Rukous ja anteeksiantamus ovat Jumalan lahjoja

Ihminen pääsee taivaaseen uskomalla evankeliumin. Lopullinen pelastus koittaa kuoleman jälkeen, mutta armoa saa tuntea jo uskonkilvoituksen keskellä.

Jeesus puhui vuorisaarnan kansalle ja omille seuraajilleen. Vuorisaarnan vaikutus ihmisissä oli suuri, sillä he olivat hämmästyksissään Jeesuksen opetuksista (Matt. 7:28). Jeesuksen julistus erottui kaikista muista puheista, koska sen voima oli lähtöisin Jumalasta. Jeesuksen puheet olivat erilaisia kuin lainopettajien pitämät puheet.

Vuorisaarna loppuu opetukseen viisaasta miehestä, joka rakensi talonsa kalliolle. Jeesuksen sanojen mukaan ”jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies” (Matt. 7:24). Jeesuksen puheita kannattaa kuulla ja uskon voimalla toimia niiden mukaisesti.

Rukous ja anteeksianto

Vuorisaarna sisältää myös tutun Isä meidän -rukouksen. Se sisältää myös pyynnön anteeksiantamisesta. Voiko rukoilemalla saada synnit anteeksi? Raamatun kertomukset eivät tue tätä mahdollisuutta.

Apostolien teoissa on useita esimerkkejä siitä, miten Jumala välittää evankeliumin vain uskovaisen ihmisen kautta. Pietari kohtasi Korneliuksen tämän kotona ja julisti syntien anteeksiantamusta. Silloin Pyhä Henki laskeutui kaikkien niiden päälle, jotka olivat kuulemassa. Ennen kohtaamista Kornelius oli rukoillut Jumalalta pelastavaa uskoa, mutta ei saanut sitä rukoilemalla. Rukouksen avulla Pietari kuitenkin sai tiedon tulla Korneliuksen luo. (Apt. 10.)

Anteeksiantava mieli

Anteeksiantamus on Pyhän Hengen kautta saatu lahja. Isä meidän -rukouksen jälkeen Jeesus toistaa rukouksen anteeksiantamisesta kertovan kohdan uudestaan: ”Jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Jumala ottaa pois anteeksiantamuksensa, jos meiltä puuttuu anteeksiantava mieli toisia kohtaan.

Isä meidän -rukouksen pyyntö on se, että meillä säilyisi anteeksiantava tahto, vaikka meitä kohtaan rikottaisiin. Rukousaihe on tärkeä, koska rikkonutta kohtaan nousee helposti kova ja ankara mieli.

Rukouksen merkitys

Jeesus halusi, että hänen seuraajansa rukoilisivat Jumalaa kaikissa elämäntilanteissa. Rukous voi olla kiitosta tai pyyntöä. Anteeksiantamusta ja armoa saa myös rukoilla, sillä uskon kautta Jumalan armo on joka hetki saatavilla, mutta tärkeää on kuulla ja vastaanottaa evankeliumia. Rukous ja usko kulkevat käsi kädessä, niin että rukouksen kautta voi saada voimaa anteeksiantamiseen ja uskomiseen.

Anteeksiannettua
ei muistella

Jumalan anteeksiantamus on jo tapahtunut Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Uskomme toteutuneeseen sovintotyöhön. Jokaisen on mahdollista saada synnit anteeksi, kun sydämen uskolla ottaa vastaan uskovaisen saarnaaman evankeliumin.

Jumala tarjoaa omiensa kautta pelastavaa sanomaa myös tänään. Jumalalle kaikki on mahdollista (Matt. 19:26). Epäuskon tiellä kulkeva voi saada parannuksen armon ja päästä takaisin Jumalan lasten yhteyteen. Tämä on suuri ihme, josta myös taivaassa iloitaan (Luuk. 15:7).

Parannuksen jälkeen on hyvä olla, sillä omantunnon vaivoina olleet synnit ovat poissa. Kaikki on annettu anteeksi ja unohdettu. Myös kaikkitietävä Jumala unohtaa anteeksiannetut synnit (Jes. 43:25).

Jaakko Sääskilahti
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu