Osallistu liikkumispalveluiden kehittämiseen!

Hei!

Opiskelen Palvelumuotoilun YAMK-tutkintoa Laurea-ammattikorkeakoulussa. Osana opintojani meillä on meneillään pienryhmätehtävä, jossa kehitetään liiketoimintamalleja Smart Countryside Mobility -hanketta varten. Tässä hankkeessa kehitetään yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa uusia materiaalivirtojen, henkilöliikkumisen ja pientavaralogistiikan palveluita ja konsepteja muun muassa Uudenmaan haja-asutusalueille. Hankkeessa on tavoitteena kehittää myös liikkumispalvelujen ekosysteemiä, jolla tuodaan yhteen liikkumisen toimijoita ja loppukäyttäjiä. Lisätietoja hankkeesta: https://www.laurea.fi/hankkeet/s/smart-countryside-mobility/

Aiomme kerätä tietoa tältä palstalta tutkimusmielessä hanketta varten. Saatamme lainata keskustelua tekijänoikeuslain puitteissa, kuitenkin siten, ettei vastaaja ole tunnistettavissa eikä tekstiä voi yhdistää nimimerkkiin. Emme julkaise myöskään nimimerkkejä. Syntyvää aineistoa hyödynnetään kehittämämme liiketoimintaidean testaamismielessä: aineiston perusteella päättelemme, olisiko kehittämämme idea haluttu, totuettamiskelpoinen ja elinvoimainen. Tämän pohjalta hiomme ideaamme ja esittelemme sen lopuksi toimeksiantajalle.

Arvostamme suuresti mielipiteitänne ja huomioitanne!


KYSYMYKSET: toivoisimme keskustelua näistä aiheista

1) Millaisia haasteita olet kokenut matkapuhelinsovellusten käytössä?
2) Milloin olet kokenut onnistumisen tunteita käyttäessäsi julkista liikennettä?
3) Millaiset tarpeet tai askareet aiheuttavat sinulle tarpeen käyttää liikkumispalveluita?
4) Olisiko sellainen matkapuhelinsovellus hyödyllinen, josta voisit tilata kuljetuksen paikasta A paikkaan B sekä samalla muita palveluita, kuten lumitöiden teon?


Ystävällisin terveisin

Mikko Tuominen
Palvelumuotoiluopiskelija (YAMK)
[email protected]
Laurea-ammattikorkeakoulu
12151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä Mikko, Onnea opiskeluun!

1) Joitakin joskus poimin. tietoturva Avast. Kokeilin myös Singaa, ja Äänikirjan lukusovellusta. Sen jälkeen alkoi tulla mainoksia. Inhottavaa. Poistin.
Käytän vain google mapsia. Se on ehdoton, päivittyy ajan tasalle. Muuten puhelin on sitä varten, että puhun ja laitan lyhyen viestin. Joten ei ole haasteitakaan. Puhelin on liian pieni sovellusten käyttämiseen. Kotikoneella joutaa istua sovellusten parissa, ei liikkeellä ollessa.
2) Lähes aina. Sekä junassa että bussissa on mukava istua joko yksin tienoita tarkkaillen tai jonkun kanssa jutellen. Hyvin pelaa liikenne, en moiti odotusaikoja.
3) Kaikki ne joihin en aja omalla autolla. Helsinki pääsiassa. Ostoksilla, teatterissa tai kun tarvitsen terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Pitkät junamatkat yleensä.
4) Kuljetussovellus tuntuu kaukaiselta, en tunne tarvetta.
Sellainen palkallinen pien-remontoija, joka tekee työn yhdessä minun kanssani. Mutta ei missään nimessä sovelluksella. Kunnon haastattelu se olla pitää ja henkilö tunnistettu. Jos vaikka mitä palveluja tarvitsen, ei kelpaa nimetön kuka vaan.

Äänestä

1) jatkuva päivitys usein huonompaan suuntaan vaikka jotain bugia on korjattu
aloitus eli siis appin konfaaminen tilanteessa jossa tarvitaan pin-koodeja tai muuta ja sitten ne eivät toimikaan kuten on ohjeissa ja tartutaan puhelimeen oikeassa tarkoituksessa eli asiantuntijalle soittamiseen ongelma on että asinatuntijan sijasta toisessa päässä ei omassa on joku tukityöllistetty nuori joka kannustaa mutta ei tiedä mitään mistään tai siis jostain muttei kysyttävästä

2) Auto liian nuorella tuhoaa nuoren talouden, vanhallakin koslalla ajettuna kulu on luokkaa 30 senttiä kilometri. Eri juttu jossa isäpappa maksaa mutta se on huonoa psykologiaa elämää varten

Julkisilla tärkein nautinto on koota kännykkään tiedostojoukko jolla löytää sanotaan 5 tärkeintä matkakohdettaan aikatauluina salamannopeasti, tässä salaman nopeus on noin minuutti

Vahingonilo on sitten se nautinto eli pari kolme neljä autoa pitävä perhe, jolle 100 000 vuositulo ei riitä elämiseen eikä vuorokauden tunnit matkustamiseen ees taas jostain Porvoosta Helsinkiin ja Toijalaan päivittäin ja harkkoihin

3) - 4) jos alat tehdä appeja niin kyllähän ne käytännössä toimivat vaan mieten on teoriassa ja toimimattomia ei käytetä kun tökkivät kuten Omakanta ja sen kaltaiset virkatyönä tehdyt viritelmät

Äänestä

Unohdetaa yksi asia. Kaikilla ei älypuhelinta. Joten matkan tekoa ei tehdä eläkeläisellä tuijotaen älypuhelin aikataulut,tai missä kulkee saapuva posti paketti.Koska on haetavissa kaupan posti lokero? Sama pussi reiti mutuneet? Ei älypuhelin,ei sinä opas kartaa. Syksyllä kun koulut alko puolimiljona koululaista ilman älylaiteta.Firmojen perän kuulutetin lahjoitus,kun uusivat laiteensa vanhat: läppärit,äly puhelimet kouluihin.Vat edes oli myös joku lööppi Suomessa eläkeläisiä ilman älypuhelin laite tällä hetkellä 600 000. Luku kasvaa.kyse ei olaan mustisairaita ymm. Työperäiset kulumat reumat ymm.kädet ei kykenen laiteet. Toisilla niin pienet työeläkeet ei rahaa niihin.Sitten he jotka työ elämä kulunut 7-8h.tietokonella työskentelyt. Jees eläkellä se loppu Heti vapauta!Silti kaikki menen sivu www. Huomioimatta oikeus saada sujuvaa nopeaa palvelua ilman sidoksissa netti.esim rokte ajat. Netkin kautta saat heti ja ilmasiksi. Soita rokte numeroon .kuntele sen automatti ja maksa tyjän päiväinen kuntelu ja tiedote takaisin soitto,jota ei koskan tule,ihmiset eiasia pääse kertomaan kun ei nettiä,ei kykyä käytää sitä,tai ei tietoa? Ei halua.

Äänestä

Ihan oikeesti, muotoile asiasi . Kysymykset ihän älyttömiä.
Bussilla pääsee aika varmasti ja turvallisesti perille, ei siihen liity mitään erityisiä onnen
tunteita.
Minulla on Taksi-sovellus ja se toimii, mutta tuskin taksikuski lähtee lumitöihin.
Eläkeläisen ongelmat ovat aivan muita. Omakotitalossa on huoltotöitä, johon tarvittaisi apua. En voi mennä kattoa tai rännejä puhdistamaan ja yhdistyksen talkkari ei myöskään saa kiivetä katolle. Kyse on kuitenkin asiasta, joka pitäisi tehdä, jos aikoo pitää talon asumiskelpoisena.

Äänestä
  • Älähän nyt. Tämä opiskelija on palvelualojen restonomi-koulussa eikä teknillisessä

    Eläkeläisellä saattaa olla rutosti ongelmia kuin savolaisilla täällä mutta
    tämä opiskelija on humanistiammattikorkean opiskelija joka ei hoida teknisiä asioita
    vaan on vieraanvaraisuusmestari - opinnoissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt. Tämä opiskelija on palvelualojen restonomi-koulussa eikä teknillisessä

    Eläkeläisellä saattaa olla rutosti ongelmia kuin savolaisilla täällä mutta
    tämä opiskelija on humanistiammattikorkean opiskelija joka ei hoida teknisiä asioita
    vaan on vieraanvaraisuusmestari - opinnoissa

    1) matkapuhelin: edellinen toimi yli 17 vuotta, nykyinen oli maanantaiversio eli heti huoltoon.
    2) silloin kun peli on aikataulussa voi olla tyytyväinen, muutoin hsl-katvealuetta, joten ei skulaa
    3) asioidessani, trk, uimis - ja taas huono yhteys
    4) Forssan tyykikyydin kaltainen olisi ok.
    Sitten. Miksei kauppiaalla olisi tarjota kyytiä kauppaan kimpassa. Sovellus?
    Beng
    Laitoin jo yhden vastauksen. Luutiko joku?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hei!

    Kiitos kommentistasi.

    Harmillista kuulla, että koet kysymykset haasteellisiksi. Autan mielelläni niiden avaamisessa - kaipaisiko jokin erityisesti selkiytystä?

    Mikko Tuominen
    Laurea-ammattikorkeakoulu

    Äänestä

Aloittaja

Hei!

Kiitos kaikille tähänastisesta keskustelusta.

Tällä tutkimuksella on tarkoitus saada palautetta aikaisessa vaiheessa mahdolliselta kohderyhmältä, jotta suunnittelemaamme palvelua voidaan kehittää edelleen. Siksi kaikki huomiot ovat tärkeitä.

Kiinnostavaa olisi kuulla yleisemminkin seuraavista aiheista:
- mikä tekisi kuljetuspalvelusta teille mieluisan ja houkuttelevan?
- millaisia palveluita haluaisitte käyttää arjen sujuvoittamiseksi?

Annetaan keskustelun jatkua, uudet näkökulmat ovat myös tervetulleita.

Terveisin,
Mikko Tuominen
Laurea-ammattikorkeakoulu

Äänestä
  • Sinun pitäisi ihan oikeasti itse testata lähialueiden nykyisiä yhteyksiä ja niihin kuluvia aikoja ja miten lähelle esim. Hesan keskustaa pääsee.
    Ota kartta. Tutki aikatauluja. Ota kello avuksi.

    Sitten palaan tuohon 'kauppiaan linjuri'; mieti miten tätä ideaa voisit kehittää: netti tilaus - maksu ja nouto kaupasta. Voi reklamoida ja palauttaa heti, jos virheitä.

    Beng

    Äänestä

Aloituksesi koskee ilmeisesti pääkaupunkiseutua, ei koske mualaisnaesia.

Asun pienellä paikkakunnalla ja sovelluksista ei liene hyötyä,
tärkeää on lista paikallisista yrittäjistä,. ja heidän puh numeronsa. Sillä selviää parhaiten ja apua löytyy. kaiken lisäksi suosin pieniä yrityksiä ja heillä ei aina ole edes kunnon sivuja, joten puhelimella saa paremmin yhteyden.

Sovelluksista käytän vain välttämättmimmät,
en kehtoo puhelinta tukkia joutavilla.

Äänestä
  • Jatkan noista julkisista palveluista, kerran tunnissa pääsisin liikepaikalle,
    mutta en kehtoo sitä käyttää.
    Omalla kyydillä yritän pärjätä niin pitkään kuin mahdollista.
    kerran sekin tietysti loppuu ja sitten ajellaan tutun taksin kyydissä,
    pitää vain ajoissa tilata ja jutella kyytisuunnitelmistaan.
    Tuskin taksi lumitöistä huolentii,
    mutta onnistuisiko , jos talkkari hoitasi myös taksipalvelut,
    siinä tulee viranomaiset ristiksi,
    paitsi jos hoitaa hommat pimeesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hei!

    Hanke kohdistuu Uudenmaan haja-asutusalueen liikkumispalveluiden kehittämiseen, joten näkemykset etenkin kaupunkien ulkopuolella asuvilta ovat kiinnostavia. Kiitos paljon myös sinulle kommenteistasi, ne auttavat meitä suunnittelussa!

    Keskustelu on edelleen käynnissä: kertokaa rohkeasti mielipiteitänne aiheen tiimoilta!

    Terveisin,
    Mikko Tuominen
    Laurea-ammattikorkeakoulu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mikko-opiskelija kirjoitti:

Hei!

Opiskelen Palvelumuotoilun YAMK-tutkintoa Laurea-ammattikorkeakoulussa. Osana opintojani meillä on meneillään pienryhmätehtävä, jossa kehitetään liiketoimintamalleja Smart Countryside Mobility -hanketta varten. Tässä hankkeessa kehitetään yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa uusia materiaalivirtojen, henkilöliikkumisen ja pientavaralogistiikan palveluita ja konsepteja muun muassa Uudenmaan haja-asutusalueille. Hankkeessa on tavoitteena kehittää myös liikkumispalvelujen ekosysteemiä, jolla tuodaan yhteen liikkumisen toimijoita ja loppukäyttäjiä. Lisätietoja hankkeesta: https://www.laurea.fi/hankkeet/s/smart-countryside-mobility/

Aiomme kerätä tietoa tältä palstalta tutkimusmielessä hanketta varten. Saatamme lainata keskustelua tekijänoikeuslain puitteissa, kuitenkin siten, ettei vastaaja ole tunnistettavissa eikä tekstiä voi yhdistää nimimerkkiin. Emme julkaise myöskään nimimerkkejä. Syntyvää aineistoa hyödynnetään kehittämämme liiketoimintaidean testaamismielessä: aineiston perusteella päättelemme, olisiko kehittämämme idea haluttu, totuettamiskelpoinen ja elinvoimainen. Tämän pohjalta hiomme ideaamme ja esittelemme sen lopuksi toimeksiantajalle.

Arvostamme suuresti mielipiteitänne ja huomioitanne!


KYSYMYKSET: toivoisimme keskustelua näistä aiheista

1) Millaisia haasteita olet kokenut matkapuhelinsovellusten käytössä?
2) Milloin olet kokenut onnistumisen tunteita käyttäessäsi julkista liikennettä?
3) Millaiset tarpeet tai askareet aiheuttavat sinulle tarpeen käyttää liikkumispalveluita?
4) Olisiko sellainen matkapuhelinsovellus hyödyllinen, josta voisit tilata kuljetuksen paikasta A paikkaan B sekä samalla muita palveluita, kuten lumitöiden teon?


Ystävällisin terveisin

Mikko Tuominen
Palvelumuotoiluopiskelija (YAMK)
[email protected]
Laurea-ammattikorkeakoulu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu