Onko Jeesus todellinen historian henkilö?

Anonyymi

Paavali kirjoitti miehestä, joka syntyi "vaimosta" kuningas Daavidin sukuun kuninkaallisessa linjassa, kuoli ristillä, ja Jumala herätti hänet kuolleista, minkä jälkeen hän otti hänet tykönsä taivaaseen, ja tämä Jeesus istuu nyt Isän Jumalan valtaistuimella, kunnes tulee takaisin maailmaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

On hyvin pieni joukko ateisteja, jotka eivät pidä Jeesusta historiallisena henkilönä. (Carrier ja palstan ripulivajakki) Heillä on tapana valehdella ja väittää, että Paavali ei kirjoittanut mitään todellisesta historiallisesta henkilöstä, ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta, sillä hän tunsi vain harhaisen näyn tai ilmestyksen tästä satuolennosta, joka ei siis olisi koskaan ollut todellinen ihminen.

Nämä typerät ateistit väittävät siis Paavalin olleen doketisti, vaikka hän ja muut uuden liiton kirjoittajat Raamatussa pitivät doketisteja gnostilaisina harhaoppisina, joita piti karttaa, sillä he kielsivät evankeliumin: sen, että Jeesus kärsi ja kuoli ihmisenä, sen sijaan, että olisi ollut pelkkä henkiolento tai harhainen näky, niin kuin Strongest väittää yhä vielä, vaikka asia on osoitettu hänelle monta kertaa.

Hän on väärässä, tämä ylimielinen ja paskaa puhuva valehtelija, Moses_Zuckerkandl meinaan. Ei parka kestä totuutta, joten jatkaa valheessa elämistä. Paavali tosiaan kirjoitti ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta, eikä mistään henkiolennosta ~tana.

Nyt pitäisi vain tietää, miksi Paavali kirjoitti sen, mitä kirjoitti? Kusettiko hän väittäessään, että Jeesus on herännyt kuolleista ja ilmestynyt hänelle (taivaasta)? Oliko hän taitava valehtelija ja manipuloija, joka sai rahaa ja mainetta valheillaan? Olivatko häntä ennen apostolina toimineet Jaakob, Johannes ja Keefas myös valehtelijoita? He olivat näes tämän Paavalin työtovereita, ja hän tapasi heidät Jerusalemissa, ja eka kerralla asui jopa Keefaan luona.

Paavali tunsi siis niitä uskovia, jotka olivat puolestaan tunteneet Herran Jeesuksen tämän vielä eläessä. Jerusalemin ja Juudean seurakunnat iloitsivat siitä, että tällä seurakunnan vainoojalla oli nyt sama usko kuin heillä: usko historialliseen Jeesukseen, joka kärsi ja kuoli ihmisenä ristillä, ja jonka väitetään heränneen kuolleista, ja nousseen ylös taivaaseen Isän valtaistuimelle.

Miten joku kehtaa valehdella, että Paavali ei muka kirjoittanut mitään historiallisesta Jeesuksesta, joka on ihminen, ja että hän kirjoitti vain hengellisestä harhanäystä? Niin nämä riettaat kuitenkin valehtelevat...

151

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Herra Jeesus" on Kristuksesta yleisesti käytetty arvonimi, joten sen käyttäminen ei tarkoita sitä, että kirjoittaja uskoisi hänen olevan Herra.

      Jeesus kristus, tuo Nasaretilainen, ei ole minun herrani.

      Olen ateisti, enkä usko Jumalaan tai jumaliin, enkä edes siihen, että maailma olisi luotu. Olen uskosta täysin vapaa agnostikko, toisin kuin tuo ajatuskyvyltään rääpäle, ripulivajakki nimimerkin Moses_Zuckerkandl, joka on entinen lestadiolainen hihhuli.

      Minä olen lapsuudestani asti agnostinen, enkä pidä totena mitään, mitä en voi tietää, tuntea, ymmärtää tai perustella riittävän hyvin. Tiedän Spagumonsterin olevan parodiaa, joten en pidä sitä mahdollisena. Pidän mahdollisena sen, että universumi on ollut aina olemassa jossakin muodossa tai jos ei, niin jokin on sen syntymisen takana, mikä on ollut olemassa ennen sitä, ja sen tapahtumista on maailma sitten aikanaan syntynyt.

      Pidän mahdottomana sen, että unviersumi on äärellinen ja sillä on rajat, niin että sen halkaisija voitaisiin mitata, jos keinot siihen riittäisivät, ja että se on ollut alussa pienin mahdollinen, kosmisen inflaation aikana millimetrin tuhannesosia, ja että tämä äärellinen ja rajallinen universumin avaruus olisi ainoa, mitä on olemassa fyysisessä maailmassa, eikä sen ulkopuolella olisi mitään, niin kuin typerät ateistit uskovat, ääliöitä kun ovat.

      Mitä mieltä olet: onko universumi litteä ja ääretön vai pallomainen ja äärellinen?

      Miten voisit tietää tuon asian, kun tiedemiehetkään eivät sitä tiedä? :)

    • Paavali ei tavannut Jeesuksen silminnäkijöitä. Ei ole siis todisteketjua Jeesus - silminnäkijä A - silminnäkijä B - kertomuksen muistiin kirjoittaja. Esimerkiksi Keefas ei ole opetuslapsi Pietari. Tämän tiesivät varhaiset kirkkoisät ja Bart D. Ehrman osoittaa tämän hyvin.

      • Miten sinä voit tietää, että Paavali ei tavannut Jeesuksen tunteneita ihmisiä?

        Miten voit tietää, että Keefas, Johannes ja Jaakob – Herran veli – eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä?

        Miten voit tietää, että muut Jerusalemin ja Juudean seurakuntien jäsenet eivät tunteneet Jeesusta tämän eläessä, kun Paavali tapasi heitä käydessään Jerusalemissa?

        Miten voit tietää, että Paavalin kiinni ottamat Jeesuksen seuraajat eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä, jos hän nyt ylipäätään ketään koskaan kiinni sai? Vainosi ainakin jopa kuolemaan asti, niin kuin on kirjoitettu, ja miksipä ei tämä pitäisi paikkaansa?

        Sinulla on siis sellaista tietoa, joka muilta puuttuu, ja on päättelyketjun kannalta invalidia, joten sitä ei pidä ottaa täydestä, ja sen totuusarvo lähenee nollaa äärettömään asti.

        Voi sinua raukkaa, kun et pysty hyväksymään tosiasioita ja tutkijoiden konsensusta tässä asiassa!

        ~tutkija ja teologian ilkimyssetä

      • Hehhah_ kirjoitti:

        Miten sinä voit tietää, että Paavali ei tavannut Jeesuksen tunteneita ihmisiä?

        Niin, ja tosiaan, mutta mutta, juurikin näin ja juuri näin: kaikki ne uskovat, joita Paavali oli vainonnut ennen kääntymistään, uskoivat samalla tavalla kuin Paavali - nimittäin, että Jeesus oli Daavidin sukuun kuninkaallisessa linjassa syntynyt mies, joka kärsi ja kuoli ristillä, ja jonka väitettiin heränneen kuolleista, sillä hän ilmestyi monille kuolleista heräämisen jälkeen.

        Miten saatanan idiootti voikaan ihminen olla, kun ei ymmärrä sitä, että harhainen näky tai ilmestys tai henkiolento ei voi kuolla ristillä, niin että Jumala voisi hänet kuolleista herättää, ja että se samainen ihminen ilmestyisi hänestä todistaville pyhille ja valituille uuden liiton Jumalan lapsille?

        Olet kyllä ääliöiden kuningas, ja se onkin ainoa saavutuksesi tällä palstalla. Kuka ottaa tuollaisen vammailijan vakavasti, kun älykääpiön aivosi eivät riitä ymmärtämään edes suomenkielistä kirjoitusta uudessa testamentissa?

        ” Miten voit tietää, että Keefas, Johannes ja Jaakob – Herran veli – eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä?”

        Koska he eivät olleet opetuslapsia. Keefas todettiin jo eri henkilöksi kuin opetuslapsi Pietari. Jaakob ei ollut Herran biologinen veli, ei siis silminnäkijä.

        ” Saint James, also called James, The Lord’s Brother, (died AD 62, Jerusalem; Western feast day May 3), a Christian apostle, according to St. Paul, although not one of the original Twelve Apostles.

        https://www.britannica.com/biography/Saint-James-the-Lords-brother

      • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Mitä tarkoitat sanalla "opetuslapsi"?

        Ilmeisesti tarkoitat sillä niitä Jeesuksen seurassa olleita ihmisiä, joiden joukosta Jeesus itse evankeliumien mukaan valitsi apostolit, ja

        Paavalin mainitsemat apostolit lienevät juuri näitä "opetuslapsia". Tutkijoiden keskuudessa vallitsee konsensus tämän asian suhteen vain muutaman syrjäisen äänen rikkoessa sen.

        Sanoja "Herran veli" on käytetty erottamaan Jeesuksen biologiset veljet muista opetuslapsista ja seuraajista. Tämä asia on selvä, niin että sitä ei tarvitse lainkaan epäillä. Kas näin:

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Galatalaiskirje:
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        Ei olisi mitään järkeä mainita herran veljet, Keefas ja apostolit erikseen, jos kerran kaikki olisivat "Herran veljiä" hengellisessä mielessä. On selvää, että tässä puhutaan Jeesuksen biologisista veljistä. Ja totta on sekin, että Paavali kirjoitti miehestä, joka syntyi kuningas Daavidin sukuun kuninkaallisessa linjassa, kärsi ja kuoli ristillä. Unohditko tämän?

        Tietysti unohdit, koska se ei sovi valheisiisi. :)

        Jos Paavali olisi tavannut opetuslapsia, hänellä ei olisi ollut mitään ongelmaa noudattaa Jeesuksen opetusta. Nyt Jeesus joutui nuhtelemaan Paavalia vuorisaarnassaan. Osaatko selittää, miksi Jeesus nuhteli Paavalia teoista, jotka Paavali tekee vuosikymmeniä myöhemmin? Oikea vastaus on se, että Vuorisaarna on sepitetty samaan aikaan kun Paavali alkoi opettaa kristinuskoa pakanoille ja hylkäsi lain. Siksi Jeesuksen suuhun sepitettiin, ettei laista katoa yksikään kirjain ja loppuun suoranainen vittuilu Paavalille.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumi on eboniittien ja nasareenien käyttämä. He uskoivat, että uudessa liitossa tulee noudattaa vanhan liiton kaikkia lain käskyjä (Moosesta), mutta vallitsevaksi seurakunnan linjaksi muotoutui Paavalin julistama uuden liiton järjestys, jossa vain rakkauden käskyt ovat sitovia, mutta uskovat ovat vapautetut muista Mooseksen lain käskyistä, sillä nehän ovat osittain esikuvallisia ja niiden täyttymys on Kristuksessa ja pelastushistoriassa, mutta uskosta osattomana lestapellenä et tätä tietenkään voi tietää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ” He uskoivat, että uudessa liitossa tulee noudattaa vanhan liiton kaikkia lain käskyjä (Moosesta)…”

        Ei, Jeesus itse totesi ettei laista katoa yksikään kirjain. Eikö Jeesus sanonutkaan näin? Onko Vuorisaarna mielestäsi sepitettä?

      • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Jos Paavali olisi tavannut opetuslapsia, hänellä ei olisi ollut mitään ongelmaa noudattaa Jeesuksen opetusta. Nyt Jeesus joutui nuhtelemaan Paavalia vuorisaarnassaan. Osaatko selittää, miksi Jeesus nuhteli Paavalia teoista, jotka Paavali tekee vuosikymmeniä myöhemmin? Oikea vastaus on se, että Vuorisaarna on sepitetty samaan aikaan kun Paavali alkoi opettaa kristinuskoa pakanoille ja hylkäsi lain. Siksi Jeesuksen suuhun sepitettiin, ettei laista katoa yksikään kirjain ja loppuun suoranainen vittuilu Paavalille.

        Paavali kirjoittaa kirjeissään siitä, miten hän on taistellut judaisteja vastaan, eli niitä vastaan, jotka vaativat pakanoilta lihan ympärileikkausta ja Mooseksen lain kaikkien käskyjen noudattamista, vaikka Jeesus uuden liiton perustajana on vapauttanut kristityt niistä, niin että vain rakkauden käskyt ovat sitovia, ja niiden kanssa yhteen sopivat käskyt, joiden joukkoon kuvottava homoseksuaalisuuden kieltävä käsky kuuluu.

        Ja tosiaan, Matteus 5:17-19 ja sitä seuraavat jakeet ovat vain siinä evankeliumissa, mutta eivät muissa. Muut evankelistat eivät pitäneet kyseistä kohtaa tärkeänä tai mikä on todennäköisempää: he eivät edes tienneet Jeesuksen puhuneen sellaisia asioita. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on siis pistänyt Jeesuksen suuhun sanoja, joita tämä ei ole sanonut, eikä ihme, sillä niin ovat myös muiden evankeliumien kirjoittajat tehneet.

        No, todistaako tämä sen, että Jeesus on fiktiota? Ei tietenkään. Ei Mauno Koivistokaan fiktiota ole, vaikka hänen väitettäisiin sanoneen sitä sun tätä, mitä hän ei ole sanonut. Tai tehneen tekoja, joita hän ei ole tehnyt. Muinaisissa sankaritaruissa "valheet" olivat tyypillinen osa jumaltarustoa, jollainen Uusi testamentti myös on, vanhan jatkeena. Jeesus on silti todellinen, mutta hänen kuolleista heräämisestä todistavat henkilöt ovat valehtelijoita, jotka saivat valheillaan rahaa ja mainetta.

        Lue vaikka Apt 5 Ananias ja Safira satu... rahan keruuta varten sepitetty. Niin kuin Apt 2:38-47.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ” Miten voit tietää, että Keefas, Johannes ja Jaakob – Herran veli – eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä?”

        Koska he eivät olleet opetuslapsia. Keefas todettiin jo eri henkilöksi kuin opetuslapsi Pietari. Jaakob ei ollut Herran biologinen veli, ei siis silminnäkijä.

        ” Saint James, also called James, The Lord’s Brother, (died AD 62, Jerusalem; Western feast day May 3), a Christian apostle, according to St. Paul, although not one of the original Twelve Apostles.

        https://www.britannica.com/biography/Saint-James-the-Lords-brother

        "Keefas todettiin jo eri henkilöksi kuin opetuslapsi Pietari."

        Millä tavalla kyseessä on on eri henkilö ja kuka tämän on todennut ja vahvistanut viralliseksi tiedoksi? Nyt tutkimusta ja lähdettä tälle väitelleet kiitos. Ainakin yleisen käsityksen mukaan Kefas on arameaa ja tarkoittaa kiveä ja Petros on kreikkaa ja tarkoittaa kiveä, ja koska molemmat nimet tarkoittavat kiveä on Pietari hellenistinen muoto nimestä Kefas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kefas ei ole Pietarin oikea nimi eikä se ole Juutalaisen miehen nimi tänä päivänäkään. Pietarin oikea nimi oli Simon ja Kefas on vain lempinimi jonka Jeesus antoi hänelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Keefas todettiin jo eri henkilöksi kuin opetuslapsi Pietari."

        Millä tavalla kyseessä on on eri henkilö ja kuka tämän on todennut ja vahvistanut viralliseksi tiedoksi? Nyt tutkimusta ja lähdettä tälle väitelleet kiitos. Ainakin yleisen käsityksen mukaan Kefas on arameaa ja tarkoittaa kiveä ja Petros on kreikkaa ja tarkoittaa kiveä, ja koska molemmat nimet tarkoittavat kiveä on Pietari hellenistinen muoto nimestä Kefas.

        ” Millä tavalla kyseessä on on eri henkilö ja kuka tämän on todennut ja vahvistanut viralliseksi tiedoksi?”

        Hankala tuota on vahvistaa ”viralliseksi tiedoksi”, mutta varhaiset kristilliset kirjoittajat ilmaisivat sen, että Keefas ja Pietari olivat eri henkilöitä. Tämä siis Bart D. Ehrmanilta.

        https://www.jstor.org/stable/3267052

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ” Millä tavalla kyseessä on on eri henkilö ja kuka tämän on todennut ja vahvistanut viralliseksi tiedoksi?”

        Hankala tuota on vahvistaa ”viralliseksi tiedoksi”, mutta varhaiset kristilliset kirjoittajat ilmaisivat sen, että Keefas ja Pietari olivat eri henkilöitä. Tämä siis Bart D. Ehrmanilta.

        https://www.jstor.org/stable/3267052

        Tuo paperi on vuodelta 1990. Näyttävästi se ei ole läpäissyt vertaisarviointia ja myöhemmin kumottu sillä viimeisten 30 vuoden aikana se ei ole saanut tieteellistä tukea ja kannatusta muiden tutkijoiden keskuudessa. Muuten asiasta puhuttaisiin paljon laajemmin.

        ” Näyttävästi se ei ole läpäissyt vertaisarviointia ja myöhemmin kumottu…”

        Laitatko jotain faktaa näille harhoillesi?

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ” Millä tavalla kyseessä on on eri henkilö ja kuka tämän on todennut ja vahvistanut viralliseksi tiedoksi?”

        Hankala tuota on vahvistaa ”viralliseksi tiedoksi”, mutta varhaiset kristilliset kirjoittajat ilmaisivat sen, että Keefas ja Pietari olivat eri henkilöitä. Tämä siis Bart D. Ehrmanilta.

        https://www.jstor.org/stable/3267052

        Tässä on paperi joka todistaa että Paavalin mainitsema Kephas on sama henkilö kuin ylipappi Kaiphas:

        https://www.researchgate.net/publication/267507050_Paul's_Cephas_is_Caiphas_-_Author_of_1Peter_and_Hebrews

        Eli ensin Jeesus ilmestyi teloittajalleen ylipappi Joosef Kaifaalle, sitten Kahdelletoista, sitten viidellesadalle, sitten Jaakobille ja lopuille apostoleille. Tämä lista osoittaa hyvin sen, että Paavali oli pihalla kuin lumiukko. Ketä olivat 12, jos he eivät olleet Apostoleita? Miten voi olla vielä 12, jos Juudas oli jo kuollut? Keefasta ei laskettu näihin 12, jos hänet mainitaan ja lisäksi puhutaan 12 eikä 11 tai 10. Miksi Jeesus ilmestyi Apostoleilleen viimeisenä?

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ” Näyttävästi se ei ole läpäissyt vertaisarviointia ja myöhemmin kumottu…”

        Laitatko jotain faktaa näille harhoillesi?

        Tässä sinulle pyytämäsi vasta-argumentti esittämääsi tutkimukseesi:

        https://www.jstor.org/stable/3267263

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä sinulle pyytämäsi vasta-argumentti esittämääsi tutkimukseesi:

        https://www.jstor.org/stable/3267263

        Itseasiassa tämä ei vaadi mitää teologien pseudotieteellisiä jaaritteluita vaan Paavali itse todistaa, ettei Keefas ollut apostoli. Tässä näin, hän puhuu Keefaksesta erillisenä entiteettinä niihin ’Kahteentoista’ apostoliin verrattuna. Simon Pietari kuului noihin kahteentoista.

        5ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

        Jos Keefas olisi ollut Simon Pietari niin Paavali olisi kirjoittanut:

        5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kymmenelle. (Muista, että Juudas oli kuollut ja jäljellä oli Simon Pietari ja kymmenen muuta)

        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        Galatalaiskirjeen mukaan Keefas oli apostoli ja seurakunnan pylväs, samoin kuin Jaakob ja Johannes, jotka oletettavasti tunsivat historiallisen Jeesuksen, (biologinen veli ja apostolit).

        2:6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Paavali kävi Jerusalemissa ja tapasi siellä varmasti niitä opetuslapsia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen vielä eläessään. Näillä kaikilla oli sama usko: ihminen kristus Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, ja Jumala herätti hänet kuolleista. Vain todellinen ihminen voi kuolla ristillä, joten Jeesuksen todellisuutta ei ole syytä juurikaan epäillä. Väitteet kuolleista heräämisestä ja ihmeistä ovatkin sitten ihan eri asia.

        ”Galatalaiskirjeen mukaan Keefas oli apostoli...”

        Mutta 1. korinttilaiskirjeen mukaan ei ollut apostoli eikä ollut myöskään yksi Kahdestatoista.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ”Galatalaiskirjeen mukaan Keefas oli apostoli...”

        Mutta 1. korinttilaiskirjeen mukaan ei ollut apostoli eikä ollut myöskään yksi Kahdestatoista.

        Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt. Kirjeen ovat myös opillisesti vahvasti ristiriidassa keskenään. Joten jompi kumpi kirjeistä on todennäköisesti Paavali nimissä ellei sitten molemmat. Meillä ei ole nimittäin mitään todisteita tai silminnäkijän lausuntoa siitä että Paavali on kirjoittanut nämä kirjeet jos nyt tätä koko Paavalia edes oli olemassa. Roomalaisissa lähteissä Paavalia ja Paavalin väitettyä teoloitusta ei mainita sanallakaan. Ja siitä puheen ollen, Youtubesta löytyy hyvä video jossa kyseenalaistetaan se että Paavali on koskaan käynyt Roomassa tai missään kirjeissään mainituissa paikoissa.

        "#Mutta 1. korinttilaiskirjeen mukaan ei ollut apostoli eikä ollut myöskään yksi Kahdestatoista.#

        Moses_Zuckerkandl !

        Eikös sulle ole tullut mieleen, että jos pidät Raamattua ihmisten keksimänä epäluotettavana kirjana, joka ei liity elämääsi mitenkään, niin miksi et hylkää sitä ja elä vain omaa elämääsi.
        Miksi turhaa väittelet.

        Jos et ymmärrä Raamattua, Jumalan sanaa, niin se johtuu tästä seikasta joka on kirjoitettu
        Raamatussa:

        *Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.*
        1.Korinttolaiskirje: 2:14

      • Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt. Kirjeen ovat myös opillisesti vahvasti ristiriidassa keskenään. Joten jompi kumpi kirjeistä on todennäköisesti Paavali nimissä ellei sitten molemmat. Meillä ei ole nimittäin mitään todisteita tai silminnäkijän lausuntoa siitä että Paavali on kirjoittanut nämä kirjeet jos nyt tätä koko Paavalia edes oli olemassa. Roomalaisissa lähteissä Paavalia ja Paavalin väitettyä teoloitusta ei mainita sanallakaan. Ja siitä puheen ollen, Youtubesta löytyy hyvä video jossa kyseenalaistetaan se että Paavali on koskaan käynyt Roomassa tai missään kirjeissään mainituissa paikoissa.

        ”Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt.”

        No näitä molempia pidetään Paavalin kirjoittamina. Melkoinen sekoilija tuo Paavali, eikö vain?

      • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Itseasiassa tämä ei vaadi mitää teologien pseudotieteellisiä jaaritteluita vaan Paavali itse todistaa, ettei Keefas ollut apostoli. Tässä näin, hän puhuu Keefaksesta erillisenä entiteettinä niihin ’Kahteentoista’ apostoliin verrattuna. Simon Pietari kuului noihin kahteentoista.

        5ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

        Jos Keefas olisi ollut Simon Pietari niin Paavali olisi kirjoittanut:

        5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kymmenelle. (Muista, että Juudas oli kuollut ja jäljellä oli Simon Pietari ja kymmenen muuta)

        >>>Jos Keefas olisi ollut Simon Pietari niin Paavali olisi kirjoittanut:

        5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kymmenelle. (Muista, että Juudas oli kuollut ja jäljellä oli Simon Pietari ja kymmenen muuta)<<<

        =======
        Janne Saarela Jurvan baptistiseurakunnasta kirjoittaa kyseistä asiasta otsikolla:
        "Pääsiäinen nro 2. Nousiko Jeesus kuolleista?"

        Lainaus:
        --------:>Käyn nyt traditiossa mainitut ilmestymiset yksityiskohtaisemmin läpi.

        ”Hän näyttäytyi Pietarille”. Myös Luukas (24:34) mainitsee perimätietoon liittyen, että ”Herra on todella noussut ylös, ja hän on ilmestynyt Simonille”. Meillä on siis kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä todisteena siitä, että Jeesus ilmestyi Pietarille.”
        Ja sitten niille kahdelletoista”. Juudaksen puuttuminen ei vaikuttanut Jeesuksen lähimpien opetuslasten viralliseen nimeen ”kaksitoista”. Tämä asia on ilmestymisistä vahvimmin vahvistettu. Paavalin lainaaman tradition lisäksi siitä kertovat itsenäisesti Luukas (24:36–42) ja Johannes (20:19–20).<:--------

        Luukas (24:36–42) 
        24:36 Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
        24:37 Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.
        24:38 Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
        24:39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan." >> Jakeen lisätiedot
        24:40 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
        24:41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
        24:42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.

        Johannes (20:19–20).
        20:19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" 
        20:20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
        ------
        Saarela kommentoi siis, että: >Ja sitten niille kahdelletoista. Juudaksen puuttuminen ei vaikuttanut Jeesuksen lähimpien opetuslasten viralliseen nimeen ”kaksitoista”. <

        ------------------------------------------------------------------------
        Voisin omalta osaltani havainnollistaa tätä "niille kahdelletoista" -käsitettä.

        Olin armeijassa sissiporukoissa, joukkueenjohtajana.
        Oletetaan, että olen 19 sissin muodostamassa ryhmässä, joka etenee vihollisen (olkoon vaikka Krh-komppania) selustaan. Vihollisen tiedustelu sähköttää komppanialleen:

        "19 sissin ryhmä ylittänyt Ilomantsintien ja suuntaa kohti Hopealampea".

        Sen jälkeen ryhmästä yksi sairastuu, ja kääntyy takaisin. Krh-komppania antaa sissiryhmälle nimen "19 sissiä". Senjälkeen sähkötetään vain koodilla "19 sissiä" eikä lasketa enää lukumääriä, eli sitä jos 10 km päässä olevalle Hopealammelle saapuu vain
        18 sissiä.

      • Eleasere kirjoitti:

        "Voisin omalta osaltani havainnollistaa tätä "niille kahdelletoista" -käsitettä."

        Hieno sissitarina. Kun yksikön vääpeli merkkaa sitten vahvuuskirjaan, että tämä yksi on palannut ryhmästä pois niin ryhmän vahvuus on kirjoissa ja puheissa sen jälkeen 18.

        Minäpä selitän tätä aleksis kiven 'Seitsemän veljeksen' vertauksella. Jos minä ilmoitan keskustelleeni Jampan ja Seitsemän veljeksen kanssa niin varmaan jokainen täyspäinen tajuaa, ettei 'Jamppa' kuulu 'Seitsemään veljekseen' eikä 'Jamppa' siis voi olla vaikkapa 'Simeoni'. Näin yksinkertaista tämä Paavalin sekoilu on.

        Paavali ei osannut 'Kahdentoista' lukumäärää oikein (Juudas oli tappanut itsensä).

        Paavali piti 'Kahtatoista' eri asiana kuin 'Apostoleja' (koska mainitsi ne erikseen).

        Paavali ei pitänyt 'Keefasta' yhtenä 'Kahdestatoista' eikä yhtenä 'Apostoleista' (koska mainitsi hänet erikseen).

        Paavali ei pitänyt 'Jaakobia' yhtenä 'Kahdestatoista' eikä yhtenä 'Apostoleista' (koska mainitsi hänet erikseen).

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Eli ensin Jeesus ilmestyi teloittajalleen ylipappi Joosef Kaifaalle, sitten Kahdelletoista, sitten viidellesadalle, sitten Jaakobille ja lopuille apostoleille. Tämä lista osoittaa hyvin sen, että Paavali oli pihalla kuin lumiukko. Ketä olivat 12, jos he eivät olleet Apostoleita? Miten voi olla vielä 12, jos Juudas oli jo kuollut? Keefasta ei laskettu näihin 12, jos hänet mainitaan ja lisäksi puhutaan 12 eikä 11 tai 10. Miksi Jeesus ilmestyi Apostoleilleen viimeisenä?

        1.Korinttolaiskirje:
        15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,

        Vain todellinen ihminen voi kuolla ristillä, joten kaikki Jeesuksen seuraajat pitivät häntä todellisena ihmisenä Paavalin julistaman evankeliumin mukaan.

        15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.

        Pietari näki Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesuksen ennen muita apostoleja ja miespuolisia opetuslapsia. Sitten saman päivän iltana koolla oli 10 apostolia ja kaksi Emmauksen tiellä kulkenutta miestä, eli Jeesus näyttäytyi näille 12 opetuslapselle. Tuomas ei ollut tuolloin läsnä ja Juudas Iskariot oli kuollut, joten kaikki apostolit eivät Herraa tuolloin vielä nähneet. Lisäksi on todettava, että luku 12 apostolien yhteydessä tarkoittaa usein instituutiota eikä tarkkaa lukumäärää (esim. Ilmestyskirjassa).

        15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.

        Paavalin mukaan sellaisia opetuslapsia oli elossa, jotka tiesivät Jeesuksen olleen ihminen, ja kuolleen ristillä: osa varmasti oli tuntenut hänet henkilökohtaisesti, sillä mm. apostolit olivat Jeesuksen itse valitsemia ja tehtävään nimittämiä evankeliumien mukaan.

        15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.

        Jaakobilla viitataan tässä Herran biologiseen veljeen, josta Paavali kirjoitti kirjeessään galatalaisille, ja sanoi häntä sekä Johannesta seurakunnan pylvääksi yhdessä työtoverinsa Pietarin kanssa, jota myös Keefaaksi kutsutaan. Tässä mainitaan "kaikki apostolit", koska myöhemmin myös Tuomas sai nähdä Jeesuksen, mutta hän ei ollut läsnä ensimmäisellä kerralla, kun Herra apostoleille ja muille opetuslapsille ilmestyi.

        15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        Paavali vainosi Jumalan seurakuntaa, jotka pitivät Jeesusta todellisena ihmisenä, joka oli kuollut ristillä, ja jonka Jumala oli herättänyt heidän todistuksensa mukaan kuolleista, koska he olivat nähneet Jeesuksen sen jälkeen, kun hän oli herännyt kuolleista.

        "Vain todellinen ihminen voi kuolla ristillä..."

        Älä saatana, eikö Saunatonttua muka voi naulata ristille? Sillähän on kaksi kättä ja kaksi jalkaa.

        "Sitten saman päivän iltana koolla oli 10 apostolia ja kaksi Emmauksen tiellä kulkenutta miestä, eli Jeesus näyttäytyi näille 12 opetuslapselle."

        Mutta siis niitähän oli jäljellä 11 ja jos kerran Simon Pietari (muka Keefas 🤣) oli mainittu niin miksi hänet pitää laskea vielä erikseen?

        "Paavalin mukaan sellaisia opetuslapsia oli elossa, jotka tiesivät Jeesuksen olleen ihminen..."

        Mutta tuossa puhutaan viidestäsadasta. Eikös opetuslapsia ollut 12? Ja hämmentävästi niitä näkijöitä on juuri tasaluku 500 🤣. Ettei vain Paavali olisi tätäkin legendaa vetänyt ihan hatusta?

        "Jaakobilla viitataan tässä Herran biologiseen veljeen..."

        Jauhat taas samaa paskaa. Esim. Encyclopedia Britannican mukaan ei ollut biologinen veli.

        "Paavali vainosi Jumalan seurakuntaa, jotka pitivät Jeesusta todellisena ihmisenä..."

        Ja tässä hatarassa todisteketjussa avainsana on 'pitivät'. Ihan samoin kun Ned Luddia pidettiin teollistumista vastustavan liikkeen johtajana, joka aloitti toimintansa paukauttamalla kangaspuut rikki Ansteyssä vuonna 1779.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Ned_Ludd

        Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun? Jeesus oli syntynyt Daavidin sukuun äidistään Mariasta. Näin Paavali kirjoitti ja näin uskoivat kaikki Jeesuksen seuraajat, joita Paavali oli vainonnut ennen kääntymistään, ja joiden uskonveli hänestä sittemmin tuli: sama usko kaikilla.

        Tuomas ei ollut läsnä silloin, kun Jeesus ilmestyi "lukittujen ovien takana" ensimmäisen kerran opetuslasten ollessa koolla, ja Juudas Iskariot oli kuollut, joten APOSTOLEITA oli koolla 10 ja 2 muuta opetuslasta Emmauksen tieltä tekee luvuksi 12. Apostolit eivät tietenkään olleet ainoat Jeesuksen opetuslapset, sillä Jeesus valitsi heidät monien opetuslasten joukosta ja asetti heidät apostoleiksi, palvelustehtävään. Nämä olivat niitä Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia... :)

        Paavali kirjoitti "enemmälle kuin viidellesadalle veljelle" eli tämä ei ole mikään tasaluku "500" niin kuin valehtelit legendaa kertoessasi.

        Jaakob oli Jeesuksen biologinen veli riippumatta siitä, mitä ihmiset sanovat, koska termillä "Herran veli" ja "Herran veljet" on erotettu biologiset veljet muista opetuslapsista ja Jeesuksen seuraajista.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Galatalaiskirje:
        1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        1Kor 9:5 on mainittu Keefas muista apostoleista erillään, koska hän oli tärkeä työtoveri Paavalille ja hän vaikutti myös niissä seurakunnissa, joissa myös Paavali opetti ja toimi (esim. Antiokia). Gal 1:17-19 lukee Keefaksen apostolien joukkoon, joten kyllä tämä Keefas tosiaankin oli apostoli, ja Paavali mainitsee hänet muuallakin erillään muista apostoleista hänen erityisasemansa ja tärkeytensä vuoksi, niin kuin hän myös muista opetuslapsista erillään mainitsee Jeesuksen biologiset veljet ja aivan erityisesti Jaakobin, joka oli Jerusalemin seurakunnan johtavia veliä ja sen "pylväitä" yhdessä Johanneksen ja Pietarin kanssa, jotka olivat siis apostoleita, ja jotka Paavali tapasi, ja kätteli heitä yhteisen työn merkiksi.

        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Pietaria kutsuttiin todellakin myös nimellä Keefas.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."
        3:22 teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.

        Galatalaiskirje:
        2:11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
        2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Paavali tapasi Pietarin ensin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen vuonna 36, mikä on kuusi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja sitten vuonna 50 Jerusalemin kokouksessa, jossa päätettiin siitä, miten pakanoiden tulee suhtautua Mooseksen lain pienimpiin käskyihin pois lukien valitut neljä lain kirjasta ja kivitauluun kirjoitetut 10 käskyä sekä tietysti rakkauden käskyt, jotka myös Jeesus piti tärkeimpinä.

        Apt 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

        Paavali oli läsnä, kun Pietari puhui, ja myös muita Jeesuksen tunteneita apostoleja oli paikalla tuolloin.

        Paavali oli siis läsnä silloin, kun Pietari puhui Jerusalemin kokouksessa vuonna 50, ja läsnä oli tuolloin myös Jaakob, Herran veli, ja muita seurakunnan johtavia veljiä.

        Apostolien teot:
        15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua."
        15:2 Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.

        15:5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia."
        15:6 Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.
        15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
        15:8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin,
        15:9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
        15:10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        15:11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
        15:12 Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.
        15:13 Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob: "Miehet, veljet, kuulkaa minua!
        15:14 Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä.

        Paavali kirjoitti Jaakobista, Herran veljestä, ja tästä kokouksesta kirjeessään Galatalaisille näin:

        Galatalaiskirje:
        2:1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.

        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Paavali olisi tavannut henkilöitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä. Tämä on tutkijoiden vahva konsensus vielä tänä päivänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun? Jeesus oli syntynyt Daavidin sukuun äidistään Mariasta. Näin Paavali kirjoitti ja näin uskoivat kaikki Jeesuksen seuraajat, joita Paavali oli vainonnut ennen kääntymistään, ja joiden uskonveli hänestä sittemmin tuli: sama usko kaikilla.

        Tuomas ei ollut läsnä silloin, kun Jeesus ilmestyi "lukittujen ovien takana" ensimmäisen kerran opetuslasten ollessa koolla, ja Juudas Iskariot oli kuollut, joten APOSTOLEITA oli koolla 10 ja 2 muuta opetuslasta Emmauksen tieltä tekee luvuksi 12. Apostolit eivät tietenkään olleet ainoat Jeesuksen opetuslapset, sillä Jeesus valitsi heidät monien opetuslasten joukosta ja asetti heidät apostoleiksi, palvelustehtävään. Nämä olivat niitä Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia... :)

        Paavali kirjoitti "enemmälle kuin viidellesadalle veljelle" eli tämä ei ole mikään tasaluku "500" niin kuin valehtelit legendaa kertoessasi.

        Jaakob oli Jeesuksen biologinen veli riippumatta siitä, mitä ihmiset sanovat, koska termillä "Herran veli" ja "Herran veljet" on erotettu biologiset veljet muista opetuslapsista ja Jeesuksen seuraajista.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Galatalaiskirje:
        1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        1Kor 9:5 on mainittu Keefas muista apostoleista erillään, koska hän oli tärkeä työtoveri Paavalille ja hän vaikutti myös niissä seurakunnissa, joissa myös Paavali opetti ja toimi (esim. Antiokia). Gal 1:17-19 lukee Keefaksen apostolien joukkoon, joten kyllä tämä Keefas tosiaankin oli apostoli, ja Paavali mainitsee hänet muuallakin erillään muista apostoleista hänen erityisasemansa ja tärkeytensä vuoksi, niin kuin hän myös muista opetuslapsista erillään mainitsee Jeesuksen biologiset veljet ja aivan erityisesti Jaakobin, joka oli Jerusalemin seurakunnan johtavia veliä ja sen "pylväitä" yhdessä Johanneksen ja Pietarin kanssa, jotka olivat siis apostoleita, ja jotka Paavali tapasi, ja kätteli heitä yhteisen työn merkiksi.

        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Pietaria kutsuttiin todellakin myös nimellä Keefas.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."
        3:22 teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.

        Galatalaiskirje:
        2:11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
        2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Paavali tapasi Pietarin ensin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen vuonna 36, mikä on kuusi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja sitten vuonna 50 Jerusalemin kokouksessa, jossa päätettiin siitä, miten pakanoiden tulee suhtautua Mooseksen lain pienimpiin käskyihin pois lukien valitut neljä lain kirjasta ja kivitauluun kirjoitetut 10 käskyä sekä tietysti rakkauden käskyt, jotka myös Jeesus piti tärkeimpinä.

        Apt 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

        Paavali oli läsnä, kun Pietari puhui, ja myös muita Jeesuksen tunteneita apostoleja oli paikalla tuolloin.

        "Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun?"

        Jos olisi niin olisiko Saunatonttu silloin yhtä totta kuin Jeesus? Saunatonttu on samalla tavalla antropomorfinen kuin vuohipaimenten jumalat niin on hyvinkin todennäköistä, että Hän on syntynyt naisen kohdusta. En tiedä Saunatonttujen hallitusmuotoa, mutta tutkijat ovat sanoneet saunatontun olleen entisaikoina voimakas, jumalan kaltainen olento joten varmasti Hän on hyvin korkealla oman kansansa arvoasteikossa.

        "...APOSTOLEITA oli koolla 10 ja 2 muuta opetuslasta Emmauksen tieltä tekee luvuksi 12."

        Ja siis Juudas Iskariot oli kuollut, niin heitä piti olla jäljellä vain 11. Paavali ei tosiaan sekoiluissaan ota mitään kantaa tähän.

        Monien faaraoiden ja kuninkaiden sanotaan olleen jumalia, joten ovatko he satuolentoja? Heidän ja monien sotapäälliköiden ansioksi on luettu ihmeitä, voimallisia tekoja ja voittoja, jotka eivät ole historiallisesti totta: tarkoittaako se sitä, että he eivät ole todellisia historian henkilöitä, ihmisiä?

        Miksi sovellat vain Jeesukseen (ja muihin uskonnollisiin hahmoihin) kriteerejä, joita tulisi soveltaa myös tunnettuihin muihin historian henkilöihin?

        En lähde vääntämään enempää Paavalin kirjeen ja evankeliumien välisistä ristiriidoista, sillä ne ovat todellisia virheitä jonkun "todistuksessa", mutta on hyvä tietää, miten kristityt näitä ristiriitoja perustelevat: kaikki eivät ole yhtä suuria virheitä kuin annat ymmärtää. Mutta koska et tunne Raamattua ja sen kommentaareja, niin on turha puhua aiheesta kanssasi enempää. Et ole asiantuntija, joten... :)

        Raamattu on fiktiota :D sitä tarkoitin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun? Jeesus oli syntynyt Daavidin sukuun äidistään Mariasta. Näin Paavali kirjoitti ja näin uskoivat kaikki Jeesuksen seuraajat, joita Paavali oli vainonnut ennen kääntymistään, ja joiden uskonveli hänestä sittemmin tuli: sama usko kaikilla.

        Tuomas ei ollut läsnä silloin, kun Jeesus ilmestyi "lukittujen ovien takana" ensimmäisen kerran opetuslasten ollessa koolla, ja Juudas Iskariot oli kuollut, joten APOSTOLEITA oli koolla 10 ja 2 muuta opetuslasta Emmauksen tieltä tekee luvuksi 12. Apostolit eivät tietenkään olleet ainoat Jeesuksen opetuslapset, sillä Jeesus valitsi heidät monien opetuslasten joukosta ja asetti heidät apostoleiksi, palvelustehtävään. Nämä olivat niitä Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia... :)

        Paavali kirjoitti "enemmälle kuin viidellesadalle veljelle" eli tämä ei ole mikään tasaluku "500" niin kuin valehtelit legendaa kertoessasi.

        Jaakob oli Jeesuksen biologinen veli riippumatta siitä, mitä ihmiset sanovat, koska termillä "Herran veli" ja "Herran veljet" on erotettu biologiset veljet muista opetuslapsista ja Jeesuksen seuraajista.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Galatalaiskirje:
        1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        1Kor 9:5 on mainittu Keefas muista apostoleista erillään, koska hän oli tärkeä työtoveri Paavalille ja hän vaikutti myös niissä seurakunnissa, joissa myös Paavali opetti ja toimi (esim. Antiokia). Gal 1:17-19 lukee Keefaksen apostolien joukkoon, joten kyllä tämä Keefas tosiaankin oli apostoli, ja Paavali mainitsee hänet muuallakin erillään muista apostoleista hänen erityisasemansa ja tärkeytensä vuoksi, niin kuin hän myös muista opetuslapsista erillään mainitsee Jeesuksen biologiset veljet ja aivan erityisesti Jaakobin, joka oli Jerusalemin seurakunnan johtavia veliä ja sen "pylväitä" yhdessä Johanneksen ja Pietarin kanssa, jotka olivat siis apostoleita, ja jotka Paavali tapasi, ja kätteli heitä yhteisen työn merkiksi.

        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Pietaria kutsuttiin todellakin myös nimellä Keefas.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."
        3:22 teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.

        Galatalaiskirje:
        2:11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
        2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Paavali tapasi Pietarin ensin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen vuonna 36, mikä on kuusi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja sitten vuonna 50 Jerusalemin kokouksessa, jossa päätettiin siitä, miten pakanoiden tulee suhtautua Mooseksen lain pienimpiin käskyihin pois lukien valitut neljä lain kirjasta ja kivitauluun kirjoitetut 10 käskyä sekä tietysti rakkauden käskyt, jotka myös Jeesus piti tärkeimpinä.

        Apt 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

        Paavali oli läsnä, kun Pietari puhui, ja myös muita Jeesuksen tunteneita apostoleja oli paikalla tuolloin.

        "Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun?"

        Tontun kutsuminen taloon (lähde SKS):

        "Kun tahdotaan miästonttua taloon, niin mennään kolmena torstaina taikka oikeastaan torstaita vastaan yöllä kirkolle ja kiärretään kunakin yönä kirkko 3 kertaan myätäpäivää. Siälä sitte tulee kirkonhaltia vastaan ja kysyy:
        - Mitäs tahdot? -
        Sille pitää sitten sanoman:
        - Pyytäsin "avus-isäntää". -
        Taikka, jos tahtoo naistonttua taloonsa, niin pitää sitte pyytämän "avus-emäntää". Sen saa sitte mukaansa viimesellä kerralla. Mutta kun pyytää avus-isäntää, niin pitää kiärtäesä oleman valakan ränket (ränket=länget) kaulasa nurinpäin, kun taas tahdotaan avus emäntää, pitää olla tamman ränket (ränket=länget) kaulassa."

        (SKVR X1 2111 α. Tyrvää. Äijälä H. n. 159. -95.)

        "Kun panee tammahevosen länget Jouluyönä kaulaansa ja menee kirkkoon kiärtään ja kun sitte kolmeen kertaan myötäpäivään on kiärtänyt, tulee tonttu vastaan ja kysyy:
        - Mitäs tahlot? -
        Niin tartee sanoo sitte mitä tahtoo ja millä tahtoo rikastua, niin tonttu sitte toisena yönä tua sitä huaneen tykö oikeen aikalailla."

        (SKVR X1 2111 β. Sahalahti. Äijälä E. n. 71. -96.)

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "Onko Saunatonttu syntynyt naisen kohdusta oman kansansa kuninkaalliseen sukuun?"

        Jos olisi niin olisiko Saunatonttu silloin yhtä totta kuin Jeesus? Saunatonttu on samalla tavalla antropomorfinen kuin vuohipaimenten jumalat niin on hyvinkin todennäköistä, että Hän on syntynyt naisen kohdusta. En tiedä Saunatonttujen hallitusmuotoa, mutta tutkijat ovat sanoneet saunatontun olleen entisaikoina voimakas, jumalan kaltainen olento joten varmasti Hän on hyvin korkealla oman kansansa arvoasteikossa.

        "...APOSTOLEITA oli koolla 10 ja 2 muuta opetuslasta Emmauksen tieltä tekee luvuksi 12."

        Ja siis Juudas Iskariot oli kuollut, niin heitä piti olla jäljellä vain 11. Paavali ei tosiaan sekoiluissaan ota mitään kantaa tähän.

        Ajatustapasi on typerä ja lapsellinen. Ikään kuin se kumoaisi Jeesuksen historiallisuuden, että hänen kuolleista heräämisestä kertovissa eri kirjoittajien kuvauksissa on ristiriitoja.

        Tai se, että hänen elämänkertoihinsa on lisätty epätosia taruja, joiden mukaan hän olisi tehnyt ihmeitä, voimallisia tekoja, parantanut sairaita ja herättänyt jopa kuolleita.

        Samaa väitetään Paavalin tehneen, mutta miksi et pidä häntä satuolentona sillä samalla perusteella, että hänestä on esitetty tuollaisia valheellisia väitteitä, ja hän itsekin väitti tehneensä "apostolien tunnustekoja"?

        On päivän selvä asia, että Paavali kirjoitti ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta, joka oli elänyt miehenä Israelissa ennen kuin kuoli ristillä. Hän myös viittaa sellaisiin henkilöihin, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, mutta ethän sinä voi sellaista tunnustaa, kun olet tätä vastaan väittänyt, täysin ilman kunnon perusteita.

        Ajatustapasi on typerä ja lapsellinen. Ikään kuin se kumoaisi Hämähäkkimiehen historiallisuuden, että hänestä kertovissa sarjakuvissa on ristiriitoja.

        On päivän selvä asia, että Stan Lee kirjoitti ihmisestä Peter Parkerista Hämähäkkimiehestä, joka oli elänyt miehenä New Yorkissa. Koska New York ja Stan Lee ovat todellidia, Hämähäkkimiehen täytyy olla totta.

        Huomaatko kuinka vammainen logiikkasi on kun yrität puolustaa huojuvaa ja rikkinäistä korttitaloa, jossa ei ole yhtään ainoaa pitävää todistetta? Ainoastaan vuohipaimenten lennokkaita sepitelmiä.

        Stan Lee tunnusti itsekin kirjoittavansa fiktiota, eikä kukaan täysijärkinen lukija ole koskaan pitänyt hänen fantasiaansa todellisuutena.

        Huomaatko miten lapsellisen typeriä argumenttisi ovat?

        Eli se, että kirjoittaa fiktiota, mutta ei tunnista sitä, tekee fiktiosta faktaa? Ei saatana 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Eli se, että kirjoittaa fiktiota, mutta ei tunnista sitä, tekee fiktiosta faktaa? Ei saatana 🤣🤣🤣

        Ei Paavali kirjoittanut fiktiota vaan faktaa, sillä hän tunsi henkilöitä, jotka puolestaan olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Paavali kirjoittanut fiktiota vaan faktaa, sillä hän tunsi henkilöitä, jotka puolestaan olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä.

        No nämä henkilöt eivät tule esille Paavalin kirjoituksissa. Hänellä menee sekaisin Kaksitoista, Apostolit ja ketkä niihin kuuluivat. Lisäksi Kahdentoista lukumäärä on väärin koska Juudas oli jo tappanut itsensä. Mikään näistä ei tietystikään ole totta, mutta osoittaa hyvin, että sepitelmiin ja valheisiin tulee helpommin ristiriitoja. Onhan se aina vaikeampaa muistaa faktojen lisäksi se, mitä on valehdeltu tai sepitetty faktojen lisäksi tai vastaisesti 🤣🤣🤣

        Paavali kirjoitti naisen kohdusta syntyneestä poikalapsesta, joka kärsi miehen iässä kuoleman ristillä. Tähän uskoivat myös ne juutalaiset, jotka olivat apostoleja ennen häntä, ja olivat myös tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä.

        Olisi järjetöntä väittää ihmisen eläneen ja kuolleen sitten ristillä, jos sellaista ihmistä ei olisi ollut olemassakaan. Sellaisesta valheesta olisi jäänyt pian kiinni, etenkin kun julisti sitä siinä kaupungissa, jossa väitti ristinkuoleman tapahtuneen, ja sen nähneitä henkilöitä olisi pitänyt olla paljon elossa...

        Kuitenkaan kukaan ei kirjoittanut kirjaintakaan Jeesuksesta. Elämästä, ihmeistä, opetuksista, kuolemasta.

        ” Olisi järjetöntä väittää ihmisen eläneen ja kuolleen sitten ristillä, jos sellaista ihmistä ei olisi ollut olemassakaan.”

        Eikös kirjoitustaidon keksimisen jälkeen ole väitetty fiktio jos toinenkin faktana? Melko idioottimaiset argumentit sinulla. Ja edelleenkään kukaan kirjoittaja ei ole tavannut apostoleja niin, että tuosta tapaamisesta olisi jotain ylöskirjoitettu.

        ” Sellaisesta valheesta olisi jäänyt pian kiinni, etenkin kun julisti sitä siinä kaupungissa, jossa väitti ristinkuoleman tapahtuneen, ja sen nähneitä henkilöitä olisi pitänyt olla paljon elossa…”

        Siksi näitä Raamatun sepitelmiä on alettu kertomaan 30-60 vuotta väitetyn ristinkuoleman jälkeen. Eipä niitä kyseenalaistajia enää ollut olemassa varsinkin kun roomalaiset ajoivat juutalaiset pois Jerusalemista.

        Miten niin ei kirjoittanut? Jeesuksen elämästä ja opetuksista on kirjoitettu monia evankeliumeja, ja myös kirjeitä. Osa niistä on päätynyt Uuteen testamenttiin. Osa on kadonnut, koska sen ajan papyrus ei säilynyt kovin kauan ja vain tärkeimmät kirjeet kopioitiin kerta toisensa jälkeen tulevia sukupolvia varten.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ” Olisi järjetöntä väittää ihmisen eläneen ja kuolleen sitten ristillä, jos sellaista ihmistä ei olisi ollut olemassakaan.”

        Eikös kirjoitustaidon keksimisen jälkeen ole väitetty fiktio jos toinenkin faktana? Melko idioottimaiset argumentit sinulla. Ja edelleenkään kukaan kirjoittaja ei ole tavannut apostoleja niin, että tuosta tapaamisesta olisi jotain ylöskirjoitettu.

        ” Sellaisesta valheesta olisi jäänyt pian kiinni, etenkin kun julisti sitä siinä kaupungissa, jossa väitti ristinkuoleman tapahtuneen, ja sen nähneitä henkilöitä olisi pitänyt olla paljon elossa…”

        Siksi näitä Raamatun sepitelmiä on alettu kertomaan 30-60 vuotta väitetyn ristinkuoleman jälkeen. Eipä niitä kyseenalaistajia enää ollut olemassa varsinkin kun roomalaiset ajoivat juutalaiset pois Jerusalemista.

        Paavali kääntyi kristityksi vuonna 33 ja kävi Jerusalemissa ensimmäisen kerran sen jälkeen vuonna 36. Jeesus kuoli vuonna 30, joten kyllä niitä Jeesuksen tunteneita opetuslapsia ja apostoleja oli vielä jäljellä, kun Paavali Jerusalemissa kävi. Heitä oli myös Antiokiassa ja muissa kaupungeissa, joissa Paavali tätä ennen vaikutti.

        Paavalin kirjeet ovat tutkitusti 50-luvulta. Niihin on muotoiltu kristinuskon oppi, joka lyötiin lukkoon vähän aiemmin vuoden 50 Jerusalemin vanhinten ja apostolien kokouksessa. (Apt 15) Tietenkin Paavali tunsi Jeesuksen tunteneita opetuslapsia ja apostoleja, joiden joukkoon nimeltä mainitut Keefas, Pietari (sama henkilö), Johannes ja Jaakob (Herran biologinen veli) kuuluivat.

        ”… opetuslapsia ja apostoleja, joiden joukkoon nimeltä mainitut Keefas, Pietari (sama henkilö)…”

        Otan esille paskanjauhamisesta vain tämän yksityiskohdan. Paavali puhuu Keefaksesta erillisenä henkilönä niistä Kahdestatoista ja Apostoleista. Paavalin tapaama Keefas ei siis ole Simon Pietari. Simon Pietaria ei ole tavannut kukaan historiaan jotain kirjallista dokumenttia jättänyt henkilö.

        Ei se mitään paskanjauhamista ole. On vain niitä, jotka eivät ymmärrä kirjoitettua sanaa. Sinä olet yksi heistä.

        Galatalaiskirje:
        1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        Tässä Paavali sanoo Keefasta apostoliksi, mutta MUITA apostoleja hän ei nähnyt, kuin Keefaan, jonka luona hän asui 15 päivää. Tämän lisäksi hän näki Jaakobin, joka on Herran biologinen veli, sillä muuten ei olisi mitään järkeä sanoa vain Jaakobia Herran veljeksi, mutta Keefasta ei.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Tässäkin on käytetty sanaa "Herran veljet" Jeesuksen biologisista veljistä, sillä muuten ei olisi mitään järkeä puhua heistä erikseen, ja apostoleista erikseen. Keefas mainitaan tässä muista apostoleista erillisenä, koska hän oli Paavalin tärkeä työtoveri, toisin kuin muut apostolit, joita Paavali ei mainitse nimeltä kirjeissään, Johannesta lukuunottamatta. (Gal 2)

        Galatalaiskirje:
        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Mutta niin kuin on todettu, sekään ei todistaisi Jeesusta fiktioksi, että Johannes ja Pietari/ Keefas eivät olisi apostoleja, sillä selvä on, että Paavali tapasi Jeesuksen tunteneita velijä Jerusalemissa, kun kävi siellä kuusi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja uudelleen 14 vuotta myöhemmin. Tietenkin sellaisia veljiä oli vielä elossa, aivan niin kuin Paavali toisaalla kirjoitti.

        1.Korinttolaiskirje:
        15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
        15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
        15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        Paavali oli vainonnut juuri niitä opetuslapsia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, ja olivat hänen ylösnousemuksensa todistajia (silminnäkijöitä). Nyt nämä Jeesuksen tunteneet opetuslapset iloitsivat siitä, että myös Paavali uskoi ihmisen kristuksen Jeesuksen – Daavidin sukuun syntyneen kuninkaan jälkeläisen – heränneen kuolleista, mistä he olivat jo ennen Paavalia todistaneet.

        Paavali oli Gamalielin opetuslapsi. Hamaliel oli juutalainen oppinut jonka koulu sijaitse Jerusalemissa. Luulisi että Paavali olisi Jerusalemissa asuessaan tavannut Jeesuksen ennen kuin tämä ristiinauliittiin joskus 31-33 välillä. Eikä se takapajulan mikään iso paikka ole ollut puhumattakaan siitä että ihmisiä oli silloin paljon vähemmän kuin nyt. Mutta kertaakaan Paavali ei kirjoita tästä ajasta tai Jeesuksen julkisesta toiminnasta Juudeassa.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ”… opetuslapsia ja apostoleja, joiden joukkoon nimeltä mainitut Keefas, Pietari (sama henkilö)…”

        Otan esille paskanjauhamisesta vain tämän yksityiskohdan. Paavali puhuu Keefaksesta erillisenä henkilönä niistä Kahdestatoista ja Apostoleista. Paavalin tapaama Keefas ei siis ole Simon Pietari. Simon Pietaria ei ole tavannut kukaan historiaan jotain kirjallista dokumenttia jättänyt henkilö.

        Ja tosiaan, vaikka Keefas olisi joku muu opetuslapsi kuin Pietari – mikä voi olla oikea tulkinta – eikä hän olisi ollut apostoli, niin ei ole silti uskottavaa, että Paavali ei olisi tavannut ketään sellaista opetuslasta, joka olisi tuntenut Jeesuksen tämän vielä eläessä. Hän mainitsee sellaisia olleen vielä paljon elossa, kun hän kirjoitti kirjeen Korinttolaisille arviolta vuonna 56.

        1Kor 15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.

        Miten kuolleista herännyt ihminen voi näyttäytyä opetuslapsille, jos hän on pelkkä fiktio tai harhanäky, niin kuin sinä esimerkiksi uskot? Kyllä nämä henkilöt yhdessä Paavalin kanssa "todistivat" ihmisestä, joka oli syntynyt Daavidin suvun kuninkaalliseen linjaan, ja kuollut ristillä, aivan niin kuin Paavali evankeliumissaan sanoo.

        Roomalaiskirje:
        1:1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
        1:2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
        1:3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä

        Galatalaiskirje:
        4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,

        Ja miten sinä voit tietää sen, että esimerkiksi Keefas, Johannes ja Jaakob eivät olisi tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä? Et mitenkään.

        2:6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Tämä tapahtui vuonna 50 Jerusalemin vanhinten ja apostolien kokouksessa, jossa päätettiin suhtautumisesta Mooseksen lakiin ja lihan ympärileikkaukseen. Apostolien tekojen 15. luku kertoo Pietarin puhuneen siinä kokouksessa, ja hän on Jeesuksen apostoli. Miksi tämä olisi keksitty valhe?

        Paavali oli käynyt tätä ennen Jerusalemissa vuonna 36, jolloin asui Keefaan luona 15 päivää ja tapasi Jaakobin, Herran veljen. (Gal 1:18-19) Niin kuin edellä on osoitettu, viitataan sanoilla "Herran veli" Jeesuksen biologiseen veljeen, sillä mitä järkeä olisi mainita Herran veljet ja apostolit ja Keefas erikseen, jos he kaikki olivat "Herran veljiä" hengellisessä mielessä? Ei niin mitään, joten kyllä he olivat Jeesuksen biologisia veljiä, ja Jaakob mainitaan nimeltä.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Tässä on erikseen apostlit, Herran veljet ja Keefas, joten on varmaa, että Herran veljet ei viittaa hengellisiin veljiin, vaan biologisiin, jollaisia apostolit ja Keefas eivät olleet. Siksi heidät mainitaan erikseen, eli he eivät olleet "Herran veljiä", eli samasta äidistä syntyneitä biologisia lapsia. Mikään muu tulkinta ei ole järkevä tässä kohdassa.

        Ja tosiaan, Paavali kääntyi kristityksi jo vuonna 33 vainotessaan "Jumalan seurakuntaa", johon kuului paljon sellaisia henkilöitä, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, ja heidän joukossaan olivat myös ne alkuperäiset apostolit. Tietysti Paavali tapasi näitä henkilöitä vuonna 36, kun kävi 1. kerran Jerusalemissa. Jeesuksen kuolemasta oli kulunut vasta kuusi vuotta, joten varmasti hänet tunteneita opetuslapsia oli vielä jäljellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään paskanjauhamista ole. On vain niitä, jotka eivät ymmärrä kirjoitettua sanaa. Sinä olet yksi heistä.

        Galatalaiskirje:
        1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
        1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
        1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.

        Tässä Paavali sanoo Keefasta apostoliksi, mutta MUITA apostoleja hän ei nähnyt, kuin Keefaan, jonka luona hän asui 15 päivää. Tämän lisäksi hän näki Jaakobin, joka on Herran biologinen veli, sillä muuten ei olisi mitään järkeä sanoa vain Jaakobia Herran veljeksi, mutta Keefasta ei.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

        Tässäkin on käytetty sanaa "Herran veljet" Jeesuksen biologisista veljistä, sillä muuten ei olisi mitään järkeä puhua heistä erikseen, ja apostoleista erikseen. Keefas mainitaan tässä muista apostoleista erillisenä, koska hän oli Paavalin tärkeä työtoveri, toisin kuin muut apostolit, joita Paavali ei mainitse nimeltä kirjeissään, Johannesta lukuunottamatta. (Gal 2)

        Galatalaiskirje:
        2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
        2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
        2:9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        Mutta niin kuin on todettu, sekään ei todistaisi Jeesusta fiktioksi, että Johannes ja Pietari/ Keefas eivät olisi apostoleja, sillä selvä on, että Paavali tapasi Jeesuksen tunteneita velijä Jerusalemissa, kun kävi siellä kuusi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja uudelleen 14 vuotta myöhemmin. Tietenkin sellaisia veljiä oli vielä elossa, aivan niin kuin Paavali toisaalla kirjoitti.

        1.Korinttolaiskirje:
        15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
        15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
        15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

        Paavali oli vainonnut juuri niitä opetuslapsia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, ja olivat hänen ylösnousemuksensa todistajia (silminnäkijöitä). Nyt nämä Jeesuksen tunteneet opetuslapset iloitsivat siitä, että myös Paavali uskoi ihmisen kristuksen Jeesuksen – Daavidin sukuun syntyneen kuninkaan jälkeläisen – heränneen kuolleista, mistä he olivat jo ennen Paavalia todistaneet.

        "...mutta MUITA apostoleja hän ei nähnyt, kuin Keefaan..."

        Etkö ymmärrä edes yksinkertaisinta kirjoitettua sanaa? Ainoa apostoli oli Paavalin väitteen mukaan Jaakob, ei Keefas. Niin, ja tämä Jaakob ei tosiaan ollut Jeesuksen biologinen veli.

        "Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin AINOASTAAN Jaakobin"

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "...mutta MUITA apostoleja hän ei nähnyt, kuin Keefaan..."

        Etkö ymmärrä edes yksinkertaisinta kirjoitettua sanaa? Ainoa apostoli oli Paavalin väitteen mukaan Jaakob, ei Keefas. Niin, ja tämä Jaakob ei tosiaan ollut Jeesuksen biologinen veli.

        "Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin AINOASTAAN Jaakobin"

        Olet kyllä nolo tapaus. :)

        Ainoat mahdolliset tulkinnat ovat, että Keefas on apostoli, tai että Keefas ei ole apostoli. Jaakob ei voi mitenkään olla apostoli tuon kohdan mukaan. :)

        Logiikkasi on muutenkin uskon vääristämä. Ajattelet, että koska Paavali kirjoitti harhanäystä ja fiktiivisestä olennosta, niin jokainen hänen mainitsemansa ihminen niin ikään uskoi harhanäkyyn tai fiktiiviseen olentoon, sen sijaan, että he olisivat tunteneet todellisen ihmisen, kristuksen Jeesuksen.

      • Anonyymi
        Hehhah_ kirjoitti:

        Miten sinä voit tietää, että Paavali ei tavannut Jeesuksen tunteneita ihmisiä?

        Miten voit tietää, että Keefas, Johannes ja Jaakob – Herran veli – eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä?

        Miten voit tietää, että muut Jerusalemin ja Juudean seurakuntien jäsenet eivät tunteneet Jeesusta tämän eläessä, kun Paavali tapasi heitä käydessään Jerusalemissa?

        Miten voit tietää, että Paavalin kiinni ottamat Jeesuksen seuraajat eivät tunteneet Jeesusta tämän vielä eläessä, jos hän nyt ylipäätään ketään koskaan kiinni sai? Vainosi ainakin jopa kuolemaan asti, niin kuin on kirjoitettu, ja miksipä ei tämä pitäisi paikkaansa?

        Sinulla on siis sellaista tietoa, joka muilta puuttuu, ja on päättelyketjun kannalta invalidia, joten sitä ei pidä ottaa täydestä, ja sen totuusarvo lähenee nollaa äärettömään asti.

        Voi sinua raukkaa, kun et pysty hyväksymään tosiasioita ja tutkijoiden konsensusta tässä asiassa!

        ~tutkija ja teologian ilkimyssetä

        Keefakset ja herranveljet ovat fikttiivisiä henkilöitä ,vai muka kirja todistaa heidän aitoutensa. Sittenhän Harry Potterkin on oikea ihminen , kun hänestä kerrotaan kirjassa.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ”Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt.”

        No näitä molempia pidetään Paavalin kirjoittamina. Melkoinen sekoilija tuo Paavali, eikö vain?

        Ilmeisesti Paavalli poti skitsofreniaa.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "...mutta MUITA apostoleja hän ei nähnyt, kuin Keefaan..."

        Etkö ymmärrä edes yksinkertaisinta kirjoitettua sanaa? Ainoa apostoli oli Paavalin väitteen mukaan Jaakob, ei Keefas. Niin, ja tämä Jaakob ei tosiaan ollut Jeesuksen biologinen veli.

        "Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin AINOASTAAN Jaakobin"

        Paavalilla oli ajoittain hallusinaatioita joita hän piti jälkeenpäin tosijuttuina.

      • Anonyymi
        Hehhah_ kirjoitti:

        Niin, ja tosiaan, mutta mutta, juurikin näin ja juuri näin: kaikki ne uskovat, joita Paavali oli vainonnut ennen kääntymistään, uskoivat samalla tavalla kuin Paavali - nimittäin, että Jeesus oli Daavidin sukuun kuninkaallisessa linjassa syntynyt mies, joka kärsi ja kuoli ristillä, ja jonka väitettiin heränneen kuolleista, sillä hän ilmestyi monille kuolleista heräämisen jälkeen.

        Miten saatanan idiootti voikaan ihminen olla, kun ei ymmärrä sitä, että harhainen näky tai ilmestys tai henkiolento ei voi kuolla ristillä, niin että Jumala voisi hänet kuolleista herättää, ja että se samainen ihminen ilmestyisi hänestä todistaville pyhille ja valituille uuden liiton Jumalan lapsille?

        Olet kyllä ääliöiden kuningas, ja se onkin ainoa saavutuksesi tällä palstalla. Kuka ottaa tuollaisen vammailijan vakavasti, kun älykääpiön aivosi eivät riitä ymmärtämään edes suomenkielistä kirjoitusta uudessa testamentissa?

        ~tutkija ja teologian ilkimyssetä

        Melkoisen alatyylistä tekstiä ollakseen akateemisesti sivityneen näppiksestä.

        Joko et ole akateemisesti sivistynyt, tai olet luonteeltasi vinksahtanut.

      • Anonyymi

        "Paavali ei tavannut Jeesuksen silminnäkijöitä."

        Apostolien teoissa esim kerrotaan useita tapauksia, kun Paavali kohtasi Jeesuksen oppilaita.
        Siis ei vain silminnäkijöitä, vaan Jeesuksen lähimpiä oppilaita.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Jos Paavali olisi tavannut opetuslapsia, hänellä ei olisi ollut mitään ongelmaa noudattaa Jeesuksen opetusta. Nyt Jeesus joutui nuhtelemaan Paavalia vuorisaarnassaan. Osaatko selittää, miksi Jeesus nuhteli Paavalia teoista, jotka Paavali tekee vuosikymmeniä myöhemmin? Oikea vastaus on se, että Vuorisaarna on sepitetty samaan aikaan kun Paavali alkoi opettaa kristinuskoa pakanoille ja hylkäsi lain. Siksi Jeesuksen suuhun sepitettiin, ettei laista katoa yksikään kirjain ja loppuun suoranainen vittuilu Paavalille.

        "Jos Paavali olisi tavannut opetuslapsia, hänellä ei olisi ollut mitään ongelmaa noudattaa Jeesuksen opetusta. Nyt Jeesus joutui nuhtelemaan Paavalia vuorisaarnassaan. Osaatko selittää, miksi Jeesus nuhteli Paavalia teoista, jotka Paavali tekee vuosikymmeniä myöhemmin? Oikea vastaus on se, että Vuorisaarna on sepitetty samaan aikaan kun Paavali alkoi opettaa kristinuskoa pakanoille ja hylkäsi lain."

        Paavali noudatti kaikessa Jeesuksen opetuksia.
        Ei ole ristiriitaa Jeesuksen ja Paavalin opetuksessa lain ja armosta pelastumisen välisestä suhteesta.

        Turha keksiä sepityksiä Vuorisaarnan Jeesusta myöhemmästä ilmaantumisesta.
        Vuorisaarnassa ja Paavalin opetuksessa käsitellään ihmisen sisäistä muuttumista ja sisäistä suhtautumista oikein tekemiseen.
        Paavalikin puhuu sydämen ympärileikkauden tärkeydestä. Sekin ajatus on peräisin jo Moosekselta.

        Paavalin opetuksessa lain päättymisestä viitataan ihmisten yrityksistä pelastua lakia noudattamalla.
        Tästä problematiikasta Paavali kirjoittaa hienosti roomalaiskirjeessä käyttäen esimerkkinä Aabrahamia.

        Kun ihminen antaa itsensä Jeesukselle ja uudestisyntyy eli hänen mielensä ja asenteensa muuttuvat, hän ilolla palvelee Jlaa ja noudattaa Jlan tahtoa eli hänen lakiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumi on eboniittien ja nasareenien käyttämä. He uskoivat, että uudessa liitossa tulee noudattaa vanhan liiton kaikkia lain käskyjä (Moosesta), mutta vallitsevaksi seurakunnan linjaksi muotoutui Paavalin julistama uuden liiton järjestys, jossa vain rakkauden käskyt ovat sitovia, mutta uskovat ovat vapautetut muista Mooseksen lain käskyistä, sillä nehän ovat osittain esikuvallisia ja niiden täyttymys on Kristuksessa ja pelastushistoriassa, mutta uskosta osattomana lestapellenä et tätä tietenkään voi tietää.

        "vapautetut muista Mooseksen lain käskyistä, sillä nehän ovat osittain esikuvallisia ja niiden täyttymys on Kristuksessa ja pelastushistoriassa, "

        Esim temppelipalvelus kaikkine uhrimenoineen viittasi Jeesukseen ja hänen tehtäväänsä.
        Kun Jeesus Jlan Karitsana kuoli, hän sanoi "Se on täytetty" juuri ennen kuolemaansa.
        Toisin sanoen temppelipalveluksen kaikkine uhrimenoineen täyttyi.

        Kyseisten lainkohtien päättymisestä merkki oli temppelin esiripun repeytyminen, joka avasi jokaiselle uskovalle tien suoraan armon valtaistuimen eteen.

      • Anonyymi
        Hehhah_ kirjoitti:

        Paavali kirjoittaa kirjeissään siitä, miten hän on taistellut judaisteja vastaan, eli niitä vastaan, jotka vaativat pakanoilta lihan ympärileikkausta ja Mooseksen lain kaikkien käskyjen noudattamista, vaikka Jeesus uuden liiton perustajana on vapauttanut kristityt niistä, niin että vain rakkauden käskyt ovat sitovia, ja niiden kanssa yhteen sopivat käskyt, joiden joukkoon kuvottava homoseksuaalisuuden kieltävä käsky kuuluu.

        Ja tosiaan, Matteus 5:17-19 ja sitä seuraavat jakeet ovat vain siinä evankeliumissa, mutta eivät muissa. Muut evankelistat eivät pitäneet kyseistä kohtaa tärkeänä tai mikä on todennäköisempää: he eivät edes tienneet Jeesuksen puhuneen sellaisia asioita. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on siis pistänyt Jeesuksen suuhun sanoja, joita tämä ei ole sanonut, eikä ihme, sillä niin ovat myös muiden evankeliumien kirjoittajat tehneet.

        No, todistaako tämä sen, että Jeesus on fiktiota? Ei tietenkään. Ei Mauno Koivistokaan fiktiota ole, vaikka hänen väitettäisiin sanoneen sitä sun tätä, mitä hän ei ole sanonut. Tai tehneen tekoja, joita hän ei ole tehnyt. Muinaisissa sankaritaruissa "valheet" olivat tyypillinen osa jumaltarustoa, jollainen Uusi testamentti myös on, vanhan jatkeena. Jeesus on silti todellinen, mutta hänen kuolleista heräämisestä todistavat henkilöt ovat valehtelijoita, jotka saivat valheillaan rahaa ja mainetta.

        Lue vaikka Apt 5 Ananias ja Safira satu... rahan keruuta varten sepitetty. Niin kuin Apt 2:38-47.

        "Paavali kirjoittaa kirjeissään siitä, miten hän on taistellut judaisteja vastaan, eli niitä vastaan, jotka vaativat pakanoilta lihan ympärileikkausta"

        Paavalihan korosti ympärileikkauksen tärkeyttä - sydämen ympärileikkauksen tärkeyttä.
        Paavali korosti lain säädösten hengellistä ulottuvuutta.
        Ihmisen sisäistä uudistumista, mielenmuutosta.
        Pyrkimykset pakottaa ihminen ulkoapäin johonkin on toimimaton tie, joka oli päättynyt.

        Ulkonainen ympärileikkaus oli merkityksetön. Tulihan Aabrahamkin Jlan lapseksi ympärileikkaamattomana.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Eli ensin Jeesus ilmestyi teloittajalleen ylipappi Joosef Kaifaalle, sitten Kahdelletoista, sitten viidellesadalle, sitten Jaakobille ja lopuille apostoleille. Tämä lista osoittaa hyvin sen, että Paavali oli pihalla kuin lumiukko. Ketä olivat 12, jos he eivät olleet Apostoleita? Miten voi olla vielä 12, jos Juudas oli jo kuollut? Keefasta ei laskettu näihin 12, jos hänet mainitaan ja lisäksi puhutaan 12 eikä 11 tai 10. Miksi Jeesus ilmestyi Apostoleilleen viimeisenä?

        "Miten voi olla vielä 12, jos Juudas oli jo kuollut? "

        Juudaksen tilalle oli valittu uusi apostoli, siitä kerrotaan apostolien tekojen alussa.
        Apostoleja oli siten 12 myös Juudaksen kuoleman jälkeen.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Itseasiassa tämä ei vaadi mitää teologien pseudotieteellisiä jaaritteluita vaan Paavali itse todistaa, ettei Keefas ollut apostoli. Tässä näin, hän puhuu Keefaksesta erillisenä entiteettinä niihin ’Kahteentoista’ apostoliin verrattuna. Simon Pietari kuului noihin kahteentoista.

        5ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

        Jos Keefas olisi ollut Simon Pietari niin Paavali olisi kirjoittanut:

        5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kymmenelle. (Muista, että Juudas oli kuollut ja jäljellä oli Simon Pietari ja kymmenen muuta)

        "Paavali itse todistaa, ettei Keefas ollut apostoli. Tässä näin, hän puhuu Keefaksesta erillisenä entiteettinä niihin ’Kahteentoista’ apostoliin verrattuna. Simon Pietari kuului noihin kahteentoista."

        Valitettavasti tämä perustelu ei todista yhtään mitään.
        Paavalin tapa nostaa Pietari eli Keefas esiin, korostaa vain sitä, että Pietarilla oli erityisasema suhteessa Paavaliin ja yleisemminkin.
        Kyse on vain kirjallisesta tyyliseikasta tuoda asioiden vivahteita esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt. Kirjeen ovat myös opillisesti vahvasti ristiriidassa keskenään. Joten jompi kumpi kirjeistä on todennäköisesti Paavali nimissä ellei sitten molemmat. Meillä ei ole nimittäin mitään todisteita tai silminnäkijän lausuntoa siitä että Paavali on kirjoittanut nämä kirjeet jos nyt tätä koko Paavalia edes oli olemassa. Roomalaisissa lähteissä Paavalia ja Paavalin väitettyä teoloitusta ei mainita sanallakaan. Ja siitä puheen ollen, Youtubesta löytyy hyvä video jossa kyseenalaistetaan se että Paavali on koskaan käynyt Roomassa tai missään kirjeissään mainituissa paikoissa.

        "Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt. Kirjeen ovat myös opillisesti vahvasti ristiriidassa keskenään"

        Eivät ole ristiriidassa keskenään.
        Kirjeet ovat Paavalin vastauksia, kannanottoja ja ohjeita eri ihmisille, aivan erilaisiin kysymyksiin ja täysin erilaisiin tilanteisiin.
        Siksi näiden kirjeiden näkökulmat ovat erilaisia.
        Ne täydentävät hyvin toisiaan. Mutta eivät ole ristiriidassa keskenään.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ”Epäilen vahvasti sitä että 1. Korinttilaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen kirjoittajat ovat eri henkilöt.”

        No näitä molempia pidetään Paavalin kirjoittamina. Melkoinen sekoilija tuo Paavali, eikö vain?

        "No näitä molempia pidetään Paavalin kirjoittamina. Melkoinen sekoilija tuo Paavali, eikö vain?"

        Paavali oli erittäin viisas ihminen ja korkeasti oppinut, joka tunsi Raamatun syvällisesti, mutta tunsi myös ihmisen syvällisesti ja sen lisäksi Paavalilla oli syvällinen Jla-suhde ja Jlan tuntemus.

        Korinttilaiskirje ja Galatalaiskirje on kirjoitettu eri ihmisille Paavalin vastauksina täysin erilaisiin kysymyksiin ja erilaisiin tilanteisiin.
        Ne täydentävät hyvin toisiaan.
        Galataiskirjeessä Paavali ottaa voimakkaasti kantaa kysymykseen, tuleeko ihminen ulkonaisesti ympärileikata, jotta hän pelastuu.
        Samaa asiaa käsitellään myös Apostolien tekojen 15. luvussa.
        Korintilaiskirjeessä Paavali käsittelee aivan muun tyyppisiä kysymyksiä.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "Voisin omalta osaltani havainnollistaa tätä "niille kahdelletoista" -käsitettä."

        Hieno sissitarina. Kun yksikön vääpeli merkkaa sitten vahvuuskirjaan, että tämä yksi on palannut ryhmästä pois niin ryhmän vahvuus on kirjoissa ja puheissa sen jälkeen 18.

        Minäpä selitän tätä aleksis kiven 'Seitsemän veljeksen' vertauksella. Jos minä ilmoitan keskustelleeni Jampan ja Seitsemän veljeksen kanssa niin varmaan jokainen täyspäinen tajuaa, ettei 'Jamppa' kuulu 'Seitsemään veljekseen' eikä 'Jamppa' siis voi olla vaikkapa 'Simeoni'. Näin yksinkertaista tämä Paavalin sekoilu on.

        Paavali ei osannut 'Kahdentoista' lukumäärää oikein (Juudas oli tappanut itsensä).

        Paavali piti 'Kahtatoista' eri asiana kuin 'Apostoleja' (koska mainitsi ne erikseen).

        Paavali ei pitänyt 'Keefasta' yhtenä 'Kahdestatoista' eikä yhtenä 'Apostoleista' (koska mainitsi hänet erikseen).

        Paavali ei pitänyt 'Jaakobia' yhtenä 'Kahdestatoista' eikä yhtenä 'Apostoleista' (koska mainitsi hänet erikseen).

        "Paavali ei osannut 'Kahdentoista' lukumäärää oikein (Juudas oli tappanut itsensä)."

        Kuolleen Juudaksen tilalle oli valittu uusi apostoli.
        Näin lukumäärä oli 12 myös Juudaksen kuoleman jälkeen.
        Valinnasta on raportoitu Apostolien tekojen alussa.

        Se että Paavali mainitsee nimeltä Keefaksen ja Jaakobin on tyyliseikka. Näitä pidettiin johtoasemassa olevina apostolien joukossa.
        Näin Paavali korostaa, että hän tapasi nimenomaan sekä apostolien johtajat että heidät kaikki.

        ”Valinnasta on raportoitu Apostolien tekojen alussa.”

        Laitatko täsmällisen kohdan ja uuden apostolin nimen?

        ”Se että Paavali mainitsee nimeltä Keefaksen ja Jaakobin on tyyliseikka.”

        Ei, kyllä se on vaan niin, ettei Keefas ja Jaakob ollut Jeesuksen silminnäkijä hänen eläessä. Eipä tietenkään voi olla, eihän satuolentoa voi nähdä muuten kuin mielisairaan deluusiossa.

        Et ole tainnut tainnut juurikaan Raamatun kirjoja lukea ja tutustua niiden teksteihin kun et tiedä näin yksinkertaista perusasiaa:

        Apostolien teot luku 1 jakeet 15-26

        Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan. Hän sanoi: "Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut. Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin. Petoksensa palkalla hän hankki itselleen kappaleen maata, mutta sitten hän syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos." "Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului." Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.

        ”Et ole tainnut tainnut juurikaan Raamatun kirjoja lukea ja tutustua niiden teksteihin kun et tiedä näin yksinkertaista perusasiaa:”

        No en ole, en. Kiva kun toit esille taas uuden luvun opetuslapsista. Nyt niitä on jo kolme keskenään ristiriitaista - 12 kuten Israelin heimoja, 72 kuten kanaanilaisten jumalperheessä oli El, Asera ja heidän 70 poikaa (sama luku Israelin vanhimmissa) ja tässä kohdassa siis 120. Voi kuinka ihanan ristiriitaista ja sekavaa 🤣🤣🤣

        Paavali sanoo luvuksi viisisataa:

        1. Kor. 15:6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.

        ”Paavali sanoo luvuksi viisisataa...”

        Ooh, vuohipaimen on varista älykkäämpi ja ymmärtää luvun 100 ja puoli tuhatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole tainnut tainnut juurikaan Raamatun kirjoja lukea ja tutustua niiden teksteihin kun et tiedä näin yksinkertaista perusasiaa:

        Apostolien teot luku 1 jakeet 15-26

        Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan. Hän sanoi: "Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut. Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin. Petoksensa palkalla hän hankki itselleen kappaleen maata, mutta sitten hän syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos." "Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme." Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, ilmoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului." Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon.

        "Et ole tainnut tainnut juurikaan Raamatun kirjoja lukea ja tutustua niiden teksteihin"

        On terveydelle hyväksi jättää Raamattu lukematta ja koskematta mielenterveys järkkyy ja pää menee sekaisin sen kirjan satuiluista ja valheista.

    • Anonyymi

      Jeesus oli historiallinen henkilö, joten kristinusko on totta.
      Muhammed oli historiallinen henkilö, joten islam on totta.
      Buddha oli historiallinen henkilö, joten buddhalaisuus on totta.
      Laotse oli historiallinen henkilö, joten taolaisuus on totta.

      Tai sitten ei.

      • Anonyymi

        MIkä edellämainituista ei kuulu joukkoon?

    • Anonyymi

      Jeesus on todellinen akuankka. Varsinainen uutisankka.

    • Anonyymi

      tarinat kasvaa, muuttuu, lopulta on sankaritarina. ihminen on sellainen.

    • Valitettavasti en muista sen muistaakseni brittiläisen raamattututkijan nimeä, jonka käsityksen mukaan Jeesus toki oli ollut olemassa, ja montakin. Matkasaarnaajat olivat ajanlaskumme alun ilmiö Palestiinan alueella ja varmasti näiden saarnaajien joukossa oli monta Jeesustakin, joka oli suhteellisen yleinen etunimi sielläpäin. ; )

      Paavali ilmeisesti possensa kanssa kokosi näistä eri matkasaarnaajien todellisista ja kuvitelluista seikkailuista oman tarinansa (tai siis kukin possen jäsen rustasi oman evankeliuminsa), keksien itse lisää ja ympäten vetävän taustatarinan yhden saarnaajan kokemaksi kohtaloksi.

      • Anonyymi

        Todennäköisempää että Jeesus on ollut tämä Filonin kirjoituksissa mainittu enkeli-olento jonka paholainen ristiinnaulitsi kuun taakse, mistä tämä Jeesus-enkeli sitten nousu kolmen päivän jälkeen kuolleista. Kyseessä ei ole koskaan ollut fyysisestä henkilöstö vaan taikauskoksi laskettavasta sadusta, siis myytistä.

        Tämä todellakin oli ajan tapa.

        Kreikassa Zeus jumaluudelle keksittiin elämä maanpäällä aivan samalla tavalla kuin evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä. Zeus seikkailee aikansa ennen kuin häipyy kadoksiin takaisin Olymposvuorelle.

        Filon kirjoitti juutalaisesta kultista ajanlaskun alun aikaan, jolla oli paljon yhtäläisyyksiä myöhemmin syntyneeseen kristinuskoon ja sen ideoihin.

        Kristinuskon syntymisen selittäminen kokonaan keksittynä mysteerijumaluutena on kaikkein yksinkertaisin ja loogisin selitys. Monet todisteet viittaavat tähän prosessiin ja se on todella looginen vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Ilman Pyhän Hengen apua, Raamatun tulkinta muuttuu rikospaikkatutkinnaksi
      ja historiasta väännetään mitä ihmeellisimpiä "totuuksia", joissa tarvitaan oikeasti jo mielikuvitusta. Ateistien oma kirkolliskokous on jatkuvaa eri variaatioiden syöttämistä

      Luonnollinen ihminen voi ja kykenee tähän.

      • Uskovaiset; he ovat jakaantuneet kymmeniin tuhansiin kultteihin, jotka kukin hiukan "varioivat" sitä totuutta tai sen tulkintaa, monet syyttäen muita kultteja ateismiakin pahemmasta. ; )

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Uskovaiset; he ovat jakaantuneet kymmeniin tuhansiin kultteihin, jotka kukin hiukan "varioivat" sitä totuutta tai sen tulkintaa, monet syyttäen muita kultteja ateismiakin pahemmasta. ; )

        Ateismi ankeuttaa uhrinsa elämän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateismi ankeuttaa uhrinsa elämän.

        Sattuvasti sanottu uskovaiselta, etenkin kun muistaa maailman uskontojen historian.

      • Anonyymi

        Mutta koska et tunne Raamattua ja sen kommentaareja, niin on turha puhua aiheesta kanssasi enempää. Et ole asiantuntija, joten... :)

        "Ateistien oma kirkolliskokous on jatkuvaa eri variaatioiden syöttämistä"
        perustele

        "Luonnollinen ihminen voi ja kykenee tähän."

        perustele

        :D :D :D

      • Anonyymi

        Mytologia on mytologiaa eikä sitä kannata järjelllä tutkia.

    • Anonyymi

      Walt Disneykin piirteli kuvia todellisesta Aku Ankasta.
      Hän oli kuin Paavali.

    • Anonyymi

      Mikä Jeesuksesta tekee poikkeuksellisen?

      Kuolleista herääminen, tyhjä hauta & Ylösnousemus.
      Tämä kuvaa ihmisen kiertokulkua täsmällisesti, sillä erolla
      että hautaan jää keho tai tuhkat. Ja tämä on ollut myös tarkoituksena
      osoittaa kun todistajia on ollut paljon läsnä.

    • Anonyymi

      Voiko historia hämärtyä 2000- vuodessa. Paljon on todistettu samaan aikaan ja vanhempiakin ihmisiä elossa olevaksi. Kun otetaan huomioon ihmisen vaikutus eri lähteistä, niin Jeesus muuttuu todelliseksi tutkijoidenkin kirjoissa.

    • Anonyymi

      Jos Paavali olisi valehdellut Jeesuksen olevan todellinen ihminen, niin hän olisi jäänyt siitä kiinni, sillä Jerusalemissa ja myös muualla asuvat juutalaiset olisivat tienneet, että sellaista lahkon johtajaa ja perusjäsentä ei ole ollut olemassakaan.

      Miten on: pitääkö palstan saunatonttuilija myös Johannes Kastajaa fiktiona?

      Nyt hän kieltää Jeesuksen ja Paavalia edeltäneiden apostolien historiallisuuden, vaikka Paavali kirjoitti molempien olleen todellisia ihmisiä, eikä vain harhaisia näkyjä tai fiktiota.

      Paavalin historiallisuutta tämä saunatonttuilija ei ainakaan vielä ole rohjennut kieltää, mutta kaikki aikanaan... :)

      Paavali on tärkein, kun tutkitaan Jeesuksen historiallisuutta, joten...

      • Anonyymi

        Mutta onko Paavali ollut koskaan olemassa? Mitä Raamatun ulkopuolisia todisteita ja silminnäkijä lausuntoja meillä on Paavalista tai siitä että Paavalin kirjoittamiksi väitetyt kirjeet ovat Paavalin kirjoittamia? Onko Paavali historiallinen henkilö?

        Paavali lienee historiallinen henkilö, mutta oliko hän täysjärkinen?

        "Paavali lienee historiallinen henkilö,"

        Kerro sitten että mitä Raamatun ulkopuolisia todisteita ja silminnäkijä kertomuksia on Paavalista ja siitä että tämä on mitään kirjeitä kirjoitellut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali lienee historiallinen henkilö, mutta oliko hän täysjärkinen?

        Miksi sellaiset rommalaiset aikalaiset kuten Filon Aleksandrialainen, Seneca, Plutarkhos, Tacitus, Plinius nuorempi, Suetonius ja Josephus eivät mainitse Paavalia tai tämän väitettyjä vainoja sanallakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sellaiset rommalaiset aikalaiset kuten Filon Aleksandrialainen, Seneca, Plutarkhos, Tacitus, Plinius nuorempi, Suetonius ja Josephus eivät mainitse Paavalia tai tämän väitettyjä vainoja sanallakaan?

        Niinpä. Paavali oli niin merkittävä uskonnollinen ja poliittinen johtaja, että hänestä olisi pitänyt kirjoittaa Rooman viralliseen historiaan hänen aikalaistensa toimesta, jotta häntä olisi järkevää pitää todellisena historian henkilönä. Kun vielä valehteli kirjeissään tehneensä apostolien tunnustekoja, niin on varmasti satuolento koko äijä. Satua ovat myös kaikki hänen mainitsemansa muut apostolit ja opetuslapset sekä pakanuudesta Jumalan tykö kääntyneet kristityt myös. Heitä ei ollut olemassa vielä 50-luvulla, johon aikaan Paavalin kirjeiksi väitetyt kirjeet on mukamas kirjoitettu. Todellisuudessa ne on kirjoitettu joskus 70-80 -luvuilla juutalaisten vainojen jälkeen (Neron aikana 64) ja Jerusalemin temppelin häväistyksen ja hävittämisen jälkeen (70, juutalaissodat 67-73).

        Israelin kansan esi-isiä ei ole ollut olemassa, koska heitä ei mainita Egyptin virallisessa historiankirjoituksessa. Niinpä koko Israelin kansa on fiktiota, sillä sen esi-isät ovat satuolentoja.

        Jostakin syystä Paavalin kirjeiden kirjoittajat eivät tunteneet Neron toimeenpanemaa juutalaisten vainoa vuonna 64 ja juutalaissotia vuosina 66-73 sekä Jerusalemin temppelin häväistystä ja kaupungin tuhoa vuonna 70. Tämä todistaa sen, että kirjeiden kirjoittajat ovat fiktiota, eikä Paavalin kirjeitä ole koskaan edes kirjoitettu. Näin ollen koko uskonto perustuu satuihin ja taruihin, joita kukaan ei ole koskaan kirjoittanut, sillä heidät mainitaan vain Raamatussa, joten he ovat satuolentoja.

    • Anonyymi

      Muutama harva ihminen ei pidä Jeesusta historiallisena henkilönä, koska häntä palvotaan jumalana ja hänen sanotaan tehneen ihmeitä sekä voimallisia tekoja eläessään, ja suurin väitetty ihme lienee se, että hänen väitetään heränneen kuolleista ja tulleen otetuksi taivaaseen,

      jossa hän istuu nyt Isänsä Jumalan valtaistuimella ja on Jumalaksi korotetussa asemassa tuleva toistamiseen maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, kunnes pystyttää iankaikkisen rauhan valtakunnan valituille ja pyhille.

      Tämä on kristinuskon perussanoma ja ehkä tärkein, koska iankaikkisen elämän toivo on Uudessa testamentissa, etenkin Paavalin kirjeissä, Heprealaiskirjeessä ja Apostolien teoissa sidottu ruumiin ylösnousemuksen toivoon.

      Jos ihmisen palvominen jumalana tekisi hänestä fiktion, niin silloin monet faraot, keisarit ja kuninkaat olisivat fiktiota, mutta jopa ateistit pitävät heitä varmasti todellisina historian henkilöinä. Miksi ei sitten myös Jeesusta?

      Jos todellisiin ihmisiin liitetyt sepitetyt tarinat (valheet) hänen tekemistä ihmeistä ja voimallisista teoista tekevät hänestä fiktion, niin miksi sitten nämä faraot, kuninkaat, keisarit ja sotapäälliköt eivät ole kaikki fiktiivisiä, ja vain Jeesus on? Ja apostolit myös: onko myös Paavali fiktiota, koska hän kertoi tehneensä muiden apostolien kanssa ihmeitä ja voimallisia tekoja, tunnustekoja? ;)

      Smith Wigglesworth oli karismaattinen evankelista (1859-1947), jonka väitetään parantaneen sairaita ja herättäneen jopa kuolleita. Onko hän fiktiivinen vai todellinen henkilö? Tietenkin on todellinen, joten miksi ei myös Jeesus ja apostolit, vaikka myös heihin on liitetty epätosina pidettyjä väitteitä sairaiden parantamisesta, kuolleiden herättämisestä ja voimallisista teoista?

      https://en.wikipedia.org/wiki/Smith_Wigglesworth

      Perustelut Jeesuksen historiallisuuden kieltämiseksi ovat todella heikot. Tutkijoiden enemmistö on edelleen sitä mieltä, että hän on todellinen historian henkilö, joka toimi matkasaarnaajana ja kansanparantajana Israelissa, kunnes kuoli ristillä vuonna 30. Paavali vainosi hänen seuraajiaan, kunnes kääntyi itsekin kristityksi vuonna 33 ja tapasi opetuslapsia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen heti pian kääntymisensä jälkeen, ja aina kuolemaansa asti.

      Paavali sanoi Jeesuksen syntyneen naisen kohdusta kuningas Daavidin sukuun. (Room 1:1-4; Gal 4:4) Monet olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä. (2Kor 5:16; 1Kor 15:1-10) Jeesus kuoli ristillä, joten hänen on täytynyt olla ihminen, koska henki tai harhanäky eivät voi kuolla, eikä Jumalan tarvitse sellaisia kuolleista herättää. Se, heräsikö Jeesus kuolleista vai ei, on sitten uskon kysymys, mutta historiallinen henkilö hän on.

      Jos tutkija ei usko Jeesuksen heränneen kuolleista, niin hän pitää evankeliumeja joko tietoisena petoksena ja valheena tai sitten ne perustuvat harhanäkyihin. Jeesus ilmestyi niiden mukaan opetuslapsille toisenmuotoisena kuolleista heräämisen jälkeen, niin että he eivät ensin tunteneet häntä, mutta nähtyään haavat, uskoivat he hänen heränneen kuolleista.

      Jeesus ei ehkä kuollutkaan ristillä: hänet otettiin elävänä alas, ja kun hän tokeni, niin ilmestyi sitten haavaisena opetuslapsille. Ehkä joku toinen näytteli Jeesusta, vaikka ei ollut, ja sai opetuslapset uskomaan. Ehkä Jeesuksen lähimmät opetuslapset keksivät valheen, jonka mukaan hän heräsi kuolleista? Motiivina valheille voi olla raha ja maine, sillä Apostolien tekojen mukaan opetuslapset antoivat apostoleille paljon rahaa, ja heitä peloteltiin jopa kuolemalla, jos eivät antaneet rahaa heille (Jumala tappaa Ananiaan ja Safiran tavoin ne, jotka pitävät jotakin itsellään eivätkä anna kaikkea apostoleille, Apt 5).

      Olivatpa syyt evankeliumin kirjoittamiselle mitkä tahansa, niin Jeesus on todennäköisesti ollut todellinen ihminen, joka kuoli ristillä.

      • ”Perustelut Jeesuksen historiallisuuden kieltämiseksi ovat todella heikot.”

        Höpsistä, jos teologiassa noudatettaisiin Onus propbandia ja Occamin periaatetta, ei Jeesuksen historiallisuutta tarvitsisi edes kieltää. Jeesuksen historiallisuudesta ei ole yhtään ainoaa Raamatun ulkopuolista pitävää todistetta.

      • Anonyymi

        Ateisti ampuu yksi kerrallaan alas argumentit Jeesuksen historiallisuudesta ja kumoaa ne nasevilla kommenteillaan: https://youtu.be/z2LLj0HiYyY

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        ”Perustelut Jeesuksen historiallisuuden kieltämiseksi ovat todella heikot.”

        Höpsistä, jos teologiassa noudatettaisiin Onus propbandia ja Occamin periaatetta, ei Jeesuksen historiallisuutta tarvitsisi edes kieltää. Jeesuksen historiallisuudesta ei ole yhtään ainoaa Raamatun ulkopuolista pitävää todistetta.

        Occamin partaveitsi eli säästäväisyyden periaate on rikki ja viallinen eikä sitä juuri enää nykyään käytetä. Partaveistä on kritisoitu siitä että se on liian äärimmäinen ja todellisuudesta vieraantunut. Sitä korjaamaan kehitettiin Einsteinin hiomakivi, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen, muttei liian yksinkertainen, ollakseen todennäköisimmin tosi. Lisäksi Occamin partaveistä voidaan käyttää myös väärin, jolloin siitä tulee argumentointivirhe.

        ”Occamin partaveitsi eli säästäväisyyden periaate on rikki ja viallinen eikä sitä juuri enää nykyään käytetä.”

        Ihan hyvin se toimii vaikkapa Saunatonttuun. Meillä ei ole tarvetta pitää mielikuvitusolentoja todellisina, jos niistä ei ole mitään todisteita. Sama pätee Jeesukseen ihmisenä.

        Occamin partaveitsen kompastuskivi johon se usein kaatuu on se että maailma ja elämä eivät todellakaan ole yksinkertaisia niin että maailma ja elämä voitaisiin pelistää mahdollisimman yksinkertaisiksi selityksiksi. Kannattaa tutustua muuten sellaiseen maailmaa selvittävään ilmiöön kuin kaaosteoria niin opitte ymmärtämään miksi kaikista yksinkertaisin selitys ei ole aukottomasti ainoa lopputulos.

        Tämä tosiaan unohdetaan usein että kaaosteoria kumosi partaveitsen, vaikka varsinainen kritiikki säästäväisyyden periaatetta kohtaan sai Alkunsa Albert Einsteinista. Einstein katsoi että Occamin partaveitsi yksinkertaisti liikaa kun taas Einstein ajatteli että "Kaikki pitäisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi" mikä muodostaa hiomakiven ytimen. Ja jo kauan ennen sitä Galileo Galilei ivasi Occamin veistä pitäen sitä peräti täysin järjettömänä ajatuksena johon sortuvat vain yksinkertaiset ihmiset jotka eivät kykene ajattelemaan asiaa laajemmin. Vaikka toki Galileolla oli syynsä ivata sitä, sillä yksinkertaisin selitys aurinkokunnan mallille oli se että aurinko kiertää maata mikä on maan pinnalta tehtävissä oleva havainto. Maan pinnalta katsottuna aurinko nimittäin näyttää nousevan ja laskevan kun taas maa pysyy paikallaan.

        "Ihan hyvin se toimii vaikkapa Saunatonttuun."

        Ja samoin Wikipediassa mainittuun esimerkkiin kuulennoista. Partaveitsellä on helppo kumota väite että ihminen on lentänyt kuuhun.

        Ja kaikista maailman asioista vähiten yksinkertaisin on ihmismieli. Tutkijat pyrkivät mielellään yksinkertaistamaan ihmiset rationaalisiksi roboteiksi koska se olisi idealistisin haavekuva vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat irrationaalisia haihatelijoita eikä ihmisen järjenjuoksu ja aivoitukset ole todellakaan mitään maailman selvimpiä asioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ihan hyvin se toimii vaikkapa Saunatonttuun."

        Ja samoin Wikipediassa mainittuun esimerkkiin kuulennoista. Partaveitsellä on helppo kumota väite että ihminen on lentänyt kuuhun.

        ”Ja samoin Wikipediassa mainittuun esimerkkiin kuulennoista.”

        No, onhan sinne kuuhun jätetty heijastimia, joiden olemassaolon kuka tahansa voi todentaa. Onko Jeesuksesta tällaista ”heijastinta”? Ja jos nyt ihan suurennuslasilla katsotaan niin Paavalin kirjeistä ei taida löytyä originaaleja eli niitäkin on editoitu parhain päin tukemaan kristinuskon doktriinia.

        Jeesuksen todisteet ovat itseasiassa paljon heikompia kuin Saunatontun todisteet. Saunatontusta on varmistettuja silminnäkijähavaintoja siten, että kertoja on henkilön nimen tarkkuudella tiedossa ja haastateltu. Jeesuksesta näin vahvoja todisteita ei ole.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_retroreflectors_on_the_Moon

        Vaihto A että ihminen ei ole käynyt kuussa on yksinkertaisempi kuin vaihtoehto B että ihminen on käynyt kuussa, joten Occamin partaveitsen perusteella vaihto A on todennäköisemmin totta.

        Lisäksi vaihtoehto B että ihminen on käynyt kuussa tarvitsee tuekseen useita todisteita jotta se voidaan todistaa todeksi kun taas vaihtoehtoa A että ihminen ei ole käynyt kuussa ei tarvitse todistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaihto A että ihminen ei ole käynyt kuussa on yksinkertaisempi kuin vaihtoehto B että ihminen on käynyt kuussa, joten Occamin partaveitsen perusteella vaihto A on todennäköisemmin totta.

        ”Vaihto A että ihminen ei ole käynyt kuussa on yksinkertaisempi kuin vaihtoehto B että ihminen on käynyt kuussa...”

        Höpsistä, Occamin partaveitsi tarkastelee faktoja. Tässä tapauksessa fakta on se, että kuussa on viisi peiliä, jotka eivät ole syntyneet itsestään sinne. Hypoteesi ”Ihminen ei ole käynyt kuussa” ei tuo mitään lisäselvyyttä näiden peilien olemassaoloon. Yhdessä muiden faktojen kanssa varteenotettava ja yksinkertaisin hypoteesi on ”Ihminen on vienyt peilit kuun pinnalle kuulentojen avulla”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikista maailman asioista vähiten yksinkertaisin on ihmismieli. Tutkijat pyrkivät mielellään yksinkertaistamaan ihmiset rationaalisiksi roboteiksi koska se olisi idealistisin haavekuva vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat irrationaalisia haihatelijoita eikä ihmisen järjenjuoksu ja aivoitukset ole todellakaan mitään maailman selvimpiä asioita.

        Nyt tuli sellaista hihhulien aivotyomuutta paskanjauhantaa että ei voi kuin taputtaa onnitteluiksi. Occamin partaveitsi on ainoa työkalu jolla voimme löytää oikean, varman ja ainoan totuuden joka varmasti myös on tosi. Siksi ajattelussa sitä tulisi soveltaa kaikkeen jotta pääsisimme irti irrationaalisuudesta ja saavuttaisimme lopputuloksena kaikista rationaalisimman vastauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tosiaan unohdetaan usein että kaaosteoria kumosi partaveitsen, vaikka varsinainen kritiikki säästäväisyyden periaatetta kohtaan sai Alkunsa Albert Einsteinista. Einstein katsoi että Occamin partaveitsi yksinkertaisti liikaa kun taas Einstein ajatteli että "Kaikki pitäisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi" mikä muodostaa hiomakiven ytimen. Ja jo kauan ennen sitä Galileo Galilei ivasi Occamin veistä pitäen sitä peräti täysin järjettömänä ajatuksena johon sortuvat vain yksinkertaiset ihmiset jotka eivät kykene ajattelemaan asiaa laajemmin. Vaikka toki Galileolla oli syynsä ivata sitä, sillä yksinkertaisin selitys aurinkokunnan mallille oli se että aurinko kiertää maata mikä on maan pinnalta tehtävissä oleva havainto. Maan pinnalta katsottuna aurinko nimittäin näyttää nousevan ja laskevan kun taas maa pysyy paikallaan.

        Occamin partaveitsessäkin lienee ehto ristiriidattomuudesta. Siis, yksinkertsisin selitys, jota ei voi kiistää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Occamin partaveitsi eli säästäväisyyden periaate on rikki ja viallinen eikä sitä juuri enää nykyään käytetä. Partaveistä on kritisoitu siitä että se on liian äärimmäinen ja todellisuudesta vieraantunut. Sitä korjaamaan kehitettiin Einsteinin hiomakivi, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen, muttei liian yksinkertainen, ollakseen todennäköisimmin tosi. Lisäksi Occamin partaveistä voidaan käyttää myös väärin, jolloin siitä tulee argumentointivirhe.

        << Occamin partaveitsi eli säästäväisyyden periaate on rikki ja viallinen eikä sitä juuri enää nykyään käytetä. >>

        Lakkaa nyt hölmöilemästä: se on koko tieteen peruskivi. Se redusoituu todistustaakan argumentiksi, joka on tieteen perusta.

        Missäs tieteellisessä lähteessä occam olisi todettu olevan viallinen tai rikki ?

        Eikö löydy ?

        Niin, sitähän minäkin, että nyt puhut vaan läpiä päähäsi, vajakkiparka.

        Järki käteen nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Occamin partaveitsen kompastuskivi johon se usein kaatuu on se että maailma ja elämä eivät todellakaan ole yksinkertaisia niin että maailma ja elämä voitaisiin pelistää mahdollisimman yksinkertaisiksi selityksiksi. Kannattaa tutustua muuten sellaiseen maailmaa selvittävään ilmiöön kuin kaaosteoria niin opitte ymmärtämään miksi kaikista yksinkertaisin selitys ei ole aukottomasti ainoa lopputulos.

        << Kannattaa tutustua muuten sellaiseen maailmaa selvittävään ilmiöön kuin kaaosteoria niin opitte ymmärtämään miksi kaikista yksinkertaisin selitys ei ole aukottomasti ainoa lopputulos. >>

        Mutta lapsikulta kun occamissa sanotaan, että yksinkertaisin mahdollinen, joka riittää selittämään.

        Se, että jotkin järjestelmät ovat alkuarvoherkkiä, ei poista sitä, että vaikuttimet ovat edelleen samoja. Mitään saunatonttuja tai jumalia ei siltikään tarvita ylimääräisiksi oletuksiksi.

        Puhut nyt asioista, joista et tiedä hevonvittuakaan.

      • Anonyymi

        << Paavali sanoi Jeesuksen syntyneen naisen kohdusta kuningas Daavidin sukuun. >>

        Mihin dokumenttiin Paavali vetoaa tämän tiedon antaessaan ? Hän itse ei ole voinut olla todistamassa asiaa.

        Olisiko siis niin, että Paavali on uskonut jotain lähdettä - jotain sellaista lähdettä, joka selitti Jeesuksen syntyneen neitseellisesti tai herättäneen jonkun henkiin ? Jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin eipä tuollainen lähde kovin kaksiselta vaikuta. Paavali kirjoittelee siis tarkistamattomia kolmannen käden tarinoita. Eipä niistä oikein takeita ole, että mikään olisi totta.

        << Monet olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä. (2Kor 5:16; 1Kor 15:1-10) >>

        Mutta käsittämätöntä tässä on se, ettei yksikään katsonut mitenkään tarpeelliseksi kirjoittaa (mahdollisen) Jeesuksen eläessä muistiin edes näitä samoja tarinoita kuin Paavali. Tämä ainakin avaa mahdollisuuden, että koko tarina on keksitty. Tarinan uskottavuutta on voitu nimenomaan lisätä sanomalla, että hyvin suuret joukot olisi tunteneet tämän Jeesuksen. Yksikään ei vaan raportoi sitä mitenkään. Eikös se ole ollut propagandan menetelmä, että kehutaan, etten se pelkästään minä ole, joka tuollaista sanoo vaan vähintään stadionillinen ihmisiä. Tosin yhtäkään "stadionilaista" ei sitten kuitenkaan löydy.

        << Jeesus kuoli ristillä, joten hänen on täytynyt olla ihminen, koska henki tai harhanäky eivät voi kuolla >>

        Onko tuosta ristikuolemasta joku ihan faktinen todiste ?

        Siis muu todiste kuin vähintään 20 vuotta väitettyjen tapahtumien jälkeen kirjoitettu kertomus ?

        << Se, heräsikö Jeesus kuolleista vai ei, on sitten uskon kysymys, mutta historiallinen henkilö hän on. >>

        Niin, sehän on tietenkin vain kertomus (satu), että tuollainen ylösnousemus olisi tapahtunut. Luulisi, että siitä olisi sentään edes joku pieni maininta aikalaisilta, mutta yksikään juutalainen ei tällaista havainnut.

        Myös tuo koko Jeesuksen olemassa olo on epävarmaa (toki siis kenen historian hahmon olemassa olo niin kovin varma ylipäätään olisi - varsinkin kun mennään aikoihin tuhannen vuoden taakse). Ehkä on ollut olemassa, ehkä ei. Ehkä on ollut juutalaisseparatistijärjestö, jolla on ollut useampi johtaja, joista voidaan käyttää metanimeä "Jeesus". Eihän sitä oikein kukaan voi tietää kun todisteina on vain kolmannen käden kertomuksia.

        Eihän se nyt kovin ihmeellistä olisi keksiä koko henkilöhistoriaa yhdelle ihmiselle. Onhan Waltarikin keksinyt Sinuhen ja hänelle henkilöhistorian Egyptissä.

        Ei siis ole oikein faktista syytä uskoa, että kaikki yliluonnolliset ja historiatietoon sopimattomat seikat olisi valhetta, mutta ihminen sinänsä olisi ollut todellinen. Toisaalta taas joku liikehdintä tuolla ensimmäisellä vuosisadalla oli, mutta melkoisen epäselvissä olosuhteissa.

        << Tutkijoiden enemmistö on edelleen sitä mieltä, että hän on todellinen historian henkilö >>

        Näin varmasti on. Kuitenkin tuo perustuu mielipiteeseen ja kertomuksellisiin tarinoihin, joiden perusteella voidaan tehdä perusteltuja arveluja. Se kuitenkin on perustaltaan mielipide, koska tosiaan mitään faktista todistetta Jeesuksestahan ei ole.

        Siinä mielessä tämä on varsin hupaisaa, että kaiken tämän kirjoittaa sama ripulivajakki, joka sitten sanoo, että vaikka suorat mittaustulokset avaruuden laajenemisesta on väärässä ja koko tiedeyhteisö ei näin muodoin tiedä yhtään mitään (koska ripulivajakin omat uskomukset ovat tieteellisten todisteiden kanssa ristiriidassa). Ne kun ei ole mitään mielipidekysymyksiä vaan suoria faktisia todisteita (niitä, jotka Jeesuksesta puuttuu totaalisesti).

        HAH !

      • Anonyymi

        >> Jos todellisiin ihmisiin liitetyt sepitetyt tarinat (valheet) hänen tekemistä ihmeistä ja voimallisista teoista tekevät hänestä fiktion, niin miksi sitten nämä faraot, kuninkaat, keisarit ja sotapäälliköt eivät ole kaikki fiktiivisiä, ja vain Jeesus on?

        Todellisiin henkilöihin liitetyt sepitetyt tarinat eivät tietenkään muuta näiden olemassaoloa kuvitteelliseksi. Ymmärrät itsekin, että fiktiota on silloin vain nämä sepitetyt osuudet. Varmuus historian henkilöiden todellisuudesta vaihtelee. Jos henkilöstä on toisistaan riippumattomia todisteita, on hyvä syy olettaa, että tämä on ollut olemassa. Ihmeteoista kerrotaan ainoastaan jumaltarustoissa. Jos riippumattomat todisteet puuttuvat ja ainoat viitteetkin ovat keskenään ristiriitaisia ihmekertomuksia, on perusteltua epäillä.

        Jeesuksesta kertoo ainoastaan Raamattu, jota kirjoitettiin paljon hänen kuolemansa jälkeen. Ehtoollista lukuun ottamatta kirjeissä ei kerrota mitään Jeesuksen teoista tai puheista. Evankeljumit on kirjoitettu kymmeniä vuosia hänen jälkeensä. Suunnilleen kaikki Jeesuksen tekemiset olivat suuria ihmeitä. Tästä huolimatta niistä ei ole mainintoja missään aikalaislähteissä. On siten hyvä syy olettaa, ettei koko miestä olisi edes ollut olemassa. Ainakaan ei ole syytä uskoa, että "Jeesuksen" mahdollinen esikuva(t) todellisine tekemisineen olisi poikennut mitenkään kenestä tahansa saarnamiehestä.

        Ihminen on hyvin altis omaksumaan täysin päättömiä juttuja. Pohjois-Koreassa uskotaan Kimien ihmetekoihin. Kaikenmaailman salaliittoteorioihin hurahtaneiden kirjoituksia saadaan lukea täälläkin.

    • Vaikea kommentoida enää mitään järkevää, kun keskustelu lähtee täältä aina pois raiteiltaan! Aloitus on melko värittynyt henkilön omalla mielipiteellä, kun heistä, jotka eivät usko Jeesukseen historiallisena henkilönä käytetään sanaa "riettaat". Mutta usein uskoon ja ateismiin liittyvät keskustelut ovat hyvin värittyneitä omalla katsomuksellaan, jolloin järkevä keskustelu jää vähäiseksi, kun toisen uskoa/uskonnottomuutta ei edes yritetä ymmärtää. Mutta aloituksesta sen verran että itse ateistina uskon Jeesukseen historiallisena henkilönä. Mutta jos Raamatun henkilöitä perustellaan vain Raamatun sisältöjen mukaan, niin se on ongelmallista. Raamattu on kirja, jonka ovat koonneet sen ajan mieshenkilöt ja kirja on rakennettu palvelemaan tiettyä tarkoitusta, josta ei voi vain poimia tieteellisiä faktoja.

    • Paavali kirjoitti seura kunnille jotka siihen aikaan syntyivät opasti evankeljumin viemisessä eteen päin .

      • Anonyymi

        Seurakunta on yhdyssana. Opettele kirjoittamaan suomea.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seurakunta on yhdyssana. Opettele kirjoittamaan suomea.

        Siitä ei tuomita ketään, vaikka virheitä tuleekin tukin itsekään olet täydellinen.

    • Anonyymi

      Minä pidän Carrierin hypoteesia järkevimpänä ja selkeimpänä vaihtoehtona Jeesuksen historiallisuudelle.

      Meillä ei ole ensimmäistäkään aikalaislähdettä Jeesuksesta. Kaikki evankeliumien kertomat tarinat Jeesuksen elämänvaiheista ovat joko selkeästi ristiriidassa sen kanssa minkä tiedämme historiasta tai niistä väitetyistä tapahtumista ei ole yhtään mitään lähdettä.

      Tuosta ajasta ja paikasta on kuitenkin paljon kirjallisia lähteitä lukuisilta eri kirjoittajilta mutta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan Jeesuksesta.

      On selkeä kaava eri kansojen keskuudessa miten niiden jumaluudet sekoittuvat hellenismin ideoihin ja Jeesuksen tyylisiä jumaluuksia tunnetaan useita muitakin. Niillä on useita samanlaisia kohtaloita kuin Jeesuksella, kuten 12 opetuslasta tai ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Jeesus ei siis ole poikkeus vaan yksi monista samassa jatkumossa. Juutalaisten versio mysteerijumaluudesta.

      Jumalille keksittin elämänvaiheita oman kansan historialliseen menneisyyteen, Zeus on hyvä esimerkki. Jeesus vaikuttaisi olevan toinen.

      Meillä on kirjallinen lähde juutalaiseen kulttiin (Filon Aleksandrialainen), joka kertoo pienestä ryhmästä uskovia, jotka palvovat Jeesus nimistä arkkienkeliä. Tämä Jeesus on Jahven ensimmäinen poika, ylimmäinen pappi ja edustaja Taivaassa. Juutalaisten maailmankuva tuossa ajassa oli, että pilvien yläpuolella oli maailma jossa oli olentoja, hyviä ja pahoja. Kaupunkeja ja kyliä. Tasoja oli seitsemän ja kaikista korkeimmalla tasolla asui Jahve.

      Tälle Jeesukselle kävi kuitenkin huonosti, sillä dualismi joka puolestaan oli kopioitu zarathustralaisuudesta juutalaisuuteen nosti Saatanan Jahven vastustajaksi. Saatana ristiinaulitsi Jeesuksen Taivaassa, paikkakin tiedetään - se oli suoraan kuun alapuolella.

      Meillä on siis juutalainen kultti jolla on monia yhtälaisyyksiä uskontoon minkä tunnemme myöhemmin kristinuskona.

      Juutalaisuuden suurin kriisi tapahtui vuonna 70 kun Rooma kukisti kapinan ja Jerusalem tuhottiin. Samalla tuhottiin temppeli ja juutalaisuus käytännössä hävitettiin sellaisena uskontona kuin se oli ollut. Samalla täytyi ratkaista keskeisin teologinen ongelma mikä juutalaisilla on koskaan ollut. Mitä tehdä kun temppeliä ei enää ole? Tätä voitaisiin verrata mitä muslimit tekisivät jos Mekka tuhottaisiin?

      Eri juutalaisuuden sektiot ratkaisivat temppelin tuhon omalla tavallaan. Carrier esittää että evankelimeissa Jeesus siirretään juutalaisten lähihistoriaan aivan kuten Zeuskin oli saanut elämänvaiheet kreikkalaisten menneisyydessä.

      Jeesukselle keksitään syntymä, perhe, ystävät, opetuslapset ja elämänvaiheet, jotka täyttävät kaikki tarvittavat "ruksit" mitkä vaaditaan juutalaisten messiaalle.

      Jeesuksen uhraus on keskeisin teologinen elementti ja ratkaiseen temppelin tuhon ongelman. Samalla tämä pieni juutalainen kultti pääsee eroon temppelipapiston erityisasemasta ja irtaantuu vähitelle niin kauas juutalaisuudesta että siitä tulee oma uskontonsa. Jom Kippur oli tärkein juutalaisten sakramentti. Siinä otetaan kaksi vuohta - valkoinen ja musta. Kerran vuodessa toinen uhrataan ja toinen vapautetaan. Näin saadaan synnit anteeksi vuodeksi. Jeesus - Barabbas on suora allegoria Jom Kippurista. Mutta kun uhri on suurin mahdollinen - Jahven ensimmäinen poika niin seuraavaa uhria ei enää tarvita. Näin ratkaistaan temppelin tuhon teologinen ongelma ja samalla myös juutalaisten perinteinen messiaan odottamisen ongelma. Messias on elänyt jo mutta valtakunta minkä sen piti luoda ei ole maanpäällä vaan tuonpuoleisessa.

    • Anonyymi

      Paavalin kirjeet ovat paras lähde tutkittaessa Jeesuksen historiallisuutta.

      Jeesuksesta ei tarvitse olla "Raamatun" (UT) ulkopuolisia kirjallisia mainintoja, koska hän ei ollut merkittävä henkilö: pahainen kylähullu saarnaaja ja kansanparantaja, joka ei tehnyt ihmeitä tai saanut paljon seuraajia (vain 12 eläessä ja Paavalin kirjeiden perusteella eri paikkakunnilla oli vain muutamia perheitä, jotka uskoivat: ehkä parikymmentä henkeä).

      • Anonyymi

        Kyllähän se on juuri näin. Paavali kirjoitti todellisesta ihmisestä: Daavidin sukuun syntyneestä poikalapsesta, joka kasvoi mieheksi ja naulittiin ristille. Paavali tunsi niitä henkilöitä, jotka olivat puolestaan tunteneet Jeesuksen, ja väittivät nähneensä hänet kuolleista heräämisen jälkeen.

        Ei ole epäilystäkään siitä, että Paavali kirjoitti todellisesta ihmisestä, sen sijaan, että olisi kirjoittanut harhaisesta näystä tai keksinyt Jeesuksen omasta päästään. Siitähän olisi jäänyt kiinni heti, koska Jeesuksen tunteneita ihmisiä ei olisi ollut enää elossa, kun hän kirjeensä kirjoitti.

        Jos siis tahdotaan kieltää Paavalin kirjeet todisteena, niin sitten pitää kieltää myös Paavalin historiallisuus... se onkin näiden Carrierin ja saunatonttuilijoiden seuraava "argumentti". :)

        Ei vaan heidän "seuraava argumenttinsa" on jo ollut se, että he eivät hyväksy yhtään Paavalin kirjettä "autenttisena" ja sanovat niitä väärennöksiksi, jonka joku on kirjoittanut paljon myöhemmin kuin mihin ajankohtaan ne kirjeet on tutkijoiden toimesta sijoitettu (50-luvulle). Näinhän tämä saunatonttuilija jo tässä ketjussa on tehnyt. :)

        Paavalin kirjeet on tosiaan kirjoitettu 50-luvulla, eikä myöhempi ajankohta käy, koska niissä ei tunneta kristittyjen vainoa Roomassa Neron aikana vuonna 64 (Rooman palo), eikä Jerusalemin temppelin häväistystä ja kaupungin tuhoa vuonna 70. Kirjeiden ja perimätiedon mukaan on myös uskottavaa, että Paavali niminen henkilö eli Jeesuksen ja apostolien aikana, niin että hän on itse sanellut ne kirjeet, joita tutkimuksen lähteenä käytetään. :)

        Ja tämän perusteella on tosiaan päätelty, että Jeesus on todellinen historian henkilö: mies, joka naulittiin ristille ja kuoli. Jos hän olisi ollut Paavalin keksimä fiktiivinen hahmo, niin Paavali olisi jäänyt kiinni valheistaan, ja se tiedettäisiin nyt, mutta eipähän vain jäänyt kiinni, koska kirjoitti todellisesta ihmisestä fiktiivisen satuolennon sijaan. :)

        Ja mitäs se Paavali kertoo Jeesuksen maanpäällisestä elämästä?

        Tarpeellisen. Syntyi, kuoli ja käski rakastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitäs se Paavali kertoo Jeesuksen maanpäällisestä elämästä?

        Paavali kirjoitti kaikki kirjeensä tiettyä tarkoitusta varten: tarpeeseen. Jeesuksen elämän vaiheista ei ollut tarpeen kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali kirjoitti kaikki kirjeensä tiettyä tarkoitusta varten: tarpeeseen. Jeesuksen elämän vaiheista ei ollut tarpeen kirjoittaa.

        Paavali kirjoitti oman aikansa teologisen käsityksen Jeesuksesta. Paavalin Jeesus oli enkeli/henkiolento joka ilmestyi hänelle unissa.

        Jeesuksen maallista elämää ei oltu vielä keksitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan heidän "seuraava argumenttinsa" on jo ollut se, että he eivät hyväksy yhtään Paavalin kirjettä "autenttisena" ja sanovat niitä väärennöksiksi, jonka joku on kirjoittanut paljon myöhemmin kuin mihin ajankohtaan ne kirjeet on tutkijoiden toimesta sijoitettu (50-luvulle). Näinhän tämä saunatonttuilija jo tässä ketjussa on tehnyt. :)

        Paavalin kirjeet on tosiaan kirjoitettu 50-luvulla, eikä myöhempi ajankohta käy, koska niissä ei tunneta kristittyjen vainoa Roomassa Neron aikana vuonna 64 (Rooman palo), eikä Jerusalemin temppelin häväistystä ja kaupungin tuhoa vuonna 70. Kirjeiden ja perimätiedon mukaan on myös uskottavaa, että Paavali niminen henkilö eli Jeesuksen ja apostolien aikana, niin että hän on itse sanellut ne kirjeet, joita tutkimuksen lähteenä käytetään. :)

        Ja tämän perusteella on tosiaan päätelty, että Jeesus on todellinen historian henkilö: mies, joka naulittiin ristille ja kuoli. Jos hän olisi ollut Paavalin keksimä fiktiivinen hahmo, niin Paavali olisi jäänyt kiinni valheistaan, ja se tiedettäisiin nyt, mutta eipähän vain jäänyt kiinni, koska kirjoitti todellisesta ihmisestä fiktiivisen satuolennon sijaan. :)

        Paavalin kirjeet ovat väittämiä, eivät todisteita.

    • Anonyymi

      Jeesuksesta on kerrottu niin paljon valheita, että hän ei ole voinut olla olemassa.

      Jokainen ihminen, josta kerrotaan valheita, on fiktiota.

      ~tutkija

    • Anonyymi

      Ateismin mukaanhan evankelistojakaan ei olisi. Puheita valvovat valvovat viranomaiset jos ei tykkää kirjoituksistakaan.

    • Anonyymi

      Kaikissa historiallisissa kansakunnissa laadittiin tai muisteltiin esi-isiä. Sukulinja laadittiin miehen puolelta. Sisaret siirtyivät toiseen sukulinjaan.
      Jeesuksen sukulinja laadittiin Matteuksen evankeliumissa David kuninkaasta (on todellisesti elänyt) Jeesuksen isään saakka.

      Matteus 1: 16: "Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, ja Mariasta syntyi Jeesus , jota kutsutaan Kristukseksi."
      Sukulinja kulkee miehen kautta. Joosef siitti Marian ja Maria synnytti Jeesuksen. Aivan normaali tapahtuma. Toisaalla on kerrottu, evankeliumit vahvistavat, että Jeesus oli uskonoppinut. Kaikissa evankeliumeissa vannotaan Jeesuksen olleen täydellinen juutalaisuskoinen. Jeesus: "En ole tullut rikkomaan lakia (Mooseksen laki) vaan täyttämään sitä". Evankeliumeissa haisee juutalaisusko. Jeesusta pidetään odotettuna vapahtajana (Kristuksena) ja Israelin nostajana maailman ainoan oikean uskonnon johtajaksi, jolle muu maailma maksaa uhriveroa (Hesekielin kirja, VT).

      Jeesus ei siis ollut kristinuskon luoja. Apostolien teot vahvistavat, että Paavali alkoi väännellä juutalaisuutta ja jossa ensimmäisenä esiintyi ruokakulttuurin muuttaminen. Paavali mystisoi Jeesuksen olemusta mutta kolminaishenkiseksi jumalaksi Jeesus nostettiin vasta v. 325 jaa Nikean piispojen kokouksessa huutoäänestyksellä.
      Paavali oivalsi uutuuden. Kun ennen oli kansallisvaltioiden jumalat niin Paavali nosti jumaluusopiksi yleiskansallisen jumalan. Paavali heijasti maailman silloista globaalisuutta. Paavalin elinaikana oli mahdoton selittää maailman olemusta materialistiselta kannalta ja siksi tilalle tuli yleismaailmallinen jumala, Jeesus nimeltään, johon kuitenkin liitettiin epäloogisesti kolme jumaluutta.

      Saattaa olla tottakin, että Jeesus tai joku muu teloitettiin ristipuussa mutta kaverit saivat varastettua ristiltä ennen hänen kuolemaansa. Jeesus eli joitakin viikkoja tai vietiin jonnekin parantumaan mutta kuoli. Ainekset mystiselle ylösnousemukselle syntyivät.

      Matteuksen evankeliumi vahvistaa sataprosenttisesti Jeesuksen olleen aito ihminen, kiihkomielinen saarnaaja, tunsi ehkä hieman sairauksien parantamista.
      Se ei tehnyt hänestä jumalolentoa. Myöhemmin eläneet sukupolvet sovittivat noin sadan löydetyn evankeliumin pohjalta Jeesuksen tunnetun maailman uudeksi jumalaksi.
      Satojen vuosien kuluessa myöhemmin kristinusko kasvoi kuin puu. Yhä uusia Jeesuksia on luotu raamatun pohjalle. Useat Jeesukset ovat äärimmäisen vihamielisiä toisilleen.

    • Anonyymi

      Paavalista ei ole Raamatun ulkopuolisia aikalaisten kirjoituksia, joten hän ei ole ollut olemassa.

    • Anonyymi

      Jos joku henkilö on mainittu vain Raamatussa tai uskovien kirjoituksissa, niin hän ei ole todellinen historian henkilö, vaan on fiktiota.

      • Anonyymi

        Niin, Paavali ei ole todellinen historian henkilö, joten kaikki hänen kirjeissään mainitut henkilöt ovat fiktiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Paavali ei ole todellinen historian henkilö, joten kaikki hänen kirjeissään mainitut henkilöt ovat fiktiota.

        Paavali kirjoitti kuvitteellisille seurakunnille. Niitä ei ollut olemassa, koska myös kristityt ovat fiktiota. Heidät on nimittäin mainittu vain Raamatussa: heistä ei ole yhtään aikalaisten mainintaa Rooman virallisessa historian kirjoituksessa.

      • Anonyymi

        Ei ihan näinkään. Vaikka joku on mainittu vain Raamatussa, on tietenlin mahdollista että tämän niminenen on elänyt. Toinen asia on sitten tämän tekemiset.

    • Anonyymi

      Esityksessäni käytin raamatun nimiä. Kaikki nimet voivat olla huuhaata. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä kristinuskon syntymiseen.
      Esitin UT:n kirjojen välityksellä kristinuskon alun syntyvaiheita.
      Satavarmaa on ettei oletettu Jeesus ollut kristinuskon luoja. Kirjeiden kirjoittajistaan ei ole mitään varmuutta. Yksi syy siihen, että tuskin kenenkään UT:n kirjoittajien tekstit ovat häneltä. Niissä vain näkyy uskondogmien kehityskaari.
      Niissä näkyy mm. kreikkalaisen idealistisen filosofian dogmeja mutta myös silloista alkeellista materialismia. UT:n kirjojen aate on suurta sekamelskaa, aatteiden puuroa vaiheessa jossa yksijumalaisuuden oppi kumosi monijumalaisuutta.
      Voidaan sanoa: Silloisen maailman globaalisuus nosti uskonnolliset selitykset huippuunsa. Kristinusko on maannut sijoillaan 2 000 vuotta eikä muitakaan uskonnollisia maailmanselityksiä ole tullut.
      Ihmisen tiedostus on sitä vastoin kasvanut. Luonnontieteet tulivat sitä tarkoittamatta uskontojen kumoajaksi ja ilmiöiden selittäjäksi. Luonnontieteillä ei ole rajoja. Se tutkii ilmiöiden olemusta niin pitkälle kuin voi.

      Toki ateistit yrittävät valistaa ihmisiä tieteellisen tiedon puolesta. Sehän on rehtiä tiedon välittämistä.

    • Anonyymi

      Paavalin kirjeillä ei ole minkäänlaista todistusarvoa, koska Paavali on fiktiivinen henkilö, eikä hän ole siten mitään kirjoittanut. Jos Paavali olisi todellinen ihminen, niin Rooman historioitsijat olisivat kirjoittaneet hänestä, ja koska hän oli aikansa merkittävin uskonnollinen ja poliittinen johtaja, niin myös muiden valtakuntien historia tuntisi hänet. Koska hänestä ei ole yhtään Raamatun ulkopuolista mainintaa, niin hän on fiktiota, samoin kuin koko Raamattu. Sitä ei ole koskaan kirjoitettu. Satua koko kirja ja sen olemassaolo.

      • Anonyymi

        Jeesus oli paljon tunnetumpi kuin Paavali ja hänellä oli paljon enemmän opetuslapsia kuin Paavalilla, joten hänestä pitäisi olla vielä enemmän aikalaisten mainintoja kuin Paavalista. Jeesus teki myös enemmän ihmeitä kuin kukaan muu, joten hänet mainittaisiin varmasti Rooman historiassa, jos hän olisi ollut todellinen ihminen.

        Voimme olla siis varmoja siitä, että Jeesus, Paavali, muut apostolit ja opetuslapset ovat fiktiota: satuolentoja. Myös ne kristityt seurakunnat ovat fiktiota, joille Paavali mukamas kirjoitti. Nehän mainitaan vain Raamatussa, joten satua nekin vain ovat. Kaikkihan on Raamatussa satua, minkä tieteellinen tutkimus on paljastanut jo aikoja sitten.

    • Mitä tämä horina takee ateisti -palstalla?
      Menkää satuilemaan muualle!

      • Anonyymi

        Ateismi tuossa lukee aika selkeästi.

    • Anonyymi

      "Paavalin kirjeillä ei ole minkäänlaista todistusarvoa, koska Paavali on fiktiivinen henkilö, eikä hän ole siten mitään kirjoittanut."

      Kaikilla UT:n kirjoilla on todistusarvo uuden uskonnon teorian luomisesta olipa ne kuka tahansa kirjoittanut.

      Toinen fakta.
      Evankeliumit, Paavalin ja muiden kirjeet eivät valmistuneet yhden tekijän teoksena ensimmäisellä sataluvulla. Sitä todistaa noin sata muuta löydettyä evankeliumia tai tarinaa Jeesuksesta. Uuden, maailmaa kattavan yhden ainoan jumaluuden oppi ei taatusti ole syntynyt yhden eikä tuhannenkaan ihmisen toimesta.
      Joku kirjasi jotain uudelle teorialle, toinen toista ja perään väittelyt, joskus jopa veriset yhteenotot. Maailma oli valmis yhdelle taivaalliselle keisarille Rooman maallisen mallin mukaisesti.
      Kreikkalainen idealismin filosofia näkyy selvästi UT:n kirjoissa. Se pohjana ja yrityksenä sisällyttää uuteen uskontoon. Kaikki tunnetut kirkkoisät ovat kreikkalaisia. Tuhansien ihmisten keskeiset väittelyt ja lopulta 300 vuoden kuluttua syntyi tunnettu UT.
      UT:n teoria on kaikkea muuta kuin looginen. Miksi? Ensinnäkin se on mystinen oppi maailmanvaltiaasta, joka sinällään eroaa logiikan säännöistä. UT:sta löytyy vastakkaisia kannanottoja ja joiden perässä tänäänkin uskonlahkot tappelevat verissä päin. Tieteen suhteen se on lasten tarujen tasolla. Kilpailevat suunnat ajanlaskun alun jälkeen halusivat saada omia näkemyksiä sisään, niitä saatettiin sinne mutta ei osattu huomioida logiikan sääntöjä.

      Loppukaneetti.
      Yksikään UT:n kirja ei ole yhden ihmisen kirjoittama ja lopulliset versiot valmistuivat vasta 200 - 300 luvuilla jaa.

      Oleellista ei ole kirjoittajat. Oleellista on uskon sisältö. Kertooko se materian olemuksesta oikein vai ei. Kertooko se inhimillisestä tiedostuksesta oikein vai ei.
      Vastaus on ei.
      Syntyikö kolmiosainen Jeesusolio kristittyjen oppineiden toimesta vai roomalaisten pakanoiden pakottamana siksi, että Rooman kolmijumalainen Saturnalia-kokoomus
      hyväksyttynä, Rooma hyväksyisi kristinuskon. Vastaus on kyllä. Rooman pakanat loivat kristinuskoon kolminaisjumaluusopin. Se vahvistettiin piispain kokouksessa Nikeassa 325 jaa..

    • Jeesus oli todellinen, koska muuten meidän ajanlasku ei olisi alkanut Jeesuksen syntymäpäivänä. Selvästi jotain hyvin tärkeää tapahtui vuonna 0, että aika piti silloin nollata.

      • Anonyymi

        Wikipedia:
        "500-luvulta lähtien ajanlasku aloitettiin Jeesuksen arvioidusta syntymävuodesta. Sitä ennen vuodet saatettiin laskea Rooman kaupungin perustamisesta (Ab urbe condita) tai konsulien mukaan."

        Ethän sentään ihan niin tollo ole, että kuvittelit, että Jeesuksen syntymä (oletettu) olisi siitä hetkestä ollut ajanlaskennan nollapiste ? Ihan tosissasiko ?

        Jep, tuo on hihhuleiden vasta satoja vuosia myöhemmin keksimä ajan nollapiste - ja pelkästään heidän omien uskonnollisten kuvitelmien perusteella.

        Ei nyt ihan idiootti sentään tarvitse olla vaikka hihhuli onkin.

        Eiköhän sinunkin kommenttisi poisteta ylläpidon toimesta kuten poistettiin tuo edellinenkin kommentti jossa väitettiin aivan saamaa disinformatiota ja jaettiin Wikipedian linkkiä.

        Hyvä että ylläpito pitää meidän uskovaisten puolia taistelussa ateismia vastaan.

    • Anonyymi

      Saunatonttuilija reuhaa taas apinanraivolla ja väittää tieteellisen tutkimuksen tuloksia ja tiedeyhteisön konsensusta vastaan, että Jeesus ei olisi todellinen historian henkilö.

      Jeesuksen historiallisuus on todettu Paavalin kirjeistä, jotka on kirjoitettu 50-luvulla. Jos voidaan osoittaa, että Paavali valehteli, ja että hänen mainitsemansa häntä edeltäneet apostolit ja opetuslapset, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, ovat keksittyjä satuolentoja, tai että he olivat mukana salaliitossa Paavalin kanssa, jonka tarkoitus oli rahastaa hyväuskoisia hölmöjä ja saada heiltä arvostusta (korkea asema yhteisössä ja valtaa), ja että he kaikki valehtelivat röyhkeästi, niin silloin on osoitettu Jeesuksen olevan fiktiota, mutta muutoin häntä on pidettävä todellisena ihmisenä hyvin suurella todennäköisyydellä.

      Yhtään todistetta Jeesuksen historiallisuutta vastaan ei ole voitu vielä esittää, mutta ensimmäistä odotellessa... :)

      • ” Yhtään todistetta Jeesuksen historiallisuutta vastaan ei ole voitu vielä esittää, mutta ensimmäistä odotellessa... :)”

        Eikä sen puolesta. Onus probandin ja Occamin periaatteita noudattaen pitäisi lopettaa aivan kokonaan Jeesussatujen höpöttäminen.

    • Anonyymi

      Kun asiaa tarkemmin ja syvällisemmin pohtii - niin yks lysti mitä hän mahdollisesti oli.

      Nykyisin hän on vain legendaksi sepitetty. kirjallinen hahmo.

    • Anonyymi

      Tällä videolla kyseenalaistetaan myöskin jesuksen olemassaolo. Voi olla todellakin että on vain mielikuvituksen tuotetta sekä kaikki muu uskonpölinä että jumalat. Että se uskomisesta.
      https://youtu.be/IMado9ukLt0

    • Anonyymi

      Kaikki apostolit eli Jeesuksen opetuslapset tapettiin kuka milläkin raa´alla tavalla, eikä kukaan heistä enää herännyt kuolleista. Heistä jonkun olisi pitänyt herätä, jotta usko ylösnousemukseen olisi vakuuttanut. Jumalako kaikkivaltias ? Miksi piti järjestää muka tämmöinen ristillä kuoleminen, jolla synnit sovitettaisiin. Ei siihen mitään tuollaista näytelmää olisi tarvittu laisinkaan vain sen takia, että muka ihmispari söi omenan. Käärme osasi muka puhua ja mitä se teki siellä paratiisissa ? Miksi se käärme piti sinne Jumalalla laittaa syötiksi. Mistä hiivatista nämä ihmisolennot olisivat voineet tietää tällaisista metkuista. Heidäthän laitettiin vain koekaniineiksi sinne paratiisiin ja oli jo etukäteen tiedossa, miten tulisi käymään. Miksi silloin jo ei voinut tätä pahuuden henkiolentoa tuhota vaan vasta joskus paljon myöhemmin, mitä ei kuitenkaan ole vieläkään tapahtunut.

    • Anonyymi

      Tutkijoiden keskuudessa on vahva konsensus siitä, että Jeesus on todellinen historian henkilö. Paavalin kirjeet ovat tästä vahvin todiste.

    • Anonyymi

      Paavali on fiktiivinen persoona. Kreikkalaiset piispat päättivät julkaista kristillisen opin dogmit Paavalin nimellä.
      Paavali olisi muka kirjoittanut ne valmiiksi ennen evankeliumeja. Evankeliumeissa ei ole lainkaan kristinuskon perusteita. Matteus kertoo ruokaa ja nestettä syövästä katusaarnaajasta, juutalaisuskoisesta sellaisesta. Samaa toistavat muutkin evankelistat.
      Jeesus nimellä kulkeva henkilö vannoo isiensä juutalaisuskon puolesta evankeliumeissa kun Paavali taas kumoaa juutalaisia dogmeja ja luo uutta jumalaa maan päälle.
      Kreikkalaiset piispat kirjoittivat Paavalin kirjeinä uuden opin dogmeja.

      Vertaa Paavalin oppia ensimmäisiin evankeliumeihin, joita raamattuun ei hyväksytty. Niiden sisältö kertoo, että aikalaiset olivat huhujen höynäyttämiä.
      Uusi oppi ei syntynyt käden käänteessä. Se kesti n. 300 vuotta.
      Globalisaatio rynni yhteiskunnallisessa tajunnassa eteenpäin ja synnytti kristusopin ja joka kääntyi heti vihasuhteeseen Jeesuksen heimoisia kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4604
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2294
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1710
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1462
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      309
      1399
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1131
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      985
    Aihe