Hallitus, ja siltä odotetaan toimia. Eikai Sanna vain taas mene piiloon ?

Alueet kiristivät rajoituksia, nyt pallo on hallituksella.
Syyskuussa julkaistu hybridistrategia linjasi, että koronatoimissa vastuu on jakautunut hallitukselle sekä alueellisille toimijoille eli aluehallintovirastoille, kunnille ja sairaanhoitopiireille. Ravintolarajoituksista päättää hallitus, kokoontumisrajoituksista aluehallintovirastot ja yksityistilaisuuksien rajoituksista kunnat ja sairaanhoitopiirit.

Viime viikkoina hallitus on vaatinut alueilta rajoituksia huonontuvan koronatilanteen hillitsemiseksi, johon useat aluehallintovirastot vastasivat kokoontumisrajoituksilla. Nyt pallon katsotaan olevan taas hallituksella, ja siltä odotetaan toimia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin johtajaylilääkäri Jari Petäjä on vaatinut ravintolarajoituksia koko maahan, koska hänen mukaansa se olisi paras tapa hillitä koronaviruksen leviämistä.

Harmi kun vain yksi hallitus, olisi toinen rinnalla paremmalla pääministerillä.

10

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marin esitti huolestumisensa koronatilanteen johdosta! Ei kuitenkaan sanonut ettei nyt pidä mennä ja elää kuin ei mitään olisikaan. Ruumiit eivät ilmeisesti Marinille vielä riitä!

      • Anonyymi

        Laittaa nyt tuollaisia tyttösiä pääministeriksi. Sanoikin haluavansa laskea pääministeri institution statusta. Kettutytön puhetta tuollaiset.


      • Anonyymi

        Voi teitä perskokkarireppanoita!


    • Anonyymi

      Rokottamattomat persut ja lestakepulit levittävät tautia. Rokotus auttaa, mutta ei pääministerikään voi pöljiä pakkorokottaa nykyisen lainsäädännön pohjalta. Lakia on syytä tiukentaa.

      • Anonyymi

        Nuoret demuli naiset ovat niitä rokotevastaisia, siis Sanna fanit. Tutkittu juttu.


    • Anonyymi

      Marin on piilossa, samoin muutama muukin ministeri...

      • Anonyymi

        Ilmarin kanssa piilopirtissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmarin kanssa piilopirtissä.

        Ilmari panee; mennessä mennessä menee kilo karvoja ja tullessa tulee litra kusta.


    • Anonyymi

      Vaalit ovat tulossa ja SDPn vaalipolitiikka alkaa! Nyt on asialla Lindtman! Se vakuuttaa ehkä puolueen omia kannattajia, jotka ovat vuosia tottuneet SDPn soutamiseen ja heti kohta huopaamiseen! (kuten Marinin vasemmistohallituskin on koko ajan toiminut.). Mutta tuskin tämä malli uusia kannattajia puolueelle tuo tai edes houkuttelee!
      Vakaus ja johdonmukaisuus on nimittäin poliittisen puolueen perusasioita .

    • Anonyymi

      Oletteko huomanneet, että oli miten kiire tahansa, niin pääministeri ilmoittaa, että asiasta keskustellaan seuraavan kerran hallituksen kanssa seuraavan viikon tiistaina tai torstaina. Mutta melko säännönmukaisesti aina viikon päästä siitä hetkestä, kun jokin kriisi on nousemassa.

      Samalla kaavalla ilmeisesti toteutettaisiin maanpuolustus:

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911083

      "Heti" olisi ensi viikon torstaina ja eduskunta toteaisi kuten taannoin kävi, että "Ei meitä saa kiirehtiä. Nämä asiat ottavat aikansa!"

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7515
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3723
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      53
      3613
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      85
      3397
    5. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      53
      3361
    6. 51
      3044
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      36
      2842
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2494
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      197
      1958
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1571
    Aihe