Epärehellinen Halonen

Kun kerran Halosella on ollut rohkeutta toimia SETA ry:n puheenjohtajana ja liittyä kansainvälisen homojen ja lesbojen assosiaation jäseneksi, miksi presidenttinä piti rakentaa kulissiavioliitto, ja esittää ns. tavallista naista? Pitääkö hän kansaa niin tyhmänä, että taustat eivät tulee esiin? Jäit kai Tarja viran vuoksi puolitiehen kehityksessäsi? Ole rehellinen, ja tule ulos kaapistasi!!
5400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun Seta perustettiin, oli homoseksuaalisuus rikos. Siksi kaikki perustajajäsenet olivat julkiheteroita, jotta he voivat vapaasti toimia ilman pelkoa rikossyytteistä. Seta saikin aikaan rikoslain muutoksen.

Halonen seurusteli 60-70 luvun vaihteessa Tuomiojan kanssa. Sitten hän eli avoliitossa tyttärensä isän, Kari Pekkosen, kanssa vuosikausia. Arajärvi ja Halonen ovat olleet yhdessä jo viisitoista vuotta.

Äänestä
  • Kova olet selittämään, mutta selitä mikä motiivi saisi umpiheteron naisen liittymään kansainväliseen lesbojen ja homojen järjestöön? Häh, keksitkö motiivia? Katso linkki mielipiteestä "SETA-veteraani voitonparaatissa"

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Kova olet selittämään, mutta selitä mikä motiivi saisi umpiheteron naisen liittymään kansainväliseen lesbojen ja homojen järjestöön? Häh, keksitkö motiivia? Katso linkki mielipiteestä "SETA-veteraani voitonparaatissa"

    Halonen kertoi 60-vuotishaastattelussaan, että häntä pyydettiin Setan johtoon, koska hän oli menestykkäästi asianajajana hoitanut erään homoseksuaali-lääkärin virastaerottamisyrityksen.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Kova olet selittämään, mutta selitä mikä motiivi saisi umpiheteron naisen liittymään kansainväliseen lesbojen ja homojen järjestöön? Häh, keksitkö motiivia? Katso linkki mielipiteestä "SETA-veteraani voitonparaatissa"

    Ei pastoriksikaan ruveta ilman kutsunusta!

    Äänestä

Vastaavasti nyt vain kolmevuosikymmentä myöhemmin hyökätään pedofiilien kimppuun.

Tarja ei ole julkisesti kertonut kantaansa vielä tähän asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus esiin kirjoitti:

Kun kerran Halosella on ollut rohkeutta toimia SETA ry:n puheenjohtajana ja liittyä kansainvälisen homojen ja lesbojen assosiaation jäseneksi, miksi presidenttinä piti rakentaa kulissiavioliitto, ja esittää ns. tavallista naista? Pitääkö hän kansaa niin tyhmänä, että taustat eivät tulee esiin? Jäit kai Tarja viran vuoksi puolitiehen kehityksessäsi? Ole rehellinen, ja tule ulos kaapistasi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu