Olipa harvinaisen sanomaton ja väkisin tikistetty näyttely. Odotin kyllä enemmän.
Kontioranta näyttely
Anonyymi
12690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin... Ehkäpä tuo ei paljon anna ympyröiden ulkopuolelta tuleville katsojille.
Kyllähän tuo on melko pienen piirin henkilökohtaisia muistoja kannatteleva esitys joka ei tuota miljöötä tuntemattomalle juurikaan avaudu.
Kuitenkin varuskunta oli tärkeä myös sen ympäristölle ja ihan yhteiskunnallisestikin, tämä kulma ei tullut esiin.
Eikö tule muita kommentteja? Kai siellä nyt enemmän kuin kaksi käyvijää on ollut?
Kylläpä mielesi pahoitit,eihän sinne kaikki voi tuoda valokuvia ja tulla kertomaan ajasta, jonka siellä vietti.Itse kävin katsomassa ja oli mukava nähdä vanhoja "pentukavereita" valokuvista ja videoklipissä olleita, jotka olivat tulleen kertomaan muistonsa Kontiorannasta.Omat muistoni Kontiorantalaisena ajoittuu 50 luvulta 70 lukuun,lopuksi toivotan kaikille Kontiorantalaisille, olittepa missä tahansa maailmalla hyvää loppuvuotta.
Olisi tuosta voinut mainita että se on vain pienen sisäpiirin juttu, kunta kuitenkin järjestäjänä.
Onhan se siinä mielessä ”sisäpiirin juttu”, että koko projektin ideana oli hakea omakohtaisia muistoja, joten varuskunnassa tai sen liepeillä asuneitahan se silloin koskee. Kyllä elokuvasta syntyi sellainen fiilis, että aika poikkeksellisen tiivis yhteisö varuskuntakylä ja sairaala ovat olleet. Eikä vielä 1960- ja 1970-luvulla esimerkiksi ollut nykytavalla autoja, harrastuksia jnpp. Silloin elettiin siinä oman kylän ”sisäpiirissä”.
No, onneksi ei ollut pääsymaksua... Voisi ensi kerralla ilmoittaa mille kohderyhmälle homma on suunnattu.
50-60-luvuilla kaikissa kylä-ja kaupunginosayhteisöissä elettiin erilaista elämää kuin nykyisin.
Lapsia oli, kavereita oli lähellä paljon ja leikit sekä harrastukset erilaisia koska rahaa ei ollut kenelläkään.
Vanhuus kultaa meillä kaikilla lapsuuden ja nuoruuden muistot asuinpaikasta riippumatta.
Ei kun se oli taiteellinen. Siksi varmaan ei edes ryhmävalokuvissa ollut vuosilukuja. Tosin eihän tuossa värivalaistuksessa juuri kuvistakaan paljoa nähnyt.
Allashaastattelu oli parempi.
Valot todella haittasivat kuvien katselua, melkein migreeni puhkesi...
Hieno ja taiteellinen tanssiesitys siellä altaassa ja hyvin kuvattu varsinkin naisen ja miehen ammattimainen kohta.
En vieläkään anna henkilökohtaiseti anteeksi senaikaisile päättäjille se uimahallin lakkauttaminen hallihan oli hyvässä kunnossa. Tuo AH pirulainen menee kaiken edelle.
Toivoisin entiselle varuskunta ruokalalle jotain järkevää jatkumoa en vaan osaa sanoa mikä se olisi.
Etkö siellä käydessäsi huomannut kuinka ruokalassa haisi home? Ei sellaiselle rakennukselle ole muuta käyttöä kuin puskutraktori.
PS: Eipä siellä varuskunnan aikaan juurikaan uima-altaassa tanssittu. Ihan höpöhöpöä, kuten stadionin touhukin.