Mieli ja muukalaiset

Anonyymi

Muukalaiset ymmärtävät mieltä paljon, paljon ihmisiä paremmin. Tämä antaa heille vahvan edun heidän ollessaan tai ryhtyessään tekemisiin ihmisten kanssa. Edun vahvuutta kuvaisi vaikkapa se että he kykenevät vaikuttamaan sekä yksilön mieleen että ihmisryhmän mieliin ihmisen sitä huomaamatta, teknologisin ja telepaattisin keinoin.

Simuloidun maailmankaikkeuden tapauksessa voimme puhua universaalista mielestä. Siihenkin on mahdollista vaikuttaa teknologisin ja telepaattisin keinoin

6

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Edun vahvuutta kuvaisi vaikkapa se että he kykenevät vaikuttamaan sekä yksilön mieleen että ihmisryhmän mieliin ihmisen sitä huomaamatta, teknologisin ja telepaattisin keinoin."

      Kysymys on siitä, ovatko ne kaikki kyvykkäitä ja halukkaita toimimaan ihmisen parhaaksi?
      Minulla kun ei ole ole lapsen hyvää uskoa tässäkään asiassa, niin Tuntemattoman sotilaan alikersantti Mielosta lainaten "Eppäillä tuota soppii".

      • Anonyymi

        Jep, toki eivät ole "ne kaikki kyvykkäitä ja halukkaita toimimaan ihmisen parhaaksi."

        Luukanenkin jo näistä kertoili. Tietämättömyys ei tässäkään tapauksessa ole ihmisen suoja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, toki eivät ole "ne kaikki kyvykkäitä ja halukkaita toimimaan ihmisen parhaaksi."

        Luukanenkin jo näistä kertoili. Tietämättömyys ei tässäkään tapauksessa ole ihmisen suoja.

        Mitäpä sellaista pahaa alienit voisivat tehdä ihmiselle, mitä ihmiset eivät jo olisi tehneet toisilleen ja tekevät jatkuvasti? Homo homini lupus est, "Ihminen on susi ihmiselle".

        Vai onko sitten vain ihmisellä oikeus tehdä pahaa toiselle ihmiselle? Jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan, tuskinpa meillä pidettäisi Aatua sotarikollisena, vaan hän olisi sankarillinen sotapäällikkö ja The Johtaja.

        Toistettakoon taas että on vaikeaa kuvitella että tähtienväliseen matkailuun kykenevä sivilisaatio lähtisi vieraalle planeetalle tappamaan ja valloittamaan kuin barbaariset luolamiehet.

        Ihmiskunta on osittain edelleen osittain kuin barbaarinen hunnilauma. Ei johdu tietämättömästä kansasta vaan sen tietämättömän kansan valitsemista umpisurkeista johtajista.


      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Mitäpä sellaista pahaa alienit voisivat tehdä ihmiselle, mitä ihmiset eivät jo olisi tehneet toisilleen ja tekevät jatkuvasti? Homo homini lupus est, "Ihminen on susi ihmiselle".

        Vai onko sitten vain ihmisellä oikeus tehdä pahaa toiselle ihmiselle? Jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan, tuskinpa meillä pidettäisi Aatua sotarikollisena, vaan hän olisi sankarillinen sotapäällikkö ja The Johtaja.

        Toistettakoon taas että on vaikeaa kuvitella että tähtienväliseen matkailuun kykenevä sivilisaatio lähtisi vieraalle planeetalle tappamaan ja valloittamaan kuin barbaariset luolamiehet.

        Ihmiskunta on osittain edelleen osittain kuin barbaarinen hunnilauma. Ei johdu tietämättömästä kansasta vaan sen tietämättömän kansan valitsemista umpisurkeista johtajista.

        "Mitäpä sellaista pahaa alienit voisivat tehdä ihmiselle, mitä ihmiset eivät jo olisi tehneet toisilleen ja tekevät jatkuvasti?"

        Kyllä samanlainen pahakin on pahaa, ei siihen tarvitsee enää potensseja lisätä.
        Globaali koko Maata koskeva diktatuuri jonkin ihmisen pystyttämän poliittisen liikkeen tai alieneiden johtamana saattaisi sellainen vielä suurempi paha olla.

        "Vai onko sitten vain ihmisellä oikeus tehdä pahaa toiselle ihmiselle?"

        Ilman muutahan demokraattisessa multiversumissa on kaikilla osapuolilla yhtäläinen oikeus tehdä pahoja asioita, joten miksei sitten alieneillakin, vai kuinka?

        "Toistettakoon taas että on vaikeaa kuvitella että tähtienväliseen matkailuun kykenevä sivilisaatio lähtisi vieraalle planeetalle tappamaan ja valloittamaan kuin barbaariset luolamiehet."

        Meidän kuvitelmamme ja olettamuksemme eivät ole mikään tae asioiden tilasta.
        Miten me tiedämme kaikkien muiden multiversumissa elävien moraalista ja etiikasta yhtään mitään?

        "Ihmiskunta on osittain edelleen osittain kuin barbaarinen hunnilauma. Ei johdu tietämättömästä kansasta vaan sen tietämättömän kansan valitsemista umpisurkeista johtajista."

        Tuon perusteella ei juuri toivoa tulevasta olisi, mutta kun tutustuu historiaan, niin tilanne ei ole läheskään toivoton ja muutosta parempaan päin on ollut selvästi havaittavissa.


      • Anonyymi

        Tai ehkäpä sinä olet hoidon tarpeessa.


    • Anonyymi

      Onko kenenkään mieleen edes hetkeksi vilahtanut ajatus että tässähän meillä on mahdollisuus merkittävästi kasvattaa ymmärryksen ja tiedon pääomaa perehtymällä aiheeseen ja lisäämällä kasvatuksen ja koulutuksen suunnitelmiin mielen käyttötaidot?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1134
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      830
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      593
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      514
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      29
      480
    Aihe