Ei ole mitään syytä uskoa että apostoli Johannes on Johanneksen evankeliumin kirjoittaja

Anonyymi

Hierapoliin piispa Papias joka kuuluu varhaisen kirkon apostolisiin isiin, kirjoitti aivan toisen vuosisadan alussa että Herodes Mestasi Johanneksen yhdessä tämän veljen Jaakobin kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Monet varhaisen kirkon kirkkoisät pitivät Papiaksen lausuntoa pätevänä, kuten esim Eusebius, ennen kuin kirkollinen perinne yhdisti kaksi etäysin eri henkilöä yhdeksi henkilöksi sen takia että heillä oli sama nimi. Miksi emme siis uskoisi miestä joka oli paikalla kun Johanneksen evankeliumia kirjoitettiin? Meidän olisikaan syytä uskoa. Papias on ainoa silminnäkijä joka tiedetään nähneen evankeliumien kirjoittamisen ja sama lähde vahvistaa että Evankeliumi ja kolme kirjettä ovat samanlaista kirjoittajan teoksia. Papiakselta tulee myös se tieto että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu keisari Domitianuksen hallintokauden lopulla noin vuonna 95 tai 96. Johannes Presbyteerin titteli vanhin ei tarkoita henkilön korkeaa ikää vaan seurakunnan Johtajaa. Johannes Presbyteeri oli Efesoksen seurakunnan vanhin, Papiaksen opettaja ja evankelista Filippiksen opetuslapsi. Ja tämänkin me saamme tietää Papiakselta, joka meni naimisiin yhden Filippoksen profeetta tyttären kanssa. Toki moni nykytutkija ja sekulaari tutkimus hylkää Papiaksen epäluotettavana lähteenä sillä tämä kertoo kirjoituksissaan Evankeliumeista ja Apostolien teoista poikkeavia asioita, kuten eriävän kertomuksen Juudaksen kuolemasta tai siitä kun Justus Barsabas joi käärmeen myrkkyä kuolemasta siihen, jotka ovat enemmänkin legendoja kuin todenperäisiä tapahtumia. Mutta tuskin Papias oli epäluotettava oman aikansa tapahtumista toisin kuin annetaan ymmärtää.

14

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata jäädä kiinni lillukanvarsiin. Johanneksen kirjoitukset Raamatussa ovat Jumalan sanaa. Lue ne ja viisastu. Tule uskoon ja toimi Jumalan tahdon mukaisesti. Pelasta sielusi ja ylistä Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemisessa hankkimaan armoa ja rakkautta sinunkin osaksesi. Näissä kaikissa on aivan tarpeeksi tekemistä. Jos Isä Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki eivät kiinnosta, mitä väliä on Raamatun kirjoittajien nimillä? Ei niitä taivaan porteilla kysellä, vaan siellä kysytään uskotko Jeesukseen.

    • Anonyymi

      Voi herraisä.

      Apostoli Johannes on eri henkilö, kuin Herodeksen mestaama, Jeesuksen pikkuserkku, Johannes Kastaja. Kyllä tämä nyt on aina tajuttu.

      • Anonyymi

        S24 yritti äsken estää viestini lähetyksen väittämällä, että "vaikutat botilta."

        Botti olette itse.

        Onko henkilö botti, jos hän runsaasti ottaa osaa keskusteluihin, esittämällä samoin tein myös faktoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wiki: Botti

        >>Botti on tietokoneohjelma, joka suorittaa tiettyjä tehtäviä määriteltyjen ohjeiden mukaan ainakin osittain itsenäisesti eli ilman ihmisen myötävaikutusta.<<

        Jospas minut onkin ohjelmoitu Taivaista, vastustamaan uskonnollista rikollisuutta, omien kokemusteni kautta tuomaan heistä julki tosiasioita sekä aina muistuttamaan ja varoittamaan niistä?

        Totuuden Botti, Uskontojen Uhri Sophiie

      • Anonyymi

        Apostolien teoissa Herodes mestasi Jaakobin ja Papias liittää tähän myös Johanneksen. Varhaiset mardyrotomit vahvistavat tämän näkemyksen, niissä Jaakob ja Johannes tuodaan vangittuina Herodes Agrippan (Juudean kuningas 37-44) eteen tämän Jerusalemissa järjestämissä juhlissa ja Agrippan käskystä pyöveli iskee molemmilta päät torilla seisovan juhlaväen edessä. Vai kuvitteletko että kaikki Raamatussa mainitut Herodekset ovat samoja henkilöitä?

        Ystävä pieni, sinä olet nyt pahasti hakoteillä ja väärässä. Raamatussa ei mainita kuin vain yksi Herodes, joka yritti surmata Jeesuksen kun tämä oli lapsi ja joka mestasi Johannes Kastajan.

    • Anonyymi

      Herodes ei mestannut Jaakobia vaan Johannes Kastajan. Lukeakaa Raamattu älkääkä postatko perättömiä olettamuksia joilla ei ole mitään Pohjaa Raamatussa.

      • Trollit häpäisevät itsensä taas oikein perinpohjaisesti 😂

      • Anonyymi
        u.v kirjoitti:

        Trollit häpäisevät itsensä taas oikein perinpohjaisesti 😂

        Raamattu on Jumalan sanaa. Kiistaton ja virheetön, puhdas ja täydellinen. Kannattaa pitää se mielessä sillä meillä ei ole Jumalasta mitään muuta ilmoitusta. Toisin kuin aloittaja niin Jeesus nojasi aina Kirjoituksiin. Evankeliumiin ja Mooseksen kirjoihin. Perusteli kaiken "koska kirjoitettu on". Siteerasi Kirjoituksia tämän tästä. Raamattu on Jumalan sanaa ja siten auktoriteetti. Jumala löytyy Raamatusta. Eli ellei usko että Raamattu on Jumalan sanaa ja Pyhän Hengen kirjoittama (ihmisiä välikappaleina käyttänyt) ilmoitus. Jeesus uskoi Raamatun kirjoituksiin. Ja Jeesus on Jumalan Sana. Jumala. Tämä riittää. Sellainen joka ei voi olla uskovainen, joka ei usko että Raamattu on Jumalan sanaa. Kiistaton ja virheetön, puhdas ja täydellinen. Ilman sitä ihmisillä ei ole mitään mihin tukeutua ja luottaa. Joka ei pidä Raamattua Jumalan erehtymättömänä sanana ja sanoo ennemmin "se on pelkkä kirja" tai "se on ihmisten kirjoittama" pitää Jumalaa niin pienenä, ettei hän usko Jumalan pystyvän Pyhän Hengen persoonansa kautta tekemään ilmoitusta joka antaa meille kaiken tiedon maailmassa. Eivätkä ihmiset eivät tarvitse muuta tietoa kuin Raamatun. Joka pitää Raamattua vain ihmisen kirjoittamana kirjana, jossa on virheitä, ei ole tällä opillaan osallisena siihen pelastukseen ja armoon tulevassa elämässäni jokaisesta oikeillauskivilla on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, mutta kyllä muukin sivistys ihmiselle kuuluu, että pystyy ymmärtämään missä ajassa elämme 😃

      • Anonyymi
        u.v kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, mutta kyllä muukin sivistys ihmiselle kuuluu, että pystyy ymmärtämään missä ajassa elämme 😃

        Suosittelen sitä lämpimästi erityisesti sinulle.

    • Anonyymi

      Uskotko Jeesukseen? Uskotko että Hänen kauttaan on kaikki luotu? Oletko itse uskovainen vai oletko jotain muuta? Vastaa kysymykseen, Oletko Jeesukselle elämäsi antanut uskovainen?

      Lähden siltä kantilta arvioimaan kirjoitustasi. Ellet ole uskovainen ja sepustuksellasi ei ole mitään painoarvoa. Jos et usko, että Jumala voi Sanaansa pitää luotettavana, vaan kritisoit tekstiä kaiken aikaa, ei sinulla ole luottoa Jumalaan etkä ole uskovainen.

      • Anonyymi

        Älä jeesustele lahkolainen. Minä en ole antnut elämääni Jeesukselle, vaan hän on antanut elämänsä minulle.

        Luterilainen

    • Anonyymi

      Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen kirjeet eivät ole Jeesuksen opetuslapsijoukkoon kuuluneen Johanneksen kirjoittamia. Tämä on hyvin selvä ja yhtenäinen yliopistoteologien näkemys asiasta. Evankeliumi saatettiin panna apostoli Johanneksen piikkiin kirjallisen arvon nostamiseksi. Tämä oli yleinen tapa myös joidenkin Paavalinkin nimiin pantujen kirjeiden osalta vaikka ne eivät olleet Paavalin itsensä kirjoittamia.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      240
      4747
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      80
      2285
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      115
      1453
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      316
      907
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      71
      833
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      829
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      112
      746
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      707
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      706
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      662
    Aihe