ja näkee unia itsensä tai muiden vahingoittamisesta?
Tunnen erään henkilön joka on todella kiltti ja luotettava,mutta joka on ollut koulussa pitkään piilovittuilun kohteena ja hänen mielenterveytensä on alkanut hitaasti murentua tämän takia johtaen siihen että välillä hän haluaisi pistää itsensä kylmäksi ja välillä nämä vittuilijat. Hän on tunnustanut että on tuntenut aikanaan ihailua ihmisiä kohtaan jotka ovat "kostaneet kokemansa vääryyden" pistämällä nämä jotka ovat olleet siihen syyllisiä kylmäksi ja nähnyt jopa unia sellaisesta,mutta samaan hengenvetoon kuitenkin sanonut ettei todellakaan tekisi sellaista ja että pääsee kyllä ajan kanssa tästä yli ilman ammattiapua eikä oikeasti ihaile näitä mänttejä jotka ovat jotain tällaista tehneet.
En minä usko että hän mitään siis tekeekään mutta pitäisikö hänen kuitenkin puhua jollekin ammattilaiselle ja saada vaikka jotain rauhoittavia lääkkeitä tms?
Mitä kannattaisi tehdä henkilön kanssa joka on aikuisuuden kynnyksellä, masentunut
3
178
Vastaukset
- Anonyymi
Hän voisi kertoa noista fantasioista hänen kiusaajille, sitte ne ei enää ehkä uskaltaisi kiusata häntä.
Hei,
Hienoa, että kyselet apua tuttavasi puolesta! Tässä tiedoksi paikkoja, joihin hän voisi ottaa yhteyttä. Näissä voi asioida anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.
Sekasin-chat nuorille https://sekasin247.fi/
Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.
Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa itseään mietityttävästä aiheesta. Tukinetissä on monia tukisuhdepalveluia esim. Mieli Tukisuhde https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/ tai Etsivan nettityön tukisuhde https://tukinet.net/teemat/etsivan-nettityon-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja ryhmächattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Tukinetin kaikki palvelut saa maksutta käyttöönsä, kun on anonyymisti rekisteröitynyt ja kirjautunut sivuille. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Toki ko. henkilöä voi ohjata myös kouluterveydenhoitajalle tai koulupsykologille.
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata- Anonyymi
Itse laittaisin hänet pakkohoitoon ja kun hän sen jälkeen suorittaa sen hyvin ennalta arvattavan massamurhan, tulkitsisin sen mielisairaudesta johtuvaksi. Rääkkäisin oikein kunnolla, laitaisin kehon täyteen myrkkyjä, nöyryyttäisin laittaisin eritykseen, tahdon vastaiseen sähköshokkihoitoon ja heittäisin sitten ulos kodittomana ja rahattomana vain kultaakin kalliimpi lääkärin resepti kourassa ja miksi ei vaikka ladattu ase sopivasti toisessa kädessä, mitä sitä nyt turhaan teeskentelemään. Sitten julkisuudessa nousseen hirvittävän kohun johdosta saataisiin aikaan kaikkien mielisairaiden velvoitteinen avohoito eli pakkolääkitys, sekä muiden perusoikeuksien rajoitukset joilla suojellaan ihmiskuntaa ja kansakuntaa mielisairaiden järjettömiltä teoilta. Kannustaisin lapsiani myös rääkkäämään pienestä pitäen sanoin ja teoin ihmisiä, jotka eivät osaa puolustautua esimerkiksi hakkaamalla, eristämällä ja haukkumalla heitä heidän elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta, niin saisimme tehokkaammin eristettyä mielisairausgeenit omaavat ihmiset normaaleista "puhkaisemalla" heidän geneetisbiologisen sairausaltiutensa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242497Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092318Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683