Minusta ei ole isäksi!

Anonyymi

Voimani on loppu. Minulle ei kerrottu, mitä kaikkia haasteita perhe-elämän pyörittämiseen voi liittyä. Opetettiin vain luottamaan Taivaan Isän tahtoon.
Eka lapsi vei jo voimani. Olen liian hajamielinen isäksi. Sitten meni työt alta. Nyt jo kolmas lapsi. En saa kuria. Aloitin uuden työn, jota tehdään etänä. Olen siis kotona nyt 24/7. Mutta tähän järjestelyyn en keskity. Palkkaus on täysin provisio-pohjaista, joten tuloja ei kertyne, kun työtkään ei edisty. Lapset hyppii seinille ja vaimo nalkuttaa jatkuvastai tekemättömistä kotitöistä. Missä on Jumala ja sen lupaamat voimat? En jaksa enää tätä… neljättä lasta meidän talouteen ei tule, sillä tulen steriloimaan itseni. Elämästä en pysty nauttii enää lainkaan…..

42

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä on hyvä esimerkki, tai jopa kaksikin VL maalisuudesta ja isien perinnesäännöistä.
      Jeesuksella on kaikki valta, Jumala ei puutu asioihisi, vl ei sitä tiedä, koska ei ole Raamattua.
      Toinen on mieletön pakko sikiäminen? Perheen tulee päättä, mikä on lapsiluku, joka sopii heille.
      Osa eläimistäkin hallitsee sen, mutta ei pelokas Vellu.

      Eroa lahkosta, etsi Jeesus, joka sanoo Sinulle; Joh. 14:27 "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

      Onko Sinulla ollut koskaan rauhaa, lähtiessäsi seuroista kotiin.

    • Anonyymi

      Lapset kannattaa viedä päivähoitoon, ethän pysty muuten keskittymään työntekoon.

      Kolme lasta on varmasti teille jo riittävä lapsiluku. Kun lapset kasvavat, tilanne helpottuu.

    • Anonyymi

      Onn samaa mieltä. Naimisiin meno oli hulluin teko mitä on tullut tehtyä. Alle vuodessa selvisi mitä on olla naimisissa. Kyllä poikamiehenä eläminen oli sentään oikeaa elämää. Nyt yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen sitä vain odottaa kuolemaa että tämä pa**a loppuisi.

    • Anonyymi

      Vellut odottavat jo kiihkeästi suvista jolloin nuoret pääsevät kohtaamaan ja sitten mennään " uskossa" naimisiin. Siitä se ongelma ajan mittaan syntyy. Pakkosynnytykset ja perhe- elämän tuskat.

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaa siirtyä pelkästään pirttiviljelyyn, niin kyllä se talous siitä kohentuu, ja sadon kasvaessa jopa Kela lahjoittaa perheelle tila-auton käytettäväksi, jolla sitten on mukava käydä suviseuroissa katraansa kanssa.

      • Anonyymi

        Ainakin kiertää huhu, jonka mukaan parhaimmat viljelmät ovat saaneet peräti kaksi matkailuautoa kelalta, ja joita kuljettaa yhtä iskä ja toista äiskä, joissa kummassakin on yhteensä jälkikasvua 24 tenavaa!

    • Anonyymi

      mikä se oikein estää järkiintymistä tuosa lestatouhussa, ettekö t eosaa itse lukea Raamatusta asioita ja tehdä päätelmiä luetusta!

      mikä sen estää, pelko tietenkin, joutuu laiteille suku hylkää kaikin hylkää kukaan ei soita ei pidä minään, siinäh'n se on syy, sisäinen piikkilankakontrolli.

      ja mitä tekee johtajista, pysyttelee piilossa ei näytä terveen opin suuntaa vaan nyrkit ummessa pidetää perinteistä kiinni jne...!

      hohoijaa millaist aon tässä massa.

      • Anonyymi

        Raamattua lukemalla pää vain sekoaa. Ei milläänlailla istu enää nykyaikaan ne ikivanhan vuohiseppojen sepustukset. Ei ihme, että välillä on ollut aikoja, jolloin jopa kiellettiin lukemasta Raamattua. Moni nimittäin menetti uskon sitä lukiessa. Nyt, kun Raamattua on alettu taas enemmän siteeraa seurapuheissa ja kehoitettu ihmisiä myös lukemaan sitä, ovat monien silmät avautuneet huomaamaan, minkä tarukirjan päälle tää usko rakentuu....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin ylpeästi rehvastelet Raamatun tiedoillasi. Vaikka kirjoituksesi kertoo aivan toista. Et ole edes tutustunut Raamatun hyvään Jumalaamme. Mutta ei Jumala sinulle suutu, koska Jeesus pyytää sinulle armonaikaa. Hän pyytää, kuten hyvä puutarhuri vertauksessaan. Älä vielä kaada tuota hedelmätöntä puuta. Anna minä vielä kerran muokkaan maan ja kastelen, katsotaan sitten tuottaako hän hyvää hedelmää.

    • Anonyymi

      Uskonveljenä neuvoisin jatkamaan työpäivää ja antaisin rouvan hoitaa lapset.

      • Anonyymi

        Kai normaalilla työajalla pitää saada sellainen palkka että sillä perhe tulee toimeen. Työehtosopimus on sitä varten.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoi, tulkaa minun luokseni, te työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ala etsiä taas Jeesusta ja tunnusta kaikki negatiivisetkin asiat Hänelle rehellisesti. Prosessisi perheen kanssa voi olla pitkä, mutta se kannattaa, etenkin jos vaimosi tai joku lapsistasi tulee uskoon. se tuo tullessaan siunauksen. Jumala ei välttämättä anna, niinkuin maailma antaa, vaan paljon paremmin. Hän tuo keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen perheeseesi. Rukoile heille siunausta, vaikka he eivät ole sellaisia, kuin itsetahtoisit ja luulet Jumalankin tahtovan. Rakasta heitä, sellaisina kuin he ovat. Me näemme elämästä vain sirpaleita, Jumala näkee kokonaisvaltaisen hyvän. Hän toimii teidänkin elämässä, eikä hylkää lapsiaan, vaikka saatana ovelasti meitä kaikkia viekottelee. Näytä tämä keskustelumme perheellesi, sillä heilläkin on kaipuu iloon ja onneen.

    • Anonyymi

      Voimia veli! Niin pahalta kuin se kuulostaakin, on ehkäisykielto todellakin olemassa ja sen on SRK masinoinut. Näin minä ajattelen. Kun raamatusta ei löydy pätevää perustelua sille. Siispä kannattaako pilata koko perheen elämä sillä, jos ja kun ei jaksa ja rahat eivät riitä.

      Ajattelen myös , että usein ero voi olla parempi vaihtoehto, kun riitaisa perhe-elämä. Lastenkin kannalta. Riippuu tietysti, millaisena elämä jatkuu eron jälkeen. Ja että vanhemmat jaksausivat. Tämä eroajatus tulee siitä, että jos puolisoista toinen luopuu uskosta (kuten sanonta kuuluu), ja toinen jää. Saattaa avio- ja perhe-elämä olla haasteellista sen jälkeen. Kun SRK on laittanut niin paljon odotuksia uskovaisen kilvoittelijan päälle.

      Mutta toivon todella, että pääsisitte puolisosi kanssa yhteisymmärrykseen näistä asioista. Se olisi tärkeää. Ja että lapsilla olisi turvallista. SRK: sta ei niin väliä.

      • Anonyymi

        Uskokaa jo että ehkäisykielto on SRK:n " määräys". Sehän on jo puuttumista ihmisten yksityiselämään, suorastaan lainvastainen sääntö !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskokaa jo että ehkäisykielto on SRK:n " määräys". Sehän on jo puuttumista ihmisten yksityiselämään, suorastaan lainvastainen sääntö !

        Ei se ole mikään määräys, vaan lasten saaminen on vanhoillislestadiolaisuuden mukaan katsottu Jumalan päätettäväksi niin, ettei itse tule rajoittaa/estää lapsia syntymästä. Jokainen saa kuitenkin itse päättää, totta kai, elääkö tämän vl-opetuksen mukaan vai ei.

        Jatkoa: ei ole siis pakko olla vl, mutta ei kannata myöskään kuvitella muiden pitävän sinua vl:nä, jos esim. kerrot eläväsi vl-opetuksen vastaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mikään määräys, vaan lasten saaminen on vanhoillislestadiolaisuuden mukaan katsottu Jumalan päätettäväksi niin, ettei itse tule rajoittaa/estää lapsia syntymästä. Jokainen saa kuitenkin itse päättää, totta kai, elääkö tämän vl-opetuksen mukaan vai ei.

        Kyllä se on vaimo ja mies jotka päättävät lasten hankinnasta. Ei sitä päätä Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mikään määräys, vaan lasten saaminen on vanhoillislestadiolaisuuden mukaan katsottu Jumalan päätettäväksi niin, ettei itse tule rajoittaa/estää lapsia syntymästä. Jokainen saa kuitenkin itse päättää, totta kai, elääkö tämän vl-opetuksen mukaan vai ei.

        En ymmärrä eroa määräyksen tai "on katsottu" -ajattelun välillä.

        Annan esimerkin: jos pappi (opillisesti määräävässä asemassa kuten SRK) käskisi kävellä minun vettä pitkin, kuten Jeesus . Kaikki tietävät, että kastun. Ja minä kastun. Mutta hän perustelisi, että Jumala antoi minun kastua.

        Näin se on ehkäisysäännönkin kohdalla.

        Ihan rehellisesti: lähes kaikki tietävät, että aikoinaan maanviljelijä/kalastaja-maallikkojuntta keksi ehkäisykiellon vl- väkimäärän kasvattamiseksi.

        SRK:setien palkat maksavat myös nämä suuret köyhät perheet, jotka kamppailevat arjen selviytymisestä. Avittaako SRK heitä vastaavasti taloudellisesti? No ei, vaan velvoittaa talkoisiin, myyjäisiin, jne.

        "En ymmärrä eroa määräyksen tai "on katsottu" -ajattelun välillä."

        Ero on siinä, että elämme vapaassa yhteiskunnassa ja jokainen voi itse päättää, haluaako kuulua uskonnolliseen yhteisöön ja noudattaa sen oikeaksi katsomia menettelytapoja. Kyse ei siis ole mistään määräyksestä kuten laista, jonka piiristä ei voi irtisanoutua, uskonnollisesta yhteisöstä voi. (Eri asia sitten vaikkapa joku muslimimaa, jossa yhteisön oikeaksi tai vääräksi katsomat asiat ovat usein myös lakeja, ja niiden rikkomisesta kuten uskonnon jättämisestä voi seurata jopa kuolemantuomio).

        Yhteiskunta ja maailma muuttuu. Aivan lähitulevaisuudessa toivittavasti tulee aika, kun maapallon ylikansoittaminen ei ole jokaisen oma asia.

    • Anonyymi

      Jos tunnet ja koet että Vl on raskauttava elämässäsi niin jätä se. Keskustele asiasta vaimosi kanssa ja tehkää yhdessä yksimielinen päätös jättää liike.
      Eihän Jeesus sanonut että pitää kuulua johonkin lahkoon. Päinvastoin hän vihasi niitä.
      Eli uusi suunta elämään, lykkyä tykö !

    • Anonyymi

      SRK kyllä aiheuttaa perheisiin taakkaa ja kriisejä. Kaikilla kun ei rahkeet riitä noudattaa niitä vaatimuksia, joita yhteisössä on. Ja se ei ole tämän ihmisen vika tai syy. Siitä tulee lisäpaineita jos ei jaksa ja pitäisi jaksaa. Siihen "sielunhoito" ei todellakaan auta.

      Toivon voimia näille ihmisille!

      • Anonyymi

        Raamatussa ei ole ehkäisykieltoa. Sen sijaan Raamattu sanoo seuraavaa SRK:sta:

        Matt 23:4 "He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. "

    • Anonyymi

      Voisiko joskus vähän hillitä sitä "kiimaa", ei se vaimo tule raskaaksi jos mies vaikka nukkuisi joskus toisessa huoneessa ! Joillakin ihmisillä se "sikiäminen" on tehokkaampaa, melkein riittää jos vierekkäin istuu, niin ... ...
      Onhan se elo kuluttavaa, jos on kolmekin pientä lasta, jotka on "yhtä viisaita" kaikki ja jos työtäkin pitää siinä tehdä samoissa nurkissa. Nykyään voi lapset viedä hoitoon ainakin ne kaksi isointa, ja jos kolmas on vauva, hän on äidin kanssa kotona.
      Ainakin muutama tunti olisi työaikaa, jos vielä on muuta turvaverkostoa lähellä, olisko heistä apua !?
      Elämän hallinta, onko "hukassa" ? Päivärytmi kuntoon ja säännölliset nukkuma-ajat, niin ajan kanssa helpottaa ! Lapsiperhe arki kyllä vie voimia, kun nuorikin ihminen väsyy ja saakin väsyä, varsinkin vasta synnyttänyt äiti !!
      Ennen vanhaan ei ollut "huushollissa" näitä mukavuuksia kuin on nykyään ja monessa ihan tavankin perheessä ( ei siis VL:n ) oli useampi lapsi, äidit oltiin kotona ja isän "tienesteillä" elettiin !!
      Eikö ollut esimerkkejä, vaikka sukulaisissa miten heillä sujuu arki, lasten kanssa !?
      Jos on avioitunut, niin siinä ei olla enää pelkästään yksin eläjänä, vaan vastuu on vaimosta ja lapsista, olipa heitä yksi tai kaksi.
      Ihmisten voimavarat ovat eri ikäkausina erilaiset ja jostain kohtaa "huushollissakin" pitää jättää vähemmälle "puunaukselle" !!
      Liian vähän puhutaan isien jaksamisesta, kun lasten myötä tullaan vanhemmiksi !
      Yhdessä mies ja vaimo päättää oman perheen arjesta ja omista käytänteistä, aina voi asioita muuttaa erilaisiksi mitä on omassa lapsuuskodissa toimittu, kun avioliitossa mennään yhteen joskus ihan eri "kulttuureista" tulevan ihmisen kanssa. Ei se oma perhe-elämä tarvitse mennä samalla mallilla mitä on ne lapsuuskodin käytänteet olleet. Jossain perheissä esim. siivous on tärkeää, toisissa ei pieni sotku ole katastrofi !! Avioliitto on tahdon asia, niin on luvattu alttarilla: Tahdon !!
      Vanhemmalla iällä katsoo asioita sitten toisin, joskus ihan huvittaa miten "törttöjä" tuli tehtyä, eikä tarvitse verrata omaa eloa toisten elämään, kun "naapurillakin" voi olla asiat yhtä "sekaisin", mutta eihän niitä kerrota, vaikeita asioita, yleensä, vaikka hyvä olisi pohtia näitä väsymyksiä vaikka "miesten kesken saunassa" ! Ystävät, samassa elämän tilanteessa voivat auttaa !?
      Yksi hyvä tapa olisi kysyä omilta vanhemmilta miten he aikoinaan ongelmansa ratkaisivat ja selvisivät niistä "ruuhkavuosista" !!
      Kaikilla lapsiperheillä se ensimmäinen lapsi on ns. yllätys - kauhistus- ihana ja jotenkin pelottavakin tapahtuma, mutta lopulta se lapsi on kaikkein rakkain ihminen nuorelle isälle ja äidille !! Kun saa lapsen rinnalleen, kaik`kipukin unohtuu ja ihastus on valtavaa !
      Isovanhemmista lapsenlapsi on kaikkein kaunein ja suloisin !!
      Olemme itse nyt isovanhempia, ensimmäinen lapsi meille ! Huikeat ovat "fiilikset" !!
      Väsynyt Isä, olet vielä "urasi" alussa, yritä jaksaa, tulet vielä saamaan monta onnellista päivää lastesi kanssa, jos vaan osaat mennä lapsesi tasolle, saat paljon rakkautta osaksesi !!
      Ajallinen työ on tietenkin tärkeää, arjen pyörittämisessä, avioliitto on "osakeyhtiö", vaimon kanssa, siinä lapset ovat ne "äänelliset yhtiökumppanit" , harvoin "äänettömät" !! Jaksamista perheellenne !!!

      • Anonyymi

        Kiiman hillitseminen ei onnistu kahdesta syystä. Luonnollisesta syystä, ja sitte vl:llä pidättäytyminenkin on syntiä.

      • Anonyymi

        Mulla se kiima loppu siihen, ettei vehkeet vain enää nouse. Olen vaipunu apatiaan. ja täs tilas on aika vaikee saada enää uusia lapsia. kolme vuotta menty näin ja nyt siionissa kysellään, mikä on ku ei ole uusia lapsia tullu. Minun ei ole pakko kertoa erektio-ongelmista kellekään. Saatika siitä, että olen täysin apaattinen ja masentunut isä.

    • Anonyymi

      Yhtykäämme kaikki lestadiolaiset toisiimme ja täyttäkäämme koko maailma rakkauden hedelmillä!T. Vanh. Esirukoilija.

    • Anonyymi

      Ei minusta ollut isäksi. Huomasin asian heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Saimme kuitenkin kolme lasta muutaman vuoden välein. Hededelmöittymisen ehkäisy hoidettiin välissä niin ei tarvinnut raskauden pelossa rakastella.
      Nyt kun lapset ovat aikuisia ja heillä omia lapsia niin ovat he paljon parempia vanhempia kuin minä.
      On aivan paskapuhetta että kaikista olisi kasvattajiksi.

      • Anonyymi

        Niin on. täyttä paskapuhetta. Todella monesta ei ole. Moni joutuukin käymään lataamossa ja ompa joitaki isiä lähteny oman käden kautta autuaammille metästysmaillekin. Tää aika erityisesti on todella vaikeaa jo pienellekin perheelle. Osasta ei ole edes yhden lapsen kasvattajaks.

    • Anonyymi

      Ite olen aivan liian huono isäksi. neljä lasta saa minut iha riekaleeks. autoa meillä ei ole. rukkouksia ei kuule kukkaan. vaimosta tullu väsyny räkyttäjä. missään en näe enää mitää mieltä.

      • Kaikki ei soivi suurperheen isäksi. Neljä lasta on jo aika paljon. Et ole liian huono isäksi. Tosiasia on vain että sinulla ei pitäisi olla suuri perhe. Olemme kaikki erilaisia. Jotkut sopii suurperheen isäksi, jotkut ei. Ei ole huono vaikka eit pystyy huolehtimaan suurperheestä. Mielestäni harva pystyy ilman että lapset kärsivät.

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Kaikki ei soivi suurperheen isäksi. Neljä lasta on jo aika paljon. Et ole liian huono isäksi. Tosiasia on vain että sinulla ei pitäisi olla suuri perhe. Olemme kaikki erilaisia. Jotkut sopii suurperheen isäksi, jotkut ei. Ei ole huono vaikka eit pystyy huolehtimaan suurperheestä. Mielestäni harva pystyy ilman että lapset kärsivät.

        Puhut asiaa. Tosi monet ovat kärsineet ja kärsivät yhä, kun jäivät kotona vaille huomiota. Itsekin olen tällaisen perheen vesa. Ehkä siksi elämäni on ollut yhtä rämpimistä suosta toiseen. Olen syntynyt köyhään, mutta erittäin suureen perheeseen, jossa on ollut jos jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia, kuten masennusta ja jopa psykooseja. Itestä kehittyi apaattinen aasi, jolla ei ole aivoja, eikä edes kiinnostusta koko elämään. Ei, koska aivottomana eläminen on helevetin haastavaa ja hankalaa!

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Kaikki ei soivi suurperheen isäksi. Neljä lasta on jo aika paljon. Et ole liian huono isäksi. Tosiasia on vain että sinulla ei pitäisi olla suuri perhe. Olemme kaikki erilaisia. Jotkut sopii suurperheen isäksi, jotkut ei. Ei ole huono vaikka eit pystyy huolehtimaan suurperheestä. Mielestäni harva pystyy ilman että lapset kärsivät.

        Tuo viimeinen lause on niin totta. En ymmärrä miksi missään yhteisössä sallitaan, että lapset kärsivät.

    • Anonyymi

      Nykyään eletään vaatimusten paineessa, ei se aina johdu jostain uskon asiasta, vaan työelämäkin "kiskoo mehut", miehistä ja naisista.
      Aina pitäisi vaan olla mahdollisimman tuottoisa hommassa ja toisessa. Rahaakin pitäs "takoa" mahdollisimman paljon että saisi ostaa näitä sähkövehkeitä ja -autoja, ihan silmittömät ja mahdottomat paineet kaikenmaan kerskakuluttamisen takia, kukapa sitä jaksaa, jos olet itse vielä nuori, ns. "keskenkasvuinen" vanhemmaksi, niin paineet vaan kasaantuu. Pitää saada samat "vermeet" kuin naapurillakin on.
      Ennen elettiin tavan perheissä vaatimattomissa puitteissa, harva oli "ökyrikas" nuorena, jos ei sattunut syntymään "kultapossukerhoon", niin lusikkansa sai ostaa itse, että pääsi syömään, edes !! Nyt pitäs olla kaikki heti luksusta jos rohkenee mennä avioon ja lapsiakin voi siunaantua ! Korona on nyt vähän rauhottanut kaikkea kulutusta, kun ei pääse matkaamaan ulkomaille, on pakko puuhastella kotinurkilla ! Josko se tavallinen arki rupeaisi "maistamaan" paremmalta, kun on joku "jarru" tullut elämään. Lapsillekkin riittää se vanhempien antama aika, vaikka ihan sylissä heitä vain pitäisi, sitä ne lapset kaipaa, ei kaikkea "härveleitä" !
      Nyt on rauhotus aika tullut maailmaan ! Synnyttäkää vain lapsia, nyt on hyvä tilanne Suomessa, kun lapset ne meitä vanhempia hoitavat kun sen aika tulee, jos olette heitä hyvin kasvattaneet ja antaneet aikaanne, kyllä he teitä muistelevat hyvillä mielin. Jos et huomioi lasta pienenä, ei hänelle jää hyviä muistoja lapsuudesta !
      Elämä kantaa, kumminkin, isommat ja pienemmät "laumat" !!

    • Anonyymi

      Meillä on vasta ensimmäinen lapsi tulossa ja olen jo nyt puhki. Rehellisesti sanottuna olen aivan liian paska ihminen. En ymmärrä, miksi Jumala tällaisen edes loi. Vaimo ei jaksa, kun pääni ei toimi. Minusta ei ole mihinkään. En kykene ajattelemaan, en toimimaan, en mitään. Toisaalta minua ei kiinnosta enää koko elämä. Aivoni ovat päättäneet jumahtaa. Pakottamalla en päätäni saa auki. Voi herran jeesus, mua kauhistuttaakin ajatus, että joskus mullakin voi olla suuri perhe! Sori sadatteluni, mutta kun en jaksa oikeastaan mitään enää. Muutamat kiroilut eivät paljoa hetkauta. En enää edes tiedä, olenko uskovainen vai mikä olen. Haluaisin vain kuolla ja helevetin nopeasti!

      • Anonyymi

        Eihän yhdestä lapsesta ole mihinkään, minullakin on 17 lasta, 57 lastenlasta ja lisäksi vielä 93 lastenlastenlasta jne. enkä aio vielä lähimainkaan kuolla.T. Pirttiviljelijä Posiolta.

        Lieneekö tuo kirjoituksesi aito, ainakaan se ei kuulosta sydämestään uskovaisen kirjoitukselta. Ei sellainen kehuskele tuolla tavalla ja ole noin tunnekylmä. t. vl

        Ihimiset ovatki erilaisia. Joistain on suurtenkin komppanioiden johtamiseen, mutta kaikista ei ole. Kaikista ei ole organisaattoreiksi, eikä kaikista tule hyvätuloisia jne. Osa kun syntyy vajaampina yksilöinä, joilla on risteinä mm. adhd:ta, autismia, skitsofreniaa tai muita hidasteita. On kohtuutonta, että kaikilta odotetaan samanlaista onnistumista lähtökohdista huolimatta. Ite olen traumatisoitunut ihmisriepu, jonka aivot eivät vain pelitä, kuten aikaihmisellä pitäisi. Koulut on käymättä, koska keskittymiseni estää sen ja ehkä myös vahvat tunnelukot, joita en ole saanut aukaistua. Ja tällaisena mun pitäis sitte pystyä pyörittää jatkuvasti kasvavaa perhettä, kun näihin muutamiinkaan ei riitä rahkeet :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneekö tuo kirjoituksesi aito, ainakaan se ei kuulosta sydämestään uskovaisen kirjoitukselta. Ei sellainen kehuskele tuolla tavalla ja ole noin tunnekylmä. t. vl

        Kysyitkö vaimolta kun pumppasit uutta putkeen että haluatko sinä lisää lapsia? Vai perustitko touhusi Raamatun sanaan että vaimon tulee olla miehelle alamainen Ef.5:24
        Niin, no eihän lestat tunne Raamattua joten sinä touhusit ja vaimosi vikisi, niinkö ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneekö tuo kirjoituksesi aito, ainakaan se ei kuulosta sydämestään uskovaisen kirjoitukselta. Ei sellainen kehuskele tuolla tavalla ja ole noin tunnekylmä. t. vl

        On sen verran aito, että voit tulla tutustumaam minuun Posion Nesteen baariin, kyselet vain sitä kätilöyhdistyksen kunniamerkin helmikuussa saanutta baarin vakioasiakasta!

      • Anonyymi

        Onko niin, että feminismin ollessa vallassa ovat naiset alkaneet vaatia miehiltä asioita, jotka ei luotu heidän ominaisuuksikseen tai tehtävikseen.

        Minua kauhistuttaa kun TVssä naiset pakottaa miehensä katselemaan synnytyksen kauhunäytelmään. Tuhansia vuosia se on hoidettu naisten kesken mutta feministivaltiaat siinäkin pakottaa miehet tottelemaan.

        Pieni vauva joka on ollut äitinsä sisällä 9kk ja oppinut sen sydämen ja sielun läheisyyden pakotetaankin vieraan henkilön (isän) käsiin hoidettavaksi. Tuhansia vuosia on äiti hoitanut lapsen kunnes tulee vieroitusaika. Mutta feminismin sadismi siihenkin pakotti muutoksen saadakseen aina lisää pahoinvointia ihmisten elämään.

        Joten jos isä voi huonosti ei se ole yksin isän syy.

        Lapset eivät nykyään tottele mitään. Lehdistä luemme, että ne ovat usein jopa itsetuhoisia kuten nykymuotiin kuuluu.
        On kaahaukset autoilla, mopoilla, potkulaudoilla mitä tahansa kivaa, jossa voi kuolla.

        Unohdin mainita, että naiset voittaa perheneuvotteluissa väittelyn koska niillä aivot toimii nopeilla kierroksilla, joten päihittävät miehen väittelyssä.
        Mutta johtotehtävä ei kuulukaan määräytyä käläkälä-nopeuden perusteella vaan siksi että mies on luotu johtamaan teoilla ja vastuunotolla.

        Kukaan ei ole valmis isä kun lapsi syntyy. Myös mies kasvaa isäksi kun lapsi kasvaa käveleväksi. Päävastuu on luoda perheelle turva ja läsnäolon tunne.
        Naisen ei kuulu sanella miehelle että 3 työtä on tehtävä 24/7 aikana (kotityöt, lastenhoito, etätyöt). Sellaista ei kuulu vaatia keneltäkään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      79
      2793
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1329
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      969
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      822
    Aihe