Ruotsi innostaa Kainuussa

Anonyymi

Hyviä uutisia Kainuusta. Uusilla yksilöllisillä opetusmenetelmillä on saatu hyviä tuloksia ruotsin opetuksessa. Näin saadaan oppilaat innostumaan!

https://yle.fi/uutiset/3-12191758

108

845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entisestä inhokista onkin tullut monen lempiaine - hieno uutinen! Näitä lukisi mielellään lisää.

      • Anonyymi

        Fel forum för snuskiga länkar.

      • Anonyymi

        Positiva inlägg syns så sällan här.

    • Anonyymi

      Roligt med positivt om svenskan,tack !

    • Anonyymi

      Tässäpä hyvä esimerkki opetuksen tavoitteellisesta kehittämisestä. Kun tehdään oikeasti, syntyy tuloksia. Paljon puhutaan oppiaan tukemisesta yksilöllisesti ym. ja siitä kuinka peruskoulu pitää kokonaan uudistaa jne. Pelkäksi sanahelinäksi jää jos mitään tehdä. Ja miksi pitää koko ajan uudistaa, kun meillä on hyviä esimerkkejä jo entuudestaan: kävin itse yläkoulun 80-luvulla. Silloin oli tasoryhmät (pienryhmät) kielissä ja matikassa. Silloin opittiin hyvin ja peruskoulu eli kulta-aikaansa.

      • Anonyymi

        Pakkoruotsi ei ollut kasarilla sen suositumpaa kuin nykyäänkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei silloin puhuttu 'pakkoruotsista'. Kieliä opiskeltiin koska niitä käytettiin ja tarvittiin maailmalla. Ei ollut kielivihamielisiä ihmisiä silloin. Ilmapiiri oli positiivinen ja kannustava.

        Olen käynyt luokat 7-9 kasarin alussa ja ei ollut ruotsi sen suositumpaa kuin nykyään.
        Ruotsilla ei myöskään ollut sen enempää käyttöä kuin nyt.

        Silti ruotsin osaamisesti saa eniten todellista hyötyä suomen ohella.

        Ei kaikki ja se on tämän pakon ongelma.
        Miksi haluttomat ja muita kielellisiä tarpeita omaavat pitää raahata järjestelmän läpi kun he eivät saa siitä hyötyä?
        Vapaa kielivalinta antaa ruotsia haluaville sen hyödyn mikä siitä on saatavissa, miksi se ei riitä?

        Ei kaikki? Voi hyvänen aika, saako ranskasta kaikki hyötyä? Tai jostain muusta?

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

        Oppivelvollisuusaineet on järkeviksi ja hyviksi todettu moneen kertaan. Niitä ei ole tarkoitettu vapaaehtoisiksi.

        Et vastannut kysymykseen!

        Jos et ymmärrä tai tiedä miksi kouluissa opiskellaan eri aineita, otapa selvää. Vai osaatko vain jankuttaa vastaan?

        Tämäkään henkilöön käyvä vuodatus ei vastannut kysymykseen!

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki ja se on tämän pakon ongelma.
        Miksi haluttomat ja muita kielellisiä tarpeita omaavat pitää raahata järjestelmän läpi kun he eivät saa siitä hyötyä?
        Vapaa kielivalinta antaa ruotsia haluaville sen hyödyn mikä siitä on saatavissa, miksi se ei riitä?

        Jos kävisi niin, että pakollinen ruotsi poistuisi, niin sen tilalle tulisi valita toinen kieli. Tämäkin kieli olisi pakollinen. Jos se olisi esim.. ranska, niin alkaisit varmaan heti valittaa siitäkin, kun sitä ei Suomessa juurikaan tarvita. Eli valittaisit joka tapauksessa, oli kieli mikä vain.

        Nämä on toivottomia tapauksia, ei osata kuin valittaa loputtomiin asiasta joka ei ole ongelma. Kun kysyy tarkempia perusteita, alkaa jankutus.

        Selkeä enemmistö haluaa pakon pois, se ei ole mielestäsi ongelma?

        Selkeä enemmistö laittaisi nimensä kielialoitteeseen, jos asia olisi noin.

        Selkeä enemmistö n. 80 % Turun yliopiston tutkimuksessa halusi pakon pois.
        Kun aloitteisiin ei osallistuta enää tarkoittaa se uskon murenemista järjestelmän toimivuuteen, en usko siinä olevan mitään juhlimista.
        Lisäähän tämä myös antipatiaa kielivähemmistöä kohtaan.

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä enemmistö n. 80 % Turun yliopiston tutkimuksessa halusi pakon pois.
        Kun aloitteisiin ei osallistuta enää tarkoittaa se uskon murenemista järjestelmän toimivuuteen, en usko siinä olevan mitään juhlimista.
        Lisäähän tämä myös antipatiaa kielivähemmistöä kohtaan.

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

        Voi hyvänen aika, etkö muuta osaa kuin turhista valittaa? Herää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kävisi niin, että pakollinen ruotsi poistuisi, niin sen tilalle tulisi valita toinen kieli. Tämäkin kieli olisi pakollinen. Jos se olisi esim.. ranska, niin alkaisit varmaan heti valittaa siitäkin, kun sitä ei Suomessa juurikaan tarvita. Eli valittaisit joka tapauksessa, oli kieli mikä vain.

        Hur kommer det sig att varken fennån eller finnar kommer ihåg det att det endast är några enstaka år sedan som samtliga finnar valde svenska som obligatoriskt språk åt sina ungar i var skola för sig då vilket språk som helst kunde ha valts.
        Finlandssvenskar tillfrågades givetvis aldrig och gavs ingen valmöjlighet, eftersom finskan återigen skulle ha tappat några av sina fåtaliga finskkunnande.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        De vill inte komma ihåg.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä enemmistö n. 80 % Turun yliopiston tutkimuksessa halusi pakon pois.
        Kun aloitteisiin ei osallistuta enää tarkoittaa se uskon murenemista järjestelmän toimivuuteen, en usko siinä olevan mitään juhlimista.
        Lisäähän tämä myös antipatiaa kielivähemmistöä kohtaan.

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

        Ei pidä paikkaansa tuo luku. Yli 60% toivoi vapaaehtoisuutta ja 45% valitsisi ruotsin vapaaehtoisenakin.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se 45% ei riitä?

        Miksi se haittaa sua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se 45% ei riitä?

        Ei koulujen oppiaineista päätetä prosenttilukujen mukaan. Se olisi täysin järjetöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koulujen oppiaineista päätetä prosenttilukujen mukaan. Se olisi täysin järjetöntä.

        Kai ymmärrät, kun toimitaan demokraattisesti enemmistön tahdon mukaan ruotsi ei poistu opetusohjelmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai ymmärrät, kun toimitaan demokraattisesti enemmistön tahdon mukaan ruotsi ei poistu opetusohjelmasta.

        Juuri niin, viime kädessä eduskunta päättää asian. Niinkuin on myös tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, viime kädessä eduskunta päättää asian. Niinkuin on myös tehnyt.

        Enemmistö kansalaisista ei kannata Eduskunnan päätöstä.
        Onko kielipolitiikassa mahdollista olla demokratiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä enemmistö n. 80 % Turun yliopiston tutkimuksessa halusi pakon pois.
        Kun aloitteisiin ei osallistuta enää tarkoittaa se uskon murenemista järjestelmän toimivuuteen, en usko siinä olevan mitään juhlimista.
        Lisäähän tämä myös antipatiaa kielivähemmistöä kohtaan.

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

        Vilket år gjordes förfrågningen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilket år gjordes förfrågningen ?

        Kieliaktiivi viittaa varmasti kolmen yliopiston yhteistutkimukseen v. 2014. Mutta vääriä lukuja antaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmistö kansalaisista ei kannata Eduskunnan päätöstä.
        Onko kielipolitiikassa mahdollista olla demokratiaa?

        Kansalaiset ovat äänestäneet edustajat edustamaan itseään valtiopäiville. Eivät ole äänestäneet pakkomielteisiä ruotsivihaajia. Kiitos kun ymmärrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansalaiset ovat äänestäneet edustajat edustamaan itseään valtiopäiville. Eivät ole äänestäneet pakkomielteisiä ruotsivihaajia. Kiitos kun ymmärrät.

        Pidätkö kansalaisten enemmistöä pakkomielteisinä ruotsinvihaajina?
        Selkeä ennemmistöhän haluaa pakosta eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätkö kansalaisten enemmistöä pakkomielteisinä ruotsinvihaajina?
        Selkeä ennemmistöhän haluaa pakosta eroon.

        Näitä tutkimuksia on tehty useita. Taloustutkimus tutki samaa asiaa v. 2013, ja tuloksena oli, että hienoinen enemmistö kaikkein korkeimmin koulutetuista ja korkeimmissa asemissa olevista (51%) kannatti pakon jatkamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätkö kansalaisten enemmistöä pakkomielteisinä ruotsinvihaajina?
        Selkeä ennemmistöhän haluaa pakosta eroon.

        Kuvittelusi siitä mitä enemmistö haluaa, on juuri sitä; kuvittelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvittelusi siitä mitä enemmistö haluaa, on juuri sitä; kuvittelua.

        Tarkoittaako alla oleva luku pakon jatkumisen kannatusta?

        Yli 60% toivoi vapaaehtoisuutta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaako alla oleva luku pakon jatkumisen kannatusta?

        Yli 60% toivoi vapaaehtoisuutta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi

        Kyse on kansalliskielestä ja sen opettamisesta Suomessa. Ei meillä kyselytutkimusten perusteella yksinomaan päätetä tällaista asioista. Näitä päätöksiä tekevät asiantuntijat yhdessä kansan valitseman edustuston kanssa. Vain siten päästään järkevään päätökseen.

        Isolla osalla kansasta ei ole edes mitään hajua siitä, mitä tietyn kielen osaaminen merkitsee. kansa ei ole aina niin kovin fiksua kyetäkseen ymmärtämään tällaisten päätösten merkityksen. Moni äänestää pelkän tunteen ja mutun perusteella. Moni kansalainen ei ole myöskään kielitaidosta pätkän vertaa kiinnostunut. Näiden ihmistenkö ehdoilla ratkaistaan se, onko Suomi riittävän kilpailukykyinen? Tämäkin pitää ottaa huomioon. Muutenhan voisimme tehdä kaikki päätökset huutamalla torilla.

        Tästä maasta loppuisi opetettavat kouluaineet 90%:sti, jos kyselyillä päätökset tehtäisiin. Vapaaehtoisuus oppiaineisiin tuhoaisi sivistys-, ja hyvinvointivaltion perustusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on kansalliskielestä ja sen opettamisesta Suomessa. Ei meillä kyselytutkimusten perusteella yksinomaan päätetä tällaista asioista. Näitä päätöksiä tekevät asiantuntijat yhdessä kansan valitseman edustuston kanssa. Vain siten päästään järkevään päätökseen.

        Isolla osalla kansasta ei ole edes mitään hajua siitä, mitä tietyn kielen osaaminen merkitsee. kansa ei ole aina niin kovin fiksua kyetäkseen ymmärtämään tällaisten päätösten merkityksen. Moni äänestää pelkän tunteen ja mutun perusteella. Moni kansalainen ei ole myöskään kielitaidosta pätkän vertaa kiinnostunut. Näiden ihmistenkö ehdoilla ratkaistaan se, onko Suomi riittävän kilpailukykyinen? Tämäkin pitää ottaa huomioon. Muutenhan voisimme tehdä kaikki päätökset huutamalla torilla.

        Pitkä vuodatus tiivistettynä, kansa voi olla mitä mieltä haluaa.
        Tässä saatiin vastaus kysymykseen.
        Kiitos siitä.

        Onko kielipolitiikassa mahdollista olla demokratiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä vuodatus tiivistettynä, kansa voi olla mitä mieltä haluaa.
        Tässä saatiin vastaus kysymykseen.
        Kiitos siitä.

        Onko kielipolitiikassa mahdollista olla demokratiaa?

        Epätoivoisuutesi koulujen kieliopetuksesta on tyypillistä käytöstä juuri demokratiavastaiselle, joka ei hyväksy kuin sen oman asiansa, oman oikean näkemyksensä. Demokratian ymmärryksesi kaipaa päivitystä, käytä vaikka hakukoneita, jos on alkuuun pääsy on hankaloitunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä vuodatus tiivistettynä, kansa voi olla mitä mieltä haluaa.
        Tässä saatiin vastaus kysymykseen.
        Kiitos siitä.

        Onko kielipolitiikassa mahdollista olla demokratiaa?

        "Isolla osalla kansasta ei ole edes mitään hajua siitä, mitä tietyn kielen osaaminen merkitsee. kansa ei ole aina niin kovin fiksua kyetäkseen ymmärtämään tällaisten päätösten merkityksen."

        Eli pakon puolella nähdään suomenkieliset jotenkin vaajaavaltaisina joita pakolla ohjataan oikeaan suuntaan, voisiko tätä kutsua lempeäksi syrjinnäksi?

        Kansan voidaan antaa päättää isoista kysymyksistä silloin, kun asia on jo mietitty asiantuntijoiden taholla 100% ennakkoon, eli kaikki skenaariot on otettu etukäteen huomioon. Vasta silloin.

        Emme haluaa Suomeen mitään brexitejä!

        "Emme haluaa Suomeen mitään brexitejä!"

        Haluatko aukaista mistä tämä tuli ja miten liittyy pakkoruotsiin?

        Tämä liittyi saman kommentin sisältöön, jossa brexit mainitaan. Eli kun ollaan 100% varmoja siitä, että mahdollinen muutos on harkittu perusteellisesti, se voidaan myös antaa kansan päätettäväksi. Brexitin kohdalla näin ei ollut tehty, ja nyt entiset brexitin kannattajat haluavat takaisin EU:hun - eikä ihme!

        Vielä lisäyksenä tähän, että "pakkoruotsia" ei voi jättää kansan päätettäväksi, koska ruotsi ei ole pelkkä kouluaine, vaan kansalliskieli. Aivan samoin on suomen kieli. Jos molempien kielten pakollisuus poistuu, tulee siitä valtaisat rakenteelliset muutokset. Palveluja joudutaan hoitamaan tulkkauksilla, jotka maksavat reippaasti enemmän kuin nykyinen systeemi.

        Toisekseen meillä on kiinteä kauppasuhde Ruotsiin, ruotsin osaaminen on osa kilpailukykyämme muuallekin Pohjoismaihin.

        "Palveluja joudutaan hoitamaan tulkkauksilla, jotka maksavat reippaasti enemmän kuin nykyinen systeemi."

        Toivottavasti pakkoruotsin hintaa aletaan miettiä.
        Tähän astihan se on ollut kovempi tabu kuin Tiitisen lista.

        Mikä siinä muka maksaa enemmän? Mikä ruotsin opetuksessa maksaa enemmän kuin vaikkapa ranskan opetuksessa? Laitatko jonkin selkeän laskennan tästä näkyville.

        Taidat olla aika pihalla, kun kuvittelet, että kansalliskielisillä ei saisi olla mitään omia palveluja. Sinulla suomenkielisenä pitää kuitenkin olla kaikki mahdollisest palvelut ja nehän eivät tietenkään maksa mitään -eikö niin -??

        "Taidat olla aika pihalla, kun kuvittelet, että kansalliskielisillä ei saisi olla mitään omia palveluja. "

        Jaaha, nyt alkoi uhriutuminen.
        Kukaan ei ole sanonut sanaakaan kielivähemmistön palveluista mitään.
        Tarvitseeko vähemmistön palvelut haluttomien panoksen?

        ""Palveluja joudutaan hoitamaan tulkkauksilla, jotka maksavat reippaasti enemmän kuin nykyinen systeemi."

        Toivottavasti pakkoruotsin hintaa aletaan miettiä."

        Tämä on kopioitu aiemmasta viestistä. Jos et tarkoittanut palveluita, niin mitä ihmettä mahdoit tarkoittaa? Ruotsin opetustako? Miten se voi maksa enemmän kuin vaikkapa saksan tai espanjan opetus? Missä logiikka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä muka maksaa enemmän? Mikä ruotsin opetuksessa maksaa enemmän kuin vaikkapa ranskan opetuksessa? Laitatko jonkin selkeän laskennan tästä näkyville.

        Jos asiaa mietitään kielivähemmistön palveluiden kautta.
        Tällä hetkelläkään ne joiden ruotsi ei ole käytettävällä tasolla ei tuota ruotsinkielistä palvelua, tämähän on itsestään selvyys ja se varmaan myönnetään?
        Vapaassa kielivalinnassa syystä tai toisesta ruotsia oppimattomille keksitään jotain heitä ja toivottavasti myös yhteiskuntaa hyödyttävää opiskelua esim. jokin toinen kieli.

        Suomenkielisillä täytyy olla samanarvoiset mahdollisuudet hakea töitä, joissa ruotsia kysytään. Eli kyse on myös tasa-arvosta, molempiin suuntiin. Kaikissa töissä, joita itse olen hakenut, on aina kysytty myös ruotsin osaamista. Olen korkeakoulutettu, enkä ole koskaan hakenut virkaa.

        Haluatko kommentoida virkaruotsia vaille valmiita ja heidän kohtaloaan.

        Mikä heissä on erityinen ongelma? En tunne yhtään henkilöä, joka ei olisi suoriutunut ruotsista, tai jättänyt opinnot kokonaan tekemättä ruotsin takia. Sen sijaan tunnen useita ihmisiä, jotka ovat eri syistä jättäneet opinnot kesken (gradun teko tökki, viimeinen iso tentti oli liikaa).

        Ennen ei ollut ongelmia virkaruotsin suorittamisessa. Ongelmia alkoi tulla, kun ruotsin lukua helpotettiin. Sama koskee muitakin kieliä. Kun koko ajan helpotetaan, ei kieliä enää opita. Tästä johtuen virkaruotsin kurssi on ajoitettu opintojen alkuun helpottamaan suoriutumista.

        Ainutlaatuinen portti koko maailman mitassa.
        Yhden pikkukielen takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan voidaan antaa päättää isoista kysymyksistä silloin, kun asia on jo mietitty asiantuntijoiden taholla 100% ennakkoon, eli kaikki skenaariot on otettu etukäteen huomioon. Vasta silloin.

        Emme haluaa Suomeen mitään brexitejä!

        Pakkoruotsi on meidän sisäinen asia eikä vaikuta ulkosuhteisiin, vertaus ei ole mitallinen ja on turha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppivelvollisuusaineet on järkeviksi ja hyviksi todettu moneen kertaan. Niitä ei ole tarkoitettu vapaaehtoisiksi.

        Inte avgörs språkundervisningen av amatörer på nätet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla aika pihalla, kun kuvittelet, että kansalliskielisillä ei saisi olla mitään omia palveluja. Sinulla suomenkielisenä pitää kuitenkin olla kaikki mahdollisest palvelut ja nehän eivät tietenkään maksa mitään -eikö niin -??

        Kansallis ja kansalliskieli,...... jos pakkoruotsi poistuisi, huokaus..viimeinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvänen aika, miksi halukkaiden saama hyöty ei riitä?

        Varför inte skriva om de tusentals finskspråkiga som har nytta av kunskap i svenska varje dag ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliaktiivi viittaa varmasti kolmen yliopiston yhteistutkimukseen v. 2014. Mutta vääriä lukuja antaa.

        Pitäisi muistaa et kaikki muuttuu kokoajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä enemmistö laittaisi nimensä kielialoitteeseen, jos asia olisi noin.

        3 viimeisintä menneet metsään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliaktiivi viittaa varmasti kolmen yliopiston yhteistutkimukseen v. 2014. Mutta vääriä lukuja antaa.

        Miksi aktiivi vääristelee totuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi aktiivi vääristelee totuutta?

        ÅA:n galluptulos, jossa 3/4 suomenkielisistä haluaa ruotsin vapaaehtoiseksi.

        https://vapaakielivalinta.fi/forum/viewtopic.php?f=13&t=2312

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä muka maksaa enemmän? Mikä ruotsin opetuksessa maksaa enemmän kuin vaikkapa ranskan opetuksessa? Laitatko jonkin selkeän laskennan tästä näkyville.

        Hur många har på riktigt nytta i vardagslivet av franska till exempel ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti ruotsin osaamisesti saa eniten todellista hyötyä suomen ohella.

        I synnerhet på tvåspråkiga orter.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä enemmistö laittaisi nimensä kielialoitteeseen, jos asia olisi noin.

        Just det, varför händer det ingenting ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just det, varför händer det ingenting ?

        Ketään ei oikeasti kiinnosta asia, siitä on kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppivelvollisuusaineet on järkeviksi ja hyviksi todettu moneen kertaan. Niitä ei ole tarkoitettu vapaaehtoisiksi.

        Dessutom används våra skattepengar till utbildningen.

    • Anonyymi

      Kainuussa ollaan oivallettu hienosti kuinka toimia, samaa joka kouluun; eli pienempiä ryhmiä jne.

    • Anonyymi

      Mutta kun ne Kainuulaisetkaan ei sitä ruotsia tarvitse käytännössä missään.
      Muutama vuosi koulun jälkeen osaaminen on taantunut, hukkaan heitettyä opiskelua ja joku toinen kieli jolle on henkilökohtaista tarvetta olisi parempi.

      • Anonyymi

        Eikö Kainuussa muka voi opiskella kuin ruotsia?

      • Anonyymi

        Tarvitaanko siellä sitten erityisesti esim. ranskan taitoa. Onko paljonkin työpaikkoja, joissa kysytään ranskaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvitaanko siellä sitten erityisesti esim. ranskan taitoa. Onko paljonkin työpaikkoja, joissa kysytään ranskaa?

        Sehän tämän pakon ongelma on, antaa valmiudet kaikille olla hyväksytty yhdellä kielellä.
        Muitakin tarpeita olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän tämän pakon ongelma on, antaa valmiudet kaikille olla hyväksytty yhdellä kielellä.
        Muitakin tarpeita olisi.

        Ei oikein auennut tämä kommentti. Voisiko selkokielistää?

      • Anonyymi

        Det kan ju hända att ungdomarna flyttar därifrån, till en ort där svenska behövs inom blivande yrke tex.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikein auennut tämä kommentti. Voisiko selkokielistää?

        valmiudet kaikille olla hyväksytty yhdellä kielellä

        Muitakin tarpeita olisi.

      • Aktiva har ingen tankeverksamhet. Det är ryggmärgen som skriver.

      • Anonyymi
        Peppu-Reino kirjoitti:

        Aktiva har ingen tankeverksamhet. Det är ryggmärgen som skriver.

        Därför de har ont?

    • Anonyymi

      Ruotsi ei olekaan enää pelkkä 'pakkoruotsi', vaan kieli josta voi innostua. Tämä taitaa kismittää eräitä...

      • Anonyymi

        Nyt on kielifennon viikonloppu aivan pilalla....:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on kielifennon viikonloppu aivan pilalla....:-D

        Naturligtvis, hela väntan på julen också.

      • Anonyymi

        Millä puheella muutat neljä prosenttia aidoksi kaksikielisyydeksi ja kaikkien tarpeelliseksi pakoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä puheella muutat neljä prosenttia aidoksi kaksikielisyydeksi ja kaikkien tarpeelliseksi pakoksi?

        Ei millään. Kyllähän minuakin äidinkieli kiinnosti, kun oli todella seksikäs opettaja. Sillähän sitä saa oppimisintoa opiskelijaan ja aineeseen kuin aineeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä puheella muutat neljä prosenttia aidoksi kaksikielisyydeksi ja kaikkien tarpeelliseksi pakoksi?

        Ei koulussa opittu kieli tee ketään "kaksikieliseksi", eikä sellaiseen tähdätä koulun opetuksessa. Viran hoitamiseen riittää usein tyydyttävä kielen taito, ja tämä taas todetaan esim. yliopiston virkaruotsin kokeessa. Kouluruotsi riittää hyvin virkaruotsin kurssin suorittamiseen.

        Ruotsi on työelämässä käytetyimpiä kieliä yhä. Myös yksityisellä puolella. Esim. ranskan käyttö on ruotsiin verrattuna vähäinen.

        Virkaan pääsemiseen riittää suoritus, osaamisen kyselyä ei suoriteta kuin erittäin harvoissa tapauksissa ja hyvä niin koska osaamisen taso vähänkään vanhemmalla on olematon.
        Ranska ja muut isot Eurooppalaiset kielet ovat meillä aliedustettuja koska opiskelijat ei halua kolmea vierastakieltä lukea.
        Pakkoruotsihan sen paikan vie.
        Enkä sanonut pakkoruotsin tekevän kaksikieliseksi, vaan maan kaksikielisyyden olevan valhe koska se neljä prosenttia ei riitä tekemään maasta kaksikielistä.

        Tähän on ratkaisuna saatu varhaistettu kielten opetus ja mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi. Jos oppilas lukee kolmea kieltä, ei ole tavoitekaan, että kaikkia kolmea osaa täysin sujuvasti. EU:ssa tavoite on vähintään kahden vieraan kielen osaaminen.

        1980-90 jo yläkoulussa 43% oppilaista luki kolmea vierasta kieltä. Kukaan ei valittanut mistään.

        Et pääse virkaruotsin kurssista läpi, ellet osaa ruotsin kieltä. Olen suorittanut kyseisen kurssin. Oletko sinä?

        Silloin oli vielä tasokurssit kielissä ja matikassa. Sekin auttoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän on ratkaisuna saatu varhaistettu kielten opetus ja mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi. Jos oppilas lukee kolmea kieltä, ei ole tavoitekaan, että kaikkia kolmea osaa täysin sujuvasti. EU:ssa tavoite on vähintään kahden vieraan kielen osaaminen.

        1980-90 jo yläkoulussa 43% oppilaista luki kolmea vierasta kieltä. Kukaan ei valittanut mistään.

        "mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi"

        Ruotsinkielisellä puolella voivat aloittaa!
        Enemmistölle vapaa kielivalinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi"

        Ruotsinkielisellä puolella voivat aloittaa!
        Enemmistölle vapaa kielivalinta.

        25% suomenkielisistä lukee jo muuta kuin englantia aloittavana kielenä, ja trendi on nousussa. Näin oppilas oppii tämän kielen ja englannin, kummatkin, sen sijaan, että oppisi pelkän englannin.

        Tätä vain kieliaktiivi vastustaa, ja kukaan e ymmärrä miksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi"

        Ruotsinkielisellä puolella voivat aloittaa!
        Enemmistölle vapaa kielivalinta.

        Svenskspråkiga börjar nog till 99 % med finskan, inga valmöjligheter.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et pääse virkaruotsin kurssista läpi, ellet osaa ruotsin kieltä. Olen suorittanut kyseisen kurssin. Oletko sinä?

        Olet ensimmäinen joka leijuu virkaruotsin suorittamisella.
        Onkohan se nyt ihan varmasti suoritettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ensimmäinen joka leijuu virkaruotsin suorittamisella.
        Onkohan se nyt ihan varmasti suoritettu?

        Sinä taidat olla ensimmäinen, joka väittää, ettei osaa yhtään sanaa ruotsia, vaikka on lukenut sitä koulussa 6 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mahdollisuus valita muukin kuin englanti aloittavaksi kieleksi"

        Ruotsinkielisellä puolella voivat aloittaa!
        Enemmistölle vapaa kielivalinta.

        Svenskspråkiga elever börjar med pakkosuomi.

    • Anonyymi

      Hyvä esimerkki siitä, kuinka innostava opetustapa ja opettaja tuottavat tulosta.

      Minulla oli kouluaikana mainio ruotsinope. Olen kiitollinen hänelle yhä.

    • Anonyymi

      Tämä on hyvä esimerkki siinäkin mielessä, että kouluaineesta voi innostua, vaikka kokisi, että siitä ei ole hyötyä elämässä. Ja innostuminen on taas avain menestymiseen.

      • Anonyymi

        Hyvä näkökulma. Kouluaineissa menestyy kun ei koko ajan ajattele pakkoja vaan vain nauttii oppimisesta.

    • Anonyymi

      Mukava, positiivinen uutinen!

      • Anonyymi

        Det gillas inte på den här spalten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Det gillas inte på den här spalten.

        Suosittu ketju silti, selvästi kiinnostaa monia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittu ketju silti, selvästi kiinnostaa monia.

        Kieliaktiivi ei osallistu?

    • Anonyymi

      Selvästi folktingetin provo, kaikkea sitä väitetäänkin.

    • Anonyymi

      Ruotsi ja muutkin kielet innostaa kun on riittävän pienet ryhmät, hyvät opettajat ja voi edetä omaan tahtiin.

    • Anonyymi

      Ruotsi kiinnostaa kyllä.

    • Anonyymi

      Ruotsi kiinnostaa laajasti Suomessa.

      • Anonyymi

        Hyödyt kansalliskielten osaamisesta ovat suuret.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2246
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1095
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      944
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe