Siirryin elokuussa uuteen kouluun jossa aloitin melkeimpä heti käymään koulun nuorisopsykologilla johon entisen kouluni psykologi minut ohjasi. Käyn siellä nykyään noin kahden viikon välein puhumassa 45-60min, enkä oikein tiedä onko siitä hyötyä minulle. Olen pitkään kärsinyt vakavan masennuksen ja ahdistuneisuuden oireista, itsetuhoisuudesta, keskittymishäiriöistä, pakkoajatuksista, perheongelmista ynnä muusta sellaisesta ja olin yksin niiden kanssa 3 vuotta, kunnes vihdoin uskaltauduin tämän vuoden alussa hakeutumaan koulupsykologille. Ongelmistani puhuminen on aina ollut todella hankalaa ja olen tottunut vähättelemään niitä enkä siellä psykologillakaan oikein uskalla/kehtaa kertoa totuutta kaikesta. Tuntuu jotenkin ettei siitä ole niinkään hyötyäkään että käyn välillä vain juttelemassa siitä miten mulla on mennyt ja kun psykologitkaan eivät oikein muuta ole tehneet kun pitäneet ”motivaatio puheita” ja kehottaneet kokeilemaan hengitys harjoituksia :/ ja se nyt ei oikein ole sitä mitä tarvitsen.. tiedän että olen itekin osa syyllinen siihen koska en kerro puoliakaan ongelmistani ja sitä kuinka vakavia ne ovat, mutta tarvitsisin vain neuvoa että mitä tehdä. En kehtaisi sanoa että ”joo en haluu enää käydä täällä” tai muuta sellaista, mutta en tiedä mistä muualtakaan saisin oikeanlaista apua..
Kuinka saisin oikeanlaista apua..?
Anonyymi
173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hankala tilanne, eikä kellään muullakaan siihen ole taikasauvaa. Ehkä se mistä voisit aloittaa, on se että älä häpeä, tai vähättele ongelmiasi. Ainakin ne kertomalla teet oman osuutesi, vaikka se ei muuttaisikaan tilannetta heti.