkanen,
        mut on vaan sieni sateinen
        ja usein mieli apeinen.
        Olen tämänkin varmaan moneen kertaan kertonut, mutta minusta se oli siihen aikaan niin osuva, meillä oli melkein kymmenen vuotta ikäeroa ja aina sain äidiltä ja siskolta kieltävän vastauksen, kun jotain menemistä suunnittelin.
        Ihana sisko, nyt jo kauan nurmen alla ollut.

        Nyt päivä alkaa valjeta, sen minkä valkenee ja tytär miehineen ottavat minut kyytiin ja haudoille suuntaamme,, muistojen kera.
        Hyvää ja muistorikasta pyhäinpäivää.

        Huomentapäivää. Tulipa haikea mieli tuosta SkillaNin pyhäinpäivän kuvauksesta. Mutta niin kai kuulukin tulla ? Hiljentyä ja muistaa.
        Omat vainajani vain ovat niin kaukana, ettei tutuille haudoille ole asiaa. Hautojen talvikuntoon laittaminenkin jäi tältä vuodelta, kun en kotipaikkakunnalle päässyt.

        Hieno on tuo siskosi runo, SkillaN, vaikka vähän vaikeata on sovittaa sinuun, kun niin valoisana ja lämpimänä sinut on täällä opittu tuntemaan...
        Eipä minuakaan juuri uskota, kun sanon olevani depressiivinen luonne..)) Mutta kai meissä kaikissa on jokin pohjavire ja sieltä käsin lähdemme taivaltamme tarpomaan kuka keveämmin kuka raskaammin eivätkä ne vastakohdat sulje toisiaan pois. Murheellinenkin voi tuntea iloa ja ehkä myös päinvastoin.
        Minun Marttasiskoni ei myöskään koskaan halunnut olla huomion keskipisteenä, vaatimaton oli, toisten palvelija. Ja Raamatussahan heidätkin noteerataan: "suurin on se, joka on toisten palvelija"..))
        Tässä elämänvaiheessa sitä kai "joutuu" olemaan itsensä palvelija ja hyvin tuntuu moni siinäkin tehtävässä pärjäävän.
        Juuri ynnäsin, että vaikka tässä aina tuosta vajavuudestaan tekee numeroa niin minäkin todennäköisesti vielä pärjäisin riittävän hyvin tuossa Rava- eli toimintakykyä mittaavassa testissä. Arjen askareista selviän, vaivalloisesti ja hitaasti toimittaen.

        No. Aikahan on se ylellisyys, jota meillä (luultavasti) kaikilla on. Kunhan vain osaisi sen oikein ja rakentavasti käyttää. Puhun siis itselleni taas..))
        Mukavaa pyhäinpäivää,

        Täällä etelärannikolla aurinko paistaa ja on lämmin. Tuulen voimakkuuden tarkistan aina korkeasta koivusta, joka näkyy talojen kattojen takaa. Nyt latva ei hievahdakaan. Taivas pikkupilveä täynnä, sanovatko vanhat sitä "lahnankyljeksi", vai muistanko väärin.

        Haudoilla kävin jo viikko sitten. Pantiin lyhtyihin kynttilät silloin. Uudet kynttilät joku saisi sinne mennä asettelemaan, minä en nyt pääse. No varmaan jonain päivänä.

        Hajamielisyyteni oli taas eilen kukassa. Sain sätkyn, kun klo 16 huomasin, että en ollutkaan mennyt kuulohuoltajalle klo 13.30. Ryntäsin katsomaan muistiinpanoistani, Juu, perjantaina se oli. Yritin soittaa, mutta kukaan ei enää ollut paikalla. Voi rähmä. Aikani tuskailtuani tarkistin sitten päivämääränkin. Huoh. 12.11. klo 13.30. Mitä, siis vasta viikon kuluttua! Turhaa sain sätkyn ja sydämentykytykset. Kaikki onkin kunnossa, kiitos ja ylistys.

        Taloyhtiön kokous oli eräänä iltana, ja pohdittavaa nyt on tulevaisuudesta, sillä putkiremontti uhkaa. Rivitaloalueella se ei olekaan niin yksinkertainen asia, kun putket risteilevät pitkin tonttia, ja niitä on 1,5 km. Katseeni kohdistuu senioritaloihin ja hoivakoteihin tiukasti. Mitä tahansa edessä onkin, ruljanssi siitä tulee.
        Sanoo Mkr. Se hajamielinen, ei kirjautunut.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Pyhäinpäivänaamua, pimeää, sateista, alakuloista on sään puoleen, mutta eipä se estä meitä hyvillä mielin päivää jatkaa>;)
        Haudoilla käynti suunnitelmissa, kynttilät ja havuseppele, johon kiedoin led-valonauhan, viemme terveisinä, seppeleet tein jo aikaa sitten, nyt meinaa neulaset tippua.
        Entisiä muistellen tuon kuusen neulaset on kestäneet hyvin, olisiko nyt kuumalla kesällä ollut vaikutusta?
        Noista askarteluistani, ne on aika paljon tekoaikana jatkuvaa suunnittelua, harvoin mitään ohjetta yksin seuraan, sama pätee käsitöissä, haluan oman lisäni kaikkeen laittaa;)

        Aivan hyvin se noinkin käy ynnämuu, on vaan totuttu siihen, että lanka neulansilmään työnnetään;)
        Minä yritän ilman apuvoimia kävelyni suorittaa, vaikka mietinnässä on ainakin sauvat lenkille kaveriksi ottaa, lumen tullessa se tapahtuu.
        Eilen jäi lenkki lyhyeksi, jotenkin vaikealta tuntui ja vettäkin rupesi satamaan, joten hyvä syy oli kesken lopettaa.
        Tänään sitten haudoilla kierrellen tulee tavoite toteutettua.

        Fiinufammu, niinhän laulettiin lastenlaulussa, uni paras lääke on, taitaa hyvinkin olla, lepo ainakin.
        Hyvä kuntoinen olet, kun nyt jo kykenet kuntosalille menemään, iäkkäällä se palautuminenkin taudista kauan vie.
        Varmaan nuo koiran kanssa ulkoilut kuntosi palautuksessa auttaa.

        Innostumisen puute usein estää askartelut ja muut vastaavat, kun kerran jotain näköä töihinsä saa, innostus kasvaa.
        Minulla varmaan se mielikuvitus lentää ja kärsimätön, vaihtelua kaipaan, siksi kai into näpertelyyn syntyy.
        Kälyni on ollut viimeisen vuoden haluton kaiken tekemiseen, nyt yhdessä tehden hänenkin into kasvaa.
        Sain hänet innostumaan yhteiseen joulun ajan viettoon, kokeilemme Kunnonpaikan joulua, taisin jo kertoakin, mutta kertaus on muistin virkistystä;)
        Noista naaman tutuksi tulosta ei kannata hirveästi harmia ottaa, sivuutetaan huomiotta;)
        Demeter ja Kristiina näistä mainitsitte, onhan tässä jaksettu vastustuksesta huolimatta.
        Nuo suvun harrastamisetkin on toisilla vahvoina ja toiset ehkä sitä kulttuurin tarjontaa enemmän tykkäävät
        Minun siskoni oli juuri vastakohta minulle, hymyilevä, iloinen ja esiintyjä kaikella tapaa, minä enemmän tätä Martta tyyliä olen ja siskoni kirjoitti minulle runon,.
        On mulla pieni siskonen,
        vois olla kevään kukkanen,
        mut on vaan sieni sateinen
        ja usein mieli apeinen.
        Olen tämänkin varmaan moneen kertaan kertonut, mutta minusta se oli siihen aikaan niin osuva, meillä oli melkein kymmenen vuotta ikäeroa ja aina sain äidiltä ja siskolta kieltävän vastauksen, kun jotain menemistä suunnittelin.
        Ihana sisko, nyt jo kauan nurmen alla ollut.

        Nyt päivä alkaa valjeta, sen minkä valkenee ja tytär miehineen ottavat minut kyytiin ja haudoille suuntaamme,, muistojen kera.
        Hyvää ja muistorikasta pyhäinpäivää.

        Kiitos SkillaN pyhäinpäivän avauksestasi, oikein hyvää päivää Sinullekin! :))

    • Anonyymi

      Eipä taida paljon eläkeläisellä olla toivoa paremmasta, kun pääministeri Marinin elämäntapaviestin ja kansanedustaja Kiljusen eläke-episodin laskee yhteen.

      • Anonyymi

        Voi että persu onnittelut, että keksitkin taas jonkun aasinsillan että sait päästää pahaa henkeä ulos itsestäsi. Kummasta päästä tuli ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi että persu onnittelut, että keksitkin taas jonkun aasinsillan että sait päästää pahaa henkeä ulos itsestäsi. Kummasta päästä tuli ?

        Kyllä vaan. Eläkeasiat kiinnostavat monia.
        Mutta eihän niistä pääministerikään juuri puhu. Toinen asia, josta hän puhuu myös vähän on ilmastonmuutos, vaikka hallitusohjelma alkaa sillä sanalla.
        Sdp:llä on imago-ongelma tai dilemma eli kahden epämiellyttävän vaihtoehdon välitä on vaikea valita.
        Persun olet tuulesta temmannut. Eivät he liity tähän mitenkään.

        Ymmärrätkö, ettei pääministeri tai yksi puolue päätä eläkkeistä eikä mistään yksin ?

        Rahat ovat eläkevakuutusyhtiöissä. Työeläkkeen on jokainen ansainnut itse työllään,
        se maksetaan kertymän mukaan. Ei voi enempää saada kuin on kertynyt,
        mutta meillä Suomessa on sikäli hyvin, että matalapalkka-alalla ikänsä töitä tehnyt
        henkilö, jonka eläke on jäänyt pieneksi ahkeroimisesta huolimatta,
        voi saada tukea elämiseensä.

        Politiikkaan kuuluu myös sosiaalipolitiikka. Se on sivistysvaltion merkki,
        että heikoimmistakin huolehditaan. Oikeistopoliitikot ovat vastaan,
        vaikka he ovat korkeimmin koulutettuja, sivistyneimpiä, poislukien äärioikeisto eli PS.

        On se vähän kylmää kyytiä, kun kansanedustaja Kiljusen ja yli puolen sdp:n eduskuntaryhmän jäsenten allekirjoittamaan selvityspyyntöön vastataan kieltävästi. Pyydetään vain selvittämään. Yleensä nämä selvitykset poikivat vaihtoehtoja, joiden pohjalta usein edetään kaikille sopivaan ratkaisuun.

        Huomaan, että olet mitä ilmeisemmin sdp:n Antti Lindmanin kannattaja. Lindman voimakkaasti ajoi sitä, että persut saadaan eduskunnassa aivan oikeaan laitaan. Kai hän pitää kotiinpäin vetävää kansallismielisyyttä, josta monet suuret puolueet ovat vähän kerrallaan etääntymässä, paheena.

        Todellisuudessa persut ovat sosiaaliselta mielenlaadultaan pehmeämpiä ja talouspolitiikaltaan maltillisempia kuin esimerkiksi kokoomus.

        Se on kolmas Kiljusen samasta asiasta tehty kansalaisaloite.

        Tosiasiat on tiedossa, ei ole mitään selvitettävää.
        "Kaikille sopivaa ratkaisua" ei ole olemassa.
        Nuoremmat sukupolvet eivät halua, että vanhemmat alkavat "syödä" heidän
        tulevia eläkevarojaan.

        Niin, saapa nähdä onko EU:n joukkovelka (750 miljardia euroa), koronan varjolla otettu, kertaluontoinen - niin kuin hallitus vakuuttanut.

        Voi olla, että ilmaston varjolla EU ottaa lisää yhteistä velkaa. Mitä sanoo silloin Suomen hallitus? Etäännytäänkö lisää kansallismielisyydestä?

        Persu haksahti pahan kerran. En edes äänestä Demareita.
        HALLA-aho on todennut vuosi sitten Kauppalehden haastattelussa,
        että hän haluaa kaikki tuet pois.
        (vähäväkiset saavat hänen puolesta lähteä maantietä mittaamaan nyssyköineen.)

        Jaa, hallitus ei halua auttaa pieneläkeläisiä muodolla tai toisella.

        En ole persu kuten väität. Oppositossa on muitakin puolueita kuin pesut.
        Uskottavuutesi on muutoinkin nolla, koska annat kärjekkäästi ymmärtää, että sinun nimeämä persu haksahti pahan kerran, kun sanoin ilmeisesti. Eipä silti voithan täällä puhua vaikka "muunneltua totuutta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, saapa nähdä onko EU:n joukkovelka (750 miljardia euroa), koronan varjolla otettu, kertaluontoinen - niin kuin hallitus vakuuttanut.

        Voi olla, että ilmaston varjolla EU ottaa lisää yhteistä velkaa. Mitä sanoo silloin Suomen hallitus? Etäännytäänkö lisää kansallismielisyydestä?

        Suomalaisetko Välimeren maiden elättäjiksi ja velkojen maksajaksi?

        On maamme köyhä, siksi jää jne

        Muistojen Kahvipirtti ei ole politikoimiselle paras paikka. Menkää lapsikullat riitelemään muualle, täällä juodaan ihan rauhassa kahvia ja puhutaan niitä näitä. Me 80 kirjoittajat toivomme edes yhtä ketjua oman ikäistemme käyttöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, hallitus ei halua auttaa pieneläkeläisiä muodolla tai toisella.

        Kelasta saa tukia. Hallitus ei jaa tukia.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Muistojen Kahvipirtti ei ole politikoimiselle paras paikka. Menkää lapsikullat riitelemään muualle, täällä juodaan ihan rauhassa kahvia ja puhutaan niitä näitä. Me 80 kirjoittajat toivomme edes yhtä ketjua oman ikäistemme käyttöön.

        Hushus, mkr ajaa kaikki alle 80v pois!!’

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi kirjoitti:
        Niin, saapa nähdä onko EU:n joukkovelka (750 miljardia euroa), koronan varjolla otettu, kertaluontoinen - niin kuin hallitus vakuuttanut.

        Voi olla, että ilmaston varjolla EU ottaa lisää yhteistä velkaa. Mitä sanoo silloin Suomen hallitus? Etäännytäänkö lisää kansallismielisyydestä?

        " ilmaston varjolla EU ottaa lisää yhteistä velkaa."
        EU olemme ME. Ei EU ole joku kaukainen kummajainen.
        EU pöydissä ME suomalaiset olemme mukana päättämässä.
        Eduskunnassa Suomessa äänestetään EU-asioista hyväksytäänkö ne vai ei.
        Olemmeko mukana jossain asiassa vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi kirjoitti:
        Niin, saapa nähdä onko EU:n joukkovelka (750 miljardia euroa), koronan varjolla otettu, kertaluontoinen - niin kuin hallitus vakuuttanut.

        Voi olla, että ilmaston varjolla EU ottaa lisää yhteistä velkaa. Mitä sanoo silloin Suomen hallitus? Etäännytäänkö lisää kansallismielisyydestä?

        "kansallismielisyydestä?" Etnonationalismista tarkoitat ?

      • Anonyymi

        Lisäisin tähän vielä Harri Holkerin sanoin; "me juomme nyt kahvia, ehkä pullankin kanssa", joten turha tänne on tulla riitelemään.

        Tosi vihainen "Nasse setä"

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäisin tähän vielä Harri Holkerin sanoin; "me juomme nyt kahvia, ehkä pullankin kanssa", joten turha tänne on tulla riitelemään.

        Tosi vihainen "Nasse setä"

        Nassekulta, älä turhaan ole vihainen, vaan ohjaa nämä politiikan tuntijat toisiin ketjuihin, joita tälläkin palstalla on monta.
        Me ikäihmiset tyydymme tähän yhteen vakiketjuun, muissa ketjuissahan te olette jo enemmistönä.
        Te nuoret olette avanneet Kaistojen Muhvipirtinkin ihan vastapainoksi meille vanhoille, joille muistot ja kahvit ovat tärkeitä.
        Te saatte siellä toimia vapaasti ilman meidän silmälläpitoamme, käyttäkää nyt tilaisuutta hyväksenne, pojat.
        Ja hei, jos meillä on painavaa sanottavaa EU:sta tai muista ajankohtaisista asioista, niin saatamme sitten tulla osallistumaan mielenkiintoisiin aloituksiinne.

      • Anonyymi

        Skillan on poliittisen värinsä julkaissut.
        Ja kertonut täällä, että Kyllönen, Li Anderson ja Marin ovat selkeitä puheissaan.
        Skillaniin vetoaminen on minusta epäjohdonmukaista.

        "Te nuoret"
        Mistä tiedät mitä ikäluokkaa muissa ketjuissa on ja keitä niissä on ?
        Olet päätellyt niin, että loput, jotka eivät ole tässä ketjussa
        ovat Kaistojen Muhvipirtissä ? Olet päätellyt väärin.

        Eilen illalla nautimme kulttuuripläjäyksestä Kajaanin kaupunginteatterissa.

        Mukaansa tempaava musiikkin ja tanssin keinoin toteutettu Zorron tarina.

        Zorro oli oikeamielinen aikansa politikko, köyhien puolustaja ja vääryyden vastustaja sai aikaan muutoksia, toisin kuin tänne kahvipirtin nurkkiin pesiytyneet politiikan suunsoittajat, joilla ei ole kenellekään mitään annettavaa.
        Uskon, että suurin osa vakikirjoittajista lukee päivän lehtiä ja seuraa sekä Suomen, että maailman politiikkaa.

        Ai niin se on kekripyhä, pitää käydä viemässä kynttilät haudoille. Jotenkin pääsi yllättämään, en ole edes havukranssia aikaan saanut.

        Illalla Kajaanin linnanraunioiden kupeessa on kaikenkansan kekrijuhla. Olkipukki syttyy tuleen, valaisten pimeää iltaa. Kajaanijoen molemmin puolin on erilaisia oheistapahtumia. On kai sitäkin näytelmää käytävä katsomassa ennen saunailtaa.

        Kekriä ; )

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäisin tähän vielä Harri Holkerin sanoin; "me juomme nyt kahvia, ehkä pullankin kanssa", joten turha tänne on tulla riitelemään.

        Tosi vihainen "Nasse setä"

        Kertokaapa te kaikki persuttajat, mikä on teidän motiivinne tulla tähän ketjuun politikoimaan?
        Motiivinne löytämisen helpottamiseksi laitan tähän muutamia ehdotuksia: ilkeys, lapsellisuus, tyhmyys, kovakorvaisuus, huomionhaku, huono itsetunto, muu mikä?
        ´´Minkä taakseen jättää, se edestänsä löytää.´´

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Te nuoret"
        Mistä tiedät mitä ikäluokkaa muissa ketjuissa on ja keitä niissä on ?
        Olet päätellyt niin, että loput, jotka eivät ole tässä ketjussa
        ovat Kaistojen Muhvipirtissä ? Olet päätellyt väärin.

        Varjelkoon sentään! Olenko minä väärässä?
        Onneksi on tietäjä mukana sopuisassa seurassamme.
        Tarkkana täällä on oltava, anteeksi nyt, etten luetellut kaikkia ketjuja nimeltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skillan on poliittisen värinsä julkaissut.
        Ja kertonut täällä, että Kyllönen, Li Anderson ja Marin ovat selkeitä puheissaan.
        Skillaniin vetoaminen on minusta epäjohdonmukaista.

        Ei saa käsitystä, että tällä palstalla kirjoittavista monikaan kannattaisi perussuomalaisia.
        Veikkaan, että 1-2 kannattaa, mutta ne 1-2 perussuomalaisten kannattajaa ovat
        aktiivisesti palstalla haluten jatkuvasti sotkea palstaa.

        itse asiassa perusuomalaisten kannattajan työ puolueen hyväksi on häiriköidä
        kaikilla palstoilla. Perussuomalaisten tavoite on hajottaa ja horjuttaa yhteiskuntaa sen kaikilla tasoilla.

        Kirjoitustyylistä tunnistaa kaksi Ps-kiihkokannattajaa.
        Kiihkokannattajalla on persumania.
        Kiihkokannattaja ei kirjoita koskaan muuta kuin PS-propagandaa.
        Piilopersu voi kirjoittaa muutakin.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Kertokaapa te kaikki persuttajat, mikä on teidän motiivinne tulla tähän ketjuun politikoimaan?
        Motiivinne löytämisen helpottamiseksi laitan tähän muutamia ehdotuksia: ilkeys, lapsellisuus, tyhmyys, kovakorvaisuus, huomionhaku, huono itsetunto, muu mikä?
        ´´Minkä taakseen jättää, se edestänsä löytää.´´

        "tähän ketjuun"
        ?
        Persujen äänestäjät ovat joka ketjussa, joka palstalla !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skillan on poliittisen värinsä julkaissut.
        Ja kertonut täällä, että Kyllönen, Li Anderson ja Marin ovat selkeitä puheissaan.
        Skillaniin vetoaminen on minusta epäjohdonmukaista.

        "Skillan on poliittisen värinsä julkaissut."
        Mitä väriä ?
        1900-luvun alkuako sinä taantumukseen jäänyt elät ?
        Bolshevikit ja kommunistit ovat historiaa.
        Politiikka ei ole "väriä" vuonna 2021.

        On niitä, joitten mielestä vain heillä on oikeuksia yhteiskunnassa
        (varallisuuteen perustuen),
        eikä muilla kansalaisilla ei ole oikeuksia
        ja on niitä, jotka ottavat kaikki huomioon yhtenä kansana.

      • Anonyymi

        Luulee, että hänen tahtonsa on laki.

      • Heti poistun jos skillan on samaa mietä kanssasi, että minun on poistuttava ja persupolitiikka jääköön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "tähän ketjuun"
        ?
        Persujen äänestäjät ovat joka ketjussa, joka palstalla !

        Nin kait ovat ja samoin persujen haukkujat.
        Minä puhuin tästä ketjusta nimenomaan, ketjun vetäjäkin on toivonut, että politiikka olisi tästä sivussa.
        Kun täällä vakituiseen kirjoittavat ovat sitä nimenomaan halunneet, miksi se on niin vaikeaa joillekin ymmärtää, että jotkut haluaisivat keskustella muustakin, kun pyörittää samaa persu-natsi-suvakkilevyä.
        Politiikallehan täällä on omat osiot ja kuten joku jo sanoikin, 70 on politiikkajankutusten kyllästämä, ettei siellä viitsi kovin paljon olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tähän ketjuun"
        ?
        Persujen äänestäjät ovat joka ketjussa, joka palstalla !

        Moni eläkeläisäänestäjä luulee äänestävänsä SMP:tä.
        Totuus on, että
        uusfasistit keksivät hyvän keinon rahoittaakseen aatettaan.
        PVL yritti Ruotsissa samaa, mutta ei onnistunut.
        He eivät saaneet kuin yhden kunnallisvaaliehdokkaan.

        Suomen Sisu etnonationalistinen äärioikeistojärjestö H-ahon luotsaamana
        ja uusnatsi Henri Hautamäki apunaan onnistui kaappaamaan PS:n työkalukseen.
        Rahoitus on taattu. Veronmaksaja maksaa.

        Nyt on tulossa Ano Turtiainen raha-apajille. Alkaako äärioikeiston kesken sota ?

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Nin kait ovat ja samoin persujen haukkujat.
        Minä puhuin tästä ketjusta nimenomaan, ketjun vetäjäkin on toivonut, että politiikka olisi tästä sivussa.
        Kun täällä vakituiseen kirjoittavat ovat sitä nimenomaan halunneet, miksi se on niin vaikeaa joillekin ymmärtää, että jotkut haluaisivat keskustella muustakin, kun pyörittää samaa persu-natsi-suvakkilevyä.
        Politiikallehan täällä on omat osiot ja kuten joku jo sanoikin, 70 on politiikkajankutusten kyllästämä, ettei siellä viitsi kovin paljon olla.

        Kyllä demareita saa täällä kehua ja muitakin vasemmistopuolueita. Pirtissä toimii sensuuri ja rajoitetaan sananvapautta.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Heti poistun jos skillan on samaa mietä kanssasi, että minun on poistuttava ja persupolitiikka jääköön.

        Eikös skillan ole usein antanut ymmärtää että poistuisit etkä takaisin tulisi? Olet haukkunut muita asiakkaita kateuksissasi, ja se on pätevä syy porttikieltoon.
        Mutta on se syrjimistä, jos poliittisen kannan mukaan estetään kahvilaan pääsy ja siitä joutuu raastupaan.

        suomi24 on koko Suomelle vapaa alusta kirjoittaa mihin ketjuun vain.
        On epäreaistista kuvitella, että tänne omia sisäänlämpiäviä kahvikerhoja voi perustaa.
        Muutama henkilö voinee keksiä muitakin tapoja kommunikoida keskenään
        salaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä demareita saa täällä kehua ja muitakin vasemmistopuolueita. Pirtissä toimii sensuuri ja rajoitetaan sananvapautta.

        Ei täällä muut ole vauhkonneet puolueestaan kuin perussuomalaiset.
        Heidän on pakko saada levittää rasismiaan kaikissa mahdollisissa paikoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä muut ole vauhkonneet puolueestaan kuin perussuomalaiset.
        Heidän on pakko saada levittää rasismiaan kaikissa mahdollisissa paikoissa.

        Rasisti voi myös olla kuulumatta puolueeseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös skillan ole usein antanut ymmärtää että poistuisit etkä takaisin tulisi? Olet haukkunut muita asiakkaita kateuksissasi, ja se on pätevä syy porttikieltoon.
        Mutta on se syrjimistä, jos poliittisen kannan mukaan estetään kahvilaan pääsy ja siitä joutuu raastupaan.

        Niinkö olen tehnyt, muita asiakkaita haukkunut; )) Miksi he eivät vaihda kahvilaa?
        Kerra kenelle olen kade?

        Kysy aloittajalta, kumpi lähtee politiikka vai minä. Uskon kuitenkin, että hän lakaisee kysymyksesi maton alle ; ))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomi24 on koko Suomelle vapaa alusta kirjoittaa mihin ketjuun vain.
        On epäreaistista kuvitella, että tänne omia sisäänlämpiäviä kahvikerhoja voi perustaa.
        Muutama henkilö voinee keksiä muitakin tapoja kommunikoida keskenään
        salaisesti.

        Muutama henkilö on niin tohkeissaan tekemisistään, että ne on heti kaikelle kansalle kuulutettava. Kun läträä kurasta tontun, se on taidetta ja taiteilija parantaa itsensä hyppäämällä kylmään mutaseen jokeen. Kun itsellään lukeminen takkuaa ja muut on saanut pilkatuksi lukuharrastuksesta, onkin nyt suuri taiteen ystävä. Tuo Zorro vastaakin kehitystasoa, pojat niitä luki7-10 vuotiaana.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Niinkö olen tehnyt, muita asiakkaita haukkunut; )) Miksi he eivät vaihda kahvilaa?
        Kerra kenelle olen kade?

        Kysy aloittajalta, kumpi lähtee politiikka vai minä. Uskon kuitenkin, että hän lakaisee kysymyksesi maton alle ; ))

        Kysäise samalla tykkääkö vetäjä minun haukkujista ja saako he jäädä?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Niinkö olen tehnyt, muita asiakkaita haukkunut; )) Miksi he eivät vaihda kahvilaa?
        Kerra kenelle olen kade?

        Kysy aloittajalta, kumpi lähtee politiikka vai minä. Uskon kuitenkin, että hän lakaisee kysymyksesi maton alle ; ))

        Ainakin Demelle ja kristiinalle kateellisuus on näkynyt selvästi. Itse sitä kateuskorttia olet paljon heiluttanut, omasta kateellisuudestasi se on aina kertonut.

        Kouluhärikkökin jää ja kiusatut vaihtaa koulua. Onko oikein?

        Aikuisjyrääjä pyrkii samaan, raivaa kateutensa ja kiusaamisensa kohteet. Muut ei jaksa tapella, vaan alistuu ja painaa villasella.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Niinkö olen tehnyt, muita asiakkaita haukkunut; )) Miksi he eivät vaihda kahvilaa?
        Kerra kenelle olen kade?

        Kysy aloittajalta, kumpi lähtee politiikka vai minä. Uskon kuitenkin, että hän lakaisee kysymyksesi maton alle ; ))

        Lapsellista ahdistaa SkillaN mukaan riitoihinne. Valitsemaan mukamas vaikka SkillaN on useaan otteeseen esittänyt toiveensa miten hänen aloituksessaan käyttäydytään. SkillaN on myös maininnut ettei hänellä ole valtuuksia ajaa ketään pois.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kysäise samalla tykkääkö vetäjä minun haukkujista ja saako he jäädä?

        Mene kammiosi hiljaisuuteen harrastamaan itsetutkiskelua ! Kysy itseltäsi miksi saat negatiivisia kommentteja !

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Heti poistun jos skillan on samaa mietä kanssasi, että minun on poistuttava ja persupolitiikka jääköön.

        Sinäkö täällä ehtoja asetat ?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kysäise samalla tykkääkö vetäjä minun haukkujista ja saako he jäädä?

        Et ole lapsi. Vai oletko ? Sinun pitää itse ymmärtää vetää johtopäätökset eikä asettaa
        ketään muuta kiusalliseen asemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole lapsi. Vai oletko ? Sinun pitää itse ymmärtää vetää johtopäätökset eikä asettaa
        ketään muuta kiusalliseen asemaan.

        Jos uskaltaa sanoa nikillään jotain kriittistä kk:sta , seuraa kauhea kosto. Missä kk, siellä skismat. 15 v näin ollut ja tulee olemaan. Miksei ole 70:llä, jossa hän olisi vertaistensa parissa? Siellä ei kyllä pääse kukoksi tunkiolle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        suomi24 on koko Suomelle vapaa alusta kirjoittaa mihin ketjuun vain.
        On epäreaistista kuvitella, että tänne omia sisäänlämpiäviä kahvikerhoja voi perustaa.
        Muutama henkilö voinee keksiä muitakin tapoja kommunikoida keskenään
        salaisesti.

        Ajattelepa tarkemmin.
        Mitä mieltä on tehdä yhtään mitään aloituksia, jos aloittajan aihevalinta ei merkitse mitään.
        Konkreestisesti sanoen. Jos teet vaikka luontoaiheisen aloituksen, sitten siihen tullaan kommentoimaan persu, rasisti, suvakki, seuraava tekee aloituksen vaikka autoilusta, taas vaan huudetaan persu, rasisti, suvakki jne....
        Siksihän täällä on eri aihealueita, että jokaiselle löytyy alusta, missä keskustella mieleisestään asiasta.
        Minun mielestäni sillä ei ole sananvapauden kanssa (ed. kommentoija) mitään tekemistä, että toivotaan keskusteltavan siitä aihepiiristä, minkä aloittaja viitoittaa.
        Kyllä täällä on alustoja huutaa persu, rasisti. suvakki-juttuja, niin paljon, että sananvapaus tulee täytetyksi.
        Yhtä lailla minä voin sanoa, että te poliittiseen tappeluun juuttuneet vasta olettekin sisäänlämpiäviä, kun ette enää näe, mitä aloitus koskee, vaan ainoa asia on persu, rasisti, suvakki, joka tungetaan joka ketjuun, aiheesta riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos uskaltaa sanoa nikillään jotain kriittistä kk:sta , seuraa kauhea kosto. Missä kk, siellä skismat. 15 v näin ollut ja tulee olemaan. Miksei ole 70:llä, jossa hän olisi vertaistensa parissa? Siellä ei kyllä pääse kukoksi tunkiolle.

        Ei sinun sitä nikkiäsi tarvitse käyttää kyllä sinun kommenttisi muutenkin erottuvat.

        Tuota 15 vuotta olet täällä jankuttanut jo kuukausia. kyllä tyylisi tunnistaa.

        15 vuotta se on tehnyt sitä ja sitä
        15 vuotta se on kirjoittanut niin ja niin
        15 vuotta sitten se sanoi niin
        15 15 15 15 15

        Vielä kun vähän aikaa jatkat niin voidaan sinustakin sanoa että 15 vuotta olet jankuttanut samaa.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Ajattelepa tarkemmin.
        Mitä mieltä on tehdä yhtään mitään aloituksia, jos aloittajan aihevalinta ei merkitse mitään.
        Konkreestisesti sanoen. Jos teet vaikka luontoaiheisen aloituksen, sitten siihen tullaan kommentoimaan persu, rasisti, suvakki, seuraava tekee aloituksen vaikka autoilusta, taas vaan huudetaan persu, rasisti, suvakki jne....
        Siksihän täällä on eri aihealueita, että jokaiselle löytyy alusta, missä keskustella mieleisestään asiasta.
        Minun mielestäni sillä ei ole sananvapauden kanssa (ed. kommentoija) mitään tekemistä, että toivotaan keskusteltavan siitä aihepiiristä, minkä aloittaja viitoittaa.
        Kyllä täällä on alustoja huutaa persu, rasisti. suvakki-juttuja, niin paljon, että sananvapaus tulee täytetyksi.
        Yhtä lailla minä voin sanoa, että te poliittiseen tappeluun juuttuneet vasta olettekin sisäänlämpiäviä, kun ette enää näe, mitä aloitus koskee, vaan ainoa asia on persu, rasisti, suvakki, joka tungetaan joka ketjuun, aiheesta riippumatta.

        Kierre alkaa juuri siitä kun ketjuun tunkee persu
        heittelemään täysin asiaankuulumattomia kommenttejaan
        haukkumalla samantien muut kirjoittajat suvakeiksi yms.
        Siihen loppuu keskustelu.

        Se on persun ainoa tarkoituskin, provosoida ihmisiä ärsyyntymään
        ja kun näitä persuja tunkee jatkuvasti ketjuihin niin onko ihme jos ärsyttää ?

        Se on persuilta typerää toimintaa, kiusantekoa, jota ei voi ymmärtää,
        mitä ko. ihminen itse siitä saa ???
        Henkisesti täytyy olla aika köyhä tai ongelmissa kuten kaikki häiriköt ovat
        tajuamatta asiaa itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun sitä nikkiäsi tarvitse käyttää kyllä sinun kommenttisi muutenkin erottuvat.

        Tuota 15 vuotta olet täällä jankuttanut jo kuukausia. kyllä tyylisi tunnistaa.

        15 vuotta se on tehnyt sitä ja sitä
        15 vuotta se on kirjoittanut niin ja niin
        15 vuotta sitten se sanoi niin
        15 15 15 15 15

        Vielä kun vähän aikaa jatkat niin voidaan sinustakin sanoa että 15 vuotta olet jankuttanut samaa.

        Kolahtipa kovaa. Taitaa vähän kaduttaa 15 v riitelysi kaikkialla, mutta ei se ”maine” katoa vaikka kuinka muita kohtaan hyökkäilet.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kysäise samalla tykkääkö vetäjä minun haukkujista ja saako he jäädä?

        "Omilla viesteillään jokainen leimamerkin otsaansa saa, hyvän tai vähemmän sopivan."

        Kolahtaako nilkkaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolahtipa kovaa. Taitaa vähän kaduttaa 15 v riitelysi kaikkialla, mutta ei se ”maine” katoa vaikka kuinka muita kohtaan hyökkäilet.

        Ei kuule kyllä se kolahti kovaa sinuun!

        Turhaan yrität vääntää kirjoitustani korppiksen tekemäksi. Se on halpamainen tyylisi heti kun joku kommentti ei sinua miellytä.

        Se on muuten kurttunaamojen nukkumaanmenoaika. Kellohan on paljon yli 17.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Heti poistun jos skillan on samaa mietä kanssasi, että minun on poistuttava ja persupolitiikka jääköön.

        "korppis, puhut aika halventavin sanakääntein meistä toisista... Etu ja takarivin Taaveista, Tyyneistä, miten rohkenet näitä lausuntoja kasvottomista ihmisistä lausua"

        lainasin siis SkillaN kirjoitusta, jota ei tarvitse edes rivienvälistä lukea.

        Joten poistu suosiolla, että saisimme edes yhden ketjun ilman poistoja ja vain sinun vuoksesi.

        Politiikka keskustelut ei poistu, mutta aika moni ei hillitse itseään, kun kommentoi sinulle ns. samalla mitalla, mitä sinä itse kirjoitat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun sitä nikkiäsi tarvitse käyttää kyllä sinun kommenttisi muutenkin erottuvat.

        Tuota 15 vuotta olet täällä jankuttanut jo kuukausia. kyllä tyylisi tunnistaa.

        15 vuotta se on tehnyt sitä ja sitä
        15 vuotta se on kirjoittanut niin ja niin
        15 vuotta sitten se sanoi niin
        15 15 15 15 15

        Vielä kun vähän aikaa jatkat niin voidaan sinustakin sanoa että 15 vuotta olet jankuttanut samaa.

        Kylläpä aika on vierähtänyt, ettei olisi mennyt jo 17 vuotta kohta ?
        70 plussalta häätivät pois, lähti piiloon noja-tuoliin. Minne seuraavaksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä aika on vierähtänyt, ettei olisi mennyt jo 17 vuotta kohta ?
        70 plussalta häätivät pois, lähti piiloon noja-tuoliin. Minne seuraavaksi ?

        Heittopussina joutuu olemaan, jos ei osaa ihmisiksi olla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Demelle ja kristiinalle kateellisuus on näkynyt selvästi. Itse sitä kateuskorttia olet paljon heiluttanut, omasta kateellisuudestasi se on aina kertonut.

        En tiennytkään, että omaat huumorintajua ; )

    • Anonyymi

      Korppis taas vuoroin rekattuna ja vuoroin Anonyyminä.

      Vuoropuhelua siinä tarkoituksessa saada taas tahtonsa läpi.

      • Anonyymi

        justiisa ja kun saa karkoitettua Anot, nii sitten nokka taas kohti Skillanii ja
        säälimättä nokkimaan, kyllä hän on tätä taitoaan jo 15 vuotta harjoitellutkin, hää lupas jyrätä meitdät mennen tullen.

      • Anonyymi

        Entä onko pakkomiellettä kirjoittaa joka päivä tälle palstalle tai edes avata
        nämä tyhjänpäiväiset sivut? Virkistyykö joku tällä palstalla, jonka
        joku toinen voi nähdä hyvin yksipuolisen ahdistavana?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entä onko pakkomiellettä kirjoittaa joka päivä tälle palstalle tai edes avata
        nämä tyhjänpäiväiset sivut? Virkistyykö joku tällä palstalla, jonka
        joku toinen voi nähdä hyvin yksipuolisen ahdistavana?

        Iltaa!
        No niin. . . ei ole pakkomielteitä. Siitä terveysriskistä on paras pysyä
        poissa:) Eihän tänne kirjoittelu aivan välttämätöntä. Sekavata on nyt
        tämä meno. Ei järjen häivää. . .
        No, saunapäivä on ja sinne alan valmistautua. On sentään jotain hyvvääkin;))

      • Anonyymi kirjoitti:

        justiisa ja kun saa karkoitettua Anot, nii sitten nokka taas kohti Skillanii ja
        säälimättä nokkimaan, kyllä hän on tätä taitoaan jo 15 vuotta harjoitellutkin, hää lupas jyrätä meitdät mennen tullen.

        Eilen juhlistimme teatteriillalla 15 v. kihlapäiväämme, joka on tulevalla viikolla.

        15-vuotta se on pitkä aika ; )

        Ai niin, kello on nyt yli 17.00 ; ))

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Eilen juhlistimme teatteriillalla 15 v. kihlapäiväämme, joka on tulevalla viikolla.

        15-vuotta se on pitkä aika ; )

        Ai niin, kello on nyt yli 17.00 ; ))

        Etkä ole vieläkään naimisiin päässyt!
        Kyllä se lyhempikin aika tylsässä seurassa tuntuu pitkältä. Yleensä 50,60’ja jopa 70 v aviossa olleet sanoo, että aika on kulunut kuin siivillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkä ole vieläkään naimisiin päässyt!
        Kyllä se lyhempikin aika tylsässä seurassa tuntuu pitkältä. Yleensä 50,60’ja jopa 70 v aviossa olleet sanoo, että aika on kulunut kuin siivillä.

        No, en ole päässyt eikä kumppanikaan ; )) Vuosien saatossa olemme kyllä usein lentäneet KLM.n ja Finnairin siivillä.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        No, en ole päässyt eikä kumppanikaan ; )) Vuosien saatossa olemme kyllä usein lentäneet KLM.n ja Finnairin siivillä.

        Lentokoneessa istuminen eräille elämän täyttymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentokoneessa istuminen eräille elämän täyttymys.

        Vastaa naimissaoloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä onko pakkomiellettä kirjoittaa joka päivä tälle palstalle tai edes avata
        nämä tyhjänpäiväiset sivut? Virkistyykö joku tällä palstalla, jonka
        joku toinen voi nähdä hyvin yksipuolisen ahdistavana?

        Pakkoko on esittää tuollaisia kysymyksiä? Olette kahleissa täällä.
        Addiktio.

    • Anonyymi
    • Minä en ole eturivin Eetla, enkä takarivin Tyyne.
      Olen keskirivin Kreetta.
      Siitä näkee sopivasti joka suuntaan.😂

    • Anonyymi

      Olen minäkin täällä käynyt.
      Samalla totean, että näyttää ihan siltä kuin olisitte sosialisteja kaikki.

      • Anonyymi

        Vähänpä ymmärrät ano 20:30.
        Olisi parempi, että opiskelisit asiaa ensin ennenkuin mokaat itsesi.
        Tässä on aluksi yksi määritelmä sosialismille:
        Sosialismi on aatesuunta, joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen.

      • Anonyymi

        Ano 20:30. On pakko kysyä oletko persu ? Vastauksen jo tiedän. Vain persu voi olla noin tyhmän tietämätön.

    • Anonyymi

      Tämä ketju se onkin komeaa luettavaa.
      Nokittelua joka varmasti löytyy historiasta, kuuluisa otsikko, lupaa kaiken jatarjoaa tyhjää riitelyä ja itsensä korottamista.
      Että minut varmasti muistetaan.

      Milloin osaatte lopettaa?

      • Niinpä.
        Miksi tätä Skillanin ketjua ei voi jättää niille, jotka haluavat arjen elämästä jutella,
        Aina pitää tulla joidenkin persu-natsi-suvakki-muka sananvapauspuoustajien tulla tänne riehumaan.
        On se totisesti kumma etteivät osaa lopettaa.

    • Hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi entinenkin mies.

      Katsoin Elämäni biisiä, ja siinä oli kyllä mainio kertomus erään kilpailijan viikkokausia kestäneistä vastuksista, jotka jo menivät niin absurdeiksi, että kun he lopulta monien vaivojen, ja lopuksi liukkaan kadun aiheuttaman kuperkeikan jälkeen pääsivät autoonsa, heidän naurustaan ei tahtonut tulla loppua. Hysteerisiä varmaan, sillä vaimon synnytys oli täydessä vauhdissa ja mies joutui ajamaan yhdellä kädellä, koska oli juuri kaatuessaan katkaissut käsivartensa. Rouva hoiti vaihdekepin, ja sitten vauhdilla sairaalaan, missä rouva lennätettiin synnytyssaliin ja mies ensiapuun. Hengissä selvisivät, ja ohjelmassa esitetty biisi muistuttaa heitä aina näistä ajoista.
      Muitakin hienoja tarinoita on tässä ohjelmassa kuultu, kiitos heille, jotka tulevat henkilökohtaisia asioitaan kertomaan kaikelle kansalle televisioon.

      Kaksi ohjelmaa vielä on tulematta. Täytyy muistaa katsoa.

    • Anonyymi

      Minusta skillan antaa meistä 80 ihmisistä väärän kuvan, kun hän olettaa, että olemme poliittisen kantamme valinneet - ja olemme kai niin kalkkiksia, että se ei muutu. Kuitenkin hän on julkaissut täällä yleisellä palstalla oman kantansa, jonka mukaan äänestää. Kuitenkaan tässä kejussa ei osaamattomuuden vuoksi ole suotavaa keskustella politiikasta. Jotenkin viekasta tai kieroa.
      Jos nyt haluaa hyvänä esikuvana sanavapauden kanssa taituroida pitämällä seuramaisuuteen johtavaa nostoketjua, olisi parempi esiintyä puolueettomana tai olla olematta kallellaan poliittisessa kentässä suuntaan tai toiseen ( olla liikkuvana äänestäjänä).

      • Anonyymi

        Eikös Skillan ole savolainen?
        Savolaisilla on kuulemani mukaan tuonpiirteisiä taipumuksia.
        Enimmäkseen täällä puhutaan vaan Kainuusta.

      • Anonyymi

        "antaa tilaa jatkossa". Millä ihmeellä estät? Tänne saa jokainen kirjoittaa, se on monen monta kertaa julistettu, vaikka kuinka kauniisti olisi pyydetty, että häirikkö lopettaisi.
        Täällä pidetään kirjaa vuosikausia ihmisten mielipiteistä ja sanomisista, ikään kuin tämä olisi joku lakitupa, jossa joka sana on valan velvoitteella sanottu ja kirjoitettu.
        Turhaan siinä hymistelet, että henkinen väkivalta tulee pysäyttää. Kiusaaja on kiusaaja, vaikka olisi kuinka vanha tahansa.
        Olemme onnekkaita, kun emme joudu heidän kanssaan silmätyksin päivittäin.
        Sääli heitä, jotka siinä tilanteessa ovat.

        Miksei kiusaajan käytös muutu? Hän saanut noin 1000 huomautusta eikä ymmärrä
        sanomaa. Onko hän joku sadisti ?

        Kouluissa on todettu, että jos löytyy yksikin puolustaja kiusaajalle, myönteinen palaute toimii kiusaajalle "polttoaineena" ja hyväksynnälle kiusaamisen jatkumiselle.

        Kiusaamista ei saisi puolustaa niinkuin hänen kaverinsa sai päähänsä anella:
        "Älkää kiusatko sitä, vaikka se kiusaa !"
        (Mikä käsittämätön pyyntö; antakaa kiusaajan jatkaa, pliiiis !!!)

        Ei olla kiusattu, mutta kiusatuillakin on ihmisoikeutensa !
        On oikeus puolustaa itseään ja torjua kiusaamista !
        Ollaan yritetty saada kiusaamista loppumaan monta vuotta,
        mutta ei mene kiusaajan tajuntaan !
        Miksei ? Mikä on vikana ? Mikä mättää ?

        Pitää ymmärtää taiteilijaa, pitää ymmärtää että hän on vain vähän epädiplomaattinen. Kotioloissaan
        hieno ihminen ja kulttuuripersoona, vieraanvarainen ja huumorin viljelijä. Täällä vain väärin ymmärretty.

        Haha...............

    • Anonyymi

      Miten vietätte pyhäinpäivää?

      • Anonyymi

        Eiks se ollut eilen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiks se ollut eilen?

        Miten vietitte pyhäinpäivän?

    • Anonyymi

      Täällä joku tai jotkut anonymit höpisevät jatkuvasti jostakin kiusaajasta.
      Kiusaaminen on kai rikos.
      Voisitteko lopettaa tuon kiusaajahöpinän. Siihen tarvitaan oikeuslaitoksen päätös, jossa henkilö on tuomittu kiusaamisesta. Ei teidän päätöksillä kukaan ole kiusaaja. Häiritsette vain höpinöillänne palstan toimintaa ja sekotatte muidenkin vanhojen ihmisten käyttäytymistä.

      • Anonyymi

        Hahah kiusaajan tunnistaa ilman oikeuslaitoksen päätöstä ja kyllä todellakin
        on oikeus puhua ja kirjoittaa kiusaajista.
        Kiusaamiselle on tässä yhteiskunnassa nollatoleranssi !!!
        Jos joku täällä "sekottaa vanhojen ihmisten päätä", se on nimenomaan kiusaaja.
        hän kantaa tekojensa seuraukset, kiusaaja on itse vastuussa kaikista kiusaamisistaan.
        Ei uhrit !

        Omituinen höpöttäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen höpöttäjä.

        Se joka täällä "sekottaa vanhojen ihmisten päätä", se on nimenomaan k i u s a a j a.
        hän kantaa tekojensa seuraukset, k i u s a a j a on itse v a s t u u s s a kaikista
        kiusaamisistaan.

        EI u h r i t !

        Höpöttäjä kertoo nyt vain suoraan ja kaunistelematta kuka häntä kiusaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen höpöttäjä.

        Tajusitko nyt, kun teksti on harvennettua ? Jos et, unohda koko juttu ja hyvää yötä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajusitko nyt, kun teksti on harvennettua ? Jos et, unohda koko juttu ja hyvää yötä !

        Älä nyt vielä pois lähde, annetaan kimpassa satinkutia kiusaajallesi, on hirveä kohtalo olla uhri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöttäjä kertoo nyt vain suoraan ja kaunistelematta kuka häntä kiusaa?

        Katto peiliin, ettei se vaan olis siellä ....?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katto peiliin, ettei se vaan olis siellä ....?

        Minä se en ole, mutta olen huolissani sinun mielenterveydestäsi, päivät pitkät kirjoitat kiusaajasta ja kiusaamisesta. Kuka kiusaa ja ketä, en ole huomannut .?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä se en ole, mutta olen huolissani sinun mielenterveydestäsi, päivät pitkät kirjoitat kiusaajasta ja kiusaamisesta. Kuka kiusaa ja ketä, en ole huomannut .?

        Pysy avannossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysy avannossa.

        Miksi avannossa ?

      • Anonyymi

        En ole kuullutkaan, että tyhmyyttä laboratoriossa tutkitaa. Onko tietämättömyyskin tyhmyyttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kuullutkaan, että tyhmyyttä laboratoriossa tutkitaa. Onko tietämättömyyskin tyhmyyttä?

        On.
        Tutkimuksessa on ollut aikuisia.
        Testejä on ollut useita, monenlaisia.
        Tyhmä ei ole onnistunut millään osa-alueella.
        Älykäs ymmärtää hankkia tietoa.
        Tyhmä jää tietämättömäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On.
        Tutkimuksessa on ollut aikuisia.
        Testejä on ollut useita, monenlaisia.
        Tyhmä ei ole onnistunut millään osa-alueella.
        Älykäs ymmärtää hankkia tietoa.
        Tyhmä jää tietämättömäksi.

        Heikot tulokset saaneet tyhmät/tietämättömät
        arvioivat itse pärjänneensä hyvin !
        Siis tyhmä ei tajua olevansa tyhmä.

        Ei kaikkea tarvitse eikä voikaan tietää,
        mutta tyhmillä ei leikkaa lanttu.
        Tyhmät ei ymmärrä asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikot tulokset saaneet tyhmät/tietämättömät
        arvioivat itse pärjänneensä hyvin !
        Siis tyhmä ei tajua olevansa tyhmä.

        Ei kaikkea tarvitse eikä voikaan tietää,
        mutta tyhmillä ei leikkaa lanttu.
        Tyhmät ei ymmärrä asioita.

        Saa täällä tyhmätkin olla.
        Viisaittenkin on vain otettava tämä some-alusta sellaisena kuin se on.

        Jos ymmärtää asioita, puhetta ja kirjoitusta,
        ja hoksottimet pelaa
        ei varmaankaan ole kovin tyhmä,
        vaikka tiedot olisivat jääneet vähäisiksi.
        Älykäs on kuitenkin yleensä innokas ja kiinnostunut tietämään
        ja tietää paljon.

        Ei voi tietää olevansa tietämätön
        ennenkuin hankkii tietoa.
        Mitä enemmän tietoa hankkii, sen paremmin tietää kuinka vähän tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa täällä tyhmätkin olla.
        Viisaittenkin on vain otettava tämä some-alusta sellaisena kuin se on.

        Tyhmä mutta asiallinen on ok. Tyhmä sadisti ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmä mutta asiallinen on ok. Tyhmä sadisti ei ole.

        Nämä ovat kotrolloituja ketjuja.
        Tyhmiä kirjoitat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat kotrolloituja ketjuja.
        Tyhmiä kirjoitat.

        Saa kai tyhmä kysyä.
        Onko Suomen sosialidemokraattinen puolue Sosialistisen internationaalin jäsen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa kai tyhmä kysyä.
        Onko Suomen sosialidemokraattinen puolue Sosialistisen internationaalin jäsen?

        On se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se.

        Kissa voi kertoa. Hänellä on ylivoimainen tieto ja asioitten taju kongreettisesti
        shillaillen.

        Onko se skillailua? Siis yrittää pääsyä skillaniksi skillanin paikalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa kai tyhmä kysyä.
        Onko Suomen sosialidemokraattinen puolue Sosialistisen internationaalin jäsen?

        Siinä taistolaisuuteen pettynyt propagandisti jauhaa soopaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahah kiusaajan tunnistaa ilman oikeuslaitoksen päätöstä ja kyllä todellakin
        on oikeus puhua ja kirjoittaa kiusaajista.
        Kiusaamiselle on tässä yhteiskunnassa nollatoleranssi !!!
        Jos joku täällä "sekottaa vanhojen ihmisten päätä", se on nimenomaan kiusaaja.
        hän kantaa tekojensa seuraukset, kiusaaja on itse vastuussa kaikista kiusaamisistaan.
        Ei uhrit !

        Kaikenikäisiä vuorotellen hän on kiusannut jo 15 vuotta. Kun on tullut ajetuksi pois yhdestä ryhmästä, on siirtynyt aina seuraavaan , ja kiusaaminen jatkuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se skillailua? Siis yrittää pääsyä skillaniksi skillanin paikalle?

        Sitä hän vallanhimossaan yrittää jyrätä Skillan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä hän vallanhimossaan yrittää jyrätä Skillan.

        Älä unta nää. Kuka nyt muu ryhtyisi pitämään nostoketjua, joka on hyvin omituista täällä - jos nyt ei ihan sääntöjen vastaista niin ainakin moraalitonta, jos noudattaa mitä suomi24 ketjun aloittamisesta mainitsee.
        Tuo on minusta sairasta ajattelua.

        "niin ainakin moraalitonta", ?????

        Nyt en kyllä ymmärrä ajatustasi, että moraalitonta? Hänellä on vain yhdellä otsikolla avattu ketju, josta ystävät hänet tunnistaa, siis ne "samanhenkiset" 80 , joihin ei toisten pitäisi tulla rähinöimään.

        Helppo on myös ohittaa ko. ketju, jonka kaikki tunnistaa, joten painukaa vain sinne "persu, suvakki , natsi" ja mitä niitä herjoja jaellaan tuolla 70 palstalla ja pysykää siellä.

        Niinpä juuri. kaikki pois tieltä, jotka saavat huomiota. Itse ei saa kuin negatiivista huomiota.
        Itse on todennut, että "tämä on minun palstani, minä manipuloin täällä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "niin ainakin moraalitonta", ?????

        Nyt en kyllä ymmärrä ajatustasi, että moraalitonta? Hänellä on vain yhdellä otsikolla avattu ketju, josta ystävät hänet tunnistaa, siis ne "samanhenkiset" 80 , joihin ei toisten pitäisi tulla rähinöimään.

        Helppo on myös ohittaa ko. ketju, jonka kaikki tunnistaa, joten painukaa vain sinne "persu, suvakki , natsi" ja mitä niitä herjoja jaellaan tuolla 70 palstalla ja pysykää siellä.

        Tämä on yleinen, julkinen palsta. Kaikilla on oikeus tulla keskustelemaan.
        Eivät nämä ole mitään suljettuja seurapiiripalstoja. Eikä täällä kukaan muu tallaista harasta kuin Skillan.
        Varmaankin tämän tiedät, mutta seura teke itsekkääksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unta nää. Kuka nyt muu ryhtyisi pitämään nostoketjua, joka on hyvin omituista täällä - jos nyt ei ihan sääntöjen vastaista niin ainakin moraalitonta, jos noudattaa mitä suomi24 ketjun aloittamisesta mainitsee.
        Tuo on minusta sairasta ajattelua.

        Olen ymmärtänyt, että ainakin Korpikirjailija ja Paloma pitävät tuollaisesta ketjusta, että ehkä he sitten ryhtyisivät sitä pitämään, jos Skillan lopettaisi.

        Missään ei ole kielletty tuollaisen ketjun pitämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ymmärtänyt, että ainakin Korpikirjailija ja Paloma pitävät tuollaisesta ketjusta, että ehkä he sitten ryhtyisivät sitä pitämään, jos Skillan lopettaisi.

        Missään ei ole kielletty tuollaisen ketjun pitämistä.

        "Missään ei ole kielletty tuollaisen ketjun pitämistä."
        Eikä suomi24 kiellä keltään siihen kirjoittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Missään ei ole kielletty tuollaisen ketjun pitämistä."
        Eikä suomi24 kiellä keltään siihen kirjoittamista.

        Ei niin, eikä myöskään kiellä sitä, että jokainen kirjoittaja tekisi oman vastaavan ketjun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, eikä myöskään kiellä sitä, että jokainen kirjoittaja tekisi oman vastaavan ketjun.

        Kyllä aloituksenteko-ohjeista varsin hyvin selviää, että jokainen ketju on tarkoitettu tietylle asialle, josta asiasta sitten keskustellaan.
        Jokaiselle ketjulle tulee sillon myös uusi kiteytetty asiaotsikko.
        Ei siinä mitään kieltoja tarvita. Noudattaa ohjeita vaan.

        Laitahan tähän sellainen ohje näkyviin. Itse en sellaista löytänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä aloituksenteko-ohjeista varsin hyvin selviää, että jokainen ketju on tarkoitettu tietylle asialle, josta asiasta sitten keskustellaan.
        Jokaiselle ketjulle tulee sillon myös uusi kiteytetty asiaotsikko.
        Ei siinä mitään kieltoja tarvita. Noudattaa ohjeita vaan.

        Oletteko missään täällä nähneet ketjun jossa pysyttäisiin asiassa ?
        Keskustelu lähtee aina ränsyilemään ja "sanahan on vapaa".

    • Anonyymi

      Onko sosiali-sanan monikko sosialiset, mikä tarkoittanee samaa kuin sosialistit?

      • Anonyymi

        En tiedä, vasemmistolle haiskahtaa.

    • Anonyymi

      20 poistettua. Jotakuta ei miellytä saamansa kommentit. Tosi ikävää.

    • Anonyymi

      21 kommenttia poistettu. Onko koko päivä mennyt kommentteja tarkkaillessa
      ja onko tutkimukset käynnistyneet pilkuista, pisteistä, kysymysmerkeistä ja
      vä li lyön neistä ?

    • Anonyymi

      "Korppis" takoo ennätystä ja nyt on jo 23 poistoa hänen suosionsa vuoksi tuolla uudessa Kahvipirtissä, koska kaikki ei jaksa kestää hänen suosiotaan ja kirjoittavat jotain loukkaavaa hänestä.

      Kuka mahtaa olla se hänen stalkkaaja, se yksi vainottu, joka jaksaa noin paljon kirjoittaa skeidaa?

      Vitsi, vitsi.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa skeida, onko se synonyymi (Skiitta) skiitalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa skeida, onko se synonyymi (Skiitta) skiitalle?

        Osta slangisanakirja sieltä löytyy vastaus.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5391
    2. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      48
      2232
    3. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      60
      2216
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1049
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1004
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      870
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      3
      833
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      753
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      751
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      27
      736
    Aihe