Olen 39-vuotias mies Helsingistä. Minulla diagnosoitiin maanisdepressiivinen oireyhtymä kymmenen vuotta sitten. Ajelehdin hanttihommista toiseen, lääkitystä kokeiltiin mutta ne eivät oikein maistuneet.
Kolme vuotta sitten sain onnella ja vanhoilla suhteilla unelmaduunin, jossa olen edelleen.
Olen pystynyt valjastamaan "suuruuudenhulluuteni" työntekoon ja saavuttanut erinomaisia tuloksia työssäni.
Kun matalapaine iskee, on vaikeaa. En esimerkiksi voi kuvitellakaan juovani kahvia markkinointiryhmän kokouksissa, kuppi tärisee jo valmiiksi sitä katsoessani.
Tulokset ovat olleet loistavia. Kolleegat ylistävät neuvottelutaitojani ja verbaalista ylivoimaani. Yhtiö on suomessa ylivoimainen markkinajohtaja.
Olen mielestäni pystynyt kääntämään sairauteni voimavaraksi. Raskasta on tietysti matalapaineen saavuttua...joudun ponnistelemaan, että voin edes mennä toimistolle.
Historia tuntee monia suurmiehiä, joiden luovuus ja rohkeus on peräisi mielenterveyden häiriöistä.
Siksi mielestäni pitääkin kysyä: missä menee raja hulluuden ja luovuuden välillä.
Oikein valjastettuna "hulluus" on uskomaton voimavara.
Kolme vuotta sitten sain onnella ja vanhoilla suhteilla unelmaduunin, jossa olen edelleen.
Olen pystynyt valjastamaan "suuruuudenhulluuteni" työntekoon ja saavuttanut erinomaisia tuloksia työssäni.
Kun matalapaine iskee, on vaikeaa. En esimerkiksi voi kuvitellakaan juovani kahvia markkinointiryhmän kokouksissa, kuppi tärisee jo valmiiksi sitä katsoessani.
Tulokset ovat olleet loistavia. Kolleegat ylistävät neuvottelutaitojani ja verbaalista ylivoimaani. Yhtiö on suomessa ylivoimainen markkinajohtaja.
Olen mielestäni pystynyt kääntämään sairauteni voimavaraksi. Raskasta on tietysti matalapaineen saavuttua...joudun ponnistelemaan, että voin edes mennä toimistolle.
Historia tuntee monia suurmiehiä, joiden luovuus ja rohkeus on peräisi mielenterveyden häiriöistä.
Siksi mielestäni pitääkin kysyä: missä menee raja hulluuden ja luovuuden välillä.
Oikein valjastettuna "hulluus" on uskomaton voimavara.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sairaalaan vaan!
Mielestäni rehellisen kirjoitukseni sävy ei ollut "valittava" vaan pikemmin rohkaiseva. Mielenterveyden häiriöt eivät aina vaadi lääkehoitoa. Joissain tapauksissa lääkkeet saattavat jopa pahentaa potilaan oloa.
Tarkoitin kirjoituksellani sitä, että oman mielen hallintaa pystyy harjoittelemaan. Itse olen nähnyt paljon vaivaa, että pystyn tunnistamaan mielen liikkeitä, sekä erottelemaan vähemmän tärkeät asiat tärkeistä, sekä tekemään valintoja sen perusteella mikä on oikein.
On mediassa mm.tv.näytetty.
Itse en saanut apua mutta yritin pysytellä pinnalla
suurin ponnistuksin.
Vaikka päällään seisois, näistä as-tyyppisistä vaikeuksista
ei koskaan pääse eroon.
Kokemus vaan osoittaa, että syrjäytyneenäkin voi elää kun ei
anna periksi, "vaikka ajoittain tie putoaa alta".
En myöskään käytä lääkkeitä lääkeriippuvuuden ja mahdollisten
sivuvaikutusten takia.
sun tässä pitäisi syödä lääkkees. Olet varmasti ylpeä kirjoituksestasi, etkö olekin? Sait oikein seitsemän sanaa aikaiseksi, vau. Ja mikä parasta sait noin vähällä vaivalla loukattua toista. Taidatkin olla loukkaamisen ja tölvimisen alalla oikea konkari.
Itselläni on suht´samanlainen tarina. Eihän se tehovaihe ole ongelma, mutta laskupuoli kostaa kaiken.
Käytin itse sosiaalisissa tilanteissa Propralia, joka auttaa sydämentykytykseen ja vapinaan. Vaihdoin kahvikupin vesilasiin (huomattavasti helpompi käsitellä ja voi jättää kesken).
Nyt minulla on tasaava lääkitys, joka vie kylläkin "luovuuttani" vrs. hulluuttani pois. Elämäni on ns. helpompaa, mutta tuottavuus myös kärsii.
Sanoisin melkein, että nauti niin kauan kun jaksat positiivisistä vireistä. Toisaalta älä anna ahdistuspuolen koitella liikaa, sillä jos se saa liian suuren vallan, se voi tuhota.
Tämän päivän hektinen työelämä lähes vaatii maanisuutta, etkä varmasti ole ainoa, joka menestyy sen avulla.
Toisinaan suoritettu realistinen itseanalyysi on hyvästä. Toimii vähän kuin auton kuntokartoitus.
Jos olisin sinä kävisin kuukauden-kahden välein juttelemassa mukavan psykologin tms. luona. Hyvä ammatti-ihminen pystyy seuraamaan sivusta missä mennään ja auttaa estämään ylilyöntien vaarat.
Lääkitys on yksi puoli maanis-depressiivisyyden hoitoa, sairauden "hallinta" toinen puoli. Sulla on jossain mielessä sairaus hallinnassa, tosin ei ihan kouluesimerkin mukaan, mutta kuitenkin pystyt sen kanssa elämään. Tietenkin työnteko on parempi tapa purkaa maniaa kuin esim. pakonomainen ostelu.
En nyt halua maalailla piruja seinälle, mutta riskinsä tuossa on. Kuten joku jo kirjoittikin, masennus on maniasta maksettava hinta. Olet varmasti hyvä työssäsi, mutta onko se koko elämäsi? Miten hoidat ihmissuhteitasi maniassa/masennuksessa?
Ikääsi kiinnitin ensimmäisenä huomiota. Jostain syystä sekä maanis-depressiivisyydelle että esim. skitsofrenialle on tyypillista puhkeaminen kahdenkympin korvilla ja paheneminen nelissäkymmenissä - siis jos hoito ei ole asianmukaista. Siis sen parikymmentä vuotta elimistö jaksaa nakuttaa vuoristorataa, sitten se lopahtaa ja tyypillinen tie on psykoosin kautta tahdonvastaiseen hoitoon. Vaikka näin ei kävisikään, sekä maniat että varsinkin masennukset yleensä pahenevat vanhemmiten ja taudista tulee masennusvoittoinen. Ehkä kannattaisi miettiä vielä.
Minä käsitin tuon alkuperäisen kirjoituksen niin, että mielenterveysongelmainen(kin) pystyy elämään ihan hyvää elämää. Yleensä kai käy niin, että psyykkisistä ongelmista kärsivä ihminen rupeaa tuijottamaan niihin ongelmiinsa niin ettei ehdi juuri muuta ajatellakaan. Hulluksihan sillä tyylillä tulee.
En itse koe omia psyykkisiä häiriöitäni voimavaroiksi, kun ei ole mitään taipumuksia maanisuuteen. Koen ne vain rajoituksiksi, ja rajoituksiahan on jokaisella ns. terveelläkin ihmisellä vaikka kuinka paljon. Toisilla ns. terveillä ihmisillä on sellaisia (todella pahojakin) rajoituksia, joita minulla ei ole. Niin että tasoissa ollaan.
Älkää hyvät ihmiset ruvetko murehtimaan mielenterveysongelmianne! Hoitakaa ja hoidattakaa niitä ihan samalla tavalla kuin vaatteitanne.
ja ollaan hiljaa
Niinpä, eihän sitä tarvitse kuin katsoa hoita hesarin työpaikkailmoituksia. Ei siellä juurikaan "normaalia" ilmoitusta näe. Aikamme työelämä suosii, suorastaan vaatii "hulluja" paikasta toiseen hyppelijöitä.