Ebrahimi voisi muuttaa takaisin kotimaahansa

Siellä hänen olisi parempi olla. Voin maksaa hänelle menolipun.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Äläs ny sentään. Naisella on erinomainen ulostulo, eli artikulaatio. Kuuntelee varsin mielellään kuinka hän sujuvasti pahoittaa mielensä, eli loukkaantuu, kymmeniä kertoja yhden keskystelun aikana. Hän on myös melkoinen kameleontti. Vaihtaa väriä, tarpeen mukaan, vaaleasta ruskean kautta mustaan. Jos se on tarpeellista uhriutumisen kannalta katseltuna.

Muuten Sannikan ohjelma on ja oli hyvä. En ole mitenkään Esko Valtaojaa fanittanut lainkaan, mutta nyt hän on ryhtynyt vaikuttamaan harvinaisen selväjärkiseltä tässä hulluksi tulleessa maassa. Asiasta toiseen. Nenäpäivä on kiellettävä maassamme asuvia vähemmistöjä loukkaavana formaattina. Samoin kaikki kehitysapu. Kehitysapu on kohdistettava omaan maahan. Kaikki tiedämme monta kiitollista kohdetta rakkaassa Suomessamme noillekin miljardeille euroille joita nyt ulkomaille tuhlataan.

Äänestä

Minua se ruskettunut alkoi kuvottamaan.

Äänestä

Ja sut pitäis lähettää johonkin köyhään maahan sodan keskelle niin lakkaisit syrjinnästä ihmisiä senkin mäntti suomalaistollo!

Äänestä
  • Et ole äidinkielenopettaja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siellä hänen olisi parempi olla. Voin maksaa hänelle menolipun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu