En todellakaan tiedä mitä ajatella. Koulussani on harjoittelijana eräs ruotsalainen 20-vuotias mies. Ensin tuntui että hän vältteli minua, mutta nyt hän on alkanut katselemaan minua ja muutamissa tapahtumissa missä olen ollut kaverini kanssa järjestämässä, niin tämä henkilö on aina tullut minulta kysymään jotain tai pyytämään tekemään jotakin, eikä kaveriltani. Eilen meillä oli koulussa eräänlaiset urheilukisat ja hän otti aikoja siinä ja hän toi vähän ajan päästä minulle kellon että ottaisin aikoja, vaikka hän itsekin jäi siihen vaan seisoskelemaan. Antaessani kelloa takaisin, kätemme koskettivat aika pitkäksi aikaa, kummallakaan ei ollut kiirettä ottaa kättä siitä pois.
Yhtenä päivänä hän kysyi minulta vitsillä melkein salin toiselta puolelta jotain kovaäänisesti "boyfriend"ista ja siellä oli joitain muitakin ihmisiä.
Halusin ja kovasti yritin olla ihastumatta, mutta taidan hiukan olla. Kerroin nyt tarinani ja te voitte kertoa mielipiteitänne.
Harmi vaan kun koulua ei ole enää kauaa -> hänkään ei ole Suomessa enää kauaa.
Kuitenkin jotakuta kiinnostaa, niin olen 17, eli kolme vuotta häntä nuorempi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.