Huijaus

"Sithin Kosto" -kirjan mukaan Anakin palaa aivan kokonaan siten, että jopa se kammottava kuvatus joka on ollut nähtävillä täällä esillä olleissa valokuvissa "palaneena Anakinina" on melko optimistinen.

Kuitenkin kun Luke riisuu Vaderin (Anakin) kypärän Jedin Paluun lopussa, tämän kasvot näyttävät täysin normaaleilta. Huijausta? Kyllä vain sanon minä.
4682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varmaan Lucas voi elokuvan kuvauksissa tietää juuri miten palanut Anakin on Sithin kosto elokuvassa (joka on tehty 20 vuotta alkuperäisen tähtien sota trilogian jälkeen). Sitäpaitsi niiden elokuvien tarinoiden tapahtumien välissä on monta kymmentä vuotta niin Vaderin kasvot ovat saattaneet parantua.

Äänestä
  • bacta neste voi tehdä ihmeitä.

    Mutta ei se ois varmaankaan oikein toiminut silloin jedin paluun aikoihin kun kukaan ei oikein tiennyt mitään anakinin menneisyydestä ja että kuinka siitä tuli Darth Vader ja miksi sillä piti olla sellaiset kamppeet päällä(kypärä ja hengityslaite jne).
    uskoisin että silloin fanit olisivat olleet aika pettyneitä jos kypärän alta olisi paljastunut joku täysin tunnistamaton, mustunut ja paloarpinen naama josta kallokin paistaa osittain läpi ja vanhat haavat erittää vieläkin jotain visvaa...

    Äänestä

  • Seppo.1 kirjoitti:

    bacta neste voi tehdä ihmeitä.

    Mutta ei se ois varmaankaan oikein toiminut silloin jedin paluun aikoihin kun kukaan ei oikein tiennyt mitään anakinin menneisyydestä ja että kuinka siitä tuli Darth Vader ja miksi sillä piti olla sellaiset kamppeet päällä(kypärä ja hengityslaite jne).
    uskoisin että silloin fanit olisivat olleet aika pettyneitä jos kypärän alta olisi paljastunut joku täysin tunnistamaton, mustunut ja paloarpinen naama josta kallokin paistaa osittain läpi ja vanhat haavat erittää vieläkin jotain visvaa...

    Kaipa tuo tosiaan on tehty pitkälti elokuvateollisuuden ehdoilla. Täysin mustaksi palanut Anakinin naama jedin Paluun lopulla ei olisi ollut varmaankaan kovin yleisömenestys.

    Episodi kolmosesta Jedin Paluuseen on noin 20-30 vuotta. Tuona aikana Anakin on voinut käydä läpi enemmänkin tohtorointia. Ehkä jotain ihonsiirtoa tms. Miten mahtaa olla. Kirjasta sai vähän sen käsityksen että Anakin menetti silmänsäkin palaessaan. Ehkä ne osasivat myöhemmin istuttaa silmiäkin korvaamaan menetettyjä.

    Äänestä

  • "Revenge of the Sith" kirjan lopussa kuvataan palanutta Anakinia. Siinä sanotaan suoraan, että huulet, kieli ja kurkku ovat poispalaneet.

    Kaiken järjen mukaan Anakinin olisi tosiaan pitänyt kuolla tuohon paloon. Varmaan upeaa jäädä henkiin tuossa kunnossa kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Friikki kirjoitti:

"Sithin Kosto" -kirjan mukaan Anakin palaa aivan kokonaan siten, että jopa se kammottava kuvatus joka on ollut nähtävillä täällä esillä olleissa valokuvissa "palaneena Anakinina" on melko optimistinen.

Kuitenkin kun Luke riisuu Vaderin (Anakin) kypärän Jedin Paluun lopussa, tämän kasvot näyttävät täysin normaaleilta. Huijausta? Kyllä vain sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu