Polkupyöräilijä kuoli Kuutostiellä Lappeenrannassa

Anonyymi

Lappeenrannassa valtatie kuudella tapahtui torstaiyönä liikenneonnettomuus, jossa kuoli polkupyöräilijä.

Onnettomuus sattui, kun henkilöauto törmäsi ajoradalla liikkuneeseen pyöräilijään. Pyörällä ajanut keski-ikäinen mies kuoli välittömästi törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Tapahtumapaikka on Lappeenrannan Viipurinportin lähistöllä noin 5 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta.

Tie on nelikaistainen ja siinä on nopeusrajoitus 100 kilometriä tunnissa. Tiellä ei pitäisi olla polkupyöräilijöitä, sillä kyseisellä valtatiellä polkupyörällä ajo on kielletty.

Henkilöauton kuljettaja kertoi, ettei hän ollut havainnut pyöräilijää riittävän ajoissa, ja ehti jarruttaa vain juuri ennen törmäystä.

Ennen onnettomuutta poliisi oli saanut ilmoituksen ajoradalla epävarmasti ajaneesta pyöräilijästä. Poliisi oli matkalla tehtävälle, kun sai ilmoituksen onnettomuudesta.

Kuutostie on valaistu, mutta tapahtuma-aikaan tieosuudella olosuhteet olivat sateesta johtuen melko hämärät. Poliisi ei epäile henkilöauton kuljettajaa ylinopeudesta tai päihteiden käytöstä.

Polkupyöräilijä ei käyttänyt kypärää. Poliisin tietojen mukaan polkupyörässä ei myöskään ollut valoja.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Koska asiaan liittyy myös kuolemansyyntutkinta, poliisi ei tiedota tarkemmin asianosaisista.

10

1042

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika vaikea tosiaan on väistää, jos ei näe. Polkupyörässä ei ilmeisesti ollut lain vaatimia valoja.

      • Anonyymi

        Lain mukaan auto pitää pystyä pysäyttämään näkyvällä tien pätkällä.
        Jos näkyvyys on huono niin sitten pitää pudottaa nopeutta.

        Eiköhän tuosta autoilijalle tule ehdollinen vankeusrangaistus ja päiväsakkoja 50.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lain mukaan auto pitää pystyä pysäyttämään näkyvällä tien pätkällä.
        Jos näkyvyys on huono niin sitten pitää pudottaa nopeutta.

        Eiköhän tuosta autoilijalle tule ehdollinen vankeusrangaistus ja päiväsakkoja 50.

        Pimeässä auton valot näyttävät suht pitkälle. Pimeänä liikkuvaa pyöräilijää ei välttämättä huomaa, vaikka tieosuus näkyykin. Tyhmyyttä jos pimeänä liikkuu fillarilla ilman valoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pimeässä auton valot näyttävät suht pitkälle. Pimeänä liikkuvaa pyöräilijää ei välttämättä huomaa, vaikka tieosuus näkyykin. Tyhmyyttä jos pimeänä liikkuu fillarilla ilman valoja.

        on varmasti tyhmyyttä olla juopuneena, pimeässä, fillarilla jne jne

        mutta on tuossa autoilijallakin osuutensa, josta hän tulee rangaistuksensa saamaan


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lain mukaan auto pitää pystyä pysäyttämään näkyvällä tien pätkällä.
        Jos näkyvyys on huono niin sitten pitää pudottaa nopeutta.

        Eiköhän tuosta autoilijalle tule ehdollinen vankeusrangaistus ja päiväsakkoja 50.

        tässäkin lienee kyse "luonnonvalinnasta" 💀 ja omasta valinnasta kun lähdetään fillarilla sekoilemaan ilman valoja tielle, jonne pyörällä ei ole edes mitään asiaa... 🛑


    • Anonyymi

      Pösilöitä on liikkeellä, kun hallitus on kehoittanut kansalaisia, pyöräilemään!🤡🤡🤡

      • Anonyymi

        Mikään laki ei kiellä tyhmyyttä tai osaamattomuutta. Sen sijaan laki velvoittaa ottamaan tyhmät ja osaamattomat huomioon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään laki ei kiellä tyhmyyttä tai osaamattomuutta. Sen sijaan laki velvoittaa ottamaan tyhmät ja osaamattomat huomioon.

        Riippuu vähän mitä "osaamattomuudella" tarkoitetaan. Tietämättömyys ei kuitenkaan poista velvoitetta noudattaa lakeja. Lakeja tulee noudattaa, vaikka ei tiedäkään niistä mitään. On siis helpompaa noudattaa lakeja, kun tietää niistä jotakin.


    • Anonyymi

      Valitettava esimerkki siitä, että vaikka miten asioita yritetään tehdä turvalliseksi, mutta niin kauan, kun ihminen on osallisena, niin joku voi kuolla.

      On aika kohtuutonta syyttää autoilijaa, joka ajaa paikassa, jossa on jalankulku ja polkupyöräily kielletty, polkupyöräilijän kuoliaaksi.
      Toki on ennaokintipykälä ja ajoradan näkyvällä osalla jne., mutta jos lähdetään sille linjalle, että kaikki asiat otetaan varmasti huomioon, niin kannattaa kulkea julkisilla ja toivoa, että siellä julkisen ajoneuvon ratissa on semmoinen ihme mies, mikä näkee kaiken ja varautuu etukäteen kaikkeen.

      Voimia ko. onnettomuuden autoilijalle.

      • Anonyymi

        Mutta niin se menee.

        Vaikka et mitenkään pystyisi välttämään tapahtumaa, saat siitä silti rangaistuksen, koska olit paikalla.

        Autoilija saa oikeudessa päiväsakkoja ja jatkaa elämäänsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1315
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      33
      998
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      835
    4. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      650
    5. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      639
    6. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      148
      638
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      617
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      182
      603
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      28
      508
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      508
    Aihe