Äänestäisinkö vihreitä?

Anonyymi

En ikinä - miksi sitten äänestäisin enää keskusta, kun lopputulos on sama?

11

273

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pikaista paranemista. Vihreät ovat kuitenkin parempi vaihtoehto, koska he ovat maamme kouluttautunein poliittinen ryhmä, toisin kuin keput ja Kepusta eronneet persut.

      • Anonyymi

        Olen itse akateemisen koulutuksen saanut. Se, jos virheet ovat muita "koulutetumpia", kertoo siitä, että koulutus ei tee ihmisestä viisasta. Olen myös huomannut tämän: Yliopistoissa ihmisistä tulee "itsenäisesti" ajattelevia yksilöitä, jotka ajattelevat asioista itsenäisesti juuri niinkuin heidän kouluttajansa (professorit ym.) heitä kouluttavat ajattelemaan. Myös erilaisuuteen = massasta erottautumiseen yliopistoissa suhtaudutaan poikkeuksellisen nuivasti. Joskus 1970-luvulla se oli sekoilua taistolaisuuden ja neuvostomielisyyden kanssa, nykyään virheen aatteen kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntevaa tekstiä.

      • Anonyymi
        SuoraSOTILAS kirjoitti:

        Asiantuntevaa tekstiä.

        Kiitos kiitoksista. Ihan hyvää vaihtelua tuollainen kommentti sinulta, kun olet väittänyt minua tänä vuonna satoja kertoja Kapiksi.

        M47v, Tre

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen itse akateemisen koulutuksen saanut. Se, jos virheet ovat muita "koulutetumpia", kertoo siitä, että koulutus ei tee ihmisestä viisasta. Olen myös huomannut tämän: Yliopistoissa ihmisistä tulee "itsenäisesti" ajattelevia yksilöitä, jotka ajattelevat asioista itsenäisesti juuri niinkuin heidän kouluttajansa (professorit ym.) heitä kouluttavat ajattelemaan. Myös erilaisuuteen = massasta erottautumiseen yliopistoissa suhtaudutaan poikkeuksellisen nuivasti. Joskus 1970-luvulla se oli sekoilua taistolaisuuden ja neuvostomielisyyden kanssa, nykyään virheen aatteen kanssa.

        Kerro nyt minkä yliopiston kasvatti oikein olet kun noin katkera olet siitä, että yliopisto johti sinut ajattelemaan sillä tavalla kuin kerroit ja vieläpä tyhmensi sinut. Kirjoitithan; "koulutus ei tee ihmisestä viisasta" (siis tekee tyhmän, tai jättää yhtä yksinkertaiseksi, kuin ennen koulutuksen aloittamista)..
        P.s. Joko et ole lainkaan akateemista kolutusta saanut, tai muuten vain täysin katkeroitunut niinä kohtaan jotka ovat omaksuneet paremman tien. Kaiken lisäksi olet ilmeisti sidoksissa "virheen aatteen kanssa", koska akateemisesti kouluttetujen sanoit sellaisia olevan (jos siis ylipäätään olet akateemisen kolutuksen saanut). Mikä on tutkintosi?

        Tampereen Teknillinen Korkeakoulu. Sittemmin Teknillinen Yliopisto, nykyään osa Tampereen Yliopistoa.

        Katkeroitunut? Paremman tien? Olen menestynyt ihan riittävän hyvin, joten minulla ei ole ollut syytä katkeroitua. Johtotehtäviin en ole koskaan pyrkinyt, joten sellaista "menestystäkään" minulla ei ole. Tuo mitä kirjoitin... Se oli yleisiä huomioita. Esimerkiksi Tampereen Yliopiston opiskelijoiden ja sieltä valmistuneiden kanssa kun olen ollut tekemisissä, tai siellä vaikuttavien/vaikuttaneiden kirjoituksia kun olen lukenut. Ja muutoinkin jos yliopistoissa edustaa vähän "perinteisempiä" näkemyksiä, niin vastaanotto voi olla aika nurjaa. 🤔

        Siis katkeroitunut kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis katkeroitunut kuitenkin.

        Olen saanut elämältä sen verran paljon, että ei ole ollut vaaraa katkeroitua.

        Jos sinä äänestät vihreitä, niin sitten äänestät. Ei sen takia tarvitse jotain katkeroitusmisjuttuja keksiä, että minä en vihreistä pidä. Osmo Soininvaaraa heistä kuitenkin arvostan melko korkealle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis katkeroitunut kuitenkin.

        ... Niin, ja en minä itse ole saanut kokea yliopistossa osakseni nurjaa kohtelua. Teknillinen Korkeakoulu oli kuitenkin henkisesti varsin avara yhteisö. Siellä ei korostuneet näkemykset yhteiskunnallisiin asioihin tai trendeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... Niin, ja en minä itse ole saanut kokea yliopistossa osakseni nurjaa kohtelua. Teknillinen Korkeakoulu oli kuitenkin henkisesti varsin avara yhteisö. Siellä ei korostuneet näkemykset yhteiskunnallisiin asioihin tai trendeihin.

        Pekka Haavisto, tuo valeprofessori, kertoi lähteneensä yliopistosta kesken opintojen, koska siellä tuputettiin vasemmistopropagandaa.

        Eduskuntaryhmittäin tarkasteltuna löytyy jonkinlaisia eroja edustajien koulutustaustoissa.

        SDP:n eduskuntaryhmässä (40 edustajaa) on kolme tohtoria, yksi lisensiaatti ja 15 maisteria. Perussuomalaisilla (38) on niin ikään kolme tohtoria, ja maistereita on viisi. Kokoomuksella (38) on neljä tohtoria, lisensiaatti ja 26 maisteria.

        Keskustan 31 edustajan ryhmässä on 21 maisteria, tohtorit ja lisensiaatit puuttuvat.

        Vihreillä (20 edustajaa) on kaksi tohtoria, kaksi lisensiaattia ja 11 maisteria. Vasemmistoliitolla (16) luvut ovat kaksi tohtoria ja viisi maisteria. RKP:n eduskuntaryhmässä (9) on kuusi maisteria. Kristillisdemokraateilla (5) on maisteri ja kaksi lisensiaattia. Yhden hengen eduskuntaryhmien edustajilla ei ole suoritettuna ylempiä korkeakoulututkintoja.

        https://www.suomenmaa.fi/uutiset/missa-ovat-eduskunnan-professorit-emeritusprofessori-paloheimolla-eurooppalainen-selitys-katso-tasta-edustajiemme-koulutustaustat/

        Suomenmaassa lueteltu kansanedustajien koulutus.

    • Anonyymi

      Lopun aikana Jumala lähettää suuren eksytyksen, mihin uskoo suuri osa ihmisistä ja loputkin yritetään pakottaa siihen uskomaan.
      Kannattaa tutustua Juha Ahvion näkemyksiin ja kirjaan "Vaarallinen vihreä valhe"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe