Jumala loi naisen miehelleen avuksi - mies on naisen pää eikä naista pidä nostaa miehen tehtäviin, kuten salin edestä opettamiseen. Nykyaikaiset naiset ovat levottomia ja käyvät mm. ravintoloissa kestääkseen miesten kannettaviksi tarkoitetut paineet. Naisen paikka luomakunnassa on miehensä ja perheensä apuna hyvin tärkeä ja luonnollinen. Kotityöt sekä lasten tarpeista huolehtiminen tekevät naisista sävyisiä ja onnellisia. Heillä on vastuu kodin onnesta, jota mies ei pysty luomaan.
Nykyaikana naiset voivat päästä miesten tehtäviin, kuten palokuntiin ja politiikkaan, mutta he eivät sopeudu miesten vaatimuksiin. Siitä johtuu se minäkin-kitinä työpaikoilla, kun naiset eivät tunne oloaan työelämässä kotoisaksi - niin, kotirouvien paikka on koti! Onneksi tämäkin feministivillitys on menemässä pois muodista ja nuoret tytöt eivät enää pyri naisille sopmattomiin tehtäviin.
Seurakunnalla on tässäkin suhteessa erittäin suuri merkitys. Jos nainen on päästetty esim. papin virkaan, naisen alkuperäinen tehtävä miehen apuna on räikeästi vääristynyt. Miten nainen pystyisi huolehtimaan lasten kasvatuksesta ja ruokkimisesta, jos nuoruusikä tuhlataan naiselle sopimattomien virkojen "pätevyyksien" opiskeluun? Ei mitenkään. Naisen onnellisuus kasvaa lapsissa ja perheen hyvinvoinnissa. On surullista nähdä kauniita nuoria naisia menevän feministileiriin kärsimään ja katkeroitumaan. Onnellinen nainen on Raamatun kuvaama!
Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen
212
1875
Vastaukset
- Anonyymi
Mutta profetoimaan nainen on sopiva ja diakonia tehtäviin.
Vanhimmaksi ei.- Anonyymi
Miksi muuten nainen ei ole sopiva vanhimmaksi ?
Paljon parempi olisi nainen oikeuskomitean istunnossakin missä jotain toista naista kuulustellaan ja syytetään vaikkapa hänen ilmitulleesta itsetyydytyksestä tai esiaviollisesta seksistä.
Tässäkin olisi lasikaton murtamisen paikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muuten nainen ei ole sopiva vanhimmaksi ?
Paljon parempi olisi nainen oikeuskomitean istunnossakin missä jotain toista naista kuulustellaan ja syytetään vaikkapa hänen ilmitulleesta itsetyydytyksestä tai esiaviollisesta seksistä.
Tässäkin olisi lasikaton murtamisen paikka.Tuollaiset itsetyydytykset eivät kuulu yhdellekään vanhimmalle. Se on Jumalan ja ihmisen välinen yksityisasia.
- Anonyymi
Minulle onnhyvä vaan, kun ei tarvitse mitään tehdä. Kerran tultiin sanomaan, että täytyisi vasta kokouksessa. Eikä täydy. En saa mitään Ave Marioiden toistelusta, jota JT uskonto on täynnä. En muutenkaan halua tehdä mitään. Pelkkä lukeminen riittää minulle.

Jaa, että usko ilman tekoja on kuollut? Kyllä minä autan paljon läheisiäni, ja siinä sivussa usein muitakin. On monenlaista auttamista ollut. Mutta en minä noihin muotomenoihin ja velvoitteisiin uskonnossa osallistu.

Annan ruokaa, astioita ja kaikenlaista apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle onnhyvä vaan, kun ei tarvitse mitään tehdä. Kerran tultiin sanomaan, että täytyisi vasta kokouksessa. Eikä täydy. En saa mitään Ave Marioiden toistelusta, jota JT uskonto on täynnä. En muutenkaan halua tehdä mitään. Pelkkä lukeminen riittää minulle.
Olen vieraillut JT kokouksissa, vaikka en kuulu heihin, enkä ole milloinkaan kuullut heidän puhuvan Ave Mariasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen vieraillut JT kokouksissa, vaikka en kuulu heihin, enkä ole milloinkaan kuullut heidän puhuvan Ave Mariasta.
Jehovan todistajien Ave Maria on Tottele Hallintoelintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistajien Ave Maria on Tottele Hallintoelintä.
Tarkoitan myös sitä jatkuvaa samojen asoiden toistelua.
- Anonyymi
Miehen kylkiluusta ei voi luoda naista, vaan siitä tulisi mies, klooni.
- Anonyymi
"mies on naisen pää eikä naista pidä nostaa miehen tehtäviin, kuten salin edestä opettamiseen. "
Jehovan todistajissa tätä kierretään niin, että naiset voivat antaa "näytteitä" lavalta, mutta eivät saa puhua pöntöstä. Opetustahan sekin on, opettamassa he siellä ovat. Ei asia siitä mitenkään eroa. Naisen "opetuskiellon" voi nähdä myös aikaansa sidottuna ja/tai Paavalin yksityisajatteluna, joka ei sido nykyajan kristittyjä. Toisenlaisiakin näkökulmia tietenkin on.
Muutenkaan Jt:t eivät noudata läheskään kaikkea, mitä Raamattu käskee tai kieltää, edes Uuden testamentin puolelta. Vartiotorni valikoi mitä ja miten pitää noudattaa. - Anonyymi
Entäs ne naiset, jotka eivät ole avioliitossa? Täytyykö heidän mennä piiaksi toisten perheeseen, kun ei saisi opiskella ja mennä töihin? Entä jos kotityöt eivät suju, koska ei ole talousihminen? Annetaanko jokin pieni kolmen tai neljän neliön piianhuone jossakin perheessä? Sellaista oli aikoinaan paljon. Kyllä minä mieluummin elän tätä aikaa, jolloin saan valita, mitä elämälläni teen, eikä ole pakko mennä piikomaan jonkun toisen kotiin. Nuo ajat olivat aivan kauheita naisen kannalta. Myöskin siellä JT uskonnossa on 30% miehiä ja 70% naisia, ja suurin osa miehistä on avioliitossa. Mikä naisten tehtävä on JT uskonnossa, kun suurin osa naisista jää yksin? Selvästikään kaikkia naisia ei ole tarkoitettu miehen avuksii, vaan heillä on oma elämänsä, jolla saavat tehdä, mitä haluavat.
- Anonyymi
Silloinhan tuo miehelle alamaisuus ei sovellus, jos ei ole miestä.
- Anonyymi
Mormonit hoitivat asian paremmin, miehille annettiin lupa avioitua usean naisen kanssa.
Islam on hoitanut naisvallan samalla tavalla.
Naisten paikka kun on siellä keittiössä, eikä jokaiselle naiselle riitä omaa.
Miehet ajavat itsensä piippuun nuorempina kuin naiset. Siksi naisia on enemmän, myös todistajien ulkopuolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mormonit hoitivat asian paremmin, miehille annettiin lupa avioitua usean naisen kanssa.
Islam on hoitanut naisvallan samalla tavalla.
Naisten paikka kun on siellä keittiössä, eikä jokaiselle naiselle riitä omaa.
Miehet ajavat itsensä piippuun nuorempina kuin naiset. Siksi naisia on enemmän, myös todistajien ulkopuolella.Minä en ole koskaan ollut talousihminen, vaikka olen nainen. En osaa tehdä edes ruokaa. Eikä ruuanlaitto kiinnosta. Miehet voivat sanoa mitä haluavat, mutta kaikkien naisten paikka ei ole keittiössä. Vai ovatko kaikki miehet urheilijoita? Ihan turhaa tuollainen roolittaminen. Kun ei se ainakaan minun kohdallani toimi. Olennalkanut kyseenalaistaa Rasmattua monien JT lausuntojen takia.
- Anonyymi
Miehille hame päälle, niin ovat siveitä, eikä paikat pullota. Housut ovat naisille sopivat.
Mies peittäköön päänsä ja vaietkoon seurakunnissa. Kysykööt kotonaan vaimoiltaan, jos on kysyttävää.- Anonyymi
Näin on, mies menköön miehelle naimisiin, jos on homo.
Jehovan todistajien järjestössä nainen on edelleen alempiarvoinen kuin mies. Tuo kivikautinen käsitys juontaa Vartiotorni-seuran historiasta. Yhden esimerkin naisen aseman määrittelystä tarjoaa vanha Vartiotorni-lehti, jossa naisen ominaisuuksista kerrotaan:
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w919.html- Anonyymi
Kyllä hyvä puoli älykäs . Koppava....saadaan kuriin
Kun lässyttää ..Hei kuule käske miehes tänne
Äjälle sanon pane naises kuriin... maailmassa ei niin voi tehdä....! Mutta olen monesti miettinyt mitä hyvin koulutettu älykäs nainen miettii kun joku lähes apu-koulu veli on korkeammalla asteikossa kun hän jos yrittää tehtävissä.
. - Anonyymi

.Tuollaisissa tapauksissa ymmärtää, miltä mustista ihmisistä tuntuu, kun heitä sorretaan rotunsa vuoksi. John Lennon lauloi, että ”Woman is the nigger on the world”. Joten ymmärrystä mustia kohtaan on paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisissa tapauksissa ymmärtää, miltä mustista ihmisistä tuntuu, kun heitä sorretaan rotunsa vuoksi. John Lennon lauloi, että ”Woman is the nigger on the world”. Joten ymmärrystä mustia kohtaan on paljon.
Edellinen oli tarkoitettu Johanneksen pojan kirjoituksen vastaukseksi naisen alempiarvoisuudesta JT uskonnossa.
- Anonyymi
Tällä palstalla sanoi kerran joku JT, että meillä naiset voivat hyvin. Minä kyllä tiedän JT nsisia, jotka eivät voi hyvin JT uskonnossa. Mm. läheinen ystäväni erosi JT uskonnosta. Hän sanoi, että hän ei ole onnellinen Jehovan todistajana. Eikä hän koskaan tullut takaisin. Ei edes kuolinvuoteellaan, vaikka siellä käytiin keskustelemassa. Hän kuoli melko nuorena. Kaikki naiset eivät voi hyvin JT uskonnossa. Ei ole edes kysytty heiltä, vaan sanotaan mitä luullaan, ajatttelematta ollenkaan, pitääkö se paikkansa. Moni oireilee jäämällä pois.
- Anonyymi
Saapa nähdä milloin ensimmäinen Jehovan todistaja nainen käy armeijan vapaaehtoisena.
Se voikin olla sitten sellainen lasikaton murtaminen alamaiselta, että ?- Anonyymi
Onko Jehovan todistaja miehet tehneet esiselvitystä Raamatusta ja Vartiotornista, siitä miten suhtautuvat mahdolliseen tulevaan naisten kutsuntojen pakollisuuteen ?
https://yle.fi/uutiset/3-12167757
- Anonyymi
Koska tytöt eivät saa Raamatun mukaista kasvatusta omaan sukupuoleensa kehittymiseksi, heistä ei kasva onnellisia, äitiyteen ja hyvänä vaimona menestymiseen soveltuvia ihmisiä, vaan sukupuolettomia "pääekonomistityylisiä" lyhythiuksisia ja paksusankaisia silmälaseja naamansa edessä kantavia sufraketteja.
Toisaalta vääristyneet ihmeroolit naisilla ja miehillä aiheuttavat lapsissa homoseksuaalisuutta, koska pojat eivät saa kunnollista äidin mallia, tämä vääristää myös isän roolia perinteisennä taustavaikuttajana ja johtaa pahimmillaan naismaisiin isiin! Siksi nykyään höpötetään kaiken maailman erisukupuolisuuksista, joita ei ole olemassa. On vain 100% tyttö ja 100% poika eikä mitään muuta siltä väliltä. Näistä kasvaa aikanaan oikeita miehiä ja naisia Jumalan asettamaan avioliittoon sopivia. Miksi kylvää väärillä kuvitelmilla syntielämän siemenet kolmanteen ja neljänteen polveen?- Anonyymi
Höpöhöpö. Kaikki naiset eivät pääse avioliittoon järjestössä, koska miehiä ei ole. Paitsi jos menevät ulkopuolisen kanssa avioliittoon. Turha on kasvattaa kaikista äitejä ja vaimoja JT miehiä varten, koska siellä ei ole riittävästi miehiä kaikille naisille. Ja mikä on naisen tehtävä paratiisissa, kun avioliittojärjestely loppuu, ja hänet on tehty miehen auttajaksi? Mikään ihme ei ole, jos naisetkin ovat pyörällä päästään, kun pitäisi olla miehen kanssa avioliitossa, ja miehiä ei ole. Jäljelle jää pyöriminen muiden naisten kanssa. Siinä tilanteessa ei ole paljon hyötyä kasvatuksesta äidiksi ja miehen avustajaksi.
- Anonyymi
"Miksi kylvää väärillä kuvitelmilla syntielämän siemenet kolmanteen ja neljänteen polveen?"
Että Jumala lupauksensa mukaan kostaisi kolmanteen tai neljänteen polveen? Vaikka eipä näitä Jumalan kostoja ole tainnut kenellekään kuulua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi kylvää väärillä kuvitelmilla syntielämän siemenet kolmanteen ja neljänteen polveen?"
Että Jumala lupauksensa mukaan kostaisi kolmanteen tai neljänteen polveen? Vaikka eipä näitä Jumalan kostoja ole tainnut kenellekään kuulua.Lopun ajat ovat Jumalan suoma seuraus syntielämästä, joka alkoi jo 1960-luvulla vapaan "kasvatuksen" merkeissä. Kommunismin vitsaus vei monta Jumalaan uskovaa turmion teille, kun Jumala kiellettiin. Siltä ajalta ovat peräisin myös nämä naisasiavouhottajat sekä pehmoisien häpeämätön roolipelaaminen. Yksikin homojälkeläinen tuo sukuun valtavan murhenäytelmän vähintäänkin kolmanteen, neljänteen polveen! Saamme nyt maistaa kieroutuneiden mallien aikaansaamia seurauksia: aidot tytöt ovat kuitenkin taas tulossa, joten toivoa on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopun ajat ovat Jumalan suoma seuraus syntielämästä, joka alkoi jo 1960-luvulla vapaan "kasvatuksen" merkeissä. Kommunismin vitsaus vei monta Jumalaan uskovaa turmion teille, kun Jumala kiellettiin. Siltä ajalta ovat peräisin myös nämä naisasiavouhottajat sekä pehmoisien häpeämätön roolipelaaminen. Yksikin homojälkeläinen tuo sukuun valtavan murhenäytelmän vähintäänkin kolmanteen, neljänteen polveen! Saamme nyt maistaa kieroutuneiden mallien aikaansaamia seurauksia: aidot tytöt ovat kuitenkin taas tulossa, joten toivoa on!
Mistä ne aidot tytöt tulevat? Aito ei ole sama asia kuin laumasielu.

Aidot tytöt tulevat perheistä, joissa uskotaan Jumalaan ja perhemalli on Aito Alkuperäinen Avioliitto. Olen aina niin onnellinen, kun näiden 2020-LQBTGÖ-sukupuolettomien levottomien sielujen joukosta erottuu kaunis, alkuperäinen tyttö, jota ei ole viety harhaan! Siinä on jotakin hyvin ihailtavaa ja ainutlaatuista! Näitä vain paljon lisää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopun ajat ovat Jumalan suoma seuraus syntielämästä, joka alkoi jo 1960-luvulla vapaan "kasvatuksen" merkeissä. Kommunismin vitsaus vei monta Jumalaan uskovaa turmion teille, kun Jumala kiellettiin. Siltä ajalta ovat peräisin myös nämä naisasiavouhottajat sekä pehmoisien häpeämätön roolipelaaminen. Yksikin homojälkeläinen tuo sukuun valtavan murhenäytelmän vähintäänkin kolmanteen, neljänteen polveen! Saamme nyt maistaa kieroutuneiden mallien aikaansaamia seurauksia: aidot tytöt ovat kuitenkin taas tulossa, joten toivoa on!
Jos asia olisi noin kuin sanot (ei ole) niin eihän se olisi mikään Jumalan kosto kolmanteen tai neljänteen polveen, vaan pelkkä onnettomuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asia olisi noin kuin sanot (ei ole) niin eihän se olisi mikään Jumalan kosto kolmanteen tai neljänteen polveen, vaan pelkkä onnettomuus.
Tavallaan noinkin. Jumala on luomistyössään määrännyt suvullisesti lisääntyvien aseman täysin mieheksi (XY) ja täysin naiseksi (XX) muita vaihtoehtoa Jumala ei antanut. Lopun aikojen itsekkyys ja vanhempien kunnioituksen puute on tuottanut suunnattomiin inhimillisiin tragedioihin johtaneita sukupuoliseikkailuja vapaan seksiajattelun ja toteuttamisen sankassa viidakossa. Tämä LGBTQWÅ-sekoilu on syntiä ja johtaa ihmiskunnan rappioon - Jumalan tahtoa vastoin kapinointina. Onko se kosto vai onnettomuus? Jumala on Pyhä Jumala, jonka edessä vastaamme synneistämme. Niiden takana on tahallisia, vääriä valintoja ja "nykyaikaisia" käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa. Eläköön Aidot Tytöt ja Aidot Pojat!
- Anonyymi
Kyllä ne miehetkin ovat ihan samanlaisia ”pääekonomisteja” puisevassa puvussa ja kraka kaulassa siellä liike-elämässä. JT ottavat vielä mallia heistä, miltä heidän mielestään miehen tulee näyttää. Jos miehiä ei vedä nämä pääekonomistinaiset, niin monia naisia eivät vedä nämä pääekonomistimiehetkään yhtään sen enempää.
- Anonyymi
Tunsin aikanaan Pohjanmaalla liikkuessani monta ehyttä nuorta jehovanaista . Oikein mukavia ja normaaleja nuoria kunnes oli vanhemmat paikalla.Käytös muuttui.
Tämäkö on onnellisuutta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aidot tytöt tulevat perheistä, joissa uskotaan Jumalaan ja perhemalli on Aito Alkuperäinen Avioliitto. Olen aina niin onnellinen, kun näiden 2020-LQBTGÖ-sukupuolettomien levottomien sielujen joukosta erottuu kaunis, alkuperäinen tyttö, jota ei ole viety harhaan! Siinä on jotakin hyvin ihailtavaa ja ainutlaatuista! Näitä vain paljon lisää!
JT aito avioliitto on naisen alistaminen kotitöihin. Kaikki naiset eivät ole taloudenhoitaja. Raamattuun ei voi uskoa, kun tässäkin asiassa menee pieleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aidot tytöt tulevat perheistä, joissa uskotaan Jumalaan ja perhemalli on Aito Alkuperäinen Avioliitto. Olen aina niin onnellinen, kun näiden 2020-LQBTGÖ-sukupuolettomien levottomien sielujen joukosta erottuu kaunis, alkuperäinen tyttö, jota ei ole viety harhaan! Siinä on jotakin hyvin ihailtavaa ja ainutlaatuista! Näitä vain paljon lisää!
Millä lailla viety harhaan? Jos tarkoitat sitä, että aito avioliitto on perhejärjestely, jossa jokainen suorittaa vain rooliaan, niin en koskaan pysty sopeutumaan tuollaiseen perheavioliittoon. En mene avioliittoon perhesuhteiden takia, vaan parisuhteen takia, joka perustuu sielunkumppanuuteen, eikä lapsia tarvitse edes välttämättä hankkia. Parisuhde on tärkein. Mutta näissä perhesuhteisiin perustuvissa avioliitoissa rakkaus puolisoa kohtaan on vain perherakkautta, ei parisuhderakkautta. Se on joidenkin isähahmoisten miesten näkemys avioliitosta. Minä en menisi isähahmoisen miehen kanssa koskaan avioliittoon. Eikä minulle riitä perherakkaus ja perhesuhteet. Näkemyserot johtuvat ihmisten erilaisuudesta. Kaikki ihmiset eivät ole isähahmoja tai isäntätyyppejä, ja äiti tai emäntätyyppejä. Sellaisten ihmisten on turha tulla omia isä ja perhearvojaan muille tulla suosittelemaan. Minä en tarvitse isää enkä isäntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aidot tytöt tulevat perheistä, joissa uskotaan Jumalaan ja perhemalli on Aito Alkuperäinen Avioliitto. Olen aina niin onnellinen, kun näiden 2020-LQBTGÖ-sukupuolettomien levottomien sielujen joukosta erottuu kaunis, alkuperäinen tyttö, jota ei ole viety harhaan! Siinä on jotakin hyvin ihailtavaa ja ainutlaatuista! Näitä vain paljon lisää!
Minäkin olen niin onnellinen, kun maailmassa on muitakin Miehiä kuin pääekonomistin näköisiä Miehiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aidot tytöt tulevat perheistä, joissa uskotaan Jumalaan ja perhemalli on Aito Alkuperäinen Avioliitto. Olen aina niin onnellinen, kun näiden 2020-LQBTGÖ-sukupuolettomien levottomien sielujen joukosta erottuu kaunis, alkuperäinen tyttö, jota ei ole viety harhaan! Siinä on jotakin hyvin ihailtavaa ja ainutlaatuista! Näitä vain paljon lisää!
Ei suomalaisessa kulttuurissa ole tainnut koskaan olla niitä kristillisen kauniita naisia, vaan enemmänkin arvostettiin työteliästä, ahkeraa ja rohkeaa naista, joka työskenteli kodin lisäksi viljapelloilla. Miten olisi sodassa käynyt, jos meillä ei olisi ollut lottia? Suomalaisten naisten työorientoituneedella on pitkä historia.

Näin on. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole koskaan tunnettukaan 50-luvun kotirouvaihannetta toisin kuin Amerikassa. Suomalainen nainen oli ollut menneisyydessäkin arvostettu emäntä, eikä Suomessa naiset ole olleet miestensä omaisuutta. Johan jo naisten äänioikeus on Suomen valtiotakin vanhempi juttu ja vuonna 1907 eduskuntaan valittiin ensimmäiset naisparlamentaarikot. Ei täällä hirveämmin noudatettu sitä Raamatun naiskuvaa, vaikka kristillinen maa ollaan oltu useita vuosituhansia. Muinainen historioitsija Tacitus kuvasi muinaispohjoismaisista (fennit, todennäköisesti suomalaisten tai saamelaisten esivanhempia): "Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista." ja hämmästeli, että kuinka korkeassa asemassa olevat miehetkin pyysi naisilta neuvoa, naiset olivat neuvonantajan roolissa. Jo skandinaavisessa mytologiassa nainen kuvataan henkisesti vahvana ja itsenäisenä.
- Anonyymi
Kun nainen jää yksin JT uskonnon takia, niin kuin useimmiten jää, niin siinä ei auta haluta olla kotona, vaan on pakko mennä töihin. Yhteiskunta ei elätä yksinäisiä naisia. Naiset osaavat politiikassa paremmin ajatella naisten asioita kuin miehet. Jos joutuisi elämään vain miesten päätösten alaisuudessa, ainakin yksinäisillä naisilla olisi vaikeaa. JT uskonto kun aiheuttaa yksinäisiä naisia.
- Anonyymi
Olisi mielenkiintoista tietää, onko muitakin yhteisöjä kuin JT uskonto, jossa niin suuri määrä naisia jää yksinäisiksi naisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää, onko muitakin yhteisöjä kuin JT uskonto, jossa niin suuri määrä naisia jää yksinäisiksi naisiksi.
Kirkolliskokousjäsenen, Soili Haverisen, jo vuonna 2003 Suomen teologisessa instituutissa pitämä esitelmä avaa naisen aseman hahmottumista;
https://sti.fi/luennot/files/SH190303.pdf
Mielenkiintoinen Cafe Raamattu -jakso (TV7, toimittaja, teologian maisteri Leif Nummela) Soili Haverinen yhdessä Mailis Janatuisen kanssa keskustelevat naispappeudesta:
https://www.tv7.fi/arkki/cafe-raamattu/naispappeus-raamatun-valossa_p9509/
Naisilla on sanottavaa.
- Anonyymi
Miehen ulkoasu saa olla pääekonomistimainen, naiselle sellainen ei sovi. Nämä naiset - varsinkin yli 20 v., nuoruuden ohitettuaan leikkaavat hiuksensa korostetun lyhyiksi ja usein vielä värjäävät vihreiksi (!) naiskauneuden irvikuvaksi. Sellainen ei miehen silmää ilahduta yhtään! Rumat varustelekan saappaat sekä haalarit eivät tuo naisen parhaita puolia esiin vaan tuntuvat hankitun provokaatioksi - miksi? Kyllähän noita vielä katselisi, jos olisivat hiljaa!
- Anonyymi
Minun vaimollani oli lyhyet hiukset kun hänet ensikerran näin. Oli "kuuman" näköinen pakkaus.
Meikää vietiin.
Aina olen pitänyt naisista joilla on "poika-tukka".
Väkisin pitkää tukkaa pitävät naiset ovat ällöttäviä.
Ohut hiuksenlaatu ja vielä rasvainen sellainen on kaameaa katseltavaa. - Anonyymi
Minua ei naisena vedä päekonomistimaisen miehen ulkonäkö. En pidä siitä yhtään. Koska kaikki JT miehet ovat pääekonomistimaisen näköisiä, en ole koskaan ollut kenestäkään heistä kiinnostunut, vaan kiinnostus kohdistuu ulkopuolisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ei naisena vedä päekonomistimaisen miehen ulkonäkö. En pidä siitä yhtään. Koska kaikki JT miehet ovat pääekonomistimaisen näköisiä, en ole koskaan ollut kenestäkään heistä kiinnostunut, vaan kiinnostus kohdistuu ulkopuolisiin.
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!

