Yhteisövaino addiktoi osallistujat

Eli kiehnäämistä pihassa, kotona, metelin pito, sadismi.
Suku virtaa aina tähön suuntaan, heidät päästetään pihaan saakka, sama tuttujen kansss, , ei jätkiä niskasta autoon, viiklnlopuksi vaihtamaan isovanhemmille renkaat/siivoamaan, ei jätkät autoon, ei jätkät autoon, koko perhr, kauppakeskukseen, jne leireille, perheen kanssa jonnekin, åihassa pyöriminen omalla tai isommamla jengillä kelistä riippumatta löhes poikkeuksetta

Ei kinnostusta jätkä jalkojen päällä pyörän päälle liikkunaan, jne

Kaikki jotka alkavat yhteisövainoon jonka tarkoitus lopettaa kohteen elämä pyörivöt pihassa, , ulko oven vieressä, noin 150 kertaa enemmän kuin muut/ihmiset yleensä.. Eli onko mahdomlista että jonnekin kertynyt sattymalta tiety lainen porukka

Osaksi. Suuri osa jengilöisistä onmuuttaessaan tiennyt elämälleen merkityksen tuovasta yhteisöllisyydestä joka perustuu yvteiseen vihasmiseen ja sadismiin, jonkun elämän tuhoamiseen. On tuntenut edelliset jengiläiset
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin, kaikki aloittajan tapaiset kirjoitusvajakit pitääkin tappaa.

Aloittajakin löydetään joku päivä Porvoonjoesta sidottuna Escortin lohkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eli kiehnäämistä pihassa, kotona, metelin pito, sadismi.
Suku virtaa aina tähön suuntaan, heidät päästetään pihaan saakka, sama tuttujen kansss, , ei jätkiä niskasta autoon, viiklnlopuksi vaihtamaan isovanhemmille renkaat/siivoamaan, ei jätkät autoon, ei jätkät autoon, koko perhr, kauppakeskukseen, jne leireille, perheen kanssa jonnekin, åihassa pyöriminen omalla tai isommamla jengillä kelistä riippumatta löhes poikkeuksetta

Ei kinnostusta jätkä jalkojen päällä pyörän päälle liikkunaan, jne

Kaikki jotka alkavat yhteisövainoon jonka tarkoitus lopettaa kohteen elämä pyörivöt pihassa, , ulko oven vieressä, noin 150 kertaa enemmän kuin muut/ihmiset yleensä.. Eli onko mahdomlista että jonnekin kertynyt sattymalta tiety lainen porukka

Osaksi. Suuri osa jengilöisistä onmuuttaessaan tiennyt elämälleen merkityksen tuovasta yhteisöllisyydestä joka perustuu yvteiseen vihasmiseen ja sadismiin, jonkun elämän tuhoamiseen. On tuntenut edelliset jengiläiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu