Kiitos Grani

Jatketaan hyvää duunia ja jätetään asioimatta Parkkipaten valvomilla parkkipaikoilla.

Nyt oli Kauppakeskus Granikin antanut Patelle kenkää. Mukava asioida taas Granin liikkeissä. Hain Maxin kalasta 30€:lla tuoretta siikaa kun rehellisiä veronmaksajia ei enää kuseteta.
24740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Samoin, kävin ja ostin reilun satsin kaikenlaista kotona tarpeellista.

Ei ollut pysäköinti mennyt ainakaan vielä kaaokseen. Tilaa oli ja liikkuminen helppoa.

Äänestä
  • Päätit sitten kirjoittaa toisenkin keksityn jutun kun et saanut yhtäkään vastausta ensimmäiseesi Luuletko oikeasti, että ostospaikan valinta on kiinni siitä kuka valvoo tai valvooko kukaan pysäköintiä? On sulla ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päätit sitten kirjoittaa toisenkin keksityn jutun kun et saanut yhtäkään vastausta ensimmäiseesi Luuletko oikeasti, että ostospaikan valinta on kiinni siitä kuka valvoo tai valvooko kukaan pysäköintiä? On sulla ongelmat.

    Kyllä sillä on vaikutusta, että onko vaara joutua, tai saattaa joku muu, pitkään jatkuvan vihamielisen painostuksen, uhkailun ja valehtelun kohteeksi vai ei. Tuollainen lisämauste kauppareissulle ei ole mikään vetovoimatekijä. Ymmärrän kyllä, että patea se harmittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päätit sitten kirjoittaa toisenkin keksityn jutun kun et saanut yhtäkään vastausta ensimmäiseesi Luuletko oikeasti, että ostospaikan valinta on kiinni siitä kuka valvoo tai valvooko kukaan pysäköintiä? On sulla ongelmat.

    Eipä ollut minun kirjoittama tuo.

    Ainakin minulla se vaikuttaa, koska olen saanut aiheettomia laskuja ja se harmittaa. En halua taistella Paten kanssa 6kk aiheettomista laskuista ja niiden perusteista.

    T. Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ollut minun kirjoittama tuo.

    Ainakin minulla se vaikuttaa, koska olen saanut aiheettomia laskuja ja se harmittaa. En halua taistella Paten kanssa 6kk aiheettomista laskuista ja niiden perusteista.

    T. Aloittaja

    Ei ollut minunkaan kirjoittama, mutta mitä tarkoittaa aiheeton lasku? Eihän laskuja tipahtele ilman syytä, joku peruste täytyy laskulle olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut minunkaan kirjoittama, mutta mitä tarkoittaa aiheeton lasku? Eihän laskuja tipahtele ilman syytä, joku peruste täytyy laskulle olla.

    Tässä yhteydessä sitä, että firma vaatii sinulta rahaa vedoten sopimuksen, jos et ole tehnyt. Sama kuin joku vaatisi kadulla sinulta rahaa sillä perusteella, että joku on sille ihmiselle luvannut, että annat hänelle rahaa.

    Mutta kai sinä tiedät kuka on autoasi käyttänyt, jos itse et ole? Vai onko autosi varastettu tietämättäsi? Sinua taitaa vaivata se sama, yleinen dementia-ongelma kuin monella muullakin tavakseen väärin pysäköijällä?

    Miten mikään noista melko asiattomista kysymyksistä ja kommenteista liittyy puheena olevaan asiaan?

    Liittyypä hyvinkin. Tarkoitukseni oli vain tiedustella, miksi pidät saamiasi laskuja aiheettomina? Yleensä laskuihin on jokin olemassa oleva syy, jos ei ole niin silloinhan kysymys on ns. valelaskusta. Väitätkö siis edelleen, että olet saanut jotakin maksettavaa täysin ilman mitään syytä?

    Mihin saamiini laskuihin viittaat? Missä olen esittänyt väitteen, johon viittaat?

    "Firma vaatii rahaa sopimukseen vedoten.." Eikö tästä voi päätellä että sinun pitäisi maksaa jotakin?

    Missä kohdassa lukee, että se vaati sitä minulta? Mutta takaisin siihen, mihin et vastannut: Miten mikään noista melko asiattomista kysymyksistä ja kommenteista liittyy puheena olevaan asiaan?

    Selvennä ensin, miksi mielestäsi aiheelliset kysymykset ovat sinun mielestäsi melko asiattomia? Jos minua kiinnostaa kysymäni asiat, miksi et halua niihin vastata?

    Koska puheena olevassa asiassa en ole missään muussa roolissa kuin asian kertojana. Firmojen toiminta on sellaista kuin kerroin, eikä se liity minuun mitenkään. Sinä taas yrität melko asiattomalla tavalla siirtää keskustelun pois firmanne asiattomasta toiminnasta. Eli siitä, että firma vaatii sinulta (tässä yhteydessä sinä = firman asiattomien toimien kohde) rahaa vedoten sopimuksen, jos et ole tehnyt. Sama kuin joku vaatisi kadulla sinulta rahaa sillä perusteella, että joku on sille ihmiselle luvannut, että annat hänelle rahaa.

    No jos et ole ollut osallinen tässä, niin miksi sitten esiinnyt kuin osallisena? Jos tapanasi on esiintyä muuna kuin itsenäsi, niin voit sitten kertoa näiden muiden puolesta, miksi he ovat joutuneet maksumiehiksi. Ovatko maksut ilmestyneet heidän autoihinsa ihan vaan sattumalta, ilman mitään syytä? Koska tunnut tietävän asiasta paljon sellaista, mitä muut eivät tiedä, niin osaat myös vastata tähän kysymykseen.

    En esiinny. Kysyttiin, mitä tarkoittaa aiheeton lasku, ja vastasin, mitä se tässä uhri tarkoittaa. Reagointisi perusteella osuin oikeaan, ja sinua pännii se niin maan mahdottomasti.

    Et ole kertonut, mikä on mielestäsi aiheeton lasku. Vastasit, mitä se mielestäsi "tässä uhri tarkoittaa". Jos itse ymmärsit vastauksesi, niin minulle se ei auennut. Mihin mielestäsi olen reagoinut sillä tavoin, että voit tehdä siitä joitakin päteviä olettamuksia? Tässä taisikin käydä niin, että ensin kerroit omista kokemuksista ja nyt oletkin vaihtanut roolisi vain sivustaseuraajan rooliin. Aika huvittavaa?

    Toki olen. Laitan vastaukseni tähän uudelleen, koska on ilmeistä, ettet itse löydä sitä: Tässä yhteydessä sitä, että firma vaatii sinulta rahaa vedoten sopimuksen, jos et ole tehnyt. Pystytkö keskustelemaan asiasta asiana, viemättä sitä harmituksestasi huolimatta henkilökohtaisuuksiin?

    Kiitos selvennyksestä, Kysymyksessäni ei ollut mitään henkilökohtaista. En tosiaan ymmärtänyt, mitä tarkoitit maininnalla "tässä uhri tarkoittaa". Kysymys olikin siis aivan eri näkökulmasta, minkä nyt ymmärrän.

    Peukku! Arvostan sitä, miten vastasit kun asia selvisi. Tässähän voisi myös kertoilla kuukaudesta toiseen, miten epäonnistunut ihminen toinen on, mutta se ei liene tarpeen 😎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos selvennyksestä, Kysymyksessäni ei ollut mitään henkilökohtaista. En tosiaan ymmärtänyt, mitä tarkoitit maininnalla "tässä uhri tarkoittaa". Kysymys olikin siis aivan eri näkökulmasta, minkä nyt ymmärrän.

    En usko, että ymmärsit vieläkään. Henkilö, jolle vastasit, oli taas kerran palstan vakiohäirikkö, vakitrolli. Hän on tehtaillut useampia saman tyyppisiä aloituksia ilman mitään totuuspohjaa. Hänen tarkoituksensa on pelkästään häiritä ja sotkea keskusteluita. Jos vastaukset eivät häntä miellytä, hän vetää esiin mielenterveyskortin tai henkilökotaisuuskortin, kuten kävi sinun tapauksessasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut minunkaan kirjoittama, mutta mitä tarkoittaa aiheeton lasku? Eihän laskuja tipahtele ilman syytä, joku peruste täytyy laskulle olla.

    Aiheeton lasku on esim. sellainen jonka Pate kirjoittaa vastoin solmittua sopimusta.

    Esimerkiksi olen saanut laskun vaikka olen maksanut automaattiin parkkimaksun.

    T. Aloittaja

    Äänestä

Maksu kykyisiä autoilijoita enempi tuolla torilla?😘😘😘

Äänestä

Tämä oli kiva uutinen, kävin pitkästä aikaa Delhi Rasoissa. Hyvä paikka!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jatketaan hyvää duunia ja jätetään asioimatta Parkkipaten valvomilla parkkipaikoilla.

Nyt oli Kauppakeskus Granikin antanut Patelle kenkää. Mukava asioida taas Granin liikkeissä. Hain Maxin kalasta 30€:lla tuoretta siikaa kun rehellisiä veronmaksajia ei enää kuseteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu