Hei!
Haluaisin muistuttaa varsinkin teitä lääkäreitä, että me, teidän potilaanne, ei olla ihan niinkuin te. Toisilla meistä voi olla potentiaalia, tai jopa olemme ammattitaidoiltamme teidän kanssanne samalla rivillä, tai sitten emme voi kuin haaveilla olevamme. Tai ehkä haaveilemme vain jaksavamme huomiseen, paremmasta huomisesta, selviävämme päivästä ilman kyyneliä, nukahtavamme illalla edes hitusella uskoa itseemme, mitä ikinä.
Olen henkilökohtaisesti ollut avopuolen asiakas monet vuodet. Alunperin minulla oli sama lääkäri viisi vuotta, joka tapasi minua säännöllisesti, soitteli, ja käytti varmasti paljon vapaa-aikaansa potilaiden hoitamiseen. Hän oli tunnollinen, tarkka työssään, selvitti ja tutki kaiken huolellisesti, ja teki kaikki päätökset potilaan mielipidettä kunnioittaen. Omat diagnoosini vaihtui vuosien työn jälkeen toisiin, ja aloin voimaan paremmin oikeanlaista hoitoa saadessani. Sitten kaikki muuttui. Omalääkäri no vaihtui, ja tämän jälkeen minulla on ollut 4 psykiatrian erikois- tai erikoistuva lääkäriä viimeisten 4 vuoden aikana. Kaikki työ minkä lääkärinI oli eteeni tehnyt pyyhkäistiin roskakoriin. Kun ihmettelin asiaa, minne diagnoosini katosi, minusta maalattiin vaikea, harhainen potilas. Lääkitykseni muutettiin, ja osa lopetettiin. Olin rikki, nöyryytetty, ja masennuin pahasti. Kärsin vieroitusoireista vuoden. Lääkityksiäni, jotka oli ollut minulla vuosia, lopetettiin kuin seinään. Harkitsin lääkkeiden hankkimista kadulta. Oireeni olivat sietämättömiä. Eikä ne helpottaneet. Välillä sain apua lääkkeellistä lähipiiristä, josta olen kiitollinen. Muuten olisin varmasti vaarantanut turvallisuuteni, jopa perheeni siirtymällä pimeimmille markkinoille. En yhtään enää ihmettele miten tavallisista ihmisistä tulee esim. Huumeriippuvaisia. Olin itse ajettuna saman valinnan eteen. Kadulta saa vastaavia tuotteita, tosin ne on laittomia ja myrkyllisiä. Vuoden jälkeen eräs lääkäri palautti edes osan lääkityksistäni, ja sain pienen osan itsekunnioitustani takaisin edes ystävien silmien alla. Olen potilas, jolle on määrätty näitä erinäisiä Mielipidelääkkeitä 20 vuotta. Miten voitte kuvitella, että jos lehdissä painostetaan vaikka rauhoittavien määrämisten vähentämistä jonkun yksittäisen itsemurhatapauksen vuoksi, että ottamalla minulta vanhalta naiselta tälläisen median painostuksen vuoksi lääke pois, se olisi minun hyvinvoinnin eduksi? 20 vuotta, ja stop. Mitä luulette aivojeni asiaan sanovan? Voin kertoa kokemuksesta, että ei siihen pieneen diapam purkkiin kuole, eikä isoonkaan. Kuinkahan moni purkki menee päivässä kurkusta alas Suomessa? Yksi kuolema, ja vannoudutte johonkin pyhän voiman hoitoon. Suomessa ei valitettavasti ole resursseja hoitaa meitä sen paremmin, kuin lääkitä. En ole niinkuin sinä, joka halventavasti naurahdit minulle viime käynnilläni, kun puhuimme lääkityksistäni. Voin esittää vahvaa, ja antaa sinun parhaani mukaan ymmärtää, että olen tavallinen ja mukamas terve. Satutit minua todella naurullasi. En voi koskaan olla yhtä hyvässä asemassa kuin sinä. Luuletko, että ihmisestä on helppoa myöntää, että kärsii mt-sairauksistaan todella paljon oikeasti? Ei ole ystäviä, ei rahaa, ei mitään muuta kuin rakkaus. Rakkaus elämään, vaikka siitä tehdään välillä todella vaikeaa niiden toimesta, joihin pitäisi voida luottaa.
Haluaisin muistuttaa varsinkin teitä lääkäreitä, että me, teidän potilaanne, ei olla ihan niinkuin te. Toisilla meistä voi olla potentiaalia, tai jopa olemme ammattitaidoiltamme teidän kanssanne samalla rivillä, tai sitten emme voi kuin haaveilla olevamme. Tai ehkä haaveilemme vain jaksavamme huomiseen, paremmasta huomisesta, selviävämme päivästä ilman kyyneliä, nukahtavamme illalla edes hitusella uskoa itseemme, mitä ikinä.
Olen henkilökohtaisesti ollut avopuolen asiakas monet vuodet. Alunperin minulla oli sama lääkäri viisi vuotta, joka tapasi minua säännöllisesti, soitteli, ja käytti varmasti paljon vapaa-aikaansa potilaiden hoitamiseen. Hän oli tunnollinen, tarkka työssään, selvitti ja tutki kaiken huolellisesti, ja teki kaikki päätökset potilaan mielipidettä kunnioittaen. Omat diagnoosini vaihtui vuosien työn jälkeen toisiin, ja aloin voimaan paremmin oikeanlaista hoitoa saadessani. Sitten kaikki muuttui. Omalääkäri no vaihtui, ja tämän jälkeen minulla on ollut 4 psykiatrian erikois- tai erikoistuva lääkäriä viimeisten 4 vuoden aikana. Kaikki työ minkä lääkärinI oli eteeni tehnyt pyyhkäistiin roskakoriin. Kun ihmettelin asiaa, minne diagnoosini katosi, minusta maalattiin vaikea, harhainen potilas. Lääkitykseni muutettiin, ja osa lopetettiin. Olin rikki, nöyryytetty, ja masennuin pahasti. Kärsin vieroitusoireista vuoden. Lääkityksiäni, jotka oli ollut minulla vuosia, lopetettiin kuin seinään. Harkitsin lääkkeiden hankkimista kadulta. Oireeni olivat sietämättömiä. Eikä ne helpottaneet. Välillä sain apua lääkkeellistä lähipiiristä, josta olen kiitollinen. Muuten olisin varmasti vaarantanut turvallisuuteni, jopa perheeni siirtymällä pimeimmille markkinoille. En yhtään enää ihmettele miten tavallisista ihmisistä tulee esim. Huumeriippuvaisia. Olin itse ajettuna saman valinnan eteen. Kadulta saa vastaavia tuotteita, tosin ne on laittomia ja myrkyllisiä. Vuoden jälkeen eräs lääkäri palautti edes osan lääkityksistäni, ja sain pienen osan itsekunnioitustani takaisin edes ystävien silmien alla. Olen potilas, jolle on määrätty näitä erinäisiä Mielipidelääkkeitä 20 vuotta. Miten voitte kuvitella, että jos lehdissä painostetaan vaikka rauhoittavien määrämisten vähentämistä jonkun yksittäisen itsemurhatapauksen vuoksi, että ottamalla minulta vanhalta naiselta tälläisen median painostuksen vuoksi lääke pois, se olisi minun hyvinvoinnin eduksi? 20 vuotta, ja stop. Mitä luulette aivojeni asiaan sanovan? Voin kertoa kokemuksesta, että ei siihen pieneen diapam purkkiin kuole, eikä isoonkaan. Kuinkahan moni purkki menee päivässä kurkusta alas Suomessa? Yksi kuolema, ja vannoudutte johonkin pyhän voiman hoitoon. Suomessa ei valitettavasti ole resursseja hoitaa meitä sen paremmin, kuin lääkitä. En ole niinkuin sinä, joka halventavasti naurahdit minulle viime käynnilläni, kun puhuimme lääkityksistäni. Voin esittää vahvaa, ja antaa sinun parhaani mukaan ymmärtää, että olen tavallinen ja mukamas terve. Satutit minua todella naurullasi. En voi koskaan olla yhtä hyvässä asemassa kuin sinä. Luuletko, että ihmisestä on helppoa myöntää, että kärsii mt-sairauksistaan todella paljon oikeasti? Ei ole ystäviä, ei rahaa, ei mitään muuta kuin rakkaus. Rakkaus elämään, vaikka siitä tehdään välillä todella vaikeaa niiden toimesta, joihin pitäisi voida luottaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.