On liikaa.

Sulla taitaa olla kavereita jo liikaa.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kavereita ei koskaan ole liikaa. Etenkään hyviä sellaisia.

Äänestä

Mun tuttavalla on niin paljon kavereita etten enää sovi hänen hiekkalaatikolle leikkimään, tuskin huomaa, jos siirrän itseni kokonaan pois. Itsellä ei ole kavereita, en ikinä osannut olla sellanen kuin olisi pitänyt olla kelvatakseni kellekään ystäväksi, olin aina liian tylsä ja tavallinen.

Äänestä
  • Erilaisia kavereita

    Mieluimmin omanlaisia

    Joku saattaa poistua kokonaan

    Ei tahdo jäädä yksin

    Äänestä

  • Mun yks tuttava heivaa mut sivuun, kun löytää uuden miehen ja taas teki saman. Tässä pari päivää sitten muka olin tärkeä ja nyt sitten heitti pois uuden panonsa takia. Toivottavasti tämä uusin äijä on sitten pysyvämpää laatua, ei turhan takia heivannut mua pois. No, hänellä kavereita riittää jonoksi asti, joille avautua tuosta tyypistä. Jännä, ett mua muka bestiksenään pitää ja silti en ihmisenä ole häntä kiinnostanut missään vaiheessa, sanonut ettei halua kuunnella mun juttuja, joten en ole kertonut mitään. Nytkin on yks juttu tiedossa, enkä todellakaan tuolle kertonut asiasta, ett saatan päästä töihin jossain vaiheessa, meinasin, mutt heti muistin ettei sitä kiinnosta, joten se siitä.

    Äänestä

Olet ainoa sillä tavalla. Onko se mun vika, että sinä katosit ja elämässäni on muita ihmisiä? En välitä muista kuin susta (miehestä).

Äänestä

Ei oo, sää oot mun paras kaveri;)

Äänestä

kavereita ei ole milloinkaan liikaa, jokaisen kaverin tuntee parhaiten Herra Jeesus Kristus, jokaisen oma asia, senkin kolmiolääkitty yliluonnollinen huoranpaskiainen, Herran Jeesuksen Kristuksen rauhaa sullekkin horoharhainen kommunistitoveri, moro........
hymyile
näin
:)

https://www.youtube.com/watch?v=9Uxn2oMytbE

Äänestä
  • Horo harhainen olet sinä itse tuommoista kukaan ystäväkseen haluakkaan.

    Äänestä

Iloa pintaan!!🥳

Äänestä

Ei ole.

Äänestä

Nehän on vähentynyt vaan viime aikoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sulla taitaa olla kavereita jo liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu