Rosvot linnaan sanoi Veikkokin

Hakkaraisella ei lainkaan verotettavia tuloja Suomessa, Modigilla vain 3 147 euroa –
Europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisella (ps) ei ollut viime vuonna lainkaan verotettavia tuloja Suomessa.
Europarlamentaarikko Silvia Modigilla (vas) oli verotettavia tuloja 3 147 euroa.

Hakkarainen ihmettelee asiaa ja kertoo maksaneensa veroja sekä Belgiaan että Suomeen.
– Belgian verotus on 12 prosenttia ja Suomen verotus vajaat 40 prosenttia. Tuli nollatulos, vaikka joka kuukausi on pidätys. Kaikki pidätykset ovat varmasti kohdallaan, Hakkarainen kommentoi.

Hakkarainen kertoi nollatuloista ensimmäisenä kertoneelle Uutissuomalaiselle, että hänen vuosiansionsa olivat noin 107 000 euroa.

Verohallinnon johtava veroasiantuntija Tero Määttä kertoo, että europarlamentaarikkojen olemattomille verotettaville tuloille Suomessa voi olla useita syitä.

Yksi vaihtoehto on niin sanottu kuuden kuukauden sääntö: palkkatulo Suomessa on verovapaata, koska he ovat työskennelleet yli kuusi kuukautta ulkomailla tai he eivät ole olleet Suomessa keskimäärin enempää kuin kuusi päivää kuukaudessa.

– Jos palkasta on maksettu ennakkoon veroja mutta verotuksen toimittamisen yhteydessä todetaan, että niihin soveltuu kuuden kuukauden verovapaussääntö, eivät ne näy missään, sillä tulot on vapautettu silloin Suomen verosta. Jos se on ihan pyöreä nolla, todennäköisesti verovapaussäännös soveltuu, Määttä sanoo.

Määtän mukaan on myös mahdollista, että palkkaa on verotettu sekä EU:ssa että Suomessa, jolloin Suomi henkilön asuinvaltiona hyvittää palkasta EU:lle maksetun veron eli poistaa kaksinkertaisen verotuksen.
– Käytännössä tietysti Belgiassa verotus toteutetaan, mutta se vero maksetaan EU:lle. EU sitä veroa kerää.

Entä muut mepit, joilla tulot näkyvät? Eivätkö he ole työskennelleet ulkomailla yli kuutta kuukautta?

– He ovat voineet työskennellä siellä pidempäänkin, mutta tulo ei ole välttämättä Suomessa verovapaata. Kun tulo ei ole verovapaata, se näkyy veronalaisena tulona mutta kaksinkertaisen verotuksen poistaminen eli ulkomaille maksettu vero pienentää täällä näkyvän lopullisen veron määrää. Eli täällä maksuun pantavat verot voivat olla hyvinkin pienet.

Esimerkiksi europarlamentaarikko Heidi Hautalalla (vihr) oli verotettavia tuloja Suomessa 105 550 euroa, mutta maksettuja veroja vain 15 100 euroa.

1

81

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka maksaisi verot suomeen, niin suomi toimisi vain europarlamentin veronkerääjänä. Euroopan unionin mepeilleen maksamista palkoista kerättävät verot nimittäin täytyy jäsenmaiden maksaa takaisin unionille.

      Hakkaraisen kohdalla verot on kerännyt Belgia joka tilittää perityt verot takaisin euroopan unionille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      994
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      567
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe