VANHASEN PERHEEN TEATTERI

elää ja kukoistaa. Oli härskiä havaita, että sössö jälleen tuppautui Merjan läheisyyteen antaakseen kuvan ettei meidän suhteessamme ole harmauden lisäksi mitään. Sössö antoi jälleen tilaisuuden medialle jatkaa keskustelua. Sössö tulee valittamaan jälleen, että häntä kohdellaan väärin.

Tulemme lähiaikoina kertomaan lisää tietoja sössön menneesä kansanedustaja/pääministeri-aikasesta tepastelusta.

Arja (kesk.)
6333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässä se sossujen vahingonilo taas nähdään, nautitaan kun lähimmäinen kärsii. Eikö teillä sossuilla ole tosiaan inhimillisyyttä. Muistanette Lipposen nauttivan kun Jäätteenmäkiä nyljettiin eduskunnassa. Samoin sossut nauttivat kun Halonen ei valinnut keskustalaista Suomen pankkiin. NYT SOSSUT JYRÄÄVÄT SIELLÄKIN.

TE SOSSUT OLETTE HÄIKÄILEMÄTTÖMIÄ JA KOSTONHALUISIA, inhoittava piirre, tietävätköhän monetkaan manipuloidut äänestäjänne todellista kantaanne. Lipposen emävalhe elintarvikevirastostakin meni tähän tyhmään äänestäjäkuntaan kuin väärä vitonen. Ehkäpä tuo kansa tuosta vielä viisastuu.

Äänestä
  • kepulainen sössöttäjä.

    Sössö ei tarvi minkäänlaista sääliä. Oman tiensä on valinnut ja pyrkinyt kaikin tavoin julkissuuteen. Oli pudottamassa Annelia pois kuvioista ja onnistui. Syy vieritetään vain demareiden niskaan.

    Mitä tulee emävalheisiin niissä kepu on todella lyömätön.

    Sössö menetti sovitun elintarvikeviraston ja sitten vielä kemikaliviraston, tsunamitunnistusjärjestelmän, jonka kävi Suomen kannalta kiusallisella tavalla jo sopimassa.

    Sössö ei ole mitään hyvää saanut aikaan. Ellei sellaisena voi pitää avioeroa ja hallituksen eroa 18.6.2005. On muuten Annelin muistopäivä. Kaksi vuotta on kulunut ja emme suruliputa.

    Äänestä

  • Tapsan.tsto kirjoitti:

    kepulainen sössöttäjä.

    Suomen puolesta, jotta Suomi saadaan vapautettua tästä sosialismin tappavasta jarruvaikutuksesta. Koko demaripiiri elää kansan siivellä. Verojen vaikutuksesta täällä kurjuus lisääntyy ja työpaikat karkaavat ulkomaille. Veroja tarvitaan jotta punajuntta pysyy hengissä

    Äänestä

  • Suomen syöpä.

    Äänestä

  • ON EDELLEEN kirjoitti:

    Suomen syöpä.

    Onko kellään tietoa, miten se puhe oikein meni Haloselta, eli onko totta hänen sanansa julkisuudessa puhuttuna? Lehti esiin, jos sellaista puhetta on pidetty.

    Äänestä

  • ON EDELLEEN kirjoitti:

    Suomen syöpä.

    DDRÄSSÄ JA KEPU 1991-1995 < LIBERAALIT PITÄISI SAADA HALLITUKSEEN EIKÄ KEPUA.SAMOIN SKP.KTP.JNE

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tapsan.tsto kirjoitti:

elää ja kukoistaa. Oli härskiä havaita, että sössö jälleen tuppautui Merjan läheisyyteen antaakseen kuvan ettei meidän suhteessamme ole harmauden lisäksi mitään. Sössö antoi jälleen tilaisuuden medialle jatkaa keskustelua. Sössö tulee valittamaan jälleen, että häntä kohdellaan väärin.

Tulemme lähiaikoina kertomaan lisää tietoja sössön menneesä kansanedustaja/pääministeri-aikasesta tepastelusta.

Arja (kesk.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu