Miettikääpä vähän biolaitosta!

Uudella osakeannilla pidetään laitos tuotantovalmiudessa

GFN:n toiminta on toistaiseksi ollut tappiollista. Yhtiöllä ei käytännössä ole ollut liikevaihtoa, esimerkiksi viime vuonna vain 2 000 euroa. Tappiota on kuitenkin vuosina 2017–2020 kertynyt joka vuosi, tilinpäätöstietojen mukaan yhteensä noin 700 000 euroa.

Keväällä yritys sai osakeannilla kokoon noin miljoona euroa maksuvalmiuden parantamiseksi. Marraskuun alussa yhtiö on ilmoittanut uudesta osakeannista.

– Nyt haetaan useampaa miljoonaa, varmistetaan , että yhtiö pysyy tuotantovalmiudessa. Kun laitos ei pyöri, niin jostakin täytyy rahaa saada, hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala perustelee.

Green Fuel Nordic on ollut tuulinen paikka. Yhtiön johtajat ja tehdaspäälliköt ovat vaihtuneet taajaan. Tuoreimpana yhtiötä vetämään nimitettiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja Olli Honkanen.
251148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kuka sijoittaja lähtee mukaan kun tiedossa on ollut jo ennen pystytysvaihetta, että ei tule toimimaan. Ja Lieksan kaupungin nyt pidettävä kuntalaisten rahat erossa koko hankkeesta. Vahinkoa on tullut jo aivan liikaa. Kaupungin sijoitukset infraan ym. tullaan kuitenkin vielä eräs päivä selvittämään.

Äänestä

Kyllä tuon luettuaan tyhmempikin tajuaa tuon laitoksen kohtalon! Sama kuin polttaisi seteleitä uunissa, En usko että uuteen osakeantiin monikaan lähtee koska periodi 2016-2021 on ollut suorastaan fiaskoa fiaskon perään, kun syventyy koko biohankkeisiin TV :A

Äänestä

Tarkoitus on myydä laitos jollekkin idealistille kovaan hintaan. Woltin tapaus osoittaa, että lähes olemattomalla liikeidealla voidaan arvoa kasvattaa ihan tolkuttomasti. Voihan tulla eteen vielä se päivä, jolloin biotisleellä on suunnaton kysyntä ja siitä ollaan valmiit maksamaan ihan mitä pyydetään. Jos nyt sijoitetaan muutama milli vielä laitokseen ei välttämättä jollain rahamiehellä tunnu se missään. Pääasia kuitenkin olisi, että se sijoittaja ei ole Lieksan Kaupunki.

Äänestä
  • Eikö nämä valtuutettujen pölvästi antaneet Määttäselle avoimen piikin pariin miljoonaan? Nimiä ketä ne oli.

    Äänestä

Pöhinäpäissän voi kaupunki muutaman millin antaa. Laitetaan kirjasto kiinni ja nekin rahat sijoitukseen.

Äänestä

Toivotaan uutta ja vahvaa tulevaisuutta GFN Lieksan osalta.

Äänestä

Taitaa hyvinvointi kärsiä elinvoiman tiellä.

Äänestä

Wolt on nerokas jakelusysteemi ravintoloille ja se malli on osoittanut nerokkuutensa Euroopassa. Siksi amerikkalaiset halusvat sen !

Green Fuel Nordic Oy on työstänyt puujauheen tislaamista ja yrittänyt löytää siitä jotain uutta.

Tuhoon tuomittu.

Niin on myös Gold & Green Oy:n nyhtökaura. Kaurakuitua ja ulkomaista proteiini isolaattia sekä paljon lisäineita. Nyhtökaura on lisäksi tavattoman suolaista.

Älykäs ostaa tuoreita kaurahiutaleita. Ne käyvät mainiosti marjojen kanssa jugurttiin sekä hiutaleista valmistuu mainio puuro.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16501921/nyhtokauran-syoksylasku-syvenee--tappiot-jo-yli-21-miljoonaa-

"markkinat"

Äänestä

  • Se on tosiaan nerokas. Kukaan ei ole aikaisemmin keksinyt, että jos ruoka laitetaan styrox laatikkoon ja kaverin selkään ja eikun pyörällä asikkaan luo. Voiko olla enää nerokkaanpaa keksintöä. On kyllä ihme kun amerikkaiset eivät ole huomanneet sitä itse vaan joutuvat ostamaan tietoa Suomesta asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on tosiaan nerokas. Kukaan ei ole aikaisemmin keksinyt, että jos ruoka laitetaan styrox laatikkoon ja kaverin selkään ja eikun pyörällä asikkaan luo. Voiko olla enää nerokkaanpaa keksintöä. On kyllä ihme kun amerikkaiset eivät ole huomanneet sitä itse vaan joutuvat ostamaan tietoa Suomesta asti.

    https://wolt.com/fi Myös ebay, facebook, skype, paypal, spotify, amazon, ja moni muu ekosysteemi lähtee toimimaan , kun sovellus on toimiva ja sen voi kytkeä palveluun tuottamaan lisäarvoa.

    "markkinat"

    Äänestä

Nyt menee jo "markkinoilla" lujaa montako kerrosta folioa jo olet pyörittänyt pään ympärille?

Äänestä

Markkinat on aitiopaikalla Niuvanniemessä vastustamassa myös Savon sellun laajenemis aikeita. Porvoon vetybisnes taas liian kaukana meidän huippunerolta🤣

Äänestä

Joko soitit Neste-Porvooseen ja neuvoit miten toimia?

Äänestä
  • Heillä on vanhat prujut tallessa Keilarannassa. Useat eli skenaariot on käyty läpi ja muovijäte sekä rengasjäte on jo validoitu ja menee osittaiseen labraukseen.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heillä on vanhat prujut tallessa Keilarannassa. Useat eli skenaariot on käyty läpi ja muovijäte sekä rengasjäte on jo validoitu ja menee osittaiseen labraukseen.

    "markkinat"

    Tämä ei ole julkista tietoa.

    Äänestä

Jo+90+luvulla+UPM+Kymmene+Oy+ja+Shell+International+Renewables+B.V++perusti+yhteisyrityksen+Uruguaan.Yritys+oli+nimeltään+Compania++Forestal++Oriental+S.A.++(+FOSA+)Eycalyptuksen+jalostus,++tehokasvastus+ennenäkemättömässä+megamittakaavassa.Hyvin+nopeasti+kävi+ilmeiseksi,+että+polttoaineiden+valmistus+olisi+järjetönta.Suunta+oli+selluloosa+ja+UPM+Kymmene+lähti+12%+osuudella+Metsäbotnian+kelkkaan+!+Loppu+on+historiaa+!"markkinat"

Äänestä

Nyt valot sammuksiin Niuvanniemessä ja näppäimistö hoitajille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uudella osakeannilla pidetään laitos tuotantovalmiudessa

GFN:n toiminta on toistaiseksi ollut tappiollista. Yhtiöllä ei käytännössä ole ollut liikevaihtoa, esimerkiksi viime vuonna vain 2 000 euroa. Tappiota on kuitenkin vuosina 2017–2020 kertynyt joka vuosi, tilinpäätöstietojen mukaan yhteensä noin 700 000 euroa.

Keväällä yritys sai osakeannilla kokoon noin miljoona euroa maksuvalmiuden parantamiseksi. Marraskuun alussa yhtiö on ilmoittanut uudesta osakeannista.

– Nyt haetaan useampaa miljoonaa, varmistetaan , että yhtiö pysyy tuotantovalmiudessa. Kun laitos ei pyöri, niin jostakin täytyy rahaa saada, hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala perustelee.

Green Fuel Nordic on ollut tuulinen paikka. Yhtiön johtajat ja tehdaspäälliköt ovat vaihtuneet taajaan. Tuoreimpana yhtiötä vetämään nimitettiin lokakuussa uusi toimitusjohtaja Olli Honkanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu