Helsingin Malmista tullut slummi

Anonyymi

Joudun liikkumaan paljon Malmin juna-aseman liepeillä ja yleisen muutoksen huonompaan huomaa. Suurin osa ulkona oleskelijoista on kehitysmaalaisia. Meno on muuttunut rauhattomaksi ja epämiellyttäväksi.

Vielä 80- ja 90-luvulla Malmi oli mukava paikka ja vain satunnaiset romaniseurueet saattoivat joskus tulla iholle. Nyt heidätkin on syrjäytetty.

Kun itse aion muuttaa pois Helsingistä piakkoin nykyisen maahanmuuttopolitiikan takia, menettää kaupunki taas yhden veronmaksajan ja slummiutumien etenee taas vähän.

51

2232

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      trullaset huulet on tähän taitavia

    • Anonyymi

      Suotuisaa väestönvaihtoa..Kallahti toimii esimerkkinä samoin Jakomäki-Kontula-Itä-Keskus,,

    • Anonyymi

      Ja kierre pahenee

      Malmille rakennetaan parhaillaan uusia kerrostaloja

      Ja kuten kaikki tietävät Helsingin väestön kasvusta viime vuonna 100 % oli maahanmuuttajia

      Eli lisää väriä tulee

    • Anonyymi

      Onko sinne rakennettu savusaunoja? Kun nokisia naamoja näkyy paljon?

    • Anonyymi

      Töihin ovat menossa ja taksia oottelevat värilliset siellä...

    • Anonyymi

      Malmin lentoasemasta tulee hyvin monikulttuurinen alue

      • Anonyymi

        Siellä rupee nyt kaikki lentään SUIHIN - SITÄHÄN NÄMÄ VAATII aurauskepit


    • Anonyymi

      Ei SUOMEN KUKKAHATUILLA kyllä yhtään päätä palele
      - keimailen vain liinukat viestitävät ihtestään aivan puuta ja komehtunutta heinää

      • Anonyymi00056
        UUSI

        Nehän on bainämisussa niiden Jansson. Suuri osa mustia naanareita pitäviä on valoisia nasia hs jantasuonakaisia.


    • Anonyymi

      Mää ymärrää ...Slummii ,mää oon kasvanu siel ja tieda ihmise kovuude ,mitä moni ei tetist tidä.Sillo ei valita.Se on ns. vitut siitä. Vaan siinä maailmassa vallitsee oma rehellisyys joka on kovuudesta kiinni , sillä se mikä on ,on yhtäläillä kaverissa joka ei petä.Tuolloin maailma ikävä kyllä punnitaan toisin .

      Tuo ja tuota on vaikea unohtaa tai muuttaa vaikka pitäisi

      Tuossa suhteessa voisi todeta pienes sieväs be my gieerl abd we go.....So world is like we kike to make it...

      • Anonyymi

        TÄTÄ LUOHEN
        = ole minun tyttöni ja me mennään.....Joten maailma on kuin me ryhdymme selviytymään...
        Näin hulluus oikeuksin vedetään SUOMEEN ja oikeuksin vielä

        KUNOLLA KUIN TÄHÄN VASTATAAN NIIN KAIKKI PIHALLE SUOMESTA UHDIUTUVAT


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÄTÄ LUOHEN
        = ole minun tyttöni ja me mennään.....Joten maailma on kuin me ryhdymme selviytymään...
        Näin hulluus oikeuksin vedetään SUOMEEN ja oikeuksin vielä

        KUNOLLA KUIN TÄHÄN VASTATAAN NIIN KAIKKI PIHALLE SUOMESTA UHDIUTUVAT

        Herranjumala, en ymmärtänyt yhtään mitään!


    • Anonyymi

      Koko helsinki on yhtä slummia. Pysykää siellä vaan kaikki, muualla on vielä puhdasta luontoa ja rptua tarjolla.

    • Anonyymi

      Näyttäisi koko Tsadin alue muuttuvan pikkuhiljaa maahanmuuttajien slummiksi.

      • Anonyymi

        Jep. Pääkaupunkiseudun kaliffikunta. Muutin pois kun ei enää suomalaisia näy.


      • Anonyymi

        Missäpäin se Tsadi on ? Jossain Stadissako ?


    • Anonyymi

      Helsingin Bagdad.

    • Anonyymi

      Ilomantsiin muutti myös ruotsalaiset samaa asiaa pakoon jööteporista päin...

      iltalehti kertoo

    • Anonyymi

      suomessa

      - pakolainen ohittaa suomalaiset asuntojonoissa
      - pakolaisella on oikeus valita asuinpaikka
      - kunnan on annettava asunto pakolaiselle
      - Kela maksaa pakolaisen asuntuet

      • Anonyymi

        Kelahan maksaa kaikki kehdosta hautaan.


      • Anonyymi

        Jos on suomalaisena ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että jonottaa samoja rotsnkoloja pakolaisten kanssa…. Katse peiliin.


      • Anonyymi

        Tuo etuilu ei käy enää päinsä. Rasisminvastaisuus ei tarkoita etuoikeuksia kantisten kustannuksella. Kansalaisuudet syyniin, pakolaiset heti takaisin kun mahdollista, oleskelulupa vain työtä vastaan. Ne jotka oleilleet vuosia ja vuosikymmeniä vaivautumatta edes kieltä opettelemaan, heti takaisin. Se on samanarvoisuutta ja antirasismia.


    • Anonyymi

      Hutisalon vihreää siirtymää.

    • Anonyymi

      Joko Ohari on pyöräyttänyt puolisomalinsa.

    • Anonyymi

      Muuttaako porukkaa sieltä jo pois?

      "Valkoisten pako, Suomessa myös kantaväestön pako on ilmiö, jossa kantaväestö tai valkoinen väestö muuttaa pois asuinalueilta, joissa maahanmuuttajien tai tiettyjen etnisten vähemmistöjen määrä on ylittänyt tietyn kipukynnyksen eli niin sanotun keikahduspisteen."

    • Anonyymi

      Somaleita siellä on paljon.

    • Anonyymi

      Malmi on stadin historiassa ollut aina roskaväen asuttamaa aluetta.

    • Anonyymi

      Meidän Perhe päätti jo asian. Siirryttiin rauhallisempiin maisemiin ja lapsillakin on nyt alkamassa turvallinen ja rauhallinen koulu.

      Päättäjät eivät tajua, ettei älämölön ja turvattomuuden keskellä ole kiva asua. Ja yleensä ne on ne veronmaksajat eli suomalaiset, jotka poistuvat toisiin maisemiin.

    • Anonyymi

      Malmi , suomen Malmö

    • Anonyymi

      Itä-Helsinki on jo menetetty, Malmi ja muut tulevat perässä. Jos kaikki soasiaalituet poistettaisiin Suomesta, niin nämä ananaspäät a muut loisijat lähtisivät Ruotsiin ja samoin nämä suomalaiset sosiaalipummit.

      • Anonyymi00048
        UUSI

        Suomalaiset huomattavasti pienempi ongelma.


    • Anonyymi

      Tuhottavia persläpialueita. Alueet pitäisi puhdistaa totaalisesti bunkkeripommeilla, napalmilla ja hermokaasulla.

    • Anonyymi

      helsinki rakentaa lisää asuntoja Malmille ja ketä sinne muuttaa ?
      No mamuja tietenkin

      Ja miksi helsingin kannattaa rakentaa vuokra asuntoja
      KELA maksaa vuokratuet

    • Anonyymi

      Malmin lentokenttä täyteen pilvenpiirtäjiä, sitten mahtuu monet mahmutit.
      Onnea Malmi! Dressmanit häipyy, jäljelle jää vain kaavut, HAH

    • Anonyymi

      Miks sun ongelmia? Massimies maleksii Malmi assa. Ja massimies yriti lisääntyy holtittomasti! Miks sula rasismia?

    • Anonyymi

      Hirveä paikka nykyisin, ei oikeiden ihmisten asuinaluetta.

    • Anonyymi

      Malmi Suomen Malmö

      Itäkeskus lähi Itäkeskus

    • Anonyymi

      Onko kunnilla oikeus määrätä väestörakenteestaan? Sellainen pitäisi saada ja turvalliset paikat kantiksille jossa ei tarvitse kiusaantua monikulttuurista eikä maksaa joutoväestä. Sopeutuneille on tietenkin aina tilaa.

    • Anonyymi

      Valkoinen nainen
      Värillinen mies
      Seksuaaliepänormaalit

      Suomen etuoikeutetuimmat ihmisryhmät.

    • Huomautan että
      ihonväri ja tai kansallisuus ei tee asuinalueesta slummia.
      Slummi on ränsistynyt alue jossa talojen omistajat ei ole pitäneet huolta taloista, ovat antaneet talojen vanhettua ja mennä rikki.
      Slummi on siis alue josta ei alueen omistajat välitä.
      Meillä Ruotsissa oli monella alueella ollut sama vika, mutta pienessä määrin kuitenkin, mutta nykyään korjailevat alueita.
      Tuossa lähettyvilläni on alue joka oli hieman ränsistynyt ja kaikkialla maailmassa sitä kutsuivat slummiksi, nyt se on upeassa kunnossa, kaikki on hienoa ja asukkaat on edelleenkin etupäässä maahanmuuttajia, kaiken maalaisia siellä asuu.
      Yksikään alue ei ole Ruotsissa koskaan ollut niin sanottu slummi, niin huonossa kunnossa paikat ei ole koskaan olleet että niitä voisi verrata slummeihin.
      Vaatikaa te poikaset politiikoiltanne että pakottaisivat alueitten omistajia pitämään huoli alueistaan, sillhän siitä pääsee. Paikat ei huonone jos niihin tehdään parannuksia, korjailuja niin edelleen.
      Menkää te poikaset vierailulle Brasiliaan katsomaan millaisia slummit on :)

      • Anonyymi

        olehan Moktar Gubta ryhmä hiljaa

        PS on kohta suurpuolue kun islam kutee liikaa


    • Anonyymi

      oho9912

    • Anonyymi

      Muslimit saastuttavat alueita: rikollisuutta, melusaastetta, jätesäkkejä, hirveä haju, riivaajien kumartajien hengellistä saastetta.

      • Anonyymi00049
        UUSI

        Näin on.


    • Anonyymi00050
      UUSI

      Malmi - suomen malmö

    • Anonyymi00051
      UUSI

      Suomen kansa haluaa väenvaihtoa 80 prosentin kannatuksella eli kok kesk sdp vihvas rkp äänestäjät. Muutos tapahtuu suomalaisten tahtotilan vuoksi ja 30 vuoden kuluttua suomalaisia on enää 20 prosenttia halveksittuna vähemmistönä.

    • Anonyymi00054
      UUSI

      Malmi on nuhjuinen ja muslimit ovat saastuttaneet sen ennen niin kauniin ja idyllisen alueen.

      • Anonyymi00058
        UUSI

        Kontula on slummien keskus.


    • Anonyymi00055
      UUSI

      Kyseessä on islamin taistelu länttä vastaan.

    • Anonyymi00057
      UUSI

      Moktarista on tullut pummi.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      87
      7687
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      130
      3080
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      159
      1946
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      75
      1737
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1579
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      178
      1540
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      794
    Aihe