En ymmärrä itseäni. Menin ihastumaan itseäni reilusti vanhempaan mutta kuitenkin nuoreen mieheen. No, ei sekään nyt niin ihmeellistä ole, mutta ihmettelen lähinnä sitä, mikä minuun vetoaa hänen kauniissa piirteissään, sielukkaissa silmissään ja haaveilijamaisessa olemuksessaan. Oikeastaan tuntuu melkein, että pelkään hänen "naisellisuuttaan". Ennen olen tuntenut vetoa vain miehekkäisiin, hieman karkeisiin kasvonpiirteisiin.
Kyseinen henkilö on kuitenkin niin salaperäisen oloinen, tarkkaileva, mutta kuitenkin niin itsevarma, että häneen tutustuminen kiehtoo jo sinällään. Hänessä ilmenee vastakohtia. Toisaalta hän on hyvin sosiaalinen, hyvä jutunkertoja; toisaalta hän taas yllättää vetäytymällä ja tutkimalla mielessään muiden ihmisten toimintaa.
Kaiken lisäksi luulen henkilön olevan kiinnostuneen minusta - jo hieman pitemmän aikaa.
On hänessä toki samaa kuin minussakin. Silti epäilen, täydentävätkö vastakohdat toisiaan. Millaista "eriparien" olisi todella elää yhdessä? Löytyykö yhteistä arkeen vai katoaako erilaisuuden viehätys?
Kyseinen henkilö on kuitenkin niin salaperäisen oloinen, tarkkaileva, mutta kuitenkin niin itsevarma, että häneen tutustuminen kiehtoo jo sinällään. Hänessä ilmenee vastakohtia. Toisaalta hän on hyvin sosiaalinen, hyvä jutunkertoja; toisaalta hän taas yllättää vetäytymällä ja tutkimalla mielessään muiden ihmisten toimintaa.
Kaiken lisäksi luulen henkilön olevan kiinnostuneen minusta - jo hieman pitemmän aikaa.
On hänessä toki samaa kuin minussakin. Silti epäilen, täydentävätkö vastakohdat toisiaan. Millaista "eriparien" olisi todella elää yhdessä? Löytyykö yhteistä arkeen vai katoaako erilaisuuden viehätys?
Vastaukset 8
Vanhimmat
viesti kuulostaa tutulta - itse olen ihastunut reilusti itseäni nuorempaan naiseen ja tunnistan itseni noista kuvauksista...
joten kerros lisää, jos vaikka...
jos tunnistat itsesi viestistä niin minäkin voisin olla tuo nainen. tiedä vaikka olisit hän, kerro ensin suuntanro niin minä kerron kaupungin ?
Sun täytyisi vain uskaltaa ja kokeilla. Ei ne vastakohdat välttämättä tee elämää mahdottomaksi, sillä ihmisestä, jonka on luullut tuntevansa, tulee joka tapauksissa esiin uutta. Näin käy aina jossain vaiheessa. Jos toinen kiehtoo sinua noin paljon ja noin monilla tavoilla, eikö sun kannattaisi ottaa riski ja katsoa mihin tunteet ja tilanteet vievät?
Paitsi sydäntä, onko jotain menetettävää jos vain tunnustelet eteenpäin?
Jos olisikin niin yksinkertaista pelata omilla ja toisen tunteilla. Jos satuttaminen ei tekisi kipeää ei olisi mitään väliäkään mitä tekee. Mutta minun täytyy todella kysyä itseltäni viitsinkö "kokeilla" toista, heittää pois jos satun kyllästymään?
Ja menettäisinhän toki sen mikä tekee ihastumisesta niin kutkuttavan suloista: yhteisen "pelimme" jota tiedän kummankin meistä harrastavan. Viime kerrallakin hän aina etsiytyi lähipiiriini ja tarkasteli niin peittelemättömän häpeämättömästi mitä teen, että mietin todella mitä minussa on nähtävää vai olenko muuten vain niin hullunkurinen?
Ei silti, minäkin olen alkanut satunnaisesti katsoa häntä niin avoimesti (ja onneksi osaan kätkeä tunteeni, niin etten harrasta punastelemista) että hänkin saa aiheen miettiä mitä oikein katselen. Tiedän että ennen pitkää tästäkin kehittyy jotakin, mutten osaa sanoa haluanko sitä vaihetta..
ettet ryhtyisi moiseen leikkiin. toisen koko elämä voi saada suuren kolauksen jos et edes tiedä haluatko.
sinun olisi otettava vastuu tunteistasi ja siitä mitä voit toiselle aiheuttaa. joten ellet tiedä neuvoisin että menisit hieman "kasvamaan" tai sitten kasvattamaan tunteitasi siihen suuntaa mitä todella haluat.
toisen sydän ei ole halko pinossa, jota voi lyödä kuten haluaa. sydän hajoaa ja se voi hajottaa koko ihmisen.
Sanoinhan jo heti aluksi, että olen ihastunut kyseiseen henkilöön, ja ihastuessa voi olla vaikeaa ohjailla omaa käyttäytymistä kovin järkiperäisesti. Enkä usko, että tunteita voi alkaa "kasvattaa", minulle ne riittävät aivan sen suuruisina kuin ne ovat tällä hetkellä.
Pelkään sitä, että rakastun liikaa. Sillä loppujen lopuksi rakkaudenhuumavaihe menee ohi ja toisen kiehtovat, eksoottiset piirteet saattavat alkaa suorastaan ärsyttää. Jos on vain suuria tunteita, ei juurikaan muuta yhteistä, voi syntyä niitä särkyneitä sydämiä, jotka hajottavat koko ihmisen.
Lisäksi minulla on eräs ongelma: paras ystäväni inhoaa kyseistä ihmistä. Hän tosin inhoaa monia ihmisiä, mutta ihastuksestani voisi silti tulla koettelemus ystävyydellemme. En ole kehdannut kertoa ystävälleni vielä mitään henkilöstä, mutta olen hieman "pehmentänyt" tietä eli yrittänyt herätellä häntä kyselemällä mikä henkilössä on niin inhottavaa. No, tämä ei kuitenkaan voi pilata mitään sillä en toki anna ystäväni ohjata elämääni.
ja mitään suuria tunteita ei saa, jos ei heittäydy sydämmellään mukaan. Niihän sitä sanotaan, että "Rakkauteen ja ruuanlaittoon on heittäydyttävä vilpittömästi". Itse olen ollut alkuelämäni liian varovainen tunneasioissa "järki-ihmisenä" ja huomannut, että enemmän voisi tunteella elää. Tottakai saattaa käydä niin, että sattuu, mutta sekin on osa elämää. Tärkeintä mielestäni ihmissuhteissa on, että on rehellinen, avoin ja suorasukainen. Kun keskustelu pelaa ihmisten välillä aidosti, niin ei suurempia ongelmiakaan pitäisi olla.
Heräsi vaan tällaisia aatoksia tätä lukiessani. Hyvää jatkoa.