Persut - Siniset - SMP

No otsikkoni on kai vähän hapuileva järjestyksen osalta, mutta näillä kolmella ryhmittymällä ja puolueellahan on tietysti yhteys toistensa kanssa.

Joskus oli SMP ja siinä oli Suuria persoonia. Etenkin tietysti Veikko Vennamo ja myöskin Eino Poutiainen. Sitten myöhemmin nousi valtaan Timo Soini. Hänhän halusi vaalia ja säilyttää käsittääkseni juurikin sitä perinteistä ja vanhaa ns. SMP-henkeä. Raimo Vistbackakin oli siinä.

Mutta myöhemmin hänet syrjäytti sitten Jussi Halla-Aho ja ns. "keskioluesta tuli nelosta, ehkä jopa viiniäkin". Ei kuitenkaan "kirkasta". (Natsit yms. porukka...tai no he olisivat jo "pirtua". Tarkoitan siis, että mentiin enemmän jotenkin pelkistetympään ja vahvempaan suuntaan aatteiden yms. suhteen.

Jussi toi siihen ns. "Älyllisyyttä" ja mukaan nuorempaakin porukkaa. Poisti aatteista sitä "hajutonta ja mautonta" latteaa "ympäripyöreyttä" mitä on Kepussa ja Demareissa.

No sitten aikanaan osa Persuista päätti erkaantua, koska he halusivat säilyttää yhä sitä vanhan SMP:n henkeä, ja muodostivat Siniset.

Nyt on tietysti myös tullut jo muita porukoita, esim. Ano Turtiaisen ryhmä. Siitä oikeammalle menevillä tuskin lienee ikinä mahdollisuuta Arkadianmäelle, ja hyvä niin.

Veikko Vallin esitteli Tony Halmeen Soinille, ja onkin ilmeisesti pitkälti Halmeen ansiota, että Soini pääsi valtaan. En tietä mitä mieltä Soini on itse tästä. Tämä Vallin on käsittääkseni enemmän Halla-Ahon kuin Soinin miehiä.

No yhtä kaikki. Halmeen Soini hyväksyi Perussuomalaisiin, mutta miksi hän ei hyväksynyt sinne Matti Nykästä eikä Frederikiä? Sitä olen ihmetellyt. Tai tavallaan en enää, koska myös Halmeellahan Timo sinne pitkälti ratsasti.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin siis Reetuhan kävikin siellä, mutta saiko nyt lähdön sieltä tai jotain. Jostain täysin naurettavasta syystä. Myös Nykästä "Kansanmiehenä" sinne yritettiin, mutta mihin lie kosahtanut se? Jos Irwin olisi saanut elää 20 vuotta pidempään ja ylikin, niin olisi mennyt heittämällä persuihin siinä Jytkyssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

No otsikkoni on kai vähän hapuileva järjestyksen osalta, mutta näillä kolmella ryhmittymällä ja puolueellahan on tietysti yhteys toistensa kanssa.

Joskus oli SMP ja siinä oli Suuria persoonia. Etenkin tietysti Veikko Vennamo ja myöskin Eino Poutiainen. Sitten myöhemmin nousi valtaan Timo Soini. Hänhän halusi vaalia ja säilyttää käsittääkseni juurikin sitä perinteistä ja vanhaa ns. SMP-henkeä. Raimo Vistbackakin oli siinä.

Mutta myöhemmin hänet syrjäytti sitten Jussi Halla-Aho ja ns. "keskioluesta tuli nelosta, ehkä jopa viiniäkin". Ei kuitenkaan "kirkasta". (Natsit yms. porukka...tai no he olisivat jo "pirtua". Tarkoitan siis, että mentiin enemmän jotenkin pelkistetympään ja vahvempaan suuntaan aatteiden yms. suhteen.

Jussi toi siihen ns. "Älyllisyyttä" ja mukaan nuorempaakin porukkaa. Poisti aatteista sitä "hajutonta ja mautonta" latteaa "ympäripyöreyttä" mitä on Kepussa ja Demareissa.

No sitten aikanaan osa Persuista päätti erkaantua, koska he halusivat säilyttää yhä sitä vanhan SMP:n henkeä, ja muodostivat Siniset.

Nyt on tietysti myös tullut jo muita porukoita, esim. Ano Turtiaisen ryhmä. Siitä oikeammalle menevillä tuskin lienee ikinä mahdollisuuta Arkadianmäelle, ja hyvä niin.

Veikko Vallin esitteli Tony Halmeen Soinille, ja onkin ilmeisesti pitkälti Halmeen ansiota, että Soini pääsi valtaan. En tietä mitä mieltä Soini on itse tästä. Tämä Vallin on käsittääkseni enemmän Halla-Ahon kuin Soinin miehiä.

No yhtä kaikki. Halmeen Soini hyväksyi Perussuomalaisiin, mutta miksi hän ei hyväksynyt sinne Matti Nykästä eikä Frederikiä? Sitä olen ihmetellyt. Tai tavallaan en enää, koska myös Halmeellahan Timo sinne pitkälti ratsasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu