Ote kirjoituksesta jonka eilen raapustin: "...Hän ei ole vieressäni...enkä minä hänen. Aika laittaa valo kiinni...katsoa vielä kerran puhelinta vaikka tiedän että hyvän yön viestiä sydämellä sieltä en tule näkemään...Yksi tyyny...yksi peitto, liian paljon tilaa. Valo menee kiinni...Hyvää yötä T: Minä"
Joo elikkä ero tuli tuossa vähäaika sitten. Lyhin suhde mitä ollut mutta voimakkain kaikin puolin kuin kaikki muut edelliset yhteensä. Sisällä sattuu aivan suunnattomasti ja ikävä painaa maahan. Eron syistä yksi nousee kyllä voimakkaasti pinnalle eli oma epävarmuus, "liika" läheisyyden osoittaminen ja läheisyyden kaipuu. Ja sen mistä se kumpuaa tajusin eilen kun kirjoittelin ylös tuntemuksiani.
Isääni en ole tavannut yli kymmeneen vuoteen, enkä tiedä missä hän edes asustaa. Puhelinnumerot vaihdettu jne. haluaa siis pysyä piilossa. Lapsuudestani muistan kuinka etäinen isä oli, ei halannut, ei kertonut että rakastaa, ei ollut läsnä.
Vaikkakin hänen kovan kuoren alla oli herkkä mies joka tarvitsi tukea, mutta ei voinut sitä pyytää.
Vaille huomiota jäätyäni silti katsoin isääni ylös ja arvostin häntä. Kasvettuani päätin että olen päinvastainen kuin isäni. Hellempi, osoitan sanoin ja teoin että välitän, läheisyys, puhun tunteistani..niin se tietysti herkisti entisestään jo herkkää miehen alkua.
Nyt olen huomannut että parisuhteissani en saa sitä balanssia siihen toisen huomioimiseen. Mikä on liikaa? Mikä on liian vähän? Milloin? Milloin ei? Ja vaikka kysyisin nii en välttämättä osaa käsitellä sitä vastausta. Panikoin ja haluan korjata itseäni koska tajuan että olen vieläkin rikki lapsuuteni varjo taustalla kummitellen. Luulin että olin käsitellyt asiat mutta ei..
En syytä itseäni enkä kumppaneitani mutta jotakin tälle täytyy tehdä että olisin eheämpi enkä toistaisi samoja kaavoja.
En halua kuitenkaa herkkyyttäni menettää, taitoa osoittaa toiselle että välitän sydämmestäni hänestä, kykyä olla läsnä ja sanoa että olen tässä, minä kuuntelen.
Haluan hioa vaan terävät reunat pois.
Jos tämä avaa kysymyksiä jollekkin tai on samanlaista tunnetta nii kommenttia vaan.
T:TeamMinuus/ herkkämies 30
Joo elikkä ero tuli tuossa vähäaika sitten. Lyhin suhde mitä ollut mutta voimakkain kaikin puolin kuin kaikki muut edelliset yhteensä. Sisällä sattuu aivan suunnattomasti ja ikävä painaa maahan. Eron syistä yksi nousee kyllä voimakkaasti pinnalle eli oma epävarmuus, "liika" läheisyyden osoittaminen ja läheisyyden kaipuu. Ja sen mistä se kumpuaa tajusin eilen kun kirjoittelin ylös tuntemuksiani.
Isääni en ole tavannut yli kymmeneen vuoteen, enkä tiedä missä hän edes asustaa. Puhelinnumerot vaihdettu jne. haluaa siis pysyä piilossa. Lapsuudestani muistan kuinka etäinen isä oli, ei halannut, ei kertonut että rakastaa, ei ollut läsnä.
Vaikkakin hänen kovan kuoren alla oli herkkä mies joka tarvitsi tukea, mutta ei voinut sitä pyytää.
Vaille huomiota jäätyäni silti katsoin isääni ylös ja arvostin häntä. Kasvettuani päätin että olen päinvastainen kuin isäni. Hellempi, osoitan sanoin ja teoin että välitän, läheisyys, puhun tunteistani..niin se tietysti herkisti entisestään jo herkkää miehen alkua.
Nyt olen huomannut että parisuhteissani en saa sitä balanssia siihen toisen huomioimiseen. Mikä on liikaa? Mikä on liian vähän? Milloin? Milloin ei? Ja vaikka kysyisin nii en välttämättä osaa käsitellä sitä vastausta. Panikoin ja haluan korjata itseäni koska tajuan että olen vieläkin rikki lapsuuteni varjo taustalla kummitellen. Luulin että olin käsitellyt asiat mutta ei..
En syytä itseäni enkä kumppaneitani mutta jotakin tälle täytyy tehdä että olisin eheämpi enkä toistaisi samoja kaavoja.
En halua kuitenkaa herkkyyttäni menettää, taitoa osoittaa toiselle että välitän sydämmestäni hänestä, kykyä olla läsnä ja sanoa että olen tässä, minä kuuntelen.
Haluan hioa vaan terävät reunat pois.
Jos tämä avaa kysymyksiä jollekkin tai on samanlaista tunnetta nii kommenttia vaan.
T:TeamMinuus/ herkkämies 30
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onko ikä arvioitu hieman alakanttiin?
Eipä oikein ku en ihan 40 ole vielä
Paina "kommentoi", missä on puhekupla sen henkilön jolle haluat vastata tietää kenelle vastataan. Tämän kommentin alakulmaan oikealla lukee kommentoi.
Helpottaa keskustelua
Herkkyyttä ja arkuutta on monenlaista. Itse en ole uskaltanut edes suhteisiin, syitä on monia, mut tärkein on näkemyserot ja aiemmat omat kokemukset? Varovaisuus edetä asioissa nähdään ja koetaan monesti väärin, naiset lähtee helposti syyttely- linjalle riitaa haastamalla, et toinen ei tykkää hänestä jne? Syynä minusta kuitenkin on monesti naisen oma saamattomuus tai haluaa mieheltä vahvempia tuntemuksen osoituksia naista kohtaan?
Itse olen sovitteleva ja ymmärrän asioita monella tapaa myös itseeni suhtaudun välillä kriittisesti. Tunteita on ollut monesti liikaa ja jälkiviisaana monesti todennut, että järkeä olisi pitänyt olla enemmän kuin tunnetta? Tilanteiden kärjistymiset yleensä tarkoittaa myös sitä, et paluuta entiseen ei ole tai ei ole ainakaan helppo saavuttaa?
Naiset käyttää monesti hyökkäys on paras puolustus- taktiikkaa, siten saavat miehen hämilleen ja heikoille jäille, jolloin omat tavoitteet helpompi toteuttaa. Tämä pätee ainakin peluri naisiin. Tasa-arvoisuutta turha odottaa silloin, kun toinen ylireakoi asioihin ja tilanteisiin. Itse todennut jälkiviisaana, et silloin jos ymmärrys puuttuu tai halu siihen, silloin parempi ottaa etäisyyttä toiseen, kuin yrittää sovitella asiaa?
Tunnelukkoja on ja niitä syntyy helposti lisääkin, jollei löydä asioista ulospääsyä tai kohtaa vääränlaisia ihmisiä. Toisen arvostus ja kunnioitus on tärkeitä seikkoja, mut jos ne eivät ole molemminpuolisia, silloin lopputulos harvemmin on hyvä?
Itse kokenut harmillista tilanteita, kun aistii asioita, et toinen voisi olla kiinnostunut, mut rohkeus ei riitä selvittämään totuutta, koska ne jälkiseuraukset voivat olla vähemmän mieleisiä ja silloin vaikutukset omaan arkeen myös negatiivisia, siksi mielummin ei tee aloitteitakaan toisen suuntaan, oma heikkous. Mielummin yksin, jollei tule tosi varmaa juttua kohdalle? Olen 50 ikäinen.
Meillä on joskus suhteessa ja itsemme kanssa epävarmuutta ja sen yksi tarkoitus on osittain kasvattaa meitä, opettaa meitä luottamaan niin itseemme, valintoihimme, kumppaniimme ja elämään. Kerroitko kumppanillesi näitä tai pystyitkö puhumaan niistä hänelle, sillä avoimuus on kaiken yhteisen taipaleen avain kysymyksiä. Vaikka puhuminen on välillä vaikeaa niin se ei ole välttämättä myöhäistä, jos suhteene on siihen kaatunut. Riippuu tietenkin onko kumppanillasi sellaista kypsyyttä että ymmärtää ja on valmis käymään inhimmillisiä elämän haasteita tällä saralla.
Hän sanoi että aisti sen minusta jo alussa, mutta se ei tehnyt silloin hallaa koska sain kokea että hän rakasti aidosti minua ja myös minä häntä. Erinlaisia oltiin, siis sen kuinka haluaa läheisyyttä. En pitänyt sitä esteenä enkä usko että hänkään, mutta se patosi kuitenki loppua kohen ainakin omalta puoleltani liikaa negatiivista hänelle. Kaikilla omat taakkansa, enkä missää nimessä halunnut sitä lisätä. Avaan itseni vain silloin kun tuntuu että voi toiseen luottaa, silloin olen haavoittuvin, ja luotin sekä vieläkin luotan häneen ja kerroin sen mitä silloin oli pinnalla. Jotkut asiat aukenivat itselle liian myöhään, koska luulin että olin päässyt yli asioista jotka vielä silti olivat mukanani..ne toivat varjon nii kauniiseen tilaamme. Edelleenkään en syytä itseäni tai ketään, mutta tuntuu kurjalta kun jotkut asiat tulevat jälkijunassa ja sitten se onkin päätepysäkki yhteiselle matkalle.
Aikuistuminen oli siis omasta mielestäni jo minulla hallussa, mutta en ole vielä sitä. Tarvitsen vielä hetken että voin sanoa itseäni oikeasti aikuiseksi, ja nyt puhun tunteista jotka sisälläni ovat sekä kuinka niitä kohdata aikuismaisesti.
Kasvua tämä lisää mutta en halunnut sitä näin, en missään tapauksessa, mutta vastuu näistä asioista jotka ovat minun omia tekosia, ajatuksia ja ulosantia pitää kantaa vaikka miltä tuntuisi.
Meillä on omat kasvupisteemme kaikilla ja varsinkin suhteissa tulevat käsiteltäviksi liiankin raadollisesti. Emme ole koskaan valmiita ja silti olemme, se on paradoksi. Jos sinua on tällaisella rakkaudella siunattu jossa luottamusta, kasvamista, vaikeista tunteista puhumista yhdessä löytyy,olet ainutlaatuisen onnekas. Varjojen käsittelykin on miljoonasti helpompaa. Varjoja ei pidä pelätä eikä paeta, niitä on kaikilla. Parhain ja kasvattavin ihmissuhde on rakkaus suhde, jossa koetaan myös kipupisteet. Ne ovat niitä elinikäisiä ja aitoja. Sellaista ei koskaan pidä pelätä vaan olla onnellinen ja utelias elämälle siitä että sen saa kokea. Vaikeatkin tunteet, myrskyt ja epävarmuudet helpottavat kun ne näkee itsessään ja toisessa ja myöntää oman keskeneräisyytensä sekä hyväksyy sen myös toisessa.
Sekö oli syy päätepysäkkiin? Toisiaan tukevassa rakastavassa suhteessa ymmärretään, että päätepysäkki on myös lähtölaituri, jolta seuraava bussivuoro lähtee jälleen. Yhdessä kipupisteitä kohdaten ja korjaten.
Epävarmuus se päällimmäisin. Sen tuossa kun isänpäivä on nii tajusin että olen tosiaan se pikku poika joka itkee kaatosateessa isäänsä ja jokainen pisara sattuu, olen minä. Parhaimmalla tavalla en reagoinut eroon, eli sulkeuduin koska en halunnut vahingoittaa sanoillani häntä koska mieleni oli melko sekaisin kun "tajuaa" että tilanne on tämä. Olin tyhjä siinä tilanteessa ja "pakenin". Vanha tapa vei mukanaan koska kohde joka oli katoamassa..tärkeintä, kauneinta ja rakkainta. Järki ei todellakaan ollut yhtään mukana vaan tunteet, pelkästään tunteet jotka riepotteli ympäriinsä saaden pelkkää hallaa aikaan. Haukkumaan en ryhdy, en puhu paskaa enkä halua suutuspäissäni käydä juuri silloin asiaa läpi..vaan haluan rauhoittua sen jälkeen keskustella. Ehkä ne pitäisi sanoa juuri mitä tulee päähän? Ehkä pitää kokeilla. En vaan halua ketään satuttaa milläkään tavalla. Enkä todellakaan halua että minua satutetaan. Ehkä voi olla toisenlainen tapa, mutta näin olen mennyt.
Kohde sanalla tarkoitan ihmistä johon kohdistan rakkauteni ;)
Oih sinä keritkin jo oppimaan🥳
Sinä tarvitse hellyyttä ja kovin tällä hetkellä.
Mahdollisia tapoja on jos tahtoa riittää asioiden ja tunteiden käsittelyyn ja hallitsemiseen. Sanoit että luotit /luotat edelleen miksi sitten epävarmuus ja mistä
Epävarmuus niin..tässä tilanteessa hyvä kysymys. Tulehdutin välit käyttäytymällä tavalla joka ei ole aikuismaista sen myönnän. Semmonen ajatus siinä hetkessä: Se oli siinä. Insta pois watsapp pois..aivot narikkaan ja sulkeudumpa kivasti kuplaan. 😑😶 Siinä sitä sitte mietti että hyvä just noin, mahtavaa! Teit niiku ennenkii.
Luulin että olin kasvanut ja käytös osoitti todella rankasti että en. Raaka totuus joka vieläkin raastaa ajan jota en tiedä.
Halusin vaan että ei mene somen väärinkäyttöön kun tunteet pinnassa. Vähä niinkuin riitatilanteet haluan hengittää ennen kuin aukaisen suuni.
Muistot tallessa ja kuvat, tekstit. Ne säilyy ja rakkaus vaikka se on muuttanut muotoaan.
Se on totta, mutta ei mahdollista🤔
Etkö pysty selvittämään välejänne?
Tässä hetkessä en näe sitä mahdolliseksi. Kanavat nii sanotusti kiinni kommunikaatiolle..vaikka alunperin päätin että kerron omat erheeni ja vajavuuteni tässä, mutta yksi asia sattu todella paljon. Edellisen suhteen eron jälkeen, joka oli yli kolme vuotta sitten, painin samoissa ongelmissa. Sain siinä välissä epävarmuutta pois pikkuhiljaa ja itsevarmuutta kehitettyä. En kaikin tavoin mutta mielestäni hyvin. Olen ollut sitä mieltä että sanassa on voima, kieli on miekkaakin terävämpi...
Yksi lause pirstaloi tuon työn täysin.
Kun on parisuhteessa niin avaa itsensä toiselle, on haavoittuvainen, herkimmillään koska luottaa että tässä on turvassa. Suoraan pitää puhua, mutta tietyissä tilanteissa jonkin asian voi mielestäni sanoa ei niin pistävästi. Vaikkakin tuo avasi haavoja mutta myös ajatuksia. Vieläkin sekavat ajatukset koska vihan tielle en missään tapauksessa lähde.
Kaikki tavallaan ja aina voi sanoa miten ei ole tarkoitus, mutta se ei asiaa muuta. Sanottu mikä sanottu, tilanne on mikä on. Tarvitsee nyt rakentaa uudelleen itseluottamus ja karsia epävarmuus pois, niin hyvin kuin pystyn. Luulin sen itseluottamuksen kasvavan mutta toisin kävi 😐
Ristiriitaisesti kiintyneellä vanhemman ailahteleva käytös tekee siitä lapselle mahdottoman ennustaa, jolloin lapsen tunneilmaisusta tulee vahvaa.
Ja ristiriitaisesti kiintyneen aikuisen suhteista tulee intensiivisiä, takertuviakin.
Suhteen toisen osapuolen oma tyypillinen kiintymyssuhdemalli tuo sitten sen yhtälön toisen puolen. Jos hän sitten vaikka sattuukin olemaan välttelevästi kiintynyt, joka vetäytyy kun häneltä vaaditaan liikaa läheisyyttä. Syntyy noidankehä kun toinen sitten vastaa takertumalla...
Ja entä jos kumpikin samanlaisia, siinäkin sitten omat haasteensa.
Näitä voi selvitellä kyllä parisuhdeterapiassa, ja varmaan yksinkin siellä suhteiden välissä.
esim. https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/ristiriitainen-kiintymyssuhde-voi-aiheuttaa-epavarmuutta-ja-mustasukkaisuutta-psykologi-kertoo-miten-tama-nakyy-arjessa
Kiitos infosta. Arvostan 💪🏻