Minun silmääni viehättää miehillä edes vähän pituutta hiuksissa. Ei tarvitse olla puoleenväliin selkää. Mutta nämä pääekonomistin näköiset miehet eivät viehätä minun silmääni. He ovat varmaan samanhenkisten naisten mieleen, jotka istuvat toimistoissa ylpeänä omsssa huoneessaan jakkupuku päällä. Kaikki ihmiset eivät ole sellaisia, eikä sellainen elämäntyyli viehätä. Toiset ihan tietoisesti välttävät tuollaista elämäntapaa ja työpaikkoja, jotka ovat pääekonomistien mieleen. Varmaankin siellä Nordea konttorissa täytyy näyttää pääekonomistilta, mutta kun kaikkia ei kiinnosta Nordean konttorissa työskentely, eikä myöskään muunlaisissa myyntikonttoreissa. Siksi on kohtuutonta vaatia kaikilta tuollaista ulkonäköä, kun se aiheuttaa paljon ristiriitoja monille, varsinkin niille, jotka eivät halua tuollaista elämää itselleen. Nämä pääekonomistin varmasti nauttivat numerotilastoiden tutkimisesta ja myyntituloksista. Mutta kaikkia ei sellainen kiinnosta yhtään. Miksi heidän maun mukaan pitäisi jopa taiteilijoidenkin pukeutua ja olla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Jeesuksen aikana miehillä oli pidemmät hiukset kuin nykyajan pääekonomisteilla. Ja yleensäkin, makuasiat ovat makuasioita. Siinä ei auta Raamatun sanomiset ja muut säännöt, kun silmää miellyttää jokin, niin siinä ei paljon paina Raamatun sana. Pääekonomistin hiukset ovat nykyajan ilmiö. Mutta pitäkööt ne miehet hiuksensa sellaisena, kun kerran itse tykkäävät. Mutta ainakin minua on turha lähestyä sen näköisenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Ei sinun mielipiteesi tarkoita sitä, että kaikki ajattelevat samoin.
Huolella hoidettu lyhyt tukka on naisella kaunis.
Pitkät hiukset voivat mennä suuhun myös naisella.
Oletko vähän yksinkertainen? - Anonyymi

"Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!"
Elä yleistä. Pitkät hiukset sopivat monille miehille kuin myös lyhyet hiukset naisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!"
Elä yleistä. Pitkät hiukset sopivat monille miehille kuin myös lyhyet hiukset naisille.Olen täysin samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun mielipiteesi tarkoita sitä, että kaikki ajattelevat samoin.
Huolella hoidettu lyhyt tukka on naisella kaunis.
Pitkät hiukset voivat mennä suuhun myös naisella.
Oletko vähän yksinkertainen?Onhan paljon JT naisia töissä. Kyllä heillä hiukset ovat tiellä ihan samalla tavalla kuin miehellä. Ja kotona veivatessa sitä puurokattilaa ja läskisoossikastiketta hiukset tuppaavat tulla suuhun. Hiuksia voi löytyä myös puurosta ja soossista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Luuletko, että pitkät hiukset ei mene ruokatunnilla naisten suuhun? Oletko kysynyt kaikkien naisten mielipidettä miesten hiusten pituudesta? Kaikki naiset eivät ole samaa mieltä. Naiset ovat kaikki erilaisia mielipiteitään myöten. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut lyhythiuksisista miehistä. Sen takia en ole myöskään JT miehistä ollut koskaan kiinnostunut. Vaikka olen koittanut muuttaa makuani, se ei muutu miksikään. Pääekonomistimiehet eivät kiinnosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Paavali opetti näin, mutta hänen kaikkia opetuksiaan ei taida kukaan noudattaa, myöskään Jehovan todistajat. Pitkät hiukset sopivat joillekin miehille, toisille eivät. Riippuu myös miehen ammatista ja iästä.
- Anonyymi
Tuo on täysin sinun oma mielipiteesi, eli makuasia. Ei mitään muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Jeesus ei ollut pääekonomistin näköinen. Lyhyellä tukalla Raamattu ei tarkoittanut äärimmäisen lyhyitä pääekonomistin hiuksia. Se on JT uskonnon oma näkemys, joka ei ole Raamatunmukainen,, vaan bisnesmiesten keksintö. JT haluaisivat nähdä koko maailman muuttuvan bisnesmiesten tyyliseksi. Jopa maaseudulla heidän kuvituksissaan kävelee bisnesmiehiä kravatti kaulassa hiekkatiellä. Pitäisi pukeutua tilanteen mukaan, mutta JT sellaista tilannetta ei ole, missä ei olla bisnesvaatteet päällä. Se on naurettavan näköistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä tukka on miehelle häpeäksi, mutta naiselle kunniaksi! Näinhän myös Raamattu opettaa. Naisille on olemassa omat kampaamonsa ja miehille omat parturinsa. Mies ei voi kunnon töitä tehdä pitkien hiusten kanssa, ne ovat aina tiellä ja silmien edessä. Ruokatunnilla pitkät hiukset menevät ruuan mukana suuhun! Miehille lyhyt tukka sopii myös naisten mielestä ja miesten silmää ilahduttavat tyttöjen ja naisten pitkät hiukset, ne ovat miesten mielestä viehättävät!
Huutonaurua, kyllä sitä naistenkin on pidettävä pitkiä hiuksia kiinni, koska ne voivat olla tiellä tietyissä töissä ja hygienia- ja turvallisuussyy ennen kaikkea. Olen tehnyt töitä kokkina ja kyllä piti olla tukka kiinni, muutenhan sinne ruokaan olisi voinut päätyä irronneita hiuksia.
- Anonyymi
-Vartiotorniseura kuitenkin pitää niin miehet kuin naisetkin vailla äänivaltaa olevina ulkojäseninä seurakunnissaan.
-Mutta Raamattu kannattaa myös pyrkimistä vanhimmaksi. Äänestämisestä puhumattakaan. Tässä ei ole naisillekaan rajoituksia.
1.Timoteuksen kirje:
3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen
-Muuten jehovantodistajain yhdyskuntajärjestys on Johanneksenpojan kotisivulla, josta voi tarkistaa äänivallan puuttumisenkin.
https://johanneksenpoika.fi/dokumentit/yhdyskuntajarjestys.html - Anonyymi
Talibaneilla on samantyylin ohjeet ja epärehellisyyden kitkemiseen tehokkaat toimet . Samat sopisivat suomessakin .
- Anonyymi
Mikään jumala ei luonut miestä eikä naista. Kyse on vain miesten vallanhalusta, totta kai naisia tulee joidenkin miesten mielestä hallita, saahan sillä taavalla kenties pimpsaakin.
- Anonyymi
Tämä keskustelu osoittaa varsin hyvin sen, että kyseessä on miesten miellyttäminen. Tämä mieshenkilö pyrkii esittämään mikä on miesten mielestä hyväksyttävää naisten ulkonäössä ja sitä sitten pitäisi noudattaa, "koska siten on onnellinen". Heko heko.
Kyllä on vanhoillinen uskonto tämä todistajuus. Ei ihme ettei naisille sallita housuja. Ainakaan ilman hametta.- Anonyymi
Kun ei ole nähnyt aidon tytön ja aidon naisen onnellisuutta elämässään, ei osaa arvostaa sitä Jumalan luomisjärjestyksen mukaista tehtävien jakoa: mies on perheen pää ja vastuussa vaimostaan ja lapsistaan ja nainen on vastuussa kodin hoidosta miehelleen. Raamattu opettaa, että nainen on miehen kunnia ja näinhän tämä pitkälle 1950-luvulle menikin: nainen kunnioitti miestään ja kunnioituksellaan ansaitsi myös oman arvokkaan paikkansa perheen "hallituksena". Miehelle oli tuolloin tärkeää - ja olisi edelleenkin - naisen kunnioitus, se kannusti häntä jaksamaan ponnisteluissa perheensä hyväksi. Nainen tietenkin hoiti oman osansa kotona lasten ja kodinhoidon piirissa - siinä, mihin nainen on alkujaan tarkoitettukin ja mitä hän luonnostaan osaa ja tahtoo tehdä.
1960-luvulla tuli sitten nämä feministi-ajattelijat, jotka ilmeisesti loivat koko naisen tyhjästä uudelleen. Nämä virtaukset hajottivat avioliittoja ja laittoivat miehen sietokyvyn koetukselle. Moni tuolloin vaimonsa jättänyt ei ole onnistunut nuorempiin vaihtaessaan, nämä feministipäälliköt ovat nykyään syrjäyttäneet miehen ei vain perheen päänä vaan myös työpaikoilla jatkuvalla provosoinnillaan. Kuka oikeasti uskoo näihin miituu/hiituu-tarinoihin? Kun ensin ärsytetään tai provosoidaan kavalasti, miehet eivät ole moiseen kieroiluun perinteisesti tottuneet. Sitten, jos sanoo joskun asian oikean laidan, nuoremmat syyttävät seksuaalisesta häirinnästä ja vähän rupsahtaneemmat muuten vain ikävästä asenteesta. Näin ainakin palvelualoilla.
Kertokaa omista kokemuksistanne! Vaikka en Jehovan todistajien naiskuvaa täysin hahmotakaan, uskon Raamatun perusperiaatteisiin naisen onnelliseksi tekeväisistä aihepiireistä: lasten kanssa temuaminen sekä ruokkiminen ja toisten rouvien kanssa arjen jakaminen. Miksi nykynaiset haluavat itselleen liian vaativia tehtäviä, kuten sotilaan - eli ehdottomasti miehen - paikkaa? Se on luonnonvastaista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei ole nähnyt aidon tytön ja aidon naisen onnellisuutta elämässään, ei osaa arvostaa sitä Jumalan luomisjärjestyksen mukaista tehtävien jakoa: mies on perheen pää ja vastuussa vaimostaan ja lapsistaan ja nainen on vastuussa kodin hoidosta miehelleen. Raamattu opettaa, että nainen on miehen kunnia ja näinhän tämä pitkälle 1950-luvulle menikin: nainen kunnioitti miestään ja kunnioituksellaan ansaitsi myös oman arvokkaan paikkansa perheen "hallituksena". Miehelle oli tuolloin tärkeää - ja olisi edelleenkin - naisen kunnioitus, se kannusti häntä jaksamaan ponnisteluissa perheensä hyväksi. Nainen tietenkin hoiti oman osansa kotona lasten ja kodinhoidon piirissa - siinä, mihin nainen on alkujaan tarkoitettukin ja mitä hän luonnostaan osaa ja tahtoo tehdä.
1960-luvulla tuli sitten nämä feministi-ajattelijat, jotka ilmeisesti loivat koko naisen tyhjästä uudelleen. Nämä virtaukset hajottivat avioliittoja ja laittoivat miehen sietokyvyn koetukselle. Moni tuolloin vaimonsa jättänyt ei ole onnistunut nuorempiin vaihtaessaan, nämä feministipäälliköt ovat nykyään syrjäyttäneet miehen ei vain perheen päänä vaan myös työpaikoilla jatkuvalla provosoinnillaan. Kuka oikeasti uskoo näihin miituu/hiituu-tarinoihin? Kun ensin ärsytetään tai provosoidaan kavalasti, miehet eivät ole moiseen kieroiluun perinteisesti tottuneet. Sitten, jos sanoo joskun asian oikean laidan, nuoremmat syyttävät seksuaalisesta häirinnästä ja vähän rupsahtaneemmat muuten vain ikävästä asenteesta. Näin ainakin palvelualoilla.
Kertokaa omista kokemuksistanne! Vaikka en Jehovan todistajien naiskuvaa täysin hahmotakaan, uskon Raamatun perusperiaatteisiin naisen onnelliseksi tekeväisistä aihepiireistä: lasten kanssa temuaminen sekä ruokkiminen ja toisten rouvien kanssa arjen jakaminen. Miksi nykynaiset haluavat itselleen liian vaativia tehtäviä, kuten sotilaan - eli ehdottomasti miehen - paikkaa? Se on luonnonvastaista!Antakaa naisten elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat. Kun eivät he pelkästään miehiä varten ole olemassa. Siitä on todisteena jo sekin, että ainakin JT yhteisössä on yksinään eläviä naisia paljon. He päättävät itse, miten elämänsä elävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antakaa naisten elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat. Kun eivät he pelkästään miehiä varten ole olemassa. Siitä on todisteena jo sekin, että ainakin JT yhteisössä on yksinään eläviä naisia paljon. He päättävät itse, miten elämänsä elävät.
Naisille on kristillisen sukupuolikäsityksen mukaan varattu äidin rooli sekä vaimon, miehensä apulaisen rooli. Tämä on sopinut hyvin niin naisille kuin miehille, koska tällainen järjestely on tukenut niin naisen kuin miehenkin luomisjärjestyksessä tarkoitettuja motivoituja prosesseja.
Jos naiset eivät olisi aina äänessä omista "sortotiloistaan", mitään suurempaa älämölöä ei tarvitsisi pitää yllä koko ajan. Mutta kun nämä sufraketit sekä kommunistinaiset ovat ottaneet vapaudekseen valittaa kaikesta ja riidellä aina raastupaan asti asioista, joista on vallinnut täysi yhteisymmärrys vuosituhatisesti.
Tämä jatkuva narina onkin ehkä se työpaikoilla eniten miehiä ärsyttävää. Siksi naisten olisi hyvä olla hiljaa ja nauttia omista mahdollisuuksistaan sellaisina, kuin ne on heille tarkoitettu. En näe mitään todellisia ongelmia raamatullisessa järjestyksessä. Naiset ovat lähteneet merta edemmäs kalaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisille on kristillisen sukupuolikäsityksen mukaan varattu äidin rooli sekä vaimon, miehensä apulaisen rooli. Tämä on sopinut hyvin niin naisille kuin miehille, koska tällainen järjestely on tukenut niin naisen kuin miehenkin luomisjärjestyksessä tarkoitettuja motivoituja prosesseja.
Jos naiset eivät olisi aina äänessä omista "sortotiloistaan", mitään suurempaa älämölöä ei tarvitsisi pitää yllä koko ajan. Mutta kun nämä sufraketit sekä kommunistinaiset ovat ottaneet vapaudekseen valittaa kaikesta ja riidellä aina raastupaan asti asioista, joista on vallinnut täysi yhteisymmärrys vuosituhatisesti.
Tämä jatkuva narina onkin ehkä se työpaikoilla eniten miehiä ärsyttävää. Siksi naisten olisi hyvä olla hiljaa ja nauttia omista mahdollisuuksistaan sellaisina, kuin ne on heille tarkoitettu. En näe mitään todellisia ongelmia raamatullisessa järjestyksessä. Naiset ovat lähteneet merta edemmäs kalaan.Kyllä jokainen nainen valitsee oman elämänsä tarkoitukset itse, eikä se kuulu kenellekään miehelle, miten hän elämänsä järjestää ja mitä valintoja tekee. Siinä ei mistään tarkoituksista ole kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jokainen nainen valitsee oman elämänsä tarkoitukset itse, eikä se kuulu kenellekään miehelle, miten hän elämänsä järjestää ja mitä valintoja tekee. Siinä ei mistään tarkoituksista ole kyse.
Näin naisliikkeessä on opetettu. Tyttöjen ikiaikainen unelma löytää hänet elättävä lastensa isä ei ole naisasiaopetettujen unelma. Jumalan luoma tosi nainen on feministiporukoissa luotu uudelleen: tällainen (uusi) nainen valitsee oman elämänsä tarkoitukset itse, eikä se kuulu kenellekään miehelle, miten hän elämänsä järjestää ja mitä valintoja tekee. Raamatussa nainen ja mies ovat yhtä. Ei "itsenäisiä", kuten feministit opettavat, vaan toverit ja liittoutuneet oman perheensä parhaaksi. Feministit eivät tätä ikiaikaista miehen ja naisen yhteishanketta hyväksy, vaan haluavat "itsenäisyyttä". Ja sitten kuitenkin kitistään koko ajan, kun miehen luonnollista asemaa ei sitten olekaan enää naisten käytettävissä. Miehellä on ollut vain harvoin huomautettavaa, jos nais"korttia" ei ole alettu pelata.
- Anonyymi
Tämä mieshenkilö on pääekonomistin näköinen mies todennäköisesti. Ja hänen mielipiteensä ovat pääekonomisimiesten mielipiteitä. Niillä ei ole painoarvoa muunlaiselle miehille ja naisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisille on kristillisen sukupuolikäsityksen mukaan varattu äidin rooli sekä vaimon, miehensä apulaisen rooli. Tämä on sopinut hyvin niin naisille kuin miehille, koska tällainen järjestely on tukenut niin naisen kuin miehenkin luomisjärjestyksessä tarkoitettuja motivoituja prosesseja.
Jos naiset eivät olisi aina äänessä omista "sortotiloistaan", mitään suurempaa älämölöä ei tarvitsisi pitää yllä koko ajan. Mutta kun nämä sufraketit sekä kommunistinaiset ovat ottaneet vapaudekseen valittaa kaikesta ja riidellä aina raastupaan asti asioista, joista on vallinnut täysi yhteisymmärrys vuosituhatisesti.
Tämä jatkuva narina onkin ehkä se työpaikoilla eniten miehiä ärsyttävää. Siksi naisten olisi hyvä olla hiljaa ja nauttia omista mahdollisuuksistaan sellaisina, kuin ne on heille tarkoitettu. En näe mitään todellisia ongelmia raamatullisessa järjestyksessä. Naiset ovat lähteneet merta edemmäs kalaan.Vaikka mikä äidin tai vaimon rooli on mielestäsi varattu naisille, niin miksi JT uskonnossa on niin paljon yksinäisiä työssäkäyviä naisia? Kaikenlisäksi heitä pitäisi kadvattaa ja kouluttaa miestä varten, mutta he jäävät yksin usein. Miksi kasvattaa naisia roolia ja tehtäviä varten, kun he eivät löydä aviopiolisoa JT uskonnosta? Tuollaista roolia on turha painottaa, kun se ei kaikkien kohdalla toteudu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei ole nähnyt aidon tytön ja aidon naisen onnellisuutta elämässään, ei osaa arvostaa sitä Jumalan luomisjärjestyksen mukaista tehtävien jakoa: mies on perheen pää ja vastuussa vaimostaan ja lapsistaan ja nainen on vastuussa kodin hoidosta miehelleen. Raamattu opettaa, että nainen on miehen kunnia ja näinhän tämä pitkälle 1950-luvulle menikin: nainen kunnioitti miestään ja kunnioituksellaan ansaitsi myös oman arvokkaan paikkansa perheen "hallituksena". Miehelle oli tuolloin tärkeää - ja olisi edelleenkin - naisen kunnioitus, se kannusti häntä jaksamaan ponnisteluissa perheensä hyväksi. Nainen tietenkin hoiti oman osansa kotona lasten ja kodinhoidon piirissa - siinä, mihin nainen on alkujaan tarkoitettukin ja mitä hän luonnostaan osaa ja tahtoo tehdä.
1960-luvulla tuli sitten nämä feministi-ajattelijat, jotka ilmeisesti loivat koko naisen tyhjästä uudelleen. Nämä virtaukset hajottivat avioliittoja ja laittoivat miehen sietokyvyn koetukselle. Moni tuolloin vaimonsa jättänyt ei ole onnistunut nuorempiin vaihtaessaan, nämä feministipäälliköt ovat nykyään syrjäyttäneet miehen ei vain perheen päänä vaan myös työpaikoilla jatkuvalla provosoinnillaan. Kuka oikeasti uskoo näihin miituu/hiituu-tarinoihin? Kun ensin ärsytetään tai provosoidaan kavalasti, miehet eivät ole moiseen kieroiluun perinteisesti tottuneet. Sitten, jos sanoo joskun asian oikean laidan, nuoremmat syyttävät seksuaalisesta häirinnästä ja vähän rupsahtaneemmat muuten vain ikävästä asenteesta. Näin ainakin palvelualoilla.
Kertokaa omista kokemuksistanne! Vaikka en Jehovan todistajien naiskuvaa täysin hahmotakaan, uskon Raamatun perusperiaatteisiin naisen onnelliseksi tekeväisistä aihepiireistä: lasten kanssa temuaminen sekä ruokkiminen ja toisten rouvien kanssa arjen jakaminen. Miksi nykynaiset haluavat itselleen liian vaativia tehtäviä, kuten sotilaan - eli ehdottomasti miehen - paikkaa? Se on luonnonvastaista!Onneksi ei eletä 1950-lukua.
- Anonyymi
Tytöt ovat aina olleet onnellisimmillaan juurikin äitinä ja vaimona - eivät minään vapausanarkisteina. Naisasialiikkeen edustajat ovat aika kärttyisää sakkia jo 25-30-vuotiaina, jolloin heidän vetovoimansa olisi muuten vielä keskitasoa! Feminismi lyö jälkensä tyttöjen ja naisten ilmehdintään sekä varsinkin juttuihin. Suusta tahtoo tulla taukoamatta piikkipäällysteistä tekstiä, jota ei onnellisen naisen, esim. perheenäidin suusta kuule. Johtaako feminismi onnettoman naisen yksinäiseen elämään? Kertokaa kokemuksistanne!
- Anonyymi
Ja JT hallintoelin, Suomen haaratoimistokomitea ja tiedottajat lyö jälkensä Suomen noin 18.000:een julistajaan. Sellaisen valehtelumyönteisen.
Aivot pitää pitää narikassa ja ei saa käyttää omaatuntoansa ja kyseenalaistamaan noiden haaratoimiston ja hallintoelimen sanomisia, vaikka Raamattu käskee tarvittaessa niin tekemään. 2 Kor.4: 15. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja JT hallintoelin, Suomen haaratoimistokomitea ja tiedottajat lyö jälkensä Suomen noin 18.000:een julistajaan. Sellaisen valehtelumyönteisen.
Aivot pitää pitää narikassa ja ei saa käyttää omaatuntoansa ja kyseenalaistamaan noiden haaratoimiston ja hallintoelimen sanomisia, vaikka Raamattu käskee tarvittaessa niin tekemään. 2 Kor.4: 15.Tässä ketjussa olisi tarkoitus keskustella Raamatun Jumalan tahdon mukaisesta naisesta - sellaisesta, jona olisi onnellista elää ja siirtää onnellisuutta myös seuraaville sukupolville. Torapuheet ja niitä paukuttavat "itsenäiset" lasikaton särkijänaiset kiinnittävät huomiotaan joidenkin poikkeavien naisyksilöiden vouhotuksiin ja oma onnellisuus myrkytetään luonnonvastaisilla kuvitelmilla.
Nämä jatkuvasti virheitä aviomiehestään etsivät naisasianaiset sahaavat omaa oksaansa - mutta siinä sivussa aiheuttavat jälkeläisissään kieroutumia niin kuin LQBTQG-omituisuusproblematiikkaa. Äidin rakkaus miestään ja lapsiaan kohtaan on naiselle luonnollinen, luomisjärjestyksessä naiseen istutettu synnynnäinen tarve, jota tyydyttämällä nainen on onnellisimmillaan eikä rakkauden osoittaminen vaadi mitään opiskeluja! Se on Jumalan lahja. Ja luonnollisia, hedelmällisiä, onnellisia ja onnellista elämää tuottamaan pystyviä jälkeläisiä.
Parhaat asiat ovat luonnollisia, helppoja ja miellyttäviä niiden merkityksen ymmärtäville! Äidin rakkaus on lasten tärkein omaisuus - naisasianaisten jumalaton ihmisnäkemys vaikuttaa lasten syvimpiin kasvuprosesseihin. Miksi meillä on nykyään "sukupuolineutraali" (Yök!) manipulointikampanja kouluissa? Miksi lastenkin päät halutaan saada alusta asti sekaisin? Poikien kasvua pojiksi on tuettava samoin tyttöjä on kannustettava naisen tehtäviin, äideiksi ja vaimoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa olisi tarkoitus keskustella Raamatun Jumalan tahdon mukaisesta naisesta - sellaisesta, jona olisi onnellista elää ja siirtää onnellisuutta myös seuraaville sukupolville. Torapuheet ja niitä paukuttavat "itsenäiset" lasikaton särkijänaiset kiinnittävät huomiotaan joidenkin poikkeavien naisyksilöiden vouhotuksiin ja oma onnellisuus myrkytetään luonnonvastaisilla kuvitelmilla.
Nämä jatkuvasti virheitä aviomiehestään etsivät naisasianaiset sahaavat omaa oksaansa - mutta siinä sivussa aiheuttavat jälkeläisissään kieroutumia niin kuin LQBTQG-omituisuusproblematiikkaa. Äidin rakkaus miestään ja lapsiaan kohtaan on naiselle luonnollinen, luomisjärjestyksessä naiseen istutettu synnynnäinen tarve, jota tyydyttämällä nainen on onnellisimmillaan eikä rakkauden osoittaminen vaadi mitään opiskeluja! Se on Jumalan lahja. Ja luonnollisia, hedelmällisiä, onnellisia ja onnellista elämää tuottamaan pystyviä jälkeläisiä.
Parhaat asiat ovat luonnollisia, helppoja ja miellyttäviä niiden merkityksen ymmärtäville! Äidin rakkaus on lasten tärkein omaisuus - naisasianaisten jumalaton ihmisnäkemys vaikuttaa lasten syvimpiin kasvuprosesseihin. Miksi meillä on nykyään "sukupuolineutraali" (Yök!) manipulointikampanja kouluissa? Miksi lastenkin päät halutaan saada alusta asti sekaisin? Poikien kasvua pojiksi on tuettava samoin tyttöjä on kannustettava naisen tehtäviin, äideiksi ja vaimoiksi.Mutta niin ei tapahdu amerikkalaisessa humpuukilahkossa.
Emme elä enään telttailukaudella Aabrahamilaiseen tapaan.
Ota huomioon se.
Naisen alistaminen kivikauden tasolle ei ole Jumalan tahto.
Monilla naisilla on Jumalan antamia lahjoja, joita he eivät pääse käyttämään vartiotornilahkossa.
Tiskaaminen, ruuanlaitto, siivoaminen ja miehen halujen täyttäminen ei ole sitä.
Jopa uudessatestamentissa kertotaan naisten lahjoista jotka eivät lahkossanne toteudu, koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa olisi tarkoitus keskustella Raamatun Jumalan tahdon mukaisesta naisesta - sellaisesta, jona olisi onnellista elää ja siirtää onnellisuutta myös seuraaville sukupolville. Torapuheet ja niitä paukuttavat "itsenäiset" lasikaton särkijänaiset kiinnittävät huomiotaan joidenkin poikkeavien naisyksilöiden vouhotuksiin ja oma onnellisuus myrkytetään luonnonvastaisilla kuvitelmilla.
Nämä jatkuvasti virheitä aviomiehestään etsivät naisasianaiset sahaavat omaa oksaansa - mutta siinä sivussa aiheuttavat jälkeläisissään kieroutumia niin kuin LQBTQG-omituisuusproblematiikkaa. Äidin rakkaus miestään ja lapsiaan kohtaan on naiselle luonnollinen, luomisjärjestyksessä naiseen istutettu synnynnäinen tarve, jota tyydyttämällä nainen on onnellisimmillaan eikä rakkauden osoittaminen vaadi mitään opiskeluja! Se on Jumalan lahja. Ja luonnollisia, hedelmällisiä, onnellisia ja onnellista elämää tuottamaan pystyviä jälkeläisiä.
Parhaat asiat ovat luonnollisia, helppoja ja miellyttäviä niiden merkityksen ymmärtäville! Äidin rakkaus on lasten tärkein omaisuus - naisasianaisten jumalaton ihmisnäkemys vaikuttaa lasten syvimpiin kasvuprosesseihin. Miksi meillä on nykyään "sukupuolineutraali" (Yök!) manipulointikampanja kouluissa? Miksi lastenkin päät halutaan saada alusta asti sekaisin? Poikien kasvua pojiksi on tuettava samoin tyttöjä on kannustettava naisen tehtäviin, äideiksi ja vaimoiksi.Ei, vaan tässä ketjussa on tarkoitus keskustella Jehovan todistajien (järjestön) naiskuvasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja JT hallintoelin, Suomen haaratoimistokomitea ja tiedottajat lyö jälkensä Suomen noin 18.000:een julistajaan. Sellaisen valehtelumyönteisen.
Aivot pitää pitää narikassa ja ei saa käyttää omaatuntoansa ja kyseenalaistamaan noiden haaratoimiston ja hallintoelimen sanomisia, vaikka Raamattu käskee tarvittaessa niin tekemään. 2 Kor.4: 15.Jehovan todistajat ovat järjestönsä ja sen hallintoelimen orjia.
- Anonyymi
Ihmekös en ole koskaan ollut onnellinen JT:nä. Aiempina vuosina on jotenkin tutkiminen JT uskonnosta ollut hajanaista, enkä ole täysin ymmärtänyt JT uskonnon uskonto ja perhekeskeisyyttä. Itselleni on myös muilla asioilla ja harrastuksilla ym. erittäin suuri merkitys, olen avioliitossa tai en. Tavoitteeni ei ole myöskään koskaan ollut perheenäidin rooli kuin yhtenä osana elämääni. Vaikka perhettä olisi, suurta roolia omassa elämässäni näyttelee myös muut asiat, jotka minulle ovat henkilökohtaisesti tärkeitä. Eikä perheen perustaminen ole itselleni ollut se ykkösasia koskaan. En voisi koskaan elää vain vaimona ja äitinä. Tarvitsen myös muutakin elämääni. Täytyy alkaa tarkistaa JT uskonnon opetuksia tarkemmin, koska tuollainen arvojärjestys ei minun elämääni sovi. Suututti kerran vuosia sitten, kun minulle ehdotettiin eräässä järjestetyssä yllätystapaamisessa avioliittoa pelkistä uskonnollisista ja perhesyistä tuntemattoman JT kanssa. En todellakaan tuollaisista syistä mene kenenkään kanssa avioliittoon. JT miehet voi kyllä unohtaa täysin, jos ei ole perhekeskeinen ja uskonnollinen ihminen, eikä tyydy vain siihen. Ainakaan minä en enää halua JT miehen kanssa avioliittoon. Olen myös muuta kuin nuo kaksi asiaa.

Lisään vielä edelliseen, että mistään tunteistaan tuossa yllätystapaamisessa ei ollut kyse. Eikä JT mukaan tarvitsekaan olla. On vain perhesuhteita ja perherakkautta. En tarvitse tuollaista avioliittoa mihinkään.
- Anonyymi
Mistä sinä tiedät, minkälaisia tytöt ovat onnellisimmillasi, kun olet mies? Et ole kulkenut edes muutamaa metriä tytön saappaissa, joten on parempi, että et sano tytöistä mitään. Omasta onnellisuudestaan voit sanoa, mitä haluat. Tytöistä et paljon ymmärrä.
- Anonyymi
Niin, siitä huolimatta, vaikka tyttöjen onnellisimmista elämästä kirjoitat, JT uskonto evää sen mahdollisuuden monilta tytöiltä ja naisilta, koska JT keskuudessa ei ole paljon miehiä. Miten vastaat tähän?
- Anonyymi
Älä puhu naisten puolesta. Et tunne heitä. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, enkä ole koskaan halunnut perhettä.
- Anonyymi
On kyllä melkoisen järkyttävä näkemys naisista aloittajalla.
Vaikka Suomessa on tällä hetkellä juridisesti vain kaksi sukupuolta, voi sukupuoli-identiteetti vaihdella huomattavasti. Ja meitä on muitakin kuin XX- tai XY-kromosomilliset.
Aloittaja pyrkii ulkoapäin sanelemaan mitä naiset ovat ja mikä on heille parasta. Alistaminen ja itsetunnon heikentäminen on loistava työkalu altistamaan ulkoapäin ohjautuvuudelle. Ensin kasvatetaan tytöt siihen, että heidän tulee tehdä kotitöitä ja passata miestä. Ja jos tyttö ei ole tähän tyytyväinen, aina voidaan hankaloittaa elämää, niin että ne "oikeat" naisten työt lakavat maistua.
Miksi yleensäkään pitäisi lukea turhan tarkasti jonkun Paavalin näkemyksiä?
14 Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
Paavali oli väärässä, puhui omiansa ja ja uskoi tai uskotteli omien harhanäkyjensä olleen totta. Raamatun jutut ovat syntyneet omina aikoinaan, eivät ne päde enää tänä päivänä. Juutalaisuudessa naisen asema oli erittäin alisteinen ja kristinusko paransi sitä. Aikanaan kuitenkin tämä osoittaudui kenties liian edistykselliseksi ja Paavali sitten peruutteli asiaa. Kun ei rahkeet muuten riittänyt hoitamaan asioita, vaiennettiin äänet. Sellaista se on se "jumalallinen" viisaus. Tätä ei kannata kenenkään lähteä tavoittelemaan.
Ja missä Paavali sitten oli väärässä? No vaikka siinä kuuluisassa käsityksessään, että hän ja moni muu olisi vielä elossa kun Jeesus palaisi.
Missä hän puhui omiansa? No vaikka siinä, kun sanoo:
1. Kor. 14:34
olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
Kirjoitettu laki ei tuollaista vaadi, jos taas kyse oli suullisesta laista, haluaisin tuon kohdan nähdä. Joka tapauksessa, kristittyjen ei pitäisi olla suullisen lain alaisia, vaikka toki ovat varmasti siitä kopioineet kaikenlaista.
Ihmiset ovat kaikki yksilöitä. Tasa-avoisen ja sukupuolesta vapaan suhtautumisen ja valinnan eteen on vielä paljon työtä. Sääliksi käy niitä lapsia, jotka joutuvat vanhoillisten perheiden hoteissa pyristelemään, erityisesti jos eivät koe rooliaan omakseen.- Anonyymi
Paavalin opetuksilla ei perinteisesti kristinuskossa ole läheskään samaa auktoriteettia kuin Jeesuksen opetuksilla, mutta "koko Raamattua" korostavat fundamentalistiset liikkeet kuten Jehovan todistajat eivät osaa tehdä eroa Raamatun eri osien välillä, vaan pitävät kaikkea periaatteessa samanarvoisena. Tosin käytännössä sieltä valitaan se, mikä omaan oppiin sopii. Jehovan todistajilla heidän järjestönsä sanelee, mitä Raamatusta tulee noudattaa, miten sitä tulee tulkita, ja oppi voi myös muuttua, jolloin uusi tulkinta tulee hyväksyä mukisematta.

Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Ne ovat selkeät ja yksinkertaiset, niiden ymmärtämiseen ei naiselta vaadita kouluopetusta. Ainoastaan Jumalan tahdon hyväksyminen. Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa.
Tässäkin lyhyessä keskustelussa on käynyt ilmi, miten nämä "sukupuolineutraalit", hierarkioita turhaan kavahtavat naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa! Miksi kasata tulisia hiiliä lastensa kehityksen alkutaipaleelle taistelemalla Jumalan tahtoa vastaan? Kyllä vauvakin ymmärtää äidinrakkauden korvaamattomuuden, mutta ei mitään naisasiaa tai sukupuolineutraaliutta. Ymmärrän, että nämä oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin. Kun kaikki kärsivät Jumalan tahtoa vastaan kapinoitaessa, tuleeko lapsista turvattomia narkomaaneja nuoria, joille ei ole suotu koskaan oman sukupuolen mukaista äidinrakkautta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Ne ovat selkeät ja yksinkertaiset, niiden ymmärtämiseen ei naiselta vaadita kouluopetusta. Ainoastaan Jumalan tahdon hyväksyminen. Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa.
Tässäkin lyhyessä keskustelussa on käynyt ilmi, miten nämä "sukupuolineutraalit", hierarkioita turhaan kavahtavat naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa! Miksi kasata tulisia hiiliä lastensa kehityksen alkutaipaleelle taistelemalla Jumalan tahtoa vastaan? Kyllä vauvakin ymmärtää äidinrakkauden korvaamattomuuden, mutta ei mitään naisasiaa tai sukupuolineutraaliutta. Ymmärrän, että nämä oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin. Kun kaikki kärsivät Jumalan tahtoa vastaan kapinoitaessa, tuleeko lapsista turvattomia narkomaaneja nuoria, joille ei ole suotu koskaan oman sukupuolen mukaista äidinrakkautta?"Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, ....
Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa."
No sinäpä sen sanoit. Katsotaanpa oikein mitä siellä raamatun alkumetreillä sanotaan:
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Ei sanaakaan siitä, että nainen olisi luotu miehen "avuksi". Varmaan jonkun tyytymättömän ja vaimottoman miehen narina saanut lisäyksen aikaiseksi.
Ja sitten sitä naisten onnellisuutta: 16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
Minusta tuo ei vaikuta lainkaan siltä, että nainen olisi onnellinen, päin vastoin.
"naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa"
Missä kohtaa tuollaista on julistettu? Sinun tulkintasi asioista on vain omaasi, ei muuta. Älä tuputa sitä ainoana vaihtoehtona kaikille muillekin. Miehet ja naiset ovat ihmisiä, kuin myös ne, jotka kokevat olevansa muunsukupuolisia, homoseksuaaleja tms.
Tulkintasi osoittaa vain sen, ettet ymmärrä asioista juuri mitään ja miehenä saisit pitää suusi kiinni ja tiedustella asioita vaimoltasi, mikäli joku nainen sinua yleensä sietää. Laita vielä huivi päähäsi, alamaisuuden merkiksi, etteivät enkelit ihastu sinuun.
" oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin."
Oireilevat lapset johtuvat kyllä periaatteessa ihan muista asioista, kuten epävarmuudesta, oikeanlaisen kurin puutteesta, köyhyydestä, liiallisesta rikkaudesta ym.
Nämä on monimutkaisia asioita, eikä feminismin syyllistäminen toimi, edes keppihevosena.
Sinun asenteellasi tulee varmasti paljon onnettomia lapsia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Ne ovat selkeät ja yksinkertaiset, niiden ymmärtämiseen ei naiselta vaadita kouluopetusta. Ainoastaan Jumalan tahdon hyväksyminen. Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa.
Tässäkin lyhyessä keskustelussa on käynyt ilmi, miten nämä "sukupuolineutraalit", hierarkioita turhaan kavahtavat naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa! Miksi kasata tulisia hiiliä lastensa kehityksen alkutaipaleelle taistelemalla Jumalan tahtoa vastaan? Kyllä vauvakin ymmärtää äidinrakkauden korvaamattomuuden, mutta ei mitään naisasiaa tai sukupuolineutraaliutta. Ymmärrän, että nämä oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin. Kun kaikki kärsivät Jumalan tahtoa vastaan kapinoitaessa, tuleeko lapsista turvattomia narkomaaneja nuoria, joille ei ole suotu koskaan oman sukupuolen mukaista äidinrakkautta?Tuskin sinäkään noudatat kaikkea, mitä Vanhasta testamentista löytyy. Millä perusteella valitset sen, mikä on voimassa ja mikä ei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Ne ovat selkeät ja yksinkertaiset, niiden ymmärtämiseen ei naiselta vaadita kouluopetusta. Ainoastaan Jumalan tahdon hyväksyminen. Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa.
Tässäkin lyhyessä keskustelussa on käynyt ilmi, miten nämä "sukupuolineutraalit", hierarkioita turhaan kavahtavat naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa! Miksi kasata tulisia hiiliä lastensa kehityksen alkutaipaleelle taistelemalla Jumalan tahtoa vastaan? Kyllä vauvakin ymmärtää äidinrakkauden korvaamattomuuden, mutta ei mitään naisasiaa tai sukupuolineutraaliutta. Ymmärrän, että nämä oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin. Kun kaikki kärsivät Jumalan tahtoa vastaan kapinoitaessa, tuleeko lapsista turvattomia narkomaaneja nuoria, joille ei ole suotu koskaan oman sukupuolen mukaista äidinrakkautta?Jos nainen on koulujakäymätön, eikä osaa kuin lukea ja laskea, ei siinä paljoa kiinnosta mitkään pääekonomistimiehet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa, luomiskertomuksessa. Ne ovat selkeät ja yksinkertaiset, niiden ymmärtämiseen ei naiselta vaadita kouluopetusta. Ainoastaan Jumalan tahdon hyväksyminen. Silloin nainen on todella onnellinen ja sopusoinnussa naisen alkuperäisen tehtävän kanssa.
Tässäkin lyhyessä keskustelussa on käynyt ilmi, miten nämä "sukupuolineutraalit", hierarkioita turhaan kavahtavat naisasianaiset julistavat miehestä riippumatonta, luonnotonta elämäntapaa! Miksi kasata tulisia hiiliä lastensa kehityksen alkutaipaleelle taistelemalla Jumalan tahtoa vastaan? Kyllä vauvakin ymmärtää äidinrakkauden korvaamattomuuden, mutta ei mitään naisasiaa tai sukupuolineutraaliutta. Ymmärrän, että nämä oireilevat lapset ja levottomuus johtuvat juuri anarkististen feministiasenteiden kylvämisestä lapsiin. Kun kaikki kärsivät Jumalan tahtoa vastaan kapinoitaessa, tuleeko lapsista turvattomia narkomaaneja nuoria, joille ei ole suotu koskaan oman sukupuolen mukaista äidinrakkautta?Koitahan nyt ymmärtää, että kaikki naiset eivät halua lapsia.
- Anonyymi
"Naisen alkuperäiset ohjeet ovat luettavissa heti Raamatun alussa"
-Mutta niitä täsmennetään, kuten Anonyymi 31.10.2021 13:24:
1.Timoteuksen kirje:
3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen
Vartiotorniseura kuitenkin pitää niin miehet kuin naisetkin vailla äänivaltaa olevina ulkojäseninä seurakunnissaan.
Vaikka Raamattu kannattaa myös pyrkimistä vanhimmaksi. Äänestämisestä puhumattakaan. Tässä ei ole naisillekaan rajoituksia.
-Muuten jehovantodistajain yhdyskuntajärjestys on Johanneksenpojan kotisivulla, josta voi tarkistaa äänivallan puuttumisenkin.
https://johanneksenpoika.fi/dokumentit/yhdyskuntajarjestys.html - Anonyymi
Kiinnittäkäämme huomiota ikiaikaiseen "työnjakoon" ydinperheissä - myös suomalaisissa ydinperheissä aina 1950-luvulle asti:
- nainen saavutti parhaan onnellisuuden avioliitossa rakkaan miehensä apuna sekä lastensa äitinä - hän tunsi itsensä hyvin onnelliseksi ja olevansa oikealla paikalla
- mies sai naisen ansiosta kunnioittavan ja rakastavan tukikohdan yhteisestä kodista, jonka hoidosta nainen osaa vastata niin kuin vain nainen osaa
- molempien tunne toistensa välttämättömyydestä - tai tarpeellisuudesta - sai tukea aidosta avioliittojärjestelystä. Mies saattoi ansaita tarvittavat rahat perheen menoihin ja naista ei vaadittu käymään turhia kouluja. Myös verotus tapahtui miehen tuloista, naisen työpanos oli korvaamattoman suuri rahassa arvioitavaksi.
- isoäitien kokemukset tukivat näitä Raamatun mukaisia avioliittoja jo useita sukupolvien ajalta. He saattoivat tukea parhaiten kokemattomia nuoria vaimoja ja äitejä
1960-luvun kommarihörhöilyt toivat Suomeen nämä hierarkioiden kategoriset vastustajat ja Queer-kieroutumien etsijät. Näitä oppeja on nyt testattu ja tulokset puhuvat puolestaan!
Onneksi aidot tytöt kääntävät "kehityksen" takaisin raiteilleen. Perheiden kukoistus alkaa äidinrakkaudesta!- Anonyymi
"nainen saavutti parhaan onnellisuuden avioliitossa rakkaan miehensä apuna sekä lastensa äitinä - hän tunsi itsensä hyvin onnelliseksi ja olevansa oikealla paikalla"
Jo tuo olisi totta, naisasialiike ei olisi koskaan saavuttanut jalansijaa.
"Mies saattoi ansaita tarvittavat rahat perheen menoihin ja naista ei vaadittu käymään turhia kouluja. "
Ja nainen sai anella mieheltä käyttörahaa ja olla riippuvainen miehestä. Jos naiset olisivat olleet tilanteeseen tyytyväisiä, naisasialiike ei olisi saanut jalansijaa.
"Myös verotus tapahtui miehen tuloista, naisen työpanos oli korvaamattoman suuri rahassa arvioitavaksi."
*Ja tämän vuoksi meillä on köyhyydessä eläviä naispuolisia eläkeläisiä, koska heidän "korvaamatonta" työtään ei katsottu rahan arvoiseksi.
" isoäitien kokemukset tukivat näitä Raamatun mukaisia avioliittoja jo useita sukupolvien ajalta. He saattoivat tukea parhaiten kokemattomia nuoria vaimoja ja äitejä"
Tarkoitat varmaan, että isoäidit olisivat siirtäneet joidenkin ihmisten konservatiiviset käsitykset tyttärilleen ja miniöilleen. Kaikesta päätellen noissa asenteissa on ollut jotain vikaa, kun kehitys käy toiseen suuntaan.
"Onneksi aidot tytöt kääntävät "kehityksen" takaisin raiteilleen. Perheiden kukoistus alkaa äidinrakkaudesta!"
Äidinrakkautta riittää myös niiltä, jotka eivät allekirjoita sinun vanhanaikaisia höpötyksiäsi. - Anonyymi

Äidinrakkautta riittää myös niiltä, jotka eivät allekirjoita sinun vanhanaikaisia höpötyksiäsi.Teillä feminististen ihanteiden tavoittelijoilla on ollut tarve korjata eheä, aito avioliitto vastaamaan entisessä, itsensä lopettaneessa kommarinaapurissamme pakkosyötettyjä "totuuksia" 1. Jumalaa ei ole, 2. Hierarkioita ei tarvita, 3. Nainen voidaan ampua avaruuteen.
Valitettavasti kommunismin lopettamisen mukana ei mennytkään kaikki luonnonvastainen - feminismi jäi. Kommarinostalgiaa toteuttavat viimeiset naisasianaiset. Tämän päivän tytöillä on varmasti terveemmät esikuvat kuin 1960-luvun vapaata seksiä julistavilla marxilaisfeministeillä! On jotenkin vastenmielistä nähdä alle 30 vuotiaidenkin (1990-luvun naisten) toistavan näitä sortomanifestejaan. Niillähän ei ole mitään todellisuuspohjaa. Viisikymppisillä voi olla tarvetta edes jollekin reaktioiden kerjäämiselle ja sillä selittyy katkerat kannanotot, vaikka Marxilaisuus on jo hylätty ennen heidän syntymäänsä.
Raamatun opetusten omaksuminen ei heitä kiinnosta. Minkälaisen perinnön vanha feministinainen on ehtinyt elämässään kylvää häntä kuunnelleisiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä feminististen ihanteiden tavoittelijoilla on ollut tarve korjata eheä, aito avioliitto vastaamaan entisessä, itsensä lopettaneessa kommarinaapurissamme pakkosyötettyjä "totuuksia" 1. Jumalaa ei ole, 2. Hierarkioita ei tarvita, 3. Nainen voidaan ampua avaruuteen.
Valitettavasti kommunismin lopettamisen mukana ei mennytkään kaikki luonnonvastainen - feminismi jäi. Kommarinostalgiaa toteuttavat viimeiset naisasianaiset. Tämän päivän tytöillä on varmasti terveemmät esikuvat kuin 1960-luvun vapaata seksiä julistavilla marxilaisfeministeillä! On jotenkin vastenmielistä nähdä alle 30 vuotiaidenkin (1990-luvun naisten) toistavan näitä sortomanifestejaan. Niillähän ei ole mitään todellisuuspohjaa. Viisikymppisillä voi olla tarvetta edes jollekin reaktioiden kerjäämiselle ja sillä selittyy katkerat kannanotot, vaikka Marxilaisuus on jo hylätty ennen heidän syntymäänsä.
Raamatun opetusten omaksuminen ei heitä kiinnosta. Minkälaisen perinnön vanha feministinainen on ehtinyt elämässään kylvää häntä kuunnelleisiin?Tässä TM Mailis Janatuisen asiantunteva luento aiheesta "Mitä Raamattu opettaa naisen asemasta? 3/4" Tässä mukaansatempaavassa luentokokonaisuudessa on kaiken kaikkiaan neljä eri luentoa. Ne löytyvät helposti oheisen luennon alapuolelta. Opettavaisia hetkiä!
Mitä Raamattu opettaa naisen asemasta? 3/4
https://www.tv7.fi/arkki/raamattu-rakkaaksi/mita-raamattu-opettaa-naisen-asemasta-3-4_p6836/ - Anonyymi
Laitan Raamatun ja JT kirjallisuuden jätepaperin keräykseen. En tarvitse niitä enää. Ne ovat vain miehen apulaisia ja synnyttäjiä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä feminististen ihanteiden tavoittelijoilla on ollut tarve korjata eheä, aito avioliitto vastaamaan entisessä, itsensä lopettaneessa kommarinaapurissamme pakkosyötettyjä "totuuksia" 1. Jumalaa ei ole, 2. Hierarkioita ei tarvita, 3. Nainen voidaan ampua avaruuteen.
Valitettavasti kommunismin lopettamisen mukana ei mennytkään kaikki luonnonvastainen - feminismi jäi. Kommarinostalgiaa toteuttavat viimeiset naisasianaiset. Tämän päivän tytöillä on varmasti terveemmät esikuvat kuin 1960-luvun vapaata seksiä julistavilla marxilaisfeministeillä! On jotenkin vastenmielistä nähdä alle 30 vuotiaidenkin (1990-luvun naisten) toistavan näitä sortomanifestejaan. Niillähän ei ole mitään todellisuuspohjaa. Viisikymppisillä voi olla tarvetta edes jollekin reaktioiden kerjäämiselle ja sillä selittyy katkerat kannanotot, vaikka Marxilaisuus on jo hylätty ennen heidän syntymäänsä.
Raamatun opetusten omaksuminen ei heitä kiinnosta. Minkälaisen perinnön vanha feministinainen on ehtinyt elämässään kylvää häntä kuunnelleisiin?1. Jumalaa ei ole, ihminen loi jumalat omaksi kuvakseen.
2. Hierarkioita on edelleen olemassa, tarve riippuu monesta asiasta.
3. Nainen voidaan ampua avaruuteen siinä missä mieskin. Ensimmäinen nainen avaruudessa taisi tosiaan olla Neuvostoliiton kansalainen: Valentina Tereshkova.
"Valitettavasti kommunismin lopettamisen mukana ei mennytkään kaikki luonnonvastainen - feminismi jäi."
Naisasialiike on paljon vanhempi kuin kommunismi. Ensimmäinen maa, joka antoi naisille äänioikeuden oli Uusi-Seelanti. Onko se kenties mielestäsi kommunistinen maa? Toisaalta taas, "Euroopan maista Sveitsi antoi naisille äänioikeuden vasta vuonna 1971 ja Liechtenstein viimeisenä Euroopassa vuonna 1984".
Mielestäni naisen asema Venäjällä on aika alisteinen, mies on perheen pää. Tilanne oli sama myös kommunismin aikana. Ja taas toisaalta, kommunistisessa Kiinassa naisten asemassa on parannettavaa, kuin myös ei-kommunistisessa Japanissa.
Teitä vanhoja persumiehiä ei kiinnosta faktat, tykkäätte vaan omasta äänestänne. - Anonyymi
Eihän siellä teidän JT yhteisössä edes pääse suuri osa naisista avioliittoon. Ja parhaan onnen naiset saavuttavat avioliitossa sanojesi mukaan. Miksi sitten kiellätte avioliittoon menon ulkopuolisen kanssa, ja monet ”parhaimman onnellisuuden” ulkopuolelle jäävät naiset saavat tyytyä naisporukoissa pyörimiseen. Kaikenkukkuraksi hekin saattavat alkaa karttaa liian erilaista käskystä. Julma kohtalo on monilla JT naisilla. Elinikäinen yksinäisyys toisten JT naisten oikkujen armoilla.
- Anonyymi
Ja sittennjos mies kuolee yllättäen ei edes vanhana, niin siinä on yksinhuoltajanainen yksin lastensa kanssa vailla opintoja ja ammattia elättämässä lapsiaan rutiköyhyydessä. Elämä kun on yllättävää, ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Jotkut miehet jättävät perheensä toisen naisen takia. Siinä sitten nainen saa köyhyydessä kamppailla, jos ei ole ammattia.
- Anonyymi
Jt:nä en tietenkään ole saanut äänestää, mutta jos olisin äänestänyt, olisin äänestänyt vasemmistoa.
- Anonyymi
En kaipaa 1950-luvun kotirouva-ihanteita sellaisenaan siirrettynä 2020-luvulle. Tässä keskustelussa on hieman repivä sävy ja vastakkainasettelun maku. Miehetkin ovat yksilöllisiä eivätkä edes halua, että vain mies päättäisi kaikesta tai nainen ei osallistuisi perheen elättämiseen - myös kodin ulkopuolella. Naisillakin on äidinrakkauden lisäksi paljon muuta annettavaa perheelleen ja myös yhteiskunnalle. Eteviä naisia toimii tutkijoina ja monissa esimiestehtävissä eikä siinä ole mitään Raamatun vastaista. Miehellä on valmiutta ja osaamista yhteistyöhön naisten kanssa niin perheessä, työpaikoilla, seurakunnissa, kaikkialla.
Naiselta pitäisi kysyä jo tyttövuosinaan, missä hän on mielestään hyvä ja valaista elämän monimuotoisuutta, tarvitaan rakkautta, uskollisuutta, työtä ja osaamista, vastuuntuntoa ja tietoa, kumppanin ominaisuuksia täydentäviä yhteistyömuotoja sekä paljon harrastuksia, joissa esim. parisuhdetta voi tuulettaa välillä. Poikia pitäisi valmistaa avioliiton haasteisiin sekä ymmärtämään vastakkaisen sukupuolen erilaista ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa. Yksin Raamatun tekstiin tukeutuva näkemys voi osoittautua joissakin tapauksissa kapeaksi nykypäivän komplisoiduissa elämäntilanteissa.
Lasten levottomuus ja seksiin liittyvien outouksien etsiminen ja opettelu mm. netistä löytyvien videokirjastojen äärellä ei johdu pelkästään naisasialiikkeen pyrkimyksistä. Ajassamme on muita vaihtoehtoisia malleja vain niin valtavan paljon, että lapsetkin jo miettivät pieninä mistä aikuisena tykkäisi - leikkii ajatuksilla myös perinteisistä avioliittokäsityksistä poikkeavista yhdyselämän muodoista. Netti "valistaa" liian tehokkaasti juuri näistä poikkeavuuksista. Ajassamme on pyrkimystä erikoisuuksien tavoitteluun.
Tällaiset ilmiöt menevät ohi. Nuoret ovat itse oman elämänsä aisoissa ja ohjaksissa - kun heidän keskuudestaan nousee jälleen perinteisempiä malleja toteuttavia avioelämän muotoja, tilanne muuttuu nopeasti. Keski-ikään erikoisuuksia tavoitelleet eivät toimi enää esimekkinä. Nuoren rakkauden kauneus sen sijaan toimii!- Anonyymi
Miksi nykyajan nuoret aikuiset eivät halua lapsia? Onko syynä ilmastonmuutos vai pandemiat, sodat, nälänhätä vai muut lopun ajan merkit?
Jotakin mätää lapsuuden aikaan kultaiseen nykyajassa liittyy. Levottomista lapsista kasvaa levottomia aikuisia, jotka ovat käyttäneet mm. ADHD-lääkkeitä jo kymmenen vuoden ajan täysi-ikäisyyden rajan saavuttaessaan. Ahdistus ja fantasiat tyyliin "Life is Cakewalk" johtavat epätoivoiseen päihdekäyttäytymiseen ja raivoisaan pakoon olemassaolon sietämättömyydestä. Jatkuvasti piippaava puhelin lisää kaoottisuuden tunnelmaa päivin öin.
Tällaista elinympäristöä ei ihmiskunnan historiassa ole aiemmin nähty. Elämän kannalta turhat digi- ja äly-vatkaimet ovat olleet hypetettyjä myös kouluissa ja jopa seurakunnissa. Mokomilla nettiyhteyksillä lapsen tervettä, luonnonmukaista kehitystä häiritään vakavasti ja viattomat verkkouhrit ovat huomaamattaan täysin riippuvaisia 24/7-viihdykkeistä. Meillä on kohta kasvamassa kolmas sukupolvi internet-viihteen syleilyssä - koska lapset ja nuoret nousevat halpaa sairastuttavaa viihdettä vastaan ja viskaavat addiktiovälineet materiaalinkierrätykseen?
Ja montako kymppiä kuussa menee joutaviin verkkoyhteyksiin? Ja uusimpiin puhelimiin? On huomattava, ettei tällaista "verkkoa" ole tarvittu koskaan aikaisemmin ja uskoisin ihmisen voineen paremmin ilman "health trackereita" ym. keinotekoisia haitakkeita ja turhuuksia. Paluu perusasioihin, kuten ihmisten väliseen aitoon kohtaamiseen sekä sitoutumiseen esim. avioliittoon saisi jälleen syntyvyysluvut nousuun! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi nykyajan nuoret aikuiset eivät halua lapsia? Onko syynä ilmastonmuutos vai pandemiat, sodat, nälänhätä vai muut lopun ajan merkit?
Jotakin mätää lapsuuden aikaan kultaiseen nykyajassa liittyy. Levottomista lapsista kasvaa levottomia aikuisia, jotka ovat käyttäneet mm. ADHD-lääkkeitä jo kymmenen vuoden ajan täysi-ikäisyyden rajan saavuttaessaan. Ahdistus ja fantasiat tyyliin "Life is Cakewalk" johtavat epätoivoiseen päihdekäyttäytymiseen ja raivoisaan pakoon olemassaolon sietämättömyydestä. Jatkuvasti piippaava puhelin lisää kaoottisuuden tunnelmaa päivin öin.
Tällaista elinympäristöä ei ihmiskunnan historiassa ole aiemmin nähty. Elämän kannalta turhat digi- ja äly-vatkaimet ovat olleet hypetettyjä myös kouluissa ja jopa seurakunnissa. Mokomilla nettiyhteyksillä lapsen tervettä, luonnonmukaista kehitystä häiritään vakavasti ja viattomat verkkouhrit ovat huomaamattaan täysin riippuvaisia 24/7-viihdykkeistä. Meillä on kohta kasvamassa kolmas sukupolvi internet-viihteen syleilyssä - koska lapset ja nuoret nousevat halpaa sairastuttavaa viihdettä vastaan ja viskaavat addiktiovälineet materiaalinkierrätykseen?
Ja montako kymppiä kuussa menee joutaviin verkkoyhteyksiin? Ja uusimpiin puhelimiin? On huomattava, ettei tällaista "verkkoa" ole tarvittu koskaan aikaisemmin ja uskoisin ihmisen voineen paremmin ilman "health trackereita" ym. keinotekoisia haitakkeita ja turhuuksia. Paluu perusasioihin, kuten ihmisten väliseen aitoon kohtaamiseen sekä sitoutumiseen esim. avioliittoon saisi jälleen syntyvyysluvut nousuun!Olet varmaannitse avioliitossa ja on perhettäkin, toista se on yksinjääneillä Jehovan todistajanaisilla. Älypuhelin voi olla ainoa seuralainen ikääntyessä. Jos sekin vietäisiin pois, olisi karmea tilanne. JT uskonto kun tuottaa paljon yksinäisiä naisia, koska miehiä on 30 % ja naisia 70%, eikä maailmallisen kanssa saa avioitua sääntöjen mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi nykyajan nuoret aikuiset eivät halua lapsia? Onko syynä ilmastonmuutos vai pandemiat, sodat, nälänhätä vai muut lopun ajan merkit?
Jotakin mätää lapsuuden aikaan kultaiseen nykyajassa liittyy. Levottomista lapsista kasvaa levottomia aikuisia, jotka ovat käyttäneet mm. ADHD-lääkkeitä jo kymmenen vuoden ajan täysi-ikäisyyden rajan saavuttaessaan. Ahdistus ja fantasiat tyyliin "Life is Cakewalk" johtavat epätoivoiseen päihdekäyttäytymiseen ja raivoisaan pakoon olemassaolon sietämättömyydestä. Jatkuvasti piippaava puhelin lisää kaoottisuuden tunnelmaa päivin öin.
Tällaista elinympäristöä ei ihmiskunnan historiassa ole aiemmin nähty. Elämän kannalta turhat digi- ja äly-vatkaimet ovat olleet hypetettyjä myös kouluissa ja jopa seurakunnissa. Mokomilla nettiyhteyksillä lapsen tervettä, luonnonmukaista kehitystä häiritään vakavasti ja viattomat verkkouhrit ovat huomaamattaan täysin riippuvaisia 24/7-viihdykkeistä. Meillä on kohta kasvamassa kolmas sukupolvi internet-viihteen syleilyssä - koska lapset ja nuoret nousevat halpaa sairastuttavaa viihdettä vastaan ja viskaavat addiktiovälineet materiaalinkierrätykseen?
Ja montako kymppiä kuussa menee joutaviin verkkoyhteyksiin? Ja uusimpiin puhelimiin? On huomattava, ettei tällaista "verkkoa" ole tarvittu koskaan aikaisemmin ja uskoisin ihmisen voineen paremmin ilman "health trackereita" ym. keinotekoisia haitakkeita ja turhuuksia. Paluu perusasioihin, kuten ihmisten väliseen aitoon kohtaamiseen sekä sitoutumiseen esim. avioliittoon saisi jälleen syntyvyysluvut nousuun!Facebook houkuttelee 6-vuotiaita koukuttaviin palveluihinsa - puolustautuu sanomalla: "niin kilpailijatkin tekevät", tämä on todellisuutta lopun vuonna 2021 - pitäkää penkeistänne kiinni - tämän päiväinen teksti sisältää uskomatonta ajankuvaa!
Facebookin sisäiset dokumentit paljastavat, että yhtiö on palkannut työntekijöitä hankkimaan nuorimmillaan 6-vuotiaita lapsia käyttäjikseen. NBC Newsin saamien tietojen mukaan yhtiö yritti rakentaa tuotteita 6–9-vuotiaille sekä 10–12-vuotiaille lapsille. Facebookin käytön ikäraja on tällä hetkellä 13 vuotta.
Yhtiötä kritisoivat näkevät pyrkimykset osana laajempaa trendiä, jossa Facebook pyrkii houkuttelemaan yhä nuorempia ihmisiä käyttäjäkseen. Lasten ja digitaalisen maailman suhteita tutkivan Common Sense Median toimitusjohtaja James Steyer sanoi, etteivät Facebook ja Instagram välitä lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
”Heidän pitäisi keskittyä siivoamaan sisältöjään, eikä yrittää koukuttaa yhä nuorempia lapsia addiktoiville alustoilleen”, Steyer kommentoi NBC Newsille.
Facebook kommentoi syytöksiä blogikirjoituksessa, jonka se oli kirjoittanut vastauksena Wall Street Journalin raportointiin. Yhtiö korosti kirjoituksessaan, että sen kilpailijat toimivat samalla tavalla.
”Yhtiöt, jotka operoivat kovan kilpailun ympäristöissä pyrkivät vetoamaan nuorempiin sukupolviin. Uutisarvoista olisi se, jos Facebook ei tekisi tätä työtä”, yhtiö kirjoitti blogissa.
Vuodetut dokumentit olivat alun perin julkaistu Facebookin sisäisellä viestikanavalla. Niistä selviää, että yhtiö pyrki palkkaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tutkineita asiantuntijoita kehittämään sovelluksiaan. Sovelluksiin lukeutuu muun muassa viestintäpalvelu Messenger Kids sekä lainsäätäjien ja vanhempien huolten takia hyllytetty Instagram Kids.
Miljardivoittojaan lasten sitomiseksi videopalveluihin käytetään puolustuskyvyttömiin lapsiin syöttämällä heille kuusivuotiaille Facebookien mielestä sopivaa videopalvelua. Elämme sairaita aikoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Facebook houkuttelee 6-vuotiaita koukuttaviin palveluihinsa - puolustautuu sanomalla: "niin kilpailijatkin tekevät", tämä on todellisuutta lopun vuonna 2021 - pitäkää penkeistänne kiinni - tämän päiväinen teksti sisältää uskomatonta ajankuvaa!
Facebookin sisäiset dokumentit paljastavat, että yhtiö on palkannut työntekijöitä hankkimaan nuorimmillaan 6-vuotiaita lapsia käyttäjikseen. NBC Newsin saamien tietojen mukaan yhtiö yritti rakentaa tuotteita 6–9-vuotiaille sekä 10–12-vuotiaille lapsille. Facebookin käytön ikäraja on tällä hetkellä 13 vuotta.
Yhtiötä kritisoivat näkevät pyrkimykset osana laajempaa trendiä, jossa Facebook pyrkii houkuttelemaan yhä nuorempia ihmisiä käyttäjäkseen. Lasten ja digitaalisen maailman suhteita tutkivan Common Sense Median toimitusjohtaja James Steyer sanoi, etteivät Facebook ja Instagram välitä lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
”Heidän pitäisi keskittyä siivoamaan sisältöjään, eikä yrittää koukuttaa yhä nuorempia lapsia addiktoiville alustoilleen”, Steyer kommentoi NBC Newsille.
Facebook kommentoi syytöksiä blogikirjoituksessa, jonka se oli kirjoittanut vastauksena Wall Street Journalin raportointiin. Yhtiö korosti kirjoituksessaan, että sen kilpailijat toimivat samalla tavalla.
”Yhtiöt, jotka operoivat kovan kilpailun ympäristöissä pyrkivät vetoamaan nuorempiin sukupolviin. Uutisarvoista olisi se, jos Facebook ei tekisi tätä työtä”, yhtiö kirjoitti blogissa.
Vuodetut dokumentit olivat alun perin julkaistu Facebookin sisäisellä viestikanavalla. Niistä selviää, että yhtiö pyrki palkkaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tutkineita asiantuntijoita kehittämään sovelluksiaan. Sovelluksiin lukeutuu muun muassa viestintäpalvelu Messenger Kids sekä lainsäätäjien ja vanhempien huolten takia hyllytetty Instagram Kids.
Miljardivoittojaan lasten sitomiseksi videopalveluihin käytetään puolustuskyvyttömiin lapsiin syöttämällä heille kuusivuotiaille Facebookien mielestä sopivaa videopalvelua. Elämme sairaita aikoja.Olen samaa mieltä. Kasvuympäristö Jumalan luomalle ihmistaimelle on myrkyllinen. Silmät korvat täyteen pumpattuina saastaa koko internetin leveydeltä! Kun muutaman vuoden ikäisinä opetellaan jakamaan videoita itsestään ja vielä kehutaan diginatiiveiksi pikku-verkkoguruiksi, kun osaa huitoa näytöllä olevia naamoja ylös alas sivulle ja pois. Näiden "palveluiden" aiheuttamat vauriot pikkulasten ajatusmaailmaan vaikuttavat heidän elämäänsä. Ei ole ihme, ettei tällaiseen maailmaan haluta tehdä uusia kärsijöitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Facebook houkuttelee 6-vuotiaita koukuttaviin palveluihinsa - puolustautuu sanomalla: "niin kilpailijatkin tekevät", tämä on todellisuutta lopun vuonna 2021 - pitäkää penkeistänne kiinni - tämän päiväinen teksti sisältää uskomatonta ajankuvaa!
Facebookin sisäiset dokumentit paljastavat, että yhtiö on palkannut työntekijöitä hankkimaan nuorimmillaan 6-vuotiaita lapsia käyttäjikseen. NBC Newsin saamien tietojen mukaan yhtiö yritti rakentaa tuotteita 6–9-vuotiaille sekä 10–12-vuotiaille lapsille. Facebookin käytön ikäraja on tällä hetkellä 13 vuotta.
Yhtiötä kritisoivat näkevät pyrkimykset osana laajempaa trendiä, jossa Facebook pyrkii houkuttelemaan yhä nuorempia ihmisiä käyttäjäkseen. Lasten ja digitaalisen maailman suhteita tutkivan Common Sense Median toimitusjohtaja James Steyer sanoi, etteivät Facebook ja Instagram välitä lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
”Heidän pitäisi keskittyä siivoamaan sisältöjään, eikä yrittää koukuttaa yhä nuorempia lapsia addiktoiville alustoilleen”, Steyer kommentoi NBC Newsille.
Facebook kommentoi syytöksiä blogikirjoituksessa, jonka se oli kirjoittanut vastauksena Wall Street Journalin raportointiin. Yhtiö korosti kirjoituksessaan, että sen kilpailijat toimivat samalla tavalla.
”Yhtiöt, jotka operoivat kovan kilpailun ympäristöissä pyrkivät vetoamaan nuorempiin sukupolviin. Uutisarvoista olisi se, jos Facebook ei tekisi tätä työtä”, yhtiö kirjoitti blogissa.
Vuodetut dokumentit olivat alun perin julkaistu Facebookin sisäisellä viestikanavalla. Niistä selviää, että yhtiö pyrki palkkaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tutkineita asiantuntijoita kehittämään sovelluksiaan. Sovelluksiin lukeutuu muun muassa viestintäpalvelu Messenger Kids sekä lainsäätäjien ja vanhempien huolten takia hyllytetty Instagram Kids.
Miljardivoittojaan lasten sitomiseksi videopalveluihin käytetään puolustuskyvyttömiin lapsiin syöttämällä heille kuusivuotiaille Facebookien mielestä sopivaa videopalvelua. Elämme sairaita aikoja.Mutta ne ei kuitenkaan pyydä lapsia lähettämään jäätelörahojaan sinne, hyvään ja tärkeämpään maailmanlaajuiseen tarkoitukseen ?
- Anonyymi
Kyllä he sieltä ravintolasta käyvät pääasiassa viihdettä ja rentoutumista hakemassa, eikä miesten asettamia paineita kestääkseen. Sitäkin voi joillakin olla, mutta ravintolaan mennään pääasiassa viihtymään. Moni käy etsimässä myös seuraa, ja moni onkin löytänyt myös aviopuolison sieltä.
- Anonyymi
Paremminkin jos joihinkin paineisiin mennään ravintolaan hakemaan lievennystä, niin sinne mennään hakemaan lievennystä JT uskonnon paineisiin. Sen takia moni käyttää alkoholiakin runsaasti, kun eivät kestä JT uskonnon asettamia paineita ja vaatimuksia.
- Anonyymi
Kymmenessä käskyssä vaimo rinnastetaan karjaan ja muuhun omaisuuteen. Raamatun naiskuvassa ei ole mitään tervettä.
- Anonyymi
Eikä rinnasteta.
Mutta siellä on
2 Moos. 20:7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu
Tuon merkityksestä kielletään valtakunnansalilla puhumasta.
Jeesushan opetti rukouksessaan, josssa Jumalan nimi sanotaan pyhitetyksi, käyttämään nimeä taivaan Isä.
Todistajat on opetettu sanomaan, että se on mallirukous.
Vastaa sinä, että malliksi siis annettu, että käytä nimeä taivaan Isä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä rinnasteta.
Mutta siellä on
2 Moos. 20:7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu
Tuon merkityksestä kielletään valtakunnansalilla puhumasta.
Jeesushan opetti rukouksessaan, josssa Jumalan nimi sanotaan pyhitetyksi, käyttämään nimeä taivaan Isä.
Todistajat on opetettu sanomaan, että se on mallirukous.
Vastaa sinä, että malliksi siis annettu, että käytä nimeä taivaan Isä.Nimi Jehova on Jehovan todistajille hokema.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimi Jehova on Jehovan todistajille hokema.
Tässä ketjussa olisi tarkoitus pohtia Raamatun mukaista naiskuvaa ja tahtoisin tuoda yhden korren yhteiseen kekoon - vaikeneminen on kultaa. Se mikä tulee suusta ulos, voi vahingoittaa - ei niinkään se mikä menee kurkusta alas. 1960-luvun kommaripiireissä levisi kännipäissään lässytys - pahasuinen ja räävitön seksipuhe, jossa kilvoiteltiin juttujen rasvaisuudella. En tiedä onko jumalaakieltäväisten joukossa edelleen pornopuheita, mutta tuolloin "sellaisista asioista" puhuminen oli täysin sopimatonta ja ennenkuulumatonta. Esim. perheenäidit ojensivat miestensä jutustelua heti, kun alettiin mennä avioelämää kosketteleviin aiheisiin tai fyysisiin vihjailuihin ym. Lapset saivat terveen signaalin siitä, mistä ei sovi puhua.
Puhumattomuus tai korkeintaan täyssiveä puhe rakensi lasten mieltä tukeutuvaan oikeisiin arvoihin. Samalla nuoriso kasvoi tietyn salaperäisyyden ilmapiirissä kaikesta avioelämään liittyvistä yksityiskohdista. Tämä suojasi lasten puhdasta ajatusmaailmaa aina rippikouluikään asti. Rippikoulussa nuori sai oikeaa opetusta valmistautuakseen raamatumukaiseen, onnelliseen avioelämään. Jumalan antama kiinnostus avioelämää kohtaan heräsi luonnollisia teitä, kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää -periaatteella.
Kommarijuoppohullujen jutut olivat karmeaa kuunneltavaa lapselle. Kärsin itsekin ja juoksin huutaen "paska-hullu!" -sain vastaukseksi aiheeseen liittyvän naurunremakan! Sain kyllä kuulla katumusselityksiäkin tyyliin "kun siellä oli sitä kaljaa", niin pojat vähän innostuivat...
Meidän suojana oli se, että tunsimme ne aikuiset, joiden syyntakeettomia kännisekoiluja jouduimme seuraamaan. He myös reagoivat lasten huoliin. Koskaan en kuitenkaan uskaltanut sanoa, että minua kauhistutti ja järkytti eniten ne puheet, jotka liittyivät esim. naapureiden rouvien "perseiden käyttöön". Tietenkin henkilökohtaisin kokemuksin ja todistuspuhein - kun näin ko. "pantavia" rouvia, kysyin joskus yhdeltä takan "otsalla" esillä olleesta hääkuvasta, "onks nää niit pornokuvii?" Hämmennys oli käsin kosketeltavissa.
2022 vuoteen siirryttäessä lapsen virikeympäristö on täysin toisenlainen. Lähes kaikki visuaalinen ja auditiivinen informaatio on eroottista, seksiin liittyvää sekä ihmisarvoa alentavaa. "Some"videoidenjakopalvelut ovat seksin kyllästämiä - ja tietenkin kaiken saa näyttää mitä ihmisestä löytyy. Ihmiset ovat paljaita, outoja ruumiita, jotka kutsuvat haureuteen sekä aistillisiin menoihin. Musiikki ja taiteet palvelevat myös tätä samaa kaavaa. Nykyajan riparilaiset ovat nähneet "kaiken" - rivoimmilla mahdollisilla tavoilla niin ihmisruumiista kuin sen sairaista käyttötavoista. Virikeympäristössä ei ole siveyttä eikä koskemattomuutta kunnioittavia motiiveja. Ainoastaan häpäisemistä ja pelottelua - uhkailua ja väkivaltaa - ilman mitään kontrollia tai vastuuhenkilöä.
Se aiemmin tarkoin suojeltu ja vaalittu, orastava avioelämän kaipuu, johon Jumala on luomistyössään meidät tarkoittanut, on tukahdutettu halvalla verkkoviihteellä - usein mitään uutta ei ole enää odotettavissa eikä lisättävissä alakouluikäisten näkemiin kuviin ja videoihin. Kuva on ruma.
Raamatun tekstissä voimme "resetoida" verkkoviihteen rakentamia mielikuvia. Voimme punnita kukin mielessämme Jumalan viitoittaman tien ja verkkoviihdejättien syövereiden mukaista elämäntapaa. Jokainen ruma kuva tai video vaatii melkoisen puhdistustyön - suursiivouksen mielen sopukka kerrallaan. Kun siivouksessa on paljon työtä, puhtaat paikat voi pyhittää Jumalalle - täyttää tuuletetut luolat Jumalan antamalla uudella toivolla ja ymmärryksellä. Törkyjä puhdistettaessa tulee pian vastaan myös aito, alkuperäinen nainen kaikessa jumalisuudessaan - samoin mies! Ottakaamme vastaan peso ja kaunistakaamme mielemme Jumalan Sanalla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa olisi tarkoitus pohtia Raamatun mukaista naiskuvaa ja tahtoisin tuoda yhden korren yhteiseen kekoon - vaikeneminen on kultaa. Se mikä tulee suusta ulos, voi vahingoittaa - ei niinkään se mikä menee kurkusta alas. 1960-luvun kommaripiireissä levisi kännipäissään lässytys - pahasuinen ja räävitön seksipuhe, jossa kilvoiteltiin juttujen rasvaisuudella. En tiedä onko jumalaakieltäväisten joukossa edelleen pornopuheita, mutta tuolloin "sellaisista asioista" puhuminen oli täysin sopimatonta ja ennenkuulumatonta. Esim. perheenäidit ojensivat miestensä jutustelua heti, kun alettiin mennä avioelämää kosketteleviin aiheisiin tai fyysisiin vihjailuihin ym. Lapset saivat terveen signaalin siitä, mistä ei sovi puhua.
Puhumattomuus tai korkeintaan täyssiveä puhe rakensi lasten mieltä tukeutuvaan oikeisiin arvoihin. Samalla nuoriso kasvoi tietyn salaperäisyyden ilmapiirissä kaikesta avioelämään liittyvistä yksityiskohdista. Tämä suojasi lasten puhdasta ajatusmaailmaa aina rippikouluikään asti. Rippikoulussa nuori sai oikeaa opetusta valmistautuakseen raamatumukaiseen, onnelliseen avioelämään. Jumalan antama kiinnostus avioelämää kohtaan heräsi luonnollisia teitä, kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää -periaatteella.
Kommarijuoppohullujen jutut olivat karmeaa kuunneltavaa lapselle. Kärsin itsekin ja juoksin huutaen "paska-hullu!" -sain vastaukseksi aiheeseen liittyvän naurunremakan! Sain kyllä kuulla katumusselityksiäkin tyyliin "kun siellä oli sitä kaljaa", niin pojat vähän innostuivat...
Meidän suojana oli se, että tunsimme ne aikuiset, joiden syyntakeettomia kännisekoiluja jouduimme seuraamaan. He myös reagoivat lasten huoliin. Koskaan en kuitenkaan uskaltanut sanoa, että minua kauhistutti ja järkytti eniten ne puheet, jotka liittyivät esim. naapureiden rouvien "perseiden käyttöön". Tietenkin henkilökohtaisin kokemuksin ja todistuspuhein - kun näin ko. "pantavia" rouvia, kysyin joskus yhdeltä takan "otsalla" esillä olleesta hääkuvasta, "onks nää niit pornokuvii?" Hämmennys oli käsin kosketeltavissa.
2022 vuoteen siirryttäessä lapsen virikeympäristö on täysin toisenlainen. Lähes kaikki visuaalinen ja auditiivinen informaatio on eroottista, seksiin liittyvää sekä ihmisarvoa alentavaa. "Some"videoidenjakopalvelut ovat seksin kyllästämiä - ja tietenkin kaiken saa näyttää mitä ihmisestä löytyy. Ihmiset ovat paljaita, outoja ruumiita, jotka kutsuvat haureuteen sekä aistillisiin menoihin. Musiikki ja taiteet palvelevat myös tätä samaa kaavaa. Nykyajan riparilaiset ovat nähneet "kaiken" - rivoimmilla mahdollisilla tavoilla niin ihmisruumiista kuin sen sairaista käyttötavoista. Virikeympäristössä ei ole siveyttä eikä koskemattomuutta kunnioittavia motiiveja. Ainoastaan häpäisemistä ja pelottelua - uhkailua ja väkivaltaa - ilman mitään kontrollia tai vastuuhenkilöä.
Se aiemmin tarkoin suojeltu ja vaalittu, orastava avioelämän kaipuu, johon Jumala on luomistyössään meidät tarkoittanut, on tukahdutettu halvalla verkkoviihteellä - usein mitään uutta ei ole enää odotettavissa eikä lisättävissä alakouluikäisten näkemiin kuviin ja videoihin. Kuva on ruma.
Raamatun tekstissä voimme "resetoida" verkkoviihteen rakentamia mielikuvia. Voimme punnita kukin mielessämme Jumalan viitoittaman tien ja verkkoviihdejättien syövereiden mukaista elämäntapaa. Jokainen ruma kuva tai video vaatii melkoisen puhdistustyön - suursiivouksen mielen sopukka kerrallaan. Kun siivouksessa on paljon työtä, puhtaat paikat voi pyhittää Jumalalle - täyttää tuuletetut luolat Jumalan antamalla uudella toivolla ja ymmärryksellä. Törkyjä puhdistettaessa tulee pian vastaan myös aito, alkuperäinen nainen kaikessa jumalisuudessaan - samoin mies! Ottakaamme vastaan peso ja kaunistakaamme mielemme Jumalan Sanalla!Pitkä litania taas puppua, eikä yhtään raamatunkohtaa.
En lue sellaista.
Ehdotan aluksi keskustelun aihetta raamatunkohdasta:" älkää valehdelko toisillenne". Kol.3:9.
Kommenttia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä litania taas puppua, eikä yhtään raamatunkohtaa.
En lue sellaista.
Ehdotan aluksi keskustelun aihetta raamatunkohdasta:" älkää valehdelko toisillenne". Kol.3:9.
Kommenttia!Tässä lainaukset:
1. Kor. 14:34-35 "Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua,
vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa."
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
5. Moos. 22:5 "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."
1. Kor. 11:7-10 "Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden."
Efes. 5:22-24 "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää.. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset."
3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti. (22) Ja jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (23) Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti. (29) Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon
kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne papille, ilmestysmajan ovelle. (30) Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan."
Kol. 3:18 "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa."
1. Moos. 3:16 "Ja naiselle hän (Jumala) sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
Tähän vedoten kirkko lähes vastusti aikoinaan anestesia-, eli puudutuslääkkeiden käyttöä naisten synnytystuskien lieventämiseen.
5. Moos. 25:11-12 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja toisen vaimo tulee auttamaan miestään sen käsistä, joka häntä lyö, ja ojentaa kätensä ja tarttuu tämän häpyyn, niin hakkaa poikki hänen kätensä säälimättä."
5. Moos. 22:28-29 "Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön
hyljätkö häntä koko elinaikanansa."
Sananl. 11:22 "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla."
Sananl. 9:13 "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
Sananl. 31:3 "Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan."
3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa."
2. Moos. 22:18 "Velhonaisen älä salli elää."
5. Moos. 21:10-14 "Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot
ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin ... sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee
vaimoksesi. Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä hänet menemään vapaana äläkä myy häntä rahasta."
3. Moos. 27:2-7 "Arvioitse mies, joka on kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen vuoden välillä, viiteenkymmeneen hopeasekeliin pyhäkkösekelin painon mukaan; mutta jos se on nainen, arvioitse hänet
kolmeenkymmeneen sekeliin."
5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo: Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä ...
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Tuom. 21:21 "Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, niin rynnätkää viinitarhoista ja ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan."
1. Kun. 11:1-4 Solomolla 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa.
Nämä kohdat ovat tekstihaun tuloksia eikä niitä voida ymmärtää ilman asiayhteyteen sijoittamista. Tietääkö joku, opetetaanko näistä kohdista enää kirkoissa tai nuortenilloissa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä lainaukset:

