Kirjoitin tämän itselleni terapiamuotona, mutta jätän sen tänne jos joku haluaa peilata omaan elämäänsä.
Synnyin poikalapsena yksinhuoltaja perheeseen hieman ennen ’90 luvun alkua, äitini teki 10 tuntisia työpäiviä, isääni tapasin joka toinen viikonloppu. Lapsena leikin mielummin yksin kuin seurassa, sosiaalisilta kyvyiltäni olen aina ollut ikätasoani jäljessä. Jo tarhassa jouduin vaihtamaan tarhasta toiseen ylivilkkauden ja tappelemisen takia. Ala-asteella olin kiusattu 4. luokan aikana minut myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi ”perhe ystävän” toimesta. Kiusaaminen jatkui ja jouduin sairaalakouluun kun puolustauduin metallisella ketjulla. Siitä jouduin lastenlinnan tutkimusjakson kautta suljetulle, pääsin sieltä pois yläasteen alettua. Suoritin Ala & Ylä-asteen loppuun sairaalakoulussa jossa tapasin ensinmäisen tyttöystäväni jonka kanssa muutin yhteen 18vuotiaana.
Muihin ihmisiin en pahemmin pitänyt yhteyksiä. Punttia nostin ja käytin hormoneita, alokkaana armeijassa pinkan jatkuva räjäyttäminen keitti yli ja sain T-paperit. Alkoholismi tuli kuvioihin, kun haaveet unelma ammatista kariutuivat. Työllistämispalveluista tapasin tulevan tyttöystäväni joka ei vuotta pidempään jaksanut katsella juomistani. Alkoholi vaihtui sekakäyttöön, kuvioissa oli mukana myös nainen joka käsittääkseni turrutti elämässään jotain samaan aikaan. Eräänä iltana täysin lärvit ja pireissä, koitimme harrastaa seksiä mutta eihän siitä mitään tullut kiitos verenkierron. Sammuin ja hän oli ottanut minusta pireissä alastonkuvia jotka myöhemmin laittoi nettiin.
Sekakäyttö jatkui ja viime viikolla olen saanut tietää, että olen joutunut huumatuksi ja raiskatuksi myös aikuisiällä kyseisestä tapahtumasta on ilmeisesti videomateriaalia. Muistikuvia tapahtumasta minulla ei ole, tai sekin on lokeroitu jonnekkin kuten on lapsuusajan trauma. Olen saanut aivoinfarktin amfetamiinin yliannostuksesta ja minut on elvytetty kerran sydänmeni pysähdyttyä pariksi minuutiksi, persoonani on erilainen kuin ennen tätä tapahtumaa, kuvailisin sielun puuttumiseksi. Mikään ei tunnu miltään, hyvä, huono. Asiat vain ovat.
Viimeiset vuodet ovat menneet ulkoilun merkeissä ja onnistuin 40 kg tiputtamalla luopumaan verenpaine lääkityksestä ja uniapneaa ei ilmeisesti esiinny (vhh ja pätkäpaasto).
Ensinmäisen koulutukseni sain osatutkintona suoritettua ja haen aktiivisesti työpaikkaa jossa voin suorittaa tutkintoni loppuun. Punttisalille on tarkoitus palata ja hormoneita käyttää.
Tiivistettynä; Vanhemmillani 70v on syöpä ja he kuuluvat riskiryhmään, minulla ei ole ollut naisystävää saati naispuoleista tuttavaa viimeiseen (kohta 10vuoteen). Alkoholia menee liikaa. Lääkärissä en ole ollut verenpainelääkityksen luovuttuani, polven näyttämisen ja elvytyksen jälkeisen tarkkailun lisäksi 20v käynyt.
Silti tulevaisuus, en sanoisi hymyilee mutta on tulevaisuus. Aika näyttää millainen. Haaveissa runsas lapsinen perhe , koira ja kesämökki. Tuntuu, että vaadin mahdottomia. Kiitos jos jaksoit lukea kuumeessa kirjoitettua avautumista.
T. Henkselien omistaja.
Synnyin poikalapsena yksinhuoltaja perheeseen hieman ennen ’90 luvun alkua, äitini teki 10 tuntisia työpäiviä, isääni tapasin joka toinen viikonloppu. Lapsena leikin mielummin yksin kuin seurassa, sosiaalisilta kyvyiltäni olen aina ollut ikätasoani jäljessä. Jo tarhassa jouduin vaihtamaan tarhasta toiseen ylivilkkauden ja tappelemisen takia. Ala-asteella olin kiusattu 4. luokan aikana minut myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi ”perhe ystävän” toimesta. Kiusaaminen jatkui ja jouduin sairaalakouluun kun puolustauduin metallisella ketjulla. Siitä jouduin lastenlinnan tutkimusjakson kautta suljetulle, pääsin sieltä pois yläasteen alettua. Suoritin Ala & Ylä-asteen loppuun sairaalakoulussa jossa tapasin ensinmäisen tyttöystäväni jonka kanssa muutin yhteen 18vuotiaana.
Muihin ihmisiin en pahemmin pitänyt yhteyksiä. Punttia nostin ja käytin hormoneita, alokkaana armeijassa pinkan jatkuva räjäyttäminen keitti yli ja sain T-paperit. Alkoholismi tuli kuvioihin, kun haaveet unelma ammatista kariutuivat. Työllistämispalveluista tapasin tulevan tyttöystäväni joka ei vuotta pidempään jaksanut katsella juomistani. Alkoholi vaihtui sekakäyttöön, kuvioissa oli mukana myös nainen joka käsittääkseni turrutti elämässään jotain samaan aikaan. Eräänä iltana täysin lärvit ja pireissä, koitimme harrastaa seksiä mutta eihän siitä mitään tullut kiitos verenkierron. Sammuin ja hän oli ottanut minusta pireissä alastonkuvia jotka myöhemmin laittoi nettiin.
Sekakäyttö jatkui ja viime viikolla olen saanut tietää, että olen joutunut huumatuksi ja raiskatuksi myös aikuisiällä kyseisestä tapahtumasta on ilmeisesti videomateriaalia. Muistikuvia tapahtumasta minulla ei ole, tai sekin on lokeroitu jonnekkin kuten on lapsuusajan trauma. Olen saanut aivoinfarktin amfetamiinin yliannostuksesta ja minut on elvytetty kerran sydänmeni pysähdyttyä pariksi minuutiksi, persoonani on erilainen kuin ennen tätä tapahtumaa, kuvailisin sielun puuttumiseksi. Mikään ei tunnu miltään, hyvä, huono. Asiat vain ovat.
Viimeiset vuodet ovat menneet ulkoilun merkeissä ja onnistuin 40 kg tiputtamalla luopumaan verenpaine lääkityksestä ja uniapneaa ei ilmeisesti esiinny (vhh ja pätkäpaasto).
Ensinmäisen koulutukseni sain osatutkintona suoritettua ja haen aktiivisesti työpaikkaa jossa voin suorittaa tutkintoni loppuun. Punttisalille on tarkoitus palata ja hormoneita käyttää.
Tiivistettynä; Vanhemmillani 70v on syöpä ja he kuuluvat riskiryhmään, minulla ei ole ollut naisystävää saati naispuoleista tuttavaa viimeiseen (kohta 10vuoteen). Alkoholia menee liikaa. Lääkärissä en ole ollut verenpainelääkityksen luovuttuani, polven näyttämisen ja elvytyksen jälkeisen tarkkailun lisäksi 20v käynyt.
Silti tulevaisuus, en sanoisi hymyilee mutta on tulevaisuus. Aika näyttää millainen. Haaveissa runsas lapsinen perhe , koira ja kesämökki. Tuntuu, että vaadin mahdottomia. Kiitos jos jaksoit lukea kuumeessa kirjoitettua avautumista.
T. Henkselien omistaja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sulla on hyvät geenit. Siitähän se johtuu. Sanotaan että voi kävellä ulos niistä vankiloista joihin on joutunut. Opettele olemaan iloinen ja hymyilemään. Sillä saa ystäviä. Mitä sitä ihminen muuta edes oikeasti haluaa? Ei mitään. Elää, seurailla asioita ja olla ystävällinen. Niin ne kaikki muutkin. Miksen minäkin.
Kannattaa iloisena paukutella niitä henkseleitä, kun on noinkin ikävistä asioista päässyt kiinni parempaan elämään.
Uteliaisuus on juuri hyvä tsemppari siihen, kun haluaa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
On ilo lukea ajoittain selviytymistarinoitakin, kun nykyään monet kirjoittelevat vain, kuinka ankeaa elämä on.
On sulla ainakin hyvä verbaalinen ulosanti ja kyky jäsennellä asioita.