Tänään torstaina 4.11 Yle 1 näyttää dokumentin Tanskan maahanmuuttopolitiikasta. Segregaatiota pyritään torjumaan purkamalla maahanmuuttaja-lähiöiden taloja tavoitteena enintään 40 % mamuvaltaisuus. Lisäksi Tanska haluaa lopettaa kokonaan turvapaikkamaahanmuuton ja ottaa jatkossa vain kiintiöpakolaisia. Nämä ovat tuttuja vaatimuksia meilläkin persujen suusta kuultuna. Mutta yllätys yllätys, nyt ei olekaan kyse persuista vaan demareista. Tanskan kansanpuolue, joka vastaa Suomen persuja, toki tukee demarien politiikkaa. Ennen muuta maahanmuuttovastaisuus koskee islamilaisista maista tulevia, jotka eivät maahanmuuttovastaisten mukaan halua sopeutua tanskalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntamalliin. Haastatellut maahanmuuttajat ovat toista mieltä, mutta vähän siinä jää sellainen kuva, että nämä edustavat näissä maahanmuuttajaryhmissä vähemmistöä.
Jossain vaiheessa tuodaan esille myös demarien täyskäännös ja sen motiivit. Demarit ovat havainneet, että sen kannattajia valuu kansanpuolueeseen. Eli osin syynä voi olla kotimaan poliittinen valtakamppailu äänestäjien sieluista.
Kysymys on tässä nyt myös siitä, alkaako Tanskan malli levitä myös Suomeen ja muihin pohjoismaihin. Hyvä, että maahanmuutosta voitaisiin käydä asiallista keskustelua.
Demarit ja maahanmuutto
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toivoa sopii ettei Suomessa päästetä asioita niin vaikeiksi mitä on Tanskassa ja Ruotsissa, vaan pidetään maahanmuutto aisoissa. Parempi vara kuin vahinko, jälkeenpäin on vaikeaa korjata virheitä.
Tanska on Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan verrattuna alueellisesti pieni maa. Maahanmuutto näkyy siellä sen vuoksi laajemmin kuin muualla. Ruotsissa ongelmat ovat keskittyneet erityisesti Malmön kaupunkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin. Sama koskee Suomea ja Ruotsia. Segregaatio on suuri ongelma ja sen päästessä vallitsevaksi, ongelmia tulee varmasti. Silloin jotkut maahanmuuttajat luovat omiensa keskuuteen pienryhmiä, jotka eivät ole tekemisissä valtaväestön kanssa. Se ei edistä kielen eikä valtakulttuurin tuntemista ja siihen kotoutumista.
- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:

Kkule kyllä näkyy jo pienilläkin paikkakunnilla:Skövde,Nynäshamn,Luleå.Piteå ym se onn levinny jo koko maahan.Muussa oot oikeassa.Jag läser om varjedag svenska tidningar
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kkule kyllä näkyy jo pienilläkin paikkakunnilla:Skövde,Nynäshamn,Luleå.Piteå ym se onn levinny jo koko maahan.Muussa oot oikeassa.Jag läser om varjedag svenska tidningar
Bra så, mångsidigt.
- Anonyymi
Sosialistit ja kommunistit ovat Suomessa vaan ihan umpitolloja pomojaan myöden. Näkeehän sen kun ne tuijottaa puusilmä punaisena ja kittaa olutta.
- Anonyymi
Älä unohda viiniä kittaavia vihervassareita pössöttelijöitä, järjettömiä islamisaation puolustajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unohda viiniä kittaavia vihervassareita pössöttelijöitä, järjettömiä islamisaation puolustajia.
Myös äärioikeiston sekopäät pitää laittaa saunan taa.
- Anonyymi
Nehän istuu baarissa...ei saunan takana...:-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unohda viiniä kittaavia vihervassareita pössöttelijöitä, järjettömiä islamisaation puolustajia.
Muuuuuhahahahahahahahaaaaaa!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unohda viiniä kittaavia vihervassareita pössöttelijöitä, järjettömiä islamisaation puolustajia.
Löfenin huumemamu maa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löfenin huumemamu maa
Löfen?
- Anonyymi
Ei viherkommarit demareiden kanssa sitä halu.Ne haluu paistatella EU edessä.Tanskassa on herätty arkipäivään.Äänestä oikein niin kyllä tännekin tulee muutos aikaan
- Anonyymi
Dokumentti tästä aiheesta edelleen nähtävissä Ylen Areenalla:
https://areena.yle.fi/audio/1-50991641
"Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus toteuttaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja puhuu tavalla, jota on totuttu kuulemaan lähinnä oikeisto-populististen puolueiden johtajilta. Yksi hallituksen kiistellyimmistä toimista on talojen purkaminen maahamuuttajavaltaisista ongelmalähiöistä, joita Tanskassa kutsutaan ghetoiksi. Tanskan hallituksen tavoitteena on pakkosiirtää 11 000 ihmistä ns. ghetoista vuoteen 2030 mennessä. Maahanmuuttovaltaisten lähiöiden asukkaat kokevat hankkeen usein leimaavana ja pelottavana. Ulkolinjan Minna Pye vieraili Vollsmosen lähiöissä Odensessa, josta aiotaan purkaa tuhat vuokra-asuntoa."- Anonyymi
Ei taida onnistua kuitenkaan, tanskalaiset ei saa läpi tuota.
- Anonyymi
Suomessa ollaan nyt tekemässä pikaisesti lakia, ettei turvapaikkatulva ole mahdollinen, hyvä.
- Anonyymi
Lain valmistelun aloittamisesta on päätös. Lakia ei olla tekemässä pikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain valmistelun aloittamisesta on päätös. Lakia ei olla tekemässä pikaisesti.
Se tehdään pikaisesti, jopa Orpo oli sitä mieltä, vaikka yleensä oppositio on aina vastaan kaikkea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tehdään pikaisesti, jopa Orpo oli sitä mieltä, vaikka yleensä oppositio on aina vastaan kaikkea.
Vaikea uskoa että tällä vaalikaudella tapahtuisi mitään. Marin ja Ohisalo vastustavat hanketta ja jos viiden toista minuutin hommaankin meneee vuosia (Kiurun nopea korjaus) niin tämäkin jäänee aloittamatta kun on selvää että ministeriohjauksessa ei ole lainvalmisteluun vaadittavaa ammattitaitoa.

Laki tulee jo tänä vuonna, on pakko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki tulee jo tänä vuonna, on pakko.
Ei kerkeä enään jos ei ole valiokuntakäsittelyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kerkeä enään jos ei ole valiokuntakäsittelyssä.
Toivoa sopii ettei käy niinkuin Puolassa, jossa on pakko laittaa jo kova kovaa vastaan, ettei maahan tule kaikki halukkaat ja kynnelle kykenevät.
- Anonyymi
Demarit ja maastamuutto, toiseen suuntaan tehtynä on julkaistu ihan lukemisen arvoinen kirjakin. Tässä linkki Hesarin kirja-arvosteluun https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008360203.html
- Anonyymi
Kaikenlaista palstalla yritetään syöttää...pah.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikenlaista palstalla yritetään syöttää...pah.
Tuohan oli hyvä vinkki, itseäni kiinnostaa historia ja ihan mielenkiintoista tietää miten elo kehittyy työläisten utopiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan oli hyvä vinkki, itseäni kiinnostaa historia ja ihan mielenkiintoista tietää miten elo kehittyy työläisten utopiassa.
Kyllä on kaukaa haettua, jos tuollaisia palstan aiheeseen yrittää ympätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on kaukaa haettua, jos tuollaisia palstan aiheeseen yrittää ympätä.
Liittyyhän se hyvinkin, toki muutto toiseen suuntaan.
Toinen mikä kiinnostaisi olisi lukea tarkemmin inkeriläisten kutsumisesta, mikä aiheutti kutsun, osuiko kohderyhmään, kuinka sopeutuvat jne. Sehän liippaisi hieman tämänkin päivän tilannetta tai mahdollisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liittyyhän se hyvinkin, toki muutto toiseen suuntaan.
Toinen mikä kiinnostaisi olisi lukea tarkemmin inkeriläisten kutsumisesta, mikä aiheutti kutsun, osuiko kohderyhmään, kuinka sopeutuvat jne. Sehän liippaisi hieman tämänkin päivän tilannetta tai mahdollisuutta.Kirjaa hieman sivuten on tullut myös elokuva työläisten utopiasta, linkissä jotain kuvausta
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008406655.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liittyyhän se hyvinkin, toki muutto toiseen suuntaan.
Toinen mikä kiinnostaisi olisi lukea tarkemmin inkeriläisten kutsumisesta, mikä aiheutti kutsun, osuiko kohderyhmään, kuinka sopeutuvat jne. Sehän liippaisi hieman tämänkin päivän tilannetta tai mahdollisuutta.Inkeriläisethän ovat suomalaisia, aivan eri asia, kuin ns. maahanmuuttajat.
- Anonyymi
Islam is best, sdp:n ja vihreiden mielestä.
- Anonyymi
Kuinka niin?
- Anonyymi
Jos meidän tavat ja meidän kulttuuri ei kelpaa, niin pakkopalautus. Me Suomalaiset ei hyväksytä kuin omat lakimme ja siihen on tyytyminen. Hapatusyritys romuuntuu kaikkialla se meidänkin demairien on tajuttava.
- Anonyymi
Maassa maan tavalla, kyllä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2041481Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441144Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617