Kunhan lyhennysvapaat on lusittu ja arki alkaa niin kahden talon kulut dinnerit alkaa maksaa. Voi olla että pankinjohtajaa hikoiluttaa.
Hikoileeko Ritan ja Akin pankinjohtaja?
Anonyymi
38892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kyllähän niillä näyttää ihan hyvin menevän vaikka on 2 taloa ja sitä ja tätä..tosin en minä eikä varmaan moni muu ymmärrä mistä sitä rahaa tulee...
Näkyy nää Suomen jumpparit tienasvan hyvin.
Jumppa Jumppa 🙃
Sillai ....
Ei kai ny kuitenkaan mut sillai...
Luulen että kohta on koronan syy kun molemmat kämpät on menneet. Ylihintaista asumista ei myönnetä ikinä.
Iltalehti kutsuttu osallistumaan jälleen markkinointiin, miksi muuten tekisi jutun? Surkeita tyrkkyjä nää mannuset.
Tuolta pariskunnalta ei oikein mikään asia tunnu menevän ihan nappiin. Kuuluisuus on puolivillaista, seksillä höystettyine juttuineen, mutta sanoisin kuitenkin, että Akin möläyttelevä suuvärkki on syy, miksi eivät yllä oikeiden, fiksujen julkisuudenhenkilöiden joukkoon. Oikeissa piireissä ihmiset eivät kuuntele sovinistisia möläyttelyjä ja onhan tuo ulkoinen jo vanhahtava habituskin aikansa elänyt 😳. Rita on ainakin joskus ollut noista kahdesta fiksumpi ja ihan omilla avuillaan (loistava urheilutausta) olisi yltänyt vaikka mihin. Onko Akilla ehkä alemmuuskompleksi?
Taannoin Aki valitti, että siitä Porin talosta on kuluja. Sitten tehtiin juttuja tyyliin ilmainen mainos. Ja nyt taas. Luulisi, että jos nappaa julkkislisän pois talon hinnasta ja jättää asiansa osaavalle välittäjälle, niin kaupat syntyy oikeasti. Nyt taas itketään, vaikka ei itketä, mutta kerrotaan kuitenkin että olisi yksi huippumakee talo myynnissä. Ja ihan julkkiksen timpuroima remppa.
myy myös usein alennuksella jumppia ja siitä huolimatta rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Pelkästään vaimon ulkonäköön menee useita satasia kuukaudessa.
Juu 😂, mutta vaimon ulkonäkö alkaa olla jo liiankin överi, varsinkin kun muistaa miten kaunis Rita on ollut, ilman noita övereitä lisähärpäkkeitä. Oli myös tyylikäs nainen aikoinaan 👍.
Juu, ja muija on myös lihonnut , silmätkin oli ennen isommat nyt vain mustat viivat isoine ripsipidennyksineen, hampaat näyttää tekohampailta ja hiuspidennykset näyttää muovihiuksilta.
Uskooko ihmiset näihin jumppiin? Tuntuu että kaikki turhat julkkikset joilla ei ole oikein koulutusta tekee näitä jumppahommia. Luulisi ettei kovin kova rahasampo ole.
Jutta niillä tienas ja kun huomas et innostus ihmisillä hiipuu niin lähti muita juttuja kehittämään. Aikansa kutakin...
Ritalla on oikea koulutus mutta ei jostain syystä tee niitä hommia.
Mikähän se ”joku” syy olisi? Sitä voi arvailla 😉.
Rita on fysioterapeutti, Aki timpuri ja harrastaa moottoripyörien tuunaamista.
Aki voi heitellä hyvästit tv-keikoille mokailunsa jälkeen, firman tuotto laskee ja talojen kulut alkaa painamaan. Kohta on talo halvalla vuokrattuna tai pilkkahinnalla myynnissä.
Talo vanha rintamamiestalo keskellä ei mitään , Porissa Järvikylän perällä hiekkamontussa, hinta liian korkea, työläiskaupunginosa jossa talot maksaa alle 200 000€ .
Kyl se hinta tuosta vielä tippuu.
Käyttökulut on kovat varmaankin tuosa huushollisa jos sähkölämmitys ,uskoisin näin et kallis on tyhjänä pitää.
Porissa, noiden vanhojen rintamamiestaloja hinta pyörii, 45-150.000 eurossa, kunnosta riippuen. Upeasti remontoidun saa jo tuolla 150.000:lla. Porissa rakennetaan paljon ja on jo jonkinlaista ylitarjontaakin markkinoilla, etteivät oikein nuo huonolla sijainnilla olevat vanhat pytingit tee kauppaansa, paitsi jos hinta on kohdillaan. Porissa tuskin kukaan maksaisi siitä, että ostaisivat juuri Akin ja Ritan talon, ihan sen takia että se toisi omaan elämään jotain glamouria. Kyllähän tuo Aki ehti haukkua porilaiset niin kateellisiksi, että heidän oli pakko muuttaa pois (Turkkiin, josta sitten kuitenkin tultiin maitojunalla Poriin takaisin) ja muutenkin on arvostellut porilaisia, eikä kuulemma Poriin ole ikävä 😳. Toivottavasti pysyvät siellä Tampereella ja saavat Porin talonsa myydyksi. Tuskin porilaiset jäävät mitään vaille, vaikkei heitä siellä enää nähtäisikään. Vain nousukkaat ja tyhmät haukkuvat kotiseutuaan!
Porin Lukkarinsannasta ,tai Kalaholmasta saa samalla rahalla uudemman ja kauniimman talon, eikä keskikaupunkiin matkaa , kun alle kolme kilometriä, ja jokimaisema.
Manninen myy tunnetta, kun on itse rempannut vanhan töllinsä.
Manninen haukkui myös naapurinsa, kuulemma olivat kovin uteliaita ja seurasivat heidän elämäänsä, kuitenkin hänen elämämänsä on somessa kaikkien nähtävinä, jopa sexielämäsä ja lapsensa ovat myyneet iltapäivälehtiin.
Manninen on kova aukomaan päätään ja on päästänyt suustaan liian suuria sammakoita. Me porilaiset ei Akia kaivata, mutta Aki voisi myös ajatuksella katsoa peiliin ja miettiä, että missähän se vika oikein on 🤔. Ruohonjuuritasolta kun ponnahtaa jostain kämäsestä TIS-sarjasta b- luokan julkimoksi hetkeksi, niin ei saisi keltainen neste nousta päähän. Joo, synnyinseutuaan moittiva on nousukas ja typerä. Kyllä se niin on, että Aki voi lähteä Porista, mutta Pori ei lähde koskaan Akista. Mutta porilaiset eivät välttämättä haluaisikaan heitä takaisin nyrpistelemään.
Sitten se talo on niin tien vieressä ,että portaat lähtee ihan tien vierestä , jotain aitaa se kaipais ja puita sekä pensaita.
Naapurit katseli, kotiin tullessaan ,kun Rita jumppasi terassilla , kun se terassi ihan tien vieressä.
Hankala rasti on myydä kun ensin haukutaan,sit myydään mut kauppa peruuntuukin ja hinta on tuo vanhasta rintamamiestalosta.
Hinta laskee ajan kanssa.
Ei ole kohde joka viedään käsistä.
Sijainti ja tontti 🤔
Ei tarvi ihmisten ku some avata niin tietää kaiken.
Turha syytellä naapureita
😂😂😂😂😂😂😂💣
Heheheheeeeee
Onhan Suomessa noita ylipainoisia läskejä jotka varmaan uskovat painon tiputukseen nopeasti ja helposti. Arki se tulee tuossakin helposti vastaan. Taisi Jutta huomata jo sen.
Kuka nyt tuollaiseen uskoo. Minä luulen että tämä ilmiö on tullut jäädäkseen ja ihmiset pitävät kuntoa yllä ostamalla valmennuksia. 2020 oli tuo Mannisten yritys tuottanut voittoa 178000 euroa ja liikevaihto melkein puoli miljoonaa.
Onko totta, että kymmeniä tuhansia he ovat valmentaneet.
Voisivat tienata enemmänkin, jos Aki ei olisi ajattelematon hölösuu.
Kaikki on enempi Ritan ansiota, hän on perheen aivot ja yrityksen toimitusjohtaja.
Aki sovinistinen hölösuu timpuri , timpurina on kyllä hyvä ,tekee hyvää jälkeä, hänen olis parasta palata rakennushommiin , se on hänen osa-alueensa.
Hän vois vaikka alkaa vetää telkkussa Remontti Reiska ohjelmaa, Piisisen Jorman jälkeen tällaista ohjelmaa ei ole ollut.
Höpö Höpö
Juu,uusi Remontti Reiska posliinimukinsa tarinat 👍🙃
Posliinimukinsa tarinat, buhahaaa, buhaahaaa
Akii on rakentanut kaks kertaa talon lattiasta kattoon ja molemmilla kerroilla on tehnyt yhtä vinon katon
Rita valittaa Satakunnan Kansassa , että porilaiset ahdisti häntä , fanit tuli pihalle huutelemaan, eukko luulee olevansa joku supertähti buhahaaa.