Kyyjärven kunnan historian merkittävin luottamushenkilö saatettiin eilen viimeiselle matkalle. Hän oli päättäjä, jolla todella oli halu ja kyky vaikuttaa siihen, että kunta kehittyi ja kuntalaisten etu oli aina etusijalla. Kilometrikorvaukset ja ansiottomat ansionmenetykset eivät olleet hänen innoittajansa luottamustoimeen, toisin kuin nykyisillä kunnallisneuvoksen titteliä hamuavilla henkilöillä.
Oli kyllä noloa, että saattoväen keskuudessa ei näkynyt kunnanjohtajaa. Ei näkynyt kunnanhallituksen puheenjohtajaa, eikä tietystikään aiempaa kunnanhallituksen puheenjohtajaa, joka ilmeisesti oli jossakin nauttimassa ilmaista lounasta. Hävetkää.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt eletään avointa ja suvaitsevaista aikaa.Nyt
Pitää polvistua jonku maapallon toisella laidalla olevan rikollisen takia.
Samaa ihmettelin...🙄
Ankaraa tekstiä mutta ilmeisen totta.
Tietysti hyväosaisen aloitus.
(Yli 60 vuotta katsellut Kyyjärven kehitystä.,Tuloksen Kriisikunta väkiluku 1200 henkeä.)
Hyvää matkaa vain poismenneelle,Jokainen yrittää parhaansa tehdä,joko itsensä tai yhteisönhyväksi,omiensa tarpeitensa mukaan.
Tämän päivän vika ja ongelma ,puututaan vain epäolennaiseen. Olisi saanut olla kyseiset mukana k.neuvoksen matkalla !
Oma suu lähempänä kuin kontin suu