Syömishäiökö?

Anonyymi

Moikka musta on jo vähä aikaa tuntunu siltä että mulla on syömishäiriö….en pysty lopettaa millään syömistä mulla on kokoaika vaan nälkä eikä se katoa vaikka söisin miten paljon syön. Syön yleensä niin kauvam ja paljon että oksettaa mutta se ei kuitenkaan ole ikinä siihen pisteeseen mennyt . Syön niin paljon että mun annokset on ihan naurettavia enkä uskalla oikein syödä ihmisten edeessä en edes syö jos joku näkee. Kerroin huolestani opettajalleni ja hän vain nauroi kerroin sen jälkeen vieläkouluni hyvinvointi ohjaajalle hän rupesi selittämään jostain raudan puutteesta mutta sitä minulla ei ole kerroin nuorisotyöohjaajalle tämän jälkeen ja häm ehdotti eka googlettamista että tiedän mikä minulla voisi olla että olisi helpompi puhua aiheesta ja nyt kun googlasin niin luulen että minulla olisi bed en tiedä oikein kelle puhua koska opettaja ja hyvinvointi ohjaaja piti minu ihan hulluna enkä usko että muutkaan uskoisi mua……….olen myös 164cm pitkä ja painan yli80kg ja minua huomautellaan siittä jos sillä on nyt mitään väliä………mitä mieltä te olette

10

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä sinut saa syömään niin paljon ?
      Yritätkö helpottaa sillä esim. masennusta tai ahdistusta ?

      Jotkut syövät ja lihovat tosi paljon, koska haluavat turruttaa ikävät tunteensa, ja saa syömisestä mielihyvää.
      Olisi hyvä löytää muita keinoja kuin syöminen käsitellä ikäviä tunteita.

    • Anonyymi

      Musta tuntuu et surun takia mulla on menehtynyt isä muutamia vuosia sitten sitten mun setä kuoli n vuos sitte ja nyt meni isoeno mutta en tiiä miten oystyn lopettaa sen syömisen ku se on ollu nyt vuodesta 2017 enkä oikee voi sille mitään oikeestaan

      • Anonyymi

        Oon pahoillani, että olet kokenut noin monta menetystä lyhyen ajan sisällä.
        Ei mikään ihme, että on surun tunteita, ja varmaan ahdistaa muutenkin.

        Oletko sä pystynyt puhumaan kenellekään omista ajatuksista ja siitä surusta, eli kertonut miltä juuri sinusta tuntuu ?
        Jotenkin sain kirjoituksestasi käsityksen, että olette opettajan ja ohjaajan kanssa puhuneet vain tuosta syömisestä. Onko ne koskaan puhuneet mitään vaikka just sun surusta, ja sen seuraksena tulleesta syömisestä ?

        Jos onnistuisit saamaan oikeanlaista apua, esim juuri hyvää keskusteluapua tunteidesi ja ajatustesi käsittelyyn, niin varmasti asioille voisi jotakin tehdä.
        Ikävältä tuntuu lukea, kun kirjoitat, ettet oikee voi sille mitään oikeestaan, koska sille oikeesti voi tehdä jotain.

        Paljon on itsestä kiinni onnistuuko omista tunteista ja surusta puhua, se voi tuntua tosi vaikealta, ehkä jopa pelottavaltakin. Mutta kannattaa yrittää rohkaista itsensä vaikka tuntuisi vaikealta. Alku on kaikkein vaikein, sitte heti helpottaa ja uskaltaa puhua enemmän.

        Se on kohdallasi ehkä ensimmäinen keino, josta saattaisi apu tuohon sun syömiseen löytyä.
        Susta ei kukaan ainakaan ajattele mitään pahaa tai huonoa, jos jollekin uskaltaisit alkaa puhua.
        Ei ole heikon ihmisen merkki, kun pyytää apua, vaan se kertoo ihmisen vahvuudesta kun uskaltaa pyytää.

        Mä niin toivon, että sulla alkaisi mennä paremmin jossain vaiheessa. Vaikutat aika nuorelta ja sulla on vielä elämä edessä, pyydä apua tehdäksesi itsellesi hyvä tulevaisuus. Tuut varmasti pärjäämään.
        Tulee aina itselle hyvä olo, kun joku asia alkaa mennä vaikka vähänkin paremmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon pahoillani, että olet kokenut noin monta menetystä lyhyen ajan sisällä.
        Ei mikään ihme, että on surun tunteita, ja varmaan ahdistaa muutenkin.

        Oletko sä pystynyt puhumaan kenellekään omista ajatuksista ja siitä surusta, eli kertonut miltä juuri sinusta tuntuu ?
        Jotenkin sain kirjoituksestasi käsityksen, että olette opettajan ja ohjaajan kanssa puhuneet vain tuosta syömisestä. Onko ne koskaan puhuneet mitään vaikka just sun surusta, ja sen seuraksena tulleesta syömisestä ?

        Jos onnistuisit saamaan oikeanlaista apua, esim juuri hyvää keskusteluapua tunteidesi ja ajatustesi käsittelyyn, niin varmasti asioille voisi jotakin tehdä.
        Ikävältä tuntuu lukea, kun kirjoitat, ettet oikee voi sille mitään oikeestaan, koska sille oikeesti voi tehdä jotain.

        Paljon on itsestä kiinni onnistuuko omista tunteista ja surusta puhua, se voi tuntua tosi vaikealta, ehkä jopa pelottavaltakin. Mutta kannattaa yrittää rohkaista itsensä vaikka tuntuisi vaikealta. Alku on kaikkein vaikein, sitte heti helpottaa ja uskaltaa puhua enemmän.

        Se on kohdallasi ehkä ensimmäinen keino, josta saattaisi apu tuohon sun syömiseen löytyä.
        Susta ei kukaan ainakaan ajattele mitään pahaa tai huonoa, jos jollekin uskaltaisit alkaa puhua.
        Ei ole heikon ihmisen merkki, kun pyytää apua, vaan se kertoo ihmisen vahvuudesta kun uskaltaa pyytää.

        Mä niin toivon, että sulla alkaisi mennä paremmin jossain vaiheessa. Vaikutat aika nuorelta ja sulla on vielä elämä edessä, pyydä apua tehdäksesi itsellesi hyvä tulevaisuus. Tuut varmasti pärjäämään.
        Tulee aina itselle hyvä olo, kun joku asia alkaa mennä vaikka vähänkin paremmin.

        No siis oonhan mä siittä esim mun kavreille puhunu mutta ei ne oikeestaa osaa kuunnella ku kääntää kaiken vaa ittensä enkä usko että ne opettajatkaa mua kuuntelis ku ei tähänkäö asti oo ees yrittäny mä en nyt tiiä mitä mun oikee pitäs kirjottaa oon kyllä joo nuori ja mulla on elämä eesså mutta en oikee usko että mun elämä tästä parantuu koska ei oikee oo nyt motivaatiota mihinkään ollu nyt tänävuonna oikee ollenkaan ja no elämä menee mite menee enkä oikee osaa puhua näin face to face mun on paljon helpompaa nyt esim anonyymina puhua kun suoraan.. oon pyytänyt et mut laitettais terapiaa mutta mun ongelmia vähätellään tosi paljon eikä ne ymmärrä että en oikeesti jaksa enää olla täällä koska rajan toisella puolella olis ehkkä sti helpompaa…


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis oonhan mä siittä esim mun kavreille puhunu mutta ei ne oikeestaa osaa kuunnella ku kääntää kaiken vaa ittensä enkä usko että ne opettajatkaa mua kuuntelis ku ei tähänkäö asti oo ees yrittäny mä en nyt tiiä mitä mun oikee pitäs kirjottaa oon kyllä joo nuori ja mulla on elämä eesså mutta en oikee usko että mun elämä tästä parantuu koska ei oikee oo nyt motivaatiota mihinkään ollu nyt tänävuonna oikee ollenkaan ja no elämä menee mite menee enkä oikee osaa puhua näin face to face mun on paljon helpompaa nyt esim anonyymina puhua kun suoraan.. oon pyytänyt et mut laitettais terapiaa mutta mun ongelmia vähätellään tosi paljon eikä ne ymmärrä että en oikeesti jaksa enää olla täällä koska rajan toisella puolella olis ehkkä sti helpompaa…

        Enkä nyt tossa sillee tarkottannu että lähtisin nyt omankäden kautta mutta kyllä sekinon mielessä jossain vaihetta elämää käynyt


    • Anonyymi

      Tiedätkös, että suurimmalla osalla ihmisistä on aina välillä se motivaatio hukassa ?
      Elämä on sellaista/tällaista, ettei ihan jatkuvasti kaikki huvita.

      Varmasti sullakin tulee parempia aikoja edessäpäin.
      Mä oon sitä mieltä, ettei sun tilanteessa oikein se kavereille puhuminen taida riittää, ku ne on kuitenkin yhtä nuoria (?), kuin sinäkin.
      Monet kaverit ei oo edes vielä menettänyt kauheen monia sukulaisia tai läheisiä, ni ei ne oikein osaa suhtautua siihen, miltä se voi tuntua. Vaikka varmaan niistäkin on kurjaa, jos sulla on paha olla. Haluaisivat varmaan auttaakin jollain lailla, mutta eivät osaa.

      Missä sä oot kysellyt sitä terapiaan pääsyä ? Koska se olis tärkeä juttu, ni pääsisit puhumaan sellaisen ihmisen kanssa, joka tietää jotakin suruista ja muista murheista. Ammatti-ihmiset tekee työkseen sitä, että ne kuuntelee ja auttaa ihmisiä, joilla ei ole hyvä olla.
      Onko teillä koulussa terveydenhoitajaa ? Ootko sille puhunut ?

      Tai olisko sulla mahdollisuus mennä käymään lääkärissä vaikka terveysasemalla, ja sieltä kysellä jotakin terapiamahdollisuutta ?

      Jos sun on vaikea puhua, niin ootko koskaan yrittänyt kirjoitella paperille sun ajatuksia, sekin on yksi purkamiskeino, ja saattaa joskus auttaa.
      Kun mä olin nuori, niin oli tapana kirjoitella päiväkirjaan. En tiedä, kirjoitteleeko enää kukaan sellaisiin.

      Ei kannata miettiä sitä, että pääsisi pois tästä maailmasta, vaikeudetkin on tehty voitettaviksi, ja useimmiten niistä ajan kanssa yli pääseekin.
      Sä et ole itse millään tavoin syypää sun pahaan oloon, eli ei ole sun vika, että tunteet vaihtelee ja on surua.
      Se on ihan ymmärrettävää, että suree, kun läheisiä ihmisiä kuolee. Eikä surulla ole aikataulua, jokainen saa surra niin kauan kuin itse haluaa.

      Pystytkö puhumaan sun äidille noista asioista, vai tuntuuko se liian vaikealta ?
      Koska hänkin voisi auttaa selvittämään jotakin keinoja saada sulle jostain apua, vaikka sitä terapiaa.

      Voit kyllä tännekin kirjoitella, mäkin katselen aina välillä tätä palstaa.
      Koitahan jaksella!

      • Anonyymi

        Useimmat mun kavereista on reilusti mua vanhempia ja äitiltä oon sitä terapia juttua pyytäny mutta gön uskoo että minussa ei ole mikään vikana tai muutakaan ja äiti ei oikee usko muhu nii en sille oikee puhu mistää ja en oo vielä tota paperille kirjottamista kokeillu enne pahaan oloon auttoi itsensä satuttaminen yms mutta nyt se purkautuu syömiseen tai itseensä piirtelyyn joka on kyllä vaarallista mutta auttaa mua jollain tapaa kuiteski ja meidä terveydehoitaja on sellane vanha mummeli joka on tosi pelottava ei kukaa sille uskalla puhua mutta nyt meillä vaihtuu kuraattori nii aatelin sille mennä puhumaa jos se osais auttaa mua


    • Anonyymi

      Tosta on hyvä aloittaa, jos teille tulee kerran uusi kuraattori, niin ehkä sille voisit jutella.
      Mikä siitä hoitaja-mummelista niin pelottavan tekee ? Mummelit on loppujen lopuksi ihan herttaisia ihmisiä, vaikka voivat pelottavilta vaikuttaakin.
      Joskus voi jostain ihmisestä saada käsityksen, että se on pelottava, eikä se sitten loppujen lopuksi olekaan, kun siihen tutustuu paremmin.

      On ikävää, ettei sun äiti tahdo oikein uskoa sua, se tuntuu varmasti pahalta. Mutta jos ei voi puhua sille, niin sitten ei vaan voi.

      Itsensä satuttaminen on mullekin tuttua vuosien takaa, kun olin nuori, niin viiltelin itseäni. Tein sen kai siitä syystä, ku oli henkisesti niin paha olla, ni sitten sai sen kivun hetkeksi pois sisältä sielusta,ku se tuntui siinä haavassa.
      Ei siitäkään ollut mitään apua tai hyötyä, päinvastoin tuli vaan entistä kurjempi olo.

      Se, että itseesi oot piirrellyt, ei välttämättä ole vaarallista, riippuu siitä millä piirrät.
      Onhan niitä ihan ihomaaleja ja värejäkin olemassa.
      Kokeile joku kerta alkaa piirtää paperille, se on ihan jees ja ne voi säilyttääkin. Iholla ei piirrokset kovin kauaa säily.

      On hyvä , että haluat kuitenkin päästä puhumaan jonkun kanssa vaikeista asioista, sen huomaa, että välität itsestäsi kun haluat saada apua.
      Jatka samaan malliin, muista aina pitää itseäsi tärkeänä, vaikka joskus voi tuntua, ettet olisi ihan kaikille tärkeä.

      Jaksamista taas sulle, ja koita nauttia viikonlopusta.

      • Anonyymi

        Oot kyllä todella ihana ihminen kun jaksat kuunella ja tsempata mua vaikka en sua tunnekaam mutta eiköhän tää tästä jaksan kuitenki uskoa itteenni ja yritän auttaa itseäni ja piirtely iholle auttaa enemmän ku se paperille mutta kiitos kuitenki❤️


    • Anonyymi

      En tiiä katotko tätä palstaa vielä mutta kiitos että rohkasit mua uskalsin puhua ja sain apua kiitos sulle❤️

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. "MUKANA KU PERÄPUKAMA!!" Janni Hussi paljastaa uudet kuviot pörrökaverin kanssa somessa!

      Oho! Janni Hussi paljastaa into piukena somessa uudesta aluevaltauksestaan. Postauksessa ei sanoja säästellä: https://www.suomi24.fi/viihde/mukana-ku-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      5119
    2. Älkää hyvät ihmiset ottako kolmatta piikkiä

      se ei auta helvetti pääsee vaan irti järkyttäviä tutkimuksia haitoista on jo liikaa olemassa tähän viestiin laitan toiset tunnisteet🤢🤕🤮🤒🚑
      Maailman menoa
      410
      4379
    3. Sofia Belorfin kauhunhetket

      Sofia koki viime viikolla kauhunhetkiä. Lukuisat silminnäkijät sekä lähipiiri vahvistavat Seiskalle, että kohulokki joutui pakenemaan keskellä päivää
      Kotimaiset julkkisjuorut
      165
      3353
    4. Suomi24 kirjoitukset poliisitutkinnassa

      Taitaa olla aika kertoa, missä olemme menossa. Täällä suomi24-palstalla olen saanut vuosikausia kokea valtavaa törkykirjoittelua kohdalleni. Nimimerkk
      Haapavesi
      122
      2433
    5. Taas ne kiduttavat joulujollotukset on alkaneet kaupoissa ja radiossa

      Pitäisikö tämän jonkun mielestä olla hauskaa? Lähinnä tekisi mieli potkaista jakkara alta kun näitä joutuu väkisin kuuntelemaan.
      Maailman menoa
      71
      2040
    6. Terrorismia?

      Mikähän juttu tämä on? Ja missä Kankaanpään seudulla? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008450787.html
      Kankaanpää
      25
      1518
    7. Sofia joutunut itkuisena pois kotoa

      Sofia joutunyt taas itkuisena etsimään yöpaikkaa muualta, tietää seven kertoa. Eilen kuitenkin oltiin taas family dinner 🤔. Totta vai tarua 🤷‍♀️
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1415
    8. Missä on rehellisyys Sofia B,valheilla on lyhyet jäljet.

      En ymmärrä, miksi pitää suojella ja valehdella, jos suhteessa on vaikka alkoholi ongelma ja hyväksyy kaiken tuskan mitä se voi tuottaa juuri itselleen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1191
    9. No niin.. tisseistä

      tässä ihmettelen yhtä asiaa. Tästä tulee tissikeskustelu, mutta toivoisin oikeasti rakentavaa palautetta. Eli.. minä olen suhteellisen pienirintainen
      Sinkut
      134
      1188
    10. Minkälainen on ihastuksesi whatsappkuva?

      Miehellä harmaa pipo päässä ja hymyilee kameraan päin 🤭
      Ikävä
      22
      1162
    Aihe