Ilmastokokoukset eivät ratkaise ilmastokriisiä

Mihin ilmastokokouksia sitten oikein tarvitaan?
Kiina päästää ilmakehään suuren osan maailman hiilidioksidista –
Kiina toimitti eilen torstaina odotetun ilmastosuunnitelmansa YK:lle.
Maa kirjasi ensimmäistä kertaa ylös tavoittensa olla hiilineutraali vuonna 2060, hetkeä ennen Glasgow'n ilmastokokouksen alkamista. Aiemmin hiilineutraaliudesta on ollut vain presidentin suullinen lupaus.

Suunnitelmassa on kohta, joka on herättänyt erityistä huolta: Kiina arvioi, että maan ilmastopäästöt jatkavat kasvua lähes vuoteen 2030 saakka. Päästöjen arvioidaan kääntyvän laskuun vasta sen jälkeen.



Kiina on ilmastokriisissä ratkaisijan roolissa. Maa nousi 2000-luvulla maailman suurimmaksi hiilidioksidipäästöjen aiheuttajaksi.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi kolmannesta koko maailman päästöjen kasvusta on tullut Kiinasta.
Käykö toisin sanoen niin, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen täyttyminen täytyy tämän myötä haudata?
– Tavoitetta on vaikea sovittaa yhteen Kiinan päästökasvun kanssa.





Koko maailma käy parhaillaan läpi fossiilisten polttoaineiden kriisiä. Hinnat ovat korkeammalla kuin koskaan.



Ilmastoneuvotteluille ladataan kerta toisensa jälkeen valtavia odotuksia. Ja sitten seuraa pettymys, kun neuvotteluista ei tulekaan koko maailmaa pelastavaa lopputulosta.

Viikonloppuna alkavalta Glasgow'n ilmastokokoukselta odotetaan käänteentekeviä ratkaisuja.
Niitä on tavallaan turha odottaa. Itse kokous jo saastuttaa.
– On naiivia ajatella, että se olisi edes niiden funktio.
Kansainvälinen ilmastopolitiikka on vain yksi, ylätason osa, ilmastonmuutoksen ratkaisua. Kehikko tai raami, mihin suuntaan ollaan menossa.



Mihin ilmastokokouksia sitten oikein tarvitaan?

20

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      2/3 osaa päästöistä Kiinasta. Ei taida kettutyillä olla sinne asiaa katuja sulkemaan, samoin Venäjällä. Taisi olla siinä koko ilmasto vouhotus.

    • Eivät mitkään muutkaan kokoukset mitään ratkaise. Eivät edes valtionpäämiesten tapaamiset. Ei tullut maailmaan rauhaan tänäänkään, vaikka Sauli Niinistö ja Vladimir Putin tapasivat. Keskustelu Saimaan kanavan kuljetuksistakin jäi siihen, että Putin totesi, että hän voi nostaa asian esille kotimaassaan.

    • Anonyymi

      En tiedä mutta kyllä siellä hyvää ruokaa saa, ja onhan se ihana tavata vanhoja hyviä ystäviä. Ai niin, mistähän se kysymys oli ?

    • Glasgown ilmastokokouksen vaikutusvaltaa vähentää sekin, että Britannian kuningatar Elisabet on sen verran heikossa hapessa tällä hetkellä, että ei voi matkustaa sinne, vaan antaa vain videotervehdyksen. Tapahtumassa kyllä puhuu hänen poikansa prinssi Charles, mutta hänen karismansa ei ole samaa luokkaa, vaan on suorastaan mitätön.

      Kuningatar Elisabetista muuten todettakoon, että hän on ryhtynyt käyttämään kävelykeppiä sekä lopettanut ratsastusharrastuksen ja alkoholin juomisen. Mutta vain väliaikaisesti, näillä näkymin.

      • Anonyymi

        Meinaat että kirkkomaassa ei ole alkoholi tarjoilua. Noin kääntäen.
        Muuten.. missähän Sanna ja Ilmari nyt ovat ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaat että kirkkomaassa ei ole alkoholi tarjoilua. Noin kääntäen.
        Muuten.. missähän Sanna ja Ilmari nyt ovat ?

        Varmaan jossain tärkeässä kokouksessä, jossa valtion tarjoilu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan jossain tärkeässä kokouksessä, jossa valtion tarjoilu.

        Elisabet II:n runsas alkoholinkäyttö ja sitä myötä kokousedustuskaan itse paikalla ollen perustuu tuskin ilmaisiin viinoihin.


      • Anonyymi

        Minäkin elän aivan kuin kuninkaalliset, käytän kävelysauvoja, en ratsasta ja olen lopettanut alkoholin käytön väliaikaisesti. Lopetin sen eilen illalla ja saatan jatkaa tänään saunakaljoilla, mutta tilapäisesti se siis on loppu ainakin tämän päivän ajan. En myöskään mene puhumaan Clasgown kokoukseen.

        On se tämä kuninkaalinen elämäntyyli hienoa.


      • Hyvä väki!


    • Anonyymi

      Ilmastonpelkääjät pitävät keskenään kokouksia. Hyvät palkkiot kokouksista houkuttelevat ja samalla voi matkustella lentokoneilla ja hyvät ruuat houkuttelevat.
      Tämän porukan metkut tiedetään.
      Ilmastopropagandaaa jota levitetään kiihkeästi eri medioissa. Kuka näitä vielä uskoo.
      Vaikka maapallon kaikki väestö siirrettäisiin savimajoihin eteläafrikkaan ilmastomuuttuu yhä ja tulee muuttumaan. Näin on tapahtunut aina.

    • Anonyymi

      Kiinan johtaja valehtelee jatkuvasti.
      Vain tyhmät uskovat.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Juu. Suomi ei päästele kohta mitään. Suomen suunnitelmissa, jos kaikki menee hyvin, ilman hiilidioksidilla tuotetaan ensivuonna kaikki tarvittava energia. Ei Kiinan tarvitse vähentää päästöjään. Suomi pelastaa maailman.

    • Anonyymi

      Intia ilmoitti ettei tee mitään.

    • Anonyymi

      Planeetan ihmismäärällä on suuri vaikutus kaikkeen. Jos planeetalla ei olisi 7 miljardia, vaan ainoastaan 1 miljardi, niin luonnonvarojen kulutus, ruuan tarve, päästöt ja saasteet jne. olisivat huomattavasti pienemmät.

      Uusien tuotteiden valmistamiseen kuluu lisäksi luonnonvaroja ja siitä syntyy aina päästöjä ja saasteita. Ekologisuus on parhaimmillaan kestävää kuluttamista, jossa suositaan pitkäikäisiä tuotteita jotka kestävät sukupolvien yli. Hölmö maailmamme rakentuu kuitenkin jatkuvaan kuluttamiseen, uuden tuottamiseen ja rahan tavoitteluun. Tällainen on suoraan ristiriidassa ekologisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin kanssa.

    • Anonyymi

      Kokouksilla lisäävät saasteita, joissa keksivät lisää ihmisten elämää kurjistavia toimia.

    • Anonyymi

      Turve on egologista--niin miksi ?
      Kun otettu turve kasvaa moninkerroin tilalle.

    • Anonyymi

      Maahanmuutto ja väestölisäys sekä sähköistys lisää ympäristörasitusta ja ilmastomuutosta.
      Joko suomi on vähentämässä lentoliikennettä. Ei vaan päinvastoin on lisäämässä lentoliikennettä kuten euroopassa yleensä. Puheita julkisissa medioissa on riittäämiin ilmastosta.

      • Anonyymi

        Vihreät rällää, puhuvat toista..paskaa..


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe