Sami tosiaakin kieltäytyi katsomasta elokuvaa määrätyn uskontonsa takia. Sen mukaan hän ei olisi saanut mennä myöskään koko BBformaattiin. SiksihänSami on niin hölmön outo. EI KELVOLLINEN VOITTOON. SiksiSami ei tee juuri mitään koska kaiken takana on hänen uskonto. Hän saa sen pitää,mutta miksi meni taloon, kun sekään ei olisi ollut sallittua. SAMI ON EMÄLAISKA. Talossa terveempiä voittajia.
Sami kieltäytyi elokuvasta uskontonsa takia
Anonyymi
22637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minkä helskutin uskonnon takia? Etkö ole vaivautunut katsomaan edes koosteita ennen kuin kirjoitat täyttä puuta heinää? Lasse, Samir ja Sami päättivät viettää kurjuusretriittiä sunnuntai-iltasn asti. Tarkoitus oli luopua herkuista, juomista ( esim olut) ja ylimääräisestä mukavuudesta. Lasse ja Samir luovutti. Sami veti homman maaliin. Kyseessä EI ollut mikääv vakaumus!
Samissa on piilevää voimaa.
Aidosti yksi voittajaehdokkaista.
Sami, Samir ja Aki. Aidosti kansan rakastamia, mitä Pekka tai Jassu taas eivät ole.
Jos Pekka voittaa ja edes jatkaa tuolla vielä ensiviikonlopun jälkeen, kaveripaljastustensa jälkeen, asiasta voisi joku toimelias pyytää rikostutkinnan.
Meitä, lukuisia katsojia, etenkin jotka ovat äänestäneet, on huijattu. Kyseessä on jonkinlainen petos. Talousrikos, minun käsittääkseni.
Tosin, niin... Missä sitten kulkee raja? Toiset äänestää muutamalla eurolla, joillain on enemmän hynää. Mutta harkittu ja suunnitelmallinen, tietyn suuren joukon laumaäänestys... Niitä Pekan kavereitahan näytettiin kerran, ainakin parikymmentä, ellei enemmänkin.
Koko BB-kisan merkitys menee tuollaisella. Aina joku pidetympi putoaa ja tuo pöllö kaljamaha jatkaa tuolla hampaidensa esittelyä.
Niinpä. Pekkahan olisi pitänyt poistaa talosta heti kun asia tuli ilmi.
Minä ihmettele tuota Pekkaa ,kuin se päässy tuonne taloon ja Jassua myös ,ei ole kummoista valiojoukkoa .
Voisitko selventää mikä uskonto on kyseessä.
Aloittaja on pöpi, vai uskonto :D:D:D
Jos vaikka muslimi kertoisi oikeasti uskonnon rajoituksista niin siinä ei olisi takuulla mitään ongelmaa :D
Joo aloittaja vois tilata itselleen piipaa auton. Sami voittoon!
Mikä uskonto Samilla on? Tietääkö kukaan?
Uskonto tai uskomattomuus on jokaisen henkilökohtainen asia, se ei muille kuulu!
Pekka ja Vittumiina seuraavina ulos!!
Sami osaa keksiä viihdykettä itselleen kun ei tuolla ole mitään. Hienoa tuokin, että hän kieltäytyi retriitin aikana kerätystä hyvästä. Jesss Sami. Hienoa, arvostan mielen lujuuttasi.
Mutta olisi pitänyt syödä se tarjottu leivos/pulla ihan toisten mieliksi. Halusivat olla ystävällisiä.
Onko Sami joku uskovainen? Helluntailainen? Jehova?
Ei se varmaan lessu ole, kun on naimisissa eikä lapsia. Tai sitten tuhkamuna.
Asennetta keittiö hommiin Sami!!! Oot aikuinen! Jos ei kiinnosta lähde pois bb talosta! Pilaat toisten mahdollisuuksia kauppatehtävässä! Jos kaikki tekis vaa mikä huvittaa mikä tulis!
Voi hyvä tavaton tuota Samia. Hän ei ole millään muotoa viihdyttävä. Jankkaava aikuinen mies käyttäytyy kuin pieni lapsi. Luulee olevansa muita fiksumpi ja siksi laittaa kaiken leikiksi. Tällä tavalla vähättelee muita. Todella ala-arvoista.
Sami on muita fiksumpi. Toivottavasti voittaa!!!!
No ei sen fiksumpi tai tietävämpi tarvitse ollakaan, mutta aina pitää voida kyseenalaistaa ja keskustella. Eri asia jos on kaikessa vastaan, mutta ei ainakaan koosteessa saa sellaista käsitystä.
Ainoa, joka osaa tehdä viihdykettä itselle ja toisille muutenki ku mölisemällä ja kiroilemalla. Fiksu mies. Kyllä tuossa porukassa on pakkokin vääntää.
Onko pakko kommentoida asioita, joista ei tiedä mitään. Retriitti oli Lassen, Samirin ja Samin yhteinen sopimus, jonka Sami vei sitkeästi loppuun saakka. Siinä ei ollut uskonnolla mitään tekemistä.
Katso niin ei tarvitse arvailla.
Sami on vain muuten henkilö, jonka kanssa on vaikea olla, kun mikään ei suju. Ja on ylimielinen ja tietää muka itse kaiken. Mielestäni hyvä aika lähteä vaimon luo. Miten ihmeessä se sitä kestää?
Vaikka kerran kertoi, että syövät arkena pääasiassa kalapuikkoja eri aikkan. Ehkä se pelastaa. Kämppiksiä.
Ei olis kiva löytää likapyykkejä tyynyn alta eikä ainakaan syödä mitään hänen tarjoamaansa ruokaa.
Juu Vittumiina se vasta on henkilö jonka kanssa vasta vaikeaa olisi olla. Kun ei menisi Miinan mielen mukaan alkaisi se hedvekinmoinen huuto mainostamastaan vitusta. Miten ihmeessä nuo talossa laiskan lötjäkkeen kestää. Ei olisi kiva olla kun pyörisi paljaalla perseellä ryokapöydän äärellä. En söisi likakäsillä tekemäänsä runsailla vittusanoilla höystämäänsä ruokaa.