Nämä kohdat ovat tekstihaun tuloksia eikä niitä voida ymmärtää ilman asiayhteyteen sijoittamista. Tietääkö joku, opetetaanko näistä kohdista enää kirkoissa tai nuortenilloissa?Profetoiminen sallittiin myös naisille. Eikä profetoiminen ollut mitään ennustelua.
Se oli opettamista y.m.s. Milloin? Silloin kun seurakunnassa ei ollut tarpeeksi kypsiä veljiä profetoimiseen/ opettamiseen. Olihan alkuseurakunnassa enemmistö naisia.
Kun veljet pääsivät maitoruoasta kypsempään taitoon, he ottivat johdon seurakunnassa.
Emme elä Mooseksen lain alla tamineineen.
Jos eläisimme:" muista olla saastainen iltaan asti".
Pään peitteleminen tapahtui silloin kun paikalla oli, joko naisen aviopuoliso, tai muu veli, joka oli maitoruokaa tarvitseva, ei vielä kypsä puhumaan.
Ja Jehovan todistajat antavat naisen kuolla synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, kieltäytymällä verensiirrosta tänäkin päivänä.
Ja kun nyt Mooseksen lakiin vetosit, niin ei muuta kuin polttamaan haureellisia naisia.
Käskikö Jeesus polttaa aviorikoksesta löydetyn naisen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profetoiminen sallittiin myös naisille. Eikä profetoiminen ollut mitään ennustelua.

Käskikö Jeesus polttaa aviorikoksesta löydetyn naisen?"Ja kun nyt Mooseksen lakiin vetosit, niin ei muuta kuin polttamaan haureellisia naisia.
Käskikö Jeesus polttaa aviorikoksesta löydetyn naisen?"
Niin, onhan tuo Raamattu melkoisen skitso moraaliltaan ja logiikaltaan, jossa sama sanan henkeyttäjä kertoo, vaatii ja käskee yhtä VT:ssä ja toista UT:ssä, eli se siitä muuttumattomasta, oikeudenmukaisesta ja rakkaudellisesta jumalasta tahtoineen, joka salli myös orjuuden.
#
Mutta luepas se Judan ja Tamarin tapaus, jossa kertomuksen mukaan tunnetusti huorissa käyvä kaksinaismoralinen jumalan mies Juda halusi poltattaa Tamarin elävältä, juuri siitä mitä itse aktiivisesti harrasti vs. Tamarin "yksi keikka" osoittaakseen Judan tyranian ja epäoikeudenmukaisuuden.
Sanallakaan jumala ei moittinut tuota tyrani-verenhimoista huoripukkia ja kaksinaismoraaliaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profetoiminen sallittiin myös naisille. Eikä profetoiminen ollut mitään ennustelua.
Se oli opettamista y.m.s. Milloin? Silloin kun seurakunnassa ei ollut tarpeeksi kypsiä veljiä profetoimiseen/ opettamiseen. Olihan alkuseurakunnassa enemmistö naisia.
Kun veljet pääsivät maitoruoasta kypsempään taitoon, he ottivat johdon seurakunnassa.
Emme elä Mooseksen lain alla tamineineen.
Jos eläisimme:" muista olla saastainen iltaan asti".
Pään peitteleminen tapahtui silloin kun paikalla oli, joko naisen aviopuoliso, tai muu veli, joka oli maitoruokaa tarvitseva, ei vielä kypsä puhumaan.
Ja Jehovan todistajat antavat naisen kuolla synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, kieltäytymällä verensiirrosta tänäkin päivänä.
Ja kun nyt Mooseksen lakiin vetosit, niin ei muuta kuin polttamaan haureellisia naisia.
Käskikö Jeesus polttaa aviorikoksesta löydetyn naisen?En varsinaisesti vedonnut mihinkään, vaan etsin suomenkielisestä kirkkoraamatusta 1933/38 Raamatun naiskuvaa, koska aloittajan väite kuului:
"Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen"
Siksi nämä suoraan naishaulla löytyneet jakeet - ymmärrän tosin, ettei tämä siis ole mikään koko totuus eikä näistä voida yksin piirtää Raamatun naiskuvaa. Kuitenkin nämä liittyvät mm. nuortenilloissa mukana olevien Raamattujen vakioteksteihin, joten ihan latteaksi ei voida Raamatun tekstiä arvioida! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En varsinaisesti vedonnut mihinkään, vaan etsin suomenkielisestä kirkkoraamatusta 1933/38 Raamatun naiskuvaa, koska aloittajan väite kuului:
"Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen"
Siksi nämä suoraan naishaulla löytyneet jakeet - ymmärrän tosin, ettei tämä siis ole mikään koko totuus eikä näistä voida yksin piirtää Raamatun naiskuvaa. Kuitenkin nämä liittyvät mm. nuortenilloissa mukana olevien Raamattujen vakioteksteihin, joten ihan latteaksi ei voida Raamatun tekstiä arvioida!Tuo "Raamatun mukaisuus" vaihtelee ihan lukijan ja kuppikunnan mukaan ja onhan kyseessä jo noin 2000-vuotinen perinne, eli 'tosiuskovien' kiistely oikeaoppisuudesta ja "vääräoppisten" vainoamiseen ja tappamiseen saakka (avaus muuten riskeeraa olla provo-trolli).
Toisaalta, mitä sitä nyt voisi edes odottaa joltakin "talibanin" kaltaiselta patriarkaaliselta aikansa eepokselta. Talibanien meno on kuin suoraan vanhasta testamentistä.
* The Facts and Stats on "33,000 Denominations"
- http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Sivuutit sujuvasti huorissa aktiivisesti käyneen Judan tapauksen, joka halusi tapattaa elävältä polttamalla Tamarin omiaan pienemmästä "synnistä."
No, Raamattu nyt on muutenkin ristiriitainen ja kasinaismoralinen, eli vaatii paljon selektiivistä luentaa ja kongitiivistä dissonanssia sitä puolustellakseen ja siihen uskoakseen. Raamatusta ei ole referenssiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profetoiminen sallittiin myös naisille. Eikä profetoiminen ollut mitään ennustelua.
Se oli opettamista y.m.s. Milloin? Silloin kun seurakunnassa ei ollut tarpeeksi kypsiä veljiä profetoimiseen/ opettamiseen. Olihan alkuseurakunnassa enemmistö naisia.
Kun veljet pääsivät maitoruoasta kypsempään taitoon, he ottivat johdon seurakunnassa.
Emme elä Mooseksen lain alla tamineineen.
Jos eläisimme:" muista olla saastainen iltaan asti".
Pään peitteleminen tapahtui silloin kun paikalla oli, joko naisen aviopuoliso, tai muu veli, joka oli maitoruokaa tarvitseva, ei vielä kypsä puhumaan.
Ja Jehovan todistajat antavat naisen kuolla synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, kieltäytymällä verensiirrosta tänäkin päivänä.
Ja kun nyt Mooseksen lakiin vetosit, niin ei muuta kuin polttamaan haureellisia naisia.
Käskikö Jeesus polttaa aviorikoksesta löydetyn naisen?En tunne ainoatakaan äitiä, joka olisi kuollut synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin - tuskin sinäkään.
- Anonyymi
Tapaus: Elouse Dupuis Kanadasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä lainaukset:
1. Kor. 14:34-35 "Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua,
vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa."
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
5. Moos. 22:5 "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."
1. Kor. 11:7-10 "Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden."
Efes. 5:22-24 "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää.. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset."
3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti. (22) Ja jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (23) Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti. (29) Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon
kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne papille, ilmestysmajan ovelle. (30) Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan."
Kol. 3:18 "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa."
1. Moos. 3:16 "Ja naiselle hän (Jumala) sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
Tähän vedoten kirkko lähes vastusti aikoinaan anestesia-, eli puudutuslääkkeiden käyttöä naisten synnytystuskien lieventämiseen.
5. Moos. 25:11-12 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja toisen vaimo tulee auttamaan miestään sen käsistä, joka häntä lyö, ja ojentaa kätensä ja tarttuu tämän häpyyn, niin hakkaa poikki hänen kätensä säälimättä."
5. Moos. 22:28-29 "Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön
hyljätkö häntä koko elinaikanansa."
Sananl. 11:22 "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla."
Sananl. 9:13 "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
Sananl. 31:3 "Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan."
3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa."
2. Moos. 22:18 "Velhonaisen älä salli elää."
5. Moos. 21:10-14 "Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot
ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin ... sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee
vaimoksesi. Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä hänet menemään vapaana äläkä myy häntä rahasta."
3. Moos. 27:2-7 "Arvioitse mies, joka on kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen vuoden välillä, viiteenkymmeneen hopeasekeliin pyhäkkösekelin painon mukaan; mutta jos se on nainen, arvioitse hänet
kolmeenkymmeneen sekeliin."
5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo: Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä ...
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Tuom. 21:21 "Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, niin rynnätkää viinitarhoista ja ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan."
1. Kun. 11:1-4 Solomolla 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa.
Nämä kohdat ovat tekstihaun tuloksia eikä niitä voida ymmärtää ilman asiayhteyteen sijoittamista. Tietääkö joku, opetetaanko näistä kohdista enää kirkoissa tai nuortenilloissa?Kuiyrnkin Jehovan todistajat toimivat vastoin Raamatun ohjeita, kun laittavat ja vaativat naisia olemaan äänessä seurakunnassa, ja vastaamaan kysymyksiin. Moni nainen haluaisi tässä asiassa noudattaa Raamatun käskyä, joka on nainen pysyköön vaiti seurakunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuiyrnkin Jehovan todistajat toimivat vastoin Raamatun ohjeita, kun laittavat ja vaativat naisia olemaan äänessä seurakunnassa, ja vastaamaan kysymyksiin. Moni nainen haluaisi tässä asiassa noudattaa Raamatun käskyä, joka on nainen pysyköön vaiti seurakunnassa.
JT vaativat naisia olemaan monin tavoin äänessä seurakunnassa. Heidän täytyy sntaa myös näytteitä lavalla, ja heidän täytyy pitää harjoituspuheita opetustilaisuuksissa toisennJT naisen kanssa lavalla. Naiset joutuvat olemaan paljon äänessä ja esillä JT uskonnossa seurakunnassa. Sellaisia vielä paheksutaan, joille esiintyminen on mahdotonta.
- Anonyymi
Raamatun, tuon Jumalan sanaksi väitetyn kirjan naiskuva on hyvin selkeä ja yksiselitteinen ,,,,,,, eikä sitä oman korvasyyhyn mukainen selektiivinen luenta muuksi muuta ;-)
#
Sananl. 9:13
"Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
#- Anonyymi
Siellähän tuo oli mukana jaehaussa - todellakin korostan, että tämä hakutuloksisto ei anna sellaisenaan mitään käsitystä Raamatun naiskuvasta. Se että mikä on Jehovan todistajien "terve naiskuva", minulla ei ole mitään hakuaineistoa, johon ammunnan voisi suunnata. Siksi pyytäisin asiantuntijoita piirtåmään tämän terveen naisen kuvan.
- Anonyymi
Joo, mies on perheen pää ja nainen on perheen alapää.
- Anonyymi
En väitä olevani naisasiantuntija enkä Jehovan todistajien naiskuvaakaan osaa piirtää, sen olen kuitenkin havainnut, että Jehovan todistajanaiset ovat niin tyylikkäitä ja viehättäviä - oikeastaan ilman ainoatakaan poikkeusta. Heidän pukunsa ovat niin istuvia ja olemus keveä ja ryhdikäs - ystävällinen hymy nousee vaivattomasti ja luonnollisesti todistajien kasvoille! Ihan tulee itsekin hyvälle tuulelle! Eivät ole "tärkeitä" eivätkä "leveitä" suuresta asiantuntemuksestaan huolimatta. Tuntevathan he Raamatun läpikotaisin, kysyi mitä vain, niin vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä! Ovat varmaan hyviä äitejä ja opettajia!
- Anonyymi
Siinä on tyypillisen pääekonomistimiehen mielipide. Itse en ole kiinnostunut pääekonomistin näköisistä miehistä, enkä pyri miellyttämään heitä, vaan pyrin pukeutumaan persoonallisesti. Osoitan sillä, että pääekonomistit pysykööt loitolla,

Jaa-a. Pääasia on se, että naisilla on hame ja miehillä housut sekä mielellään kauluspaita. Silloin nainen ja mies näyttävät täydentävän myös ulkoisesti toisiaan. Tärkeintä on tietenkin sisäinen saumattomuus - naisen kunnioitus miestään kohtaan ja miehen kunnioitus Jumalaa kohtaan. Tämä raamatullinen järjestys heijastuu vilpittöminä hymyinä ja kohteliaina eleinä. Arvaan, että joku jo arvostelee, että opetettuja tapoja vain, mutta niin se ei ole! Tosi kristillisyyden yksi tunnusmerkki on sävyisä käytös, jota ei todellakaan voi opetella kuin jotakin näytelmän vuorosanoja! Kysymyksessä on aito ja hyvä raamatullinen käyttäytyminen. Siihen kuuluu myös asiallinen ja siisti pukeutuminen. Liiallinen "persoonallisuus" vie huomion itse Raamatun totuudelta!

Minulle ei kelpaa kaluspaitasn ja suotiin prässihousuihin pukeutuva lyhythiuksinen mies. Siisti voi olla monella tavalla. Mutta tuo miestyyppi on viimeinen, joka kiinnostaa.

Jehovan todistajissa oleminen on vähän niin kuin armeijassa olisi. Itse ei tarvitse päättää mitään, edes ulkoasuaan, tekee vain mitä käsketään.

Tuosta hameesta sanon, että en käytä koskaan hametta. Se on vain poikkeustilanteita varten. Esimerkiksi häät voivat olla sellainen tilaisuus. Muuten kuljen aina poikkeuksetta pitkissä housuissa.

Oikeastaan nyt on puhe naisista - miehet nyt ovat tällaisia kirveelläveistettyjä jörriköitä - mielestäni puku, kauluspaita ja solmio lisäävät miehen kuin miehen katu-uskottavuutta. Itse ajattelen, että varsinaisesti kiinnostus ihmistä kohtaan syntyy vuorovaikutuksessa - viehättävästi hymyilevä nainen virittää miehen heti oikealle aaltopituudelle - tyylikkäästi pukeutunut vielä varmemmin!
Hiukset ovat Jumalan armosta miehillä usein lyhenemään päin tällä iällä - joten jakauksen leveys ja lyhyt malli tulee kuin suoraan luojalta! Makuasioitajan nämä ovat - kuten parta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta hameesta sanon, että en käytä koskaan hametta. Se on vain poikkeustilanteita varten. Esimerkiksi häät voivat olla sellainen tilaisuus. Muuten kuljen aina poikkeuksetta pitkissä housuissa.
Hame sopii mielestäni naiselle paremmin kuin housut - en tiedä käyttivätkö naiset housuja vielä 1960-luvulla? Näin ensimmäiset housut naisen päällä elokuvassa, jossa Katherine Hepburnilla oli päällään vaalean harmaat, edestä kiinteästi kiinniommellut housut - siis niissä ei tietenkään ollut irstasta vetoketjumekanismia, kuten niin yleisesti nykyään esim. tyttöjenkin farkuissa. En oikein pidä housuja vieläkään naisen pukineena. Kyllä se on hame! Koska naiset ovat alkaneet käyttää housuja? Esim. kotimaisissa elokuvissa naisilla on kyllä normaalisti vain hameet päällä.

Minun mielestäni hame sopii miehille erinomaisesti ja naisille housut.
Jehovan todistajat ovat vanhoillisia ja takapajuisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestäni hame sopii miehille erinomaisesti ja naisille housut.
Jehovan todistajat ovat vanhoillisia ja takapajuisia.Ha-ha! Mutta leikki sikseen! Pukeutuminen on kuitenkin vain pintapuolista, Raamatun tuntemus sekä keskinäinen kunnioitus ovat tärkeimpiä asioita! Siltikin pitäisin ikiaikaista hameväelle hame ja kaksilahkeisille housut -periaatetta asiallisimpana. Ei nyt sentään lähdetä ihan anarkofeministisille linjoille pukeutumisen suhteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hame sopii mielestäni naiselle paremmin kuin housut - en tiedä käyttivätkö naiset housuja vielä 1960-luvulla? Näin ensimmäiset housut naisen päällä elokuvassa, jossa Katherine Hepburnilla oli päällään vaalean harmaat, edestä kiinteästi kiinniommellut housut - siis niissä ei tietenkään ollut irstasta vetoketjumekanismia, kuten niin yleisesti nykyään esim. tyttöjenkin farkuissa. En oikein pidä housuja vieläkään naisen pukineena. Kyllä se on hame! Koska naiset ovat alkaneet käyttää housuja? Esim. kotimaisissa elokuvissa naisilla on kyllä normaalisti vain hameet päällä.
Jalkoja paperi varmaan kauheasti. Kotonakaan ei voinut heittäytyä sängyn päälle lepäämään, vasn sai istua jäykkänä kuin aidanseipäästä tuolilla pystymättä tekemään mitään. Jos yritti siivota tai pestä astioita tai tehdä ruokaa, niin kohta oli entinennpulimuijan hame päällä. Sukkahousuja ei löytynyt omaa kokoa. Kun lähti kävelemään ulos, sukat olivat makkaralla.sukkahousuja täytyi yrittää vetää jotenkin ylös aina jossakin mutkan takana, että pysyisivät ylhäällä. Kerran kävi jopa niin, että ne valahtivat nilkkoihin asuintaloon pihalla. Nyt laitan vsin farmaria tai muut housut jalkaan, ja lähden liikkeelle. Elämä on huoletonta. On mukava olla. Vai että pitäisi jonkun pääekonomisti miehen takia pukeutua vaatteisiin, joissa kärsii. Korkokenkiäkäännennsuostu pitämään. Niissä on kauheaa yrittää kävellä. Kompastunnja huojun niissä koko ajan. Olennaivannavuton hameessa ja korkokengissä. Enkä edes halua mennä avioliittoon minkään pääekonomistin näköisen miehen kanssa. Ei vedä yhtään. Joten miksi yrittäisin miellyttää aivan eri ympyröistä tulevia miehiä? En ole edes mikään kovin konservatiivinen.

Ei paperi vaan paleli*
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hame sopii mielestäni naiselle paremmin kuin housut - en tiedä käyttivätkö naiset housuja vielä 1960-luvulla? Näin ensimmäiset housut naisen päällä elokuvassa, jossa Katherine Hepburnilla oli päällään vaalean harmaat, edestä kiinteästi kiinniommellut housut - siis niissä ei tietenkään ollut irstasta vetoketjumekanismia, kuten niin yleisesti nykyään esim. tyttöjenkin farkuissa. En oikein pidä housuja vieläkään naisen pukineena. Kyllä se on hame! Koska naiset ovat alkaneet käyttää housuja? Esim. kotimaisissa elokuvissa naisilla on kyllä normaalisti vain hameet päällä.
Olet varmaan uutistenlukijan näköinen. Minä en ole uutistenlukijanausen näköinen, enkä muutenkaan viihdy sen tyyppisten ihmisten seurassa. Joten miksi heitä yrittäisin miellyttää? Jospa antaisit meidän tavallisten naisten pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joista itse pidämme, ja joissa viihdymme. Voit siellä salilla katsella niitä konservatiivisia naisia niin paljon kuin haluat. Minä olen yleensäkin aina yksin, koska ne konservatiiviset naiset eivät kiinnosta lähiystävinä. Vastaantulleessa kadulla voin muutaman sanan vaihtaa.

Jos ovelleni tulee JT tuttuja käymään sopimuksella tai ilman, olen aina farkut jalassa. Joka siitä häiriintyy, on parempi, että pysyy poissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ha-ha! Mutta leikki sikseen! Pukeutuminen on kuitenkin vain pintapuolista, Raamatun tuntemus sekä keskinäinen kunnioitus ovat tärkeimpiä asioita! Siltikin pitäisin ikiaikaista hameväelle hame ja kaksilahkeisille housut -periaatetta asiallisimpana. Ei nyt sentään lähdetä ihan anarkofeministisille linjoille pukeutumisen suhteen?
Leikki? Mikä leikki? Miehillä on lupa käyttää hametta ja naisilla housuja. Lopeta ihmisten lokerointi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestäni hame sopii miehille erinomaisesti ja naisille housut.
Jehovan todistajat ovat vanhoillisia ja takapajuisia.Edinburgissa käydessäni siellä oli kaupungilla säkkipillejä soittava kulkue. Kaikki soittajat oli miehiä ja heillä kaikilla oli hameet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistajissa oleminen on vähän niin kuin armeijassa olisi. Itse ei tarvitse päättää mitään, edes ulkoasuaan, tekee vain mitä käsketään.
Ei sitä mitä tahansa tee, mitä käsketään. Ristiriita vii olla niin paha, että tuntuu, että hajoaa. Rajansa kullakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä mitä tahansa tee, mitä käsketään. Ristiriita vii olla niin paha, että tuntuu, että hajoaa. Rajansa kullakin.
Raja on aika korkealla, jos ihminen on valmis kieltäytymään verensiirrosta vaikka se maksaisi hänen henkensä, tai katkaisemaan välit ystävään, kun järjestö käskee niin tehdä. En tiedä millaisesta käskystä tuollainen ihminen sitten kieltäytyisi. Mikä menisi liian pitkälle? Tietenkin todistajissa on myös suurpiirteisemmin käskyjä noudattavia ja käskyjen salassa rikkojia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edinburgissa käydessäni siellä oli kaupungilla säkkipillejä soittava kulkue. Kaikki soittajat oli miehiä ja heillä kaikilla oli hameet.
Hameen tapaisia on myös lämpimissä maissa miehillä ja olenpa Suomessakin nähnyt nuoren miehen hameen kanssa, pitkän sellaisen, mutta rohkeuttahan tuo vaatii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmaan uutistenlukijan näköinen. Minä en ole uutistenlukijanausen näköinen, enkä muutenkaan viihdy sen tyyppisten ihmisten seurassa. Joten miksi heitä yrittäisin miellyttää? Jospa antaisit meidän tavallisten naisten pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joista itse pidämme, ja joissa viihdymme. Voit siellä salilla katsella niitä konservatiivisia naisia niin paljon kuin haluat. Minä olen yleensäkin aina yksin, koska ne konservatiiviset naiset eivät kiinnosta lähiystävinä. Vastaantulleessa kadulla voin muutaman sanan vaihtaa.
Minä luulin, että se uutistenlukijajehovalainen oli mies. Kyllä ainakin miehen puvussa aina uutisia luki. Urpona.
Vaatimus, että naisten pitää kulkea hameissa ei perustu mihinkään uskonnolliseen viestiin, sillä VT:n aikaan oli ihokkaat ja viitat, sandaalit ja huivit. Pukeutuminen paahtavaan auringonpaisteeseen on aivan erilaista kuin pohjolan ilmastoon.
Sen vuoksi on naurettavaa vedota uskonnon ohjeisiin, sama koskee ruokaa. Maailmassa on mnoni eri kansakuntia, ja niiden perinteet kaikessa poikkeavat toisistaan ja ovat muotoutunet olosuhteiden mukaan, juuri samalla tavoin kuin Juudeassa. - Anonyymi
Provo, joka pn JT miehen kirjoittama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a. Pääasia on se, että naisilla on hame ja miehillä housut sekä mielellään kauluspaita. Silloin nainen ja mies näyttävät täydentävän myös ulkoisesti toisiaan. Tärkeintä on tietenkin sisäinen saumattomuus - naisen kunnioitus miestään kohtaan ja miehen kunnioitus Jumalaa kohtaan. Tämä raamatullinen järjestys heijastuu vilpittöminä hymyinä ja kohteliaina eleinä. Arvaan, että joku jo arvostelee, että opetettuja tapoja vain, mutta niin se ei ole! Tosi kristillisyyden yksi tunnusmerkki on sävyisä käytös, jota ei todellakaan voi opetella kuin jotakin näytelmän vuorosanoja! Kysymyksessä on aito ja hyvä raamatullinen käyttäytyminen. Siihen kuuluu myös asiallinen ja siisti pukeutuminen. Liiallinen "persoonallisuus" vie huomion itse Raamatun totuudelta!
Minulle ei kukaan mies määrää, mitä vaatteita pälleni laitan. Housut ja farkut ovat päävastteeni kaikkialla ja kaikkina aikoina. Oma hyvinvointini ja hyvä oloni ovat minulle tärkeintä. On uskomatonta, että JT voivat vielä tänä aikana vaatia naisia kulkemaan hameessa. On minulle uusi asia. Tiedän kyllä, että he vaativat kokouksissa ja ovityössä hametta naisilta. Mutta että kehtaavatkin hankaloittaa naisten elämää tuollaisilla typerillä pukeutumisvaatimuksilla. Yhä vähemmän kiinnostaa JT uskonto. En todellakaan koskaan tule noudattamaan tuollaista sääntöä.
- Anonyymi
Menneinä edes omista hametta. Minulla on vain farkkuja ja legginsejä. En käy enää kokouksissa ja ovilla, enkä aio koskaan tullakaan kokouksiin tai mennä oville.
- Anonyymi
Siis en omista yhtään hametta.
- Anonyymi
Kyllä sitä olisi jäänyt mielellään kotirouvaksi. JT uskonnossa se vain ei ole mahdollista. Siellä ei ole riittävästi miehiä.
- Anonyymi
On tietenkin viehättävää keskustella naisen raamatullisesta pukeutumisesta, jossa seurakunnissa on perinteisesti pitäydytty hameeseen ja kauniisiin paitapuseroihin, tytöillä mekkoihin. Pojat pukeutuvat mielellään jo varhaisellakin iällä isiensä tavoin pukuun.
Kuitenkin tärkeämpi on se mitä asennetta nainen edustaa. Maailmassa on kapinallisia asenteita tätänykyä enemmän kuin aiemmin. Aikamiehetkin maailmassa ripustavat toisinaan korviinsa (!) ällöttäviä koristeita ja käyttävät lasten tapaisia kumitossuja jopa töihin mentäessä. Kertooko tämä silti mitään heidän sisäisestä naiskuvastaan?
Itse ajattelen naisen täyden naisellisuuden ilmaisemisen seurakunnassa luonnollisesti lisäävän myös miehen vastakkaisen sukupuolen tarkoituksia. Luomiskertomuksessa mies ja nainen muodostavat "yhden lihan" - eivät niin, että mies muuttuisi enemmän naiseksi ja nainen mieheksi, vaan kumpikin aitoina, alkuperäisinä miehenä ja naisena vastakkaisina sukupuolina selvine eroineen.
Kun näkee esim. koululaisia tai bussiin nousevia nykykansalaisia, heistä on vaikea erottaa sukupuolten toisilleen vastakkaisia piirteitä, siksi samalla tavalla nuoret pojat ja tytöt ilmaisevat sukupuoltaan. Tytöt voivat esiintyä ronskein kielikuvin ja pojat pitkine hiuksineen ja hentoine kehoineen eivät uhku miehistä voimaa ja vakavuutta, kuten vielä esim. 1960-luvulla. Myös siistin ja asiallisen puvun käyttö pojilla on vaihdettu räikeisiin hupputakkeihin ja farmarihousuihin. Farmarithan ovat alkujaan fyysisen työn asu - josta muotivillitys levitti "farkut" jo 1970-luvulla myös suomalaisten "unisex" muotivaatetukseen.
Unisex-asenne latistaa luomiskertomuksen alkuperäisen tarkoituksen miehen ja naisen välisestä vastakkaisuudesta ja eroista. Onko siksi nykyään niin paljon yksinasuvia, varsinkin kaupungeissa?- Anonyymi
Jehovan todistaja naisilla on aivan väärä asenne.
Jos järjestö sanoo:" tapa itsesi kieltäytymällä verensiirrosta" ja tottelee noita kahdeksaa huuhaa ukkoa, niin pahasti on asenteet pielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistaja naisilla on aivan väärä asenne.
Jos järjestö sanoo:" tapa itsesi kieltäytymällä verensiirrosta" ja tottelee noita kahdeksaa huuhaa ukkoa, niin pahasti on asenteet pielessä.Onneksi ehtolauseesi on hypoteettinen. Olet löytänyt kuitenkin kohumedian eniten myyvimpä aiheita. Tässä harhaanjohdattelevassa muodossa niitä esitetään palstaneliömetreittäin yhä kiihtyvällä tahdilla - netin roskatarjonnasta nyt puhumattakaan!
Kumpa lukisimme Raamattua yhtä innokkaasti kuin roskalehtiä tai SexOnlyMEdiaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ehtolauseesi on hypoteettinen. Olet löytänyt kuitenkin kohumedian eniten myyvimpä aiheita. Tässä harhaanjohdattelevassa muodossa niitä esitetään palstaneliömetreittäin yhä kiihtyvällä tahdilla - netin roskatarjonnasta nyt puhumattakaan!
Kumpa lukisimme Raamattua yhtä innokkaasti kuin roskalehtiä tai SexOnlyMEdiaa!Raamatussahan sanotaan, että hätätilanteessa saa käyttää itsestään kuollutta eläintä ( jossa veri vielä on ) tai raadellun eläimen ihaa.
Voidaan verrata hätätilanteessa otettavaan vereen.
Ja sinulla tietenkin on esimerkkejä näistä palstametreistä.? Kerro.
Netin roskatarjonta numero 1 on valehteleva JW org.
Kerronko esimerkkejä? - Anonyymi
Olennopiskellut pukeutumista ammattilaisten johdolla, ja paitapusero rinspvi kaikille naisille. Minä enntodellakaan koskaan tule pukeutumaan perinteisiin JT naisten vaatteisiin. En myöskään ole yhtään kiinnostunut perinteisistä JT miehistä. Persoonallisesti pukeutuvat ja muutenkin persoonalliset ihmiset kiinnostavat. Jonkin verran heitä saattaa löytyä JT ympyröistäkin. Mutta valtaenemmistö JT ovat sellaisia, että heidä vaatteensa ja ulkoasu kertoo ihmisistä, joiden seura ei kiinnosta. Keskustelu heidän kanssaan on tyhjänpäiväistä JT fraasien toistelua. Heillä ei ole mitään sanottavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ehtolauseesi on hypoteettinen. Olet löytänyt kuitenkin kohumedian eniten myyvimpä aiheita. Tässä harhaanjohdattelevassa muodossa niitä esitetään palstaneliömetreittäin yhä kiihtyvällä tahdilla - netin roskatarjonnasta nyt puhumattakaan!
Kumpa lukisimme Raamattua yhtä innokkaasti kuin roskalehtiä tai SexOnlyMEdiaa!Surullisenkuuluisa roskalehti on Vartiotorni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olennopiskellut pukeutumista ammattilaisten johdolla, ja paitapusero rinspvi kaikille naisille. Minä enntodellakaan koskaan tule pukeutumaan perinteisiin JT naisten vaatteisiin. En myöskään ole yhtään kiinnostunut perinteisistä JT miehistä. Persoonallisesti pukeutuvat ja muutenkin persoonalliset ihmiset kiinnostavat. Jonkin verran heitä saattaa löytyä JT ympyröistäkin. Mutta valtaenemmistö JT ovat sellaisia, että heidä vaatteensa ja ulkoasu kertoo ihmisistä, joiden seura ei kiinnosta. Keskustelu heidän kanssaan on tyhjänpäiväistä JT fraasien toistelua. Heillä ei ole mitään sanottavaa.
Siis paitapusero ei sovi kaikille naisille. Kurvikkailla naisilla näyttää siltä, kuin he tukehtuisivat paitapuseron. Ja paitapusero on sitäpaitsi miesten vaate.
- Anonyymi
Vaikka Jumalaan uskoisinkin, niin en pukeudu Taamatun mukaan, vaan oman makuni mukaan. Tiedän pukeutumisesta todella paljon. Olen opiskellut sitä ja käynyt kursseja ym. Kirjoja on vino pino. Persoonalliset vaatteet ovat mieleeni. En ole niin kovin konservatiivinen, niin en sellaisia vaatteitakaan käytä.

*ei Taamatun vaan Raamatun

Ja vaikka kuinka konservatiivinen olisin, niin JT vaatteita en käytä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olennopiskellut pukeutumista ammattilaisten johdolla, ja paitapusero rinspvi kaikille naisille. Minä enntodellakaan koskaan tule pukeutumaan perinteisiin JT naisten vaatteisiin. En myöskään ole yhtään kiinnostunut perinteisistä JT miehistä. Persoonallisesti pukeutuvat ja muutenkin persoonalliset ihmiset kiinnostavat. Jonkin verran heitä saattaa löytyä JT ympyröistäkin. Mutta valtaenemmistö JT ovat sellaisia, että heidä vaatteensa ja ulkoasu kertoo ihmisistä, joiden seura ei kiinnosta. Keskustelu heidän kanssaan on tyhjänpäiväistä JT fraasien toistelua. Heillä ei ole mitään sanottavaa.
Hyvä saada lisätietoja naisten pukeutumiseen liittyen. En tosiaan tunne lainkaan naisten paitojen/puseroiden erityismitoituksia - luomistyön ihmeiden ehdoillahan niissä mennä pitää! Luulin, että t-paidat ovat ns. "unisex" -mallistoa, mutta ostettuani viime kesän helteillä väljän t-paidan, sain kuulla viisammalta puoliskoltani, että olin ostanutkin naisten t-paidan! Se on kuulemma "sisäänvedetty" - ja minulla kun on malliltaan ulostyöntyvä vatsa. Eli kuristava tunne pallean kohdalla ei ollut akuutti korona vaan seurausta väärän sukupuolen tamineihin pukeutumisesta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vaikka kuinka konservatiivinen olisin, niin JT vaatteita en käytä.
"Ja vaikka kuinka konservatiivinen olisin, niin JT vaatteita en käytä."
Tietääkseni Vartiotorniseura ei ainakaan toistaiseksi ole alkanut vaatetehtailijaksi ;-)
Todistajilla on siistit "virka-asut" kokoontumistilaisuuksiin (niinhän se on vaikkapa Suomen eduskunnan tilaisuuksissakin), mutta sitten vapaa-ajallaan pukeutuvat oman makunsa ja kulloisenkin menonsa ja harrastuksensa mukaan, joskin punkkari-looki & Co loistanevat poissaolollaan. - Anonyymi
Hame on talvella kylmä, on suorastaan sadistista vaatia naisia pukeutumaan hameeseen. Kyllä housut ovat hyvät ja käyttännölliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hame on talvella kylmä, on suorastaan sadistista vaatia naisia pukeutumaan hameeseen. Kyllä housut ovat hyvät ja käyttännölliset.
Olen täysin samaa mieltä naisena. Minulla on oikeus kulkea pitkissä housuissa. Olen tehnyt sitä vuosikymmeniä, enkä aio lopettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja vaikka kuinka konservatiivinen olisin, niin JT vaatteita en käytä."
Tietääkseni Vartiotorniseura ei ainakaan toistaiseksi ole alkanut vaatetehtailijaksi ;-)
Todistajilla on siistit "virka-asut" kokoontumistilaisuuksiin (niinhän se on vaikkapa Suomen eduskunnan tilaisuuksissakin), mutta sitten vapaa-ajallaan pukeutuvat oman makunsa ja kulloisenkin menonsa ja harrastuksensa mukaan, joskin punkkari-looki & Co loistanevat poissaolollaan.Minä en käy enää kokouksissa. Ei kiinnosta.
- Anonyymi
Vartiotornihan on piirroksellisesti todistanut että kun kuolleet nousevat haudasta, he ovat pukeutuneet tuon lehden julkaisemisaikaisen keskiluokkaisen pukeutumiskoodin mukaisesti.
Tarkoittaako tuo että ei palata alkuperäiseen paratiisilliseen alastomuuteen vaiko että keskiluokka on oikeassa muodissaan ?- Anonyymi
Emme tiedä tarkkaan miltä paratiisissa eläminen "näyttää" - kirjallisuuden piirroksissa välittyy taiteilijoiden luovuuden inspiroimia "kuvia" tulevaisuuden toivosta. Tuskin sinäkään nyt tuota paratiisipukeutumista otat niin kirjaimellisesti kuin kommenttisi antaa ymmärtää. Mielestäni ei pidä liikaa lähteä konkretisoimaan paratiisin olemusta - mielikuvitus tuottaa meille jokaisella ihan oman mielikuvan Raamatun lupausten kuvaamisessa inhimillisen käsityksen mukaisina. Jumalan suunnitelma toteutuu kuitenkin ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella ja saamme kerran suurimman lahjan: näemme paratiisin Jumalan tahdon mukaisena!
- Anonyymi
Entäs vasemmistolaishenkiset ihmiset?

Emme varmaan, kun ei ole mitään syytä olettaa, että minkäänlaista paratiisia olisi tulossakaan. Tai jos on, niin ihmisen itsensä pitää se rakentaa mm. tekniikan kehityksen avulla.
Kiinnostaisi tietää, miten voit olla niin varma siitä, mikä Jumalan suunnitelma on. Kai tiedät, ettei Raamattu ole taivaasta tipahtanut, vaan ihmisten kirjoittama ja valikoima? Lisäksi sitäkin voi tulkita, ja tulkitaan, monella tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs vasemmistolaishenkiset ihmiset?
Tämä on keskeinen kysymys. Ns. tasa-arvon ja feminismin sekä työväenliikkeen tunnusten alle on sovitettu epäraamatullisia näkemyksiä. Olemme kuitenkin käytännössä saaneet seurata lähihistoriamme saatossa esim. kommunismin mahdottomuuden johtavan suunnattomiin inhimillisiin kärsimyksiin luomakunnassa. Esim. Neuvostoliiton jumalaton elämäntapa johti epätoivoisiin malleihin ja mm. Tshernobylin ydinvoimalan valtavat laiminlyönnit kommunismin valtataistelun nimissä johtivat maailmanlaajuiseen havahtumiseen väärän ideologian tuhoisuudesta. Tämän tapahtumasarjan jatko-osia odotellaan edelleen, vaikka itse kommunismivaltioliittoutuma teki "itsemurhan" vuonna 1991 eli 30 vuotta sitten. Tuho-organisaatio kielsi Jumalan olemassaolon ja näemme omin silmin seuraukset.
Vasemmistohenkisyys on kalteva pinta ihmisyhteisöissä. Siksi luottaisin enemmän Jumalan Valtakuntaan ja Raamatun antamiin elämänohjeisiin. Perustuuhan esim. pohjoismainen hyvinvointi Raamattuun ja sen ikiaikaiseen viisauteen. Myös ilmaston saastuttajina kunnostautuneet kommarivaltiot ovat jatkaneet vastuutonta luomakunnan saastuttamista - ei vain atomivoimalasaastalla vaan alkeellisilla kemian teollisuuden "tekniikoillaan". Tulemme kuulemaan kummia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on keskeinen kysymys. Ns. tasa-arvon ja feminismin sekä työväenliikkeen tunnusten alle on sovitettu epäraamatullisia näkemyksiä. Olemme kuitenkin käytännössä saaneet seurata lähihistoriamme saatossa esim. kommunismin mahdottomuuden johtavan suunnattomiin inhimillisiin kärsimyksiin luomakunnassa. Esim. Neuvostoliiton jumalaton elämäntapa johti epätoivoisiin malleihin ja mm. Tshernobylin ydinvoimalan valtavat laiminlyönnit kommunismin valtataistelun nimissä johtivat maailmanlaajuiseen havahtumiseen väärän ideologian tuhoisuudesta. Tämän tapahtumasarjan jatko-osia odotellaan edelleen, vaikka itse kommunismivaltioliittoutuma teki "itsemurhan" vuonna 1991 eli 30 vuotta sitten. Tuho-organisaatio kielsi Jumalan olemassaolon ja näemme omin silmin seuraukset.
Vasemmistohenkisyys on kalteva pinta ihmisyhteisöissä. Siksi luottaisin enemmän Jumalan Valtakuntaan ja Raamatun antamiin elämänohjeisiin. Perustuuhan esim. pohjoismainen hyvinvointi Raamattuun ja sen ikiaikaiseen viisauteen. Myös ilmaston saastuttajina kunnostautuneet kommarivaltiot ovat jatkaneet vastuutonta luomakunnan saastuttamista - ei vain atomivoimalasaastalla vaan alkeellisilla kemian teollisuuden "tekniikoillaan". Tulemme kuulemaan kummia!Jehovan todistajissa on äärioikeistolaisia piirteitä, mm. oppi oman porukan ylivertaisuudesta ja toisinajattelijoiden lahtaamisesta, tosin onneksi Jehovan eikä ihmisten toimesta. Onneksi siksi, ettei Jehovaa taida olla olemassakaan, eikä mielikuvitusolentoa tarvitse pelätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistajissa on äärioikeistolaisia piirteitä, mm. oppi oman porukan ylivertaisuudesta ja toisinajattelijoiden lahtaamisesta, tosin onneksi Jehovan eikä ihmisten toimesta. Onneksi siksi, ettei Jehovaa taida olla olemassakaan, eikä mielikuvitusolentoa tarvitse pelätä.
Ei tarvitse äärioikeistoa ontuvaksi pseudo-verrokiksi hakea, sillä riittää kun edes hieman tuntee Raamatun "arvomaailmaa" VT:n ajoista alkaen ja sitä miten sitä on kautta "kritillisyyden" historian toteutettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on keskeinen kysymys. Ns. tasa-arvon ja feminismin sekä työväenliikkeen tunnusten alle on sovitettu epäraamatullisia näkemyksiä. Olemme kuitenkin käytännössä saaneet seurata lähihistoriamme saatossa esim. kommunismin mahdottomuuden johtavan suunnattomiin inhimillisiin kärsimyksiin luomakunnassa. Esim. Neuvostoliiton jumalaton elämäntapa johti epätoivoisiin malleihin ja mm. Tshernobylin ydinvoimalan valtavat laiminlyönnit kommunismin valtataistelun nimissä johtivat maailmanlaajuiseen havahtumiseen väärän ideologian tuhoisuudesta. Tämän tapahtumasarjan jatko-osia odotellaan edelleen, vaikka itse kommunismivaltioliittoutuma teki "itsemurhan" vuonna 1991 eli 30 vuotta sitten. Tuho-organisaatio kielsi Jumalan olemassaolon ja näemme omin silmin seuraukset.
Vasemmistohenkisyys on kalteva pinta ihmisyhteisöissä. Siksi luottaisin enemmän Jumalan Valtakuntaan ja Raamatun antamiin elämänohjeisiin. Perustuuhan esim. pohjoismainen hyvinvointi Raamattuun ja sen ikiaikaiseen viisauteen. Myös ilmaston saastuttajina kunnostautuneet kommarivaltiot ovat jatkaneet vastuutonta luomakunnan saastuttamista - ei vain atomivoimalasaastalla vaan alkeellisilla kemian teollisuuden "tekniikoillaan". Tulemme kuulemaan kummia!"Siksi luottaisin enemmän Jumalan Valtakuntaan ja Raamatun antamiin elämänohjeisiin."
Sinun juttusi kommunismista ja vasemmistosta kielivät ettet tunne noita asioita laisinkaan, kunhan vain arvelet niillä olevan huono kaiku nyky-yhteiskunnassa ja sen vuoksi koetat niiden avulla kepittää Jehovan todistajien uskomuksia.
Jos naisten alistaminen on raamatullista, silloin raamattu on väärässä. Tosin, raamattu ei ole tässä lainkaan niin selkeä, kuin luulet, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme varmaan, kun ei ole mitään syytä olettaa, että minkäänlaista paratiisia olisi tulossakaan. Tai jos on, niin ihmisen itsensä pitää se rakentaa mm. tekniikan kehityksen avulla.
Kiinnostaisi tietää, miten voit olla niin varma siitä, mikä Jumalan suunnitelma on. Kai tiedät, ettei Raamattu ole taivaasta tipahtanut, vaan ihmisten kirjoittama ja valikoima? Lisäksi sitäkin voi tulkita, ja tulkitaan, monella tavalla.Elämme varmaan tällä hetkellä (vuonna 2021) jo melkoista paratiisielämää - lämpimissä huoneissa, tv:n ja netin äärellä, syömme kuin Salomo ja voimme ainakin sivusta seurata tuhansien eri neitsyeiden suloja vaikka 80" teräväpiirtotelevisiosta surround-äänisimulaatiossa! Puhumattakaan niistä lääkkeistä, joiden varassa elämme satavuotiaiksi ja laihdutus/fitness klubeista. Taitaisi jäädä Raamatun ajan paratiisikuvaukset aika vaisuiksi meidän jokapäiväisen "teknologisen paratiisimme" rinnalla!
Mutta olemmeko yhtä onnellisia kuin televisiokuvamme on täydellinen ja mahtavan kokoinen? Voimme päivittäin lukea, miten syömishäiriöiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuosina ja lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon on jonoa - kouluissa poliisi on yhä useammin turvaamassa rauhallista opiskelua. Tai yksinäisyys kaupungeissa? Tuovatko teknologiset päivitykset sittenkään sisältöä elämään? Elämisen arvoista, tarkoituksellista sisältöä?
Ihminen on jäämässä toiseksi monella tavalla. Teknologia ja robotit keräävät jo ruokakärrymme marketeissa ja ilman lentäjää taivaiden halki singahtelevat dronet kuljettavat ruokakassimme kotiovelle. Myös ravintoloiden keittiöiden herkut aperitiiveineen ja muine palanpainikkeineen. Kyyhötämmekö yksin kopeissamme kymmenen ruudun ja langattomien luurien vietyä kaiken tilan seiniltä, tuoleilta ja päämme ympäriltä?
Olisiko seurakunta sittenkin vaihtoehto? Toisten ihmisten seurassa? Jumalan ilmoituksen äärellä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämme varmaan tällä hetkellä (vuonna 2021) jo melkoista paratiisielämää - lämpimissä huoneissa, tv:n ja netin äärellä, syömme kuin Salomo ja voimme ainakin sivusta seurata tuhansien eri neitsyeiden suloja vaikka 80" teräväpiirtotelevisiosta surround-äänisimulaatiossa! Puhumattakaan niistä lääkkeistä, joiden varassa elämme satavuotiaiksi ja laihdutus/fitness klubeista. Taitaisi jäädä Raamatun ajan paratiisikuvaukset aika vaisuiksi meidän jokapäiväisen "teknologisen paratiisimme" rinnalla!
Mutta olemmeko yhtä onnellisia kuin televisiokuvamme on täydellinen ja mahtavan kokoinen? Voimme päivittäin lukea, miten syömishäiriöiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuosina ja lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon on jonoa - kouluissa poliisi on yhä useammin turvaamassa rauhallista opiskelua. Tai yksinäisyys kaupungeissa? Tuovatko teknologiset päivitykset sittenkään sisältöä elämään? Elämisen arvoista, tarkoituksellista sisältöä?
Ihminen on jäämässä toiseksi monella tavalla. Teknologia ja robotit keräävät jo ruokakärrymme marketeissa ja ilman lentäjää taivaiden halki singahtelevat dronet kuljettavat ruokakassimme kotiovelle. Myös ravintoloiden keittiöiden herkut aperitiiveineen ja muine palanpainikkeineen. Kyyhötämmekö yksin kopeissamme kymmenen ruudun ja langattomien luurien vietyä kaiken tilan seiniltä, tuoleilta ja päämme ympäriltä?
Olisiko seurakunta sittenkin vaihtoehto? Toisten ihmisten seurassa? Jumalan ilmoituksen äärellä?Miksi Jehovan todistajat sitten väenväkisin elävät maallisten joukossa maallista elämää ?
Siis muuten kuin pääkonttorin maailmanlaajuisen lahjoitustilin karttumiseksi mammonaa ansaiten.
Vetäisivät tarkistaen rajat Raamatusta myös omalle maallisuudelleen.
Kuin amerikan Amishit ovat tehneet. Kieltäytyvät kaikesta nykyajan tarjoamasta teknologiasta ja kotkotuksista maatilaa pitäen ja maasta eläen. Hevospelillä peltonsa kyntävät ja kylillä käyvät.
Vaatimattomat mutta siistit yhdenmukaiset pukeutumiset miehillä ja naisilla.
Miehet ei partansa reunaa leikkaa ja isoilla autoilla lippalakeissa partavedelle löyhkäten kaupungilla rundia keekoile.
Saati ravintolassa joka päivä käy syömässä maailmallisilla herkuilla itseään ähkyyn, sammuen sokerihumalassa otsa pitsalautaselle.
- Anonyymi
Pyydän saada muistuttaa, että tämä ketju on pyhitetty luomakunnan kauneimmalle - eli naiselle. Minkälaisen naiskuvan Raamattu piirtää silmiemme eteen? Miten Jehovan todistajain naiskuva on "terve" - onko se kuitenkaan Raamatun mukainen?
Yleispoliittisille aiheille on omia ketjuja eikä ydinvoimalaonnettomuuksien syiden spekulointi kuulu muutenkaan mitenkään tämän ketjun aihepiiriin. Sinänsä asiahan on täyttä totta, Jumalan kieltävä kommunismi-ideologia sai temmeltää aina 1920-luvun loppupuolelta melkein 1980-luvun loppuun asti - eli parannuksen tekoon olisi ollut aikaa yli 50 vuotta! Jumalaa vastaan kapinoijat kokivat kurjan kohtalon puhumatta kommunismin kurinpitouhreista tuon surullisen 50 vuoden aikana!
Mutta kertokaahan tärkeämmistä asioista lisää: mitä raamatulliseen naiskauneuteen tulee!- Anonyymi
Minä haluaisin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä arasta aiheesta, miten Jehovan todistajien avioliiton kariutuessa lasten huoltajuuksista päätetään ja kuka päättää? Syntiinlankeemuksen jälkeen olemme oikeastaan eläneet koko ihmiskunnan olemassaolon ajan "kapinallisten" maailmassa. Vain Jumalan Valtakunnan rakentajat ovat päässeet paratiisinomaisiin oloihin jo langenneen maailmankin yhteydessä - joskin syntiinlankeemus tuntuu myös Jehovan todistajain elämässä silloin kun esimerkiksi avioliitto kariutuu.
Miten lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sovitaan Jehovan todistajain yhteisössä? Voivatko lapset jäädä äidille? Pitääkö jomman kumman puolisoista erota seurakunnasta? Kertokaa please, tämä on minulle tärkeä tieto! - Anonyymi
"Mutta kertokaahan tärkeämmistä asioista lisää: mitä raamatulliseen naiskauneuteen tulee!"
Raamatun arvomaailman mukaisesti ja jumalan tahtoisia kansanmurhia tehdessään tuli kaikki tappaa sylivauvoihin saakka, leikata miekalla raskaana olevien hyvin kauniidenkin naisten vatsat auki, murskata kiveen sylilapset vanhempiensa silmien edessä .... mutta käskettiin säästämään neitsyet sotasaaliiksi itselleen omaksi nautinnokseen.
Näinhän se ISIS:kin toimii.
Tapa, ryöstä, raiskaa ja nauti! - 5. Moos. 20:10-17
"Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet KAUNISVARTALOISEN NAISEN ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi" - 5. Moos. 21:10-12
"Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17-18
"Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja HEIDÄN VAIMONSA RAISKATAAN. Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät hopeasta huoli eivätkä kullasta välitä. Heidän jousensa kaatavat nuoret miehet; he eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä lapsia sääli." - Jesaja 13:3-18
*
Kauniit naisorjat saattoivat olla tai olivat myös omistajiensa seksuaalista omaisuutta.
Sekä:
Sacred prostitution: https://en.wikipedia.org/wiki/Sacred_prostitution#Hebrew_Bible
.
Edellä pieni ote tosi aidosta raamatullisuudesta ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluaisin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä arasta aiheesta, miten Jehovan todistajien avioliiton kariutuessa lasten huoltajuuksista päätetään ja kuka päättää? Syntiinlankeemuksen jälkeen olemme oikeastaan eläneet koko ihmiskunnan olemassaolon ajan "kapinallisten" maailmassa. Vain Jumalan Valtakunnan rakentajat ovat päässeet paratiisinomaisiin oloihin jo langenneen maailmankin yhteydessä - joskin syntiinlankeemus tuntuu myös Jehovan todistajain elämässä silloin kun esimerkiksi avioliitto kariutuu.
Miten lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sovitaan Jehovan todistajain yhteisössä? Voivatko lapset jäädä äidille? Pitääkö jomman kumman puolisoista erota seurakunnasta? Kertokaa please, tämä on minulle tärkeä tieto!Olet aikas lailla väärässä ketjussa (lisäksi jo aivan liian pitkäkin luettavaksi) jonne tiedontahtosi katoaa, vai sekoittaako hurskas uskovuus ihan peruslogiikankin.
Tee tuolle asialle ihan oma aloitus jotakin tyyliin: avioero ja huoltajuus.
Samalla voisit käyttää tilaisuuden hyväksi ja jättää tuon muun jeesustelun kokonaan pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta kertokaahan tärkeämmistä asioista lisää: mitä raamatulliseen naiskauneuteen tulee!"
Raamatun arvomaailman mukaisesti ja jumalan tahtoisia kansanmurhia tehdessään tuli kaikki tappaa sylivauvoihin saakka, leikata miekalla raskaana olevien hyvin kauniidenkin naisten vatsat auki, murskata kiveen sylilapset vanhempiensa silmien edessä .... mutta käskettiin säästämään neitsyet sotasaaliiksi itselleen omaksi nautinnokseen.
Näinhän se ISIS:kin toimii.
Tapa, ryöstä, raiskaa ja nauti! - 5. Moos. 20:10-17
"Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet KAUNISVARTALOISEN NAISEN ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi" - 5. Moos. 21:10-12
"Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17-18
"Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja HEIDÄN VAIMONSA RAISKATAAN. Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät hopeasta huoli eivätkä kullasta välitä. Heidän jousensa kaatavat nuoret miehet; he eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä lapsia sääli." - Jesaja 13:3-18
*
Kauniit naisorjat saattoivat olla tai olivat myös omistajiensa seksuaalista omaisuutta.
Sekä:
Sacred prostitution: https://en.wikipedia.org/wiki/Sacred_prostitution#Hebrew_Bible
.
Edellä pieni ote tosi aidosta raamatullisuudesta ...Nyt täytyy muistaa, että Raamatun totuus on kokonaisilmoituksessa - ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa! Vääristelet tahallasi Raamatun valtavaa rakkauden sanomaa poimimalla näitä hirveyksiä kuvaavia jakeita. Raamattu on rehellinen. Miksi siitä olisi pitänyt peittää tällaiset syntiinlangenneen maailman hirmutapahtumat? Olisitko silloin Raamatun totuuden puolustaja?
Myös hirviömäisyydetkin ovat mukana juuri niiden opettavaisuuden takia, ettemme syyllistyisi enää koskaan mihinkään vastaavaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluaisin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä arasta aiheesta, miten Jehovan todistajien avioliiton kariutuessa lasten huoltajuuksista päätetään ja kuka päättää? Syntiinlankeemuksen jälkeen olemme oikeastaan eläneet koko ihmiskunnan olemassaolon ajan "kapinallisten" maailmassa. Vain Jumalan Valtakunnan rakentajat ovat päässeet paratiisinomaisiin oloihin jo langenneen maailmankin yhteydessä - joskin syntiinlankeemus tuntuu myös Jehovan todistajain elämässä silloin kun esimerkiksi avioliitto kariutuu.
Miten lasten huoltajuudesta ja tapaamisesta sovitaan Jehovan todistajain yhteisössä? Voivatko lapset jäädä äidille? Pitääkö jomman kumman puolisoista erota seurakunnasta? Kertokaa please, tämä on minulle tärkeä tieto!Kun en tunne yksityiskohtia, en voi ottaa kantaa näihin erittäin valitettaviin aviorikkojien elämäntilanteisiin. On kuitenkin hyvä, jos asuinpaikka ja aikataulut säilyvät samoina kuin ennen, mutta vielä tärkeämpää on pitää kiinni hyvästä hengellisestä rutiinista, johon kuuluvat muun muassa Raamatun lukeminen ja perheen yhteinen palvonta (5. Mooseksen kirja 6:6–9). Avioerohan ei voida Raamatun mukaan ottaa muuten kuin aviorikokseen syyllistyneestä puolisosta, joten sovintoratkaisut ovat ensisijaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun en tunne yksityiskohtia, en voi ottaa kantaa näihin erittäin valitettaviin aviorikkojien elämäntilanteisiin. On kuitenkin hyvä, jos asuinpaikka ja aikataulut säilyvät samoina kuin ennen, mutta vielä tärkeämpää on pitää kiinni hyvästä hengellisestä rutiinista, johon kuuluvat muun muassa Raamatun lukeminen ja perheen yhteinen palvonta (5. Mooseksen kirja 6:6–9). Avioerohan ei voida Raamatun mukaan ottaa muuten kuin aviorikokseen syyllistyneestä puolisosta, joten sovintoratkaisut ovat ensisijaisia.
Oletko juutalainen kun Mooseksen lakiin vetoat? Ei Mooseksen laki koske kristittyjä. Tosin Vartiotornin laki koskee jehovantodistajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko juutalainen kun Mooseksen lakiin vetoat? Ei Mooseksen laki koske kristittyjä. Tosin Vartiotornin laki koskee jehovantodistajia.
En ole tiennytkään, että koko Raamattu joka sanaa myöten ei koskisi kristittyjä? Tarkentaisitko hieman, koska koko Raamattu on nimen omaan kristittyjen Pyhä Kirja, Jumalan ilmoitus luomakunnalleen.
Oletko koskaan avannut itse Raamattua? Jos et, tee se nyt, vaikka juurikin tuosta tärkeästä kohdasta 5. Mooseksen kirja 6:6–9. Jatketaan sitten tarvittaessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tiennytkään, että koko Raamattu joka sanaa myöten ei koskisi kristittyjä? Tarkentaisitko hieman, koska koko Raamattu on nimen omaan kristittyjen Pyhä Kirja, Jumalan ilmoitus luomakunnalleen.
Oletko koskaan avannut itse Raamattua? Jos et, tee se nyt, vaikka juurikin tuosta tärkeästä kohdasta 5. Mooseksen kirja 6:6–9. Jatketaan sitten tarvittaessa.Okei. Mielestäsi siis myös esim. ympärileikkaus ja sianlihan syöntikielto koskevat kristittyjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tiennytkään, että koko Raamattu joka sanaa myöten ei koskisi kristittyjä? Tarkentaisitko hieman, koska koko Raamattu on nimen omaan kristittyjen Pyhä Kirja, Jumalan ilmoitus luomakunnalleen.
Oletko koskaan avannut itse Raamattua? Jos et, tee se nyt, vaikka juurikin tuosta tärkeästä kohdasta 5. Mooseksen kirja 6:6–9. Jatketaan sitten tarvittaessa."En ole tiennytkään, että koko Raamattu joka sanaa myöten ei koskisi kristittyjä?"
No jos te noudatatte nk. koko raamattua niin toki te selvitätte raamatunmukaisesti senkin onko vaimo ollut uskoton? Miesten kohdalla moista menettelyä ei toki tarvita.
Ja kun hän on juottanut vaimolla veden, niin, jos hän on saastuttanut itsensä ja ollut miehelleen uskoton, menee kirovesi häneen, hänelle tuskaksi, ja hänen vatsansa paisuu ja lanteensa kuihtuvat, ja vaimon nimi tulee kiroukseksi hänen kansansa keskuudessa. 28Mutta jos vaimo ei ole saastuttanut itseänsä, vaan on puhdas, ei hän vahingoitu, vaan pysyy hedelmällisenä
Ja kyllähän kristinuskon käsitys on, että lakiliiton tilalle tuli uusi kristuksen laki. Toki tämä on vain tulkintaa, koska raamattu on ristiriitainen tässäkin asiassa.
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt täytyy muistaa, että Raamatun totuus on kokonaisilmoituksessa - ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa! Vääristelet tahallasi Raamatun valtavaa rakkauden sanomaa poimimalla näitä hirveyksiä kuvaavia jakeita. Raamattu on rehellinen. Miksi siitä olisi pitänyt peittää tällaiset syntiinlangenneen maailman hirmutapahtumat? Olisitko silloin Raamatun totuuden puolustaja?
Myös hirviömäisyydetkin ovat mukana juuri niiden opettavaisuuden takia, ettemme syyllistyisi enää koskaan mihinkään vastaavaan!"ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa"
Kas kummaa, nyt vedotaan aikaan ja tapoihin, mutta kun kyse on naisen asemasta, aika ja tavat saavat unohtua ;] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt täytyy muistaa, että Raamatun totuus on kokonaisilmoituksessa - ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa! Vääristelet tahallasi Raamatun valtavaa rakkauden sanomaa poimimalla näitä hirveyksiä kuvaavia jakeita. Raamattu on rehellinen. Miksi siitä olisi pitänyt peittää tällaiset syntiinlangenneen maailman hirmutapahtumat? Olisitko silloin Raamatun totuuden puolustaja?
Myös hirviömäisyydetkin ovat mukana juuri niiden opettavaisuuden takia, ettemme syyllistyisi enää koskaan mihinkään vastaavaan!"Nyt täytyy muistaa, että Raamatun totuus on kokonaisilmoituksessa - ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa! Vääristelet tahallasi Raamatun valtavaa rakkauden sanomaa poimimalla näitä hirveyksiä kuvaavia jakeita."
Päinvastoin, olisi toivottavaa lopettaa tuollainen "valtavan raamatullisen rakkauden sanoman" trollaus.
Nuo väkivaltaisuudet alkoivat jo tarinan aivan ensimetrillä kun Raamatun jumala rakkaudellsiesti uhkasi henkisen väkivallan ja kiristkysen ensisanoissaan ensiparia kuolemalla. Kuvastaa piekmminkin heikkoa ja narsistista egoa.
Toisekseen, kyse ei ole hirveyksiä "kuvaavista" jakeista, vaan Raamatun mukaan ihan todellisista ja konkreettisista hirmutöistä.
Koetat uskovan kongitiivisellä dissonanssilla suodattaa pois ja selitellä paremmin päin sen mikä sotii omaakin oikeuskäsitystäsi, ihmisyyttä ja inhimilllisyyttä vastaan tai sitten roolitrollaat uskovaa ;-)
Lainaamissani Raamatun kertomuksissa on kyse kerrotusta jumalan valtavan rakkaudellisesta tahdosta ja rakkaudellisen tahtonsa mukaisesta poikkeusellisen epäinhimillisestä sodankäynnistä, raiskauksineen ja kauniiden neitsyiden sotasaaliiksi omaan käyttöön ottamisesta.
Nuo Raamatun jumalan rakkaudellisen tahdon mukaiset metodit ovat yksi yhteen sen kanssa miten mm. nykyaikana terroristijärjestö ISIS toimii.
Raamatussa kerrotut jumalan sodat epäinhimillisine raakuuksineen eivät eroa millään tavoin "ihmisten" sodista, paitsi niille annetulla jumalallisella tahdolla.
Ainoa ero ISISiin nähden on lainaamieni hirmutöiden väitetty Raamatun jumalallisuus, Allahin tahdon sijaan.
Samaan aikaan ei voi olla rehllinen itselleen ja toisille ja puolustella ristiriitaisen ja kakisnaismoralisen Raamatun sisältöä, jostakin joutuu tinkimään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt täytyy muistaa, että Raamatun totuus on kokonaisilmoituksessa - ei muutamissa oman aikansa väkivaltakuvauksissa! Vääristelet tahallasi Raamatun valtavaa rakkauden sanomaa poimimalla näitä hirveyksiä kuvaavia jakeita."
Päinvastoin, olisi toivottavaa lopettaa tuollainen "valtavan raamatullisen rakkauden sanoman" trollaus.
Nuo väkivaltaisuudet alkoivat jo tarinan aivan ensimetrillä kun Raamatun jumala rakkaudellsiesti uhkasi henkisen väkivallan ja kiristkysen ensisanoissaan ensiparia kuolemalla. Kuvastaa piekmminkin heikkoa ja narsistista egoa.
Toisekseen, kyse ei ole hirveyksiä "kuvaavista" jakeista, vaan Raamatun mukaan ihan todellisista ja konkreettisista hirmutöistä.
Koetat uskovan kongitiivisellä dissonanssilla suodattaa pois ja selitellä paremmin päin sen mikä sotii omaakin oikeuskäsitystäsi, ihmisyyttä ja inhimilllisyyttä vastaan tai sitten roolitrollaat uskovaa ;-)
Lainaamissani Raamatun kertomuksissa on kyse kerrotusta jumalan valtavan rakkaudellisesta tahdosta ja rakkaudellisen tahtonsa mukaisesta poikkeusellisen epäinhimillisestä sodankäynnistä, raiskauksineen ja kauniiden neitsyiden sotasaaliiksi omaan käyttöön ottamisesta.
Nuo Raamatun jumalan rakkaudellisen tahdon mukaiset metodit ovat yksi yhteen sen kanssa miten mm. nykyaikana terroristijärjestö ISIS toimii.
Raamatussa kerrotut jumalan sodat epäinhimillisine raakuuksineen eivät eroa millään tavoin "ihmisten" sodista, paitsi niille annetulla jumalallisella tahdolla.
Ainoa ero ISISiin nähden on lainaamieni hirmutöiden väitetty Raamatun jumalallisuus, Allahin tahdon sijaan.
Samaan aikaan ei voi olla rehllinen itselleen ja toisille ja puolustella ristiriitaisen ja kakisnaismoralisen Raamatun sisältöä, jostakin joutuu tinkimään.Jumala on antanut ihmiskunnalleen ilmoituksen: Raamatun. Tämä Pyhä Kirja on käytössä tuhansia vuosia ja sitä on käännetty, tutkittu, julkaistu sekä dissattu enemmän kuin mitään muuta kirjaa maailmassa.
Itse uskon Raamatun totuuteen. Sinulla on omia käsityksiä siitä, mitä Raamatun Jumalan ilmoituksena pitäisi sisältää. Tietenkin tuhansia vuosia vanhat hirmutekokuvaukset ovat nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatista kovin raakoja ja brutaaleja, mutta on muistettava, että Raamattu oli Jumalan ilmoitus ihmiskunnalleen jo tuhansia vuosia sitten! Jos ajan kuva olisi esitetty kovin suodatettuna, mitä nyt ilmeisesti toivot, aikalaiset olisivat varmasti tyrmänneet tekstit epärealistisena ajankuvana.
Raamattu on ollut koko historiansa ajan vahva auktoriteetti. Sen varaan on rakennettu koko moderni tiede sekä yhteiskuntarakenne. Sen jakeita luemme edelleen päivittäin kaikkialla maailmassa sadoilla eri kielillä. Emme voi vaikuttaa Jumalan antamaan ilmoitukseen täältä lopun ajoista käsin. Voimme vain ottaa opiksemme ja kiittää Jumalaa rauhallisista ja turvallisista oloista, joita vuoteen 2022 siirtyvinä saamme nauttia! Niin miehinä kuin naisina - tasapuolisesti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on antanut ihmiskunnalleen ilmoituksen: Raamatun. Tämä Pyhä Kirja on käytössä tuhansia vuosia ja sitä on käännetty, tutkittu, julkaistu sekä dissattu enemmän kuin mitään muuta kirjaa maailmassa.
Itse uskon Raamatun totuuteen. Sinulla on omia käsityksiä siitä, mitä Raamatun Jumalan ilmoituksena pitäisi sisältää. Tietenkin tuhansia vuosia vanhat hirmutekokuvaukset ovat nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatista kovin raakoja ja brutaaleja, mutta on muistettava, että Raamattu oli Jumalan ilmoitus ihmiskunnalleen jo tuhansia vuosia sitten! Jos ajan kuva olisi esitetty kovin suodatettuna, mitä nyt ilmeisesti toivot, aikalaiset olisivat varmasti tyrmänneet tekstit epärealistisena ajankuvana.
Raamattu on ollut koko historiansa ajan vahva auktoriteetti. Sen varaan on rakennettu koko moderni tiede sekä yhteiskuntarakenne. Sen jakeita luemme edelleen päivittäin kaikkialla maailmassa sadoilla eri kielillä. Emme voi vaikuttaa Jumalan antamaan ilmoitukseen täältä lopun ajoista käsin. Voimme vain ottaa opiksemme ja kiittää Jumalaa rauhallisista ja turvallisista oloista, joita vuoteen 2022 siirtyvinä saamme nauttia! Niin miehinä kuin naisina - tasapuolisesti!"Jumala on antanut ihmiskunnalleen ilmoituksen: Raamatun. "
Onhan tuossa valinnanvaraa moneen korvasyyhyn ;-)
"Pyhät kirjoitukset kuuluvat useisiin uskontoihin ja hengellisiin liikkeisiin. Niihin kuuluu uskomus, että pyhät kirjoitukset ovat suoraan tai osittain joko jumalallista ilmoitusta tai hengellisesti inspiroituja, joissakin tapauksissa niitä saatetaan pitää myös historian kerrontana. "
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_kirjoitus
"Itse uskon Raamatun totuuteen. Sinulla on omia käsityksiä siitä, mitä Raamatun Jumalan ilmoituksena pitäisi sisältää. "
Siinäpä se. Terveen kritiikin ja objektiivisyyden sijaan raamattu-uskovuus todellakin on epärationaalisen uskomuksen, itselleen valehtelun ja selektiivisen luennan varassa.
Melkoisen valheellisiin asioiden päällen kääntämisiinkin tuo uskovuus toistuvasti johdattaa.
Kun nostaa esille Raamatun itsensä ilmoittamat jumalan tahdosta ja täysin ISIS-metodeilla toteutetut hirmuteot, kammottavat rikokset ihmisyyttä vastaan, jollaiset demonisina tekoina toisten tekeminä luokitellaan, niin se kääntyykin lukijan syyksi ja vastuulle ;-)
"Raamattu on ollut koko historiansa ajan vahva auktoriteetti."
Kyllä maar, kuten loputtomine jakaumineen, oikeaoppisuus-kiistoineen, ristiretkineen, roviolla pottamisineen, pakkokäännytyksineen ja eritavoin uskovien tai ei-uskovien vainoineen ja lahtaamisineen.
"Sen varaan on rakennettu koko moderni tiede sekä yhteiskuntarakenne."
Kyllä maar jälleen kerra, kyllä kristinusko ja kirkko on "ollut edistämässä" tiedettä ;-)
"They persecuted scientists who formed theories the Church deemed heretical and forbade people from reading any books on those subjects by placing the books on the Index of Prohibited Books. "
- http://www.inquiriesjournal.com/articles/1675/copernicus-galileo-and-the-church-science-in-a-religious-world
- https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/19/The_ancient_Hebrew_conception_of_the_Universe.JPG
ps. Ranskan vallankumous toi mukanaan kirkonvallan musertamisen ensiaallon Euroopassa ja toi mukanaan demokratian, tieteen, filosofian ja edistyksen, tuon keskiaikasen kirkon verisen ja orjuuttavan tyranian sijaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala on antanut ihmiskunnalleen ilmoituksen: Raamatun. "
Onhan tuossa valinnanvaraa moneen korvasyyhyn ;-)
"Pyhät kirjoitukset kuuluvat useisiin uskontoihin ja hengellisiin liikkeisiin. Niihin kuuluu uskomus, että pyhät kirjoitukset ovat suoraan tai osittain joko jumalallista ilmoitusta tai hengellisesti inspiroituja, joissakin tapauksissa niitä saatetaan pitää myös historian kerrontana. "
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_kirjoitus
"Itse uskon Raamatun totuuteen. Sinulla on omia käsityksiä siitä, mitä Raamatun Jumalan ilmoituksena pitäisi sisältää. "
Siinäpä se. Terveen kritiikin ja objektiivisyyden sijaan raamattu-uskovuus todellakin on epärationaalisen uskomuksen, itselleen valehtelun ja selektiivisen luennan varassa.
Melkoisen valheellisiin asioiden päällen kääntämisiinkin tuo uskovuus toistuvasti johdattaa.
Kun nostaa esille Raamatun itsensä ilmoittamat jumalan tahdosta ja täysin ISIS-metodeilla toteutetut hirmuteot, kammottavat rikokset ihmisyyttä vastaan, jollaiset demonisina tekoina toisten tekeminä luokitellaan, niin se kääntyykin lukijan syyksi ja vastuulle ;-)
"Raamattu on ollut koko historiansa ajan vahva auktoriteetti."
Kyllä maar, kuten loputtomine jakaumineen, oikeaoppisuus-kiistoineen, ristiretkineen, roviolla pottamisineen, pakkokäännytyksineen ja eritavoin uskovien tai ei-uskovien vainoineen ja lahtaamisineen.
"Sen varaan on rakennettu koko moderni tiede sekä yhteiskuntarakenne."
Kyllä maar jälleen kerra, kyllä kristinusko ja kirkko on "ollut edistämässä" tiedettä ;-)
"They persecuted scientists who formed theories the Church deemed heretical and forbade people from reading any books on those subjects by placing the books on the Index of Prohibited Books. "
- http://www.inquiriesjournal.com/articles/1675/copernicus-galileo-and-the-church-science-in-a-religious-world
- https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/19/The_ancient_Hebrew_conception_of_the_Universe.JPG
ps. Ranskan vallankumous toi mukanaan kirkonvallan musertamisen ensiaallon Euroopassa ja toi mukanaan demokratian, tieteen, filosofian ja edistyksen, tuon keskiaikasen kirkon verisen ja orjuuttavan tyranian sijaan.Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti - onhan sentään kysymys meille kaikille rakkaimmasta maailmassa - naisesta - äidistä - tyttöystävästä - tyttärestä! Ettei ketjun alkuperäinen aihe kokonaan hukkuisi näiden demagogioitsijoiden vyöryyn, haluaisin toistaa ihan sanasta sanaan, miten aloittaja avasi ketjun - ja määräsi aihepiirin rajat:
Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen
30.10.2021 kello 15:38
Jumala loi naisen miehelleen avuksi - mies on naisen pää eikä naista pidä nostaa miehen tehtäviin, kuten salin edestä opettamiseen. Nykyaikaiset naiset ovat levottomia ja käyvät mm. ravintoloissa kestääkseen miesten kannettaviksi tarkoitetut paineet. Naisen paikka luomakunnassa on miehensä ja perheensä apuna hyvin tärkeä ja luonnollinen. Kotityöt sekä lasten tarpeista huolehtiminen tekevät naisista sävyisiä ja onnellisia. Heillä on vastuu kodin onnesta, jota mies ei pysty luomaan.
Nykyaikana naiset voivat päästä miesten tehtäviin, kuten palokuntiin ja politiikkaan, mutta he eivät sopeudu miesten vaatimuksiin. Siitä johtuu se minäkin-kitinä työpaikoilla, kun naiset eivät tunne oloaan työelämässä kotoisaksi - niin, kotirouvien paikka on koti! Onneksi tämäkin feministivillitys on menemässä pois muodista ja nuoret tytöt eivät enää pyri naisille sopmattomiin tehtäviin.
Seurakunnalla on tässäkin suhteessa erittäin suuri merkitys. Jos nainen on päästetty esim. papin virkaan, naisen alkuperäinen tehtävä miehen apuna on räikeästi vääristynyt. Miten nainen pystyisi huolehtimaan lasten kasvatuksesta ja ruokkimisesta, jos nuoruusikä tuhlataan naiselle sopimattomien virkojen "pätevyyksien" opiskeluun? Ei mitenkään. Naisen onnellisuus kasvaa lapsissa ja perheen hyvinvoinnissa. On surullista nähdä kauniita nuoria naisia menevän feministileiriin kärsimään ja katkeroitumaan. Onnellinen nainen on Raamatun kuvaama!
Tähän pohdintaan haluaisin itsekin osallistua esittämällä ketjun kaikille osallistujille kysymyksen: oletteko koskaan tavanneet toisianne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti - onhan sentään kysymys meille kaikille rakkaimmasta maailmassa - naisesta - äidistä - tyttöystävästä - tyttärestä! Ettei ketjun alkuperäinen aihe kokonaan hukkuisi näiden demagogioitsijoiden vyöryyn, haluaisin toistaa ihan sanasta sanaan, miten aloittaja avasi ketjun - ja määräsi aihepiirin rajat:

Tähän pohdintaan haluaisin itsekin osallistua esittämällä ketjun kaikille osallistujille kysymyksen: oletteko koskaan tavanneet toisianne?Tuskin, vaikea sanoa, olemmehan nykyään anonyymejä, niin miten voisi tietää? Hasta_Luegon olin kerran nähnyt Hakaniemessä, oletko linjoilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti - onhan sentään kysymys meille kaikille rakkaimmasta maailmassa - naisesta - äidistä - tyttöystävästä - tyttärestä! Ettei ketjun alkuperäinen aihe kokonaan hukkuisi näiden demagogioitsijoiden vyöryyn, haluaisin toistaa ihan sanasta sanaan, miten aloittaja avasi ketjun - ja määräsi aihepiirin rajat:
Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen
30.10.2021 kello 15:38
Jumala loi naisen miehelleen avuksi - mies on naisen pää eikä naista pidä nostaa miehen tehtäviin, kuten salin edestä opettamiseen. Nykyaikaiset naiset ovat levottomia ja käyvät mm. ravintoloissa kestääkseen miesten kannettaviksi tarkoitetut paineet. Naisen paikka luomakunnassa on miehensä ja perheensä apuna hyvin tärkeä ja luonnollinen. Kotityöt sekä lasten tarpeista huolehtiminen tekevät naisista sävyisiä ja onnellisia. Heillä on vastuu kodin onnesta, jota mies ei pysty luomaan.
Nykyaikana naiset voivat päästä miesten tehtäviin, kuten palokuntiin ja politiikkaan, mutta he eivät sopeudu miesten vaatimuksiin. Siitä johtuu se minäkin-kitinä työpaikoilla, kun naiset eivät tunne oloaan työelämässä kotoisaksi - niin, kotirouvien paikka on koti! Onneksi tämäkin feministivillitys on menemässä pois muodista ja nuoret tytöt eivät enää pyri naisille sopmattomiin tehtäviin.
Seurakunnalla on tässäkin suhteessa erittäin suuri merkitys. Jos nainen on päästetty esim. papin virkaan, naisen alkuperäinen tehtävä miehen apuna on räikeästi vääristynyt. Miten nainen pystyisi huolehtimaan lasten kasvatuksesta ja ruokkimisesta, jos nuoruusikä tuhlataan naiselle sopimattomien virkojen "pätevyyksien" opiskeluun? Ei mitenkään. Naisen onnellisuus kasvaa lapsissa ja perheen hyvinvoinnissa. On surullista nähdä kauniita nuoria naisia menevän feministileiriin kärsimään ja katkeroitumaan. Onnellinen nainen on Raamatun kuvaama!
Tähän pohdintaan haluaisin itsekin osallistua esittämällä ketjun kaikille osallistujille kysymyksen: oletteko koskaan tavanneet toisianne?"Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti"
Etpä toki, kuten et myöskään halua riidellä. Olethan vain julistanut Ainoaa Oikeaa Totuutta, jonka puolesta et ole pystynyt esittämään yhtäkään (1) pitävää todistetta.
Mutta ei se mitään: samat kenttätunnit saa joka tapauksessa, otettiin sanoma vastaan tai ei. "Kuulkoot tai olkoot kuulematta". Oman pelastuksen takiahan tätä tehdään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti - onhan sentään kysymys meille kaikille rakkaimmasta maailmassa - naisesta - äidistä - tyttöystävästä - tyttärestä! Ettei ketjun alkuperäinen aihe kokonaan hukkuisi näiden demagogioitsijoiden vyöryyn, haluaisin toistaa ihan sanasta sanaan, miten aloittaja avasi ketjun - ja määräsi aihepiirin rajat:
Jehovan todistajien terve naiskuva on Raamatun mukainen
30.10.2021 kello 15:38
Jumala loi naisen miehelleen avuksi - mies on naisen pää eikä naista pidä nostaa miehen tehtäviin, kuten salin edestä opettamiseen. Nykyaikaiset naiset ovat levottomia ja käyvät mm. ravintoloissa kestääkseen miesten kannettaviksi tarkoitetut paineet. Naisen paikka luomakunnassa on miehensä ja perheensä apuna hyvin tärkeä ja luonnollinen. Kotityöt sekä lasten tarpeista huolehtiminen tekevät naisista sävyisiä ja onnellisia. Heillä on vastuu kodin onnesta, jota mies ei pysty luomaan.
Nykyaikana naiset voivat päästä miesten tehtäviin, kuten palokuntiin ja politiikkaan, mutta he eivät sopeudu miesten vaatimuksiin. Siitä johtuu se minäkin-kitinä työpaikoilla, kun naiset eivät tunne oloaan työelämässä kotoisaksi - niin, kotirouvien paikka on koti! Onneksi tämäkin feministivillitys on menemässä pois muodista ja nuoret tytöt eivät enää pyri naisille sopmattomiin tehtäviin.
Seurakunnalla on tässäkin suhteessa erittäin suuri merkitys. Jos nainen on päästetty esim. papin virkaan, naisen alkuperäinen tehtävä miehen apuna on räikeästi vääristynyt. Miten nainen pystyisi huolehtimaan lasten kasvatuksesta ja ruokkimisesta, jos nuoruusikä tuhlataan naiselle sopimattomien virkojen "pätevyyksien" opiskeluun? Ei mitenkään. Naisen onnellisuus kasvaa lapsissa ja perheen hyvinvoinnissa. On surullista nähdä kauniita nuoria naisia menevän feministileiriin kärsimään ja katkeroitumaan. Onnellinen nainen on Raamatun kuvaama!
Tähän pohdintaan haluaisin itsekin osallistua esittämällä ketjun kaikille osallistujille kysymyksen: oletteko koskaan tavanneet toisianne?"Ei nyt viitsisi oikeasti ruveta rönsyilemään kohtuuttomasti - onhan sentään kysymys meille kaikille rakkaimmasta maailmassa - naisesta - äidistä - tyttöystävästä - tyttärestä!"
Niin, sanopas muuta. ... Tuo "rönsyilyhuoli" puolestaa kertoo oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutumisesta ja sen vuoksi skippailuvietistä, vaikka eihän se rooli-trollaajaa todellisuudessa edes haittaa.
Alla sitten realismia sen suhteen miten Raamatun suunnattoman rakkaudellinen jumala käski _naisten ja tyttöjen_ suhteen toimia, eli olemme Ramatun naiskuvan yhdessä ytimessä.
*
Sananl. 9:13
"Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
*
Tapa, ryöstä, raiskaa ja nauti! - - - 5. Moos. 20:10-17
"Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet KAUNISVARTALOISEN NAISEN ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi" - 5. Moos. 21:10-12
Vaimojen tappo, mutta KAIKKIEN TYTTÖJEN (siis aivan nuorten, teinien, jopa lasten), neitsyiden itselleen sotasaaliiksi otto.
"Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17-18
"Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja HEIDÄN VAIMONSA RAISKATAAN. Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät hopeasta huoli eivätkä kullasta välitä. Heidän jousensa kaatavat nuoret miehet; he eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä lapsia sääli." - Jesaja 13:3-18
*
2. Moos. 21:7 "Jos joku myy tyttärensä orjaksi, älköön tämä pääskö vapaaksi, niinkuin miesorjat pääsevät."
Kauniit naisorjat saattoivat olla tai olivat myös omistajiensa seksuaalista omaisuutta.
Sekä:
Sacred prostitution: https://en.wikipedia.org/wiki/Sacred_prostitution#Hebrew_Bible
.
Edellä pieni ote tosi aidosta ja suunnatomasta jumalan rakkaudellisuudesta, siitä tosi aidosta raamatullisuudesta ...
- Anonyymi
Tässä ketjussa niin kuin monissa muissakin, on miesten erilaisia näkemyksiä naistennasemasta ja naisista yleensäkin avioliitossa. Ne kaikki ovat kuitenkin näiden jokaisen erilaisen miehen näkemyksiä ja toiveita, minkälaisen avioliiton itselleen haluavat. Niitä yhtäkään ei voi jokainen nainen omassa elämässään soveltaa sellaisenaan. Niin miehet kuin naisetkin ovat kaikki erilaisia, ja samoin avioliitot ovat erilaisia. Yhtäkään samanlaista ei ole. Nuo kuvaukset ovat erilaisten miesten näkemyksiä, eikä niitä sellaisenaan voi kukaan nainen soveltaa omaan avioliittoonsa.
- Anonyymi
Viisaasti kommentoitu, rakas edellinen kirjoittaja! Onko Luojamme suonut meille sen valtavan piirrerikkauden kiehtovuuden, joka naisista välittyy? Jokainen nainen on ihastuttava, jokaiseen naiseen jokainen mies voisi rakastua, kun katsoo aitoa, oikeaa Jumalan luomaa naista! Siksi Raamatun alkuperäinen naiskuva on vertailukohde ja kilvoittelun lähde - aito nainen ei kaipaa mitään feminismejä tai sukupuolineutraaliuksia!

Oletko puutteessa?
- Anonyymi
Kyllä se perinteinen homssuinen äiti keittiössä leipomassa pullaa on paras naiskuva. Suomalainen nainen eli kukoistustaan sotien jälkeisessä jälleenrakennus-Suomessa, pukeutui arkena navettatöihin ruskeaan leninkiin ja kävi pyhänä kirkossa. Lapset saivat huolenpitoa sekä syötävää aina sitä tarvitessaan eikä mistään feministikotkotuksista tiedetty.
Myös Raamatun Jumala oli suuressa kunniassa suomalaisten perheenemäntien keskuudessa. Nainen osasi vaieta luonnollisesti oikeissa yhteyksissä eikä muutenkaan korostanut olemassaoloaan. Onnellisen ihmisen tasapainoinen elämä. Vaikka elämä kotona oli välillä hyvin vaatimatonta - ilman pyykinpesukoneita ja valmisruokia - sekä työntäyteistä varsinkin niissä kotitalouksissa, joissa oli karjaa, nainen ei jatkuvasti valittanut oloistaan.
Kun televisio tuli 1960-1970-luvuilla ja alkoi levittää tyytymättömyysfeminismiä sekä neukkupropagandaa, osa naisista tarttui syöttiin. Tyytyväisistä perheenemännistä tulikin yhtäkkiä naisasianaisia. Lapset lähtivät Ruotsiin tai kommunismiin hurahtaneina juurettomina he muuttivat maalta kaupunkiin. Lähiökuppiloiden tupakansavussa äijät saivat kuulla kunniansa.
Raamatun naiskuva on turvallinen ja ylläpitää jatkuvuutta. Se ei ole mikään ikuisen bailauksen papittaren epätoivoinen kuva, vaan terve, Raamatun Jumalaan uskova, hiljainen aito nainen.- Anonyymi
Onpa surkea ja syrjivä näkemys. Ahdasmielinen ja epäkunnioittava. Niin huono, että sitä voisi pitää trollina.
- Anonyymi
Kaikki naiset eivät tuollaiseenkaan naiskuvaan sopineet edes menneinä aikoina. Se oli luonne ja persoona kysymys. Kaikki eivät tyytyneet ilman nykyistä elämänmenoa tuollaista elämää elämään, mitä kuvailet.
- Anonyymi
Sellainen aito JT nainen on alistettu, nyrkin ja hellanvälissä oleva "patja".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen aito JT nainen on alistettu, nyrkin ja hellanvälissä oleva "patja".
Kohdistatko tuon vulgaarin vihapuheesi vain Jehovan todistaja-naisiin ja jos niin miksi?
Vai onko kyse laajemminkin käsityksestäsi ihmisyydestä, ihmisarvoista ja naisista yleensä? - Anonyymi
Toivottavasti kukaan lukija ei mene tuohon vipuun mitä todistaja koettaa maalailla. Jos naiset olisivat olleet tyytyväisiä oloihinsa, naisilla ei olisi vieläkään äänioikeutta. Valitettavasti monissa maissa miesten oikeudet ovat olleet etusijalla, myös lainsäädännössä. Oikeudet naisille eivät tule itsestään, ne vaativat työtä.
Eikä unohdeta miehiä, monet miehet kokevat roolinsa liian kapeaksi ilman riittävää valinnanvaraa.
Kotityöt sujuvat niin miehiltä kuin naisiltakin, ja jos eivät, aina voi opetella. Aloittajakin voi opetella leipomista ja leikkiä pullantuoksuista pappaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti kukaan lukija ei mene tuohon vipuun mitä todistaja koettaa maalailla. Jos naiset olisivat olleet tyytyväisiä oloihinsa, naisilla ei olisi vieläkään äänioikeutta. Valitettavasti monissa maissa miesten oikeudet ovat olleet etusijalla, myös lainsäädännössä. Oikeudet naisille eivät tule itsestään, ne vaativat työtä.
Eikä unohdeta miehiä, monet miehet kokevat roolinsa liian kapeaksi ilman riittävää valinnanvaraa.
Kotityöt sujuvat niin miehiltä kuin naisiltakin, ja jos eivät, aina voi opetella. Aloittajakin voi opetella leipomista ja leikkiä pullantuoksuista pappaa.Vai että vipuun... Ja pullantuoksuinen pappa? Sinä olet ilmeisen mukava ja tasapainoinen nainen! Naisille toki kuuluu äänioikeus ja oikeus esim. periä samalla tavalla kuin pojat.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on mielestäni yksi maailman parhaita tapoja jakaa kansalaisten vastuita ja velvollisuuksia sekä jakaa mm. verotuksen keinoin eri oikeudellisten henkilöiden varallisuutta ja valmiuksia varoittamaan yhteiskunnan toimintoja, kuten terveydenhoitoa ja koulutusta sekä esim. rokotuksia.
Pohjoismainen hyvinvointi on perustettu Raamattuun. Mm. vuorisaarna sanoo:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorisaarna
Katso rauhassa, niin menestyt.
Vaimoni reviirille leivinuunin tuntumaan minulla ei ole mitään asiaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että vipuun... Ja pullantuoksuinen pappa? Sinä olet ilmeisen mukava ja tasapainoinen nainen! Naisille toki kuuluu äänioikeus ja oikeus esim. periä samalla tavalla kuin pojat.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on mielestäni yksi maailman parhaita tapoja jakaa kansalaisten vastuita ja velvollisuuksia sekä jakaa mm. verotuksen keinoin eri oikeudellisten henkilöiden varallisuutta ja valmiuksia varoittamaan yhteiskunnan toimintoja, kuten terveydenhoitoa ja koulutusta sekä esim. rokotuksia.
Pohjoismainen hyvinvointi on perustettu Raamattuun. Mm. vuorisaarna sanoo:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorisaarna
Katso rauhassa, niin menestyt.
Vaimoni reviirille leivinuunin tuntumaan minulla ei ole mitään asiaa!Vuorisaarnaan perustuvia, työntekijöidensä hyvinvoinnista huolehtivia ja kyläkouluja sekä sairaaloita teollisuusyhteisöihinsä perustaneita yritysjohtajia toimi Suomessa useita vielä 1900-luvulla - heistä eräs oli rouva Eva Ahlström (o.s. Holmström, 21. tammikuuta 1848 – 19. joulukuuta 1920) Porin Noormarkussa.
Teollisuussukujen vauraus ei noina aikoina perustunut pelkkään voitontavoitteluun osakkaille, vaan koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Koulujen ja sairaaloiden lisäksi mm. rautatiet, sähkö, viestintäyhteydet ym. kehittyivät valtavasti. Jeesuksen vuorisaarna on ollut tämän kehityksen perusta.
Rouva Eva Ahlströmin ajoista yhteiskunta on muuttunut. Ollaan haluttu luopua Raamatun totuudesta. Yhteisöllinen menestyminen Jumalan tahdon mukaisesti on saanut väistyä uusien liiketoimintamallien myötä.
Onko ihmisen arvostus yhteiskunnassa muuttunut Raamatun totuuden väistyttyä liiketoiminnan fundamenttien joukosta?
- Anonyymi
Kopio-todistaja olut ilmeisesti asialla. Hokee kuin automaatti seuran propagandaa ja varmasti kuvittelee ajattelevansa itse ;)
- Anonyymi
Ai, että olet vehtaillut lahkolais- ja ateisti naisten kanssa!?!?!? Taidatkin olla kaappipukki.
- Anonyymi
Roti, jonka puoliso oli jt ja kuoli verensiirrosta kieltäytymiseen, sanoi Iltalehden haastattelussa, että sellaista virhettä ei pidä tehdä että menee lahkolaisnaisen kanssa avioon.
Lahko asettaa jt-puolisolle tärkeimmäksi tehtäväksi värvätä miehensä vartiotornikaupusteluun. - Anonyymi
Jt ei siis ole lahko? Voit sanoa oman mielipiteen . ... .olla erimieltä nykynen hallintoelimen hehkutus on p.......ä. onku myytäs. Ladaa mersuna jos sanot tuo on Lada niin paitsioon juodut.
- Anonyymi
Juuri näin ja se on Jumalan tahto, ei JT
- Anonyymi
Kaikki naiset eivät mene tai pääse avioliittoon. Heidän on pakko käydä työssä elättääkseen itsensä. Tuollainen avioliittoon valmistautuminen ei voi olla ksikkien päämäärä, koska avioliitto ei toteudu kaikkien naisten elämässä. Eikä varsinkaan Jehovan todistajien keskuudessa, jossa on paljon yksin eläviä naisia, koska ulkopuolisen kanssa ei saa mennä avioliittoon. Monen miehen palkka ei myöskään riitä perheen elättämiseen. Myös naisen on pakko käydä työssä. Olet varmaan hyvätuloinen ihminen, kun tuollaisia ohjeistuksia kaikille jaat, js luulet, että kaikilla on tuollaiseen yläluokan elämään mahdollisuus.
- Anonyymi
Siitä ei ole kyse!
- Anonyymi
Kukas höhlä on kirjoittanut aloitukseen että naiset käyvät ravintoloissa ?
Vai vain sokea ? Miehiähän siellä käy monta kertaa enemmän.
Pitemmälle en lukenutkaan- Anonyymi
Miten liittyy Raamattuun?
- Anonyymi
Olen yksinäinen nainen, ja viihdyn kotona. Mitä pitäisi tehdä, kun yhteiskunta ajaa naiset kodin ulkopuolelle töihin?
- Anonyymi
JT naisia yököttää ateistit ja lahkolaiset!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569