Omakohtaisen uskon omistajana on turvallista elää tätä päivää.
Öljymäellä istuu ryhmä ihmisiä. Ilmassa on ihmismieliä kiihottava ja pelottavakin aihe, kaiken loppu. Jeesus ryhmän keskellä oli puhunut Jerusalemin tulevasta hävityksestä, jonka opetuslapset olivat mieltäneet osaksi tulevaa maailmanloppua.
Nyt on herännyt luonnollinen kysymys, milloin tämä tapahtuu? Jeesus ei kuitenkaan kerro päivämääriä vaan kertoo sekä Jerusalemin hävityksen että siitä erillään olevan toisen tulemisensa aikaan näkyviä ilmiöitä ja tapahtumia.
Hetkeä ei tiedä kukaan
Ihminen on kautta aikojen kysellyt Raamatussa ennustettujen tapahtumien ajankohtia. Ajankulun ymmärtämistä vaikeuttaa Jumalan ja ihmisen aikakäsityksen erilaisuus: ”Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8).
Tämän ajallisen maailman loppua on ennustettu ja haettu tarkkoja ajankohtia avaruudesta, taikuudesta ja Raamatusta. Turhaan. Heti Apostolienkin aikana jouduttiin ottamaan kantaa Jeesuksen toisen tulemisen odotukseen (2. Piet. 3:3–11; 1. Tess. 5:1–5; 2. Tess. 2:2).
Kesken arkisen aherruksen
Tekstimme pääkohdat ovat Jeesuksen toisen tulemisen aika ja valvominen sitä odottaessa. Matteuksen evankeliumin luvussa 24 vaihtuvat Jerusalemin hävityksen ja maailman lopun ajan kuvaukset ilman otsikoita ja toisiinsa sekoittuen, niin että joskus asioita on vaikea erottaa toisistaan. Tekstimme jakeet 36–44 kuvaavat kuitenkin vain Jeesuksen toisen tulemisen aikaa. Tässä osassa Jeesuksen puheessa korostuu tuon tulevan ajankohdan äkillisyys ja yllätyksellisyys. Kukaan Jumalaa lukuun ottamatta ei tiedä tuota hetkeä (Matt. 24:36).
Tämän hetken tavanomaisuutta vahvistetaan vertaamalla aikaa Nooan aikaan, jolloin elettiin normaalia elämää: ”Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38). Vaikka Raamatun mukaan tiedämme, että tuona Nooan aikana synti oli saanut maailmassa vallan (2. Piet. 2:5; 1. Moos. 6:12–13) ja Raamattu todistaa, että lopun ajalla maailma on samalla tavalla pahan vallassa (2. Tim. 3:1–5), ei Jeesus tässä tekstin yhteydessä eikä rinnakkaistekstissäkään (Luuk. 17:26–30) korosta tuota pahuutta ajankohdan merkkinä, vaan elämän tavanomaisuutta.
Nämä kohdat opettavat kiintymästä liikaa tähän tavalliseen arkeen. Aiemmissa jakeissa Jeesus antaa muitakin tuntomerkkejä toiseen tulemiseensa: ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Nykyajan tekniikka tuo tuon näkökulman hyvin lähelle aikaamme.
Evankeliumi auttaa valvomaan
Toinen pääkohta Jeesuksen puheessa opetuslapsille koskee valvomista. Uskon kilvoitus maailmassa viettelysten ja oman heikkouden rasittamana monesti uuvuttaa ja väsyttää.
Unessa ei voi vastustaa sielunvihollisen hyökkäyksiä, siksi on oltava valveilla ja pukeuduttava Jumalan taisteluvarustukseen (Ef. 6:11). Samassa yhteydessä Jeesus korostaa omakohtaista uskoa. Iankaikkisuuden kutsuessa kukaan ei voi turvautua toisen uskoon, ei perheeseen, eikä muuhun yhteisöön. Kesken arkisen aherruksen tai levon, yhtäkkiä, arvaamatta voi kutsu kuulua, ja raja kutsutun ja kutsumattoman välillä voi kulkea olkapäätä hipoen.
Jeesus kehotti siis valvomaan. Omakohtaisen uskon antaman tunnonrauhan puuttuminen tarkoittaa synnin unessa olemista. Jumalan valtakunnasta kuuluu yhä edelleen kutsu tulla omistamaan tätä tunnonrauhaa. Ja kun Jeesuksen sovintotyön kautta saa omistaa omakohtaisen uskon, on turvallista elää tätä päivää Jumalan valtakunnan evankeliumin ja Pyhän Hengen opetuksen vahvistamana.
Mauno Kurunlahti
Öljymäellä istuu ryhmä ihmisiä. Ilmassa on ihmismieliä kiihottava ja pelottavakin aihe, kaiken loppu. Jeesus ryhmän keskellä oli puhunut Jerusalemin tulevasta hävityksestä, jonka opetuslapset olivat mieltäneet osaksi tulevaa maailmanloppua.
Nyt on herännyt luonnollinen kysymys, milloin tämä tapahtuu? Jeesus ei kuitenkaan kerro päivämääriä vaan kertoo sekä Jerusalemin hävityksen että siitä erillään olevan toisen tulemisensa aikaan näkyviä ilmiöitä ja tapahtumia.
Hetkeä ei tiedä kukaan
Ihminen on kautta aikojen kysellyt Raamatussa ennustettujen tapahtumien ajankohtia. Ajankulun ymmärtämistä vaikeuttaa Jumalan ja ihmisen aikakäsityksen erilaisuus: ”Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä” (2. Piet. 3:8).
Tämän ajallisen maailman loppua on ennustettu ja haettu tarkkoja ajankohtia avaruudesta, taikuudesta ja Raamatusta. Turhaan. Heti Apostolienkin aikana jouduttiin ottamaan kantaa Jeesuksen toisen tulemisen odotukseen (2. Piet. 3:3–11; 1. Tess. 5:1–5; 2. Tess. 2:2).
Kesken arkisen aherruksen
Tekstimme pääkohdat ovat Jeesuksen toisen tulemisen aika ja valvominen sitä odottaessa. Matteuksen evankeliumin luvussa 24 vaihtuvat Jerusalemin hävityksen ja maailman lopun ajan kuvaukset ilman otsikoita ja toisiinsa sekoittuen, niin että joskus asioita on vaikea erottaa toisistaan. Tekstimme jakeet 36–44 kuvaavat kuitenkin vain Jeesuksen toisen tulemisen aikaa. Tässä osassa Jeesuksen puheessa korostuu tuon tulevan ajankohdan äkillisyys ja yllätyksellisyys. Kukaan Jumalaa lukuun ottamatta ei tiedä tuota hetkeä (Matt. 24:36).
Tämän hetken tavanomaisuutta vahvistetaan vertaamalla aikaa Nooan aikaan, jolloin elettiin normaalia elämää: ”Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38). Vaikka Raamatun mukaan tiedämme, että tuona Nooan aikana synti oli saanut maailmassa vallan (2. Piet. 2:5; 1. Moos. 6:12–13) ja Raamattu todistaa, että lopun ajalla maailma on samalla tavalla pahan vallassa (2. Tim. 3:1–5), ei Jeesus tässä tekstin yhteydessä eikä rinnakkaistekstissäkään (Luuk. 17:26–30) korosta tuota pahuutta ajankohdan merkkinä, vaan elämän tavanomaisuutta.
Nämä kohdat opettavat kiintymästä liikaa tähän tavalliseen arkeen. Aiemmissa jakeissa Jeesus antaa muitakin tuntomerkkejä toiseen tulemiseensa: ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). Nykyajan tekniikka tuo tuon näkökulman hyvin lähelle aikaamme.
Evankeliumi auttaa valvomaan
Toinen pääkohta Jeesuksen puheessa opetuslapsille koskee valvomista. Uskon kilvoitus maailmassa viettelysten ja oman heikkouden rasittamana monesti uuvuttaa ja väsyttää.
Unessa ei voi vastustaa sielunvihollisen hyökkäyksiä, siksi on oltava valveilla ja pukeuduttava Jumalan taisteluvarustukseen (Ef. 6:11). Samassa yhteydessä Jeesus korostaa omakohtaista uskoa. Iankaikkisuuden kutsuessa kukaan ei voi turvautua toisen uskoon, ei perheeseen, eikä muuhun yhteisöön. Kesken arkisen aherruksen tai levon, yhtäkkiä, arvaamatta voi kutsu kuulua, ja raja kutsutun ja kutsumattoman välillä voi kulkea olkapäätä hipoen.
Jeesus kehotti siis valvomaan. Omakohtaisen uskon antaman tunnonrauhan puuttuminen tarkoittaa synnin unessa olemista. Jumalan valtakunnasta kuuluu yhä edelleen kutsu tulla omistamaan tätä tunnonrauhaa. Ja kun Jeesuksen sovintotyön kautta saa omistaa omakohtaisen uskon, on turvallista elää tätä päivää Jumalan valtakunnan evankeliumin ja Pyhän Hengen opetuksen vahvistamana.
Mauno Kurunlahti
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.