Sensuroija Kaius Niemi Helsingin Sanomat

Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi hyväksyy vain sosialistien harjoittaman sensuurin . Helsingin sanomat ei ole koskaan julkaissut sanaakaan Koiviston konklaavista tai siitä mitä sen uhreille on tapahtunut. Maan puolustuksellisten asioitten julkaiseminen jopa suomen turvallisuutta vaarantaen on hänestä taas aivan sopivaa. Itse sensuuri on Kaius Niemen mielestä vain hyve.
321447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Hesarihan on siirtynyt roskalehtien joukkoon jo jokin aika sitten. Valeuutisilla ja 'edistyksellisillä' mielipiteillä mennään ja journalismi on Seiskan tasoa.

Äänestä
  • Perussuomalaisten osalta diskriminointi on jo mennyt todella alas Helsingin Sanomissa.
    Kaikki keinot ovat käytössä kuvamanipulaatiosta lähtien. Tässä tekeleessä ei edes ryhmäkuvissakaan ole yhtään PS:n kansanedustajaa suremassa Ilkka Kanervan poismenoa.
    S.....a hävetkää siellä HS:n toimituksessa jos osaatte.
    Kahden viimeisen viikon aikana tämän Tekeleen tämän aivopesuosiossa (poliittisessa-) on uutiskynnyksen ylittänyt vain yksi tapaus, jossa ryhmäkuvaan on edes päästetty Jussi Halla-aho PS ja se oli Suomen ulkoasiainvaliokunnan vierailu Ruotsiin.
    PS on Suomen toiseksi suurin puolue istuvassa eduskunnassa ja heidän kannanottonsa Suomessa käytävään poliittiseen keskusteluun Perussumalaisten kansanedustajien kannanotot jätetään systemaattisesti julkaisematta Helsingin Sanomissa, mutta vastaavasti mustamaalaamiseen riittää mikä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaisten osalta diskriminointi on jo mennyt todella alas Helsingin Sanomissa.
    Kaikki keinot ovat käytössä kuvamanipulaatiosta lähtien. Tässä tekeleessä ei edes ryhmäkuvissakaan ole yhtään PS:n kansanedustajaa suremassa Ilkka Kanervan poismenoa.
    S.....a hävetkää siellä HS:n toimituksessa jos osaatte.
    Kahden viimeisen viikon aikana tämän Tekeleen tämän aivopesuosiossa (poliittisessa-) on uutiskynnyksen ylittänyt vain yksi tapaus, jossa ryhmäkuvaan on edes päästetty Jussi Halla-aho PS ja se oli Suomen ulkoasiainvaliokunnan vierailu Ruotsiin.
    PS on Suomen toiseksi suurin puolue istuvassa eduskunnassa ja heidän kannanottonsa Suomessa käytävään poliittiseen keskusteluun Perussumalaisten kansanedustajien kannanotot jätetään systemaattisesti julkaisematta Helsingin Sanomissa, mutta vastaavasti mustamaalaamiseen riittää mikä tahansa.

    HS kertoo persuista vain tosiasiat,niin kuin muistakin puolueista.

    Toimitus valitsee julkaistavat tiedot,ei persujen huutokuoro.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HS kertoo persuista vain tosiasiat,niin kuin muistakin puolueista.

    Toimitus valitsee julkaistavat tiedot,ei persujen huutokuoro.

    Helsingin+Sanomien+omistama+75+%+STT+hoitaa+sensuroinnin+myös+Ylen+ja+meidän+suomalaisten+välisessä+kommunikoinnissa+NYT.Tulee+päättymään+100%+varmasti+seuraavalla+vaalikaudella.Helsingin+"Pravda"+ja+STT+eivät+ole+tiedotusvälineitä,+vaan+tiedon+vääristäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsingin+Sanomien+omistama+75+%+STT+hoitaa+sensuroinnin+myös+Ylen+ja+meidän+suomalaisten+välisessä+kommunikoinnissa+NYT.Tulee+päättymään+100%+varmasti+seuraavalla+vaalikaudella.Helsingin+"Pravda"+ja+STT+eivät+ole+tiedotusvälineitä,+vaan+tiedon+vääristäjiä.

    Suomessa on sananvapaus,eikä se asiattomalla mustamaalauksella minnekään katoa.

    Eiole julkaisupakkoa,joka edellyttäisi idoottien vaatimien valeiden mainostamista.

    Mitään sensuuria ei ole,mutta laatumedia valvoo itse myös lakien ja hyvän lehtimiestavan noudattamista.
    Meillä on myös Julkisen Sanan Neuvosto, joka tarvittaessa puuttuu laiminlyönteihin.

    Äänestä

Tuo Koiviston konklaavi oli vuosikymmeniä ennen Niemen päätoimittaja-aikaa. Monesta turhasta asiasta tehdään isoja juttuja, miksei sitten tästä?

Äänestä

Konklaavin seuraamukset ovat uhrien elämässä läsnä joka päivä.

Äänestä

Hölynpölyä.
HS:ssa ei hyväksytä minkään sortin sensuuria.
Voimassa on sananvapaus ja hyvä lehtimiestapa.

Koiviston konklaavista jauhaminen kuuluu vain kaltaisillesi idiooteille.

Oikeus ratkaisee rikkoiko HS turvallisuutta.

Äänestä

Hesari eli suomen pravda on jo aikaa sitten tehnyt linjansa selväksi. Se on pelkkä punikkien äänitorvi joka välillä tekee objektiivisen artikkelin jotta ei ihan näyttäisi entiseltä Tiedon Antajalta.

Äänestä
  • Kommentiksiriittää: HÖLYNPÖLYÄ!

    Äänestä

Helsingin sanomat on kovasti sanan vapauden puolella mutta vain jos asia sopii valittuun poliittiseen linjaan.

Äänestä
  • Hesarilla ei ole mitään poliittista linjaa.
    Se on poliittisesti puolueeton laatumedia,eikä tuollaisilla valeilla muuksi muutu.

    Äänestä

Helsingin sanomat on kaikkea muuta kuin puoleeton julkaisu.

Äänestä
  • Olet kaikkea muuta kuin rehellinen.

    Äänestä

Se että Kaius Niemi ajattelee puolustus salaisuuksien julkistamista sanan vapauden ja lehdistön vapauden piirteinä kertoo kaiken punikkien mielenmaisemasta. Hyödyllinen idiootti on aivan liian köykäinen termi näille maanpetturi tolloille.

Äänestä
  • No, jaa. Ei siinä artikkelissa mitään varsinaisia salaisuuksia kerrottu,vaikka se salaista laitosta käsittelikin.
    Kyllä nuo asiat on kiinnostuneilla ulkovalloilla tiedossa muutenkin.

    Puolustusvoimilla on tapana lyödä salainen-leima kaikkeen,mikä mieleen juolahtaa.

    HS lähinnä rikkoi totuttuja pöytätapoja. Juttu olisi pitänyt luettaa pv:n edustajilla.

    Äänestä

"Ne tietäisi muutenkin " on ikiaikainen selitys vuodoille . Kysymys on siitä että tottumus luo tavan eli että ei se tämäkään varmaan ole salaamisen arvoinen asia mistä seuraa että meillä on hollitupa. Asia ei vähättelyllä parane. Tällaiset "sanan" ja "lehdistön " vapaudet ovat juuri ne syyt miksi meitä ei NATOon huolita. Se kai olikin hesarin päälimmäinen motiivi. Sabotaasi.

Äänestä
  • Hölynpölyä.

    Tiedusteluun on täysin muut keinot,kuin toimittajien tarinat.
    Hesari vain uskoi tekevänsä jymyjuttua sananvapauden puitteissa.

    Kuten Stoltenberg ilmoitti,Naton ovet ovat meille auki.Ei se neuvosto olisi täällä muuten vieraillut ja kauniita puhunut.

    Hesarin juttu taas ei mitenkään vaikuta jäsenyyskysymykseen.

    Olette aina ja kaikessa yhtä pihalla.
    Suoritus sekin.

    Äänestä

Stoltenberg on kohtelias. Korulauseet eivät tosiasiaa muuta. Suomi on ja pysyy itäblokkina. Niinhän suomalaiset haluavatkin. Ei ole mitään optiota. Hesari on Pravda.

Äänestä
  • Turha valehdella.

    Suomi on läntinen demokratia mm.EU:n jäsenenä.
    Natoon on selkeät kytkennät kahdenkeskisillä sopimuksilla mm USA:n. Ranskan,Britannian ja Saksan kanssa. Lisäksi on sopimus Ruotsin kanssa ja asema erityisluokan Nato-kumppanina.

    Suomi on sananvapauden mallimaa.
    Hesari on länsimaisen sananvapauden oiva edustaja

    Äänestä

Päivi Räsänen tuo asian hyvin esille sanoessaan että Helsingin sanomat huolestui sananvapaudesta vasta kun sen oma propaganda nostettiin tikun nokkaan:– Eikö Helsingin Sanomien mielestä ole yhtä lailla huolestuttavaa, mikäli lehdistönvapauden, sananvapauden tai uskonnonvapauden käyttäjää uhkaa rangaistus, joka voi periaatteessa ulottua jopa vankeudeksi?

Äänestä
  • Räsänen huseeraa omassa asiassaan ja typerät menevät lankaan.
    Vireillä olevassa jutussa voivat rangaistuksena tulla kyseeseen vain sakot.
    Suomessa on uskonnonvapaus,sananvapaus,yksilön oikeusturva jne.

    Äänestä

Suomi ei ole länttä nähnytkään. Ei lännen demokraattinen maa hoe koko ajan olevansa länsimainen demokratia. Sitä toitotetaan vain suomessa koska tiedetään että se ei ole totta.

Äänestä
  • Siitä pitää muistuttaa teitä,jotka väitätte, ettei Suomi ole länsimainen demokratia,koska se ei toteuta teidän ahtaita näkemyksiänne.

    Suomi on yleisesti hyväksytty läntisten demokratioiden joukkoon.

    Harmittaako?

    Äänestä

Sanoihan se presidentti Ahtisaarikin että meitä ei pidetä länsimaalaisena demokratiana.

Äänestä
  • Siis missä ei pidetä? Olemme mm.EU:n jäsenmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis missä ei pidetä? Olemme mm.EU:n jäsenmaa.

    ai se mtv ivan? eikös se oli markkinointimies? paljonkohan pahaa HE (siis koko tuotantoyhtiö) ovat aikaan saaneet? vain saadakseen huonoja mainospläjäyksiään? hyi helvetti

    Äänestä

Vakoilu on vakava rikos myös kaikissa länsimaisissa demokratioissa.
Ruosissakin tuomittiin toimittaja ehdottomaan vankeuteen . Paljastettuaan
ja julkatuaan valtion tiedustelun tehtäviä.

Tapaus Jan Guillou , tuomittiin ehdottomaan vankeuteen edellämaituita syistä.

Äänestä

Hölynpölyä.
Toisto ei muuta valeita tosiksi.

Äänestä

llll

Äänestä

Kaius Niemelle uusi työpaikka

Äänestä

Jotkut hölmöt oikeasti kuvittelee, että Hyysäri tekisi jotain, mitä eliitti ja mädättäjät eivät olisi etukäteen hyväksyneet... Eihän tuo tiedustelujuttu ollut mitään muuta kuin näytelmä, jolla pyrittiin pönkittämään sontahyysärin, suomalaisen propagandan ykköspyssyn uskottavuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi hyväksyy vain sosialistien harjoittaman sensuurin . Helsingin sanomat ei ole koskaan julkaissut sanaakaan Koiviston konklaavista tai siitä mitä sen uhreille on tapahtunut. Maan puolustuksellisten asioitten julkaiseminen jopa suomen turvallisuutta vaarantaen on hänestä taas aivan sopivaa. Itse sensuuri on Kaius Niemen mielestä vain hyve.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu